Uudenmaan maakunta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hakusana ”Uusimaa” ohjaa tänne. Sanan muista merkityksistä kerrotaan Uusimaa (täsmennyssivu).
Uudenmaan maakunta
Nyland
vaakuna

lippu

sijainti

Historialliset läänit Uudenmaan ja Hämeen lääni (1634–1831)
Uudenmaan lääni (1831–1996)
Etelä-Suomen lääni (1997–2009)
Maakuntakeskus Helsinki
Maakuntajohtaja Ossi Savolainen[1]
Pinta-ala ilman merialueita 9 568,85 km²
11:nneksi suurin 2021 
Kokonaispinta-ala 16 059,32 km²
10:nneksi suurin 2021 [2]
– maa 9 099,27 km²
– sisävesi 469,58 km²
– meri 6 490,47 km²
Väkiluku 1 777 103
 suurin 30.9.2024 [3]
– väestötiheys 195,3 as./km² (30.9.2024)
Maakuntalaulu Uusmaalaisten laulu
Nimikkolajit  
– eläin siili
– järvi Tuusulanjärvi
– kala kuha
– kasvi valkovuokko
– kivi sarvivälke
– lintu mustarastas
Lyhenne FI-18

Uusimaa (ruots. Nyland) on Suomen maakunta, joka sijaitsee Suomenlahden rannikolla. Uudenmaan historiallinen maakunta käsittää laajemman alueen, joka jakautuu Uudenmaan ja (läntisen) Kymenlaakson nykymaakuntiin. Uudenmaan maakuntaa ympäröivät Varsinais-Suomi lännessä, Kanta-Häme ja Päijät-Häme pohjoisessa sekä Kymenlaakso idässä. Etelässä lähin naapuri on Viro, jonka erottaa Uudestamaasta 60–90 kilometriä leveä Suomenlahti.

Uudenmaan maapinta-ala on 9 099,27 km² (3,0 % Suomen maa-alasta). Maakunnan makeavesiala on 469,58 km² (1,4 % Suomen makeavesialasta) ja merivesiala vastaavasti 6 490,47 km² (12,4 % Suomen merivesialasta). Koko pinta-alasta merialueet pois luettuna sisävesien osuus on 5,2 % eli noin puolet Suomen keskiarvosta. Uusimaa on ylivoimaisesti Suomen runsasväkisin ja tiheimmin asuttu maakunta: 2024-09-30 30. syyskuuta 2024 sen väkiluku oli 1 777 103 henkeä.[3] Yli 30 prosenttia suomalaisista asuu Uudellamaalla. Maakunnan väestötiheys on kymmenisen kertaa korkeampi kuin Suomen keskiarvo. Uudenmaan väkilukua kasvattaa sekä syntyneiden enemmyys että muuttovoitto Suomesta ja ulkomailta.

Helsingin alue on ollut nimistön pohjalta alun perin hämäläisten asuttama alue.[4] Myös Sipoon alkuperäinen väestö on ollut peräisin Hämeestä, mutta mahdollisesti myös Varsinais-Suomesta.[5] Toisaalta Espoosta löytyneet rautakautiset esineet ovat pääosin peräisin savolais-karjalaisista muinaispuvuista ja alueen naisilla on ollut samanlaisia koruja kuin Mikkelin seudulla.[6] Länsi-Uudenmaan asutus oli puolestaan peräisin Varsinais-Suomesta.[7]

Läntiselle Uudellemaalle tuli kristittyä ruotsalaista asutusta mahdollisesti jo 1100-luvulla, mutta erityisesti osana ruotsalaisten Suomen rannikkoalueiden kolonisaatiota ristiretkien vanavedessä 1200–1300-luvuilla, jolloin ruotsinkielinen asutus levittäytyi myös itäisen Uudenmaan alueelle.[8] Johannes Bureus suunnitteli Helsingin ja Uudenmaan vaakunat tämän siirtolaisuuden kunniaksi.[9] Ruotsinkielinen nimi Nyland esiintyy historiallisissa lähteissä ensimmäisen kerran vuonna 1326.[10]

Kun Helsinki virallistettiin Suomen pääkaupungiksi vuonna 1812, suomen kieli alkoi taas yleistyä Helsingissä ja sen ympäristössä. 1900-luvulla Uusimaa kasvoi selvästi muita maakuntia suuremmaksi. Miljoonan asukkaan raja ylittyi 1970-luvun alussa. Alueelle muutti runsaasti suomenkielistä väestöä, 2000-luvulla ovat myös maahanmuuttajat paisuttaneet väkilukua. Nykyisin suomi on enemmistön äidinkieli suurimmassa osassa maakuntaa, ruotsia puhuu äidinkielenään kahdeksisen prosenttia väestöstä.

Vuonna 1997 perustettu Itä-Uudenmaan maakunta liitettiin kokonaisuudessaan Uudenmaan maakuntaan vuoden 2011 alussa.[11] Käytännössä uuden Uudenmaan maakunnan rajat vastaavat vuonna 1997 lakkautetun Uudenmaan läänin rajoja Päijät-Hämeen maakuntaan kuuluvaa Orimattilan kaupunkia (mukaan lukien siihen vuonna 2011 liitettyä Artjärven kuntaa) lukuun ottamatta.

Uudellamaalla tuotetaan noin 40 prosenttia Suomen bruttokansantuotteesta. Elinkeinorakenne on palveluvaltainen.

Aluejako

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uusimaa jakaantuu neljään seutukuntaan ja 26:een kuntaan, joista kolmetoista on kaupunkeja (lihavoituina). Viisitoista kuntaa on kaksikielisiä.

Kartta kunnista

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pohjanmaan kaupungit ja kunnat
Kuntakeskukset
  Yli 100 000 asukasta
  Yli 30 000 asukasta
  Yli 10 000 asukasta
  Yli 3 000 asukasta
 < 3 000 asukasta
Uudenmaan kaupungit ja kunnat keskuksineen.

Seutukunnat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin seutukunta

Entisiä kuntia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maantiede

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maaperä ja pinnanmuodostus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
” Maisemissa vaihtelevat viljelysalueet kallioitten, moreenikumpujen ja pienten järvien kanssa. Läntinen Uusimaa muistuttaa miltei Järvi-Suomea harjuineen (Lohjanselkä) ja suurehkoine järvineen (Lohjanjärvi, Hiidenvesi). Kuvaus Uudenmaan luonnosta 1970-luvun tietosanakirjassa.[12] ”
Inkoon Degerby.
Upinniemen karua rantaviivaa.
Mustalampi Nuuksion kansallispuistossa.

Uudenmaan maaperä on peruskalliota: graniittia, gneissejä ja erilaisia seoskivilajeja. Alueen länsiosan kallioperälle ovat tyypillisiä liuskeisissa gneisseissä olevat kalkkikivijuonteet. Lohjan alueella on rikas kalkkikivivyöhyke ja kalkkikiven louhinnalla on siellä vuosisataiset perinteet. Lohjanjärven rannoille on kehittynyt omintakeisesti muodostuneita kalkkikivikallioita, kuten Ämmänuuneiksi kutsutut kalkkikivionkalot. Järvenpään ja Keravan alueella kallioperä on mikrokliinigraniittista. Alueella on myös metamorfisia ja migmaatiittisia kivilajeja sekä granodioriittisten ja kvartsidioriittisten kivilajien nauha. Pohjois-Espoossa on laajoilla alueilla vallitsevana kivilajina mikrokliinigraniitti.

Pinnanmuodoltaan Uusimaa on yhtenäistä sisämaasta Suomenlahtea kohti viettävää rannikkomaata. Pienissä piirteissä maakunnan pinnanmuodot sen sijaan vaihtelevat runsaastikin. Keski- ja Itä-Uudellemaalle ovat ominaisia savikkomaat, joita halkovat Salpausselän rinteen lähteistä ja pikkujärvistä alkunsa saavat rannikkojoet. Rannikon tuntumassa on jyrkkäpiirteisiä avokalliomaastoja. Maakunnan korkeimmat mäet ja vuoret sijaitsevat alueen länsiosissa, esimerkiksi Keinumäki (162 metriä merenpinnan yläpuolella) ja Mankoolin kukkula (161 metriä mpy). Lohjan Nummi-Pusulassa sijaitseva Lintukiimanvuori (153 metriä mpy) on tunnettu näköalapaikka. Voimakas murtumasysteemi tekee Uudenmaan mäistä ja vuorista jyrkkäseinäisiä. Hiidenkirnuja esiintyy muun muassa Hangossa ja Vihdissä. Itämeri-vaiheiden muinaisrannat ovat jättäneet maisemaan jälkensä paikoittaisina törminä.

Uudenmaan maalajit muodostuivat mannerjään sulaessa. Kun mannerjää pysähtyi paikoilleen sadoiksi vuosiksi, syntyivät salpausselät ja Lohjanselkä. Niiden eteläreunoille kerrostui karkeampaa maa-ainesta hienojakoisemman aineksen kulkeutuessa kauemmaksi synnyttäen silloisen meren pohjaan nykyiset viljavat savikot. Kun jään reuna alkoi Salpausselkävaiheen jälkeen vetäytyä, Lohjanselkä salpasi luoteispuolelleen läntisen Uudenmaan järviseudun. Siellä on maakunnan laajin yhtenäinen vesistö, Lohjan reitti, johon kuuluvat Uudenmaan suurimmat järvet Lohjanjärvi (122 km², josta saaria 31 km²) ja Hiidenvesi (29 km²).

Rannikkovyöhyke

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hangon ja Pellingin välinen rannikko kuuluu läntiseen Suomenlahteen, Pellingin itäpuolinen rannikko puolestaan itäiseen Suomenlahteen. Veden suolapitoisuus on alhainen, lännessä noin 6,5 promillea ja laskee itään mentäessä.[13][14]

Jääkauden jälkeinen maankohoaminen on muuttanut Uudenmaan rantaviivaa. Vedenpinnan ollessa korkeimmillaan koko nykyinen Uudenmaan alue sijaitsi veden alla, lähimmät vedenkoskemattomat alueet sijaitsevat maakunnan luoteisosan kupeessa.[15] 2000-luvulla maa kohoaa Uudellamaalla noin 20–30 senttimetriä vuosisadassa ja vauhti on hidastumassa. Lännessä kohoaminen on nopeampaa kuin idässä.[16]

Uudenmaan rannikkovyöhyke on erittäin rikkonainen. Merenrannikon lahdet kuten myös sisämaan kapeat järvet ja joet kulkevat usein kallioperän suorissa, jyrkkärinteisissä murroslinjoissa. Useat merenlahdet työntyvät syvälle sisämaahan, kuten Espoonlahti ja Pohjanpitäjänlahti. Niemistä pisimpiä ovat Hankoniemi, Upinniemi ja Porkkalanniemi. Etenkin läntisen Uudenmaan ulkosaaristossa on lukuisia pieniä kalliosaaria, luotoja ja kareja. Sisäsaaristossa saaret ovat isompia, kapeiden salmien toisistaan erottamia. Maanviljelyn ja asutuksen osuus kasvaa mantereen läheisyydessä. Huomattavimpia saaristoalueita ovat Tammisaaren saaristo sekä Porvoon ja Pellingin saaristot. Porkkalan ja Sipoon välisellä rantavyöhykkeellä on runsaimmin avoimia selkiä, Helsingin edustan saaristovyöhyke on verrattain kapea.[17]

Kasvillisuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tervaleppälehtoa Strömsinlahden rannalla Helsingin Roihuvuoressa.

Uusimaa sijaitsee pohjoisen havumetsävyöhykkeen eteläosassa, ja sen alavyöhykkeistä hemiboreaalisen alavyöhykkeen ja eteläboreaalisen alavyöhykkeen rajalla. Lounaisen Uudenmaan hemiboreaalinen kasvillisuusvyöhyke ulottuu linjalle Nummi-Pusula–Helsinki. Hemiboreaalisella alueella yleisin metsätyyppi on käenkaali-mustikkatyyppi. Keski- ja Itä-Uusimaa kuuluvat eteläboreaaliseen alavyöhykkeeseen, jossa vallitsee mustikkatyyppi. Kasvillisuus on Uudellamaalla pohjoisempaan Suomeen verrattuna rehevää. Suurin osa Suomen laajoista lehtoalueista sijaitsee joko Uudellamaalla tai Varsinais-Suomessa. Tammi ja saarni kasvavat luonnossa harvinaisina Uudellamaalla, jossa ne ovat levinneisyytensä pohjoisrajalla. Kanta-Hämeen ja Kymenlaakson maakuntien puolella niitä ei juurikaan tapaa. Laajoja lehtoalueita jaloine lehtipuineen on erityisesti Uudenmaan hemiboreaalisilla seuduilla. Tammi muodostaa laajahkoja sekametsiä lähinnä maakunnan länsiosan hemiboreaalisella alueella sekä muutamin paikoin pääkaupunkiseudulla, kuten Vantaalla Tammiston luonnonsuojelualueella. Myös pähkinäpensas on yleinen Uudenmaan lehdoissa. Arat hedelmäpuut, kuten kirsikka, päärynä ja luumu, menestyvät Uudenmaan puutarhoissa.

