Tämä on hyvä artikkeli.

Formula 1 -kausi 1988

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Formula 1 -kausi 1988
Järjestäjä FIA, Formula One Group
Järjestyksessä oleva kausi 39.
Kilpailuja 16
Kuljettajia 36 (35 osallistui kilpailuun.)
Valmistajia 18
Moottoreiden valmistajat Yhdistynyt kuningaskunta Ford
Yhdistynyt kuningaskunta Judd
Italia Ferrari
Italia Osella
Saksa Megatron
Saksa Zakspeed
Japani Honda
Rengasvalmistaja(t) G Goodyear
Kuljettajien mestari Brasilia Ayrton Senna (90 p.)
Valmistajien mestari Yhdistynyt kuningaskunta McLaren (199 p.)
Eniten voittoja Brasilia Ayrton Senna (8 kpl)
← 1987 1989 →
Ayrton Senna voitti kauden 1988 kuljettajien maailmanmestaruuden. Hän voitti kahdeksan kilpailua, saavutti 13 paalupaikkaa ja 11 palkintosijaa. Kuva on vuodelta 1989.

Formula 1 -kausi 1988 oli historian 39. Formula 1 -kausi. Se alkoi 3. huhtikuuta 1988 ja päättyi yhteensä 16 ajetun osakilpailun jälkeen 13. marraskuuta.

Kuljettajien mestaruuden voitti McLaren-Hondalla ajanut brasilialainen Ayrton Senna, jolle mestaruus oli uran ensimmäinen. McLaren-Honda voitti myös valmistajien mestaruuden ylivoimaisesti. Kauden 16 kilpailusta McLaren -kuljettajat voittivat yhtä lukuun ottamatta kaikki (Senna kahdeksan, Prost seitsemän). Talli keräsi enemmän pisteitä (199) kuin MM-taulukon seitsemän seuraavaa tallia yhteensä.

Kauden aikana kilpaili yhteensä 18 valmistajaa ja 36 kuljettajaa esiintyi vähintään yhdessä kilpailussa. Pisteitä saavutti 17 kuljettajaa ja kymmenen valmistajaa. Kaikilla talleilla oli käytössään Goodyearin renkaat.

Kyseessä on viimeisin kausi, jolloin kauden aikana ei nähty yhtään suomalaista kuljettajaa. Alain Prost saavutti ensimmäisenä kuljettajana 100 MM-pisteen rajan (105) kauden aikana, mutta vain 87 pistettä laskettiin mukaan.[1]

Kauden yhteenveto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennakkotunnelmat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Edelliskaudella Williams oli ollut ylitse muiden, mutta nyt se oli joutunut vaihtamaan Hondan tehokkaat turbomoottorit Juddin vapaasti hengittäviin. McLaren ja Lotus saivat käyttöönsä Hondan moottorit. Hallitseva maailmanmestari Nelson Piquet siirtyi Hondan mukana Williamsilta Ayrton Sennan tyhjäksi jättämälle paikalle Lotukselle, kun taas Senna siirtyi Alain Prostin rinnalle McLarenille.

Ferrarin odotettiin olevan vahvoilla kautta edeltäneiden testien perusteella. McLaren toi autonsa testeihin vain kymmenen päivää ennen kauden alkua, mutta myös sen nopeus huomattiin heti.[2]

Kaudesta odotettiin tasaisempaa taistelua turbo- ja vapaasti hengittävien moottoreiden välillä, kun polttoaineen kulutussääntö otettiin käyttöön. Useat tallit valmistautuvat jo kauteen 1989, jolloin käytössä oli vain vapaasti hengittävät moottorit.[2]

Kilpailukalenteri

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[3]

Nro Kilpailu Päivämäärä Rata Voittaja Voittajatalli Raportti
1 Brasilia Brasilian Grand Prix 3. huhtikuuta Jacarepaguá Ranska Alain Prost Yhdistynyt kuningaskunta McLaren-Honda Raportti
2 San Marino San Marinon Grand Prix 1. toukokuuta Imola Brasilia Ayrton Senna Yhdistynyt kuningaskunta McLaren-Honda Raportti
3 Monaco Monacon Grand Prix 15. toukokuuta Monaco Ranska Alain Prost Yhdistynyt kuningaskunta McLaren-Honda Raportti
4 Meksiko Meksikon Grand Prix 29. toukokuuta Hermanos Rodríguez Ranska Alain Prost Yhdistynyt kuningaskunta McLaren-Honda Raportti
5 Kanada Kanadan Grand Prix 12. kesäkuuta Circuit Gilles Villeneuve Brasilia Ayrton Senna Yhdistynyt kuningaskunta McLaren-Honda Raportti
6 Yhdysvallat Yhdysvaltain Grand Prix 19. kesäkuuta Detroit Brasilia Ayrton Senna Yhdistynyt kuningaskunta McLaren-Honda Raportti
7 Ranska Ranskan Grand Prix 3. heinäkuuta Paul Ricard Ranska Alain Prost Yhdistynyt kuningaskunta McLaren-Honda Raportti
8 Yhdistynyt kuningaskunta Britannian Grand Prix 10. heinäkuuta Silverstone Brasilia Ayrton Senna Yhdistynyt kuningaskunta McLaren-Honda Raportti
9 Saksa Saksan Grand Prix 24. heinäkuuta Hockenheimring Brasilia Ayrton Senna Yhdistynyt kuningaskunta McLaren-Honda Raportti
10 Unkari Unkarin Grand Prix 7. elokuuta Hungaroring Brasilia Ayrton Senna Yhdistynyt kuningaskunta McLaren-Honda Raportti
11 Belgia Belgian Grand Prix 28. elokuuta Spa-Francorchamps Brasilia Ayrton Senna Yhdistynyt kuningaskunta McLaren-Honda Raportti
12 Italia Italian Grand Prix 11. syyskuuta Monza Itävalta Gerhard Berger Italia Ferrari Raportti
13 Portugali Portugalin Grand Prix 25. syyskuuta Estoril Ranska Alain Prost Yhdistynyt kuningaskunta McLaren-Honda Raportti
14 Espanja Espanjan Grand Prix 2. lokakuuta Jerez Ranska Alain Prost Yhdistynyt kuningaskunta McLaren-Honda Raportti
15 Japani Japanin Grand Prix 30. lokakuuta Suzuka Brasilia Ayrton Senna Yhdistynyt kuningaskunta McLaren-Honda Raportti
16 Australia Australian Grand Prix 13. marraskuuta Adelaide Ranska Alain Prost Yhdistynyt kuningaskunta McLaren-Honda Raportti

Alkukausi: Senna ylivoimainen aika-ajoissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kausi alkoi huhtikuun kolmantena päivänä perinteiseen tapaan Brasilian GP:lla. Avauskilpailu oli Formula 1 -sarjan historian 453. osakilpailu. Aika-ajojen nopein kuljettaja oli kotiradallaan ajanut Ayrton Senna, mutta hänen McLaren-autonsa vaihdelaatikko hajosi juuri ennen lähtöä. Tämän seurauksena hän joutui lähtemään kilpailuun varikolta vara-autolla.[2]

Lähtökiihdytyksessä Prost siirtyi kärkeen onnistuttuaan ohittamaan paalupaikalle nousseen Williams-kuljettaja Nigel Mansellin. Joukon takaa varikolta lähtenyt Senna onnistui nousemaan kilpailussa aina toiselle sijalle asti, kunnes hänellä näytettiin mustaa lippua hylkäyksen merkiksi 31. kierroksen jälkeen. Syy hylkäämiselle oli liian myöhäinen auton vaihto lähtötilanteessa. Maalilinjan ylitti ensimmäisenä Prost, joka oli ajanut johdossa koko kilpailun. Toiseksi sijoittui Ferrarilla ajanut Gerhard Berger, joka ajoi myös kilpailun nopeimman kierroksen ja alimmalle palkintokorokkeelle nousi hallitseva maailmanmestari Nelson Piquet. Maaliin kilpailussa selviytyi yhteensä yhdeksän kuljettajaa.[4]

Prost siirtyi voiton myötä MM-sarjan kärkeen. Hänen voittonsa riitti nostamaan myös McLarenin valmistajien MM-sarjan kärkipaikalle yhdeksällä pisteellä. Toisena oli Ferrari kahdeksan pisteen turvin ja Lotus oli kolmas viidellä pisteellä.[5]

Ayrton Senna Kanadan GP:ssa.

Kauden toinen osakilpailu, San Marinon GP, ajettiin vappuna Imolan radalla Italiassa. Aika-ajoissa Senna oli selvästi nopein, tallikaveri Prostin jäädessä yli 0,7 sekunnin päähän. McLarenien ylivoimaa kuvasti se, että kolmanneksi nopein Piquet jäi Sennasta yli kolme sekuntia.[6]

Kilpailun aikana vallitsi pilvinen, mutta kuiva sää.[7] Ferrari-kuljettaja Michele Alboreto starttasi viimeisestä lähtöruudusta, koska hänen autonsa jäi paikalleen lämmittelykierrokselle lähdettäessä. Lähtövalojen sammuttua Senna piti kärkipaikkansa, mutta hänen rinnaltaan lähtenyt Prost sai huonon lähdön ja putosi useita sijoituksia. Kolareita ei ensimmäisissä mutkissa nähty. Nopeasti Prost kuitenkin onnistui nousemaan takaisin toiseksi, kun hän ohitti Nanninin, Bergerin, Patresen ja Piquet'n. Kolmannesta sijasta käytiin tiukkaa taistelua Piquet'n, Nanninin, Mansellin ja Boutsenin välillä. Nanninin mahdollisuudet katosivat pyörähtämisen myötä ja Mansellin auton Judd-moottori hajosi.[2] Ruutulipulle ensimmäisenä ajoi Senna, joka otti ensimmäisen voittonsa McLarenilla, ja toiseksi sijoittui Prost. Kolmanneksi tuli Piquet, joka jäi McLaren kaksikolle yli kierroksen.[8]

Tilanne kuljettajien MM-sarjassa muuttui, kun Senna (9) nousi Prostin (15) jälkeen toiseksi. Berger ja Piquet olivat kahdeksan pisteensä turvin sijoilla kolme ja neljä. Valmistajien MM-sarjassa McLaren nousi 24 pisteeseen ja toisena olleella Ferrarilla oli kymmenen pistettä. Lotus piti kolmatta sijaa yhdeksällä pisteellä.[9]

