Pohjois-Pohjanmaan maakunta
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. Tarkennus: Liki lähteetön, viitteetön, lähteitä lähinnä säässä ja tilastoissa ja lestadiolaisosuudessa. Muuten saa arvailla mistä tiedot ovat peräisin. |
| Pohjois-Pohjanmaan maakunta | |
|---|---|
 |
 |
|
sijainti |
|
| Historialliset läänit |
Pohjanmaan lääni (1634–1775) Oulun lääni (1775–2009) |
| Maakuntakeskus | Oulu |
| Maakuntajohtaja | Jussi Rämet |
| Pinta-ala ilman merialueita |
39 192,65 km² toiseksi suurin 2021 |
| Kokonaispinta-ala |
45 851,98 km² toiseksi suurin 2021 [1] |
| – maa | 36 828,32 km² |
| – sisävesi | 2 364,33 km² |
| – meri | 6 659,33 km² |
| Väkiluku |
418 024 4:nneksi suurin 30.9.2024 [2] |
| – väestötiheys | 11,35 as./km² (30.9.2024) |
| Maakuntalaulu | Kymmenen virran maa |
| Nimikkolajit | |
| – eläin | kärppä |
| – järvi | Pyhäjärvi |
| – kala | siika |
| – kasvi | suopursu |
| – kivi | liuske |
| – lintu | kurki |
| Lyhenne | FI-14 |
Pohjois-Pohjanmaa (ruots. Norra Österbotten) on Suomen maakunta, joka sijaitsee Suomen keskiosassa Perämeren rannikolla ja toisaalta ulottuu Suomen itärajallekin. Maakunnan pinta-ala oli 1. tammikuuta 2021 45 851,98 km², josta maa-alueita on 36 828,32 km² ja sisävesiä 2 364,33 km². Maakunnalla on lisäksi merialueita 6 659,33 km². Pinta-alaltaan maakunta on Suomen toiseksi suurin. Maakunnan väkiluku oli 30. syyskuuta 2024 418 024 henkeä,[2] ja se on väkiluvultaan Suomen neljänneksi suurin. Pohjois-Pohjanmaa on Uudenmaan ja Pirkanmaan ohella väkiluvultaan nopeiten kasvava maakunta Suomessa, mikä selittyy osaltaan suurperheitä suosivien vanhoillislestadiolaisten suurella osuudella väestöstä[3]. Väestötiheys on 11,35 asukasta neliökilometrillä. Alueen pääkaupunki ja samalla asukasluvultaan suurin kaupunki on Oulu. Pohjois-Pohjanmaa rajoittuu pohjoisessa Lappiin, idässä Kainuuseen ja Venäjään, etelässä Pohjois-Savoon, Keski-Suomeen ja Keski-Pohjanmaahan sekä lännessä Pohjanlahteen.
Pohjois-Pohjanmaan maakunnallisia osa-alueita ovat Pyhäjoen, Siikajoen, Oulujoen ja Iijoen laaksot. Lisäksi Kalajokilaakso, Oulun Eteläinen, luetaan Pohjois-Pohjanmaahan lähinnä hallinnolliselta pohjalta, ja se muodostaakin Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan välisen vaihettumisvyöhykkeen.lähde? Pohjois-Pohjanmaan koillisosan kunnat Pudasjärvi, Taivalkoski ja Kuusamo muodostavat yhdessä Lapin maakuntaan kuuluvan Posion kanssa ns. Koillismaan.
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Pohjois-Pohjanmaan historia
Pohjois-Pohjanmaa on osa laajaa Pohjanmaan historiallista maakuntaa, jonka alue kattaa nykyisin kuusi erillistä nykymaakuntaa: Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa, Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu ja Lapin eteläosa (Peräpohjola). Pohjois-Pohjanmaan vanhimmat asutuslöydöt on ajoitettu Suomusjärven kulttuurikaudelle. Alueen ensimmäisiä suomalaisasukkaita olivat hämäläiset, jotka nousivat pohjoiseen merenrantaa pitkin. Hämäläisiä houkuttivat mm. turkikset ja Pohjanmaan jokilaaksojen hedelmälliset viljelymaat, ja he toivatkin maanviljelyn alueelle. Kiinteää suomalaisasutusta Pohjanlahden rannikolle syntyi 1300-luvulla, kun aluetta alettiin asuttamaan voimaperäisesti Pähkinäsaaren rauhan jälkeen. Näihin aikoihin myös kristinusko vakiintui alueelle. 1400- ja 1500-luvulla Ruotsi ja Venäjä kävivät sotia Perämeren rannikon omistuksesta, ja Pohjois-Pohjanmaalle kohdistui lukuisia venäläisten tekemiä ryöstö- ja hävitysretkiä. 1500-luvun lopulla Oulujoen suistoon rakennettiin Oulun linna. Tälle paikalle alkoi vähitellen kehittyä Oulun kaupunki, joka perustettiin 1605.
