Talbot-Lago

Automobiles Talbot S.A.
Yritysmuoto	osakeyhtiö
Perustettu	1935 (konkurssipesän osto)
Perustaja	Antonio Lago
Toimitusjohtaja	Antonio Lago
Kotipaikka	Suresnes, Ranska
Toimiala	autoteollisuus
Tuotteet	henkilöautot, urheiluautot, kilpa-autot
Omistaja	Antonio Lago
Huomioitavaa	Yritys myyty Simcalle 1959.
Infobox OKVirheellinen NIMI-arvo

Talbot-Lago oli ranskalainen autonvalmistaja.

Clément-Talbot-tehtaan hallintorakennus Kensingtonissa, jaarlin vaakuna ylinnä.

Talbot-yrityksen alullepanija oli hevosurheilun ja Shrewsbury and Talbot -hevosvaunujen kautta aikakauden uuden ilmiön eli moottoriajoneuvojen ja niiden tarvikkeiden saralle ajautunut Charles Chetwynd-Talbot, 20:s Shrewsburyn jaarli, 20:s Waterfordin jaarli ja 5:s Talbotin jaarli. Jaarli perusti maaliskuussa 1901 British Automobile Commercial Syndicate Limited -yhtiön, mikä toimi Maison Talbot -talossa Kensingtonissa (kuva; tehdasalueen koristeellinen hallintorakennus, porte-cochère -sisäänkäynti, perustajan vaakuna), vielä silloin Lontoon periferiassa. Jaarli toi maahan Michelin-renkaita (sittemmin Talbot Tyres -renkaita) ja ensin Clément-Bayard- ja Clément-Rothschild-merkkisiä moottoriajoneuvoja. Vuonna 1902 hän perusti Clément Talbot Limited -yhtiön, jonka osakkaaksi tuli autonvalmistaja Adolphe Clément sekä kaksi jaarlin ranskalaiskumppania: yritys sai jaarlilta niin toisen nimensä kuin tunnusmerkkinsä – jaarlin vaakunan. Vuonna 1903 alkoi valmiiden Clément-autojen tuonti Ranskasta, vuonna 1904 yritys alkoi koota Clément-pohjaisia moottoriajoneuvoja Lontoossa, ja vuonna 1906 valmistui ensimmäinen omintakeinen Talbot-auto. Jaarlin liiketoiminta kukoisti aikakaudella ennen Suurta sotaa, ja hän edusti viimein lukuisia muitakin auto- ja autotarvikemerkkejä Britanniassa.

Vuonna 1919 Alexandre Darracq osti ja siirsi |brittiläisen Clément Talbot Ltd.:n hänen Suresnes-tehtaalla toimivaksi ranskalaishaaraksi Talbot-Darracq (sittemmin vuodesta 1922 lähtien Automobiles Talbot, tuotenimi Talbot). Automobiles Talbot -yhtiön tuotantojohtajaksi noussut, Venetsiassa syntynyt, mutta Britanniassa uransa luonut Antonio ”Tony” Lago (1893–1960) jatkoi vuonna 1934 vararikkoon ajautuneen Automobiles Talbot -yhtiön konkurssipesän toimintaa, lunasti sen itselleen vuonna 1935, ja johti yrityksen toimintaa vuosien 1936–1959 välisen ajan (nimitys Talbot-Lago). Yritystä ei pidä sekoittaa Ison-Britannian Sunbeam-Talbot-Darracq -ryhmän Talbotiin, mikä myös ajautui vararikkoon 1930-luvun laman aikana, siirtyi sitten Rootes Group -yhtymälle, sieltä Chrysler Europe -ryhmään, ja toimi vuosina 1978–1994 Talbot-tuotemerkillä osana Chryslerin eurooppalaishaaran ostanutta ranskalaista PSA Groupia, jolloin Talbot-malleja valmistettiin myös Suomessa Uudessakaupungissa.

Talbot-Lago oli kuuluisa 1930-luvun lopun erikoisyritysten virtaviivaisilla vesipisara- eli goutte d`eau -koreilla varustetuista, näyttävistä ja kuvankauniista loistoautoistaan. Toisen maailmansodan jälkeisen jälleenrakennuskauden aikana teräksestä vallinneen pulan, ja vasemmistolaisen poliittisen ilmaston vuoksi loistoautojen valmistus oli ankarasti säädeltyä. Suuren iskutilavuuden moottorilla varustettujen autojen verotus oli kireää, minkä vuoksi Talbot-Lagon automalliston valmistus- ja myyntimäärät jäivät vähäisiksi. Yrityksen taloustilanne heikkeni, eikä sillä ollut enää riittäviä resursseja kehittää nopeasti uudistuvilla automarkkinoilla kilpailukykyisiä malleja. Vuonna 1958 solmitulla, ja vuonna 1959 toteutetulla yrityskaupalla, Talbot-Lago, sen Pariisin Suresnesissa sijainnut tehdasalue (Darracq-kauden 1896–1912 perua), sekä tuotemerkki Talbot siirtyivät Simcalle. Tuotemerkin tämäkin haara kuuluu Simcan ostaneen Peugeotin kautta Groupe PSA:lle.