Kaksi viikkoa edellisen kilpailun jälkeen ajettiin Monacon Grand Prix 15. toukokuuta ahtaalla katuradalla. Aika-ajoissa Senna otti paalupaikan, Prostin jäädessä hänelle 1,4 sekuntia. Seuraavat lähtöruudut menivät Ferrari-kuljettajille.[10]

Senna nousi paalupaikaltaan kärkeen. Prost sai puolestaan heikon lähdön ja putosi kolmanneksi, kun Berger nousi Ferrarillaan hänen ohitseen. 11. ruudusta lähtenyt Piquet rikkoi autonsa keulan osuttuaan Derek Warwickin takapyörään ensimmäisessä mutkassa. Varikolla mekaanikot eivät kyenneet vaihtamaan Piquet'lle uutta etusiipeä, joten hän joutui keskeyttämään. Toisesta sijasta käytiin tiukkaa kamppailua Bergerin ja hänen takanaan olleen selvästi nopeamman Prostin välillä. Kapealla radalla ohittaminen oli kuitenkin vaikeaa ja samalla Senna kasvatti johtoaan kärjessä. Neljättä sijaa pitänyt Mansell joutui keskeyttämään, kun Alboreto lähti ohittamaan häntä ja autot osuivat toisiinsa mutkaan tultaessa. Mansell pyörähti, mutta Alboreto jatkoi matkaansa vahingoitta. Myöhemmin Prost onnistui ohittamaan Bergerin ja siirtyi kilpailussa toiseksi. Talli käski reilussa johdossa ollutta Sennaa hiljentämään, mutta keskittymisen herpaannuttua Senna ajoi radan reunakaiteeseen ja keskeytti.[2] Prost nousi voittajaksi, Berger oli toinen ja hänen tallikaverinsa Alboreto kolmas.[11]

Uransa 30. voitolla Prost kasvatti johtonsa kuljettajien MM-sarjassa kymmeneen pisteeseen. Berger nousi 14 pisteellä toiseksi ohi Sennan. Valmistajien MM-sarjassa McLarenilla oli 33 pistettä, toisena olleella Ferrarilla oli 20 pistettä ja Lotus jatkoi yhdeksällä pisteellä kolmantena.[12]

Historian 11. Meksikon Grand Prix ajettiin 29. toukokuuta Autódromo Hermanos Rodríguez -nimisellä radalla.[13] Aika-ajoissa Philippe Alliot törmäsi betoniseinään, kun hän menetti Lola-autonsa hallinnan radan pääsuoralle taittuvassa nopeasti ajettavassa mutkassa. Alliot kuitenkin selvisi tapahtumasta ilman vammoja.[2] Paalupaikan aika-ajoissa otti jälleen Senna, tällä kertaa 0,6 sekunnin erolla Prostiin.[14]

Lähdössä Senna sai huonon lähdön ensimmäisestä ruudustaan ja Prost taittoi kärkipaikalla ensimmäiseen mutkaan perässään neljännestä ruudusta hyvin lähtenyt Piquet, jonka taakse Senna putosi. Myös Piquet'n tallikaveri Satoru Nakajima sai hyvän lähdön, kun hän nousi kuudennelta paikaltaan neljänneksi. Senna onnistui ohittamaan Piquet'n vielä ensimmäisen kierroksen aikana ja näin McLarenit siirtyivät kaksoisjohtoon. Hyvin aloittanut Nakajima joutui luovuttamaan neljännen sijansa hänet ohittaneelle Bergerille. Berger saavutti nopeasti myös Piquet'n Lotuksen, jonka hän ohitti pääsuoran jälkeisessä ensimmäisessä mutkassa. Myöhemmin molemmat Lotus kuljettajat keskeyttivät moottoririkkoihin. Ruutulipulle ensimmäisenä ennätti koko kilpailun ajan johdossa ajanut Prost ja Senna joutui tyytymään toiseen sijaan. Berger oli kolmas. Turbot toimivat Meksikon korkeassa ilmastossa paremmin ja kuusi ensimmäistä sijaa menivät turbomoottoreita käyttäville autoille.[15]

Prost nousi voittonsa myötä kuljettajien MM-sarjassa 33 pisteeseen. Berger onnistui vielä säilyttämään toisen sijansa 18 pisteen turvin, mutta Senna nousi hänen takanaan 15 pisteeseen. Valmistajien MM-sarjassa McLarenin pistesaldo kasvoi 48 pisteeseen, kun toisena olleella Ferrarilla oli 27 pistettä. Lotus onnistui vieläkin pitämään kolmannen sijansa, vaikka Arrows nousi jo tasapisteisiin.[16]

Pohjois-Amerikan kiertue ja paluu Eurooppaan

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nelson Piquet ja Nigel Mansell Kanadan GP:ssa.

Kauden viides kilpailu oli historian 20. Kanadan Grand Prix, joka ajettiin nyt 12. kesäkuuta kymmenettä kertaa Circuit Gilles-Villeneuve -radalla.[17] Aika-ajoissa sattui jälleen vakavan näköinen ulosajo, kun Dereck Warwickin Arrows-auto syöksyi radan reunakaiteeseen takapää edellä. Tapahtumasta onneksi selvittiin jälleen vammoitta.[18] Paalupaikan otti totutusti Senna, mutta ero taas toiseksi tulleeseen Prostiin oli vain 0,18 sekuntia.[19]

Kilpailun lähdössä Prost otti johtopaikan Sennalta, joka jäi toiseksi. Seuraavilla sijoilla ajoivat Berger ja Alboreto. Lähtötilanteessa sattui yksi kolari, kun Julian Bailey osui Luis Perez-Salan auton perään. Prost ja Senna kärjessä kasvattivat eroaan muihin, Sennan yrittäessä etsiä ohituspaikkaa Prostista. Benettonin kuljettajat Boutsen ja Nannini onnistuivat ohittamaan molemmat Ferrarit helpon näköisesti, mutta Nannini joutui hetkeä myöhemmin keskeyttämään neljänneltä sijalta auton teknisten ongelmien takia. 18 kierroksen kamppailun jälkeen Senna viimein onnistui ohituksessaan Prostista ja siirtyi kilpailun kärkeen. Molemmat Ferrarit keskeyttivät kilpailun neljänneltä sijalta.[18] Voittajana maaliin ajoi toista kertaa kauden aikana Senna, joka päihitti Prostin lopulta 5,9 sekunnilla. Kolmas oli Boutsen Benettonilla, joka ajoi ensimmäistä kertaa kaudella vapaasti hengittävällä moottorilla varustetulla autolla palkintosijalle.[20]

Kuljettajien MM-sarjassa Prost säilytti johtopaikkansa 39 pisteellä, mutta Senna nousi takaisin toiselle sijalle 24 pisteen turvin. Kolmas oli kilpailun keskeyttänyt Berger 18 pisteellä. Valmistajien MM-sarjassa McLaren nousi jo selvään johtoon 63 pisteellä, kun toisena olleella Ferrarilla oli 27 pistettä. Lotus oli kolmantena 12 pisteellä.[17]

Kauden kuudes kilpailu, Yhdysvaltain GP, ajettiin 19. kesäkuuta vain viikko edellisen kilpailun jälkeen. Minardi-talli antoi potkut alkukaudesta heikosti esiintyneelle Adrián Camposille ja palkkasi entuudestaan tallille tutun Pierluigi Martinin ajamaan loppukauden.[21] Aika-ajoissa Senna kasvatti paalupaikkaputkensa kuuden kilpailun mittaiseksi, kun hän päihitti toiseksi tulleen Bergerin 0,86 sekunnilla. Alboreto oli kolmas ja Prost vasta neljäs jääden Sennalle 1,4 sekuntia. Tämä oli ensimmäinen kerta kauden aikana, kun eturivissä oli jonkun muun kuin McLaren-tallin auto.[22]

Kilpailun lähdössä Senna meni johtoon ja häntä seurasivat Berger sekä Alboreto. Prost lähti huonosti ja putosi Boutsenin taakse viidenneksi. Prost kuitenkin onnistui ottamaan paikkansa takaisin toisen kierroksen alussa. Seuraavaksi Prostille joutui antautumaan kolmantena ajanut Alboreto Ferrarillaan. Toisen sijan Prost sai helposti, kun Berger keskeytti rengasrikkoon. Nanninin ja Alboreton kamppailu neljännestä sijasta päättyi Nanninin ohitusyrityksessä edellä ajaneen Alboreton pyörähtämiseen. Nannini jatkoi matkaansa ongelmitta.[21] Kilpailussa nähtiin lukuisia keskeytyksiä, mikä mahdollisti pienemmille talleille hyviä sijoituksia. Voittajana maaliin ajoi Senna, jolle voitto oli kolmas nyt viimeistä kertaa ajetussa Yhdysvaltain GP:ssa, ja toiseksi sijoittui Prost. Kolmas oli edellisen kilpailun tapaan Boutsen. Andrea de Cesaris ajoi Rial-tallille ensimmäiset pisteet sijoittumalla neljänneksi. Lisäksi myös Pierluigi Martini saavutti Minardille tallin historian ensimmäisen pisteen sijoittumalla kuudenneksi.[23]

Prost nousi kuljettajien MM-sarjassa 45 pisteeseen, mutta toisena ollut Senna kasvatti oman saldonsa 33 pisteeseen. Berger oli edelleen keskeytyksestään huolimatta kolmas 18 pisteellä. McLaren nousi valmistajien MM-sarjassa 78 pisteeseen. Toisena olleella Ferrarilla oli 27 pistettä. Benetton nousi Lotuksen kanssa tasapisteisiin (12) kolmannelle sijalle.[24]

Alain Prost ajamassa Kanadan GP:ssa.