Pohjois-Pohjanmaan rannikon talouselämän perustan muodostivat pitkään laivanrakennus ja merenkulku; myöhemmin asutus levisi sisämaahan Pohjanmaan jokivarsia pitkin. Pohjanmaan joet osoittautuivat hyviksi kalastusalueiksi ja kuljetusväyliksi (tervan ja tukkien kuljetus), ja niiden varsille syntyi vähitellen erikokoisia kauppapaikkoja. Karjanhoito ja metsätalous (lähinnä tervanpoltto) yleistyivät. Maakuntaan syntyi 1800-luvulla laajamittaista teollisuutta, etenkin sahateollisuutta.
Luonto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pohjois-Pohjanmaan luonnonmaisemia luonnehtivat Perämereen laskevien jokien halkoma tasainen rannikkoseutu, Suomenselän karu suomaa sekä Koillismaan jylhä ylänköalue.
Pinnanmuodot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Koko maakuntaa tarkasteltaessa pinnanmuodot ovat varsin vaihtelevia. Maakunnan maankamara viettää idästä länteen vesistöjen virtaussuuntien mukaisesti. Ainoastaan osa Kuusamon seudusta kuuluu jo Vienanmereen suuntautuvaan alueeseen. Maasto kohoaa loivasti erityisesti Kalajoen, Siikajoen ja Oulujoen laaksoissa, missä sadan metrin korkeustaso saavutetaan vasta noin sadan kilometrin päässä rannikosta. Pyhäjoen ja Siikajoen välisellä seudulla , Vihannin alueella sadan metrin taso tulee vastaan kuitenkin jo parin peninkulman päässä Perämerestä.
Suhteelliset korkeusvaihtelut poikkeavat erittäin suuresti maakunnan eri osissa. Tasaisinta on rannikkoalueella, joka on korkeussuhteiltaan lakeutta (korkeuserot 5–10 metriä), Oulujoen ympäristössä ja rannikon läheisyydessä jopa tasankoa (alle 5 m). Suomenselän vedenjakajalla sekä Oulujärven luoteis- ja pohjoispuolisilla seuduilla korkeussuhteet ovat pääasiallisesti kankaremaata (10–20 m) ja mäkimaata (20–50 m). Korkeimmat kohdat yltävät näillä alueilla lähes 200 metriin merenpinnan yläpuolelle (mm. Rokuanvaara 194 m).
Vuorimaata (50–200 m) ja paikoin jopa ylhiömaata (yli 200 m) olevan Koillismaan korkeimmat kohdat kohoavat Kuusamon vaaraseudulla puolestaan lähes 500 metrin korkeuteen merenpinnasta; Pohjois-Pohjanmaan korkein kohta on Rukatunturi (500 m). Muita Koillismaan jykevien vaarajonojen tunnettuja vaaroja ovat Iso-Syöte, Pyhitysvaara, Iivaara ja Valtavaara.
Kallioperä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Iijoen eteläpuolinen jokimaa ja siihen idässä rajautuva Suomenselän suomaa kuuluvat kallioperältään Svekokarelideihin, joiden kivilajikoostumus on täällä varsin kirjava. Vallitsevina kivilajeina ovat graniitit, granodioriitit, fylliitti, kiilleliuskeet ja gneissit, joiden joukossa on muun muassa laajahkoja gabro-, periodiitti-, metabasaltti-, vihreäkivi- ja amfiboliittiesiintymiä.
