Scuderia Ferrari

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Italia Ferrari
Koko nimi Scuderia Ferrari
Päämaja Italia Maranello, Italia
Tallipäällikkö Ranska Frédéric Vasseur
Tekninen johtaja Italia Enrico Cardile
Italia Enrico Gualtieri (voimayksikkö)
Kilpakuljettajat 16. Monaco Charles Leclerc
55. Espanja Carlos Sainz
38. Yhdistynyt kuningaskunta Oliver Bearman
Testikuljettajat 38. Yhdistynyt kuningaskunta Oliver Bearman
99. Italia Antonio Giovinazzi
39. Israel Robert Shwartzman
Italia Antonio Fuoco
Italia Davide Rigon[1]
Monaco Arthur Leclerc
Runko SF-24
Moottori Ferrari 066/12
Renkaat P Pirelli
Ensimmäinen kilpailu Monacon Grand Prix 1950
Kilpailuja 1 098 (1 095 starttia)
Valmistajien
maailmanmestaruuksia		 16 (1961, 1964, 1975, 1976, 1977, 1979, 1982, 1983, 1999, 2000, 2001, 2002, 2003, 2004, 2007, 2008)
Kuljettajien
maailmanmestaruuksia		 15 (1952, 1953, 1956, 1958, 1961, 1964, 1975, 1977, 1979, 2000, 2001, 2002, 2003, 2004, 2007)
Voittoja 247
Paalupaikkoja 253
Nopeimpia kierroksia 262
Sijoitus kaudella 2023 3. (406 p.)

Scuderia Ferrari on Ferrarin kilpailujaos, joka on nykyisistä F1-talleista vanhin ja menestynein. Ferrari on myös ainoa talli, joka on ollut mukana jokaisella Formula 1 -kaudella. Ensimmäinen F1-kilpailu Ferrarilla ajettiin vuonna 1950 Monacon GP:ssä.[2]

Ferrari oli vuonna 2023 Forbesin listauksessa maailman 45. arvokkain urheiluseura 3,9 miljardin dollarin arvolla.[3]

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkujaan Scuderia Ferrari oli nimi Alfa Romeon kilpailutallille, jota Enzo Ferrari johti vuosina 1929–1938. Ennen johtoportaaseen siirtymistä Ferrari oli toiminut autonsuunnittelijana sekä myös ajanut tuossa kilpatallissa 1924–1929.[4]

Ferrari on ollut mukana Formula 1:ssä ensimmäisestä MM-kaudesta alkaen. Ensimmäisenä vuonna talli ei kyennyt haastamaan Alfa Romeota, joka voitti kaikki kisat joihin se osallistui Giuseppe Farinan ja Juan Manuel Fangion johdolla. Nuori Alberto Ascari onnistui kuitenkin Ferrarillaan pääsemään silloin tällöin hyville sijoille, ja 11 pisteen ansiosta hän sijoittui yhteispisteissä viidenneksi kolmen Alfa Romeon (Farina, Fangio ja Luigi Fagioli) sekä Talbot-Lago-kuljettaja Louis Rosierin taakse.[5][6]

1950-luku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nousu huipulle

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1951 Scuderia Ferrari pääsi askeleen lähemmäksi menestystä, kun José Froilán González toi Ferrarille sen historian ensimmäisen voiton Britannian GP:stä 1951.[2][7] Ascari täydensi Ferrarin menestystä voittamalla seuraavat kilpailut, eli Saksan ja Italian GP:t.[8][9] Alfa Romeo kuitenkin voitti Fangion avulla sen vuoden mestaruuden.[10] Seuraaville kausille Alfa Romeolla ei ollut uusiin sääntöihin sopivaa autoa, minkä vuoksi se vetäytyi Formula 1:stä lähes 30 vuodeksi.[11]

Alfa Romeon päätös vetäytyä oli hyvä asia Ferrarille, sillä seuraavana vuonna ajettiin kulujen säästämiseksi Formula 2 -autoilla ja Ferrari oli ainoa talli, joka oli rakentanut auton alusta asti uusien sääntöjen mukaisesti.[12] Enzo Ferrarin suunnittelema Ferrari 500 oli ylivoimainen, jolla Piero Taruffi ja Ascari voittivat kauden kahdeksasta kilpailusta seitsemän (poikkeuksena Indianapolis 500, johon osallistui enimmäkseen yhdysvaltalaisia ja jossa Ascari keskeytti teknisiin ongelmiin).[12][2][13] Taruffi voitti yhden kilpailun, ja Ascari voitti kuudella voitollaan sekä 36 MM-pisteellä maailmanmestaruuden.[12] Toiseksi sijoittui Ferrarin Farina 24 pisteellä ja Taruffi oli kolmas 22 pisteellä.[14]

Seuraavana vuonna Ferrarin ylivoima jatkui ja Ascari hallitsi sarjaa alusta asti.[15] Kausien 1952-1953 aikana Ascari voitti myös uskomattomat yhdeksän GP:tä peräkkäin (poikkeuksena jälleen Indianapolis 500, johon osallistui enimmäkseen yhdysvaltalaisia kuljettajia).[16] Voittoputki alkoi 22. kesäkuuta 1952 Belgian GP:stä ja kesti 365 päivän ajan (+ kaksi viikkoa) samaan kisaan asti, kunnes seuraavassa kilpailussa 5. heinäkuuta 1953 järjestetyssä Ranskan GP:ssä voittoon ajoi Mike Hawthorn.[12][15]

Fangion ja Hawthornin aikakausi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

50-luvun puolta väliä hallitsi Juan Manuel Fangio. Hän oli voittanut mestaruuden 1951 ja 1954–55, joten Ferrari halusi hänet leiriinsä. Kausi 1956 oli Fangiolle hankala, sillä tämä nousi kunnolla taistelemaan mestaruudesta vasta voitettuaan kauden loppupuoliskolla ajetut Britannian ja Saksan GP:t.[17] Kauden päätöskisassa Italian GP:ssä Fangion matka päättyi jo varhain kisassa, mutta hänen tallikaverinsa Peter Collins lahjoitti autonsa hänelle, mikä oli vielä 50-luvulla sallittua.[18] Fangio ajoi kisassa toiseksi ja koska pisteet sääntöjen mukaan jaettiin, saivat Collins ja Fangio molemmat kolme pistettä normaalin kuuden sijaan ja Fangio oli maailmanmestari.[19] Erikoista sinänsä oli se, että ellei Collins olisi antanut autoaan Fangiolle, olisi hän itse ollut mestari.[17][18]

Fangion siirtyessä kaudeksi 1957 Maseratille, missä hän voitti viidennen maailmanmestaruutensa, Ferrari tarvitsi tämän tilalle uuden sankarin. Kaudella 1958 Mike Hawthorn vei mestaruuden yhden pisteen erolla toiseen brittiläiseen, Vanwallilla ajaneeseen Stirling Mossiin, vaikka Moss voitti neljä kilpailua Hawthornin yhtä vastaan.[20] Mossin talli Vanwall oli kuitenkin ensimmäinen valmistajien maailmanmestari.[20] Moss oli kauden 1958 jälkeen neljättä kertaa peräkkäin MM-sarjassa toinen eikä hän koskaan voittanut F1-sarjan maailmanmestaruutta elämänsä aikana.[21]

1960-luku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Cooper ja Jack Brabham hallitsivat F1-sarjaa vuosina 1959–1960.[22][23][2] Kaudelle 1961 voimaan tulleet uudet säännöt määräsivät moottorien enimmäistilavuudeksi 1500 kuutiosenttiä, minkä ansiosta Ferrari oli jälleen ainoa, jolla oli vastaus valmiina.[24][2] Näin saksalainen Wolfgang von Trips ja amerikkalainen Phil Hill ajoivat kuin omassa sarjassaan. Ratkaisu tapahtui dramaattisesti Hillin hyväksi Tripsin saatua surmansa kauden toiseksi viimeisessä GP:ssä Italiassa.[25][2] Hill voitti mestaruuden yhdellä pisteellä ennen von Tripsiä.[26]

Seuraavaa menestystä saatiin odottaa vuoteen 1964, jolloin brittiläinen John Surtees ajoi maailmanmestariksi yhden pisteen erolla maanmieheensä Graham Hilliin.[27][2] Surteesista tuli samalla historian ensimmäinen, ja toistaiseksi ainoa henkilö, joka on onnistunut voittamaan maailmanmestaruuden sekä autoilla että moottoripyörillä (Surtees voitti 1950-luvulla yhteensä kaikkiaan seitsemän ratamoottoripyöräilyn kuljettajien maailmanmestaruutta 500- ja 350-kuutioisissa).[28][29]

Kun nuori Chris Amon tuli Ferrarille 1967, Ferrarin kurssi kääntyi alamäkeen. Lorenzo Bandini kuoli samalla kaudella Monacon onnettomuudessa.[30][2] Suurimpana tallin ongelmana oli auton epäluotettavuus, ja tallin kuljettajista Jacky Ickx voitti vuosina 1967–1969 vain yhden osakilpailun.[31][2] Vaikka Amon ei koskaan voittanut Ferrarilla (eikä edes koko urallaan) F1-osakilpailua, oli hän tallinsa "lama-aikana" ehdoton ykköskuljettaja. Amon oli monessa kilpailussa monta kertaa aivan ylivoimaisessa johdossa, mutta tekninen vika pilasi haaveet voitosta lähes joka kerta. Kaudella 1968 hän ottikin kolmessa perättäisessä kilpailussa paalupaikan, mutta joka kerta kilpailu päättyi tekniseen vikaan. Muun muassa Kanadan GP:ssä Ferrarin kytkin hajosi Amonin ollessa yli minuutin johdossa toisena ajaneeseen Denny Hulmeen.[32] Amonin lähdettyä Ferrarilta kauden 1969 jälkeen talli sai käyttöönsä uuden moottorin, josta tuli erittäin menestyksekäs.[2]

1970-luku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ferrarin kulta-aikaa oli 1970-luvun puoliväli ja loppu.[2] Niki Laudan saapuminen talliin kaudeksi 1974 oli Ferrarin ensimmäinen askel kohti mestaruuksia, jonka Lauda saavutti tallissa heti seuraavana vuonna.[33][2] Samalla Ferrari voitti valmistajien tittelin.[34] Kaudelle 1976 Lauda ja hänen tallitoverinsa Clay Regazzoni olivat jälleen ajamassa kohti maailmanmestaruutta, kunnes onnettomuus Nürburgringin yli 22-kilometriä pitkällä radalla oli lähellä viedä Laudan hengen.[35] Auto iskeytyi radan turva-aitoihin niin kovaa, että se syttyi tuleen. Kuitenkin paikalle sattuneet muut kilpailijat kävivät pelastamassa hänet ja itävaltalainen vietiin kiireesti paikalliseen sairaalaan.[36]

Niki Lauda Saksan GP:ssä 1976.

Laudan ei uskottu toipuvan enää kilpailukuntoon, mutta hän ei antanut periksi vaan ajoi jälleen kilpailuissa jo 38 päivää onnettomuuden jälkeen.[37] Paluukilpailussa Lauda ajoi neljänneksi, mutta keskeytykset kauden loppukilpailuissa nostivat tasaisesti kaudella ajaneen brittiläisen McLaren-kuljettaja James Huntin lopulta maailmanmestariksi yhden pisteen erolla (ero oli ollut suurimmillaan 35 pistettä Laudaan).[38] Ferrari voitti kuitenkin selvästi valmistajien maailmanmestaruuden, jonka se uusi seuraavana vuonna samalla, kun Lauda voitti toisen maailmanmestaruutensa.[2] Lauda oli pitkään 15 voitollaan Ferrarin kautta aikain menestynein kuljettaja, ennen kuin Michael Schumacher voitti 16. osakilpailunsa Monacon GP:ssä kaudella 1999 jo neljännellä Ferrari-kaudellaan.[39][40] Ferrari saavutti kolmannen peräkkäisen maailmanmestaruuden, joka oli tuohon aikaan ennätys.[41]

Lauda siirtyi Brabhamille kauden 1977 päätteeksi, jolloin Ferrari tarvitsi itselleen uuden lupaavan kuljettajan.[39][2] Tällaiseksi osoittautui kanadalainen Gilles Villeneuve. Villeneuve oli erittäin nopea kilpailija, jota kitsaaksi osoittautunut Enzo Ferrarikin tunnusti ihailevansa, vaikka tämä hengenvaarallisen ajotyylinsä takia saattoi rikkoa useita autoja ja ansaitsi siitä johtuen Ferrarin antaman lempinimen "Tuhon ylipappi" (engl. The High Priest of Destruction).[42][43] Villeneuvesta tuli kuuluisa jo vuoden 1979 Yhdysvaltain GP:n myötä, joiden harjoituksissa hän ajoi sateisessa säässä kaikkiaan 11 sekuntia nopeammin kuin harjoitusten toiseksi nopein.[44] Villeneuven periaatteena oli "kaikki tai ei mitään", mikä tuossa tilanteessa kallistui hänen hyväkseen.[45][46][44]

Samalla kaudella Villeneuve taisteli maailmanmestaruudesta tallikaverinsa eteläafrikkalaisen Jody Scheckterin kanssa.[47] Enzo Ferrari halusi kuitenkin ajattaa ensin Scheckterin maailmanmestariksi ja käski aina tarpeen tulleen antaa Villeneuven päästää Scheckter ohitseen, minkä hän teki työtä käskettyä.[47]

1980-luku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Villeneuven piti voittaa mestaruus kaudella 1980, mutta sitä ei tullut hänelle eikä edes Scheckterille, sillä kausi oli erittäin painajaismainen.[47][2] Ferrari-kuljettajat keräsivät yhteensä vain kahdeksan MM-pistettä, jotka jättivät hallitsevan maailmanmestaritallin vasta 10:nneksi valmistajien taulukossa toiseksi vähiten pisteitä keränneenä tallina. Vain Alfa Romeo jäi pisteitä keränneenä tallina sen taakse neljällä pisteellä.[48] Kausi 1980 söi Scheckterin motivaation täysin ja hän lopetti uransa tuohon kauteen.[2]

Scheckterin lopetus avasi tallipaikan ranskalaiselle Didier Pironille, josta tuli Villeneuven "arkkivihollinen".[49][50] Villeneuve voitti kaudella 1981 Monacon GP:n.[51] Seuraavaksi kaudeksi Villeneuve lähti varmana tavoittamaan mestaruutta, mutta San Marinon GP:ssä Pironi ohitti Villeneuven vastoin Ferrarin käskyä vain maalin loppusuoralla.[52][50][47] Villeneuve vannoi, ettei enää koskaan puhuisi Pironille ja sen lupauksen hän myös piti.[52][47]

Kauden seuraavan osakilpailun Belgian GP:n aika-ajoissa Villeneuve tavoitteli Pironin kärkiaikaa. Hän kuitenkin ajoi suoraan päin hitaalla kierroksella olleen Jochen Massin Marchia, jolloin Villeneuven Ferrari heitti valtavat voltit ja kanadalainen lensi ulos ohjaamosta pudoten maahan ja taittaen tappavasti niskansa.[53] Pironi johti kauden edetessä MM-sarjaa vakuuttavasti, mutta kauden 12. kilpailun sumuisissa aika-ajoissa ranskalainen, vastoin muiden toivomuksia lähti ajamaan nopeata kierrosta ja törmäsi edellä hitaalla kierroksella ajaneeseen Alain Prostiin.[54] [50]

Pironi ei kokenut samanlaista kohtaloa kuin ex-tallikaverinsa Villeneuve, vaan "säästyi pelkillä" jalanmurtumilla ja hänen kohtalonaan oli loppukauden viettäminen sairaalassa.[50] Kauden kolmanneksi viimeisen osakilpailun, Sveitsin GP:n jälkeen Keke Rosberg nousi sarjan johtoon otettuaan vasta tuossa kisassa kauden ja uransa avausvoiton.[55] Rosberg voitti lopulta sen kauden maailmanmestaruuden.[56] Pironin F1-ura päättyi kauden loputtua, mutta silti Ferrari voitti valmistajien maailmanmestaruuden.[50][57] Kauden jälkeen alkoi Ferrarin pitkä kuivakausi (1990-luvun puoleenväliin asti) ja talli joutui seuraamaan kun McLaren ja Williams dominoivat vuorotellen F1-sarjaa.[2] Elokuussa 1988 tallin perustaja Enzo Ferrari kuoli 90-vuotiaana ja kuukautta myöhemmin tallin kotikilpailussa Italian GP:ssä Ferrari-kuljettajat Gerhard Berger ja Michele Alboreto ajoivat McLarenin ylivoimaisesti hallitsemalla kaudella yllätykselliseen kaksoisvoittoon.[58][2]

1990-luvun alkupuolisko

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Gerhard Berger Kanadan GP:ssä 1995.