Valkovuokko on Uudenmaan nimikkokasvi ja se on yleinen koko maakunnassa. Huhtikuun lopussa ja toukokuun alussa Uudenmaan runsaat lehdot peittyvät valkovuokkomereen. Koilliseen mentäessä kasvillisuus muuttuu karummaksi, mutta myös Itä-Uudellamaalla on etenkin savikkoalueilla varsin rehevää kasvillisuutta. Kaskenpolton seurauksena ja muuta Suomea lauhkeamman ilmaston vuoksi koivu ja leppä ovat yleistyneet, vaikkakin valtapuita ovat yhä kuusi ja mänty. Sisäsaaristossa kasvillisuus on samantyyppistä kuin mantereella, mutta ulkosaariston kallioilla on karua. Rannikon vesialueita leimaavat laajat ruoko- ja kaislakasvustot. Ulkosaarien ympärillä on rakkolevä- ja ulompana punalevävyö. Soita on Uudenmaan pinta-alasta alle kymmenesosa. Pääkaupunkiseudun luoteisosassa sijaitsee tuhansien hehtaarien laajuinen luonnonsuojelualue Nuuksion kansallispuisto karuine kalliomäkineen ja kosteine kuusivaltaisine rotkoineen ja rämeineen.

Sisävedet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Uudenmaan maakuntajärvi Tuusulanjärvi Halosenniemestä pohjoiseen. Taustalla Järvenpään keskustaajamaa.

Pääosa Uudestamaasta sijaitsee Salpausselkien ja Suomenlahden välisellä vähäjärvisellä vyöhykkeellä. Eritoten savikkoseuduilla vedenkokoumat ovat matalia ja harvalukuisia. Maakunnan länsiosassa Lohjan ja Vihdin seudulla järvisyys on sen sijaan melko runsasta. Nuuksion järviylänköalue Espoossa tunnetaan monista järvistään ja lammistaan.[18] Kaikkiaan Uudellamaalla on 1 009 järveä, joiden pinta-ala on vähintään hehtaarin.[19]

Maakunnan suurin järvi sekä pinta-alaltaan että vesitilavuudeltaan on Lohjanjärvi. Se on suomalaisittain syvä: keskisyvyys on 12,7 metriä ja syvin kohta 55 metriä. Lohjanjärven kryptodepressio eli merenpinnan alapuolinen vesitilavuus on Suomen suurin, 85 miljoonaa kuutiometriä.[20] Uudenmaan toiseksi laajin järvi on Hiidenvesi Vihdissä. Vesimäärältään toiseksi suurin on Artjärven Pyhäjärvi, jonka keskisyvyys on Suomen järvien toiseksi suurin. Pyhäjärvi sijaitsee pääosin Päijät-Hämeen puolella.[19] Harvinaista harjualueiden nuottaruohotyypin järveä edustava parinsadan hehtaarin laajuinen Simijärvi Fiskarin lähellä on keskisyvyydeltään Suomen kolmas: 20 metriä.[21]

Uudenmaan lounaisosassa sijaitsee tekojärvi Gennarbyviken. Se on entinen merenlahti, joka erotettiin Suomenlahdesta patoamalla vuonna 1957.[22][23]

Uudenmaan 20 pinta-alaltaan laajinta järveä (mukana myös järvet, jotka ulottuvat naapurimaakuntien alueelle)[19]:

Sija Järvi Pinta-ala
(km²) 		Vesitilavuus
(km³) 		Keskisyvyys
(m) 		Syvin kohta
(m)
1. Lohjanjärvi 88,2 1,12 12,7 54,9
2. Hiidenvesi 29,1 0,195 6,7 29,4
3. Pyhäjärvi 13,0 0,27 20,8 68
4. Enäjärvi (Sammatti) 12,7 0,0652 5,1 19,6
5. Gennarbyviken 10,8 0,0798 7,4 34,0
6. Tammijärvi 9,8 0,0245 2,5 12,7
7. Liesjärvi 9,6 0,0277 3,1 13,1
8. Määrjärvi 7,4 0,086 11,6 34,1
9. Iso-Kisko 6,7 0,069 10,3 32,8
10. Puujärvi 6,4 0,0537 8,3 21,7
11. Hopjärvi 6,2 0,0137 2,2 6,3
12. Tuusulanjärvi 5,9 0,0187 3,2 9,8
13. Degersjön 5,5 0,0441 8,1 21,3
14. Lapinjärvi 5,2 0,0101 2,0 2,6
15. Hormajärvi 5,0 0,0365 7,3 19,9
16. Enäjärvi (Vihti) 4,9 0,0159 3,2 9,1
17. Vitträsk 4,9 0,0447 9,2 21,7
18. Humaljärvi 4,4 0,0189 4,4 9,2
19. Hirvijärvi 4,3 0,0555 12,9 29,6
20. Bodominjärvi 4,1 0,0178 4,3 12,7

Kansallispuistot ja luonnonpuistot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kansallispuisto

Luonnonpuisto

Kunta Pinta-ala km² Perustettu
Karkalin luonnonpuisto Karjalohja (Lohja) 1,0 1964
Liesjärven kansallispuisto Karkkila/Somero/Tammela 21,0 1956
Nuuksion kansallispuisto Espoo/Kirkkonummi/Vihti 45,0 1994
Sipoonkorven kansallispuisto Helsinki/Sipoo/Vantaa 23,0 2011
Tammisaaren saariston kansallispuisto Raasepori 52,0 1989

Kansallismaisemat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tinaamo Fagervikissä.

Uudellamaalla sijaitsee viisi kansallismaisema-aluetta, jotka Suomen ympäristöministeriön asettama työryhmä määritteli vuonna 1992.[18]

  • Snappertuna–Fagervik on keskiaikainen kulttuurialue Lounais-Uudellamaalla. Muun muassa Raaseporin linna sijaitsee alueella.
  • Pohjan ruukkialue on osa Suomen teollista historiaa. Alue oli 1600-luvulla Suomen merkittävin teollisuuskeskus. Raskas teollisuus poistui alueelta 1900-luvulla. Nykyisin Pohjan ruukkialueella harjoitetaan käsityöläisyyttä.
  • Tapiola edusti toisen maailmansodan jälkeen uutta vehreää kaupunkirakentamista. Etelä-Espoossa sijaitsevan Tapiolan asemakaava laadittiin 1950-luvulla ja siellä on muun muassa Alvar Aallon suunnittelemia rakennuksia.
  • Merellinen Helsinki alkoi kehittyä 1600-luvulla, kun kaupunki siirrettiin Vironniemelle. Alueella sijaitsee muun muassa 1700-luvun puolessavälissä perustettu Suomenlinna, joka merkittiin Unescon maailmanperintökohteeksi vuonna 1991.
  • Porvoonjokilaakso ja Vanha Porvoo ovat vanhaa kulttuuriseutua Itä-Uudellamaalla. Vanhan Porvoon epäsäännöllinen asemakaava ja tuomiokirkko ovat keskiajalta. Porvoonjokilaakso tunnetaan myös lukuisista kartanoistaan ja Porvoon muinaislinnasta.

Ekologiset verkostot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Bisajärvi sijaitsee Sipoonkorven kansallispuistossa.

Uudeltamaalta tunnistettiin seitsemän ekologista verkostoa 2010-luvulla. Verkostot koostuvat ekologisesti merkittävistä kohteista, jotka integroituvat hyvin toisiinsa. Ympäröivistä alueista ne erottautuvat mosaiikkeina, joita tarkastellaan yhtenäisinä kokonaisuuksina maankäyttöä ja luonnonhoitoa koordinoitaessa.[24] Laajat ekologiset verkostot painottuvat Uudenmaan länsi- ja pohjoisosiin. Yleistä niille on metsäisyys suhteessa ympäröiviin alueisiin, mutta myös soita on runsaasti.[25]

Ekologiset verkostot ovat

  • Hangon-Raaseporin verkosto
  • Lohjanjärven pohjoispuolinen verkosto
  • Kirkkonummen-Nuuksion verkosto
  • Pohjois-Uudenmaan verkosto
  • Sipoonkorven verkosto
  • Porvoon-Loviisan verkosto
  • Itä-Uudenmaan verkosto.[25]

Soita on etenkin pohjoisella Uudellamaalla, mutta myös Hangon-Raaseporin verkostossa, joka kattaa lounaisen Uudenmaan. Arvokkaita lintualueita on Kirkkonummen-Nuuksion verkostossa ja Sipoonkorvessa. Porvoon-Loviisan ja Itä-Uudenmaan verkostolle tyypillisiä ovat kosteikot ja kytkeytyneet maatalousmaat. Lohjanjärven verkostoa leimaa kalkkivaikutteisuus ja Kirkkonummen-Nuuksion verkostolle ovat leimaa-antavia aapasuot.[25]

Ilmasto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lampaita Prästkullan kartanolla Raaseporissa.

Lämpötilat ja sademäärät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uusimaa kuuluu eteläisimmiltä osiltaan sekä Lohjanjärven alueella hemiboreaaliseen ilmasto- ja kasvillisuusvyöhykkeeseen. Pääosin ilmasto on kuitenkin eteläboreaalista kuusivyöhykettä. Maakunta sijaitsee manner- ja meri-ilmaston välissä, joten paikalliset erot lämpötiloissa ja sademäärissä ovat sangen suuret. Itämeri vaikuttaa ilmastoon koko maakunnan alueella, rannikolta pohjoista ja koillista kohti väheten. Meri viilentää päivälämpötiloja rannikolla keväisin ja kesäisin. Syksyisin ja talvisin vaikutus on päinvastainen. Vuoden keskilämpötila vaihtelee rannikon yli kuudesta asteesta maakunnan pohjoisosan noin viiteen asteeseen. Kylmin kuukausi on tyypillisesti helmikuu: keskilämpötila −3 – −6 °C ja lämpimin vastaavasti heinäkuu: 16–18 °C. Vuoden keskilämpötila vaihteli Helsingissä vuosina 1900–2019 välillä 2,7–7,8 °C. Vähintään 7 °C:n vuosikeskiarvo on 2000-luvun taitteen jälkeen mitattu vuosina 2000, 2007, 2008, 2011, 2013, 2014, 2015, 2018 ja 2019. Alle 5 °C:n vuosikeskilämpötilaa ei mitattu lainkaan 2000- ja 2010-luvuilla, tosin rajaa hipaistiin 2010. Maaliskuusta 2007 joulukuuhun 2008 Helsingissä tilastoitiin 22 kuukauden yhtämittainen jakso, jona yhdenkään kuukauden keskilämpötila ei pudonnut nollan alapuolelle.[26][27][28]

Terminen kevät saapuu Uudellemaalle keskimäärin maaliskuun lopulla, eli noin kuukautta aiemmin kuin esimerkiksi Lappiin. Terminen kesä alkaa sisämaan suotuisimmilla alueilla toukokuun puolessavälissä, rannikolla ja saaristossa viidestä kymmeneen vuorokautta myöhemmin. Terminen syksy saapuu sisämaahan syyskuun puolenvälin paikkeilla, rannikolle ja saaristoon kymmenisen vuorokautta myöhemmin. Maakunnan pohjoisille seuduille saapuu terminen talvi keskimäärin marraskuun puolessavälissä, Hankoniemelle ja saaristoon joulukuun alussa.[29]

Terminen kasvukausi kestää Uudellamaalla keskimäärin puoli vuotta. Kasvukauden tehoisa lämpösumma on suotuisimmilla seuduilla lähes 1 400 °Cvrk ja viileimmillä seuduilla noin 1 250 °Cvrk. Rannikkoseudulla kasvukausi alkaa ja päättyy myöhemmin kuin sisämaassa.[29]

Vuotuinen sademäärä on Uudellamaalla keskimäärin 600–700 mm. Etenkin Lohjanharju ja Nuuksio tunnetaan runsassateisuudestaan. Sademääriin ja lumioloihin vaikuttaa meren läheisyyden lisäksi maanpinnan kohoaminen rannikolta sisämaahan mentäessä. Sisämaahan pysyvä lumipeite saapuu joulukuun alkupäivinä, rannikolle nelisen viikkoa myöhemmin. Lumi häviää Hangosta keskimäärin 25. maaliskuuta, luoteisen Uudenmaan ylängöiltä kolmisen viikkoa myöhemmin. Merellisyys tekee rannikon lumioloista oikulliset.[29]

Meren pintaveden lämpötila Uudellamaalla on korkeimmillaan elokuun alussa, jolloin se Harmajassa on keskimäärin 16,3 °C ja Tvärminnessä 17,1 °C. Helsingissä havaittiin 22. tammikuuta 1907 korkein Suomessa mitattu ilmanpaine: 1 065,7 hPa.[30]

Keskilämpötiloja (°C) ja sademääriä (mm) Uudenmaan mittausasemilla kaudella 1991–2020.[31]

Mittausasema Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Keskiarvo Vuotuinen
sademäärä 		Sadepäivät
(väh. 1,0 mm)
Hanko (Tvärminne) −2,2 −3,2 −0,8 3,6 9,2 13,9 17,5 16,8 12,6 7,3 3,2 0,3 6,5 634 111
Helsinki (Kaisaniemi) −3,1 −3,8 −0,7 4,4 10,4 14,9 18,1 16,9 12,3 6,6 2,4 −0,7 6,5 653 110
Hyvinkää (Hyvinkäänkylä) −5,1 −5,6 −2,0 3,9 10,2 14,6 17,3 15,5 10,5 4,8 0,6 −2,7 5,2 656 116
Lohja (Porla) −3,8 −4,6 −1,4 4,1 10,5 14,9 17,7 16,2 11,5 6,0 1,8 −1,4 6,0 701 114
Porvoo (Harabacka) −4,4 −5,0 −1,6 4,2 10,5 15,1 18,1 16,4 11,4 5,7 1,4 −1,9 5,8 685 115
Vantaa (Helsinki-Vantaan lentoasema) −4,3 −4,9 −1,4 4,5 10,9 15,3 18,3 16,6 11,6 5,8 1,4 −1,9 6,0 680 116
Vihti (Maasoja) −4,8 −5,5 −2,2 3,7 9,8 14,2 16,9 15,1 10,4 4,9 0,9 −2,4 5,1 679 117

Keskilämpötilat (°C) ja vuotuiset sademäärät (mm) vertailujaksoittain Helsingin Kaisaniemen mittausasemalla.[32][33][34][35][36][31]

Vertailujakso Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Keskiarvo Vuotuinen
sademäärä
1901–1930 −5,5 −5,8 −2,7 2,2 8,2 13,0 16,8 15,0 10,6 5,3 0,5 −3,4 4,5 (699)¹
1931–1960 −5,4 −6,0 −3,1 2,9 9,3 14,5 17,8 16,5 11,7 6,1 1,8 −1,9 5,4 647
1961–1990 −5,7 −5,7 −2,1 3,1 9,7 15,0 17,0 15,7 11,1 6,4 1,4 −2,9 5,3 621
1991–2020 −3,1 −3,8 −0,7 4,4 10,4 14,9 18,1 16,9 12,3 6,6 2,4 −0,7 6,5 653

¹Kausi 1886–1935

Auringon kulkureitti

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lohjanjärvi.