Formula 1 -sarja palasi Eurooppaan, kun vuorossa oli 3. heinäkuuta ajettu kauden seitsemäs kilpailu Ranskassa Paul Ricardin radalla.[25] Aika-ajoissa Prost onnistui ensimmäistä kertaa kauden aikana ottamaan paalupaikan ja päihittämään Sennan, joka jäi 0,48 sekunnin päähän. Seuraavasta lähtörivistä starttasivat Berger ja Alboreto.[26]

Lähtötilanteessa asetelmat kärjessä pysyivät muuttumattomina, kun Prost nousi kärkeen, Senna oli toinen ja Ferrarit heidän takanaan. Myöhemmin Berger menetti useita sijoituksia, kun hän pyörähti ulos radalta ja meni tämän jälkeen varikolle renkaiden vaihtoon. Hän kuitenkin nousi nopeasti neljänneksi ohitettuaan Nanninin ja Piquet'n selvästi heitä nopeammalla autollaan. Kilpailun keskivaiheilla Senna tuli toiselta sijalta varikolle vaihtamaan autoonsa uudet renkaat. Prostin vuoro tulla varikolle koitti seuraavalla kierroksella. Hänen renkaiden vaihto kesti kauemmin kuin tallikaverilla, minkä seurauksena Senna nousi kilpailussa johtoon, mutta Prost onnistui ottamaan kärkipaikkansa takaisin kierroksella ohitettavien autojen ruuhkassa.[27] Voittajana ruutulipulle ajoi Prost ja Senna sijoittui toiseksi. Kolmas oli Alboreto, tallikaveri Bergerin sijoittuessa neljänneksi.[28]

Kuljettajien MM-sarjassa Prost (54) kasvatti johtonsa 15 pisteeseen toisena olleeseen Sennaan (39). Kolmannella sijalla jatkoi Berger 21 pisteellään. Valmistajien MM-sarjassa McLaren nousi 93 pisteeseen ja toisena ollut Ferrari oli saavuttanut 34 pistettä. Taistelu kolmannesta sijasta oli tiukka, kun sijaa pitäneellä Lotuksella oli 14 ja Benettonilla 13 pistettä.[29]

Sennan neljän voiton putki

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kauden kahdeksas kilpailu ajettiin 10. heinäkuuta Silverstonen radalla Britanniassa.[30] Aika-ajoissa koettiin yllätys, kun ensimmäistä kertaa kauden aikana molemmat McLarenit jäivät eturivin ulkopuolelle. Paalupaikan valtasi Berger ja toiseen ruutuun ajoi toisella Ferrarilla Alboreto. Senna oli kolmas ja Prost neljäs.[31]

Kilpailupäivänä sää rata-alueella oli sateinen ja kylmä. Lähtökiihdytyksestä johtopaikalla ensimmäiseen mutkaan taittoi Berger, takanaan Alboreto ja Senna. Prost sai surkean lähdön ja tippui joukon keskivaiheille. Senna onnistui nopeasti nousemaan Alboreton ohi toiseksi. Kilpailun 14. kierroksella Senna ohitti Bergerin ja siirtyi kilpailussa johtoon. Samassa tilanteessa Senna ohitti kierroksella Prostin, joka ei ollut parhaimmillaan sateisella radalla. Mansell aloitti nousunsa kohti palkintosijoja, kun hän aluksi ohitti Mauricio Gugelminin nousten viidenneksi. Seuraavaksi ohitusvuorossa oli neljättä sijaa pitänyt Nannini, joka ohituksen jälkeen pyörähti menettäen kolme sijaa. Myöhemmin Mansell riemastutti kotiyleisöään ohittamalla kolmannella sijalla ajaneen Alboreton. Prost keskeytti kilpailun 24 kierroksen jälkeen 16. sijalta ajettuaan varikolle. Tämä oli hänen kautensa ensimmäinen keskeytys. Nannini ohitti Mansellin ja siirtyi hetkeksi kolmanneksi, mutta hän pyörähti jälleen ja Mansell sai paikkansa takaisin. Mansell saavutti toisena ajavan Bergerin, joka myös joutui nöyrtymään näyttävässä ohituksessa brittikuljettajalle. Myös Nannini onnistui ohittamaan Bergerin.[32] Maaliin ensimmäisenä ajoi Senna. Mansell selviytyi ensimmäistä kertaa kauden aikana maaliin ja oli toinen. Nannini saavutti uransa ensimmäisen palkintosijan ollen kolmas.[33]

Tilanne kuljettajien MM-sarjassa kauden puolivälissä kiristyi Prostin keskeytettyä, kun Senna nousi kuuden pisteen päähän Prostista, 48 pisteeseen. Kolmatta sijaa piti edelleen Berger 21 pisteellä. Valmistajien MM-sarjassa McLaren ylitti jo sadan pisteen rajan nousten 102 pisteeseen. Epäonnistuneen kilpailun jälkeen Ferrarilla oli edelleen 34 pistettä. Benetton nousi 17 pisteellä kolmanneksi pisteen erolla Lotuksen.[34]

Michele Alboreto kilpaili viidettä ja viimeistä kauttaan Ferrarilla 1988. Kuva Kanadan GP:sta.

Kauden yhdeksäs kilpailu ajettiin Saksassa Hockenheimringillä 24. heinäkuuta.[35] Aika-ajoissa Senna palasi kahden kilpailun tauon jälkeen paalupaikalle ja Prost oli toinen 0,28 sekunnin erolla. Seuraavat lähtöruudut menivät tuttuun tapaan Bergerille ja Alboretolle.[36]

Kilpailu oli Piquet'lle uran 150. ja samalla tuli täyteen kymmenen vuotta hänen F1-debyytistään juuri kyseisellä Hockenheimin radalla. Ennen kilpailun alkua aamupäivällä oli satanut vettä, minkä seurauksena rata oli vielä märkä. Kaikki kärkikuljettajat lähtivät matkaan sadekelin renkailla, paitsi viidennen lähtöruudun Piquet, joka valitsi slicksit. Lähdössä Senna nousi kärkeen, mutta Prost sai jälleen huonon lähdön ja putosi Bergerin ja Nanninin taakse neljänneksi. Piquet'n uhkapeli rengasvalinnan kanssa päättyi pyörähtämiseen päin rengasvallia. Hän pääsi vielä varikolle, mutta tallin mekaanikot eivät voineet korjata rikkoontunutta kylkeä. Prost nousi kolmanneksi ohitettuaan Nanninin ja alkoi hiillostaa Bergeriä. Ohitus Bergeristä onnistui helpohkosti pitkällä takasuoralla. Myöhemmin Prost pyörähti haastavaksi osoittautuneessa Östkurvessa, mutta onnistui säilyttämään toisen sijansa. Hyvää kilpailua ajanut Nannini ajoi varikolle kilpailun lopussa moottoriongelmien vuoksi. Nannini kuitenkin oli ehtinyt ajaa kilpailun nopeimman kierroksen, joka oli hänen uransa ensimmäinen.[37] Ensimmäisenä ruutulipulle ajoi Senna, joka jälleen osoitti hyvää sadekelin ajotaitoa. Prost oli toinen ja Berger kolmas.[38]

Prost onnistui säilyttämään johtonsa kuljettajien MM-sarjassa, mutta Senna nousi jo 3 pisteen päähän 57 pisteellään. Berger nousi kolmannella sijallaan 25 pisteeseen. Valmistajien MM-sarjassa McLaren kasvatti entisestään johtoaan, kun talli nousi 117 pisteeseen. Toisena olleella Ferrarilla oli 41 pistettä ja Benetton oli kolmantena 18 pisteellä. Ero Lotukseen kasvoi nyt kahteen pisteeseen.[39]

Seuraava kilpailu ajettiin 7. elokuuta Unkarissa Hungaroringillä.[40] Radan hidas profiili suosi vapaasti hengittäviä moottoreita käyttäviä talleja. Aika-ajoissa Senna oli kuitenkin jälleen nopein, kun toiseksi Williamsilla yltänyt Mansell jäi hänellä 0,1 sekuntia. Boutsen oli Benettonilla kolmas.[41]

Mansell sai toisesta ruudusta hyvän lähdön, mutta Senna onnistui pitämään hänet takanaan tehokkaan moottorinsa ansiosta. Prostin kilpailun alku oli vaikea ja hän tippui jo alun perin heikosta seitsemännestä lähtöruudustaan kymmenenneksi. Ensimmäisen kierroksen jälkeen Senna ajoi johdossa ja Mansell oli aivan hänen takanaan. Kolmantena ajoi toisella Williamsilla Patrese ja hänen takanaan olivat Benettonit. Prost aloitti nousun kohti kärkeä ohittamalla Gugelminin nousten kahdeksanneksi ja Capellin ajaessa varikolle siirtyi Prost seitsemänneksi. Seuraavaksi Prostille joutui antautumaan kuudennelta sijalta Berger ja hieman tämän jälkeen Prost oli jo viides ohitettuaan Nanninin. Kärkikamppailussa Mansellin ohitusyritys Sennasta päättyi pyörähtämiseen, mutta Mansell onnistui jatkamaan vahingoitta pudottuaan vain neljänneksi. Hän kuitenkin joutui taipumaan Prostille seuraavan kierroksen alussa. Samalla Boutsen onnistui nousemaan Patresen ohi toiseksi. Patrese putosi kokonaan pois palkintosijoilta, kun Prost ohitti hänet lähtösuoralla. Myös Boutsen oli voimaton Prostin ohittaessa hänet. Prost saavutti myös Sennan, joka menetti aikaa kierroksella ohitettavien kanssa. Lähtösuoran jälkeiseen mutkaan jarrutettaessa Prost onnistui nousemaan hetkellisesti Sennan ohi, mutta mutka meni leveäksi ja Senna otti paikkansa takaisin.[42] Senna pystyi pitämään johtopaikan maaliin saakka, mutta Prost tuli aivan hänen takanaan maalilinjalle. Kolmas oli Boutsen.[43]

Senna nousi voiton myötä kuljettajien MM-sarjassa tasapisteisiin (66) Prostin kanssa. Senna kuitenkin johti, koska hänellä oli kaksi voittoa enemmän. Kolmantena olleella Bergerillä oli 28 pistettä. Valmistajien MM-sarjassa McLaren nousi kaksoisvoiton myötä 132 pisteeseen. Ferrari oli toinen 44 pisteellä ja Benetton oli 22 pisteen turvin entistä vankemmin kiinni kolmannessa sijassa.[44]

Kauden 11. kilpailu ajettiin 28. elokuuta Spa-Francorchampsin radalla Belgiassa. Ferrarin perustaja Enzo Ferrari oli kuollut kaksi viikkoa ennen kilpailua 90-vuotiaana. Mansell oli sairastunut vesirokkoon, eikä kyennyt osallistumaan kilpailuun. Hänen paikkansa Williamsilla otti Martin Brundle.[45] Aika-ajoissa Senna ajoi jälleen nopeimman kierrosajan ja jälleen toiseksi sijoittunut jäi hänestä 0,4 sekuntia. Seuraavat sijat menivät Bergerille ja Alboretolle.[46]