Kaudeksi 1991 Ferrarille siirtyi erittäin lupaava Ranskaa edustanut Jean Alesi.[59] Alesi oli vakuuttanut täysin kahtena ensimmäisenä Tyrrell-vuotenaan, jolloin hän oli ajanut muun muassa debyyttikilpailussaan neljänneksi.[59] Alesi ajoi tasaisesti ja saavutti hyviä sijoituksia MM-sarjassa.[59] Uran avausvoitto Kanadan GP:ssä 1995 luokiteltiin usein kaikkien aikojen suosituimmaksi voitoksi.[59][60] Alesi ajoi voiton nimittäin Gilles Villeneuven tunnetuksi tekemällä numerolla 27 voittoon Villeneuven mukaan nimetyllä radalla.[61] Voitosta huolimatta Alesi ei saanut lisää kilpailuaikaa tallissa, vaan hänen ja silloisen tallikaverinsa Gerhard Bergerin tilalle palkattiin kahtena edellisvuonna maailmanmestaruuden voittanut Saksan Michael Schumacher sekä brittiläinen Eddie Irvine.[2]

1996–2006: Michael Schumacherin aika

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Schumacher–Irvine

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ferrari ja Michael Schumacher Yhdysvaltojen GP:ssä 2004.

Schumacherin tultua Ferrarille 1996 hän nousi heti kiistatta tallin ykköskuljettajaksi. Ferrarin epäluotettavuus kuitenkin maksoi maailmanmestaruuden kolmesta kauden voitosta huolimatta.[62][2] Williamsin Damon Hill ja edesmenneen Gilles Villeneuven poika Jacques Villeneuve dominoivat sarjaa.[2]

Seuraavaksi kaudeksi Hill sai potkut Williamsilta ja siirtyi Arrowsille.[63] Tälle kaudelle Ferrarilla oli valmiina huomattavasti kestävämpi koneisto, mikä näkyi tuloksissa.[2] Kauden viimeiseen kilpailuun lähdettäessä Schumacher johti sarjaa yhdellä pisteellä ennen Villeneuveä, mutta Schumacher ns. sulki ovensa, jolloin Villeneuve osui Ferrariin.[64][2] Schumacher teki saman Damon Hillille täsmälleen samassa tilanteessa kolme vuotta aiemmin Australian GP:ssä, jossa Schumacher varmisti avausmestaruutensa.[65][63] Tällä kertaa Schumacher oli ainoa, joka kärsi tilanteesta, sillä hän joutui keskeyttämään ja kaiken lisäksi hänen kakkossijansa hylättiin MM-sarjassa.[64] Villeneuve ajoi kolmossijallaan maailmanmestariksi ja samassa kilpailussa myös Mika Häkkinen voitti ensimmäisen kerran urallaan.[64]

Kaudella 1998 Schumacher kävi tasaväkistä kamppailua mestaruudesta McLarenin Mika Häkkisen kanssa ja voitti kauden aikana kuusi kilpailua.[66][2] Kauden viimeisessä kilpailussa Schumacherin auto sammui lähtöruudukkoon ja hän joutui lähtemään viimeiseltä tilalta.[66][2] Lopulta rengasrikko päätti Schumacherin menon kolmannelta paikalta, jolloin Häkkinen kurvaili mestaruuteen.[2] Kaudella 1999 Schumacher oli jälleen mestaruustaistossa mukana, kunnes kauden puolivälissä Britannian GP:ssä auton ajauduttua ulos Schumacherin jalka katkesi.[67][2][68] Schumacherin loppukausi jäi väliin kahta viimeistä kilpailua lukuun ottamatta, joiden aika-ajoissa hän sijoittui paalulle ja auttoi kahdella kakkossijallaan Ferrarin merkkimestaruuteen.[67][69][70][2]

Schumacher–Barrichello

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vihdoin kaudella 2000 Schumacher voitti ensimmäisen mestaruutensa Ferrarin riveissä ja saavutti kauden aikana yhdeksän voittoa.[71][72][2] Mestaruuskamppailu Mika Häkkisen kanssa ratkesi vahvaan loppukauteen: Schumacher voitti kauden viimeiset neljä kilpailua ja hän varmisti mestaruutensa jo ennen kauden päättävää osakilpailua.[73] Kaudella 2001 Schumacher oli ylivoimainen Ferrari F2001 -autollaan, kun hän voitti mestaruuden jo kauden viidenneksi viimeisessä kilpailussa Unkarin GP:ssä.[74][75][2] Kausi 2002 oli Schumacherille vieläkin huikeampi: mestaruus ratkesi jo kauden seitsemänneksi viimeisessä kilpailussa Ranskan GP:ssä, ja Schumacher voitti peräti 11 kauden 17 kilpailusta (Itävallan GP:stä saatu voitto tallimääräyksellä sai FIA:n pohtimaan niiden kieltämistä).[76][77][78][71][2] Viides mestaruus tiesi samalla sitä, että hän siirtyi Juan Manuel Fangion rinnalle eniten mestaruuksia voittaneena kuljettajana.[79][2]

Kaudella 2003 Schumacher joutui käymään jälleen tiukan mestaruustaiston McLarenin Kimi Räikkösen ja Williamsin Juan Pablo Montoyan kanssa.[80][81] Schumacher voitti kaudella kuusi osakilpailua.[71] Vaikka mestaruustaisto oli vielä viimeisessä kilpailussa avoin, Räikkösen mahdollisuudet mestaruuteen olivat lähinnä teoreettiset: Schumacherin ei tarvinnut kuin sijoittua pisteille voittaakseen mestaruuden.[82] Sen hän myös teki sijoittumalla kahdeksanneksi, jolloin hän voitti kuudennen mestaruutensa kahden pisteen erolla Räikköseen.[83] Toisaalta mestaruustaiston ratkaisseessa kauden toiseksi viimeisessä Yhdysvaltain GP:ssä Schumacherin katsottiin kuitenkin voittaneen juuri Bridgestone-renkaiden avulla: kilpailun aikana tuli rankkasade ja Bridgestonen tuolloin ylivoimaisina pidetyillä sadekelirenkailla Schumacher ajoi muita selvästi nopeammin ja nousi monta sijoitusta ylöspäin.[84][85][86] Lisäksi kaudella muuttui pistejärjestelmä, joka auttoi vastustajia saavuttamaan Schumacherin etumatkan.[81][2]

Seuraava kausi 2004 oli Schumacherin mestaruuskausista menestyksekkäin: hän voitti 13 kauden 18 osakilpailusta ja peräti 12 kauden 13 ensimmäisestä osakilpailusta, eikä muilla kuljettajilla ollut mitään mahdollisuuksia mestaruustaistoon, vaikka tallikaveri Rubens Barrichellolla oli vielä teoreettiset mahdollisuudet kauden viidenneksi viimeisessä Belgian GP:ssä.[71][2][87][88] Kausi 2005 oli Schumacherille vaikeampi eikä hän voittanut kuin fiaskoksi muotoutuneen Yhdysvaltojen GP:n.[71][2][89] MM-pisteissä hän oli kolmantena, keräten 62 pistettä ja jääden mestaruuden voittaneesta Renault'n Fernando Alonsosta 71 pistettä.[90]

Schumacher–Massa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaudelle 2006 Schumacher lähti numero viisi autossaan.[91] Aiempina kausina saksalaisen tallitoverina toiminut Rubens Barrichello oli saanut tarpeekseen kakkoskuskin roolista ja vaihtoi kaudeksi 2006 Hondalle.[92][93][94] Barrichellon korvasi Sauberilta siirtynyt brasilialainen Felipe Massa, jolla oli jo ennestään läheisiä kontakteja Ferrarin johtoon.[95][96] Alkukauden kilpailuista Schumacher voitti ainoastaan San Marinon (rikkoi aika-ajoissa Ayrton Sennan paalupaikkaennätyksen 66. paalupaikallaan) ja Euroopan GP:t.[97][98] Seuraavan kerran hän voitti loppukaudesta Yhdysvalloissa, Ranskassa (hän otti siellä ennätyksellisen kahdeksannen voiton samalla radalla) ja Saksassa.[97][99] Italiassa Schumacher voitti ja samalla ilmoitti lopettavansa uransa kuluvan kauden jälkeen.[97][2][71] Kiinassa Schumacher nousi voiton jälkeen käytännössä MM-sarjan johtoon, koska tasapistetilanteessa hänellä oli seitsemän voittoa Alonson kuutta vastaan.[97] Japanin Grand Prix 2006 muutti taiston aivan toisenlaiseksi. Schumacher johti kisaa selkeästi, ennen Renault'n Fernando Alonsoa, mutta ennen maalia Ferrarin moottori hajosi ja Schumacher joutui keskeyttämään.[97] Taistelu MM-tittelistä muuttui radikaalisti, sillä Alonso ajoi kisan voittoon ja keräsi 10 lisäpistettä.[100] Ero oli Schumacheriin jo 10 pistettä, mikä merkitsi että Schumacherin olisi pitänyt voittaa viimeinen kilpailu ja Alonson jäädä pisteittä. Kauden viimeisessä kilpailussa polttoaineenpaineen katoaminen pilasi Schumacherin aika-ajon ja lähtöruutu kisaan oli vasta kymmenes.[101] Kun kilpailua oli ajettu seitsemän kierrosta, Schumacherin takarengas hajosi hänen juuri ohitettuaan Renault'n Fisichellan.[102] Schumacher joutui aloittamaan takaa-ajon kohti kärkeä kisan häntäpäästä, ja onnistui nousemaan aina neljänneksi asti tallikaveri Felipe Massan voittaessa kilpailun.[103] Lehdistössä Schumacherin loppukisojen esityksiä katsottiin hyvin suopeasti, vaikka tekniset ja muut ongelmat veivät lopulta mahdollisuuden mestaruuteen.[104][105][106]

2007–2014: Uusi aikakausi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Massa–Räikkönen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kauden 2009 alussa Ferrarin vauhti jäi varjoon.

Schumacherin lopettaessa uransa ja teknisen johtajan Ross Brawn vetäytyessä tilapäisesti formuloista Ferrarilla alkoi uusi aikakausi.[2][107] Schumacherin paikan ottanut Kimi Räikkönen ei kokenut Autosport-lehden haastattelun mukaan olevansa kovien paineiden alla astuessaan seitsenkertaisen maailmanmestarin saappaisiin.[108] Sen sijaan toisen kuljettajan Felipe Massan oli näytettävä olevansa nopeampi kuin Räikkönen, koska hän ei halunnut tyytyä kakkoskuljettajan rooliin.[109] Monelta taholta ennustettiin, että Ferrari menettäisi iskukykyään johtohahmojen syrjäänastumisen johdosta.[110] Testeissä Ferrari piti kuitenkin kärkivauhtia, ja talli lähtikin ennakkosuosikkina Australian avauskilpailuun.[111][112]

Räikkönen voitti kauden avauskilpailun ylivoimaisesti.[113] Ferrari-auton pohjalevyratkaisun kieltämisen sekä tuulitunneliongelmien vuoksi McLaren otti kauden ensimmäisellä kolmanneksella selvän johtoaseman sekä kuljettajien että tallien MM-pisteissä.[114][115][116][117] Räikkösen kaksi peräkkäistä voittoa kauden keskivaiheilla nostivat hänet takaisin MM-taistoon, vaikka eroa kärkeen oli pahimmillaan 26 pistettä.[117] Räikkönen voitti kauden neljästä viimeisestä osakilpailusta kolme ja saavutti näin kuljettajien mestaruuden yhden pisteen erolla McLaren-kuljettajiin Lewis Hamiltoniin ja Fernando Alonsoon.[118] Ferrari voitti myös valmistajien MM-tittelin jo Belgian osakilpailussa, kun McLaren tuomittiin Ferrarin entisen työntekijän Nigel Stepneyn kanssa käydyn vakoiluskandaalin vuoksi sakkoihin ja valmistajien pisteiden menettämiseen.[118][2]

Tammikuussa 2008 tallin johdossa tapahtui jälleen muutoksia.[119][120][2] Marraskuussa 2007 Jean Todtin ilmoitettiin siirtyvän pois tallipäällikön paikalta, ja hänen paikkansa otti Stefano Domenicali.[121][2] Myös tekninen johtaja vaihtui, Mario Almondon paikan otti Aldo Costa.[122][2] Kaudella 2008 Ferrari voitti jälleen valmistajien maailmanmestaruuden, mutta kuljettajien MM-taiston vei McLarenin Lewis Hamilton vain pisteen erolla Felipe Massaan.[123][2]

Fernando Alonso Malesian GP:n harjoituksissa kaudella 2013.

Kausi 2009 alkoi tallilta huonosti Australiassa, kun Felipe Massa keskeytti kilpailun tekniseen vikaan ja Kimi Räikkönen ajoi autolla seinään keskeyttäen kilpailun myöhemmin.[124][125][126] Kauden alkupuolisko olikin vaikea Ferrarille ja Felipe Massan loukkaantuminen Unkarin GP:ssä vaikeutti tallin tilannetta entisestään.[2][127][128] Belgiassa Kimi Räikkönen ajoi tallille kauden ensimmäisen voiton, mutta samalla Massaa tuuraamaan nostettu testikuljettaja Luca Badoer sijoittui viimeiseksi.[129][2] Badoer korvattiin Italian GP:ssä Force Indian Giancarlo Fisichellalla, mutta hän ei kyennyt ajamaan loppukautta pistesijoilla tallin autolla.[130]

Alonso–Massa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kauden jälkeen Ferrarin sponsoriksi tuli Santander-pankki ja kilpakuljettajaksi Räikkösen tilalle Fernando Alonso.[2][131] Kausi 2010 lähti hyvin käyntiin, kun Fernando Alonso ja Felipe Massa ajoivat kaksoisvoittoon.[2][132][133][134] Seuraavissa kilpailuissa Ferrarin vauhti ei riittänyt haastamaan Red Bullin ja McLarenin autoja, mutta Alonso taisteli mestaruudesta viimeiseen osakilpailuun asti, kunnes hävisi mestaruuden Sebastian Vettelille neljällä pisteellä.[135] Felipe Massa ei pystynyt haastamaan Alonsoa joutuen Saksan kilpailussa päästämään Alonson edelleen tallimääräyksellä.[135] Ferrari sai tästä 100 000 euron sakot.[136] Loppupisteissä Ferrari sijoittui kolmanneksi.[137]

Kaudella 2011 Ferrari ei pystynyt haastamaan Red Bullin autoja ja saavutti kaudella vain yhden voiton Alonson ajamana.[2][138] Kaudella 2012 talli sijoittui valmistajien sarjan toiseksi.[139] Tallin kuljettaja Alonso voitti kolme kilpailua ja taisteli kuljettajien mestaruudesta viimeiseen kilpailuun saakka, mutta hävisi lopulta kolmella pisteellä Sebastian Vettelille.[2][140] Vuonna 2013 Alonso otti kaksi voittoa Kiinasta ja Espanjasta uusien MM-sarjan kakkospaikan.[2] Ferrari sijoittui kolmanneksi.[2]

Alonso–Räikkönen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaudella 2014 F1-autojen siirtyessä 1,6-litraisiin V6-turbomoottoreihin talli joutui vaikeuksiin etenkin moottorin heikkouden takia.[2] Kausi oli tallin historian surkeimpia sen jäädessä valmistajien sarjassa neljänneksi (tosin kaudella 1980 talli sijoittui valmistajissa 10.).[2] Ainoat kohokohdat olivat Alonson kaksi palkintosijaa Kiinasta ja Unkarista.[2] Felipe Massan lähdettyä Ferrarilta kauden 2013 päätteeksi hänen paikansa otti paluun talliin tehnyt Kimi Räikkönen.[2] Kausi oli kuitenkin Räikköselle erittäin huono ja hän saavutti vain hajanaisia pistesijoja (parhaana sijoituksenaan Belgian GP:n 4. sija).[2][141]