Sotatauon jälkeen vuonna 1946 toimintansa uudelleen käynnistänyt yritys osallistui vuodesta 1948 lähtien autourheilukilpailuihin, ja ylläpiti ensimmäisellä virallisella Formula 1 -kaudella 1950 omaa tehdastallia. Valmistettuaan kilpa-autoja jo Le Mansin 24 tunnin ajoihin, sillä oli hyvät lähtökohdat nousta Formula 1 -sarjaan, jolloin sääntökirja salli joko enintään 1 500-kuutioiset ahdin- tai 4 500 kuution ahtamattomat moottorit, sillä yhtiö oli kehitellyt jo sodan aikana 6-sylinteristä, 4,5-litraista, ja kahdella nokka-akselilla varustettua moottoria. Kautta hallitsi Alfa Romeo ahdinmoottorilla, mutta Louis Rosier ajoi Talbot-Lagollaan kolmanneksi Sveitsin ja Belgian GP:issä. Talbot-Lago vetäytyi kauden jälkeen tehdastallina sarjasta, mutta useat kuljettajat ajoivat vielä seuraavalla kaudella yksityistallin autoilla.

Toista maailmansotaa edeltävä kausi (1935–1939)

1938 SS 150, Figoni & Falaschi -vesipisarakorilla.

Vuonna 1932 Automobiles Talbot -yhtiön johtoon ja sen saneeraajaksi nimitetty Tony Lago ei pystynyt estämään 1930-luvun laman nujertaman yrityksen ajautumista vararikkoon loppuvuonna 1934. Konkurssipesän valvojan luvalla yritys sai kuitenkin jatkaa pienimuotoista toimintaa, ja vuonna 1935 Tony Lago sai ostettua yrityksen omaan hallintaansa. Tuotanto jatkui entisillä malleilla vuoden 1935, kunnes mallistoa voitiin lähteä uudistamaan vuonna 1936 yritykseen pestatun Walther Becchian suunnittelemilla malleilla, joissa oli erillisjousitus poikittaisilla lehtijousilla. Uusia malleja olivat: nelisylinterisellä 2 323 cm³ -moottorilla (13 CV) varustettu Type 4 Minor, sekä kuusisylinteriset 2 696 cm³ Cadette (15 CV), 2 996/3 996 cm³ Major (17 tai 23 CV), sekä Majorin pidennetyllä akselivälillä oleva Master, jotka luokitettiin matka-autoksi (voiture de tourisme). Näiden rinnalle syntyi urheiluautojen (voiture de sport) mallisto, mikä käytti matka-autojen moottoreita, mutta lyhyemmän akselivälin alustoja (mallikirjosta huolimatta alustamalleja oli rationalisointikeinona vain neljällä akselivälillä). Cadette-mallin urheiluversio 15 verohevosvoiman kuusisylinterimoottorilla oli Baby-15, kun Major:in kuusisylinterimoottorit verohevosvoimia vastaavasti Baby 3 litres tai Baby 4 litres. Suurta kuusisylinteristä moottoria sai lisäksi tehokkaammissa malleissa kahdella (Lago Spéciale) tai kolmella kaasuttimella (Lago Spéciale Sport l. SS), jotka tarjosivat korkeamman tehonsa vuoksi parempaa suorituskykyä. Huippumalli tilattiin useimmissa tapauksissa Figoni & Falaschi:n aerodynaamisilla ja hätkähdyttävän kauniilla vesipisarakorilla. Lago oli taitava insinööri, ja erityisesti hänen 4-litraiseksi laajentamallansa kuusisylinterisellä moottorilla varustetut, Figoni & Falaschin, Saoutchikin tai muiden erikoisyritysten korittamat huippumallit saavuttivat sotaa edeltäneenä aikana menestystä myös kilparadoilla (C-variantit=course, lisäviritetty). Esimerkiksi vuoden 1938 Le Mansin 24 tunnin ajoissa kuljettajapari Jean Prenant sekä André Morel saavuttivat T150C-SS -autolla yleiskilpailun kolmannen sijan. Nykyisin kauneimmat niistä saavuttavat klassikkoautojen huutokaupoissa miljooniin dollareihin nousevia hintoja: Gooding & Co. Amelia Island-huutokaupassa 4.3.2022 muuan vesipisarakorilla varustettu vuoden 1937 Talbot-Lago T-150-C-SS (alustanumero 90107, Figoni&Falaschi-kori) saavutti uuden ennätyshinnan 13,425 miljoonaa dollaria l. 12,217 miljoonaa Euroa. Näitä automuotoilun ikoneiksi muodostuneita vesipisarakorisia autoja valmistui kahdessa sarjassa vain 16 kappaletta, joista yksitoista oli SS-versiota ja viisi S-versiota.

Malleja

Alla oleva mallisto ei ole kattava.