Oulujokilaakson eteläpuolella olevan laajan graniittialueen ympäröimänä sijaitsee Suomen nuorimpiin kivilajeihin kuuluva sedimenttikivialue, niin sanottu Muhoksen muodostuma. Se ulottuu Muhokselta Oulujokisuun kautta Haukiputaan Virpiniemelle pohjoisessa ja Liminganlahden rannoilta Hailuodon kautta Perämerelle lännessä. Nämä väriltään yleensä punertavat tai ruskeat jotuniset savikerrostumat ovat syntyneet svekokarelidisen vuorijonopoimutuksen jälkeen noin 1 300 miljoonaa vuotta sitten. Herkästi kuluvina ne ovat voineet säilyä nykypäiviin vain peruskallion hautavajoamassa samaan tapaan kuin niiden kanssa samanikäiset hiekkakivikerrostumat Satakunnassa. Savikerrostumien vahvuus on Muhoksella ja Hailuodossa noin 500 m, Limingan Tupoksessa jopa 1 000 m.
Iijoelta Oulujärven länsipuolelle kaartuvalta linjalta pohjoisessa olevat alueet kuuluvat lähes kokonaisuudessaan ikivanhaan niin sanottuun presvekokarelidiseen pohjakompleksiin, jonka graniitit, gneissit ja pienehköt metabasaltti-, amfiboliitti-, sepentiniitti-, ja vuolukiviesiintymät syntyivät jo noin 2 700 miljoonaa vuotta sitten. Tätä Suomen alueen vanhimmista kivilajeista koostuvaa aluetta halkaisee Kainuusta Kuusamon pohjoisosiin kaartuva svekorarelidinen kvartsiittivyöhyke, joka kulutusta hyvin kestävänä näkyy maisemassa luisina vaaroina. Alueen kallioerän erikoisuuksiin kuluu Kuusamon Iivaaran alkalikiviesiintymä, jonka pääkivilajina on ijoliitti päämineraalinaan alumiinin raaka-aineeksi kelpaava nefeliini. Sitä pidetään Kuolan laajan nefeliinisyeniittialueen satelliittimassiivina.
Maakunnan kallioperän sisältämien malmivarojen turvin alueelle on perustettu neljä kaivosta joista Taivalkosken Mustavaarasta on louhittu vanadiinia, Raahen Lampinsaaresta sinkkiä, Nivalan Hiturasta nikkeliä ja Pyhäjärven Pyhäsalmesta rikkikiisua, kuparia ja sinkkiä. Kaivoksista Lampinsaari ja Mustavaara on lopetettu toiminnan kannattamattomuuden vuoksi. Nykyään Pohjois-Pohjanmaalla on kaksi kaivosta: Hituran ja Pyhäsalmen kaivokset. Kanadalaisen kaivosyhtiö Inmet Mining Corporationin omistama Pyhäjärven kaivos on Euroopan syvin (1,4 km) sekä nykyaikaisin metallikaivos, josta louhitaan sinkkiä ja kuparia sisältävää malmia. Hituran kaivoksella käsitellään vuosittain noin 620 000 tonnia malmia, kaivoksen omistaa tällä hetkellä Belvedere Resources Ltd. Raahen Laivakankaalle on ruotsalainen Nordic Mines Ab perustamassa yhtä Euroopan suurimmista kultakaivoksista.
Maaperä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vaihtelevan paksuinen pohjamoreenivaippa verhoaa kallioperää lähes kaikkialla. Laajimmat avokallioesiintymät sijaitsevat Kala- ja Pyhäjokien välisellä rannikkovyöhykkeellä lounaassa sekä Perämeren rannikolla Iin Kuivaniemellä. Jäätikön liikesuuntaa kuvastavia virtaviivaisia moreeniselänteitä, drumliineita, esiintyy erityisen paljon Kuusamossa, missä ne tekevät maisemasta itä–kaakkoissuuntaan hyvin juovaisen. Drumliineita esiintyy laajoina kenttinä myös lähempänä rannikkoa muun muassa Limingassa, Ylikiimingin–Utajärven seudulla ja Kalajoen vesistöalueella. Kalajoen alueella on myös laajoja kumpu- ja ablaatiomoreenikenttiä. Muualla kumpumoreeneita on erityisesti Raahen seuduilla. Maisemakuvaa elävöittävät lukuisat pitkittäisharjut, jotka suuntautuvat etelässä luoteesta kaakkoon, mutta pohjois- ja koillisosissa usein jo lännestä itään. Huomattavimpia Oulujokilaakson eteläpuolisia harjumuodostumia ovat Kalajoen–Reisjärven harju, Raahen harju ja Hailuodon–Rokuan harju, joka jatkuu Sotkamoon ja sieltä edelleen Salpausselille ja Pohjois-Karjalan reunamuodostumiin. Rokuan harjujakso laajenee Vaalan ja Utajärven rajalla mahtavaksi Rokuanvaaraksi. Rokuan koillispuolella ovat muun muassa Kuusamon harju, Haukiputaan–Paltamon harju sekä pohjoisessa jäätikkökielekkeiden äärelle syntynyt mittava Pudasjärven–Taivalkosken saumamuodostuma, joka ulottuu Suomussalmen Hossaan saakka.