2015– Ferrarin uusi alku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Räikkönen–Vettel

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kauden 2014 aikana Ferrarin organisaatio koki mittavia muutoksia, muun muassa tallipäällikkö Stefano Domenicali sai lähteä tallista ja hänen paikalle otettiin Marco Mattiacci.[142][143] Mattiaccin sopimus kuitenkin kesti vain sen kauden, ja hänen paikkansa otti kaudella 2015 Maurizio Arrivabene.[144] Talli vaihtoi jo kauden 2013 aikana myös teknisen johtajansa, Aldo Costan siirtyessä Mercedekselle hänen paikkansa otti James Allison.[145] Samalla myös vaihtui Ferrarin puheenjohtaja kun Luca di Montezemolo ilmoitti jättävänsä tehtävänsä ja hänen paikansa otti syys-lokakuussa 2014 Sergio Marchionne.[146][147][148]

Ferrari sai myös talliinsa uuden kuljettajan kun Alonson paikan otti Red Bullilta lähtenyt Sebastian Vettel ja Räikkönen jatkoi tallissa.[149] Auton suorituskyky huomattiin selvästi parantuneen viime kaudesta ja Ferrarin-moottorit osoittautuivat tehokkaiksi viime vuoteen verrattuna.[150] Vettel ajoi Ferrari-debyytissään heti palkintosijalle ollen Australian GP:n kolmas.[151] Seuraavassa kilpailussa Malesian GP:ssä Vettel ajoi uransa toisessa Ferrari kilpailussaan tallille sensaatiomaisen voiton päihittäen molemmat Mercedes-kuljettajat.[152] Voitto oli tallille ensimmäinen sitten Espanjan GP:n 2013. Bahrainin GP:ssä Räikkönen ajoi Ferrari-paluunsa ensimmäisen palkintokorokesijan ollen kilpailun toinen.[153] Unkarin GP:ssä Vettel ja Räikkönen nousivat ensimmäisellä kierroksella molempien Mercedes-kuljettajien ohi kaksoisjohtoon ja talli oli lähellä jopa kaksoisvoittoa, kunnes Räikkönen joutui keskeyttämään MGU-K -laitteen hajoamisen vuoksi.[154] Vettel kuitenkin piti kärkipaikkansa ja otti Ferrarille kauden toisen voiton.[155]

Belgian GP:ssä Ferrari ajoi historiansa 900:nnen osakilpailunsa.[156] Juhlakilpailu meni kuitenkin vaisusti Vettelin keskeytettyä kaksi kierrosta ennen maalia rengasrikkoon ja Räikkösen ollessa vasta seitsemäs.[157] Singaporessa Vettel ajoi Ferrarille ensimmäisen paalupaikan sitten Saksan GP:n 2012.[158] Kilpailussa molemmat Ferrarit ajoivat palkintokorokkeelle ensimmäisen kerran Espanjan GP:n 2013 jälkeen, kun Vettel voitti kilpailun ja Räikkönen oli kolmas.[159] Meksikon osakilpailussa molemmat Ferrarit joutuivat keskeyttämään, kun Räikkönen kolaroi Valtteri Bottaksen kanssa ja Vettel keskeytti ulosajoon, ja kyseessä oli ensimmäinen molempien tallin kuljettajien keskeytys sitten Australian GP:n 2006.[160]

Kaudella 2016 Ferrari ei voittanut kertaakaan, mutta Vettel ja Räikkönen ajoivat kauden aikana useamman kerran palkintokorokkeelle.[161] Talli sijoittui kauden lopputuloksissa kolmanneksi.[162] Seuraavalla kaudella (2017) talli palasi voittokantaan kauden ensimmäisessä osakilpailussa, kun Vettel voitti Australian osakilpailun. Räikkönen sijoittui kilpailussa neljänneksi.[163] Vettel voitti kauden aikana myös Bahrainin, Monacon, Unkarin ja Brasilian osakilpailut, joista Monaco ja Unkari päättyivät kaksoisvoittoon.[164][165][166][167] Monacon osakilpailussa Räikkönen ajoi ensimmäisen Ferrarille paluun jälkeisen paalupaikkansa sitten vuoden 2008 Ranskan GP:n.[168] Singaporen osakilpailu oli kauden heikoin kilpailu, kun Ferrari-kuljettajat kolaroivat lähdössä Red Bullin Max Verstappenin kanssa, mikä päättyi molempien kuljettajien sekä Verstappenin keskeytykseen.[169] Talli sijoittui lopputuloksissa toiseksi.[170]

Kaudella 2018 Vettel voitti jälleen viidesti ja ajoi Räikkösen kanssa usein palkintosijoille.[171] Vettel taisteli kauden aikana mestaruudesta Lewis Hamiltonia vastaan, mikä päättyi Hamiltonin varmistaessa mestaruuden Meksikon GP:ssä.[172] Räikkösen kauden kohokohdat olivat paalupaikalle ajaminen tallin kotikilpailussa Italiassa, jossa taisteli myös voitosta kilpailun voittanutta Hamiltonia vastaan, ja voitto Yhdysvaltain GP:stä.[173][174] Kauden aikana koettiin myös merkittäviä muutoksia, kun Marchionne kuoli heinäkuussa ja uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Louis C. Camilleri.[175][176] Samalla Marchionnen muistoa kunnioitettiin valitsemalla tämän toiveiden mukaisesti Räikkösen tilalle kauden 2019 kilpakuljettajaksi Charles Leclerc ja Räikkönen siirrettiin Sauberille, joka muutti ennen kauden alkua nimensä Alfa Romeo Racingiksi.[177][178]

Vettel–Leclerc

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2019 tammikuussa vaihtui tallipäälliköksi Mattia Binotto[179] ja nimisponsoriksi tuli Mission Winnow.[180] Kauden toisessa osakilpailussa Bahrainissa Ferrarin suorituskyky pystyi haastamaan Mercedeksen, kun Charles Leclerc ajoi aika-ajoissa F1-uransa ensimmäisen paalupaikan ja tallikaveri Sebastian Vettel oli toinen.[181] Kilpailun lopussa Leclercin autoon iski tekninen vika, jolloin hän menetti tehoja ja putosi molempien Mercedeksen kuljettajien taakse ajaen kolmantena maaliin.[182] Itävallassa Leclerc taisteli kilpailun voitosta viimeisille kierroksille asti Red Bullin Max Verstappenia vastaan, kunnes kolmanneksi viimeisellä kierroksella Verstappenin sisälinjan jarrutus pakotti Leclercin ajamaan ratareunojen kautta leveäksi ja hän menetti kärkisijansa.[183] Leclercin uran ensimmäinen voitto tuli Belgiasta, missä hän lähti kilpailuun paalupaikalta.[184] Vettelin kauden ainoa voitto tuli Singaporen osakilpailusta, joka oli samalla myös Ferrarille kaksoisvoitto Leclercin ajaessa toiseksi (tosin Leclerc ei ollut tyytyväinen tallin varikkotaktiikkaan).[185] Brasiliassa Leclerc ja Vettel taistelivat keskenään paremmasta sijoituksesta ohitellen vuorotellen toisiaan, kunnes kuusi kierrosta ennen kilpailun päättymistä he kolaroivat ja keskeyttivät.[186] Ferrari sijoittui kauden 2019 MM-sarjassa toiseksi.[187]

Kausi 2020 alkoi tallin osalta vaihtelevasti. Leclerc ajoi avausosakilpailussa muiden kuljettajien epäonnen myötä toiseksi, mutta Steiermarkin osakilpailussa hän ja Vettel kolaroivat keskenään avauskierroksella, jonka takia he joutuivat keskeyttämään jo ensimmäisten kierrosten aikana.[188][189] Britannian GP:ssä Leclerc nousi kolmanneksi Valtteri Bottaksen rengasrikon myötä.[190] Unkarin kilpailussa puuttuneen kilpailukyvyn vuoksi talli aloitti parempien kilpailutulosten toivossa organisaatiouudistustensa laatimisen tekniselle osastolle.[191] Turkin GP:ssä Vettel ajoi kauden ainoan palkintosijansa ollen kolmas.[192] Talli saavutti kauden aikana 131 pistettä sijoittuen MM-sarjan kuudenneksi.[193] Sijoitus oli tilastollisesti tallin huonoin sitten kauden 1980.

Leclerc–Sainz

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaudella 2021 tallin kuljettajina ajoivat Carlos Sainz ja Charles Leclerc.[194] Leclerc saavutti kaksi paalupaikkaa Monacon GP:stä, johon hän ei pystynyt starttaamaan teknisen vian takia ja Azerbaidžanin GP:stä ja yhden palkintosijan ollen toinen Britannian GP:ssä, jota hän johti vielä ennen toiseksi viimeistä kierrosta, kunnes Hamilton onnistui ohittamaan hänet.[195] Sainz saavutti kauden aikana neljä palkintosijaa ollen parhaimmillaan toinen Monacon GP:ssä.[196] Talli sijoittui valmistajien sarjan kolmanneksi keräten 323,5 pistettä.[197]

Sainz ja Leclerc jatkoivat tallikavereina kaudella 2022. Kausi oli tallille tilastomerkintöjen osalta parempi. Avausosakilpailu alkoi tallin osalta vahvasti, kun Leclerc ajoi hattutempun (paalupaikka, voitto ja kilpailun nopein kierros) ja Sainz oli toinen.[198] Sainz puolestaan ajoi F1-uransa ensimmäisen paalupaikan sekä voiton Britannian GP:ssä.[199] Ferrari taisteli Red Bullia vastaan Itävallan osakilpailuun asti, minkä jälkeen kauden loppuosan voitot menivät suurelta osin Red Bullille.[200] Sen sijaan paalupaikkojen määrässä talli voitti Red Bullin 12-8. Talli sijoittui 554 MM-pisteellään valmistajien sarjassa toiseksi.[201]

Sainz ja Leclerc jatkoivat myös kaudella 2023, mutta tallipäällikön tehtävät siirtyivät Mattia Binottolta ennen kauden alkua Frédéric Vasseurille.[202] Talli sai kauden aikana vain yhden voiton, kun Sainz voitti Singaporen osakilpailun.[203] Talli oli 406 MM-pisteellään kauden lopputuloksissa kolmas.[204]

Kaudella 2024 Leclerc ja Sainz jatkavat tallissa kuljettajina viimeistä kertaa, koska Sainzin paikan ottaa seuraavalla kaudella Lewis Hamilton. Kauden avausosakilpailussa Bahrainissa Sainz ajoi kolmanneksi. Seuraavassa osakilpailussa Sainz joutui jättämään kilpailuviikonlopun kesken umpilisäkkeen tulehduksen vuoksi, jolloin hänen tilalleen valittiin tallin testi- ja varakuljettaja Oliver Bearman. Leclerc sijoittui kilpailussa kolmanneksi. Bearman ajoi ensimmäiset MM-pisteensä debyyttikilpailussaan sijoittumalla seitsemänneksi ja hänet valittiin samalla päivän kuljettajaksi.[205] Sainz teki paluun Australian osakilpailussa, minkä hän voitti Max Verstappenin keskeyttäessä jarruvikaan kilpailun alkuvaiheessa.[206] Monacon GP:ssä Leclerc teki historiaa voittamalla kotikilpailunsa lähdettyään paalupaikalta.[207]

Formula 1 -saavutukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Luettelo Scuderia Ferrarin Formula 1 -tuloksista

Tulokset kilpailuittain

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tulokset kilpailuittain

Lihavointi tarkoittaa paalupaikkaa, kursivointi kilpailun nopeinta kierrosta. Muut selitteet löytyvät täältä.