Siirtyvä mallisto 1935-1936

• Type T105 (kuusisylinterimoottori 1 830 cm³, 10 CV)
• Type T110 (kuusisylinterimoottori 2 504 cm³, 14 CV, alustanumerot 83650-83912)
• Type T120 (kuusisylinterimoottori 2 996 cm³, 17 CV, alustanumerot 85000-85700)
• Type T150 (kuusisylinterimoottori 2 996 cm³, 17 CV)

Erikoislyhyt akseliväli 2 650 mm

• Lago Spéciale Sport (kolme Zenith-Stromberg 32- tai 35-kaasutinta, OHC-kevytmetallikannet ja puolipallopalotilat, 170 hv tai 200 hv)

Lyhyt akseliväli 2 950 mm

• Minor T4 (nelisylinterimoottori 2 323 cm³, alun perin nimetty verohevosvoimien mukaan T13:ksi)
• Junior-11 (kuusisylinterimoottori 1 830 cm³ (T10; 10CV), sitten 1 997 cm³ (T10B, T11; 11 CV)
• Baby-15 (kuusisylinterimoottori 2 700 cm³; 15 CV)
• Baby 3 litres (kuusisylinterimoottori 2 996 cm³: 17 CV)
• T120 (3 litraa)
• Baby 4 litres (kuusisylinterimoottori 3 996 cm³; 23CV)
• T150 (4 litraa)
• Lago Spéciale (kaksi Zenith-Stromberg 42- tai kolme 32-kaasutinta, OHC-kevytmetallikannet ja puolipallopalotilat, 140 hv tai 170 hv)

Normaali akseliväli 3 200 mm

• Cadette-15
• Major 3 litres
• Major 4 litres

Pitkä akseliväli 3 700 mm

• Master 3 litres
• Master 4 litres

Sotaa edeltäneiden mallien galleria

• 
  1937 Minor T4.
• 
  Baby 23 CV, 2:s 1937 Monte Carlon rallissa (P. de Massa/M. Mahe).
• 
  1936 T23 ”Sininen enkeli”, Malagan automuseo.
• 
  1938 Major 4 litres avoauto.
• 
  1938 T23 F&F-vesipisaracoupé.
• 
  1938 T23 Major avoauto.
• 
  1938 T125C F&F-roadster.
• 
  1939 T150 Course (kilpa-auto), Prescott-mäkikisa 2015.
• 
  1937 T150C-SS, F&F-vesipisara.
• 
  1937 T150C-SS:n ohjaamo (eo. sini-hopea).
• 
  1938 T150C coupé.
• 
  1938 T150C F&F-vesipisara.
• 
  1938 T150C-SS F&F-vesipisara.
• 
  1937 T150C-SS F&F (3 360 000€, 2017).
• 
  1939 T150C-SS Pourtout-coupé.
• 
  1938 T120 avoauto.

Sodanjälkeinen kausi 1946–1959

Type 26 -moottorilla

Record (1946–1951: sedan, avoauto)

Talbot-Lago T26 Record.

Talbot-Lagon uudella 26 verohevosvoiman moottorilla varustettu Record-malli ensiesiteltiin vuonna 1946. Tämä 4,5-litrainen 6-sylinterinen moottori pohjautui aiempien 3- ja 4-litraisten moottoreiden kampikoneistoon, mutta Tony Lago ja hänen vuonna 1942 pestaama Carlo Marchetti olivat sotatauon aikana iskutilavuuden kasvattamisen lisäksi kehittäneet siihen kahdella nokka-akselilla varustetun DOHC-kannen: työ oli samankaltainen kuin myöskin sodan aikana kehitetyllä Jaguarin sittemmin kuuluisaksi tulevalla, myös DOHC-venttiilikoneistolla varustetulla XK-moottorilla, joskin kehittely tapahtui mainittujen toisistaan tietämättä. T26 Record sai myös uudistetun eturipustuksen vääntösauvajousilla ja kaksilla tukivarsilla, sekä jo maailmansotaa edeltäneissä huippu- ja kilpamalleissa käytetyn 4-vaihteisen Wilson-esivalintavaihteiston: aikakaudella yleisiin, taitavaa käyttöä edellyttäviin synkronoimattomiin vahiteistoihin verrattuna vaihtaminen oli esivalintavaihteistolla helpompaa ja pehmeämpää. Sodanjälkeinen Ranskan uusi hallinto otti talouselämän kuitenkin tiukkaan poliittiseen valvontaan. Yli 2 litran iskutilavuuden moottorilla varustettujen autojen verotus kiristyi rajusti, ja tammikuussa 1946 esitelty Pons-suunnitelma määräsi tarkoin minkälaisia automalleja Ranskan autoteollisuuden kuuluisi valmistaa: suunnitelman toimeenpano oli vaikea väistää, sillä valtio hallitsi myös raaka-aineiden kuten niukan terästuotannon jakelua eri tarvitsijoille. Muiden loistoautojen valmistajien kuten Delahaye-Delagen, Hotchkissin ja Salmsonin tavoin myös Talbot-Lago luokiteltiin véhicule de classe exceptionelle ransk. poikkeuksellisten ajoneuvojen luokkaan, ja jos niiden toimintaa ei kiellettykään, yritysten tarvitsemaa terästä allokoitiin kuitenkin kitsaasti: vuodelle 1946 Talbot-Lago sai luvan valmistaa 125 kappaletta ajoneuvoja sillä ehdolla, että ne menisivät vientiin. Record-malli sai pääasiassa neliovisia sedan-koreja, jotka valmistettiin Talbot-tehtaan omassa koriverstaassa, joskin pieni määrä kaksiovisia versioita sai ulkopuolisten korittajien luomuksia.