Uudenmaan etelä–pohjoissuuntainen ulottuvuus on noin 115 kilometriä. Etelässä maakunnan manneralue ulottuu leveysasteelle 59°48 ja pohjoisessa vastaavasti leveysasteelle 60°50. Maakunnan eteläisimmässä osassa auringon korkeus keskipäivällä on talvipäivänseisauksessa noin 6,9° ja kesäpäivänseisauksessa noin 53,6°. Pohjoisessa luvut ovat ääripäissään 5,9° ja 52,6°. Päivän pituus pimeimpänä vuodenaikana on kuutisen tuntia ja valoisimpana aikana noin 19 tuntia. Auringon säteilyteho on etelässä talvipäivänseisauksen aikaan 68 W/m² keskipäivällä. Kesäpäivänseisauksen aikaan luku on 968 W/m². Pohjoisessa vastaavat luvut ovat 50 ja 953 wattia.[37][38]

Auringonpaistetunteja on rannikolla ja saaristossa enemmän kuin sisämaassa. Helsingin Kumpulassa oli kaudella 1991–2020 keskimäärin 1 890 aurinkotuntia vuosittain ja Helsinki-Vantaan lentoasemalla puolestaan 1 824. Lähes neljä viidesosaa mittausasemien aurinkotunneista havaittiin huhti–syyskuussa. Globaalisäteilyn (auringosta saapuva laajakaistainen lyhytaaltosäteily) määrä oli kaudella 1991–2020 keskimäärin 3 504 MJ/m² vuodessa.[31]

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Uudellamaalla on useita keskiaikaisia kirkkoja, kuten Sipoon vanha kirkko.
Koristeellinen puutalo Träskändan kartanon pihapiirissä Espoossa.
Pääartikkeli: Uudenmaan historia

Nykyisen Uudenmaan alueella on ollut asutusta tuhansia vuosia ennen historiallisen ajan alkua. Merenpinta oli muinoin huomattavasti nykyistä korkeammalla, joten Uudenmaan rantaviiva oli vastaavasti nykyistä pohjoisempana. Maankohoamisen myötä merenpinnan alta paljastui alati uutta, hedelmällistä maaperää.

Uudenmaan muotoutuminen hallinnolliseksi yksiköksi on osa laajempaa kokonaisuutta, joka liittyy keskiaikaiseen muuttoliikkeeseen. Uusimaa ilmestyy aikakirjoihin 1300-luvun alussa, jolloin se oli organisoitunut omaksi maakunnakseen. Kehitys liittyi koko Ruotsin valtakunnan muotoutumiseen, jonka seurauksena Sveanmaan ja Götanmaan kuninkaan hallitsemat alueet muodostivat 1300-luvun puoleenväliin tultaessa yhtenäisen kuningaskunnan, jota alettiin kutsua nimellä Ruotsi. Uuden kuningaskunnan keskusaluetta olivat Mälarinlaakson maakunnat sekä Ahvenanmaa ja Suomi, joka tarkoitti tuolloin Turun seutua. Uusimaa kuului ydinaluetta ympäröiviin maakuntiin, kuten Smoolanti etelässä ja Hälsingland pohjoisessa.[39]

Suomen esihistorian aikana Uudellamaalla on ollut sekä väliaikaista, että vakinaista asutusta. Ajanlaskun alun jälkeen Uusimaa on ollut kuitenkin suurimmaksi osaksi vailla vakinaista asutusta. Alue oli varsinaissuomalaisten, hämäläisten ja mahdollisesti virolaisten käytössä nautinta-alueena. Nykypäivään asti säilynyt maata viljelevä vakinainen asutus saapui alueelle ensimmäisenä Karjaalle 300-luvulla.Asuttajat olivat lähtöisin Varsinais-Suomen Halikosta. Varsinaissuomalaiset asuttivat myös Tenholan vuoden 500 tienoilla. Myös ainakin Inkoossa ja Lohjalla on ollut varhaista rautakautista asutusta. Alueelle tulleen asutuksen lähtöalueita olivat Varsinais-Suomen lisäksi mahdollisesti myös Vanajan ja Hollolan Häme.[40]

Uudenmaan rautakautinen asutus koki ilmeisesti kovan takaiskun 1000–1100-luvuilla ja alueen väestö väheni. Tämän seurauksena Varsinais-Suomesta ja Hämeestä tuli taas uutta asutusta alueelle. Ruotsalaisten kolonisaatio Uuteen maahan, Uudellemaalle tapahtui pääasiassa 1200–1300-luvuilla.[41] Nykyinen Uudenmaan maakunta syntyi tämän keskiaikaisen uudisasutusvaiheen myötä. Maakunnan raja muodostui kyseisen uudisasutusalueen ja vanhan rautakautisen agraariasutuksen rajasta.[42] Kulttuurisesti Uudestamaasta tuli osa läntistä Suomea.

Ensimmäisen kerran Uusimaa mainitaan historiallisissa lähteissä vuonna 1310 kun Ruotsin kuningas Birger ja hänen veljensä tekevät sopimuksen valtakunnan jakamisesta.[43] Asutus oli harvaa ja ensimmäinen kaupunki, Porvoo, perustettiin vasta 1300-luvulla. Läntisen Uudenmaan keskukseksi perustettiin Raasepori. Molemmat keskukset jäivät vaatimattomiksi, sillä maakunnan kaupankäynnin keskus oli Tallinna.[42] Ilmastonmuutokset johtivat lämpökausina väestön nopeaan lisääntymiseen ja viileinä kausina puolestaan väestön vähenemiseen. Muuta Suomea nopeampi väestönkasvu alkoi 1800-luvun puolivälissä: Helsingin nopea kasvu alkoi vaikuttaa koko maakuntaan ja sen valtakunnallinen painoarvo kasvoi vastaavasti. Helsingin merkityksen kasvuun vaikuttivat Suomenlinnan perustaminen 1740-luvulla ja pääkaupungin siirtäminen 1810-luvulla.

Hallinnon historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uusimaa jaettiin 1370-luvulla läntiseen Raaseporin linnalääniin ja itäiseen Porvoon linnalääniin. Kirkollinen pitäjäjako oli kehittynyt saman vuosisadan alussa. Kirkolliset ja hallinnolliset pitäjärajat erosivat jossain määrin toisistaan, etenkin Itä-Uudellamaalla.[44]

Keskiaikaiset linnaläänit olivat ensisijaisesti sotilashallintoa varten. Siviilihallinnon järjestelmä oli sekava; sitä hoitivat muun muassa laamannit, voudit ja käräjät. Tilannetta selkeytettiin vuoden 1634 hallitusmuodossa, jolloin nykyisen Suomen alueelle perustettiin läänilaitos. Uudestamaasta ja Hämeestä muodostettiin maaherrakunta.[45] Sen ensimmäiseksi maaherraksi nimitettiin Arvid Göransson Horn af Kanckas. Uudenmaan lääni erotettiin omaksi hallintoalueekseen vuonna 1831. Vuonna 1997 siitä tuli osa Etelä-Suomen lääniä, joka lakkautettiin läänilaitoksen mukana 2009. Niin ikään vuonna 1997 perustettiin Uudenmaan maakunta sekä Itä-Uudenmaan maakunta, jotka liitettiin jälleen toisiinsa vuonna 2011.[11]

Vaakuna

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Uudenmaan vaakuna

Uusimaa sai oman vaakunakuvionsa 1600-luvun taitteessa. Kuviossa oleva vene on perinteinen rannikkoseutujen symboli; kaksi hopeavirtaa viitannevat Uudenmaan jokiin, joiden merkitys kulkuväylinä oli aikoinaan huomattava.[46][47]

Väestö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Porvoota 1900-luvun alussa Näsinmäeltä nähtynä.

Väestöhistoria

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rautakaudella Uusimaa oli pääasiassa hämäläisten, varsinaissuomalaisten ja virolaisten nautinta-aluetta vaikka pysyvää, maata viljelevää, asutustakin alueella oli. Ruotsalaisten tulo Uuteen maahan, eli Uudenmaan kolonisaatio tapahtui pääasiassa 1200–1300-luvuilla.[41]

Uudenmaan lääni oli 1800-luvulla kolmisen kertaa tiheämmin asuttu kuin Suomi keskimäärin.[48] 1900-luvulla Uusimaa alkoi erottua muista lääneistä ja maakunnista yhä selvemmin väestömäärän ja väestötiheyden suhteen. Vuosisadan päättyessä Uusimaa oli kymmenisen kertaa tiheämmin asuttu kuin Suomi keskimäärin.

Vuonna 1840 silloisen Uudenmaan läänin väkiluku oli 150 000 asukasta eli 10,4 % Suomen suuriruhtinaskunnan väestöstä. Alueen väkiluku kasvoi suunnilleen samaa tahtia kuin koko valtakunnan aina vuosisadan vaihteeseen asti. 1900-luvun alussa Uudenmaan läänin väkiluku oli 281 000 eli yhdeksäsosa Suomen väestöstä. Suomen itsenäistyessä 1917 Uudenmaan väestöosuus oli kohonnut kahdeksasosaan.[49]

1930-luvun puoliväliin tultaessa Uudenmaan väkiluku oli puolisen miljoonaa eli seitsemäsosa Suomen väestöstä. Uusimaa oli kolmanneksi runsasväkisin Viipurin ja Vaasan läänien jälkeen.[49] Tuolloinen Uudenmaan lääni oli nykyistä Uudenmaan maakuntaa laajempi, joten luvut eivät ole täysin vertailukelpoisia nykyiseen Uudenmaan maakuntaan. Vanhaan Uudenmaan lääniin kuului noin 70 000 asukkaan Pernajan kihlakunta, josta vain pieni osa kuuluu nykyiseen Uudenmaan maakuntaan.[50]

Vuonna 1950 Uudenmaan väkimäärä oli 667 000 eli kuudesosa Suomen väestöstä. Väkiluku ylitti miljoonan rajan 1970-luvun alussa ja puolentoista miljoonan rajan 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen loppupuolella. Syyskuussa 2014 väkimäärä ylitti 1,6 miljoonan rajan[51], ja kuusi vuotta myöhemmin 1,7 miljoonan rajan. 1950-luvun jälkeiset väkiluvut on ilmoitettu 2010-luvun maakuntajaon mukaisesti, sitä vanhemmat lukemat kulloisenkin lääninjaon mukaan.

Väestön maantieteellinen jakautuminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mäntsälän keskustaa.
Uusmaalaista esikaupunkialuetta Vantaan Pakkalassa helmikuussa 2008.

Uudenmaan noin 1,8 miljoonasta asukkaasta taajamissa asuu yli 95 %.[52] Suurin taajama on Helsingin keskustaajama yli 1,2 miljoonalla asukkaallaan.[53]. Keskustaajama ulottuu Mäntsälään asti, mutta esimerkiksi Suomenlinna ei kuulu siihen. Hyvinkään, Porvoon ja Lohjan suurehkot taajama-alueet sijaitsevat Helsingin keskustaajaman välittömässä läheisyydessä. Sekä taajama-aste että väestötiheys ovat maakunnan länsi- ja itäosissa huomattavasti matalammat kuin Helsingin seudulla ja Keski-Uudellamaalla.[52][54]

Uudenmaan itäisimpien ja läntisimpien alueiden osuus väkiluvusta on laskenut vuodesta 1960. Myös Helsingin väestöosuus on pienentynyt: vuonna 1960 se oli noin 55 %, vuonna 1990 noin 40 %; sittemmin pääkaupungin väestöosuus on pysynyt melko vakaana. Espoon, Vantaan ja pääkaupunkiseudun kehyskuntien osuus on vastaavasti kasvanut: vuonna 1960 se oli noin 27 % ja vuonna 2013 noin puolet koko Uudenmaan väestöstä. 2010-luvulla kehyskuntien väestönkasvu on ollut hitaampaa kuin pääkaupunkiseudun. Espoon ja Vantaan väestönkasvu on ollut tasaisempaa kuin Helsingin, jonka väkiluku laski toisen maailmansodan jälkeisen voimakkaan kasvuvaiheen jälkeen 1970-luvulla, pysyi vajaassa puolessa miljoonassa 1980-luvun ja alkoi jälleen kasvaa 1990-luvulle tultaessa. 2010-luvulla Helsingin väestönkasvu on jopa ohittanut maakunnallisen keskiarvon.