Kausi Auto
Moottori
Renkaat 		Kuljettajat 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 Pisteet Sijoitus
1950 125 F1,
275 F1,
375 F1
1.5 V12s,
3.3 V12,
4.5 V12
P 		GBR MON 500 SUI BEL FRA ITA Huom. 1. Huom. 1.
Italia Luigi Villoresi Kesk. Kesk. 6 DNS
Italia Alberto Ascari 2 Kesk. 5 DNS Kesk./
2‡
Ranska Raymond Sommer 4 Kesk.
Italia Dorino Serafini 2‡
1951 375 F1
4.5 V12
P 		SUI 500 BEL FRA GBR GER ITA ESP Huom. 1. Huom. 1.
Italia Luigi Villoresi Kesk. 3 3 3 4 4 Kesk.
Italia Alberto Ascari 6 2 Kesk./
2‡ 		Kesk. 1 1 4
Italia Piero Taruffi 2 Kesk. 5 5 Kesk.
Argentiina José Froilán González Kesk. 2‡ 1 3 2 2
1952 500 F2,
375 Indy
2.0 L4,
4.5 V12
P 		SUI 500 BEL FRA GBR GER NED ITA Huom. 1. Huom. 1.
Italia Alberto Ascari Kesk. 1 1 1 1 1 1
Italia Giuseppe Farina Kesk./
Kesk.‡ 		2 2 6 2 2 4
Italia Piero Taruffi 1 Kesk. 3 2 4 7
Ranska Andre Simon Kesk.‡ 6
Italia Luigi Villoresi 3 3
1953 500 F2,
553
L4
P 		ARG 500 NED BEL FRA GBR GER SUI ITA Huom. 1. Huom. 1.
Italia Giuseppe Farina Kesk. 2 Kesk. 5 3 1 2 2
Italia Alberto Ascari 1 1 1 4 1 8‡/
Kesk.‡ 		1 Kesk.
Yhdistynyt kuningaskunta Mike Hawthorn 4 4 6 1 5 3 3 4
Italia Luigi Villoresi 2 Kesk. 2 6 Kesk. Kesk.‡/
8‡ 		6 3
Italia Umberto Maglioli 8
Italia Piero Carini Kesk.
1954 625,
Tipo 500,
553
L4
P 		ARG 500 BEL FRA GBR GER SUI ITA ESP Huom. 1. Huom. 1.
Italia Giuseppe Farina 2 Kesk. WD WD
Argentiina José Froilán González 3 Kesk./
4‡ 		Kesk. 1 2‡ 2 Kesk./
3‡
Yhdistynyt kuningaskunta Mike Hawthorn DSQ 4‡ Kesk. 2 Kesk./
2‡ 		Kesk. 2 1
Italia Umberto Maglioli 9 7 3‡
Ranska Maurice Trintignant 2 Kesk. 5 3 Kesk. 5 Kesk.
Italia Piero Taruffi 6
Ranska Robert Manzon DNS
Italia Alberto Ascari Kesk.
1955 625,
555,
Tipo 500
L4
E 		ARG MON 500 BEL NED GBR ITA Huom. 1. Huom. 1.
Italia Umberto Maglioli 3‡ 6
Italia Giuseppe Farina 3‡/
2‡ 		4 3
Argentiina José Froilán González 2‡
Ranska Maurice Trintignant Kesk./
3‡/2‡ 		1 6 Kesk. Kesk. 8
Yhdysvallat Harry Schell Kesk.
Belgia Paul Frère 8‡ 4
Italia Piero Taruffi 8‡ DNA
Belgia Olivier Gendebien DNA
Yhdistynyt kuningaskunta Mike Hawthorn 7 6‡ Kesk.
Italia Eugenio Castellotti 5 Kesk./
6‡ 		3
1956 555,
D50,
Tipo 500
L4
E
F
P 		ARG MON 500 BEL FRA GBR GER ITA Huom. 1. Huom. 1.
Argentiina Juan Manuel Fangio Kesk./
1‡ 		4‡/
2‡ 		Kesk. 4 1 1 8‡/
2‡
Italia Eugenio Castellotti Kesk. Kesk./
4‡ 		Kesk. 2 10‡ Kesk./
Kesk.‡ 		Kesk./
8‡
Italia Luigi Musso 1‡ Kesk. Kesk.‡ Kesk.
Yhdistynyt kuningaskunta Peter Collins Kesk. 2‡ 1 1 Kesk./
2‡ 		Kesk./
Kesk.‡ 		2‡
Belgia Olivier Gendebien 5 Kesk. DNA
Belgia Paul Frère 2
Belgia André Pilette 6
Espanja Alfonso de Portago Kesk. 2‡/
10‡ 		Kesk.‡ Kesk.
Saksa Wolfgang von Trips DNP
1957 Tipo 500,
801
L4,
V6
P
E 		ARG MON 500 FRA GBR GER PES ITA Huom. 1. Huom. 1.
Yhdistynyt kuningaskunta Peter Collins Kesk./
6‡ 		Kesk. 3 Kesk. 3 Kesk.
Italia Luigi Musso Kesk. 2 2 4 Kesk. 8
Italia Eugenio Castellotti Kesk.
Yhdistynyt kuningaskunta Mike Hawthorn Kesk. Kesk. 4 3 2 6
Saksa Wolfgang von Trips 6‡ 7 3
Italia Cesare Perdisa 6‡
Espanja Alfonso de Portago 5‡
Argentiina José Froilán González 5‡
Ranska Maurice Trintignant 5 Kesk. 4 DNS
1958 Dino 246,
Dino 156
V6
E 		ARG MON NED 500 BEL FRA GBR GER POR ITA MOR 40 (57) 2.
Yhdistynyt kuningaskunta Mike Hawthorn 3 Kesk. 5 2 1 2 Kesk. 2 2 2
Yhdistynyt kuningaskunta Peter Collins Kesk. 3 Kesk. Kesk. 5 1 Kesk.
Italia Luigi Musso 2 2 7 Kesk. Kesk.
Saksa Wolfgang von Trips Kesk. 3 Kesk. 4 5 Kesk.
Belgia Olivier Gendebien 6 Kesk. Kesk.
Yhdysvallat Phil Hill 3 3
1959 Dino 246,
Dino 156
V6
D 		MON 500 NED FRA GBR GER POR ITA USA 32 (38) 2.
Yhdistynyt kuningaskunta Cliff Allison Kesk. 9 Kesk. 5 Kesk.
Yhdistynyt kuningaskunta Tony Brooks 2 Kesk. 1 1 9 Kesk. 3
Yhdysvallat Phil Hill 4 6 2 3 Kesk. 2 Kesk.
Ranska Jean Behra Kesk. 5 Kesk.
Yhdysvallat Dan Gurney Kesk. 2 3 4
Belgia Olivier Gendebien 4 6
Saksa Wolfgang von Trips 6
1960 Dino 246,
246P,
Dino 156
V6
D 		ARG MON 500 NED BEL FRA GBR POR ITA USA 26 (27) 3.
Yhdysvallat Phil Hill 8 3 Kesk. 4 12 7 Kesk. 1
Argentiina José Froilán González 10
Saksa Wolfgang von Trips 5 8 5 Kesk. 11 6 4 5
Yhdistynyt kuningaskunta Cliff Allison 2 DNQ
Yhdysvallat Richie Ginther 6 6 2
Belgia Willy Mairesse Kesk. Kesk. 3
1961 156
V6
D 		MON NED BEL FRA GBR GER ITA USA 40 (52)[a] 1.
Yhdysvallat Phil Hill 3 2 1 9 2 3 1
Saksa Wolfgang von Trips 4 1 2 Kesk. 1 2 Kesk.
Yhdysvallat Richie Ginther 2 5 3 Kesk. 3 8 Kesk.
Belgia Olivier Gendebien 4
Belgia Willy Mairesse Kesk.
Meksiko Ricardo Rodríguez Kesk.
1962 156
V6
D 		NED MON BEL FRA GBR GER ITA USA RSA 18 6.
Meksiko Ricardo Rodríguez Kesk. DNS 4 6 Kesk.
Italia Giancarlo Baghetti 4 Kesk. 10 5
Yhdysvallat Phil Hill 3 2 3 Kesk. Kesk. 11
Belgia Willy Mairesse 7 Kesk. 4
Italia Lorenzo Bandini 3 Kesk. 8
1963 156
V6
D 		MON BEL NED FRA GBR GER ITA USA MEX RSA 26 4.
Yhdistynyt kuningaskunta John Surtees 4 Kesk. 3 Kesk. 2 1 Kesk. Kesk. DSQ Kesk.
Belgia Willy Mairesse Kesk. Kesk. Kesk.
Italia Ludovico Scarfiotti WD 6 DNS
Italia Lorenzo Bandini Kesk. 5 Kesk. 5
1964 158,
156
V8,
V6
D 		MON NED BEL FRA GBR GER AUT ITA USA MEX 45 (49) 1.
Yhdistynyt kuningaskunta John Surtees Kesk. 2 Kesk. Kesk. 3 1 Kesk. 1 2 2
Italia Lorenzo Bandini 10 Kesk. Kesk. 9 5 3 1 3 Kesk. 3
Italia Ludovico Scarfiotti 9
Meksiko Pedro Rodríguez 6
1965 1512,
158
V8,
V12
D 		RSA MON BEL FRA GBR NED GER ITA USA MEX 26 (27)[210][211] 4.
Yhdistynyt kuningaskunta John Surtees 2 4 Kesk. 3 3 7 Kesk. Kesk.
Italia Lorenzo Bandini 15 2 9 8 Kesk. 9 6 4 4 8
Italia Nino Vaccarella 12
Meksiko Pedro Rodríguez 5 7
Yhdysvallat Bob Bondurant 9
Italia Ludovico Scarfiotti DNS
1966 312,
246
V6,
V12
D
F 		MON BEL FRA GBR NED GER ITA USA MEX 31 (32) 2.
Yhdistynyt kuningaskunta John Surtees Kesk. 1
Italia Lorenzo Bandini 2 3 NC 6 6 Kesk. Kesk.
Yhdistynyt kuningaskunta Mike Parkes 2 Kesk. Kesk. 2
Italia Ludovico Scarfiotti Kesk. 1
1967 312
V12
F 		RSA MON NED BEL FRA GBR GER CAN ITA USA MEX 20 5.
Uusi-Seelanti Chris Amon 3 4 3 Kesk. 3 3 6 7 Kesk. 9
Italia Lorenzo Bandini Kesk.
Yhdistynyt kuningaskunta Mike Parkes 5 Kesk.
Italia Ludovico Scarfiotti 6 NC
Yhdistynyt kuningaskunta Jonathan Williams 8
1968 312
V12
F 		RSA ESP MON BEL NED FRA GBR GER ITA CAN USA MEX 32 4.
Uusi-Seelanti Chris Amon 4 Kesk. Kesk. 6 10 2 Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. Kesk.
Belgia Jacky Ickx Kesk. Kesk. 3 4 1 3 4 3 DNS Kesk.
Italia Andrea de Adamich Kesk.
Yhdistynyt kuningaskunta Derek Bell Kesk. Kesk.
1969 312
V12
F 		RSA ESP MON NED FRA GBR GER ITA CAN USA MEX 7 6.
Uusi-Seelanti Chris Amon Kesk. Kesk. Kesk. 3 Kesk. Kesk.
Meksiko Pedro Rodríguez Kesk. 6 Kesk. 5 7
1970 312B
F12
F 		RSA ESP MON BEL NED FRA GBR GER AUT ITA CAN USA MEX 52 (55) 2.
Belgia Jacky Ickx Kesk. Kesk. Kesk. 8 3 Kesk. Kesk. 2 1 Kesk. 1 4 1
Italia Ignazio Giunti 4 14 7 Kesk.
Sveitsi Clay Regazzoni 4 4 Kesk. 2 1 2 13 2
1971 312B,
312B2
F12
F 		RSA ESP MON NED FRA GBR GER AUT ITA CAN USA 33 3.
Yhdysvallat Mario Andretti 1 Kesk. DNQ Kesk. 4 13 DNS
Belgia Jacky Ickx 8 2 3 1 Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. 8 NC
Sveitsi Clay Regazzoni 3 Kesk. Kesk. 3 Kesk. Kesk. 3 Kesk. Kesk. Kesk. 6
1972 312B2
F12
F 		ARG RSA ESP MON BEL FRA GBR GER AUT ITA CAN USA 33 4.
Sveitsi Clay Regazzoni 4 12 3 Kesk. Kesk. 2 Kesk. Kesk. 5 8
Belgia Jacky Ickx 3 8 2 2 Kesk. 11 Kesk. 1 Kesk. Kesk. 12 5
Yhdysvallat Mario Andretti Kesk. 4 Kesk. 7 6
Italia Nanni Galli 13
Italia Arturo Merzario 6 12
1973 312B2,
312B3
F12
G 		ARG BRA RSA ESP BEL MON SWE FRA GBR NED GER AUT ITA CAN USA 12 6.
Belgia Jacky Ickx 4 5 Kesk. 12 Kesk. Kesk. 6 5 8 8
Italia Arturo Merzario 9 4 4 Kesk. 7 7 Kesk. 15 16
1974 312 B3-74
F12
G 		ARG BRA RSA ESP BEL MON SWE NED FRA GBR GER AUT ITA CAN USA 65 2.
Sveitsi Clay Regazzoni 3 2 Kesk. 2 4 4 Kesk. 2 3 4 1 5 Kesk. 2 11
Itävalta Niki Lauda 2 Kesk. 16 1 2 Kesk. Kesk. 1 2 5 Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. Kesk.
1975 312 B3-74,
312T
F12
G 		ARG BRA RSA ESP MON BEL SWE NED FRA GBR GER AUT ITA USA 72,5 1.
Sveitsi Clay Regazzoni 4 4 16 NC Kesk. 5 3 3 Kesk. 13 Kesk. 7 1 Kesk.
Itävalta Niki Lauda 6 5 5 Kesk. 1 1 1 2 1 8 3 6 3 1
1976 312T,
312T2
F12
G 		BRA RSA USW ESP BEL MON SWE FRA GBR GER AUT NED ITA CAN USA JPN 83 1.
Itävalta Niki Lauda 1 1 2 2 1 1 3 Kesk. 1 Kesk. 4 8 3 Kesk.
Sveitsi Clay Regazzoni 7 Kesk. 1 11 2 14 6 Kesk. Kesk. 9 2 2 6 7 5
Argentiina Carlos Reutemann 7
1977 312T2B
F12
G 		ARG BRA RSA USW ESP MON BEL SWE FRA GBR GER AUT NED ITA USA CAN JPN 95 (97) 1.
Itävalta Niki Lauda Kesk. 3 1 2 DNS 2 2 Kesk. 5 2 1 2 1 2 4
Argentiina Carlos Reutemann 3 1 8 Kesk. 2 3 Kesk. 3 6 15 4 4 6 Kesk. 6 Kesk. 2
Kanada Gilles Villeneuve 12 Kesk.
1978 312T2B,
312T3
F12
M 		ARG BRA RSA USW MON BEL ESP SWE FRA GBR GER AUT NED ITA USA CAN 58 2.
Argentiina Carlos Reutemann 7 1 Kesk. 1 8 3 Kesk. 10 18 1 Kesk. DSQ 7 3 1 3
Kanada Gilles Villeneuve 8 Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. 4 10 9 12 Kesk. 8 3 6 7 Kesk. 1
1979 312T3,
312T4
F12
M 		ARG BRA RSA USW ESP BEL MON FRA GBR GER AUT NED ITA CAN USA 113 1.
Etelä-Afrikka Jody Scheckter Kesk. 6 2 2 4 1 1 7 5 4 4 2 1 4 Kesk.
Kanada Gilles Villeneuve Kesk. 5 1 1 7 7 Kesk. 2 14 8 2 Kesk. 2 2 1
1980 312T5
F12
M 		ARG BRA RSA USW BEL MON FRA GBR GER AUT NED ITA CAN USA 8 10.
Etelä-Afrikka Jody Scheckter Kesk. Kesk. Kesk. 5 8 Kesk. 12 10 13 13 9 8 DNQ 11
Kanada Gilles Villeneuve Kesk. 16 Kesk. Kesk. 6 5 8 Kesk. 6 8 7 Kesk. 5 Kesk.
1981 126CK
V6 (t/c)
M 		USW BRA ARG SMR BEL MON ESP FRA GBR GER AUT NED ITA CAN CPL 34 5.
Kanada Gilles Villeneuve Kesk. Kesk. Kesk. 7 4 1 1 Kesk. Kesk. 10 Kesk. Kesk. Kesk. 3 DSQ
Ranska Didier Pironi Kesk. Kesk. Kesk. 5 8 4 15 5 Kesk. Kesk. 9 Kesk. 5 Kesk. 9
1982 126C2
V6 (t/c)
G 		RSA BRA USW SMR BEL MON DET CAN NED GBR FRA GER AUT SUI ITA CPL 74 1.
Kanada Gilles Villeneuve Kesk. Kesk. DSQ 2 DNS
Ranska Didier Pironi 18 6 Kesk. 1 DNS 2 3 9 1 2 3 DNS
Ranska Patrick Tambay 8 3 4 1 4 DNS 2 DNS
Yhdysvallat Mario Andretti 3 Kesk.
1983 126C2B,
126C3
V6 (t/c)
G 		BRA USW FRA SMR MON BEL DET CAN GBR GER AUT NED ITA EUR RSA 89 1.
Ranska Patrick Tambay 5 Kesk. 4 1 4 2 Kesk. 3 3 Kesk. Kesk. 2 4 Kesk. Kesk.
Ranska René Arnoux 10 3 7 3 Kesk. Kesk. Kesk. 1 5 1 2 1 2 9 Kesk.
1984 126C4
V6 (t/c)
G 		BRA RSA BEL SMR FRA MON CAN DET DAL GBR GER AUT NED ITA EUR POR 57,5 2.
Ranska René Arnoux Kesk. Kesk. 3 2 4 3 5 Kesk. 2 6 6 7 11 Kesk. 5 9
Italia Michele Alboreto Kesk. 11 1 Kesk. Kesk. 6 Kesk. Kesk. Kesk. 5 Kesk. 3 Kesk. 2 2 4
1985 156/85
V6 (t/c)
G 		BRA POR SMR MON CAN DET FRA GBR GER AUT NED ITA BEL EUR RSA AUS 82 2.
Italia Michele Alboreto 2 2 Kesk. 2 1 3 Kesk. 2 1 3 4 13 Kesk. Kesk. Kesk. Kesk.
Ranska René Arnoux 4
Ruotsi Stefan Johansson 8 6 Kesk. 2 2 4 Kesk. 9 4 Kesk. 5 Kesk. Kesk. 4 5