Kilpailun lähdössä Prost nousi toisesta ruudustaan kärkeen ja Senna taittoi hänen perässään ensimmäiseen tiukkaan neulansilmämutkaan toisena. Ferrarit seurasivat sijoilla kolme ja neljä. Eau Rouge -mutkasta Senna sai hyvän vauhdin Kemmel-suoralla ja taittoi Prostin eteen seuraavassa mutkassa. Seuraavalla kierroksella Berger yritti ohittaa samassa paikassa Prostin, mutta hänen vauhtinsa ei siihen riittänyt. 11 kierroksen jälkeen Berger ajoi varikolle ja keskeytti kilpailun. Alboreto nousi nyt kolmanneksi ja kotikilpailussaan ajanut Boutsen oli neljäs. Piquet nousi viidenneksi ohitettuaan tallikaverinsa Nakajiman, joka keskeytti hetkeä myöhemmin moottoriongelmien vuoksi. Myös Alboreton auton moottori hajosi ja molemmat Ferrarit olivat poissa pelistä. Nannini kohensi sijoitustaan ohittamalla neljäntenä ajaneen Piquet'n. March-tallin autolla ajanut Ivan Capelli oli myös hyvässä vauhdissa ja hän ohitti Piquet'n nousten viidenneksi.[45] Maaliin voittajana ajoi Senna, jolle voitto oli jo neljäs peräkkäinen. Toiseksi sijoittui Prost ja Capelli oli lopulta kolmas, kun molemmat Benettonit hylättiin kilpailun jälkeen laittoman polttoaineen takia.[47]

Senna nousi kilpailun jälkeen 75 pisteeseen kuljettajien MM-sarjassa. Prost oli toisena 72 pisteellään. Berger jatkoi kolmantena 28 pisteen turvin. Valmistajien mestaruus ratkesi McLarenille, kun se nousi kahdeksannen kaksoisvoittonsa ansiosta jo 147 pisteeseen. Kilpailussa pisteittä jääneellä Ferrarilla oli 44 pistettä ja Benetton jatkoi hylkäyksistä huolimatta kolmantena 22 pisteellä.[48]

Ferrari murtaa McLarenin voittoputken ja Prostin loppukiri

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Gerhard Berger katkaisi voitollaan Italian GP:ssa McLarenin 11 kilpailun mittaisen voittoputken. Kuva on Kanadan GP:sta.

Monzan nopealla radalla Italiassa ajettiin kauden 12. kilpailu 11. syyskuuta. Mansell oli edelleen sivussa sairautensa vuoksi, ja häntä tuurasi tässä kilpailussa Williamsin testikuljettajana toiminut Jean-Louis Schlesser. Aika-ajoissa Senna valtasi paalupaikan jo kymmenettä kertaa kauden aikana, mikä oli uusi yhden kauden paalupaikkaennätys. Yhdeksään paaluun olivat aikaisemmin pystyneet Piquet (1984), Ronnie Peterson (1973) ja Niki Lauda (1974–1975).[49] Toiseen lähtöruutuun ajoi Prost häviten 0,3 sekuntia Sennalle. Seuraavat sijat menivät tuttuun tapaan Bergerille ja Alboretolle.[50]

Kilpailun lähdössä Prost nousi kärkeen, mutta Senna ohitti hänet jo ennen ensimmäistä mutkaa. Ferrarit pitivät sijat kolme ja neljä. Alussa Senna kasvatti pienen eron Prostiin, joka piteli Bergeriä takanaan. Tilanne kärjessä pysyi muuttumattomana kierroksella 34 saakka, jolloin Prostin auton moottoriin tuli tekninen vika ja hänen oli päätettävä kilpailunsa varikolle. Kaksi kierrosta ennen maalia Senna lähti ohittamaan kierroksella Schlesseriä, mutta Sennan taitettua mutkasta ulos autot osuivat toisiinsa. Senna pyörähti ja keskeytti kilpailun. Berger siirtyi tapahtuman seurauksena johtoon ja voitti kilpailun. Toiseksi sijoittui Alboreto ja kolmas oli Cheever. Ferrarin kaksoisvoitto sai tallin kotiyleisön riemuitsemaan ja ensimmäistä kertaa kaudella voittoon ajoi joku muu kuin McLaren-talli.[51][52]

Kuljettajien MM-sarjassa ei tapahtunut suurta muutosta McLaren-kuljettajien keskeytettyä. Sennalla oli saavutettuna 75 ja Prostilla 72 pistettä. Berger tukevoitti kolmatta sijaansa nousemalla 37 pisteeseen. Valmistajien MM-sarjassa McLarenilla oli 147 pistettä, toisena olleella Ferrarilla 59 pistettä ja Benetton oli kolmas 23 pisteellä.[53]

25. syyskuuta ajettiin Estorilin radalla Portugalissa kauden 13. kilpailu.[54] Aika-ajoissa Prost otti kauden toisen paalupaikkansa, kun hän onnistui lyömään Sennan ajan 0,46 sekunnin erolla. Kolmas oli Capelli ja Berger neljäs. Mansell palasi takaisin Williamsin rattiin kahden kilpailun mittaisen sairausloman jälkeen ja oli aika-ajoissa kuudenneksi nopein.[55]

Kilpailu jouduttiin keskeyttämään heti ensimmäisen lähdön jälkeen, kun Warwickin auto jäi lähtöruutuun ja hänen peräänsä törmäsivät de Cesaris, Perez-Sala sekä Nakajima. Uusintalähdössä Prost piti alkukiihdytyksessä johtopaikkansa, mutta Senna meni väkisin ulkokautta hänen ohitseen ensimmäisessä mutkassa. Kolmas oli Capelli, jonka takana ajoi Berger. Toiselle kierrokselle tultaessa Prost lähti ohittamaan Sennaa maalisuoralla, mutta Senna ei luovuttanut paikkaansa helpolla. Hän kiilasi Prostin melkein kiinni varikkomuuriin, mutta Prost nousi johtoon tultuaan ensimmäiseen mutkaan sisäkautta. Sennan vauhti alkoi hidastua ja Capelli kuittasi Sennan ohi maalisuoran päässä jarrutustilanteessa. Myös Berger ohitti Sennan nousten kolmanneksi. Bergerin kilpailu päättyi ulosajoon 36. kierroksella. Senna tuli renkaiden vaihtoon kierroksen 56 päätteeksi, mikä pudotti hänet kuudenneksi.[56] Maaliin ensimmäisenä ajoi viiden voitottoman kilpailun jälkeen Prost. Toiseksi selviytyi Capelli ja kolmas oli Boutsen.[57] Kilpailun jälkeen lehdistötilaisuudessa Prost arvosteli Sennan toimintaa ensimmäisellä kierroksella. Tämä oli ensimmäinen "yhteenotto" Sennan ja Prostin välillä.

Kuljettajien MM-sarjassa Prost siirtyi johtoon 81 pisteellä. Sennalla oli saavutettuna 76 pistettä. Berger jatkoi keskeytyksestä huolimatta kolmantena 37 pisteellä. Valmistajien MM-sarjassa McLaren kasvatti pistesaldonsa 157 pisteeseen. Ferrarilla oli 61 pistettä ja Benetton oli kolmas 27 pisteellä.[58]

Kauden viimeinen kilpailu Euroopan mantereella ajettiin 2. lokakuuta Jerezin radalla Espanjassa.[59] Aika-ajoissa Senna oli jälleen nopein, mutta tällä kertaa ero toiseksi tulleeseen Prostiin oli vain 0,07 sekuntia. Mansell oli kolmanneksi nopein ennen Benettoneja. Berger ja Alboreto olivat vasta sijoilla kahdeksan ja kymmenen.[60] Patrese sai 10 000 dollarin sakot, kun aika-ajoissa hän suutuksissaan jarrutti Julian Baileyn edessä tahallisesti. Baileyn auton keula nousi Williamsin takapyörästä ilmaan ja hän ajautui hiekalle. Kaikki sai alkunsa siitä, kun Bailey sattui Patresen edelle tämän nopealla kierroksella.[61]

Kilpailun lähdössä Prost nousi toisesta ruudusta johtoon, kun Senna sai paalupaikaltaan huonon lähdön pudoten kolmanneksi Mansellin taakse. Patrese oli neljäntenä. Boutsenin kilpailu meni pilalle, kun hänen autonsa etusiipi vaurioitui lähtöruuhkassa. Varikolta palattuaan hän oli tippunut kilpailun viimeiseksi. Kolmannelta sijaltaan Senna ohitti Mansellin hetkellisesti, mutta ajoi mutkan leveäksi ja Mansell kuittasi paikkansa takaisin. Capelli nousi Patresen ohi neljänneksi kilpailun 35. kierroksella. Kolme kierrosta myöhemmin myös Senna joutui antautumaan hyvässä vauhdissa olleelle Capellille. Kova vauhti ei kuitenkaan sopinut Capellin auton Judd-moottorille, joka hajosi 46. kierroksella. Nannini pääsi myös hyvään vauhtiin, kun hän ohitti samalla kierroksella Patresen ja Sennan nousten kilpailussa kolmanneksi. Sennan varikolla käynti pudotti hänet seitsemännelle sijalle.[61] Maaliin ensimmäisenä ajoi Prost. Toiseksi ennätti Mansell, joka ajoi toista kertaa kauden aikana maaliin. Kolmas oli Nannini ja Senna onnistui nousemaan lopulta neljänneksi.[62]

Kuljettajien MM-sarjassa Prost nousi vain 84 pisteeseen, koska hänellä oli jo 12 pistesijoitusta. Senna oli toisena 79 pisteellä ja Bergerin 38 pistettä oikeuttivat kolmanteen sijaan. Valmistajien MM-sarjassa McLaren nousi 169 pisteeseen. Ferrari jäi pisteittä, mutta jatkoi toisena 62 pisteellä. Benetton nousi kolmannella sijalla 31 pisteeseen.[63]

Loppukausi: Senna varmistaa mestaruutensa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lotus-tallin 100T-auto erottui hyvin muista keltaisen värityksen ansiosta Camel-tupakkayhtiön sponsoroidessa tallia.