Laajoja sora- ja hiekkaesiintymiä on lisäksi koillisosan laaksontäytteissä ja muissa jäätikön ulkopuolelle syntyneissä kerrostumissa. Nykyisen rannikon tuntumassa ja erityisesti Hailuodon–Rokuan harjun ympärillä taas levittäytyvät mittaavat rantakerrostumat, joiden loivasti viettävillä pinnoilla on runsaasti aallokon kasaamia rantavalleja. Hiekkakerrostumien yhteydessä esiintyy usein myös tuulen kerrostamia lentohiekkakenttiä, joista huomattavimpia ovat Kalajoen, Siikajoen, Hailuodon, Oulunsalon ja Rokuan dyynimuodostumat. Hienojakoisia savi- ja silttikerrostumia on laajemmalti Kala-, Pyhä- ja Siikajokilaaksoissa sekä Liminganlahden perukassa, missä maapeitteen vahvuus on yleisesi 60–70 m. Silttiainesta on myös useimpia jokia myötäilevissä jokikerrostumissa.
Turpeen osuus maapeitteestä on erityisen voimakas Pyhäjokilaaksosta aina maakunnan pohjoisrajalle ulottuvalla alueella, joka myötäilee Perämerta noin sadan kilometrin levyisenä vyöhykkeenä. Varsinkin vyöhykkeen sisäosissa soiden osuus pinta-alasta on huomattava.
Merialue ja vesistöt
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pohjois-Pohjanmaan matala ja maatunut rannikko on syntynyt jatkuvasta maankohoamisesta johtuvan rannansiirtymisen seurauksena. Meri syvenee erityisen hitaasti Oulun edustalla, missä 20 metrin syvyys saavutetaan vasta noin 50 km:n päässä rannikosta. Suomen aluevesirajan sisäpuolella on vedensyvyys lähes kaikkialla alle 20 m, ja meren keskiviivaa noudattavan kalastusvyöhykerajan sisäpuolella on vain pienehköjä yli 100 metrin syvänteitä. Laajojen merenrantaniittyjen ja jokisuistojen luonnehtima rantaviiva on ehjä, ja saaria sen edustalla on vähän. Oulun edustalla on kuitenkin yksi suuri saari, jäkälää kasvavista hiekkakankaistaan tunnettu Hailuoto. Tämän lisäksi maakunnan lounaisrajalla on pienehkö Rahjan saaristo sekä Iin ja Haukiputaan edustalla useita erillisiä saaria (mm. Maakrunni ja Ulkokrunni). Meren pintaveden keskimääräinen suolapitoisuus on 0,2–035 %, jokisuiden läheisyydessä vain runsaat 0,1 %. Vesi virtaa alueen rannikkoa myötäillen koilliseen. Ilmanpaine- ja tuuliolosuhteiden aiheuttama veden korkeusvaihtelu on Perämeren pohjukassa jopa lähes kolme metriä.
Pohjois-Pohjanmaa on vähäjärvistä aluetta (järvisyys alle 6 %). Poikkeuksen muodostaa Kuusamon seutu, jossa järvisyys on 12–14 % maa-alasta. Maakunnan koillisosan järvet ovat jääkautisen mannerjään vaikutuksesta melko säännöllisesti suuntautuneita. Koillismaan suurimpia järviä ovat Kitkajärvet (Yli- ja Ala-Kitka) Kuusamon ja Posion rajalla sekä Pudasjärven Puhosjärvi ja Jongunjärvi, Kuusamon Muojärvi, Kuusamojärvi, Iijärvi, Iso-Kero ja Irnijärvi ja Taivalkosken Kostonjärvi ja Tyräjärvi. Ainoa vähäjärvisellä rannikkoseudulla sijaitseva suurempi järvi on Iin Oijärvi. Laajin kokonaan Pohjois-Pohjanmaan alueella sijaitseva järvi ja maakunnan nimikkojärveksi valittu Pyhäjärven Pyhäjärvi sijaitsee puolestaan Suomenselän alueella maakunnan eteläkulmalla, jossa Keski-Suomi ja Pohjois-Savo tulevat nopeasti vastaan ja maisemat vaihettuvat Pohjanmaasta Järvi-Suomeksi.