1986 F1/86
V6 (t/c)
G 		BRA ESP SMR MON BEL CAN DET FRA GBR GER HUN AUT ITA POR MEX AUS 37 4.
Italia Michele Alboreto Kesk. Kesk. 10 Kesk. 4 8 4 8 Kesk. Kesk. Kesk. 2 Kesk. 5 Kesk. Kesk.
Ruotsi Stefan Johansson Kesk. Kesk. 4 10 3 Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. 11 4 3 3 6 12 3
1987 F1/87
V6 (t/c)
G 		BRA SMR BEL MON DET FRA GBR GER HUN AUT ITA POR ESP MEX JPN AUS 53 4.
Italia Michele Alboreto 8 3 Kesk. 3 Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. 15 Kesk. 4 2
Itävalta Gerhard Berger 4 Kesk. Kesk. 4 4 Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. 4 2 Kesk. Kesk. 1 1
1988 F1/87-88C
V6 (t/c)
G 		BRA SMR MON MEX CAN DET FRA GBR GER HUN BEL ITA POR ESP JPN AUS 65 2.
Italia Michele Alboreto 5 18 3 4 Kesk. Kesk. 3 17 4 Kesk. Kesk. 2 5 Kesk. 11 Kesk.
Itävalta Gerhard Berger 2 5 2 3 Kesk. Kesk. 4 9 3 4 Kesk. 1 Kesk. 6 4 Kesk.
1989 640
V12
G 		BRA SMR MON MEX USA CAN FRA GBR GER HUN BEL ITA POR ESP JPN AUS 59 3.
Yhdistynyt kuningaskunta Nigel Mansell 1 Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. DSQ 2 2 3 1 3 Kesk. DSQ EX Kesk. Kesk.
Itävalta Gerhard Berger Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. 2 1 2 Kesk. Kesk.
1990 641
V12
G 		USA BRA SMR MON CAN MEX FRA GBR GER HUN BEL ITA POR ESP JPN AUS 110 2.
Ranska Alain Prost Kesk. 1 4 Kesk. 5 1 1 1 4 Kesk. 2 2 3 1 Kesk. 3
Yhdistynyt kuningaskunta Nigel Mansell Kesk. 4 Kesk. Kesk. 3 2 18 Kesk. Kesk. 17 Kesk. 4 1 2 Kesk. 2
1991 642,
643
V12
G 		USA BRA SMR MON CAN MEX FRA GBR GER HUN BEL ITA POR ESP JPN AUS 55,5 3.
Ranska Alain Prost 2 4 DNS 5 Kesk. Kesk. 2 3 Kesk. Kesk. Kesk. 3 Kesk. 2 4
Italia Gianni Morbidelli 6
Ranska Jean Alesi 12 6 Kesk. 3 Kesk. Kesk. 4 Kesk. 3 5 Kesk. Kesk. 3 4 Kesk. Kesk.
1992 F92A
V12
G 		RSA MEX BRA ESP SMR MON CAN FRA GBR GER HUN BEL ITA POR JPN AUS 21 4.
Ranska Jean Alesi Kesk. Kesk. 4 3 Kesk. Kesk. 3 Kesk. Kesk. 5 Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. 5 4
Italia Ivan Capelli Kesk. Kesk. 5 10 Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. 9 Kesk. 6 Kesk. Kesk. Kesk.
Italia Nicola Larini 12 11
1993 F93A
V12
G 		RSA BRA EUR SMR ESP MON CAN FRA GBR GER HUN BEL ITA POR JPN AUS 28 4.
Ranska Jean Alesi Kesk. 8 Kesk. Kesk. Kesk. 3 Kesk. Kesk. 9 7 Kesk. Kesk. 2 4 Kesk. 4
Itävalta Gerhard Berger 6 Kesk. Kesk. Kesk. 6 14 4 14 Kesk. 6 3 10 Kesk. Kesk. Kesk. 5
1994 412T
V12
G 		BRA PAC SMR MON ESP CAN FRA GBR GER HUN BEL ITA POR EUR JPN AUS 71 3.
Ranska Jean Alesi 3 5 4 3 Kesk. 2 Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. 10 3 6
Italia Nicola Larini Kesk. 2
Itävalta Gerhard Berger Kesk. 2 Kesk. 3 Kesk. 4 3 Kesk. 1 12 Kesk. 2 Kesk. 5 Kesk. 2
1995 412T2
V12
G 		BRA ARG SMR ESP MON CAN FRA GBR GER HUN BEL ITA POR EUR PAC JPN AUS 73 3.
Ranska Jean Alesi 5 2 2 Kesk. Kesk. 1 5 2 Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. 5 2 5 Kesk. Kesk.
Itävalta Gerhard Berger 3 6 3 3 3 11 12 Kesk. 3 3 Kesk. Kesk. 4 Kesk. 4 Kesk. Kesk.
1996 F310
V10
G 		AUS BRA ARG EUR SMR MON ESP CAN FRA GBR GER HUN BEL ITA POR JPN 70 2.
Saksa Michael Schumacher Kesk. 3 Kesk. 2 2 Kesk. 1 Kesk. DNS Kesk. 4 9 1 1 3 2
Yhdistynyt kuningaskunta Eddie Irvine 3 7 5 Kesk. 4 7† Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. 5 Kesk.
1997 310B
V10
G 		AUS BRA ARG SMR MON ESP CAN FRA GBR GER HUN BEL ITA AUT LUX JPN EUR 102 2.
Saksa Michael Schumacher 2 5 Kesk. 2 1 4 1 1 Kesk. 2 4 1 6 6 Kesk. 1 Kesk.
Yhdistynyt kuningaskunta Eddie Irvine Kesk. 16 2 3 3 12 Kesk. 3 Kesk. Kesk. 9 10 8 Kesk. Kesk. 3 5
1998 F300
V10
G 		AUS BRA ARG SMR ESP MON CAN FRA GBR AUT GER HUN BEL ITA LUX JPN 133 2.
Saksa Michael Schumacher Kesk. 3 1 2 3 10 1 1 1 3 5 1 Kesk. 1 2 Kesk.
Yhdistynyt kuningaskunta Eddie Irvine 4 8 3 3 Kesk. 3 3 2 3 4 8 Kesk. Kesk. 2 4 2
1999 F399
V10
B 		AUS BRA SMR MON ESP CAN FRA GBR AUT GER HUN BEL ITA EUR MAL JPN 128 1.
Saksa Michael Schumacher 8 2 1 1 3 Kesk. 5 Kesk. Louk. Louk. Louk. Louk. Louk. Louk. 2 2
Suomi Mika Salo 9 2 12 7 3 Kesk.
Yhdistynyt kuningaskunta Eddie Irvine 1 5 Kesk. 2 4 3 6 2 1 1 3 4 6 7 1 3
2000 F1-2000
V10
B 		AUS BRA SMR GBR ESP EUR MON CAN FRA AUT GER HUN BEL ITA USA JPN MAL 170 1.
Saksa Michael Schumacher 1 1 1 3 5 1 Kesk. 1 Kesk. Kesk. Kesk. 2 2 1 1 1 1
Brasilia Rubens Barrichello 2 Kesk. 4 Kesk. 3 4 2 2 3 3 1 4 Kesk. Kesk. 2 4 3
2001 F2001
V10
B 		AUS MAL BRA SMR ESP AUT MON CAN EUR FRA GBR GER HUN BEL ITA USA JPN 179 1.
Saksa Michael Schumacher 1 1 2 Kesk. 1 2 1 2 1 1 2 Kesk. 1 1 4 2 1
Brasilia Rubens Barrichello 3 2 Kesk. 3 Kesk. 3 2 Kesk. 5 3 3 2 2 5 2 15† 5
2002 F2001,
F2002
V10
B 		AUS MAL BRA SMR ESP AUT MON CAN EUR GBR FRA GER HUN BEL ITA USA JPN 221 1.
Saksa Michael Schumacher 1 3 1 1 1 1 2 1 2 1 1 1 2 1 2 2 1
Brasilia Rubens Barrichello Kesk. Kesk. Kesk. 2 DNS 2 7 3 1 2 DNS 4 1 2 1 1 2
2003 F2002,
F2003-GA
V10
B 		AUS MAL BRA SMR ESP AUT MON CAN EUR FRA GBR GER HUN ITA USA JPN 158 1.
Saksa Michael Schumacher 4 6 Kesk. 1 1 1 3 1 5 3 4 7 8 1 1 8
Brasilia Rubens Barrichello Kesk. 2 Kesk. 3 3 3 8 5 3 7 1 Kesk. Kesk. 3 Kesk. 1
2004 F2004
V10
B 		AUS MAL BHR SMR ESP MON EUR CAN USA FRA GBR GER HUN BEL ITA CHN JPN BRA 262 1.
Saksa Michael Schumacher 1 1 1 1 1 Kesk. 1 1 1 1 1 1 1 2 2 12 1 7
Brasilia Rubens Barrichello 2 4 2 6 2 3 2 2 2 3 3 12 2 3 1 1 Kesk. 3
2005 F2004M,
F2005
V10
B 		AUS MAL BHR SMR ESP MON EUR CAN USA FRA GBR GER HUN TUR ITA BEL BRA JPN CHN 100 3.
Saksa Michael Schumacher Kesk. 7 Kesk. 2 Kesk. 7 5 2 1 3 6 5 2 Kesk. 10 Kesk. 4 7 Kesk.
Brasilia Rubens Barrichello 2 Kesk. 9 Kesk. 9 8 3 3 2 9 7 10 10 10 12 5 6 11 12
2006 248 F1
V8
B 		BHR MAL AUS SMR EUR ESP MON GBR CAN USA FRA GER HUN TUR ITA CHN JPN BRA 201 2.
Saksa Michael Schumacher 2 6 Kesk. 1 1 2 5 2 2 1 1 1 8† 3 1 1 Kesk. 4
Brasilia Felipe Massa 9 5 Kesk. 4 3 4 9 5 6 2 3 2 7 1 9 Kesk. 2 1
2007 F2007
V8
B 		AUS MAL BHR ESP MON CAN USA FRA GBR EUR HUN TUR ITA BEL JPN CHN BRA 204 1.
Brasilia Felipe Massa 6 5 1 1 3 DSQ 3 2 5 2 13 1 Kesk. 2 6 3 2
Suomi Kimi Räikkönen 1 3 3 Kesk. 8 5 4 1 1 Kesk. 2 2 3 1 3 1 1
2008 F2008
V8
B 		AUS MAL BHR ESP TUR MON CAN FRA GBR GER HUN EUR BEL ITA SIN JPN CHN BRA 172 1.
Suomi Kimi Räikkönen 8† 1 2 1 3 9 Kesk. 2 4 6 3 Kesk. 18† 9 15† 3 3 3
Brasilia Felipe Massa Kesk. Kesk. 1 2 1 3 5 1 13 3 17† 1 1 6 13 7 2 1
2009 F60
V8
B 		AUS MAL CHN BHR ESP MON TUR GBR GER HUN EUR BEL ITA SIN JPN BRA ABU 70 4.
Brasilia Felipe Massa Kesk. 12 Kesk. 14 6 4 6 4 3 Louk. Louk. Louk. Louk. Louk. Louk. Louk. Louk.
Italia Luca Badoer 17 14
Italia Giancarlo Fisichella 9 13 12 10 16
Suomi Kimi Räikkönen 15† 14 10 6 Kesk. 3 9 8 Kesk. 2 3 1 3 10 4 6 12
2010 F10
V8
B 		BHR AUS MAL CHN ESP MON TUR CAN EUR GBR GER HUN BEL ITA SIN JPN KOR BRA ABU 396 3.
Brasilia Felipe Massa 2 3 7 9 6 4 7 15 11 15 2 4 4 3 8 Kesk. 3 15 10
Espanja Fernando Alonso 1 4 13† 4 2 6 8 3 8 14 1 2 Kesk. 1 1 3 1 3 7
2011 150° Italia
V8
P 		AUS MAL CHN TUR ESP MON CAN EUR GBR GER HUN BEL ITA SIN JPN KOR IND ABU BRA 375 3.
Espanja Fernando Alonso 4 6 7 3 5 2 Kesk. 2 1 2 3 4 3 4 2 5 3 2 4
Brasilia Felipe Massa 7 5 6 11 Kesk. Kesk. 6 5 5 5 6 8 6 9 7 6 Kesk. 5 5
2012 F2012
V8
P 		AUS MAL CHN BHR ESP MON CAN EUR GBR GER HUN BEL ITA SIN JPN KOR IND ABU USA BRA 400 2.
Espanja Fernando Alonso 5 1 9 7 2 3 5 1 2 1 5 Kesk. 3 3 Kesk. 3 2 2 3 2
Brasilia Felipe Massa Kesk. 15 13 9 15 6 10 16 4 12 9 5 4 8 2 4 6 7 4 3
2013 F138
V8
P 		AUS MAL CHN BHR ESP MON CAN GBR GER HUN BEL ITA SIN JPN KOR IND ABU USA BRA 354 3.
Espanja Fernando Alonso 2 Kesk. 1 8 1 7 2 3 4 5 2 2 2 6 4 11 5 5 3
Brasilia Felipe Massa 4 5 6 15 3 Kesk. 8 6 Kesk. 8 7 4 6 9 10 4 8 12 7
2014 F14 T
V6 t
P 		AUS MAL BHR CHN ESP MON CAN AUT GBR GER HUN BEL ITA SIN JPN RUS USA BRA ABU• 216 4.
Suomi Kimi Räikkönen 7 12 10 8 7 12 10 10 Kesk. 11 6 4 9 8 12 9 13 7 10
Espanja Fernando Alonso 4 4 9 3 6 4 6 5 6 5 2 7 Kesk. 4 Kesk. 6 6 6 9
2015 SF15-T
V6 t
P 		AUS MAL CHN BHR ESP MON CAN AUT GBR HUN BEL ITA SIN JPN RUS USA MEX BRA ABU 428 2.
Saksa Sebastian Vettel 3 1 3 5 3 2 5 4 3 1 12† 2 1 3 2 3 Kesk. 3 4
Suomi Kimi Räikkönen Kesk. 4 4 2 5 6 4 Kesk. 8 Kesk. 7 5 3 4 8 Kesk. Kesk. 4 3
2016 SF16-H
V6 t
P 		AUS BHR CHN RUS ESP MON CAN EUR AUT GBR HUN GER BEL ITA SIN MAL JPN USA MEX BRA ABU 398 3.
Saksa Sebastian Vettel 3 DNS 2 Kesk. 3 4 2 2 Kesk. 9 4 5 6 3 5 Kesk. 4 4 5 5 3
Suomi Kimi Räikkönen Kesk. 2 5 3 2 Kesk. 6 4 3 5 6 6 9 4 4 4 5 Kesk. 6 Kesk. 6
2017 SF70H
V6 t
P 		AUS CHN BHR RUS ESP MON CAN AZE AUT GBR HUN BEL ITA SIN MAL JPN USA MEX BRA ABU 522 2.
Saksa Sebastian Vettel 1 2 1 2 2 1 4 4 2 7 1 2 3 Kesk. 4 Kesk. 2 4 1 3
Suomi Kimi Räikkönen 4 5 4 3 Kesk. 2 7 14† 5 3 2 4 5 Kesk. DNS 5 3 3 3 4
2018 SF71H
V6 t
P 		AUS BHR CHN AZE ESP MON CAN FRA AUT GBR GER HUN BEL ITA SIN RUS JPN USA MEX BRA ABU 571 2.
Saksa Sebastian Vettel 1 1 8 4 4 2 1 5 3 1 Kesk. 2 1 4 3 3 6 4 2 6 2
Suomi Kimi Räikkönen 3 Kesk. 3 2 Kesk. 4 6 3 2 3 3 3 Kesk. 2 5 4 5 1 3 3 Kesk.
2019 SF90
V6 t
P 		AUS BHR CHN AZE ESP MON CAN FRA AUT GBR GER HUN BEL ITA SIN RUS JPN MEX USA BRA ABU 504 2.
Saksa Sebastian Vettel 4 5 3 3 4 2 2 5 4 16 2 3 4 13 1 Kesk. 2 2 Kesk. 17† 5
Monaco Charles Leclerc 5 3 5 5 5 Kesk. 3 3 2 3 Kesk. 4 1 1 2 3 6 4 4 18† 3
2020 SF1000
V6 t
P 		AUS AUT STY HUN GBR ANI ESP BEL ITA TUS RUS EIF POR EMI TUR BHR SKR ABU 131 6.
Saksa Sebastian Vettel C 10 Kesk. 6 10 12 7 13 Kesk. 10 13 11 10 12 3 13 12 14
Monaco Charles Leclerc C 2 Kesk. 11 3 4 Kesk. 14 Kesk. 8 6 7 4 5 4 10 Kesk. 13
2021 SF21
V6 t
P 		BHR EMI POR ESP MON AZE FRA STY AUT GBR HUN BEL NED ITA RUS TUR USA MXC SÃP QAT SAU ABU 323,5 3.
Monaco Charles Leclerc 6 4 6 4 DNS 4 16 7 8 2 Kesk. 8 5 4 15 4 4 5 5 8 7 10
Espanja Carlos Sainz Jr. 8 5 11 7 2 8 11 6 5 6 3 10 7 6 3 8 7 6 63 7 8 3
2022 F1-75
V6 t
P 		BHR SAU AUS EMI MIA ESP MON AZE CAN GBR AUT FRA HUN BEL NED ITA SIN JPN USA MXC SÃP ABU 554 2.
Monaco Charles Leclerc 1 2 1 62 2 Kesk. 4 Kesk. 5 4 12 Kesk. 6 6 3 2 2 3 3 6 46 2
Espanja Carlos Sainz Jr. 2 3 Kesk. Kesk.4 3 4 2 Kesk. 2 1 Kesk.3 5 4 3 8 4 3 Kesk. Kesk. 5 32 4
Israel Robert Shwartzman TD TD
2023 SF-23
V6 t
P 		BHR SAU AUS AZE MIA EMI MON ESP CAN AUT GBR HUN BEL NED ITA SIN JPN QAT USA MXC SÃP LVG ABU 406 3.
Monaco Charles Leclerc Kesk. 7 Kesk. 32 7 C 6 11 4 2 9 7 35 Kesk. 4 4 4 5 DSQ3 3 DNS5 2 2
Espanja Carlos Sainz Jr. 4 6 12 55 5 C 8 5 5 63 10 8 Kesk.4 5 3 1 6 DNS6 36 4 68 6 18†
Israel Robert Shwartzman TD TD
2024 SF-24
V6 t
P 		BHR SAU AUS JPN CHN MIA EMI MON CAN ESP AUT GBR HUN BEL NED ITA AZE SIN USA MXC SÃP LVG QAT ABU 584 2.
Monaco Charles Leclerc 4 3 2 4 44 32 3 1 Kesk. 5 117 14 4 3 3 1 2 5 14 3 53 4
Espanja Carlos Sainz 3 Louk. 1 3 55 55 5 3 Kesk. 6 35 5 6 6 5 4 18† 7 22 1 Kesk.5 3
Yhdistynyt kuningaskunta Oliver Bearman 7 TD