Kauden toiseksi viimeinen kilpailu ajettiin 30. lokakuuta Suzukan radalla Japanissa.[64] Larrousse-tallin kuljettaja Yannick Dalmas joutui jättämään loppukauden kaksi viimeistä kilpailua väliin sairastuttuaan Legioonalaistautiin. Talli palkkasi hänen tilalleen japanilaisen Aguri Suzukin.[65] Aika-ajoissa Senna oli jälleen nopein, Prost jäi hänellä tällä kertaa 0,32 sekuntia. Kolmanneksi nopein oli Berger.[66]

Kilpailun lähdössä Senna sammutti autonsa moottorin, mutta sai sen uudelleen käyntiin mäkilähdöllä. Prost nousi johtoon ja Berger seurasi toisena. Capelli oli lähdön jälkeen kolmantena. Senna tippui sijalle 14, mutta oli ensimmäisen kierroksen lopussa noussut jo kahdeksanneksi. Toisella kierroksella Senna ohitti Patresen ja Nanninin nousten kuudenneksi. Myös Boutsen ja Alboreto joutuvat antautumaan Sennalla, joka oli noussut neljännellä kierroksella jo neljänneksi. Capelli ohitti toisena ajaneen Bergerin kuudennella kierroksella. Alboreto menetti kuudennen sijansa, kun hän leikkasi ensimmäiseen mutkaan Nanninin edelle. Autot osuivat toisiinsa ja Alboreto tippui toiseksi viimeiseksi. Senna pääsi Bergerin ohi 11. kierroksella ja nousi kolmanneksi. Capelli onnistui hetkellisesti nousemaan Prostin edelle kilpailun johtoon maalisuoralla, mutta joutui tyytymään toiseen sijaan mutkaan tultaessa. Capelli keskeytti myöhemmin auton sähköjen petettyä. Senna saavutti kärjessä ajaneen Prostin ja onnistui ohittamaan tämän pääsuoralla kilpailun 28. kierroksella.[65] Senna piti johtopaikkansa kilpailun maaliin saakka. Toiseksi sijoittui Prost ja Boutsen oli palkintokorokkeella kolmantena.[67]

Senna varmisti kauden kahdeksannen voittonsa myötä kuljettajien maailmanmestaruuden. Hän nousi Prostin ohi 87 pisteeseen. Prostilla oli 84 pistettä. Berger oli myös jo varmistanut kolmannen sijan. Valmistajien MM-sarjassa McLaren nousi 184 pisteeseen, Ferrari oli toinen 65 pisteellä ja Benetton oli jo käytännössä varmistanut kolmannen sijan. Arrows oli neljäntenä 14 pisteen päässä.[68]

Kauden viimeinen kilpailu ajettiin 13. marraskuuta Adelaiden katuradalla Australiassa. Kilpailu oli F1-sarjan historian viimeinen, jossa sallittiin turbomoottorit.[69] Aika-ajoissa Senna otti kauden 13. paalupaikkansa. Prost oli toinen 0,13 sekunnin erolla. Kolmanteen lähtöruutuun oikeuttaneen ajan ajoi Mansell jääden Sennasta 1,68 sekuntia.[70]

Kilpailun lähdössä Prost nousi johtopaikalle, kun Senna sai huonon lähdön pudoten toiseksi. Berger nousi Mansellin ohi kolmanneksi. Alboreto keskeytti viimeisen kilpailunsa Ferrarilla kolariin Caffin kanssa ensimmäisellä kierroksella. Piquet onnistui ohittamaan Mansellin siirtyen neljänneksi. Myös Patrese ohitti tallikaverinsa Mansellin kilpailun toisella kierroksella. Kolmannella kierroksella Berger ohitti Sennan nousten toiseksi. 14. kierroksen alussa Berger onnistui nousemaan Prostin ohi kilpailun kärkeen. Bergerin varmalta näyttänyt voitto kariutui kolariin kierroksella ohitettavan René Arnoux'n kanssa. Samalla Prost siirtyi takaisin johtoon. Mansell nousi neljänneksi, kun Patrese pyörähti hänen edellään pudoten viidenneksi. 65. kierroksella Mansellin kilpailu päättyi ulosajoon samassa paikassa, jossa Patrese oli pyörähtänyt onnekkaammin aiemmin.[71] Ruutulipulle voittajana ajoi Prost ja Senna tuli toiseksi. Piquet oli kolmas, joka samalla takasi kolmoisvoiton Hondan turbomoottoreita käyttäneille autoille.[72]

Ayrton Senna voitti kuljettajien MM-tittelin lopulta 90 pisteellä. Prost sijoittui toiseksi 87 pisteellä ja Berger oli kolmas 41 pisteellä. Valmistajien MM-sarjassa McLaren saavutti lopulta 199 pistettä. Toiseksi tullut Ferrari jäi 65 pisteeseen. Benetton otti pronssia 39 pisteellä.[73]

Merkittävimpiä sääntöjä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[74]

  • Moottorin iskutilavuus sai olla enintään 1 500 cm³ (turboahdettuna) tai 3 500 cm³ (vapaastihengittävänä).
  • Sylintereitä sai olla enintään 12.
  • Auton tuli painaa kuivana (ilman nesteitä ja kuljettajaa) vähintään 540 kilogrammaa.
  • Turbojen ahtopaine sai olla enintään 2,5 baaria. Tällä muutoksella haluttiin tasoittaa moottoreiden tehoeroja.
  • Turbomoottoreita käyttävillä autoilla käytettävissään enintään 155 litraa polttoainetta yhtä kilpailua kohden. Vapaastihengittäviä moottoreita käyttävillä autoilla ei polttoaineenkulutusrajoituksia. Välitankkaukset kilpailujen aikana olivat kiellettyjä kaikilta.
  • Aika-ajoihin pääsi mukaan enintään 30 kuljettajaa. Edelliskaudella (1987) heikoiten menestyneiden tallien kuljettajat joutuivat esikarsintaan, jos 30 kilpailijan osanottajamäärä ylittyi.
  • Aika-ajojen 26 nopeinta kuljettajaa pääsivät mukaan itse kilpailuun – loput karsiutuivat.
  • Kilpailujen enimmäispituus oli 325 kilometriä tai 2 tuntia.[75]
  • Kuljettajien jalkojen oli oltava etuakselin takana

Pistelaskujärjestelmä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaudella 1988 käytössä oli pistelaskujärjestelmä 9-6-4-3-2-1. Eli kilpailun voittaja sai yhdeksän pistettä, toiseksi tullut kuusi pistettä, kolmas neljä pistettä, neljäs kolme pistettä, viides kaksi pistettä ja kuudennesta sijoituksesta sai yhden pisteen. Lisäksi vain kuljettajien 11 parasta pistesijoitusta laskettiin mukaan yhteispisteisiin.[3]

Tallit ja kuljettajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[76][77][78]

Talli Valmistaja Runko Moottori Nro Kuljettaja Testikuljettaja(t)
Yhdistynyt kuningaskunta Camel Team Lotus Honda Lotus 100T Honda RA168E 1.5 V6T 1 Brasilia Nelson Piquet Yhdistynyt kuningaskunta Martin Donnelly
2 Japani Satoru Nakajima
Yhdistynyt kuningaskunta Tyrrell Racing Organisation Tyrrell 017 Ford Cosworth DFZ 3.5 V8 3 Yhdistynyt kuningaskunta Jonathan Palmer Ei nimetty
4 Yhdistynyt kuningaskunta Julian Bailey
Yhdistynyt kuningaskunta Canon Williams Team Williams FW12 Judd CV 3.5 V8 5 Yhdistynyt kuningaskunta Nigel Mansell Ranska Jean-Louis Schlesser
Yhdistynyt kuningaskunta Martin Brundle
Ranska Jean-Louis Schlesser
6 Italia Riccardo Patrese
Saksa West Zakspeed Racing Zakspeed 881
881B 		Zakspeed 1500/4 1.5 L4T 9 Italia Piercarlo Ghinzani Saksa Christian Danner
10 Saksa Bernd Schneider
Yhdistynyt kuningaskunta Honda Marlboro McLaren McLaren MP4/4 Honda RA168E 1.5 V6T 11 Ranska Alain Prost Italia Emanuele Pirro
12 Brasilia Ayrton Senna
Ranska Automobiles Gonfaronnaises Sportives AGS JH23 Ford Cosworth DFZ 3.5 V8 14 Ranska Philippe Streiff Ei nimetty
Yhdistynyt kuningaskunta Leyton House March Racing Team March 881 Judd EV 3.5 V8 15 Brasilia Mauricio Gugelmin Ei nimetty
16 Italia Ivan Capelli
Yhdistynyt kuningaskunta USF&G Arrows Megatron Arrows A10B Megatron M12/13 1.5 L4T 17 Yhdistynyt kuningaskunta Derek Warwick Ei nimetty
18 Yhdysvallat Eddie Cheever
Yhdistynyt kuningaskunta Benetton Formula Ltd Benetton B188 Ford Cosworth DFR 3.5 V8 19 Italia Alessandro Nannini Yhdistynyt kuningaskunta Johnny Dumfries
Australia Gary Brabham
20 Belgia Thierry Boutsen
Italia Osella Squadra Corse Osella FA1I
FA1L 		Osella 890T 1.5 V8T 21 Italia Nicola Larini Ei nimetty
Saksa Rial Racing Rial ARC1 Ford Cosworth DFZ 3.5 V8 22 Italia Andrea de Cesaris Ei nimetty
Italia Lois Minardi Team SpA Minardi M188 Ford Cosworth DFZ 3.5 V8 23 Espanja Adrian Campos Italia Pierluigi Martini
Italia Pierluigi Martini
24 Espanja Luis Perez-Sala
Ranska Ligier Loto Ligier JS31 Judd CV 3.5 V8 25 Ranska René Arnoux Ei nimetty
26 Ruotsi Stefan Johansson
Italia Scuderia Ferrari Ferrari F1/87/88C Ferrari Tipo 033E 1.5 V6T 27 Italia Michele Alboreto Brasilia Roberto Moreno
Italia Gianni Morbidelli
Italia Dario Benuzzi
28 Itävalta Gerhard Berger
Ranska Larrousse & Calmels Lola LC88 Ford Cosworth DFZ 3.5 V8 29 Ranska Yannick Dalmas Ei nimetty
Ranska Pierre-Henri Raphanel
Japani Aguri Suzuki
30 Ranska Philippe Alliot
Italia Coloni SpA Coloni FC188
FC188B 		Ford Cosworth DFZ 3.5 V8 31 Italia Gabriele Tarquini Ei nimetty
Italia EuroBrun Racing EuroBrun ER188 Ford Cosworth DFZ 3.5 V8 32 Argentiina Oscar Larrauri Ei nimetty
33 Italia Stefano Modena
Italia BMS Scuderia Italia Dallara Dallara 3087
Dallara 188 		Ford Cosworth DFZ 3.5 V8 36 Italia Alex Caffi Ei nimetty

Tallivaihdokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[79][80]