Valtaosa Pohjois-Pohjanmaan vesistä laskee länteen Pohjanlahteen, mutta osa laskee Maanselän päävedenjakajan vaikutuksesta itään Vienanmereen. Suomenselän vedenjakajalta alkavat Kalajoen, Pyhäjoen ja Siikajoen vesistöt peittävät maakunnan lounaisosan miltei kokonaisuudessaan. Siikajoen ja Oulujoen vesistön väliin jää samaan suistoon laskeva, Liminganjoen, Temmesjoen, Tyrnävänjoen ja Ängeslevänjoen muodostama vesistö. Maakunnan keski- ja itäosia hallitsee Maanselän vedenjakajalta alkava Oulujoen vesistö, joka kattaa runsaan kolmanneksen koko maakunnan pinta-alasta. Vesistön keskusjärvi on Kainuun puolella sijaitseva Oulujärvi. Oulujoen vesistön pohjoispuolelta jää maakunnan alueelle vielä valtaosa Kiiminkijoen vesistöä, Iijoen vesistö ja Kuivajoen vesistö alajuoksultaan. Koillisessa Kuusamon järvialueen vedet virtaavat Maanselän vedenjakajan jakamina Vienanmereen Koutajoen vesistön kautta; tähän kuuluvat Oulankajoen ja Kitkajoen jylhät erämaakosket. Kuusamon reitin latva-alueen järviä lukuun ottamatta Pohjois-Pohjanmaan kaikkia suurimpia järviä säännöstellään. Oulujoki on valjastettu kokonaisuudessaan energiantuotantoon, ja koko vesistö on Suomen energiantuotannossa Kemijoen jälkeen toisella sijalla. Huomattavat energiavarat käsittävä Iijoen vesistö on rakennettu alajuoksultaan. Myös Siika-, Pyhä- ja Kalajokeen on rakennettu joitakin pienehköjä vesivoimaloita. Vesien säännöstelemiseksi on mainittuihin vesistöihin padottu tekojärviä, joista huomattavin on Siikajoen vesistöön rakennettu Uljuan tekojärvi.
Kasvillisuus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pohjois-Pohjanmaa kuuluu keskiboreaaliseen havumetsävyöhykkeeseen, joka on Etelä- ja Pohjois-Suomen välistä vaihettumisvyöhykettä. Koillismaa tosin kuuluu pohjoisboreaaliseen vyöhykkeeseen. Kasvimaantieteellisessä alajaossa valtaosa alueesta kuuluu Pohjanmaan–Kainuun vyöhykkeeseen, koillisosat lukeutuvat jo Peräpohjolaan. Maakunnan metsävaltaisimmat alueet sijaitsevat idässä, missä metsää on 60–70 % maa-alasta, muualla maakunnassa 50–60 %. Ilmastollisista ja maaperällisistä syistä puuston kasvu on Pohjois-Pohjanmaalla koko maan keskimääräistä kasvua heikompaa. Alueen valtapuu on mänty; sen osuus puuston kokonaismäärästä on yli puolet. Kuusta on 23–35 % ja lehtipuita 15–20 %. Rehevimmät kasvillisuusalueet sijaitsevat jokilaaksoissa ja Koillismaalla; Kuusamo onkin Suomen pohjoisimpia lehtokeskusalueita.