Huom. 1. Valmistajien mestaruuksia alettiin jakaa vasta kauden 1958 jälkeen.
‡ – Jaettu auto.
• Abu Dhabin GP:ssä 2014 jaettiin tuplapisteet.[212]

Valmistajana muille talleille

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Asiakastallien tulokset
Kausi Talli Runko Moottori Renkaat Kuljettaja 1 2 3 4 5 6 7 8 9
1950 GBR MON 500 SUI BEL FRA ITA
Peter Whitehead Ferrari 125 Ferrari 1.5 125 V12 D Yhdistynyt kuningaskunta Peter Whitehead DNS 3 7
Clemente Biondetti Ferrari 166I Jaguar XK 3.4 L6 ? Italia Clemente Biondetti Kesk.
1951 SUI 500 BEL FRA GBR GER ITA ESP
Peter Whitehead Ferrari 125 Ferrari 1.5 125 V12 D Yhdistynyt kuningaskunta Peter Whitehead Kesk. Kesk. Kesk.
Vandervell Products Ferrari 375 Ferrari 375 4.5 V12 P 9
Yhdistynyt kuningaskunta Reg Parnell 4
Yhdistynyt kuningaskunta Brian Shawe-Taylor DNS
Chico Landi Brasilia Chico Landi Kesk.
Ecurie Espadon Ferrari 212 Ferrari 375 2.5 V12 P Sveitsi Rudi Fischer 11 6
1952 SUI 500 BEL FRA GBR GER NED ITA
Ecurie Espadon Ferrari 500
Ferrari 212 		Ferrari 500 2.0 L4
Ferrari 125 1.5 V12 		P Sveitsi Rudi Fischer 2 11 13 3 Kesk.
Sveitsi Peter Hirt 7 11 Kesk.
Sveitsi Rudolf Schoeller Kesk.
Länsi-Saksa Hans Stuck Kesk.
Ecurie Rosier Ferrari 500 Ferrari 500 2.0 L4 D Ranska Louis Rosier Kesk. Kesk. Kesk. DNA 10
Ecurie Francorchamps Ferrari 500 Ferrari 500 2.0 L4 E Belgia Charles de Tornaco 7 Kesk. DNQ
Belgia Roger Laurent 6
Peter Whitehead Ferrari 125 Ferrari 1.5 125 V12 D Yhdistynyt kuningaskunta Peter Whitehead 10 DNQ
Scuderia Marzotto Ferrari 166/F2 Ferrari 125 1.5 V12 P Italia Franco Comotti 12
Italia Piero Carini Kesk. Kesk.
G Caprara Ferrari 500 Ferrari 500 2.0 L4 D Yhdistynyt kuningaskunta Roy Salvadori 8
1953 ARG 500 NED BEL FRA GBR GER SUI ITA
Ecurie Rosier Ferrari 500 Ferrari 500 2.0 L4 D Ranska Louis Rosier 7 8 8 10 10 Kesk. 16
Ecurie Francorchamps Ferrari 500 Ferrari 500 2.0 L4 E Belgia Jacques Swaters DNS 7 Kesk.
Belgia Charles de Tornaco DNS
Ecurie Espadon Ferrari 166 C
Ferrari Tipo 500 		Ferrari 125 1.5 V12
Ferrari 500 2.0 L4 		P Länsi-Saksa Kurt Adolff Kesk.
Sveitsi Peter Hirt Kesk.
Sveitsi Max de Terra 8
1954 ARG 500 BEL FRA GBR GER SUI ITA ESP
Ecurie Rosier Ferrari 500
Ferrari 625 		Ferrari 500 2.0 L4
Ferrari 625 2.5 L4 		D Ranska Louis Rosier Kesk. Kesk. Kesk. 8
Ranska Maurice Trintignant 4
Ranska Robert Manzon 3 Kesk. 9 Kesk. Kesk.
Ecurie Francorchamps Ferrari 500 Ferrari 500 2.0 L4 E Belgia Jacques Swaters Kesk. 8 Kesk.
Scuderia Ambrosiana Ferrari Tipo 500 Ferrari 500 2.0 L4 A Yhdistynyt kuningaskunta Reg Parnell Kesk.
1955 ARG MON 500 BEL NED GBR ITA
Equipe Nationale Belge Ferrari 625 Ferrari 625 2.5 L4 E Belgia Johnny Claes 11
1956 ARG MON 500 BEL FRA GBR GER ITA
Scuderia Centro Sud Ferrari 500 Ferrari 500 2.0 L4 P Italia Giorgio Scarlatti DNQ Kesk.
Bardahl Kurtis Kraft 500D Ferrari 446 4.5 L6 ? Italia Giuseppe Farina DNQ
Yhdysvallat Johnny Baldwin DNQ
1957 ARG MON 500 FRA GBR GER PES ITA
Scuderia Centro Sud Ferrari 625 Ferrari 625 2.5 L4 P Argentiina Alejandro de Tomaso 9
1961 MON NED BEL FRA GBR GER ITA USA
FISA Ferrari 156 Ferrari 178 1.5 V6 D Italia Giancarlo Baghetti 1
Scuderia Sant Ambroeus Kesk. Kesk.
1966 MON BEL FRA GBR NED GER ITA USA MEX
Reg Parnell Racing Ferrari 246 Ferrari 228 2.4 V6 D Italia Giancarlo Baghetti NC

Kuljettajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tallin nykyisten kuljettajien nimet on vahvennettu.

Suomalaisten saavutukset Ferrari -tallissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mika Salo

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Kaudet: 1999[213]
  • Kilpailut: 6
  • Voitot: 0
  • Palkintopallisijat: 2
  • Paras sijoitus: 2.
  • Pisteitä: 10

Kimi Räikkönen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Kaudet: 2007–2009, 2014–2018
  • Kilpailut: 152
  • Voitot: 10
  • Paalupaikat: 7
  • Palkintopallisijat: 52
  • Pisteitä: 1 080
  • Maailmanmestari 2007

Henkilökunta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Entinen henkilöstö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ferrarin moottoria käyttävät Formula 1 -tallit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaudella 2024 Ferrarin asiakasmoottoreita käyttävät Sauber ja Haas. Aikaisemmilla kausilla Ferrarin moottoreita ovat käyttäneet myös Minardi (1991), Scuderia Italia (1992–1993), Prost (2001), Red Bull (2006), Spyker (2007), Toro Rosso (2007–2013, 2016), Force India (2008), Marussia (2014) sekä Manor (2015).