Uudet kuljettajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Bernd Schneider oli yksi kauden seitsemästä tulokkaasta. Kuva on vuodelta 2007.
  • Julian Bailey debytoi Tyrrellillä.[81] Hän kilpaili kaudella 1987 Formula 3000 -sarjassa GA Motorsport -tallissa. Tuolloin hän saavutti yhden voiton kuudessa kilpailussa ja sijoittui 13 pisteellä seitsemänneksi. Bailey osallistui myös Macaun GP:hin Reynardilla sijoittuen neljänneksi.[82]
  • Mauricio Gugelmin debytoi Marchilla.[81] Hän oli vuoden 1985 Britannian Formula 3 -sarjan mestari ja Macaun GP:n voittaja. Gugelmin nousi F1:een Formula 3000 -sarjasta, jossa hän sijoittui 29 pisteellä neljänneksi. Hän saavutti kaudelta yhden voiton, kaksi paalupaikkaa ja viisi palkintosijaa.[83]
  • Oscar Larrauri debytoi EuroBrunilla.[81] Hän oli vuoden 1982 Formula 3 Eurosarjan mestari. Larrauri ajoi edellisellä kaudella Supercup-sarjassa kolmanneksi.[84]
  • Luis Perez-Sala debytoi Minardilla.[81] Hän sijoittui edellisellä kaudella Formula 3000 -sarjassa toiseksi 33 pisteellä. Hän saavutti Lolalla kaksi voittoa, kaksi paalupaikkaa, neljä palkintosijaa ja yhden nopeimman kierroksen.[85]
  • Pierre-Henri Raphanel debytoi Lolalla.[86] Hän oli vuoden 1985 Ranskan Formula 3 -sarjan mestari. Raphanel ajoi kaudella 1988 Formula 3000 -sarjassa Oreca-tallissa ja sijoittui 13:nneksi kahdeksalla pisteellä. Hän saavutti yhden palkintosijan.[87]
  • Bernd Schneider debytoi Zakspeedillä.[81] Hän oli vuoden 1987 Saksan Formula 3 -sarjan mestari. Schneider saavutti kahdeksasta kilpailusta seitsemän voittoa, kahdeksan paalua, seitsemän palkintosijaa ja seitsemän nopeinta kierrosta. Hän osallistui samana vuonna myös kahteen DTM-kilpailuun, joissa hän saavutti yhden palkintosijan. Macaun GP:ssa hän oli kolmas.[88]
  • Aguri Suzuki debytoi Lolalla.[89] Hän voitti kauden 1988 Japanin Formula 3000 -sarjan mestaruuden ja sijoittui samassa sarjassa toiseksi vuosina 1987 ja 1982.[90]

Uudet valmistajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Dallara[81], Gianpaolo Dallara aloitti omien F3-autojen valmistuksen vuonna 1978. F1-sarjaan talli siirtyi Bebbe Lucchinin Scuderia Italia -tallin mukana.[91]
  • EuroBrun[81], talli syntyi, kun italialaisen Paolo Pavanellon Formula 3 -sarjassa kilpaillut Euroracing ja sveitsiläisen Walter Brunin urheiluautosarjoissa ajanut talli yhdistettiin.[92]
  • Rial[81], entisen ATS-tallin johtaja Günther Schmidt yritti toistamiseen tuoda saksalaistallin F1-sarjaan.[93]

Uudet moottorinvalmistajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Poistuneet valmistajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Brabham jäi pois kaudelta 1988 omistajanvaihdoksen takia. Kuva on vuodelta 1985, jolloin Nelson Piquet oli tallin kuljettaja.

Poistuneet kuljettajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Christian Danner siirtyi kilpailemaan DTM-sarjaan, jossa hän ajoi Alpine-tallissa BMW M3:lla. Hän kuitenkin toimi myös Zakspeedin testikuljettajana.[95]
  • Teo Fabi siirtyi Pohjois-Amerikan CART-sarjaan Porsche-talliin.[96]
  • Pascal Fabre ajoi kaudella 1988 World Sportscar Championship -sarjassa Cougar C22S -autolla.[97]
  • Franco Forini siirtyi Saksan Formula 3 -sarjaan, jossa hän ajoi Dallaralla JSK-tallissa.[98]
  • Roberto Moreno haki uutta vauhtia F1-urallaan voittamalla Formula 3000 -sarjan mestaruuden. Hän ajoi Reynardilla Bromley-tallissa.[99]

Taustatietoja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Moottorit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Honda RA168E.

Kauden aikana sarjassa nähtiin yhteensä kahdeksan moottorimallia ja seitsemän moottorinvalmistajaa. Honda, Ferrari, Megatron (uudelleen nimetty BMW), Osella (uudelleen nimetty Alfa Romeo) ja Zakspeed valmistivat viimeistä kertaa turbomoottorit. Parhaimmaksi moottoriksi osoittautui edelliskauden tapaan Honda. Uusi tulokasmoottori Judd oli epäluotettava, mutta sopivilla radoilla sitä käyttäneet Williams ja March taistelivat palkintosijoista.

Nimi Talli(t) Sylinterit Paino (kg) Iskutilavuus (cm3) Teho (hv) Kierrosnopeus (RPM)
Ferrari Tipo 033E Ferrari V6 Turbo 90° ? 1 496 620 12 000
Ford Cosworth DFR Benetton V8 90° 155 3 494 590 11 000
Ford Cosworth DFZ Tyrrell, Rial, Minardi, Lola,
Dallara, AGS, Coloni, EuroBrun 		V8 90° ? 3 494 585 11 000
Honda RA168E McLaren, Lotus V6 Turbo 90° 149 1 494 680 14 000
Judd CV March, Williams, Ligier V8 90° 127 3 500 600 11 000
Megatron M12/13 Arrows R4 Turbo 155 1 496 650 11 800
Osella 890 T Osella V8 Turbo 127 1 497 700 11 800
Zakspeed 1500/4 Zakspeed R4 Turbo ? 1 495 ? 10 800

Tallien henkilökunta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[100]

Talli Pääsuunnittelija Tekninen johtaja Tallipäällikkö
AGS Michel Costa Christian Vanderpleyn Henri Julien
Arrows Ross Brawn
-
?
Benetton Rory Byrne
-
 Peter Collins
Coloni Roberto Ori Roberto Ori
?
Dallara Sergio Rinland Gianpaolo Dallara
?
EuroBrun Bruno Zava Mario Tollentino
?
Ferrari Gustav Brunner John Barnard Marco Piccinini
Ligier Michel Beaujon Michel Tétu Guy Ligier
Lola Chris Murphy Eric Broadley
?
Lotus Martin Ogilvie Gérard Ducarouge Peter Warr
March Tim Holloway Adrian Newey
?
McLaren Steve Nichols Gordon Murray Ron Dennis
Minardi Aldo Costa Giacomo Caliri Giancarlo Minardi
Osella Ignazio Lunetta Antonio Tomaini Enzo Osella
Rial Gustav Brunner
-
 Günther Schmidt
Tyrrell Brian Lisles Maurice Philippe Ken Tyrrell
Williams Enrique Scalabroni Patrick Head Frank Williams
Zakspeed Heinz Zollinir Chris Murphy Erich Zakowski

MM-pisteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuljettajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[101]