Tuotanto oli vähäistä myös vuonna 1947 (155 kpl) ja vuonna 1948 (178). Vuonna 1950 Talbot Lago valmisti 433 ajoneuvoa, mutta sitten sen alamäki jyrkkeni: vuonna 1951 valmistui 80 kpl, ja vuonna 1952 T26 Record- ja T15LB Baby-malleja valmistui uudesta ponttoonikorista huolimatta enää 34 kpl kaikkien mallien yhteenlaskettuna määränä. Vuoden 1953 tuotanto jäi 13 Record-kappaleeseen (Baby-mallia enää 4), jolloin suuri T26 Record-malli sai väistyä uuden, 14 verohevosvoiman luokkaan esitellyn, pienemmällä mutta kehittelyvajetta potevalla nelisylinterisellä moottorilla varustetun Type 14 LS:n tieltä.

T26 Record -galleria

• 
  1946 T26 Record-prototyyppi.
• 
  1946 T26 Record-prototyyppi.
• 
  1947 T26 Record-avoauto.
• 
  1948 T26 Record-avoauto.
• 
  1950 T26 Record Berline.
• 
  T26 Record Berline n. 1950.
• 
  T26 Record-moottori.
• 
  T26 Record Berline.

Grand Sport (1948–1951: coupé, avoauto)

1950 Talbot-Lago T26 GS (Saoutchik).

Anthony Lago valmistutti myös 32 kappaleena Grand Prix -malli T26C:n tekniikalla varustettuja T26 Grand Sport -alustoja. Ensimmäinen niistä suunniteltiin vuoden 1946 aikana, ja esiteltiin lokakuussa 1947 Pariisin automessuilla. Valmistus jatkui vuosien 1948–1952 välisen ajan. 29 kpl näistä autoista oli lyhyellä, 2 650 mm, loput kolme 2 800 mm:n pidemmällä akselivälillä. Korit olivat yksilöllisiä, ja tunnettujen koriräätäleiden työtä: lukumääräisesti eniten T26 GS -autoja varustettiin kuuluisan Saoutchik:in koreilla, mutta myös nimekkäät Chapron, Franay, Figoni & Falaschi, Dubos ja Antem pukivat ne Spyder-avoautoiksi, tai harvinaisemmin coupé-korisiksi. Vientiin menneiden T26 GS -alustojen tiedetään saaneen Pennock-, Van den Plas-, Graber- ja Stabilimenti Farina -koreja. Kyseessä oli eksklusiivinen, erittäin suorituskykyinen urheiluauto, toisin kuin esimerkiksi Delagen tai Delahayen urheilulliset matka-autot, sillä sen tekniikka perustui T26C -kilpamalleihin. Hyvin harvinaiset Grand Sport -yksilöt arvostetaan klassikkoautojen huutokaupoissa erittäin korkealle; esimerkiksi käykööt vuoden 1947 Franay-korinen T26-GS, joka jo vuonna 2013 saavutti peräti 2 035 000 dollarin kauppahinnan Scottsdalessa järjestetyssä huutokaupassa. Lyhyt alusta aiheutti pulmia korin takaosan sopusuhtaiseen muotoiluun.

Valitettavasti Anthony Lagon oletus, että tähtitieteellisen kalliille ja etenkin Ranskassa 4,5-litraisen moottorinsa takia ankarasti verotetuille urheiluautoille olisi laajempaa kysyntää, osoittautui erehdykseksi: ostajakunta koostui varakkaista henkilöistä, jotka käyttivät elegantteja Grand Sport:ejaan niin arkiajoihin kuin satunnaisiin mäki- tai ratakilpailuihin sekä ralleihin, mutta markkina oli odotettua pienempi. Ongelmaksi muodostui kilpa-auton tekniikka lyhyellä alustalla: erinäiset kevyet T26 GS:t osoittautuivat toki hyvinkin menestyksekkäiksi kilpailuissa, mutta samalla lyhyt akseliväli vaikeutti esteettisesti kauniiden korien valmistamista arkipainoitteiseen käyttöön. Lago vastasi tähän ongelmaan pidennetyllä akselivälillä, mutta liian myöhään, sillä tällä välin saataville oli tullut kilpailevia vaihtoehtoja modernilla, sodan jälkeisellä tekniikalla. Hetken aikaa nopeimman sarjatuotantoauton titteliä kantanut Grand Sport -malli on nähtävissä erääksi Ranskan viimeisistä kalliista, ostajansa maun mukaiseksi räätälöidyistä, käsin valmistetuista urheilullisista ja loisteliaista Grandes Routières matka-autoista (vrt. Bugatti, Delage, Delahaye ja Salmson) – tuulahdus aikakaudelta, joka oli sodanjälkeisessä Euroopassa jo peruuttamattomasti ohi. Usea F1-luokassa jo kilpailukyvyttömäksi jäänyt T26C-kilpuri varustettiin jälkeenpäin korilla urheiluautojen kilpailuihin: nämä eivät kuitenkaan ole aitoja, loistokkaita Grand Sport:eja.