Huomioita

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Giancarlo Baghettin voitto Ferrarin asiakastallin autolla laskettiin mukaan valmistajien MM-sarjaan.[208][209]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Giovinazzi and Schumacher reserve drivers for the Scuderia, Shwartzman test driver ferrari.com. 22.12.2021. Ferrari. Viitattu 17.1.2022. (englanniksi)
  2. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac ad ae af ag ah ai aj ak al am an ao ap aq ar as at au av aw ax ay az ba bb bc History Scuderia Ferrari. Viitattu 25.11.2015. (englanniksi)
  3. ↑ The World's 50 most valuable Sports teams Forbes. 8.9.2023. Viitattu 19.7.2024. (englanniksi)
  4. ↑ Ferrari History - Look back to the Beginning Ferrari Company. Viitattu 25.11.2015. (englanniksi)
  5. ↑ Nino Farina Wins Inaugural Drivers' Title ESPN. Viitattu 25.11.2015. (englanniksi)
  6. ↑ 1950 Formula One Season World Drivers' Championship ESPN. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 25.11.2015. (englanniksi)
  7. ↑ Pampas Bull Wins Battle of Argentines ESPN. Viitattu 25.11.2015. (englanniksi)
  8. ↑ Ascari Bats Fangio in Battle of Two Pit-Stops ESPN. Viitattu 25.11.2015. (englanniksi)
  9. ↑ Williamson, Martin: Skullduggery and Farce but Ascari Sets up a Grand Finale ESPN. Viitattu 25.11.2015. (englanniksi)
  10. ↑ Fangio Lays down His Marker ESPN. Viitattu 25.11.2015. (englanniksi)
  11. ↑ Alfa Romeo ESPN. Arkistoitu 28.9.2017. Viitattu 25.11.2015. (englanniksi)
  12. ↑ a b c d Ascrari and Ferrari Completely Dominate ESPN. Viitattu 25.11.2015. (englanniksi)
  13. ↑ Williamson, Martin: Youth Wins out as Rutmann Takes Indy 500 ESPN. Arkistoitu 25.11.2015. Viitattu 25.11.2015. (englanniksi)
  14. ↑ 1951 Formula One Drivers' Championship ESPN. Viitattu 25.11.2015. (englanniksi)
  15. ↑ a b Dominant Ascari Takes a Second Title ESPN. Viitattu 25.11.2015. (englanniksi)
  16. ↑ Alberto Ascari - Italy ESPN. Arkistoitu 21.11.2015. Viitattu 25.11.2015. (englanniksi)
  17. ↑ a b Collins Helps Fangio Win Fourth Title ESPN. Viitattu 25.11.2015. (englanniksi)
  18. ↑ a b Williamson, Martin: Collins Generosity Helps Fangio to Title ESPN. Viitattu 25.11.2015. (englanniksi)
  19. ↑ 1956 Formula One Drivers' Championship ESPN. Viitattu 25.11.2015. (englanniksi)
  20. ↑ a b Hawthorn's Title in a Season of Tragedy ESPN. Arkistoitu 26.12.2018. Viitattu 25.11.2015. (englanniksi)
  21. ↑ Stirling Moss - Great Britain ESPN. Viitattu 25.11.2015. (englanniksi)
  22. ↑ Cooper Powers Jack Brabham to the Title ESPN. Arkistoitu 26.12.2018. Viitattu 26.11.2015. (englanniksi)
  23. ↑ Jack Brabham and Cooper Dominate Again ESPN. Arkistoitu 26.12.2018. Viitattu 26.11.2015. (englanniksi)
  24. ↑ Ferrari 'Shark-Nose' Dominates under New Rules ESPN. Viitattu 26.11.2015. (englanniksi)
  25. ↑ Hill Crowned Champion in Tragic Circumstances ESPN. Viitattu 26.11.2015. (englanniksi)
  26. ↑ 1961 Formula One Drivers' Championship ESPN. Viitattu 26.11.2015. (englanniksi)
  27. ↑ Surtees Is Champion - on Two and Four Wheels ESPN. Viitattu 26.11.2015. (englanniksi)
  28. ↑ John Surtees - Great Britain ESPN. Viitattu 26.11.2015. (englanniksi)
  29. ↑ John Surtees MotoGP.com. Arkistoitu 16.3.2015. Viitattu 26.11.2015. (englanniksi)
  30. ↑ Hulme Win Overshadowed By Bandini Crash ESPN. Viitattu 26.11.2015. (englanniksi)
  31. ↑ Ickx's First Victory Darkened By Schlesser Death ESPN. Viitattu 26.11.2015. (englanniksi)
  32. ↑ Hulme Capitalises on Amon Misfortune ESPN. Viitattu 26.11.2015. (englanniksi)
  33. ↑ Niki Lauda Dominates but Year Is Marred By Hill's Death ESPN. Viitattu 27.11.2015. (englanniksi)
  34. ↑ 1975 Formula One World Constructors' Championship ESPN. Viitattu 27.11.2015. (englanniksi)
  35. ↑ Hunt Takes Title despite Lauda's Bravery ESPN. Viitattu 27.11.2015. (englanniksi)
  36. ↑ Hunt's Win Forgotten as Lauda's Life Hangs in the Balance ESPN. Arkistoitu 9.7.2021. Viitattu 27.11.2015. (englanniksi)
  37. ↑ Peterson Wins on Lauda's Remarkable Return ESPN. Viitattu 27.11.2015. (englanniksi)
  38. ↑ 1976 Formula One Drivers' Championship ESPN. Viitattu 27.11.2015. (englanniksi)
  39. ↑ a b Niki Lauda - Austria ESPN. Viitattu 27.11.2015. (englanniksi)
  40. ↑ Schumacher Tops Lauda Record F1 News. 16.5.1999. Autosport.com. Viitattu 27.11.2015. (englanniksi)
  41. ↑ STATS F1: Statistics Constructors - World Champion titles - Chronology • STATS F1 www.statsf1.com. Viitattu 11.8.2017. (englanniksi)
  42. ↑ Benetton, Lorenzo: Enzo Ferrari and Gilles Villeneuve Pulse. 15.12.2014. LinkedIn. Viitattu 27.11.2015. (englanniksi)
  43. ↑ Carluccio, Carlo: F1 Features: Enzo Ferrari - How Do You Measure A Person's Life - Part III F1 Features. 16.8.2013. TheJudge13.com. Viitattu 27.11.2015. (englanniksi)
  44. ↑ a b Villeneuve Outlines Future Title Credentials ESPN. Viitattu 27.11.2015. (englanniksi)
  45. ↑ Legends - Gilles Villeneuve maaliskuu 2002. Motorsport. Viitattu 27.11.2015. (englanniksi)
  46. ↑ Gilles Villeneuve toukokuu 2012. Motorsport. Viitattu 27.11.2015. (englanniksi)
  47. ↑ a b c d e Gilles Villeneuve - Canada ESPN. Viitattu 27.11.2015. (englanniksi)
  48. ↑ 1980 Formula One World Constructors' Championship ESPN. Viitattu 27.11.2015. (englanniksi)
  49. ↑ Nelson Piquet Secures His First Title ESPN. Viitattu 27.11.2015. (englanniksi)
  50. ↑ a b c d e Didier Pironi - France ESPN. Viitattu 27.11.2015. (englanniksi)
  51. ↑ Villeneuve back to Winning Ways ESPN. Viitattu 27.11.2015. (englanniksi)
  52. ↑ a b Pironi Snatches Win from Villeneuve on Dark Day ESPN. Viitattu 27.11.2015. (englanniksi)
  53. ↑ Watson Win Overshadowed by Villeneuve's Death ESPN. Viitattu 27.11.2015. (englanniksi)
  54. ↑ Tambay Wins for Distraught Ferrari after Pironi Crash ESPN. Viitattu 27.11.2015. (englanniksi)
  55. ↑ Rosberg's Maiden Win Strengthens Title Chances ESPN. Viitattu 27.11.2015. (englanniksi)
  56. ↑ Rosberg Takes the Championship with just One Win ESPN. Viitattu 27.11.2015. (englanniksi)
  57. ↑ 1982 Formula One World Constructors' Championship ESPN. Viitattu 27.11.2015. (englanniksi)
  58. ↑ Senna Wins Thrilling Japanese Finale to Land First Title ESPN. Arkistoitu 20.11.2018. Viitattu 27.11.2015. (englanniksi)
  59. ↑ a b c d Jean Alesi - France ESPN. Viitattu 27.11.2015. (englanniksi)
  60. ↑ New Rivalry Born as Schumacher Brushes off Hill's Challenge ESPN. Viitattu 27.11.2015. (englanniksi)
  61. ↑ 1995 Canadian Grand Prix Results ESPN. Viitattu 27.11.2015. (englanniksi)
  62. ↑ Hill Emulates Late Father to Lift Drivers' Title ESPN. Viitattu 29.11.2015. (englanniksi)
  63. ↑ a b Damon Hill - Great Britain ESPN. Viitattu 29.11.2015. (englanniksi)
  64. ↑ a b c Questionable Tactics Fail to Derail Villeneuve Title Bid ESPN. Viitattu 29.11.2015. (englanniksi)
  65. ↑ Death of a Legend Overshadows Schumacher's First Title ESPN. Arkistoitu 7.11.2018. Viitattu 29.11.2015. (englanniksi)
  66. ↑ a b Flying Finn Hakkinen Nets First Drivers' Title ESPN. Viitattu 29.11.2015. (englanniksi)
  67. ↑ a b Hakkinen Edges Irvine to Claim Back-To-Back Titles ESPN. Viitattu 29.11.2015. (englanniksi)
  68. ↑ Michael Schumacher Suffers Broken Leg F1 News. 11.7.1999. Autosport.com. Viitattu 29.11.2015. (englanniksi)
  69. ↑ Schumacher Storms into Pole Position F1 News. 16.10.1999. Autosport.com. Viitattu 29.11.2015. (englanniksi)
  70. ↑ Qualifying: Schumacher Takes Pole F1 News. 30.10.1999. Autosport.com. Viitattu 29.11.2015. (englanniksi)
  71. ↑ a b c d e f Michael Schumacher - Germany ESPN. Viitattu 1.12.2015. (englanniksi)
  72. ↑ Schumacher Takes Crown for Ferrari! F1 News. 8.10.2000. Autosport.com. Viitattu 1.12.2015. (englanniksi)
  73. ↑ Millenium Ushers in New Era of Ferrari Dominance ESPN. Viitattu 1.12.2015. (englanniksi)
  74. ↑ Ferrari Dominance Leaves Rivals in Its Wake ESPN. Viitattu 1.12.2015. (englanniksi)
  75. ↑ Race: Schu Bags Win, Title, Record F1 News. 19.8.2001. Autosport.com. Viitattu 1.12.2015. (englanniksi)
  76. ↑ Report: Schuey Grabs Fifth World Title F1 News. 21.7.2002. Autosport.com. Viitattu 1.12.2015. (englanniksi)
  77. ↑ Prancing Horse Gallops away as Title over by Mid-Season ESPN. Viitattu 1.12.2015. (englanniksi)
  78. ↑ Ferrari Summoned by FIA F1 News. 13.5.2002. Autosport.com. Viitattu 1.12.2015. (englanniksi)
  79. ↑ Schumacher Rejects Comparisons with Fangio Atlas F1. 21.7.2002. Autosport.com. Viitattu 1.12.2015. (englanniksi)
  80. ↑ 2003 Formula One Drivers' Championship ESPN. Viitattu 1.12.2015. (englanniksi)
  81. ↑ a b Schumacher Era Continues ESPN. Viitattu 1.12.2015. (englanniksi)
  82. ↑ Gray, Will: Schumacher Wins; Montoya out of WC Race - US GP Atlas F1. 28.9.2003. Autosport.com. Viitattu 1.12.2015. (englanniksi)
  83. ↑ Barrichello Wins; Schumacher WC - Japan Atlas F1. 12.10.2003. Autosport.com. Viitattu 1.12.2015. (englanniksi)
  84. ↑ Schumacher Thrilled with Crucial Win F1 News. 28.9.2003. Autosport.com. Viitattu 1.12.2015. (englanniksi)
  85. ↑ Räikkönen Curses Weather, But Keeps Faith Atlas F1. 28.9.2003. Autosport.com. Viitattu 1.12.2015. (englanniksi)
  86. ↑ Penalty Ruined Title Hopes, Rages Montoya F1 News. 28.9.2003. Autosport.com. Viitattu 1.12.2015. (englanniksi)
  87. ↑ Michael's Magnificent Seven ESPN. Viitattu 1.12.2015. (englanniksi)
  88. ↑ Barrichello Determined to Delay Schumacher's Title Atlas F1. 17.8.2004. Autosport.com. Viitattu 1.12.2015. (englanniksi)
  89. ↑ Addison, David: Schumacher Wins on a Black Day for F1 19.6.2005. ESPN. Arkistoitu 17.12.2019. Viitattu 1.12.2015. (englanniksi)
  90. ↑ 2005 Formula One Drivers' Championship ESPN. Viitattu 1.12.2015. (englanniksi)
  91. ↑ 2006 Bahrain Grand Prix Results ESPN. Viitattu 1.12.2015. (englanniksi)
  92. ↑ Baldwin, Alan: I'm Sick of Losing, Says Barrichello Atlas F1. 2.3.2005. Autosport.com. Viitattu 1.12.2015. (englanniksi)
  93. ↑ Noble, Jonathan: Barrichello Follows BAR, Toyota Progress F1 News. 13.7.2005. Autosport.com. Viitattu 1.12.2015. (englanniksi)
  94. ↑ BAR Confirm Barrichello for 2006 F1 News. 16.8.2005. Autosport.com. Viitattu 1.12.2015. (englanniksi)
  95. ↑ Massa to Replace Barrichello at Ferrari F1 News. 2.8.2005. Autosport.com. Viitattu 1.12.2015. (englanniksi)
  96. ↑ Ferrari: Massa Could Stay F1 News. 22.8.2005. Autosport.com. Viitattu 1.12.2015. (englanniksi)
  97. ↑ a b c d e Alonso Again ... just ESPN. Viitattu 1.12.2015. (englanniksi)
  98. ↑ Schumacher Plays down Pole Record F1 News. 22.4.2006. Autosport.com. Viitattu 1.12.2015. (englanniksi)
  99. ↑ Schumacher Cruises to 8th French GP Win F1 News. Autosport.com. Viitattu 1.12.2015. (englanniksi)
  100. ↑ Addison, David: Alonso Closes on Title as Schumacher Blows out 8.10.2006. ESPN. Viitattu 1.12.2015. (englanniksi)
  101. ↑ Massa on Pole as Schumacher Hits Trouble F1 News. 21.10.2006. Autosport.com. Viitattu 1.12.2015. (englanniksi)
  102. ↑ Brawn Blames Fisichella for Puncture F1 News. 22.10.2006. Autosport.com. Viitattu 1.12.2015. (englanniksi)
  103. ↑ Addison, David: Massa Wins, Alonso Clinches Title 22.10.2006. ESPN. Viitattu 1.12.2015. (englanniksi)
  104. ↑ Fans Bid Teary Farewell to Schumacher Grapevine. 22.10.2006. Autosport.com. Viitattu 1.12.2015. (englanniksi)
  105. ↑ Todt Finds Positive in Ferrari's Defeat F1 News. 23.10.2006. Autosport.com. Viitattu 1.12.2015. (englanniksi)
  106. ↑ Germany Applauds Schumacher Finale F1 News. 23.10.2006. Autosport.com. Viitattu 1.12.20015. (englanniksi)
  107. ↑ Lostia, Michele: Brawn Hopes He Will Return to Ferrari F1 News. 29.10.2006. Autosport.com. Viitattu 6.12.2015. (englanniksi)
  108. ↑ Noble, Jonathan: Räikkönen Not Feeling Extra Pressure F1 News. 27.11.2006. Autosport.com. Viitattu 6.12.2015. (englanniksi)
  109. ↑ Massa Won't 'Lift a Foot' for Räikkönen F1 News. 25.10.2006. Autosport.com. Viitattu 6.12.2015. (englanniksi)
  110. ↑ Baldwin, Alan: Analysis: All-New Ferrari for Räikkönen F1 News. 2.11.2006. Autosport.com. Viitattu 6.12.2015. (englanniksi)
  111. ↑ Massa Fastest Again on Final F1 News. 1.3.2007. Autosport.com. Viitattu 6.12.2015. (englanniksi)
  112. ↑ Alonso Says Ferrari Will Be Hard to Beat F1 News. 17.3.2007. Autosport.com. Viitattu 6.12.2015. (englanniksi)
  113. ↑ Addison, David: Räikkönen Gets off to Winning Start ESPN. Viitattu 6.12.2015. (englanniksi)
  114. ↑ Noble, Jonathan: FIA Acts on a Movable Floor Controversy F1 News. 27.3.2007. Autosport.com. Viitattu 6.12.2015. (englanniksi)
  115. ↑ Noble, Jonathan: FIA in Fresh Clampdown on Movable Floors F1 News. 24.4.2007. Autosport.com. Viitattu 6.12.2015. (englanniksi)
  116. ↑ Ferrari: No Plans to Replace Wind Tunnel F1 News. 29.6.2007. Autosport.com. Viitattu 6.12.2015. (englanniksi)
  117. ↑ a b 2007 Formula One Drivers' Championship ESPN. Viitattu 6.12.2015. (englanniksi)
  118. ↑ a b Kimi Creeps up on Rivals to Snatch Drivers' Title ESPN. Viitattu 6.12.2015. (englanniksi)
  119. ↑ Mori, Mauro: Nuova Ferrari, vecchio stile Automobilismo. 4.1.2008. La Gazzetta dello Sport. Viitattu 6.12.2015. (italiaksi)
  120. ↑ Cremonesi, Andrea: Ferrari 2008 Le quattro mosse per un altro trionfo Automobilismo. 5.1.2008. La Gazzetta dello Sport. Viitattu 6.12.2015. (italiaksi)
  121. ↑ Allievi, Pino: Ferrari italiana Domenicali al Posto di Todt Automobilismo. 13.11.2007. La Gazzetta dello Sport. Viitattu 6.12.2015. (italiaksi)
  122. ↑ Domenicalista Ferrarin uusi tallipäällikkö 12.11.2007. MTV3.fi.
  123. ↑ Lewis at the Last ESPN. Viitattu 6.12.2015. (englanniksi)
  124. ↑ Button Takes Dominant Debut Victory for Brawn ESPN. Viitattu 7.12.2015. (englanniksi)
  125. ↑ Räikkönen Reckons Crash Cost Him Second F1 News. 29.3.2009. Autosport.com. Viitattu 7.12.2015. (englanniksi)
  126. ↑ Cremonesi, Andrea: Ferrari è già partita l'operazione recupero Automobilismo. 30.3.2009. La Gazzetta dello Sport. Viitattu 7.12.2015. (italiaksi)
  127. ↑ Massa Crash Delays Hungary Qualifying F1 News. 25.7.2009. Autosport.com. Viitattu 7.12.2015. (englanniksi)
  128. ↑ Cremonesi, Andrea: Massa non rischia la vita ma è grave Automobilismo. 26.7.2009. La Gazzetta dello Sport. Viitattu 7.12.2015. (italiaksi)
  129. ↑ Räikkönen Takes Ferrari's First Win of 2009 ESPN. Viitattu 7.12.2015. (englanniksi)
  130. ↑ Giancarlo Fisichella - Italy ESPN. Viitattu 7.12.2015. (englanniksi)
  131. ↑ Elizalde, Pablo: Santander Signs Five-Year Ferrari Deal F1 News. 10.9.2009. Autosport.com. Viitattu 7.12.2015. (englanniksi)
  132. ↑ Alonso Leads Ferrari One-Two as Vettel Fades ESPN. Viitattu 7.12.2015. (englanniksi)
  133. ↑ Beer, Matt: Alonso Takes Victory on Ferrari Debut F1 News. 14.3.2010. Autosport.com. Viitattu 7.12.2015. (englanniksi)
  134. ↑ Allievi, Pino: Ferrari bum bum Alonso-Massa da impazzire Automobilismo. 15.3.2010. La Gazzetta dello Sport. Viitattu 7.12.2015. (italiaksi)
  135. ↑ a b Vettel Comes to the Fore ESPN. Viitattu 7.12.2015. (englanniksi)
  136. ↑ Ferrari Fined, Referred to WMSC F1 News. 25.7.2010. Autosport.com. Viitattu 7.12.2015. (englanniksi)
  137. ↑ 2010 Formula One World Constructors' Championship ESPN. Viitattu 7.12.2015. (englanniksi)
  138. ↑ Alonso Takes Commanding British GP Win F1 News. 10.7.2011. Autosport.com. Viitattu 20.12.2015. (englanniksi)
  139. ↑ 2012 Formula One World Constructors' Championship ESPN. Arkistoitu 13.3.2016. Viitattu 20.12.2015. (englanniksi)
  140. ↑ Medland, Chris: Vettel Secures Third Title in Epic Season Finale ESPN. Viitattu 20.12.2015. (englanniksi)
  141. ↑ Clean Race All I Needed - Räikkönen F1 News. 24.8.2014. ESPN. Viitattu 20.12.2015. (englanniksi)
  142. ↑ Domenicali Steps down as Ferrari Boss F1 News. 14.4.2014. Autosport.com. Viitattu 20.12.2015. (englanniksi)
  143. ↑ Analysis: Why Ferrari Chose Mattiacci F1 News. 14.4.2014. Autosport.com. Viitattu 20.12.2015. (englanniksi)
  144. ↑ Noble, Jonathan & Anderson, Ben: Maurizio Arrivabene Replaces Mattiacci as Ferrari F1 Team Boss F1 News. 24.11.2014. Autosport.com. Viitattu 20.12.2015. (englanniksi)
  145. ↑ Noble, Jonathan: Ferrari Completes Deal with James Allison F1 News. 25.7.2013. Autosport.com. Viitattu 20.12.2015. (englanniksi)
  146. ↑ Di Montezemolo Steps down at Ferrari F1 News. 10.9.2014. Autosport.com. Viitattu 20.12.2015. (englanniksi)
  147. ↑ New Ferrari Boss: Engine Main Issue F1 News. 11.9.2014. Autosport.com. Viitattu 20.12.2015. (englanniksi)
  148. ↑ Marchionne, full immersion a Maranello Motori. 28.10.2014. La Gazzetta dello Sport. Viitattu 20.12.2015. (italiaksi)
  149. ↑ Allievi, Pino: Ferrari -Alonso divorzio all'italiana Fernando è fuori Arriverà Vettel preferito a Lewis Motori. 3.10.2014. La Gazzetta dello Sport. Viitattu 20.12.2015. (italiaksi)
  150. ↑ Räikkönen: Ferrari Now 'Much Stronger' F1 News. 12.3.2015. Autosport.com. Viitattu 20.12.2015. (englanniksi)
  151. ↑ Podium Must Not Be a One-Off - Vettel F1 News. 15.3.2015. Autosport.com. Viitattu 20.12.2015. (englanniksi)
  152. ↑ Vettel Defeats Mercedes in Malaysia F1 News. 29.3.2015. Autosport.com. Viitattu 20.12.2015. (englanniksi)
  153. ↑ Hamilton Wins ahead of Räikkönen F1 News. 19.4.2015. Autosport.com. Viitattu 20.12.2015. (englanniksi)
  154. ↑ Winners and Losers - Hungary F1 News. 27.7.2015. Formula 1.com. Viitattu 20.12.2015. (englanniksi)
  155. ↑ Vettel Wins Thrilling Hungarian GP F1 News. 26.7.2015. Autosport.com. Viitattu 20.12.2015. (englanniksi)
  156. ↑ Kulta, Heikki: Ferrarilla voittopaineita juhlakisaansa - 900 GP:n haamuraja rikkoutuu Urheilu. 21.8.2015. Helsingin Sanomat (HS). Viitattu 20.12.2015. (suomeksi)
  157. ↑ Winners and Losers - Belgium F1 News. 24.8.2015. Formula 1.com. Viitattu 20.12.2015. (englanniksi)
  158. ↑ Vettel Takes Singapore Pole Position F1 News. 19.9.2015. Autosport.com. Viitattu 20.12.2015. (englanniksi)
  159. ↑ Singapore Stats - Vettel Surpasses Senna's Win Tally F1 News. 20.9.2015. Formula 1.com. Viitattu 20.12.2015. (englanniksi)
  160. ↑ Mexico City Stats - Rosberg Secures First Career Hat trick F1 News. 1.11.2015. Formula 1.com. Viitattu 20.12.2015. (englanniksi)
  161. ↑ 2016 Formula One World Championship Season ESPN. Viitattu 30.12.2019. (englanniksi)
  162. ↑ 2016 Constructor Standings Formula1.com. Formula One World Championship Limited. Viitattu 30.12.2019. (englanniksi)
  163. ↑ Sebastian Vettel upeaan voittoon F1-kauden avauksessa! Bottas palkintopallille vahvalla ajolla Ilta-Sanomat. 26.3.2017. Viitattu 4.4.2017.
  164. ↑ Vettel beats Hamilton in Bahrain GP F1 News. 16.4.2017. Autosport.com. Viitattu 30.12.2019. (englanniksi)
  165. ↑ Vettel defeats Raikkonen in Monaco GP F1 News. 28.5.2017. Autosport.com. Viitattu 30.12.2019. (englanniksi)
  166. ↑ Vettel clings on to win tense Hungarian GP F1 News. 30.7.2017. Autosport.com. Viitattu 30.12.2019. (englanniksi)
  167. ↑ Vettel defeats Bottas to win Brazilian GP F1 News. 30.7.2017. Autosport.com. Viitattu 30.12.2019. (englanniksi)
  168. ↑ Raikkonen on Monaco pole, Hamilton out in Q2 F1 News. 27.5.2017. Autosport.com. Viitattu 30.12.2019. (englanniksi)
  169. ↑ Jaeggi, Erwin & Khorounzhiy, Valentin: Singapore GP start crash: FIA takes no action against drivers F1 News. 17.9.2017. Autosport.com. Viitattu 30.12.2019. (englanniksi)
  170. ↑ 2017 Constructor Standings Formula1.com. Formula One World Championship Limited. Viitattu 30.12.2019. (englanniksi)
  171. ↑ 2018 Formula One World Championship Season ESPN. Viitattu 30.12.2019. (englanniksi)
  172. ↑ Verstappen wins in Mexico, Hamilton takes title F1 News. 28.10.2018. Autosport.com. Viitattu 30.12.2019. (englanniksi)
  173. ↑ Hamilton snatches Monza win from Räikkönen F1 News. 2.9.2018. Autosport.com. Viitattu 30.12.2019. (englanniksi)
  174. ↑ Raikkonen wins thrilling US Grand Prix F1 News. 21.10.2019. Autosport.com. Viitattu 30.12.2019. (englanniksi)
  175. ↑ Cooper, Adam: Former Ferrari chief Sergio Marchionne dies F1 News. 25.7.2018. Autosport.com. Viitattu 30.12.2019. (englanniksi)
  176. ↑ Noble, Jonathan: New Ferrari CEO Camilleri says no decision yet on Raikkonen for F1 2019 F1 News. 31.8.2018. Autosport.com. Arkistoitu 30.12.2019. Viitattu 30.12.2019. (englanniksi)
  177. ↑ Mitchell, Scott: Charles Leclerc replaces Kimi Raikkonen at Ferrari for F1 2019 F1 News. 11.9.2018. Autosport.com. Viitattu 30.12.2019. (englanniksi)
  178. ↑ Mitchell, Scott: Sauber F1 team renamed Alfa Romeo Racing for 2019 season F1 News. 1.2.2019. Autosport.com. Viitattu 30.12.2019. (englanniksi)
  179. ↑ Nyt se on varmaa: Maurizio Arrivabene sai potkut, hamuaa lisää valtaa Juventuksessa www.iltalehti.fi. Viitattu 8.1.2019.
  180. ↑ Noble, Jonathan: Ferrari's Mission Winnow Formula 1 team 'here to stay' for 2019 F1 News. 12.3.2019. Autosport.com. Arkistoitu 11.7.2019. Viitattu 11.7.2019. (englanniksi)
  181. ↑ Leclerc beats Vettel to claim first F1 pole F1 News. 30.3.2019. Autosport.com. Viitattu 30.12.2020. (englanniksi)
  182. ↑ Cobb, Haydn: Hamilton sweeps up win as Leclerc suffers cruel engine blow F1 News. 31.3.2019. Crash.net. Viitattu 30.12.2020. (englanniksi)
  183. ↑ Cobb, Haydn: Verstappen keeps Austrian GP win after avoiding Leclerc clash penalty F1 News. 30.6.2019. Crash.net. Viitattu 30.12.2020. (englanniksi)
  184. ↑ Leclerc fends off Hamilton for first grand prix win F1 News. 1.9.2019. Autosport.com. Viitattu 30.12.2020. (englanniksi)
  185. ↑ Vettel beats unhappy Leclerc in Ferrari one-two F1 News. 22.9.2019. Autosport.com. Viitattu 30.12.2020. (englanniksi)
  186. ↑ Leclerc and Vettel apologise for race-ending clash as Ferrari boss reserves judgement on blame Formula1.com. 17.11.2019. Formula One World Championship Limited. Viitattu 30.12.2020. (englanniksi)
  187. ↑ 2019 Constructor Standings Formula1.com. Formula One World Championship Limited. Viitattu 30.12.2020. (englanniksi)
  188. ↑ ‘P2 feels like victory’ – Leclerc hails Austria recovery as one of his best races Formula1.com. 5.7.2020. Formula One World Championship Limited. Viitattu 17.1.2021. (englanniksi)
  189. ↑ Barstow, Ollie: Leclerc sorry for Vettel clash as Ferrari double F1 DNF by lap two F1 News. 12.7.2020. Crash.net. Viitattu 17.1.2021. (englanniksi)
  190. ↑ Hamilton limps to seventh British Grand Prix victory after late tyre drama Formula1.com. 2.8.2020. Formula One World Championship Limited. Viitattu 15.4.2022. (englanniksi)
  191. ↑ Smith, Luke: Ferrari announces restructuring of F1 technical department F1 News. 22.7.2020. Autosport.com. Viitattu 11.4.2021. (englanniksi)
  192. ↑ 2020 Driver Standings: Sebastian Vettel Formula1.com. Formula One World Championship Limited. Viitattu 15.4.2022. (englanniksi)
  193. ↑ 2020 Constructor Standings Formula1.com. Formula One World Championship Limited. Viitattu 15.4.2022. (englanniksi)
  194. ↑ FIRST LOOK: Ferrari unveil hotly-anticipated SF21 – with splash of green on traditional red livery Formula1.com. 10.3.2021. Formula One World Championship Limited. Viitattu 22.1.2022. (englanniksi)
  195. ↑ Smith, Luke: Leclerc fails to start Monaco GP with left driveshaft issue F1 News. 23.5.2021. Autosport.com. Viitattu 15.4.2022. (englanniksi)
  196. ↑ 2021 Driver Standings: Carlos Sainz Formula1.com. Formula One World Championship Limited. Viitattu 15.4.2022. (englanniksi)
  197. ↑ 2021 Constructor Standings Formula1.com. Formula One World Championship Limited. Viitattu 15.4.2022. (englanniksi)
  198. ↑ Leclerc leads 1-2 for Ferrari in Bahrain GP as both Red Bulls suffer late retirements Formula1.com. 20.3.2022. Formula One World Championship Limited. Viitattu 16.12.2023. (englanniksi)
  199. ↑ Kalinauckas, Alex: F1 British GP: Sainz takes maiden win in dramatic race as title challengers struggle F1 News. 3.7.2022. Autosport.com. Viitattu 16.12.2023. (englanniksi)
  200. ↑ 2022 RACE RESULTS Formula1.com. Formula One World Championship Limited. Viitattu 16.12.2023. (englanniksi)
  201. ↑ 2022 Constructor Standings Formula1.com. Formula One World Championship Limited. Viitattu 16.12.2023. (englanniksi)
  202. ↑ Vasseur to replace Binotto as Ferrari Team Principal Formula1.com. 13.12.2022. Formula One World Championship Limited. Viitattu 21.2.2024. (englanniksi)
  203. ↑ Boxall-Legge, Jake: F1 Singapore GP: Sainz holds off Norris to end Red Bull win streak, Russell crashes F1 News. 18.9.2023. Autosport.com. Viitattu 7.4.2024. (englanniksi)
  204. ↑ 2023 Constructor Standings Formula1.com. Formula One World Championship Limited. Viitattu 7.4.2024. (englanniksi)
  205. ↑ DRIVER OF THE DAY: Bearman wins by a landslide with P7 on debut for Ferrari in Jeddah Formula1.com. 9.3.2024. Formula One World Championship Limited. Viitattu 10.3.2024. (englanniksi)
  206. ↑ Boxall-Legge, Jake: F1 Australian GP: Sainz leads Leclerc home for Ferrari 1-2, Verstappen retires early F1 Newws. 24.3.2024. Autosport.com. Viitattu 7.4.2024. (englanniksi)
  207. ↑ Kelly, Sean: FACTS AND STATS: First Monegasque winner in Monaco since 1931, as Leclerc finally breaks his curse on home soil Formula1.com. 26.5.2024. Formula One World Championship Limited. Viitattu 28.5.2024. (englanniksi)
  208. ↑ 1961 Constructors Championship ESPN. Arkistoitu 29.4.2017. Viitattu 10.7.2017. (englanniksi)
  209. ↑ 1961 Constructors Standings Results - Archive 1950-2016. Formula1.com. Viitattu 10.7.2017. (englanniksi)
  210. ↑ 1965 Constructors Championship espn.co.uk. ESPN. Arkistoitu 12.7.2015. Viitattu 10.7.2017. (englanniksi)
  211. ↑ 1965 Constructors Standings Results - Archive 1950-2016. Formula1.com. Viitattu 10.7.2017. (englanniksi)
  212. ↑ Straw, Edd: Analysis: The Historical Impact of F1's New Double Points Rule F1 News. 10.12.2013. Autosport.com. Viitattu 27.9.2015. (englanniksi)
  213. ↑ Mika Salo - Finland ESPN. Viitattu 26.11.2015. (englanniksi)
  214. ↑ Saunders, Nate: Ferrari's move to appoint Mattia Binotto leaves key questions to be answered F1 News. 7.1.2019. ESPN. Viitattu 8.1.2019. (englanniksi)
  215. ↑ Ferrari to enhance veteran engineer Jock Clear's driver coach role for 2021 Formula1.com. 29.1.2021. Formula One World Championship Limited. Viitattu 16.1.2022. (englanniksi)
  216. ↑ a b c d Ferrari complete technical reorganisation ahead of 2021 season Formula1.com. 25.2.2021. Formula One World Championship Limited. Viitattu 16.1.2022. (englanniksi)
  217. ↑ Barretto, Lawrence: New Haas recruit Resta to put 99% focus on 2022 car by end of February, says Steiner Formula1.com. 12.2.2021. Formula One World Championship Limited. Viitattu 16.1.2022. (englanniksi)
  218. ↑ Ferrari confirm Binotto replaces Arrivabene as Team Principal Formula1.com. 7.1.2019. Formula One World Championship Limited. Viitattu 8.1.2019. (englanniksi)
  219. ↑ Suuri suru F1-väen keskuudessa – suomalaisillekin tutuksi tullut entinen Ferrari-pomo nukkui pois MTV Uutiset. 15.12.2023. Viitattu 16.12.2023.
  220. ↑ Legendary Ferrari engineer Mauro Forghieri passes away aged 87 Formula1.com. 2.11.2022. Formula One World Championship Limited. Viitattu 18.2.2024. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Italia Scuderia Ferrari