Oulujokilaaksossa ja sen eteläpuolisten alueiden karuilla kangasmailla esiintyy yleisesti kanerva-, jäkälä- ja varpusjäkälätyypin metsiä. Puolukkatyypin metsiä on runsaimmin Suomenselän alueella ja maakunnan pohjoisosassa. Tuoreilla kangasmailla viihtyvä mustikkatyypin metsiä on runsaimmin lounaisrannikolla. Kuusamon kalkkiperäisillä mailla ja Oulun pohjoispuolisella Perämeren rannikolla on myös jonkin verran reheviä lehtoja ja lehtomaisia metsiä. Perämeren alavalla rannikolla, missä maa kohoaa lähes metrin sadassa vuodessa, rannikkoa reunustaa usein niittyvyöhyke. Se päättyy mantereen puolella pensasvyöhykkeeseen, jossa kasvaa muun muassa vain Pohjanlahden rannoilla viihtyvä tyrni. Pensasvyöhykettä seuraa edelleen lehtimetsävyöhyke, jonka uloimpana puuna on harmaaleppä. Mantereelle päin soiden osuus pinta-alasta kasvaa nopeasti. Aivan rannikkoa myötäilevää vyöhykettä lukuun ottamatta maakunnan läntiset osat kuuluvat Suomen runsassoisimpaan alueeseen, missä soiden osuus pinta-alasta on usein yli 60 %. Suot ovat aapasoita, joissa avointen nevojen osuus kasvaa kohti pohjoista. Kuusamon seudulle ovat lisäksi luonteenomaisia vaarojen ja mäkien kupeita peittävät lettomaiset rinnesuot.
Maakunnan alueella useat eteläiset kasvilajit, kuten tervaleppä, koiranheisi, kuusama, suomyrtti, taikinamarja, hiirenporras, kielo, valkolehdokki ja ahomansikka, alkavat väistyä kasvistosta. Vastaavasti niiden tilalle alkaa ilmestyä kasvistoon pohjoisia lajeja, kuten tunturipaju, pohjanpaju, lapinleinikki, pohjanleinikki ja väinönputki. Eteläisiä putkilokasveja on lounaisrannikolla yli 60, mutta Kuusamossa ei enää yhtään. Pohjoisten putkilokasvilajien runsaus taas kasvaa etelän nollasta Kuusamon runsaaseen neljäänkymmeneen. Kuusamossa tunnetaan muun muassa useita harvinaisia tunturikasveja, jotka ovat perua jääkauden jälkeiseltä tundravaiheelta.
Ilmasto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pohjois-Pohjanmaan ilmastoon vaikuttaa sijainti manner- ja meri-ilmastojen välissä. Ilmastollisesti maakunnan länsiosat kuuluvat keskiboreaaliseen ilmastovyöhykkeeseen, joka juuri erottaakin itäosan pohjoisboreaalisesta alueesta. Lauhkeinta ilmasto on Kalajokilaaksossa, ankarinta Kuusamossa. Lämpimimmän kuukauden – heinäkuun – keskilämpötila vaihtelee Pohjois-Pohjanmaalla välillä 17–19 °C.[4] Kylmimmän kuukauden – helmikuun – keskilämpötilat vaihtelevat myös paljon ollen Kalajoella −6,0 – −5,5 °C ja Kuusamossa −7,0 – −6,5 °C.[5] Terminen kasvukausi alkaa lounaisosien sisämaassa vapun tienoilla ja Lapin maakuntarajan lähettyvillä vasta lähempänä toukokuun puolivälillä. Kasvukauden pituus länsiosissa on 150–160 päivää [6] ja Koillismaalla 130–135 päivää. [7]
Perämeren rannikko on alueen kuivinta aluetta. Alueella sataa vain keskimäärin alle 500 mm vuodessa, kun suuressa osassa maakuntaa päästään 500 ja 600 mm:n välille. Eniten sataa alueen koilliskulmalla ja Suomenselällä. [6] Pysyvä lumipeite saadaan lounaassa keskimäärin marraskuun lopussa tai joulukuun alussa, mutta Kuusamossa lumipeite tulee jo marraskuun alkupäivinä.[8] Lumi katoaa metsistä ja jäät lähtevät järvistä maakunnan lounaisosissa toukokuun alkupäivinä ja koillisessa toukokuun lopussa. Perämeri jäätyy leutoinakin talvina.
Koillismaa on Suomen lumisinta seutua, missä puiden oksille kertyvä tykkylumi aiheuttaa usein huomattavia metsävahinkoja. Lumen keskimääräinen syvyys maaliskuun puolivälissä on 70–80 cm, kun se on lounaisrannikolla vain 40–50 cm.[6] Lumipeitteen kestoaika vaihtelee Kuusamon 200–225 päivästä Kalajoen 150–175 päivään.[8] Kesäisin hallat aiheuttavat usein vahinkoa maataloudelle erityisesti Keski-Pohjanmaan alavilla suomailla.