Grand Sport Longue (1953–1955)

Vuodelle 1952 Antonio Lago luopui vanhasta kilpa-auton alustasta, ja sen sijaan sekä kevensi että lyhensi Record-mallin kierrejousierillisripustuksella etuakselilla varustettua alustaa 2 900 millimetriin mallissa Grand Sport Longue. Ison 4 482 cm³ moottorin teho oli nyt kolmella Solex-kaasuttimella varustettuna 210 hevosvoimaa kierrosluvulla 4 500/min (Jay Lenon GSL on saanut niiden sijaan Weber DCO l. Doppio Corpo Orizzontale-tuplakaasuttimet, ja moottorin teho on näin 220 hv ), ja sen jatkeena oli Wilson-esivalintavaihteisto, joskin jo Jay Lenon GSL-yksilössä 002 vaihteistoksi tuli modernimpi 4-vaihteinen Pont-à-Mousson. Uusi malli sai Carlo Delaissen piirtämän tehdaskorin, minkä muotoilu oli pienemmän 4-sylinterisen T14 LS-mallin kaltainen. Uudistettu T26 GSL esiteltiin vuoden 1953 Pariisin autonäyttelyssä, mutta elegantti uutuusmalli oli kaupallinen pettymys, sillä ensiesittelyn jälkeisellä 12–18 kuukauden jaksolla 1953–1955 GSL-malleja arvioidaan valmistuneen 19–21 kappaletta, joista 11–13 kappaleen arvioidaan säilyneen. Eräs vuoden 1954 T26 Grand Sport Longue saavutti Montereyn elokuun 2016 huutokaupassa 385 000 dollarin hinnan. Grand Sport Longue oli viimeinen Talbot-Lagon malli loistokkaalla T26-moottorilla. TV-kasvo ja ensiluokkainen autonkeräilijä Jay Leno on hiljattain ostanut ja kunnostanut GSL-yksilön.

”Baillon”-latolöytö 2014

Vuonna 2014 löydetty, liikemies Roger Baillonin perustettavaa automuseota varten keräämä, yli 60 osittain erittäin harvinaista ajoneuvoa sisältävä kokoelma sisälsi peräti kaksi harvinaista, Saoutchik-korilla varustettua T26 Grand Sportia. Figoni & Falaschin pisarakorilla varustettu T26 GS taas voitti vuoden 2018 Pebble Beach -golfklubilla pidetyn perinteikkään klassikkoautojen Concours d`Elegance -kilpailun ensimmäisen palkinnon Postwar Touring -luokassa. Se oli eräs koriräätälin viimeisistä, sillä vuonna 1935 toiminnan rahoittajaksi tullut liikemies Oividio Falaschi vetäytyi ikäsyistä yrityksen toiminnasta vuonna 1950. Muotoilusta vastannut Giuseppe Figoni lopetti työnsä vuonna 1955.

Pierre Héronin latolöytö 2022

Asiantuntija Pierre Mahé löysi hiljattain kuolleen Pierre Héronin osin ladoissa ja osin ulkona säilytetyn, osin myös tuttavansa museoon sijoitetun 30–35 auton kokoelman merkittäviä ranskalaisia Delahaye, Hotchkiss, Salmson ja Talbot-Lago -autoyksilöitä. Niiden joukossa oli muun muassa yksi kadoksissa olleista Talbot-Lago T26 GSL-coupéista. Osa löydetyistä, joskin osittain huonokuntoisista klassikkoautoista huutokaupataan 2. heinäkuuta 2022. Pääosaa esittävät Héronin keräämät etuvetoiset loistoautot Hotchkiss Grégoiret, joiden valmistusmäärä jäi tiettävästi alle 250 kappaleen.

T26 GS ja T26 GSL -galleria

• 
  1948 T26 GS Figoni & Falaschi.
• 
  1948 T26 GS ja Bentley 8 Litre, kokovertailu.
• 
  T26 GS André Chambas Contamin/Besset-kori.
• 
  1948 T26 GS Franay.
• 
  1950 T26 GS Pennock.
• 
  1950 T26 GS-coupé, Mille Miglia 2017.
• 
  1951 T26 GS-Course (kilpa-auto).
• 
  1954 T26 GSL.

Muilla moottoreilla

Baby T15 LB, 15 CV

Baby oli sodanjälkeinen Talbot-Lagon pienempi mallisarja 4-ovisilla sedan-/berline-koreilla tai 2-ovisilla avoautokoreilla. Sen nelisylinterinen 2 690 cm³ DOHC-moottori oli jatkokehitelmä 4,5-litraisesta kuusisylinterisestä DOHC-moottorista, mikä sijoittui 15 CV -luokkaan (CV=cheval vapeur, verohevosvoima). Myös se oli yli 2-lirtaisena ylellisyystuotteena ankarammin, joskin hieman T26-huippumalleja vähemmän verotettu. Korimalli lokasuojakaarilla oli muuttumassa vanhanaikaiseksi, ja se saikin väistyä vuonna 1951 seuraavalle vuodelle valmistellun ponttoonikorisen Type 14 LS:n tieltä. Myös isompi T15 Baby sai ponttoonikorin (galleriakuva).