Ikärakenne

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ikärakenteeltaan Uusimaa on nuorempaa kuin Suomi keskimäärin. Pääkaupunkiseutu on leimallisesti nuorten aikuisten aluetta, Keski-Uudellamaalla taasen lasten ja nuorten väestöosuus on korkea. Kuten länsimaissa yleensäkin, myös Uudellamaalla väestön keski-ikä kohoaa ja maahanmuuttajien osuus väestöstä kasvaa.[55][56]

Väestömuutokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuodenvaihteessa 2023/2024 Uudenmaan maakunnan väkiluku oli noin 1 760 000 (Tilastokeskus). Vuonna 2023 väestömäärän muutos oli +27 111 henkeä (+1,6 %).[57][58] Väkilukua kasvattivat aiempien vuosien tapaan sekä luonnollinen väestönkasvu että muuttovoitto. Uudenmaan väestönkasvu jatkui 2010-luvulla verraten voimakkaana; samaan aikaan koko valtakunnan väestönkasvu hidastui selvästi.[59]

Vuonna 2021 Uusimaa oli suhteessa muihin maakuntiin ensimmäisen kerran muuttotappiollinen modernin tilastoinnin aikana. Tosin muuttotappio kääntyi vuoden viimeisellä neljänneksellä jälleen muuttovoitoksi. Suomen kansainvälisestä muuttovoitosta Uudenmaan osuus oli lähes puolet.[60]

Taulukossa on mainittu väkiluku vuoden viimeisenä päivänä Tilastokeskuksen mukaan.[61][58]

Vuosi Väkiluku Osuus
Suomen
väestöstä 		Muutos Muutos-%
1960 816 747 18,4 %
1970 989 945 21,5 % +173 198 +21,2 %
1980 1 113 307 23,3 % +123 362 +12,5 %
1990 1 232 236 24,7 % +118 929 +10,7 %
2000 1 394 199 26,9 % +161 963 +13,1 %
2010 1 532 309 28,5 % +138 110 +9,9 %
2020 1 702 678 30,8 % +170 369 +11,1 %
2023 1 760 144 31,4 % +57 466 +3,4 %

Vuosina 2000–2009 Uudenmaan maakunnan (ml. Itä-Uusimaa) muuttovoitto Suomen muista maakunnista oli 31 983[62] henkeä ja nettosiirtolaisuus +36 322 henkeä.[63]

Vuosina 2010–2019 Uudenmaan maakunnan muuttovoitto muista maakunnista oli 51 737 henkeä ja nettosiirtolaisuus +64 199 henkeä.[64]

Syntyvyys on Uudellamaalla selvästi korkeampaa kuin kuolleisuus. 2010-luvulla Uudellamaalla syntyi 174 693 henkeä (31,9 % Suomen syntyneistä) ja kuoli 117 468 henkeä (22,4 % Suomen kuolleista).[64]

Uudenmaan maakunnan kokonaishedelmällisyysluku nousi 2000-luvun ensikymmenluvulla 1,60:stä 1,69:een. Samana ajanjaksona Suomen keskimääräinen luku kohosi 1,73:sta 1,86:een. 2010-luvulla suunta oli päinvastainen: vuonna 2010 luku oli 1,70 ja vuonna 2019 enää 1,28. Koko valtakunnassa lasku oli vielä jyrkempi: 1,87:stä 1,35:een. Uudenmaan lukua laskee Helsingin alhainen kokonaishedelmällisyys, esimerkiksi Espoon ja Porvoon naiset olivat 2010-luvun jälkipuoliskolla huomattavasti hedelmällisempiä kuin helsinkiläiset.[64] Uudenmaan muuta Suomea korkeampi syntyvyys johtuu hedelmällisessä iässä olevien naisten suuresta väestöosuudesta.

31. joulukuuta 2009 – 31. joulukuuta 2019 Uudenmaan väestömäärän muutos oli +172 000 asukasta (+11,3 %), 31. joulukuuta 1999 – 31. joulukuuta 2009 se oli +138 000 asukasta (+10,0 %).[65]

Seuraavassa kuvaajassa on esitetty maakunnan väestönkehitys viiden vuoden välein vuodesta 1980 lähtien. Käytetty aluejako on 1. tammikuuta 2017 tilanteen mukainen.

Uudenmaan väestönkehitys 1980–2020
Vuosi Asukkaita
1980
  
 1 113 307
1985
  
 1 172 605
1990
  
 1 232 236
1995
  
 1 310 680
2000
  
 1 394 199
2005
  
 1 452 083
2010
  
 1 532 309
2015
  
 1 620 261
2020
  
 1 702 678
Lähde: Tilastokeskus.[59]

Suurimmat taajamat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2017 Uudellamaalla sijaitsi 87 taajamaa.[66] Seuraavassa on lueteltu maakunnan 10 suurinta taajamaa.

# Taajama Kunta Väkiluku
(31.12.2017)[67]
1 Helsingin keskustaajama Helsinki 624 557
Espoo 271 859
Vantaa 218 299
Järvenpää 41 825
Kerava 34 886
Tuusula 29 977
Nurmijärvi 19 350
Kauniainen 9 484
Sipoo 8 103
Kirkkonummi 7 281
Mäntsälä 2 645
Vihti 30		 &&&&&&&&01268296.&&&&001 268 296
2 Hyvinkään keskustaajama Hyvinkää 42 696
Hausjärvi 765*		 &&&&&&&&&&043461.&&&&0043 461
3 Porvoon keskustaajama Porvoo &&&&&&&&&&038235.&&&&0038 235
4 Lohjan keskustaajama Lohja 33 073
Siuntio 11		 &&&&&&&&&&033084.&&&&0033 084
5 Kirkkonummen kirkonkylä
(Kirkkonummen keskusta)		 Kirkkonummi &&&&&&&&&&019952.&&&&0019 952
6 Nummela Vihti 13 597
Lohja 253		 &&&&&&&&&&014210.&&&&0014 210
7 Mäntsälän kirkonkylä Mäntsälä &&&&&&&&&&011429.&&&&0011 429
8 Söderkulla Sipoo 7 306
Helsinki 1 824
Vantaa 28		 &&&&&&&&&&&09158.&&&&009 158
9 Tammisaaren keskustaajama Raasepori &&&&&&&&&&&08614.&&&&008 614
10 Karjaan keskustaajama Raasepori &&&&&&&&&&&07929.&&&&007 929

Maakuntakeskusta vastaava keskustaajama on lihavoitu.
* Sijaitsee Kanta-Hämeen maakunnassa.

Kielet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noin 9 000 asukkaan Hanko on Uudenmaan lounaisin kunta. Hankolaisista puhuu äidinkielenään suomea 54 % ja ruotsia 43 %.[68]

Suomi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aleksis Kivi (1834–1872) oli kotoisin etelähämäläiseen murrealueeseen kuuluvasta Nurmijärven pitäjästä.

(Itä-Uudenmaan luvut on laskettu Uudenmaan maakunnan lukuihin myös niiltä vuosilta, jolloin se oli itsenäinen hallintoyksikkönsä.)

Uudenmaan puhutuin kieli on suomi. Vuonna 1900 suomenkielisiä oli silloisessa Uudenmaan läänissä noin 161 000 eli 54 % koko väestöstä.[69] Muuttoliike kasvatti heidän määräänsä ja suhteellista osuuttaan voimakkaasti: vuonna 1950 suomenkielisiä oli noin 494 000 eli 74 % koko väestöstä.[70]

Suomenkielisten väestöosuus nousi edelleen seuraavina vuosikymmeninä, vuonna 1980 heitä oli noin 978 000 eli 87 % Uudenmaan läänin väestöstä.[71] 2000-luvulla suomenkielisten määrä on edelleen kasvanut, mutta heidän väestöosuutensa on laskenut vieraskielisten määrän nopean kasvun seurauksena. Vuonna 2023 suomea äidinkielenään puhuviksi tilastoitiin yli 1,3 miljoonaa henkeä eli noin kolme neljäsosaa väestöstä.[72]

Uudenmaan maakunta – sekä historiallinen että nykyinen – kuuluu suomen kielen osalta kokonaisuudessaan länsimurteiden vyöhykkeeseen. Maakunnan länsiosa on lounaisten välimurteiden alueeseen kuuluvaa Länsi-Uudenmaan murrealuetta. Alue käsittää muun muassa Espoon, Kirkkonummen, Lohjan ja Vihdin. Keski- ja Itä-Uusimaa kuuluvat hämäläismurteiden alueeseen. Keski-Uusimaa on etelähämäläisten murteiden aluetta, kyseinen alue käsittää muun muassa Hyvinkään, Nurmijärven, Tuusulan ja Vantaan. Itä-Uusimaa Mäntsälästä Ruotsinpyhtäälle kuuluu kaakkoishämäläisten murteiden Porvoon ryhmään.[73][74]

Helsingissä puhuttavaa Stadin slangia ei pidetä varsinaisena murteena, vaan se on ennen kaikkea sanaston määrittämää puhekieltä, joka noudattaa suomen yleiskielen lause- ja muoto-oppia.[75] Stadin slangiin on lainattu huomattava määrä sanoja vieraista kielistä, ennen kaikkea ruotsista. Päinvastoin kuin useimmissa suomen murteissa, Stadin slangissa käytetään runsaasti pehmeitä konsonantteja.

Ruotsi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uudenmaan rannikko kuuluu suomenruotsalaisten murteiden alueeseen, joka ulottuu Ahvenanmaalta Kymijoelle. Sen leveys on verraten vähäinen, noin 20–30 kilometriä. Alueelle tuli muinaisruotsin murteita puhunutta väestöä 1200–1300-luvuilla ja aiemmin sitä kutsuttiin itäruotsalaisten murteiden vyöhykkeeksi. Uudellamaalla puhutun ruotsin murteet eivät eroa toisistaan yhtä paljon kuin Pohjanmaan murteet. Etenkin Länsi-Uudenmaan kansankieli on verraten yhtenäistä, Itä-Uudellamaalla eroja on jonkin verran enemmän. Suomen kieli on vaikuttanut uusmaalaisen ruotsin puhemelodiaan, joka poikkeaa huomattavasti riikinruotsalaisesta.[76]

Ruotsinkielisten osuus väestöstä on laskenut voimakkaasti muuttoliikkeen myötä. Vuonna 1900 ruotsinkielisiä oli silloisessa Uudenmaan läänissä noin 134 000 eli 45 % väestöstä.[69] Vuonna 1950 ruotsinkielisiä oli noin 167 000 eli 25 % väestöstä.[70] Vuosisadan jälkipuoliskolla ruotsinkielisten määrä väheni selvästi: vuonna 1980 heitä oli noin 145 000 eli 13 % väestöstä.[71] 2000-luvulla ruotsinkielisten määrä on vähentynyt edelleen hieman. Vuonna 2023 ruotsia puhui äidinkielenään Uudenmaan maakunnassa noin 130 000 henkilöä eli seitsemisen prosenttia väestöstä.[72] Ruotsinkielisiä on keskimääräistä enemmän alle 20-vuotiaissa ja etenkin yli 70-vuotiaissa. Nuorten aikuisten ikäluokassa ruotsinkielisiä on selvästi keskimääräistä vähemmän.[77]

Muut kielet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yli puolet Suomen muita kieliä kuin suomea tai ruotsia puhuvista asuu Uudellamaalla. Muita kieliä kuin suomea tai ruotsia puhuu äidinkielenään noin 316 000 henkilöä eli noin 18 prosenttia väestöstä (2023). Uudenmaan kolmanneksi puhutuin kieli on venäjä, vuonna 2023 sitä käytti äidinkielenään noin 50 000 henkilöä.[72] Vieraskielisten lukumäärä kaksinkertaistui vuosina 2010–2020, ja heidän ikäjakaumansa on lähentynyt maakunnan keskiarvoja.[77] Saamea puhui Uudellamaalla äidinkielenään 144 henkilöä vuonna 2023.[72]

Uudenmaan kymmenen puhutuinta kieltä, sijaluku viittaa taulukon viimeisimpään vuoteen:

Sija Kieli 1990 Väestöosuus 1990 2000 Väestöosuus 2000 2010 Väestöosuus 2010 2020 Väestöosuus 2020 2023 Väestöosuus 2023
1. suomi 1 078 835 87,6 % 1 204 122 86,4 % 1 275 831 83,3 % 1 321 843 77,6 % 1 314 115 74,7 %
2. ruotsi 139 323 11,3 % 136 202 9,8 % 133 611 8,8 % 130 539 7,7 % 128 920 7,3 %
3. venäjä 2 211 0,18 % 12 690 0,91 % 24 891 1,62 % 41 777 2,45 % 49 781 2,83 %
4. viro 705 0,06 % 5 890 0,42 % 17 767 1,16 % 33 564 1,97 % 34 169 1,94 %
5. arabia 739 0,06 % 2 352 0,17 % 5 323 0,35 % 19 271 1,13 % 24 443 1,39 %
6. somali 0 0 % 5 653 0,41 % 10 040 0,66 % 18 217 1,07 % 20 974 1,19 %
7. englanti 2 037 0,17 % 4 143 0,30 % 7 781 0,51 % 14 688 0,86 % 20 348 1,16 %
8. albania 0 0 % 1 454 0,10 % 4 011 0,26 % 8 173 0,48 % 11 946 0,68 %
9. persia 120 0,01 % 550 0,04 % 2 209 0,14 % 8 008 0,47 % 11 157 0,63 %
10. kiina 587 0,05 % 1 959 0,14 % 4 598 0,30 % 9 039 0,53 % 11 090 0,63 %

Talous

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bruttokansantuote ja työllisyys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Liike-elämän toimitiloja Helsingin Ruoholahdessa. Kuvassa 66-metrinen Itämerentorni.
Maataloutta Vihdissä.
Kirkniemen paperitehdas sijaitsee Lohjalla.
Sm2-junien saneerausta VR:n Hyvinkään konepajalla.