  • Lihavoidut kohdat tarkoittavat paalupaikkaa ja kursivoidut kilpailun nopeinta kierrosta.
Sija Kuljettaja BRA
Brasilia 		SMR
San Marino 		MON
Monaco 		MEX
Meksiko 		CAN
Kanada 		USA
Yhdysvallat 		FRA
Ranska 		GBR
Yhdistynyt kuningaskunta 		GER
Saksa 		HUN
Unkari 		BEL
Belgia 		ITA
Italia 		POR
Portugali 		ESP
Espanja 		JPN
Japani 		AUS
Australia 		Pisteet
1 Brasilia Ayrton Senna DSQ 1 Kesk. 2 1 1 2 1 1 1 1 10 6 4 1 2 90 (94)[a]
2 Ranska Alain Prost 1 2 1 1 2 2 1 Kesk. 2 2 2 Kesk. 1 1 2 1 87 (105)[a]
3 Itävalta Gerhard Berger 2 5 2 3 Kesk. Kesk. 4 9 3 4 Kesk. 1 Kesk. 6 4 Kesk. 41
4 Belgia Thierry Boutsen 7 4 8 8 3 3 Kesk. Kesk. 6 3 DSQ 6 3 9 3 5 27
5 Italia Michele Alboreto 5 18 3 4 Kesk. Kesk. 3 17 4 Kesk. Kesk. 2 5 Kesk. 11 Kesk. 24
6 Brasilia Nelson Piquet 3 3 Kesk. Kesk. 4 Kesk. 5 5 Kesk. 8 4 Kesk. Kesk. 8 Kesk. 3 22
7 Italia Ivan Capelli Kesk. Kesk. 10 16 5 DNS 9 Kesk. 5 Kesk. 3 5 2 Kesk. Kesk. 6 17
8 Yhdistynyt kuningaskunta Derek Warwick 4 9 4 5 7 Kesk. Kesk. 6 7 Kesk. 5 4 4 Kesk. Kesk. Kesk. 17
9 Yhdistynyt kuningaskunta Nigel Mansell Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. 2 Kesk. Kesk. Kesk. 2 Kesk. Kesk. 12
10 Italia Alessandro Nannini Kesk. 6 Kesk. 7 Kesk. Kesk. 6 3 18 Kesk. DSQ 9 Kesk. 3 5 Kesk. 12
11 Italia Riccardo Patrese Kesk. 13 6 Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. 8 Kesk. 6 Kesk. 7 Kesk. 5 6 4 8
12 Yhdysvallat Eddie Cheever 8 7 Kesk. 6 Kesk. Kesk. 11 7 10 Kesk. 6 3 Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. 6
13 Brasilia Mauricio Gugelmin Kesk. 15 Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. 8 4 8 5 Kesk. 8 Kesk. 7 10 Kesk. 5
14 Yhdistynyt kuningaskunta Jonathan Palmer Kesk. 14 5 DNQ 6 5 Kesk. Kesk. 11 Kesk. 12 DNQ Kesk. Kesk. 12 Kesk. 5
15 Italia Andrea de Cesaris Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. 9 4 10 Kesk. 13 Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. 8 3
16 Japani Satoru Nakajima 6 8 DNQ Kesk. 11 DNQ 7 10 9 7 Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. 7 Kesk. 1
17 Italia Pierluigi Martini 6 15 15 DNQ Kesk. DNQ Kesk. Kesk. Kesk. 13 7 1
18 Ranska Yannick Dalmas Kesk. 12 7 9 DNQ 7 13 13 19 9 Kesk. Kesk. Kesk. 11 0
19 Italia Alex Caffi DNPQ Kesk. Kesk. Kesk. DNPQ 8 12 11 15 Kesk. 8 Kesk. 7 10 Kesk. Kesk. 0
20 Yhdistynyt kuningaskunta Martin Brundle 7 0
21 Ranska Philippe Streiff Kesk. 10 Kesk. 12 Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. 10 Kesk. 9 Kesk. 8 11 0
22 Espanja Luis Perez-Sala Kesk. 11 Kesk. 11 13 Kesk. NC Kesk. DNQ 10 DNQ Kesk. 8 12 15 Kesk. 0
23 Italia Gabriele Tarquini Kesk. Kesk. Kesk. 14 8 DNPQ DNPQ DNPQ DNPQ 13 Kesk. DNQ 11 DNPQ DNPQ DNQ 0
24 Ranska Philippe Alliot Kesk. 17 Kesk. Kesk. 10 Kesk. Kesk. 14 Kesk. 12 9 Kesk. Kesk. 14 9 10 0
25 Ruotsi Stefan Johansson 9 DNQ Kesk. 10 Kesk. Kesk. DNQ DNQ DNQ Kesk. 11 DNQ Kesk. Kesk. DNQ 9 0
26 Yhdistynyt kuningaskunta Julian Bailey DNQ Kesk. DNQ DNQ Kesk. 9 DNQ 16 DNQ DNQ DNQ 12 DNQ DNQ 14 DNQ 0
27 Italia Nicola Larini DNQ DSQ 9 DNQ DNQ Kesk. Kesk. 19 Kesk. DNPQ Kesk. Kesk. 12 Kesk. Kesk. DNPQ 0
28 Ranska René Arnoux Kesk. DNQ Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. DNQ 18 17 Kesk. Kesk. 13 10 Kesk. 17 Kesk. 0
29 Italia Stefano Modena Kesk. NC DSQ DSQ 12 Kesk. 14 12 Kesk. 11 DNQ DNQ DNQ 13 DNQ Kesk. 0
30 Ranska Jean-Louis Schlesser 11 0
31 Saksa Bernd Schneider DNQ DNQ DNQ Kesk. DNQ DNQ Kesk. DNQ 12 DNQ 13 Kesk. DNQ DNQ Kesk. DNQ 0
32 Argentiina Oscar Larrauri Kesk. DNQ Kesk. 13 Kesk. Kesk. Kesk. DNQ 16 DNQ DNPQ DNPQ DNPQ DNQ DNQ Kesk. 0
33 Italia Piercarlo Ghinzani DNQ Kesk. Kesk. 15 14 DNQ DSQ DNQ 14 DNQ Kesk. Kesk. DNQ DNQ DNQ Kesk. 0
34 Espanja Adrián Campos Kesk. 16 DNQ DNQ DNQ 0
35 Japani Aguri Suzuki 16 0
— Ranska Pierre-Henri Raphanel DNQ 0
Sija Kuljettaja BRA
Brasilia 		SMR
San Marino 		MON
Monaco 		MEX
Meksiko 		CAN
Kanada 		USA
Yhdysvallat 		FRA
Ranska 		GBR
Yhdistynyt kuningaskunta 		GER
Saksa 		HUN
Unkari 		BEL
Belgia 		ITA
Italia 		POR
Portugali 		ESP
Espanja 		JPN
Japani 		AUS
Australia 		Pisteet
Väri Tulos
Kulta Voittaja
Hopea Toinen sija
Pronssi Kolmas sija
Vihreä Pistesijoitus
Sininen Maaliin pistesijojen ulkopuolella
Ei sijoittunut (NC)
Violetti Keskeytti (Kesk.)
Punainen Karsiutui (DNQ)
Esikarsiutui (DNPQ)
Musta Hylättiin (DSQ)
Valkoinen Ei startannut (DNS)
Vaaleansininen Vain harjoituksissa (PO)
Perjantain testikuljettaja (TD)
Tyhjä Kilpailu peruttiin (C)
Ei harjoituksissa (DNP)
Loukkaantunut tai sairas (Louk.)
Kilpailukiellossa (EX)
Ei saapunut (DNA)
Vetäytyi (WD)
Lihavoitu Paalupaikka
Kursivoitu Nopein kierros
† – keskeytys
ajoi yli 90 % kilpailupituudesta ja sai tuloksen.
Yläindeksi numero – Pistesijoitus sprinttikilpailussa
Power Stage -erikoiskokeella.
* – Fanboost
G – Nopein aika-ajon lohkovaiheessa
  1. ↑ a b Vain 11 parasta tulosta laskettiin mukaan lopullisiin MM-pisteisiin. Prost saavutti kauden aikana 105 pistettä, mutta vain 87 hänen pisteistään laskettiin. Senna saavutti 94 pistettä, joista 90 laskettiin lopullisiin pisteisiin.

Valmistajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[102]

Sija Valmistaja Runko Moottori Pisteet Voitot Palkintosijat Paalupaikat
1 Yhdistynyt kuningaskunta McLaren-Honda MP4/4 Honda RA186E 199 15 25 15
2 Italia Ferrari F1-87/88C Ferrari 033E 65 1 8 1
3 Yhdistynyt kuningaskunta Benetton-Ford B188 Ford DFR 39 7
4 Yhdistynyt kuningaskunta Arrows-Megatron A10B (BMW) Megatron M12/13 23 1
5 Yhdistynyt kuningaskunta Lotus-Honda 100T Honda RA186E 23 3
6 Yhdistynyt kuningaskunta March-Judd 881 Judd CV 22 2
7 Yhdistynyt kuningaskunta Williams-Judd FW12 Judd CV 20 2
8 Yhdistynyt kuningaskunta Tyrrell-Ford 017 Ford DFZ 5
9 Saksa Rial-Ford ARC1 Ford DFZ 3
10 Italia Minardi-Ford M188 Ford DFZ 1
11 Saksa Zakspeed 881
881B 		Zakspeed 1500/4
12 Italia Coloni-Ford FC188
FC188B 		Ford DFZ
13 Ranska Ligier-Judd JS31 Judd CV
14 Italia Osella-Alfa Romeo FA1I
FA1L 		Alfa Romeo 890T
15 Yhdistynyt kuningaskunta Lola-Ford LC88 Ford DFZ
16 Italia Dallara-Ford 3087
F188 		Ford DFV
Ford DFZ
17 Ranska AGS-Ford JH23 Ford DFZ
18 Italia EuroBrun-Ford ER188 Ford DFZ