T14 LS, 14 CV / 2500 / America

Ponttoonikorilla varustettu coupé-malli T14 LS oli urheilullinen loistoauto-coupé vuodelle 1952 ja sen luominen oli Talbot-Lagon kireään taloudelliseen tilanteeseen nähden ankara ponnistus. Se oli varustettu aluksi Talbot-Lagon omalla nelisylinterisellä 2 491 cm³ moottorilla (14 CV -veroluokka), jonka kaksi nokka-akselia oli kuitenkin nyt sijoitettu sylinterikansien sijaan lohkoon ohjaamaan kansiventtiilejä (OHV). Uusi moottori ei ollut vielä kypsä, vaan se yhdisti heikomman tehon ja huonommat käyntiominaisuudet luotettavuuteen, mikä jätti paljon toivomisen varaa. Koska Talbot-Lagolla ei enää ollut resursseja moottorin jatkokehittelylle jäi ainoaksi ratkaisuksi hankkia moottori ulkopuoliselta toimittajalta. Valinta osui moderniin BMW:n 2,6-litraiseen V8-moottoriin (BMW-mallista 502), jonka avulla Talbot-Lago tavoittelisi pääsyä lukratiivisille Yhdysvaltojen automarkkinoille: tätä ilmennettiin myös sen America-nimityksellä. Valitettavasti aikakausi oli vaikea niin Ranskalle sen siirtomaavallan purkautuessa Indokiinan ja Algerian sodassa, kuin maailmallakin Korean sodan päättymisen aiheuttaessa taloustaantuman myös Yhdysvalloissa. Lisäksi iski lyhyt mutta jyrkkä, automarkkinoita erityisen pahasti koetellut ”Eisenhower-taantuma” vuonna 1958. Kalliiden ja erikoisten Talbot-Lagon autojen myynti kangerteli, ja vuosina 1955–1958 valmistui vain 12 autoa. Niistä kaksi oli oikeanpuoleisella ohjauslaitteella, ja kymmenen kappaletta vasemmanpuoleisella ohjauslaitteella. Talousvaikeuksiin joutunut Antonio Lago sai vuonna 1958 yritystänsä koskevan ostotarjouksen Simcalta, minkä toteuduttua vuonna 1959 uusi omistaja korvasi BMW-V8:n omalla, Fordin sivuventtiili-V8:aan pohjautuvalla 2 351 cm³ Aquillon-moottorillaan, minkä yhtiö oli saanut haltuunsa ostettuaan Ford-Ranskan (Ford S.A. France) liiketoiminnan. Samaa moottoria käytti myös Ford SAF:lta periytyvä Comète-coupé. America-seuraajamallin Simca Sport -nimisiksi sanottuja prototyyppejä valmistui kuitenkin tiettävästi vain kolme kappaletta, sillä uusi moottori ei edes kahdella kaasuttimella varustettuna saavuttanut kuin 95 hevosvoiman tehon (kahden kaasuttimen BMW-moottori tuotti noin 140 hevosvoimaa), mikä oli urheilulliseksi tarkoitetun automallin kannalta liian vähän.

Tony Lago hyväksyi kesällä 1958 Simca:lta tulleen ostotarjouksen: ostaja sai kuuluisan tuotemerkin, joskin sen toiminta oli tyrehtynyt kaupan toteutusvuonna 1959 enää vähäiseksi, mutta yrityskaupan päällimmäisenä tarkoituksena olikin Suresnesissa sijainneen arvokkaan Talbot-tehdaskiinteistön käyttöön ottaminen. Huonosti kaupaksi menneiden urheiluautojen valmistus sekä suunnittelu ja samalla Talbot-Lago-merkki lopetettiin. Tony Lago kuoli vuonna 1960.

T15/T14-mallien galleria

• 
  Talbot-Lago T15 Baby avoauto
• 
  1953 Talbot-Lago T15 Baby ponttoonikori.
• 
  Talbot-Lago T14LS.
• 
  Talbot-Lago T14-nelisylinterimoottorilla.
• 
  Talbot-Lago 2500 Sport Europa.
• 
  1957 Talbot America, BMW-V8.
• 
  1958 Talbot America.
• 
  1959 Talbot Sport, Simca-V8.

Kilpailutoiminta

Talbot-Lago T26C F1-auto.