Vuonna 2021 Uudenmaan maakunnan bruttokansantuote oli noin 98,8 miljardia euroa (39,4 % Suomen bruttokansantuotteesta). Bruttokansantuote asukasta kohden oli noin 57 800 euroa eli 127,6 % Suomen keskiarvosta. 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä suhdeluku oli korkeimmillaan 138 %, seuraavalla vuosikymmenellä suhdeluku pysytteli 130 prosentin tienoilla.[78] Toimialarakenteen lisäksi Uudenmaan muuta Suomea korkeampaan bruttokansantuotteeseen vaikuttavat yritysten liiketoiminnalliset ja kirjanpidolliset järjestelyt.[79] Yksityisen sektorin työtunneista joka kolmas tehtiin Uudellamaalla.[80]

Uusimaa jaetaan taloustilastoissa neljään alueeseen: Helsinki, Loviisa, Porvoo ja Raasepori. Helsingin alueen osuus Uudenmaan bruttokansantuotteesta on yli 90 %. Asukasta kohden laskettu bruttokansantuote on Raaseporin alueella matalampi kuin muilla alueilla.[78]

Uudenmaan osuus Suomen työvoimasta on noin kolmannes ja maakunnan työpaikkaomavaraisuus on yli sata prosenttia.[81][82] Työmatkaliikenne suuntautuu ensisijaisesti pääkaupunkiseudulle kehyskunnista ja Itä-Uudeltamaalta. Työllisyysaste on Uudellamaalla perinteisesti ollut Suomen keskiarvoa korkeampi ja työttömyysaste puolestaan Suomen keskiarvoa alempi, joskaan maakunnassa ei ole eletty täystyöllisyydessä 1990-luvun vaihteen jälkeen.[81][83] 2020-luvun alussa Uudenmaan työttömyysaste oli suunnilleen sama kuin Suomessa keskimäärin. Vuosina 2011–2022 Uudenmaan työttömyysaste vaihteli Tilastokeskuksen laskentatavan mukaan kuuden ja kahdeksan prosentin välillä. Työllisyysaste puolestaan oli korkeampi kuin Suomessa keskimäärin.[84]

Julkisen sektorin osuus työpaikoista on Uudellamaalla Suomen keskiarvoa matalampi.[85] Valtion vahvasta läsnäolosta huolimatta julkisyhteisöjen osuus bruttoarvonlisäyksestä on Uudellamaalla pienempi kuin Suomessa keskimäärin. Vuonna 2018 se oli alle 16 %, kun koko maan keskiarvo oli yli 18 %.[78]

Elinkeinorakenne

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palvelut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hangon Casino.

Uudenmaan elinkeinorakenne on vahvasti palveluvaltainen. Uudellamaalla tuotettiin vuonna 2018 yli 40 % Suomen palveluista.[78] Erityisesti yksityisen palvelusektorin osuus on huomattava: se työllistää yli puolet Uudenmaan työllisestä työvoimasta. Kaupan osuus yksityisestä palvelusektorista on merkittävä. Yhteiskunnalliset palvelut, kuten julkinen hallinto ja koulutus, työllistävät niin ikään merkittävän osan Uudenmaan työvoimasta, mutta niiden osuus arvonlisäyksestä jää huomattavasti työllisyyden osuutta vähäisemmäksi.[86] Kaikkiaan palvelualojen osuus Uudenmaan työpaikoista on runsaat neljä viidesosaa.[85]

Suomalainen peliteollisuus ja muu viihdeteollisuus ovat keskittyneet Uudellemaalle.[87]

Jalostus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uudenmaan osuus Suomen jalostuksesta oli vuonna 2018 noin kolmannes. Metalliteollisuudella on maakunnassa pitkät perinteet, erityisesti korostuu sähkö- ja elektroniikkateollisuus, jonka arvonlisästä suurin osa tuotetaan Uudellamaalla. Myös kemianteollisuus ja elintarviketeollisuus ovat merkittäviä.[78] Teollisuus on keskittynyt Kehä III:n ja pääradan varrelle sekä Lohjan seudulle ja rannikolle. Maakunnan itäiset ja läntiset osat ovat teollistuneempia kuin Suomi keskimäärin, Helsingissä teollisuuden osuus työpaikoista on sen sijaan verrattain alhainen. Vuonna 2011 teollisuuden ja rakentamisen päätoimialoilla työskenteli noin kuudesosa Uudenmaan työllisistä.[88]

Alkutuotanto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suhteellisen eteläisen sijainnin ja hedelmällisen maaperän ansiosta maatalouden edellytykset Uudellamaalla ovat suomalaisittain hyvät. Verraten tiheän asutuksen johdosta kuluttajat ovat lähellä tuottajia, toisaalta lisääntyvä väestö kasvattaa peltomaan kysyntää ja hintaa sekä aiheuttaa vaatimuksia maankäytön kohdentamisesta kasvavien taajamien virkistysalueiksi.[89]

Alkutuotannossa työskentelee alle sadasosa työllisistä.[86] Eräissä pienissä itäisen Uudenmaan kunnissa alkutuotannon osuus työllisistä kohoaa kuitenkin yli 15 prosentin (2011).[90] Uudenmaan maatilojen tuotanto painottuu vahvasti kasvinviljelyyn. Maatilojen lukumäärä on laskussa ja keskimääräinen tilakoko kasvussa, kuten kaikkialla Suomessa.[91]

Uusimaa ja muut maakunnat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uudenmaan osuus Suomen bruttokansantuotteesta nousi vuosina 1980–2020 noin 40 prosenttia. Samana ajanjaksona osuuttaan bruttokansantuotteesta kasvattivat Uudenmaan ohella ainoastaan Pirkanmaa ja Pohjois-Pohjanmaa. Varsinais-Suomen osuus laski hivenen. Taulukossa on mainittu Suomen maakuntien osuudet bruttokansantuotteesta alkaen vuodesta 1980. Luvut vuodesta 2000 alkaen on ilmoitettu kansantalouden tilinpidossa käytetyn TOL2008-toimialaluokituksen mukaisesti eivätkä ne ole täysin vertailukelpoisia vanhempiin lukuihin nähden.[78]

1980 1990 2000 2010 2020 2021
Uusimaa 28,0 % 31,9 % 36,9 % 38,8 % 39,6 % 39,4 %
Pirkanmaa 8,2 % 7,8 % 8,2 % 8,7 % 8,8 % 8,8 %
Varsinais-Suomi 8,2 % 8,5 % 8,5 % 7,8 % 8,1 % 8,0 %
Pohjois-Pohjanmaa 5,7 % 6,0 % 6,4 % 6,4 % 6,4 % 6,5 %
Keski-Suomi 4,6 % 4,6 % 4,3 % 4,0 % 4,1 % 4,1 %
Pohjois-Savo 4,6 % 4,4 % 3,7 % 3,7 % 3,8 % 3,8 %
Satakunta 5,2 % 4,5 % 4,0 % 3,8 % 3,4 % 3,4 %
Pohjanmaa 3,9 % 3,3 % 3,1 % 3,5 % 3,0 % 3,1 %
Päijät-Häme 4,0 % 3,6 % 3,0 % 3,0 % 2,9 % 2,9 %
Lappi 3,9 % 3,5 % 3,1 % 2,8 % 2,9 % 2,8 %
Kymenlaakso 4,2 % 4,1 % 3,7 % 2,8 % 2,9 % 2,8 %
Etelä-Pohjanmaa 3,2 % 3,1 % 2,6 % 2,8 % 2,8 % 2,8 %
Kanta-Häme 3,3 % 3,1 % 2,5 % 2,5 % 2,6 % 2,6 %
Pohjois-Karjala 3,1 % 2,8 % 2,4 % 2,2 % 2,3 % 2,3 %
Etelä-Karjala 3,1 % 2,7 % 2,6 % 2,2 % 2,0 % 2,1 %
Etelä-Savo 3,0 % 2,7 % 2,1 % 2,1 % 1,9 % 1,8 %
Keski-Pohjanmaa 1,3 % 1,2 % 1,0 % 1,1 % 1,1 % 1,1 %
Kainuu 1,8 % 1,5 % 1,1 % 1,1 % 1,1 % 1,0 %
Ahvenanmaa 0,5 % 0,6 % 0,6 % 0,6 % 0,5 % 0,5 %

Joukkotiedonvälitys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uudenmaan ja koko Suomen tiedonvälitys ja mediateollisuus ovat kasautuneet pääkaupunkiseudulle. Uudenmaan suurilevikkisin seitsenpäiväinen sanomalehti on Helsingin Sanomat. Lehden levikkialueena on koko Suomi, kuten myös Helsingissä julkaistavan Maaseudun Tulevaisuuden. Molemmat suomalaiset iltapäivälehdet, Iltalehti ja Ilta-Sanomat, pitävät päätoimitustaan Uudellamaalla. Useimmat suomalaiset puoluepoliittisesti sitoutuneet lehdet, kuten Nykypäivä ja Demokraatti, julkaistaan Helsingissä. Lahtelaisen Etelä-Suomen Sanomien levikkialue ulottuu Uudenmaan koillisiin kuntiin.[92] Muita uusmaalaisia sanomalehtiä ovat muun muassa:

Uudellamaalla julkaistavia yleissanomalehtityyppisiä ilmaisjakelulehtiä ovat muun muassa Helsingin Uutiset, Länsiväylä, Vantaan Sanomat ja Itäväylä. Helsingissä ilmestyy useita aihepiiriltään spesifioituneita ilmaisjulkaisuja. Pääkaupunkiseudun kaupunginosalehdet ovat niin ikään ilmaisjakelussa.

Yle Uutiset tuottaa maakunnallisen Uudenmaan uutiset -televisiolähetyksen. Yleisradion ylläpitämiä maakunnallisia radiokanavia olivat Radio Itä-Uusimaa[93] ja Ylen läntinen.[94] Uudellamaalla toimii useita kaupallisia radiokanavia, kuten Metro Helsinki ja Radio Helsinki.[95]

Liikenne

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sm4-juna Nuppulinnan seisakkeella Tuusulassa.
Länsiväylä Helsingin ja Espoon rajalla.
Helsinki-Vantaan lentoasema.
Uudeltamaalta on vilkas meriliikenne Tukholmaan ja Tallinnaan. M/S Gabriella matkalla Helsingistä Tukholmaan.

Uudenmaan liikennejärjestelmä on osa kolmea kansainvälistä liikennekäytävää: Pohjolan kolmio, Itämeren moottoritie ja Baltian reitti. Ensin mainittu yhdistää Pohjolan pääkaupungit toisiinsa sekä Keski-Euroopan ja Venäjän liikenneverkkoihin. Itämeren moottoritien tarkoitus on parantaa meriliikenteen kilpailukykyä merikuljetusten logistiikkaa kehittämällä. Yhteydet Helsingistä Keski-Euroopan satamiin ovat osa Itämeren moottoritietä.

Raideliikenne

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin keskustasta on rautatieyhteys Turkuun, Tampereelle ja Pietariin. Helsinki–Turku-yhteys eli rantarata kulkee Karjaan kautta. Se sähköistettiin vasta 1990-luvulla, vaikkakin yhteyden itäinen osuus Helsinki–Kirkkonummi on Suomen ensimmäinen sähköistetty rataosuus. Pääradaksi kutsuttu Helsinki–Tampere-yhteys kulkee Keravan, Järvenpään ja Hyvinkään kautta Kanta-Hämeen puolelle Riihimäelle ja Hämeenlinnaan. Pirkanmaan Toijalassa Tampereen eteläpuolella päärata yhdistyy Turku–Jyväskylä-rataan. Rata on koko matkaltaan sähköistetty ja vähintään kaksiratainen. Pääradan Helsinki–Hämeenlinna-osuus avattiin 1862 Suomen ensimmäisenä henkilöliikenteelle tarkoitettuna rautatienä.