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tärkeimmät Internetlähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ STATS F1: Statistics Drivers - Points - In a year • STATS F1 www.statsf1.com. Viitattu 13.8.2017.
  2. ↑ a b c d e f 1988 - Amazing title for Senna! 4mula1.ro. Viitattu 29.04.2008. (englanniksi)
  3. ↑ a b 1988 FIA Formula One World Championship Formula1.com. Viitattu 29.04.2008. (englanniksi)
  4. ↑ 1988 Brazilian Grand Prix Formula1.com. Arkistoitu 18.1.2015. Viitattu 29.04.2008. (englanniksi)
  5. ↑ Brasilian Grand Prix 1988 F1-huone. Arkistoitu 18.1.2015. Viitattu 29.04.2008.
  6. ↑ San Marinon Grand Prix 1988 – aika-ajot F1-huone. Arkistoitu 18.1.2015. Viitattu 1.5.2008.
  7. ↑ VIII Gran Premio di San Marino ChicaneF1.com. Viitattu 3.5.2008. (englanniksi)
  8. ↑ 1988 San Marino Grand Prix Formula1.com. Arkistoitu 18.1.2015. Viitattu 3.5.2008. (englanniksi)
  9. ↑ San Marinon Grand Prix 1988 F1-huone. Arkistoitu 18.1.2015. Viitattu 3.5.2008.
  10. ↑ Monacon Grand Prix 1988 – aika-ajot F1-huone. Arkistoitu 18.1.2015. Viitattu 4.5.2008.
  11. ↑ 1988 Monaco Grand Prix Formula1.com. Arkistoitu 18.1.2015. Viitattu 4.5.2008. (englanniksi)
  12. ↑ Monacon Grand Prix 1988 F1-huone. Arkistoitu 18.1.2015. Viitattu 4.5.2008.
  13. ↑ XI Gran Premio de Mexico ChicaneF1.com. Viitattu 4.5.2008. (englanniksi)
  14. ↑ Meksikon Grand Prix 1988 – aika-ajot F1-huone. Arkistoitu 18.1.2015. Viitattu 4.5.2008.
  15. ↑ 1988 Mexican Grand Prix Formula1.com. Arkistoitu 18.1.2015. Viitattu 04.05.2008. (englanniksi)
  16. ↑ Meksikon Grand Prix 1988 F1-huone. Arkistoitu 18.1.2015. Viitattu 4.5.2008.
  17. ↑ a b Kanadan Grand Prix 1988 F1-huone. Arkistoitu 18.1.2015. Viitattu 5.5.2008.
  18. ↑ a b Grand Prix Results: Canadian GP, 1988 Grandprix.com. Viitattu 5.5.2008. (englanniksi)
  19. ↑ Kanadan Grand Prix 1988 – aika-ajot F1-huone. Arkistoitu 18.1.2015. Viitattu 5.5.2008.
  20. ↑ 1988 Canadian Grand Prix Formula1.com. Arkistoitu 18.1.2015. Viitattu 5.5.2008. (englanniksi)
  21. ↑ a b Grand Prix Results: United States GP, 1988 Grandprix.com. Viitattu 5.5.2008. (englanniksi)
  22. ↑ Yhdysvaltojen Grand Prix 1988 – aika-ajot F1-huone. Arkistoitu 18.1.2015. Viitattu 5.5.2008.
  23. ↑ 1988 United States Grand Prix Formula1.com. Arkistoitu 18.1.2015. Viitattu 05.05.2008. (englanniksi)
  24. ↑ Yhdysvaltojen Grand Prix 1988 F1-huone. Arkistoitu 18.1.2015. Viitattu 5.5.2008.
  25. ↑ LXXIV Rhone-Poulenc Grand Prix de France ChicaneF1.com. Viitattu 05.05.2008. (englanniksi)
  26. ↑ Ranskan Grand Prix 1988 – aika-ajot F1-huone. Arkistoitu 18.1.2015. Viitattu 05.05.2008.
  27. ↑ Grand Prix Results: French GP, 1988 Grandprix.com. Viitattu 05.05.2008. (englanniksi)
  28. ↑ 1988 French Grand Prix Formula1.com. Arkistoitu 18.1.2015. Viitattu 05.05.2008. (englanniksi)
  29. ↑ Ranskan Grand Prix 1988 F1-huone. Arkistoitu 18.1.2015. Viitattu 05.05.2008.
  30. ↑ XLI Shell Oils British Grand Prix ChicaneF1.com. Viitattu 5.5.2008. (englanniksi)
  31. ↑ Britannian Grand Prix 1988 – aika-ajot F1-huone. Arkistoitu 18.1.2015. Viitattu 5.5.2008.
  32. ↑ Grand Prix Results: British GP, 1988 Grandprix.com. Viitattu 05.05.2008. (englanniksi)
  33. ↑ 1988 British Grand Prix Formula1.com. Arkistoitu 18.1.2015. Viitattu 05.05.2008. (englanniksi)
  34. ↑ Britannian Grand Prix 1988 F1-huone. Arkistoitu 18.1.2015. Viitattu 5.5.2008.
  35. ↑ L Großer Mobil 1 Preis von Deutschland ChicaneF1.com. Viitattu 5.5.2008. (englanniksi)
  36. ↑ Saksan Grand Prix 1988 – aika-ajot F1-huone. Arkistoitu 18.1.2015. Viitattu 6.5.2008.
  37. ↑ Grand Prix Results: German GP, 1988 Grandprix.com. Viitattu 06.05.2008. (englanniksi)
  38. ↑ 1988 German Grand Prix Formula1.com. Arkistoitu 18.1.2015. Viitattu 06.05.2008. (englanniksi)
  39. ↑ Saksan Grand Prix 1988 F1-huone. Arkistoitu 18.1.2015. Viitattu 6.5.2008.
  40. ↑ Pop 84 Magyar Nagydíj ChicaneF1.com. Viitattu 05.05.2008. (englanniksi)
  41. ↑ Unkarin Grand Prix 1988 – aika-ajot F1-huone. Arkistoitu 18.1.2015. Viitattu 6.5.2008.
  42. ↑ Grand Prix Results: Hungarian GP, 1988 Grandprix.com. Viitattu 06.05.2008. (englanniksi)
  43. ↑ 1988 Hungarian Grand Prix Formula1.com. Arkistoitu 18.1.2015. Viitattu 6.5.2008. (englanniksi)
  44. ↑ Unkarin Grand Prix 1988 F1-huone. Arkistoitu 18.1.2015. Viitattu 06.05.2008.
  45. ↑ a b Grand Prix Results: Belgian GP, 1988 Grandprix.com. Viitattu 6.5.2008. (englanniksi)
  46. ↑ Belgian Grand Prix 1988 – aika-ajot F1-huone. Arkistoitu 18.1.2015. Viitattu 06.05.2008.
  47. ↑ 1988 Belgian Grand Prix Formula1.com. Viitattu 06.05.2008. (englanniksi)
  48. ↑ Belgian Grand Prix 1988 F1-huone. Arkistoitu 18.1.2015. Viitattu 06.05.2008.
  49. ↑ Gran Premio d'Italia Grand Prix Racing. Viitattu 07.05.2008. (englanniksi)
  50. ↑ Italian Grand Prix 1988 – aika-ajot F1-huone. Arkistoitu 18.1.2015. Viitattu 07.05.2008.
  51. ↑ Grand Prix Results: Italian GP, 1988 Grandprix.com. Viitattu 7.5.2008. (englanniksi)
  52. ↑ 1988 Italian Grand Prix Formula1.com. Viitattu 07.05.2008. (englanniksi)
  53. ↑ Italian Grand Prix 1988 F1-huone. Arkistoitu 18.1.2015. Viitattu 07.05.2008.
  54. ↑ Grande Premio de Portugal Grand Prix Racing. Viitattu 7.5.2008. (englanniksi)
  55. ↑ Portugalin Grand Prix 1988 – aika-ajot F1-huone. Arkistoitu 18.1.2015. Viitattu 07.05.2008.
  56. ↑ Grand Prix Results: Portugese GP, 1988 Grandprix.com. Viitattu 7.5.2008. (englanniksi)
  57. ↑ 1988 Portuguese Grand Prix Formula1.com. Arkistoitu 18.1.2015. Viitattu 7.5.2008. (englanniksi)
  58. ↑ Portugalin Grand Prix 1988 F1-huone. Arkistoitu 18.1.2015. Viitattu 07.05.2008.
  59. ↑ Gran Premio de Espana Grand Prix Racing. Viitattu 7.5.2008. (englanniksi)
  60. ↑ Espanjan Grand Prix 1988 – aika-ajot F1-huone. Arkistoitu 18.1.2015. Viitattu 07.05.2008.
  61. ↑ a b Grand Prix Results: Spanish GP, 1988 Grandprix.com. Viitattu 07.05.2008. (englanniksi)
  62. ↑ 1988 Spanish Grand Prix Formula1.com. Arkistoitu 18.1.2015. Viitattu 07.05.2008. (englanniksi)
  63. ↑ Espanjan Grand Prix 1988 F1-huone. Arkistoitu 18.1.2015. Viitattu 07.05.2008.
  64. ↑ Fuji Television Japanese Grand Prix Grand Prix Racing. Viitattu 08.05.2008. (englanniksi)
  65. ↑ a b Grand Prix Results: Japanese GP, 1988 Grandprix.com. Viitattu 8.5.2008. (englanniksi)
  66. ↑ Japanin Grand Prix 1988 F1-huone. Arkistoitu 8.11.2014. Viitattu 08.05.2008.
  67. ↑ 1988 Japanese Grand Prix Formula1.com. Arkistoitu 18.1.2015. Viitattu 08.05.2008. (englanniksi)
  68. ↑ Japanin Grand Prix 1988 F1-huone. Arkistoitu 8.11.2014. Viitattu 8.5.2008.
  69. ↑ Australian Grand Prix Grand Prix Racing. Viitattu 08.05.2008. (englanniksi)
  70. ↑ Australian Grand Prix 1988 F1-huone. Arkistoitu 18.1.2015. Viitattu 10.05.2008.
  71. ↑ Grand Prix Results: Australian GP, 1988 Grandprix.com. Viitattu 10.05.2008. (englanniksi)
  72. ↑ 1988 Australian Grand Prix Formula1.com. Arkistoitu 18.1.2015. Viitattu 10.05.2008. (englanniksi)
  73. ↑ Australian Grand Prix 1988 F1-huone. Arkistoitu 18.1.2015. Viitattu 10.05.2008.
  74. ↑ Season Overview ChicaneF1.com. Viitattu 29.04.2008. (englanniksi)
  75. ↑ Rules Grand Prix Racing. Viitattu 8.5.2008. (englanniksi)
  76. ↑ Championship Entrants Grand Prix Racing. Viitattu 29.4.2008. (englanniksi)
  77. ↑ Models STATS F1. Viitattu 29.04.2008. (englanniksi)
  78. ↑ Grand Prix test drivers 6th Gear. Viitattu 12.05.2008. (englanniksi)
  79. ↑ 1987 All drivers Formula1.com. Arkistoitu 5.5.2014. Viitattu 29.05.2008. (englanniksi)
  80. ↑ 1988 All drivers Formula1.com. Viitattu 29.05.2008. (englanniksi)
  81. ↑ a b c d e f g h i j XVII Grande Prêmio do Brasil ChicaneF1.com. Viitattu 3.5.2008. (englanniksi)
  82. ↑ The racing career of Julian Bailey Driver Database. Viitattu 20.05.2008. (englanniksi)
  83. ↑ The racing career of Mauricio Gugelmin Driver Database. Viitattu 20.05.2008. (englanniksi)
  84. ↑ The racing career of Oscar Larrauri Driver Database. Viitattu 20.05.2008. (englanniksi)
  85. ↑ The racing career of Luis Perez-Sala Driver Database. Viitattu 20.05.2008. (englanniksi)
  86. ↑ LIII Foster's Australian Grand Prix ChicaneF1.com. Viitattu 03.05.2008. (englanniksi)
  87. ↑ The racing career of Pierre Henri Raphanel Driver Database. Viitattu 20.05.2008. (englanniksi)
  88. ↑ The racing career of Bernd Schneider Driver Database. Viitattu 20.05.2008. (englanniksi)
  89. ↑ XIV Fuji Television Japanese Grand Prix ChicaneF1.com. Viitattu 3.5.2008. (englanniksi)
  90. ↑ The racing career of Aguri Suzuki Driver Database. Viitattu 20.05.2008. (englanniksi)
  91. ↑ Kärkkäinen, Juha: Formula 1 tallit, s. 34. Alfamer, 1998. ISBN 952-5089-31-2
  92. ↑ Kärkkäinen, Juha: Formula 1 tallit, s. 37. Alfamer, 1998. ISBN 952-5089-31-2
  93. ↑ Kärkkäinen, Juha: Formula 1 tallit, s. 110. Alfamer, 1998. ISBN 952-5089-31-2
  94. ↑ Kärkkäinen, Juha: Formula 1 tallit, s. 28. Alfamer, 1998. ISBN 952-5089-31-2
  95. ↑ The racing career of Christian Danner Driver Database. Viitattu 21.05.2008. (englanniksi)
  96. ↑ The racing career of Teo Fabi Driver Database. Viitattu 21.05.2008. (englanniksi)
  97. ↑ The racing career of Pascal Fabre Driver Database. Viitattu 21.05.2008. (englanniksi)
  98. ↑ The racing career of Franco Forini Driver Database. Viitattu 21.05.2008. (englanniksi)
  99. ↑ The racing career of Roberto Moreno Driver Database. Viitattu 21.05.2008. (englanniksi)
  100. ↑ Grand Prix car designers 6th Gear. Viitattu 12.05.2008. (englanniksi)
  101. ↑ Kuljettajien sijoitukset 1988 F1-ruutu. Arkistoitu 18.1.2015. Viitattu 29.04.2008.
  102. ↑ 1988 All teams Formula1.com. Viitattu 20.05.2008. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
Osakilpailut Formula 1 -kaudella 1988
 Brasilia  San Marino  Monaco  Meksiko  Kanada  Yhdysvallat  Ranska  Britannia
 Saksa  Unkari  Belgia  Italia  Portugali  Espanja  Japani  Australia
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Formula_1_-kausi_1988&oldid=22894519”