Talbot-Lago osallistui vuodesta 1948 lähtien autourheilukilpailuihin, muun muassa kuuluisiin Le Mansin 24 tunnin ajoihin. Vuonna 1949 Talbot-Lagolla saavutettiin kaksi GP-voittoa: Louis Rosier Belgiassa, ja Louis Chiron Ranskassa. Vuonna 1950 Louis Rosier ja hänen poikansa Jean-Louis voittivat Le Mansin 24 tunnin ajot T26 Grand Sport -autolla (toisissa lähteissä mainitaan, että kyseessä oli eräs useista korilla jälkeenpäin urheiluautokilpailuihin varustetuista T26C-autoista, ei alun perin Grand Sport), ja 1952 Pierre Levegh oli kuuluisasti ilman kuljettajanvaihtoja ajettuaan Le Mans -ajojen tavoittamattomassa neljän kierroksen johtoasemassa, kun hän tuntia ennen maaliin tuloa kytki yliväsyneenä vahingossa liian pienen vaihteen ja ylikierroksille karannut moottori rikkoutui. Keskeytyksen vuoksi Mercedes-Benz 300 SL W194 ”Lokinsiipi” -kilpurit saivat kaksoisvoiton. Louis Rosier, joka oli tuonut Talbot-Lagolle sen kaksi viimeistä GP-voittoa vuosina 1950–1951, osallistui T26GS-Spyderillä vielä urheiluautojen MM-sarjan kuuluneeseen vuoden 1953 IV. Carrera Panamericana -kilpailuun, ja saavutti luokassaan (urheiluautot >1 600 cm³) ja samalla yleiskilpailussakin huomion arvoisen viidennen sijan kolmoisvoittaja Lancian D23/D24-prototyyppien jälkeen, ja kahden uudemman Ferrari 375 MM:n välissä. Eläintarhanajoissa belgialainen kuljettaja Roger Laurent voitti Talbot-Lago T26C:lla urheiluautojen luokan vuonna 1952, ja osallistui autolla myös vuoden 1953 kilpailuun.

Formula 1 -sarjassa

Talbot-Lago
Koko nimi	Automobiles Talbot-Darracq
Päämaja	Suresnes, Ranska
Perustajat	Antonio Lago
Tunnetuimmat kuljettajat	Louis Rosier Yves Giraud-Cabantous Philippe Étancelin Raymond Sommer Eugène Martin
Moottorit	Talbot T26C 4.5 L6
Saavutukset Formula 1:n MM-sarjassa
Ensimmäinen kilpailu	Britannian GP 1950
Kilpailuja	4
Valmistajien maailmanmestaruuksia	0
Kuljettajien maailmanmestaruuksia	0
Voittoja	0
Paalupaikkoja	0
Nopeimpia kierroksia	0
MM-pisteitä	0
Viimeinen kilpailu	Ranskan GP 1950
Infobox OK

Talbot-Lago perusti oman Formula 1 -tallin sarjan ensimmäiselle kaudelle 1950, kilpailutoiminnan ohella se myi myös yksityistalleille T26C-autojaan, joilla kilpailtiin myös seuraavalla kaudella. Se oli myös ensimmäinen ranskalainen Formula 1 -talli.

Valmistettuaan kilpa-autoja jo Le Mansin 24 tunnin ajoihin, sillä oli hyvät lähtökohdat nousta Formula 1 -sarjaan, jolloin sääntökirja salli joko enintään 1 500-kuutioiset ahdin- tai 4 500 kuution ahtamattomat moottorit, sillä se oli kehitellyt jo sodan aikana 6-sylinteristä, 4,5-litraista, ja kahdella nokka-akselilla varustettua moottoria. Kautta hallitsi kuitenkin Alfa Romeo ahdinmoottorilla, mutta Louis Rosier ajoi Talbot-Lagollaan kolmanneksi Sveitsin ja Belgian GP:issä. Talbot-Lago vetäytyi kauden 1950 jälkeen tehdastallina sarjasta, mutta useat kuljettajat ajoivat vielä seuraavalla kaudella yksityistallin autoilla, mutta ainoastaan Belgian GP:ssä Louis Rosier ja Yves Giraud Cabantous ylsivät pistesiijoille (4:s ja 5:s), ja lopputuloksissa Rosier saavutti Talbot-Lagollaan enää sarjan jaetun 12. sijan. Kaudelle 1952 sarjan säännöt muuttuivat ja Talbot-Lagolla ei ollut uuden auton kehittämiseen tarvittavia resursseja, joten se jäi pois F1-sarjasta.

Saavutukset

Palkintosijat

Nro	Kilpailu	Kuljettaja
1	Sveitsin GP 1950	Louis Rosier
2	Belgian GP 1950	Louis Rosier

Tulokset kilpailuittain

Lihavointi tarkoittaa paalupaikkaa, kursivointi kilpailun nopeinta kierrosta. Muut selitteet löytyvät täältä.

Kausi	Runko	Moottori	Renkaat	Kuljettajat	1	2	3	4	5	6	7
1950	T26C-DA	Talbot 23CV 4.5 L6	D		GBR	MON	500	SUI	BEL	FRA	ITA
				Yves Giraud-Cabantous	4	DNA		Kesk.	Kesk.	8
				Eugene Martin	Kesk.			Kesk.
				Louis Rosier				3	3	6‡
				Philippe Étancelin					Kesk.
				Raymond Sommer						Kesk.

‡ – Jaettu auto.