Niin kutsuttu oikorata Keravalta Mäntsälän kautta Lahteen avattiin 2006. Ratayhteys on kaksiratainen ja sähköistetty, sen suurin sallittu nopeus on 220 km/h. Oikorata lyhensi Helsinki–Pietari-junayhteyttä. 2010-luvun alussa käyttöönotettu suurnopeusjuna lyhensi matka-ajan Helsingistä Pietariin noin kolmeen ja puoleen tuntiin. Helsinki–Viipuri-yhteys lyheni samassa yhteydessä kahteen ja puoleen tuntiin. Uudenmaan halki kulkee 1873 avattu 149 km pitkä sähköistämätön Hanko–Hyvinkää-rata, jolla on lähinnä tavaraliikennettä.[96] Taajamajunia kulkee osuudella Hanko–Karjaa; Karjaan asemalla Hanko–Hyvinkää-rata risteää Turku–Helsinki-radan kanssa. Helsingistä Keravan kautta Porvooseen kulkeva rata puolestaan on museokäytössä. Helsingin paikallisliikenne ulottuu Siuntioon, Tampereelle ja Lahteen. Pääkaupunkiseudulla on lisäksi niin kutsuttu Kehärata, joka yhdistää Vantaankosken radan päärataan. Kesällä 2015 käyttöönotettu raideyhteys liittää Helsinki-Vantaan lentoaseman Suomen rataverkkoon.[97]

Helsingissä on ollut raitioliikennettä 1890-luvulta alkaen ja se oli 1970-luvun alusta 2020-luvun alkuun Suomen ainoa kaupunki, jossa on raitioliikennettä. Tuolloin pirkanmaalaisesta Tampereesta tuli historian neljäs suomalainen kaupunki, jossa on raitioverkko. Helsingin raitiolinjasto kattaa lähinnä kantakaupungin. Rakenteilla oleva Raide-Jokeri-pikaraitiotie yhdistää Helsingin Itäkeskuksen Espoon Keilaniemeen valmistuessaan lokakuussa 2023.[98] Myös Vantaalle on suunnitteilla raitiotie. 1980-luvulla toimintansa aloittanut Helsingin metro puolestaan ulottuu itäisen Helsingin Mellunmäestä ja Vuosaaresta läntisen Espoon Kivenlahteen. Metroasemia on 30 ja metroradan pituus on 43 kilometriä.[99]

Maantieliikenne

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uudenmaan tieverkko on Suomen tihein ja liikennemäärät ovat suomalaisittain isot. Vuonna 2015 maanteitä oli 9 694 kilometriä, josta moottoriteitä oli 462 kilometriä.[100] Maakuntaa halkovat Helsingistä Turkuun (valtatie 1/E18), Tampereelle (valtatie 3/E12) ja Lahteen (valtatie 4/E75) johtavat moottoritiet. Pietarin suuntaan vievä valtatie 7/E18 kulkee moottoritienä Itä-Uudenmaan halki Helsingistä Loviisan kautta Haminaan. Valtatie 1:stä erkanee Vihdissä Nummelan ja Karkkilan kautta Poriin johtava yksiajoratainen valtatie 2. Helsingistä lähteviä valtaväyliä yhdistää Hangosta Lohjan, Hyvinkään ja Mäntsälän kautta Porvooseen kulkeva valtatie 25/kantatie 55.

Uudenmaan valtatiet:

Kantatie 51 on lounaisen Uudenmaan keskeinen valtaväylä, se on rakennettu moottoritieksi Helsingistä Kirkkonummen keskustaan (Länsiväylä/Jorvaksentie). Tie yhtyy valtatiehen 25 Karjaan keskustan tuntumassa. Keskisen Uudenmaan maakunnallisen liikenteen valtasuoni on kantatie 45, joka on moottoritietä Helsingistä Tuusulaan.

Uudenmaan kantatiet:

Meriliikenne

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uudenmaan satamien kautta kulkee suuri osa Suomen viennistä ja tuonnista. Tärkeimmät satamat idästä länteen lueteltuina ovat Loviisan satama (väyläsyvyys 8,5 metriä), Tolkkisten satama (7,0 m), Kilpilahden satama (15,3 m), Helsingin Satama (11,0 m), Kantvikin satama (10,0 m), Inkoon satama (13,0 m), Pohjankurun satama (4,9 m), Lappohjan satama (9,4 m), Koverharin satama (12,0 m) ja Hangon satama (13,0 m).[101] Henkilöliikenne on keskittynyt Helsingin satamaan, josta on autolauttayhteydet Tallinnaan, Maarianhaminan kautta Tukholmaan sekä suora yhteys Rostockiin. Tallinnaan on myös pika-alusyhteyksiä.

Helsingin ja Porvoon välillä on kesäaikaan päivittäistä reittiliikennettä vuonna 1912 valmistuneella M/S J. L. Runeberg -pienoisristeilijällä.[102] Muutoin Uudenmaan rannikkoristeilyt ovat lähinnä tilausliikennepohjaisia; liikenteessä on moottorialusten ohella purjelaivoja.

Ilmailu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uudenmaan päälentoasema on Helsinki-Vantaan lentoasema, jolla on kolme kiitotietä ja yksi terminaali. Suoria lentokohteita Helsinki-Vantaalta eri puolille maailmaa on 130.[103] Lentoasema otettiin käyttöön lokakuussa 1952. Noin 23 miljoonan henkilön vuotuisella matkustajamäärällään (2019) se on Suomen vilkkain lentoasema[104]. Maakunnan pieniin lentoasemiin kuuluvat Helsinki-Malmin, Hangon, Hyvinkään ja Nummelan lentokentät. Mäntsälässä on nurmipintainen Mäntsälän yksityinen lentokenttä ultrakevyille lentokoneille. Helsingissä sijaitsee Helikopterikeskus Oy:n ylläpitämä Hernesaaren helikopterikenttä.

Kevyt liikenne

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uudenmaan kevyen liikenteen verkosto käsittää Väyläviraston ylläpitämät yleisten teiden varsilla sijaitsevat väylät sekä kuntien hallinnoimat lähinnä taajamien katuverkolla sijaitsevat kevyen liikenteen väylät. Ne täydentävät kunnallisia kevyen liikenteen verkostoja. Tyypillistä verkostolle on katkonaisuus. Maakunnalliset taajamia yhdistävät kevyen liikenteen väylät ovat vähäisiä.[101][105]

Kehittämishankkeita

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valtatie 25:n varrella sijaitsevat kunnat ovat käynnistäneet Kehä V -nimisen yhteistyöhankkeen, jonka tavoitteisiin kuuluu valtatie 25:n parantaminen ja Hanko–Hyvinkää-radan sähköistäminen.[106] Helsinkiä kiertävä Kehä III on jatkuvien parannushankkeiden kohteena.[107]

Koulutustaso ja kirjastot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Helsingin yliopiston päärakennus.

Uudenmaan väestön koulutustaso on varsin korkea. Runsaalla kahdella kolmasosalla yli 15-vuotiaista on tutkinto. Erityisesti korkeakoulututkintojen osuus on maan keskiarvoa korkeampi.[108] Maakunnan korkeakoulutus on keskittynyt pääkaupunkiseudulle. Laurea-ammattikorkeakoululla on toimipaikkoja pääkaupunkiseudun lisäksi Hyvinkäällä, Järvenpäässä, Keravalla ja Lohjalla. Tammisaaressa toimii ruotsinkielinen ammattikorkeakoulu Yrkeshögskolan Sydväst. Lukioita Uudellamaalla (ml. Itä-Uusimaa) on yli sata, niistä ruotsinkielisiä on kuusitoista.

Uudellamaalla on noin sata kunnallista kirjastotoimipistettä. Kirjastot ovat verkottuneet yhtä kunnankirjastoa lukuun ottamatta viiteen kirjastokimppaan: Helle, Helmet, Kirkes, Lukki, ja Ratamo. Porvoon ja Raaseporin seudut yhdistävään Helle-järjestelmään kuuluu Pornaisten kirjasto ja Itä-Uudenmaan puolelta Askolan, Porvoon sekä Sipoon kirjastot; myös Raaseporin alueelta eli Tammisaaren, Hangon, Inkoon, Karjaan ja Siuntion kirjastotoimipisteet ja kirjastoautot kuuluvat Helle-kirjastokimppaan. Suurin on pääkaupunkiseudun kirjastot yhdistävä Helmet, johon kuuluu noin 60 kirjastoa, sekä potilaskirjastoja, kirjastoautoja ja erikoiskirjastoja. Keski-Uudellamaalla toimii Kirkes, johon kuuluu Järvenpään, Keravan, Mäntsälän ja Tuusulan kirjastot. Lukki-järjestelmä käsittää Karjalohjan, Karkkilan, Lohjan, Nummi-Pusulan, Sammatin ja Vihdin yksitoista toimipistettä sekä kirjastoautot. Ratamo-järjestelmään kuuluu Hyvinkään ja Nurmijärven kuusi toimipistettä sekä kirjastoautot. Hämeen maakunnan puolelta Ratamoon kuuluu Hausjärven ja Riihimäen kirjastot. Kirjastokimppojen ulkopuolisella Kirkkonummen kunnankirjastolla on kolme kiinteää toimipistettä sekä kirjastoauto.

Kristinusko

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Uskonto Uudellamaalla
Sammatin kirkko rakennettiin 1754 ja 1755.

Protestantismi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luterilaisuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uudenmaan väestö on maallistuneempaa kuin muualla Suomessa.[109] Evankelisluterilaisen kirkon osalta maakunta jakautuu Helsingin hiippakuntaan, Porvoon hiippakuntaan ja vuonna 2004 perustettuun Espoon hiippakuntaan. Kirkkoon kuuluvien osuus väestöstä alittaa maan keskiarvon.

Uudellamaalla luterilaisen kirkon herätysliikkeillä on kannatusta Helsingin lisäksi sieltä pohjoiseen lähtevän radan varrella. Sekä Länsi- että Itä-Uudellamaalla evankelinen herätysliike on saanut jonkin verran jalansijaa. Pääkaupunkiseudulla voimakkaimmin vaikuttaa evankelioiva herätyskristillisyys.[110]

Helsinki on rukoilevaisuutta lukuun ottamatta kaikkien herätysliikkeiden kannalta keskeinen. Herätysliikkeiden kannattajajoukot ovat Helsingissä määrällisesti suuret ja toiminta aktiivista, mutta niiden suhteellinen osuus koko väestöstä on muuta maata pienempi. Tämän vuoksi herätysliikkeiden vaikutus seurakuntaelämään ei ole erityisen tuntuva. Herätysliikkeiden elinvoimaisuus näkyy Helsingissä erityisesti muualta maasta muuttaneiden piirissä.[110]

Vapaakirkollisuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kauniaisten metodistiseurakunnan Betlehem-kirkko.

Uudellamaalla toimii monia vapaakirkollisia liikkeitä. 1860-luvulta lähtien Helsinki muodostui baptismin keskukseksi ja ruotsinkielisestä seurakunnasta tuli Vaasan jälkeen maan suurin ruotsinkielinen baptistiyhteisö. Niin ikään metodismi on ollut suosittua Uudellamaalla erityisesti ruotsinkielisen kieliryhmän piirissä. Uudenmaan etelärannikon metodistiyhteisöt ovat keskittyneet pääosin kaupunkeihin. Vapaakirkollisen liikkeen piirssä herätys on ollut tasavahvaa suomen- ja ruotsinkielisten keskuudessa. Helsingin lisäksi keskeisiä vapaakirkkoyhteisöjä on ollut Sipoossa, Porvoossa ja Hangossa. Adventistien keskuudessa Uudellamaalla on sijainnut maan tihein adventistinen paikallisorganisaatio ja monet adventisteista kuuluvat myös ruotsinkieliseen väestöön. 1900-luvun alun helluntaiherätyksellä oli varhaiset sillanpääasemat Helsingin lisäksi myös Uudellamaalla. Helluntailiike kasvoi erityisesti Uudenmaan rannikkoseurakunnissa. Uudenmaan rannikkovyöhyke on Etelä-Suomen yhtenäisin helluntailiikkeen kannatusalue, minkä lisäksi vyöhyke on ulottunut myös Kymenlaakson puolelle.[111]

Ortodoksisuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ortodokseja on noin prosentti väestöstä.[112] Ortodoksit jakautuvat karjalaisten Konstantinopolin ja venäläisten Moskovan patriarkaattiin.lähde?

Katolisuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingissä on katolinen piispanistuin ja seurakunnat Meilahdessa sekä Kaivopuistossa.lähde?

Suojeluala

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Medi-Helin EC135-lääkärihelikopteri.

Pelastuslaitokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Poliisitoimi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maanpuolustus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolustusvoimien joukko-osastoista Kaartin jääkärirykmentti sijaitsee Santahaminassa Helsingissä. Se kouluttaa asutuskeskustaisteluun erikoistuneita joukkoja pääkaupunkiseudun puolustukseksi. Suomenlahden meripuolustusalue Upinniemellä vastaa merivalvonnasta ja Suomenlahden alueellisesta koskemattomuudesta. Siviilien virkistysalueena ja historiallisena turistikohteena tunnetun Suomenlinnan vuosisataisia sotilaallisia perinteitä jatkaa Merisotakoulu. Uudenmaan prikaati eli Nylands brigad Tammisaaren Dragsvikissa on Suomen ainoa ruotsinkielinen joukko-osasto. Espoossa toimii Merivoimien teknisestä ja luonnontieteellisestä tutkimus- ja kehittämistoiminnasta vastaava Merivoimien tutkimuslaitos. Pääesikunta toimii Helsingissä.[113]

Rajavartiolaitos

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Terveydenhuolto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kaunialan Sairaala

Uudenmaan kunnat kuuluvat Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiriin HUSiin lukuun ottamatta Myrskylää ja Pukkilaa. Se on jaettu viiteen sairaanhoitoalueeseen:

HYKSin alueella toimii seitsemäntoista yliopistollista sairaalaa, muun muassa Meilahden, Jorvin ja Peijaksen sairaalat sekä useita erikoissairaaloita. Hyvinkään sairaanhoitoalueeseen kuuluu Hyvinkää, Järvenpää, Mäntsälä, Nurmijärvi ja Tuusula. Alueella on kaksi sairaalaa: Hyvinkään sairaala ja psykiatrinen Kellokosken sairaala. Lohjan alueeseen kuuluu Karjalohja, Karkkila, Lohja, Nummi-Pusula, Sammatti, Siuntio ja Vihti. Alueella on kaksi sairaalaa: Lohjan sairaala ja sen psykiatrisena yksikkönä toimiva Paloniemen sairaala. Länsi-Uudenmaan sairaanhoitoalueeseen kuuluu Hanko, Inkoo, Karjaa, Pohja ja Tammisaari. Alueella on niin ikään kaksi sairaalaa: somaattista hoitoa antava Länsi-Uudenmaan sairaala ja psykiatriseen hoitoon erikoistunut Tammiharjun sairaala. Porvoon sairaanhoitoalueeseen Itä-Uudellamaalla kuuluu Pornainen sekä Askola, Lapinjärvi, Loviisa, Porvoo ja Sipoo. Porvoon sairaala tarjoaa erikoissairaanhoitoa ja on vastuussa alueen erikoissairaanhoidon päivystyksestä.[114]

Helsingissä on myös lukuisia yksityisiä sairaaloita, kuten Eiran sairaala, Helsingin Diakonissalaitoksen Hoiva Oy ja Sairaala Mehiläinen.

Hyvinvointialueet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kartta Uudenmaan hyvinvointialueista.

Maakunta- ja soteuudistuksen myötä Uudenmaan maakuntaan perustettiin neljä hyvinvointialuetta, joiden vastuulle tuli lakisääteinen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäminen 1. tammikuuta 2023 alkaen. Hyvinvointialueiden ulkopuolelle jäänyt Helsinki vastaa palveluiden järjestämisestä alueellaan myös jatkossa. Lisäksi hyvinvointialueet ja Helsingin kattava HUS-yhtymä vastaa erikoissairaanhoidon järjestämisestä koko maakunnan alueella.[115]

Uudenmaan hyvinvointialueet ovat:

Helsinkiin perustettiin uusi Helsingin kaupungin sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala.

Politiikka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Loviisan kaupungintalo valmistui 1856.

Uudenmaan maakunta on jaettu Uudenmaan ja Helsingin vaalipiireihin. Helsingin vaalipiiri perustettiin vuonna 1952. Sen osuus eduskuntapaikoista oli vuoden 2023 eduskuntavaaleissa 23 paikkaa 200:sta. Vuosina 1954–2023 määrä on vaihdellut 19–24 välillä. Uudenmaan vaalipiirin osuus eduskuntapaikoista oli vuoden 2023 eduskuntavaaleissa 38 paikkaa. Maakunnan väestöosuuden kasvaessa määrä on kohonnut vähintään yhdellä edustajapaikalla jokaisissa vaaleissa 1950-luvulta lähtien lukuun ottamatta vuoden 2015 vaaleja. Yhteensä Uudenmaan ja Helsingin vaalipiireistä valituilla edustajilla oli 62 kansanedustajapaikkaa vuoden 2023 vaaleissa.[116]

Merkittävä ero Suomen keskiarvoon puoluekannatuksessa on Suomen Keskustan alhainen kannatus. Kokoomuksen kannatus puolestaan on korkeampaa kuin Suomessa keskimäärin. Sosiaalidemokraattien kannatus on suunnilleen sama kuin valtakunnan keskiarvo.[116]

Uudenmaan liitolla on maakuntavaltuusto, jonka jäsenistö koostuu Uudenmaan kunnanvaltuustojen edustajista. Valtuuston puolueiden paikkajakauma heijastaa siten kunnallisvaalien, ei eduskuntavaalien tulosta.[117]

Ruokakulttuuri

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uudellamaalla on läheiset yhteydet naapurimaakuntiin ja sinne muutetaan jatkuvasti. Onkin vaikea nimetä Uudenmaan omia perinneruokia. Inkoonpuuro on perunapuuro, joka levisi Inkoosta muuallekin Uudellemaalle ja sitä voidaan pitää Uudenmaan maakuntaruokana.[118]

Ruokakulttuuri levisi Uudellamaalla kartanoiden välityksellä. Rannikolla on syöty paljon kalaa. Se säilöttiin kuivaamalla tai suolaamalla vahvasti. Kala maustettiin ruohosipulilla, jota kasvoi rantakallioilla villinä. Uusmaalaista juhlaruokaa ovat perinteisesti olleet aladobi, juustot, kala, laatikot, etenkin perunalaatikko, lihapullat, rullasyltty ja sillisalaatti. Perinteisiä jälkiruokia ovat kräämi (kiisselin ja keiton välimuoto), luumukiisseli, riisipuuro ja rusinasoppa sekä sekahedelmäsoppa eli väskynäsoppa. Perinteisiä uusmaalaisia syysruokia ovat liharuoat, kuten peruna-, ryyni- ja verimakkara sekä hernepöperö ja hällkryyniliemi. Helsinki on ollut maakunnan ja koko Suomen kahvila- ja ravintolakulttuurin merkittävä keskus.[118]

Vuoden kylät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kellokosken kirkko. Kellokoski oli vuoden 1996 uusmaalainen kylä.
Fiskari valittiin vuoden uusmaalaiseksi kyläksi vuonna 2000.

Uudellamaalla kuten muuallakin Suomessa maaseudun kylätoiminta on virinnyt viime vuosikymmeninä. Kunniamainintana esimerkillisestä toiminnasta yhdelle uusmaalaiselle kylälle myönnetään vuosittain Vuoden uusmaalainen kylä -kunniamaininta. Vuoden uusmaalainen kylä on valittu vuodesta 1988 lähtien. Myös Itä-Uudellamaalla valittiin sen muodostaessa oman maakuntansa 1997–2010 vuosittain vuoden itäuusmaalainen kylä.

Valinta ei ole aina kohdistunut tavallisiin maaseutukyliin, vaan myös samat kriteerit täyttäviin kaupunginosiin vuoden 2012 valintaan saakka. Vuoden 2013 valinnasta syksyllä 2012 lähtien valinta on kohdennettu vuorovuosin kaupunginosaan ja kylään.

Vuoden Uusmaalainen kylä on valittu vuodesta 1988 lähtien. Ne ovat olleet[119]:

Tässä vaiheessa valintamenettelyä muutettiin, joten vuoden 1995 Uusmaalaista kylää ei valittu.