Tallipäällikkö:
Ranska Frédéric Vasseur

Kilpakuljettajat:
16. Monaco Charles Leclerc · 55. Espanja Carlos Sainz · 38. Yhdistynyt kuningaskunta Oliver Bearman

Testikuljettajat:
38. Yhdistynyt kuningaskunta Oliver Bearman · 99. Italia Antonio Giovinazzi · 39. Israel Robert Shwartzman · Italia Antonio Fuoco · Italia Davide Rigon · Monaco Arthur Leclerc

Formula 1 -autot:
125 F1 · 166 F2 · 275 F1 · 240 F1 · 375 F1 · 212 F1 · 625 F1 · 500 F2 · 553 F2 · 553 F1 · 555 F1 · D50 · 801 F1 · Dino 156 F2 · 246 F1 · 412 MI · 256 F1 · 246 P F1 · 156 F1 · 156 F1-63 · 158 F1 · 512 F1 · 246 F1-66 · 312 F1-66 · Dino 246 Tasmania · 312 F1-67 · Dino 166 F2 · 312 F1-68 · 312 F1-69 · 312 B · 312 B2 · 312 B3-73 · 312 B3-74 · 312 T · 312 T2 · 312 T3 · 312 T4 · 312 T5 · 126 CK · 126 C2 · 127 C3 · 128 C4 · 156-85 · F1-86 · Cart · F1-87 · F1-87/88C · F1-89 · F1-90 · F1-91 · 643 · F92 A · F93 A · 412 T1 · 412 T2 · F310 · F310 B · F300 · F399 · F1-2000 · F2001 · F2002 · F2003-GA · F2004 · F2005 · 248-F1 · F2007 · F2008 · F60 · F10 · 150° Italia · F2012 · F138 · F14 T · SF15-T · SF16-H · SF70H · SF71H · SF90 · SF1000 · SF21 · F1-75 · SF-23 · SF-24

Kauden 2024 Formula 1 -tallit ja -kuljettajat
Red Bull Racing Mercedes Ferrari McLaren Aston Martin Aramco
1. Max Verstappen
11. Sergio Pérez
 		 44. Lewis Hamilton
63. George Russell
 		 16. Charles Leclerc
55. Carlos Sainz
38. Oliver Bearman		 4. Lando Norris
81. Oscar Piastri
 		 14. Fernando Alonso
18. Lance Stroll
 
Alpine Williams RB Kick Sauber Haas
10. Pierre Gasly
31. Esteban Ocon		 2. Logan Sargeant
23. Alexander Albon		 3. Daniel Ricciardo
22. Yūki Tsunoda		 24. Zhou Guanyu
77. Valtteri Bottas		 20. Kevin Magnussen
27. Nico Hülkenberg
Formula 1 -luokan valmistajien maailmanmestarit

1950-luku:









1958: Yhdistynyt kuningaskunta Vanwall
1959: Yhdistynyt kuningaskunta Cooper-Climax

2000-luku:

2000: Italia Ferrari
2001: Italia Ferrari
2002: Italia Ferrari
2003: Italia Ferrari
2004: Italia Ferrari
2005: Ranska Renault
2006: Ranska Renault
2007: Italia Ferrari
2008: Italia Ferrari
2009: Yhdistynyt kuningaskunta Brawn-Mercedes

1960-luku:

1960: Yhdistynyt kuningaskunta Cooper-Climax
1961: Italia Ferrari
1962: Yhdistynyt kuningaskunta BRM
1963: Yhdistynyt kuningaskunta Lotus-Climax
1964: Italia Ferrari
1965: Yhdistynyt kuningaskunta Lotus-Climax
1966: Yhdistynyt kuningaskunta Brabham-Repco
1967: Yhdistynyt kuningaskunta Brabham-Repco
1968: Yhdistynyt kuningaskunta Lotus-Ford
1969: Ranska Matra-Ford

2010-luku:

2010: Itävalta Red Bull-Renault
2011: Itävalta Red Bull-Renault
2012: Itävalta Red Bull-Renault
2013: Itävalta Red Bull-Renault
2014: Saksa Mercedes
2015: Saksa Mercedes
2016: Saksa Mercedes
2017: Saksa Mercedes
2018: Saksa Mercedes
2019: Saksa Mercedes

1970-luku:

1970: Yhdistynyt kuningaskunta Lotus-Ford
1971: Yhdistynyt kuningaskunta Tyrrell-Ford
1972: Yhdistynyt kuningaskunta Lotus-Ford
1973: Yhdistynyt kuningaskunta Lotus-Ford
1974: Yhdistynyt kuningaskunta McLaren-Ford
1975: Italia Ferrari
1976: Italia Ferrari
1977: Italia Ferrari
1978: Yhdistynyt kuningaskunta Lotus-Ford
1979: Italia Ferrari

2020-luku:

2020: Saksa Mercedes
2021: Saksa Mercedes
2022: Itävalta Red Bull Racing-RBPT
2023: Itävalta Red Bull Racing-Honda RBPT

1980-luku:

1980: Yhdistynyt kuningaskunta Williams-Ford
1981: Yhdistynyt kuningaskunta Williams-Ford
1982: Italia Ferrari
1983: Italia Ferrari
1984: Yhdistynyt kuningaskunta McLaren-TAG
1985: Yhdistynyt kuningaskunta McLaren-TAG
1986: Yhdistynyt kuningaskunta Williams-Honda
1987: Yhdistynyt kuningaskunta Williams-Honda
1988: Yhdistynyt kuningaskunta McLaren-Honda
1989: Yhdistynyt kuningaskunta McLaren-Honda

1990-luku:

1990: Yhdistynyt kuningaskunta McLaren-Honda
1991: Yhdistynyt kuningaskunta McLaren-Honda
1992: Yhdistynyt kuningaskunta Williams-Renault
1993: Yhdistynyt kuningaskunta Williams-Renault
1994: Yhdistynyt kuningaskunta Williams-Renault
1995: Yhdistynyt kuningaskunta Benetton-Renault
1996: Yhdistynyt kuningaskunta Williams-Renault
1997: Yhdistynyt kuningaskunta Williams-Renault
1998: Yhdistynyt kuningaskunta McLaren-Mercedes
1999: Italia Ferrari
Italia
Italialaiset Formula 1 -tallit
Formula 1 -valmistajat
Kaudella 2024
Entiset valmistajat
Indianapolis 500 -tallit (1950–1960)
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Scuderia_Ferrari&oldid=22849663”