Asiakastallien tulokset

Kausi	Talli	Runko	Moottori	Renkaat	Kuljettaja	1	2	3	4	5	6	7	8
1950	Ecurie Rosier	T26C	Talbot L6	D		GBR	MON	500	SUI	BEL	FRA	ITA
					Louis Rosier	5	Kesk.					4
					Henri Louveau							Kesk.
					Charles Pozzi		DNA
	yksityinen										6‡
					Raymond Sommer					Kesk.		Kesk.
					Pierre Levegh		DNA			7	Kesk.	Kesk.
					Guy Mairesse							Kesk.
	Ecurie Belge				Johnny Claes	11	7		10	8	Kesk.	Kesk.
	Ecurie Bleue				Harry Schell				8
	Ecurie Leutitia				Eugène Chaboud					Kesk.
	Philippe Étancelin										5‡
		T26C T26C-DA			Philippe Étancelin	8	Kesk.		Kesk.		5‡	5
1951	Ecurie Rosier	T26C T26C-DA T26C-GS				SUI	500	BEL	FRA	GBR	GER	ITA	ESP
					Louis Rosier	9		4	Kesk.	10	8	7	7
					Henri Louveau	Kesk.
	Ecurie Belge				Johnny Claes	13		7	Kesk.	13	11	Kesk.	Kesk.
	Ecurie Belgique				Jacques Swaters						10	Kesk.
					André Pilette			6
	yksityinen				Yves Giraud-Cabantous	Kesk.		5	7		Kesk.	8	Kesk.
					Philippe Étancelin	10		Kesk.	Kesk.		Kesk.		8
					Guy Mairesse	14			9
					Eugène Chaboud				8
					Pierre Levegh			8			9	Kesk.
					Duncan Hamilton					12	Kesk.
					José Froilán González	Kesk.
					Georges Grignard								Kesk.

‡ – Jaettu auto.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Talbot-Lago Wikimedia Commonsissa

• History of Talbot Cars 1903–2003 YouTube.com, 52.05 minuuttia. Runsaasti kuvia sisältävä alkuaikojen ja STD/Rootes-brittihaaran Talbot-autojen historiikkivideo. Selostus (englanniksi).
• Talbot Lago T26c @ Spa Six Hours YouTube.com, 18.51 minuuttia. Talbot-Lago T26C-kilpurin ajoa Spa-Francorchampsissa 2017, havainnollistaa mm. esivalinta-vaihteiston toiminnan.
• Jay Leno`s Garage: 1937 Talbot-Lago Type 150 CS YouTube.com, 22.47 minuuttia. Mullin Automotive Museum -museon Talbot-Lago T150C SS Figoni & Falaschi -auton esittely ja koeajo. (englanniksi)
• Nico Aaldering presents the Talbot Lago T14 America YouTube.com, 4.12 minuuttia. Nico Aalderingin Talbot-Lago T14 America (BMW V8), keskeneräiseksi jäänyt kolmastoista T14, esittely (hollanniksi), tekstitys (englanniksi).
• Revivaler-juttu Talbot Lago T150-C-SS vesipisara-autosta (Anthony Lagon auto) (englanniksi); Osoitteessa myös muita T26-autojen esittelyjä

Kirjallisuutta

• Spitz, Alain; Talbot. Des Talbot-Darracq aux Talbot-Lago; Collection "Prestige de l'Automobile" Editions E.P.A, 1983; ISBN 13: 9782851201706

Formula 1 -valmistajat

Kaudella 2024	Red Bull Racing Mercedes Ferrari McLaren Aston Martin Aramco Alpine Williams RB Kick Sauber Haas
Entiset valmistajat	AFM AGS Alfa Romeo AlphaTauri Alta Amon Andrea Moda Apollon Arrows Arzani-Volpini Aston-Butterworth ATS (Italia) ATS (Saksa) BAR Behra-Porsche Bellasi Benetton BMW Sauber Boro Brabham Brawn BRM BRP Bugatti Caterham Cisitalia Coloni Connaught Connew Cooper Dallara De Tomaso Derrington-Francis Eagle Eifelland Emeryson EMW ENB Ensign ERA EuroBrun Ferguson FIRST Fittipaldi Fondmetal Footwork Force India Forti Frazer Nash Fry Gilby Gordini Hesketh Hill HWM Honda HRT Jaguar JBW Jordan Kauhsen Klenk Kojima Kurtis Kraft Lancia Larrousse LDS LEC Leyton House Life Ligier Lola Lotus Lotus Lyncar Maki Manor March Martini Marussia Maserati Matra McGuire Merzario Midland Milano Minardi Modena Onyx OSCA Osella Pacific Parnelli Penske Porsche Prost Racing Point RAM Rebaque Renault Rial Sauber Scarab Scirocco Shadow Shannon Simtek Spirit Spyker Stebro Stewart Super Aguri Surtees Talbot Talbot-Lago Tec-Mec Tecno Theodore Token Toleman Toro Rosso Toyota Trojan Tyrrell Vanwall Veritas Virgin Williams (FWRC) Wolf Zakspeed
Indianapolis 500 -tallit (1950–1960)	Adams Deidt Del Roy Dunn Elder Epperly Ewing Hall Kuzma Langley Lesovsky Marchese Meskowski Moore Nichels Olson Pankratz Pawl Phillips Rae Schroeder Sherman Stevens Sutton Trevis Turner Watson Wetteroth