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Maakuntajohtaja johtaa toimiston työskentelyä uudenmaanliitto.fi. 1.12.2012. Helsinki: Uudenmaan liitto. Viitattu 3.3.2012.
  2. ↑ Pinta-alat kunnittain (Excel) 1.1.2021 1.1.2021. Maanmittauslaitos. Viitattu 13.5.2021.
  3. ↑ a b Väestönmuutosten ennakkotiedot muuttujina Vuosineljännes, Alue ja Tiedot 24.10.2024. Tilastokeskus. Viitattu 24.10.2024.
  4. ↑ Terhi Ainiala, Minna Saarelma, Paula Sjöblom: Nimistöntutkimuksen perusteet, s. 66. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2008.
  5. ↑ Sipoon historiallis en ajan muinaisjäännösten inventointi vuonna 2007, V.-P. Suhonen (s.6) Museovirasto. Arkistoitu 22.8.2016.
  6. ↑ Georg Haggrén, Petri Halinen, Mika Lavento, Sami Raninen ja Anna Wessman: Muinaisuutemme jäljet, s. 300–301. Gaudeamus, 2015.
  7. ↑ Kari Tarkiainen: Ruotsin itämaa, s. 122–123. Svenska litteratursällskapet i Finland. Helsinki., 2010.
  8. ↑ Georg Haggrén, Petri Halinen, Mika Lavento, Sami Raninen ja Anna Wessman: Muinaisuutemme jäljet, s. 340. Gaudeamus, 2015.
  9. ↑ Kari Tarkiainen: Ruotsin itämaa, s. 47–49. Svenska litteratursällskapet i Finland., 2010.
  10. ↑ Saulo Kepsu: Uuteen maahan – Helsingin ja Vantaan vanha asutus ja nimistö, s. 15. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2005.
  11. ↑ a b http://yle.fi/alueet/helsinki/uusimaa/2009/10/ita-uudenmaan_maakunta_lakkautetaan_1100759.html[vanhentunut linkki]
  12. ↑ Koululaisen uusi tietosanakirja 7, artikkeli "Uusimaa", WSOY 1975
  13. ↑ Aaltojenalla.fi
  14. ↑ Aaltojenalla.fi
  15. ↑ Geologia.fi
  16. ↑ Länsi-Uudenmaan historiaa, pdf, s. 5 (Arkistoitu – Internet Archive)
  17. ↑ Uudenmaanliitto.fi, s. 13 (Arkistoitu – Internet Archive)
  18. ↑ a b Aino – Suuri Suomen kartasto, s. 63
  19. ↑ a b c http://www.jarviwiki.fi/wiki/Toiminnot:Kysy/-5B-5BLuokka:J%C3%A4rvi-5D-5D-5B-5BMaakunta::Uudenmaan-20maakunta-5D-5D/-3FPinta-2Dala/-3FSyvyys/-3FKunta/order%3DDESC/sort%3DPinta-2Dala
  20. ↑ http://www.jarviwiki.fi/wiki/Lohjanj%C3%A4rvi_%2823.021.1.001%29
  21. ↑ http://www.jarviwiki.fi/wiki/Simij%C3%A4rvi_eli_Iso-Simi_%2882.002.1.031%29
  22. ↑ Gennarbyviken. Järviwiki. Viitattu 27.10.2022.
  23. ↑ Ympäristö.fi : Ympäristötiedon hallintajärjestelmä Hertta Ympäristötiedon hallintajärjestelmä Hertta. Viitattu 27.10.2022.
  24. ↑ Uudenmaan ekologiset verkostot Zonation-analyysien perusteella (pdf-sivu 5/132) Uudenmaan liiton julkaisuja E 194 - 2018. Uudenmaan liitto. Viitattu 27.6.2020.
  25. ↑ a b c Uudenmaan ekologiset verkostot Zonation-analyysien perusteella (pdf-sivu 23/132) Uudenmaan liiton julkaisuja E 194 - 2018. Uudenmaan liitto. Viitattu 27.6.2020.
  26. ↑ Yliopiston almanakat 1996 (s. 47) ja 2013 (s. 49), Helsingin yliopisto
  27. ↑ Ilmatieteenlaitos.fi
  28. ↑ Vuositilastot (Vuosikeskilämpötilat Helsingissä ja Sodankylässä) Ilmatieteen laitos. Ilmatieteen laitos. Viitattu 25.3.2020.
  29. ↑ a b c http://ilmasto-opas.fi/fi/ilmastonmuutos/suomen-muuttuva-ilmasto/-/artikkeli/fi/08848977-fd1a-4e85-8389-7ecf3ca7de7d/uusimaa-avomerelta-lohjanharjulle.html
  30. ↑ http://www.fmi.fi/saa/tilastot_5.html
  31. ↑ a b c Tilastoja Suomen ilmastosta ja merestä 1991-2020 (Lataa tiedosto) TILASTOJA SUOMEN ILMASTOSTA JA MERESTÄ 1991–2020. lokakuu 2021. Helsinki: Sää- ja turvallisuuskeskus. Viitattu 26.11.2021.
  32. ↑ http://www.tekniikka.oamk.fi/~kimmoi/talrakjatko/3_ilmasto_lampotila_10426.pdf (Arkistoitu – Internet Archive)
  33. ↑ Pikku Jättiläinen 1958, s. 452 ja 454, WSOY
  34. ↑ Mitä missä milloin 1970, s. 78, Kustannusosakeyhtiö Otava 1969
  35. ↑ Yliopiston almanakka 2002, s. 46 ja 50, Helsingin yliopisto 2001
  36. ↑ Yliopiston almanakka 2013, s. 48 ja 52, Helsingin yliopisto 2012
  37. ↑ http://www.kemi.fi/kk021498/aurinko.html (Arkistoitu – Internet Archive)
  38. ↑ http://wiki.naturalfrequency.com/wiki/Solar_Position_Calculator (Arkistoitu – Internet Archive)
  39. ↑ Haggrén ym., s. 40
  40. ↑ Saulo Kepsu: Uuteen maahan – Helsingin ja Vantaan vanha asutus ja nimistö, s. 58. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2005.
  41. ↑ a b Kari Tarkiainen: Ruotsin itämaa, s. 122–123. Svenska litteratusällskapet i Finland. Helsinki., 2010.
  42. ↑ a b Solantie, Reijo: Ilmasto ja sen määräämät luonnonolot Suomen asutuksen ja maatalouden historiassa Jyväskylä studies in humanities;1459-4331 ;196.. 2012. Jyväskylän yliopisto. Viitattu 13.5.2015.
  43. ↑ Kari Tarkiainen: Ruotsin itämaa, s. 119. Svenska litteratussällskapet i Finland. Helsinki., 2010.
  44. ↑ Uudenmaanliitto.fi, pdf, s. 29 (Arkistoitu – Internet Archive)
  45. ↑ Lääninhallitus.fi (Arkistoitu – Internet Archive)
  46. ↑ Uudenmaanliitto.fi / Uudenmaan maakuntatunnukset (Arkistoitu – Internet Archive)
  47. ↑ Kunnat.net / Kuntien ja maakuntien vaakunat
  48. ↑ Suomen tilastollinen vuosikirja 1932, s. 6
  49. ↑ a b Suomen tilastollinen vuosikirja 1936, s. 10
  50. ↑ Suomen tilastollinen vuosikirja 1936, s. 14–16
  51. ↑ Uudenmaanliitto.fi, väestö
  52. ↑ a b http://www.stat.fi/tup/alue/kuntienavainluvut.html#?year=2017&active1=MK01]
  53. ↑ Tilastokeskus: Tilastokeskuksen PX-Web-tietokannat: Taajamat väkiluvun ja väestöntiheyden mukaan 31.12.2015 Suomen virallinen tilasto (SVT): Väestörakenne [verkkojulkaisu]. ISSN=1797-5379. 2016.. 31.12.2015. Tilastokeskus. Viitattu 29.3.2017.[vanhentunut linkki]
  54. ↑ Uudenmaanliitto.fi, väestötiheys (Arkistoitu – Internet Archive)
  55. ↑ Tem.fi, s. 7
  56. ↑ Uudenmaanliitto.fi, väestön ikärakenne (Arkistoitu – Internet Archive)
  57. ↑ Tilastokeskus: 11lk -- Väestönmuutosten ennakkotiedot alueittain, 2023Q1*-2023Q4* Suomen virallinen tilasto (SVT). 25.1.2024. Tilastokeskus. Viitattu 26.1.2024.
  58. ↑ a b Tilastokeskus: 11ra -- Tunnuslukuja väestöstä alueittain, 1990-2022 Suomen virallinen tilasto (SVT). 31.3.2023. Tilastokeskus. Viitattu 31.3.2023.
  59. ↑ a b Väestö 31.12. muuttujina Alue, Tiedot ja Vuosi 29.3.2017. Tilastokeskus. Viitattu 31.3.2018.[vanhentunut linkki]
  60. ↑ Tilastokeskus: Väestönmuutosten ennakkotiedot muuttujina Alue, Vuosineljännes ja Tiedot Suomen virallinen tilasto (SVT). 27.1.2022. Tilastokeskus. Viitattu 27.1.2022.[vanhentunut linkki]
  61. ↑ http://tietopalvelu.uudenmaanliitto.fi/vaesto/fi_FI/vaesto_johdanto/ (Arkistoitu – Internet Archive)
  62. ↑ Maakuntien välinen muutto iän ja sukupuolen mukaan tulo- ja lähtömaakunnittain 1990 – 2016 (Arkistoitu – Internet Archive) Tilastokeskus
  63. ↑ Maahan- ja maastamuutto lähtö- tai määrämaan ja syntyperän mukaan maakunnittain 1990 – 2016 (Arkistoitu – Internet Archive) Tilastokeskus
  64. ↑ a b c Tilastokeskus: Väestönmuutokset muuttujina Vuosi, Alue ja Tiedot Suomen virallinen tilasto (SVT): Syntyneet [verkkojulkaisu]. ISSN=1798-2391. 2019. 24.4.2020. Helsinki: Tilastokeskus. Viitattu 26.5.2020.[vanhentunut linkki]
  65. ↑ Tilastokeskus: Tunnuslukuja väestöstä muuttujina Alue, Tiedot ja Vuosi Suomen virallinen tilasto (SVT). 24.3.2020. Tilastokeskus. Viitattu 25.3.2020.[vanhentunut linkki]
  66. ↑ Taajama- ja haja-asutusalueväestö iän ja sukupuolen mukaan kunnittain 31.12.2017 28.9.2017. Tilastokeskus. Arkistoitu 14.7.2019. Viitattu 27.11.2018.
  67. ↑ Taajamat väkiluvun ja väestöntiheyden mukaan 31.12.2017 Tilastokeskus. Arkistoitu 24.7.2018. Viitattu 27.11.2018.
  68. ↑ Hangon kaupunki: Hanko pähkinänkuoressa Hangon kaupunki. Arkistoitu 25.3.2016. Viitattu 2.4.2016.
  69. ↑ a b Suomen tilastollinen vuosikirja 1903 (pdf-sivu 32/314) Doria.fi. Helsinki: Tilastollinen päätoimisto. Viitattu 29.3.2017.
  70. ↑ a b Suomen tilastollinen vuosikirja 1951 (pdf-sivu 32/338) Doria.fi. Helsinki: Tilastollinen päätoimisto. Viitattu 29.3.2017.
  71. ↑ a b Suomen tilastollinen vuosikirja 1981 (pdf-sivu 53/501) Doria.fi. Helsinki: Tilastokeskus. Viitattu 29.3.2017.
  72. ↑ a b c d Tilastokeskus: 11rl -- Kieli iän ja sukupuolen mukaan maakunnittain, 1990-2023 Suomen virallinen tilasto (SVT): Väestörakenne [verkkojulkaisu]. ISSN=1797-5379.. 26.4.2024. Helsinki: Tilastokeskus. Arkistoitu 2.4.2023. Viitattu 26.4.2024.
  73. ↑ http://www.kotus.fi/index.phtml?s=368 (Arkistoitu – Internet Archive)
  74. ↑ http://www.gaudeamus.fi/suomenmurrekirja/ (Arkistoitu – Internet Archive)
  75. ↑ http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1375502107304 (Arkistoitu – Internet Archive)
  76. ↑ Tarkiainen, Kari: Ruotsin Itämaa, s. 215, 216, 220. Helsinki: Svenska litteratursällskapet i Finland, 2010. ISBN 978-951-583-212-2
  77. ↑ a b Tilastokeskus: Väestö 31.12. muuttujina Maakunta, Kieli, Sukupuoli, Tiedot, Ikä ja Vuosi Suomen virallinen tilasto (SVT): Väestörakenne [verkkojulkaisu]. ISSN=1797-5379. 2022.. 31.3.2022. Helsinki: Tilastokeskus. Viitattu 31.3.2022.[vanhentunut linkki]
  78. ↑ a b c d e f Tilastokeskuksen PxWeb-tietokannat Suomen virallinen tilasto (SVT): Aluetilinpito. 29.11.2023. Tilastokeskus. Viitattu 12.1.2024.
  79. ↑ Arvonlisäys kasvoi parhaiten Lapissa ja Uudellamaalla vuonna 2013 Suomen virallinen tilasto (SVT): Aluetilinpito. 11.12.2015. Tilastokeskus. Viitattu 11.12.2015.
  80. ↑ EVA Fakta: Tästä Suomi elää 12.6.2014. EVA.
  81. ↑ a b http://www.tem.fi/files/38575/elykun2013.pdf
  82. ↑ http://tietopalvelu.uudenmaanliitto.fi/Tyomarkkinat/tyopaikkaomavaraisuus/ (Arkistoitu – Internet Archive)
  83. ↑ Uudenmaanliitto.fi, työllisyyskehitys, s. 11, s. 20 (Arkistoitu – Internet Archive)
  84. ↑ Työllisyystilastot Uudenmaanliitto.fi. 11.8.2023. Uudenmaan liitto. Viitattu 13.10.2023.
  85. ↑ a b Uudenmaanliitto.fi, työllisyyskehitys, s. 13 (Arkistoitu – Internet Archive)
  86. ↑ a b Uudenmaanliitto.fi, aluetalous (Arkistoitu – Internet Archive)
  87. ↑ Tekes.fi (Arkistoitu – Internet Archive)
  88. ↑ Uudenmaanliitto.fi, työllisyyskehitys, s. 14 (Arkistoitu – Internet Archive)
  89. ↑ [http://www.uudenmaanliitto.fi/files/6289/Maatalouden_kannalta_hyvat_ja_yhtenaiset_peltoalueet_Uudellamaalla_E_115_2011.pdf Uudenmaan liiton julkaisuja E 115 – 2011 MAATALOUDEN KANNALTA HYVÄT JA YHTENÄISET PELTOALUEET UUDELLAMAALLA] 2011. Uudenmaan liitto. Viitattu 17.9.2015.
  90. ↑ Uudenmaanliitto.fi, työllisyyskehitys, s. 12 (Arkistoitu – Internet Archive)
  91. ↑ Uudenmaan maaseudun kehittämisstrategia 2020 1.10.2012. Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Viitattu 17.9.2015.
  92. ↑ http://www.mediataloesa.fi/mediatiedot
  93. ↑ http://yle.fi/ohjelmat/radio/radiosuomi/itauusimaa
  94. ↑ http://yle.fi/alueet/helsinki/ylen-lantinen/ (Arkistoitu – Internet Archive)
  95. ↑ http://www.radiofakta.se/public/fi_lr.asp[vanhentunut linkki]
  96. ↑ http://koti.mbnet.fi/hyundai/rata.htm (Arkistoitu – Internet Archive)
  97. ↑ https://www.hsl.fi/keh%C3%A4rata (Arkistoitu – Internet Archive)
  98. ↑ Salomaa, Marja: Uuden pikaratikan liikenne alkaa lokakuussa Helsingin Sanomat. 19.9.2023. Viitattu 19.9.2023.
  99. ↑ Ajankohtaista Länsimetro.fi. 2022. Länsimetro Oy. Viitattu 27.10.2022.
  100. ↑ Liikenneviraston tilastoja Tietilasto 2014 (s. 25). 2015. Liikennevirasto. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 28.1.2016.
  101. ↑ a b https://web.archive.org/web/20110716075445/http://www.uudenmaanliitto.fi/files/435/Liiteraportti_3_Liikenneselvitys.pdf
  102. ↑ http://www.msjlruneberg.fi/fi/aikataulu.html (Arkistoitu – Internet Archive)
  103. ↑ https://www.finavia.fi/fi/helsinkivantaa/lyhyesti/
  104. ↑ Matkustajamäärät lentoasemittain 1998–2019 (PDF) (s. 11) Finavia. Viitattu 27.5.2020.
  105. ↑ Uudenmaan ELY-keskuksen kevyen liikenteen tarveselvitys 2013
  106. ↑ http://www.kehav.fi/
  107. ↑ http://portal.liikennevirasto.fi/sivu/www/f/hankkeet/kaynnissa/keha3 (Arkistoitu – Internet Archive)
  108. ↑ https://web.archive.org/web/20110524065206/http://www.intermin.fi/intermin/images.nsf/files/bb18d67661105a63c22572f400378f22/$file/tutkinnon_suorittaneet_maakunnittain_1998_ja_2005.pdf
  109. ↑ http://www.evl.fi/kkh/ktk/uskonnol.htm (Arkistoitu – Internet Archive)
  110. ↑ a b Huotari, Voitto: Kirkkomme herätysliikkeet tänään, s. 157. Pieksämäki: Kirjapaja, 1981. ISBN 951-621-297-2
  111. ↑ Seppo, Juha: Uskovien yhteisö vai valtionkirkko, s. 17–106. (Uskonnolliset vähemmistöyhteisöt ja evankelis-luterilaisesta kirkosta eroaminen Suomessa vuosina 1923–1930) Helsinki: Suomen kirkkohistoriallinen seura, 1983. ISBN 951-9021-50-7
  112. ↑ III Kirkon kehityssuunnat (Internet Archivessa, tallennettu 27.11.2004) 24.11.2004. Kirkon tutkimuskeskus. Arkistoitu 27.11.2004. Viitattu 21.9.2014.
  113. ↑ http://www.mil.fi/index.dsp (Arkistoitu – Internet Archive)
  114. ↑ http://www.hus.fi/?path=1
  115. ↑ Hyvinvointialueiden perustaminen - Soteuudistus. Viitattu 19.8.2021.[vanhentunut linkki]
  116. ↑ a b Kansanedustajien määrä vaalipiireittäin ja eduskuntaryhmittäin Eduskunta. Viitattu 13.10.2023.
  117. ↑ Maakunta­valtuustolla on ylin päätösvalta 13.9.2023. Uudenmaan liitto. Viitattu 13.10.2023.
  118. ↑ a b Maakuntien ruokaperinteitä – Uusimaa Ruokatieto Yhdistys. Arkistoitu 7.8.2016. Viitattu 25.2.2015.
  119. ↑ Vuoden uusmaalaiset kylät ja kaupunginosat vuodesta 1988 Uudenmaan liitto. Arkistoitu 21.10.2019. Viitattu 25.10.2019.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Uudenmaan maakunnan seutukunnat
Helsingin seutukunta
Loviisan seutukunta
Porvoon seutukunta
Raaseporin seutukunta
Entinen Lohjan seutukunta
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Uudenmaan_maakunta&oldid=22818346”