Aluejako
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuoden 2016 alussa Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa oli 30 kuntaa, joista 11 kaupunkeja. Kuntakeskusten sijainti käy ilmi oheisesta kartasta.
Seutukunnat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Entisiä kuntia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuntavaihdoksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Himanka siirtyi osaksi Pohjois-Pohjanmaan maakuntaa Kalajoen kanssa tehdyssä kuntaliitoksessa vuonna 2010.
Vaala siirtyi kunnan hakemuksesta osaksi Pohjois-Pohjanmaan maakuntaa vuodesta 2016 lähtien.
Suurimmat taajamat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 2017 Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsi 65 taajamaa.[9] Seuraavassa on lueteltu maakunnan 10 suurinta taajamaa.
| # | Taajama | Kunta | Väkiluku (31.12.2017)[10] |
|---|---|---|---|
| 1 | Oulun keskustaajama | Oulu 183 701 Kempele 16 699 |
200 400 |
| 2 | Raahen keskustaajama | Raahe | 18 986 |
| 3 | Ylivieskan keskustaajama | Ylivieska | 12 426 |
| 4 | Kuusamon keskustaajama | Kuusamo | 8 390 |
| 5 | Muhoksen kirkonkylä | Muhos | 6 954 |
| 6 | Kalajoen kirkonkylä | Kalajoki | 6 620 |
| 7 | Iin Hamina | Ii | 6 550 |
| 8 | Kiimingin kirkonkylä | Oulu | 5 654 |
| 9 | Nivalan keskustaajama | Nivala | 5 412 |
| 10 | Oulaisten keskustaajama | Oulainen | 5 330 |
Maakuntakeskusta vastaava keskustaajama on lihavoitu.
Väestönkehitys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Seuraavassa kuvaajassa on esitetty maakunnan väestönkehitys viiden vuoden välein vuodesta 1980 lähtien. Käytetty aluejako on 1.1.2017 tilanteen mukainen sisältäen siis Vaalan.
Uskonto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Uskonto Pohjois-Pohjanmaalla
Pohjois-Pohjanmaa on vanhoillislestadiolaisuuden keskeisintä tukialuetta. Yhtenäisintä liikkeen kannatus on Koillismaalla, jossa ei ole juurikaan ollut muiden herätysliikkeiden vaikutusta. Voimakkaan kannatuksen alue ulottuu Koillismaalta Perämeren rannikolle sekä Oulun ympäristöön. Vanhoillislestadiolaisten määrä ja suhteellinen osuus paikkakuntien väestöstä on monin paikoin hyvin korkea. Oulu on vanhoillislestadiolaisuuden keskuspaikka, vaikka kannatus on kaupungin väkimäärään verrattuna vähäinen. Oulussa myös muilla lestadiolaissuunnilla on kannattajaryhmänsä. Herännäisyyden kannatus ulottuu vähäisessä määrin myös Pohjois-Pohjanmaalla. Alueella on ollut myös yksittäisiä herätyskristillisiä kannattajaryhmiä.[12]
Pohjois-Pohjanmaan vaakuna
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Pohjois-Pohjanmaan vaakuna
Vaikka Pohjois-Pohjanmaa sijaitsee vain osassa Pohjanmaan historiallista maakuntaa, sen tunnus on lähes identtinen historiallisen Pohjanmaan vaakunan kanssa.
Maakuntalaulu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kymmenen virran maa on Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin maakuntalaulu. Sen on sanoittanut A. V. Koskimies ja säveltänyt Oskar Merikanto. Sinänsä ”kymmenen virtaa” on herättänyt keskustelua. On käsitetty, että Pohjanmaan jokiin luetaan Kemi-, Simo-, Ii-, Oulu-, Siika-, Pyhä-, Kala-, Lesti- ja Perhonjoki
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pohjois-Pohjanmaan maakunnan kuntien vaakunat
- Oulun Eteläinen
- Luettelo Pohjois-Pohjanmaan kansakouluista
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä] |
Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata. Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa. |
- Kalevi Rikkinen ym.: Finlandia, Otavan iso maammekirja 8. Helsinki: Otava, 1986. ISBN 951-1-09142-5
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Pinta-alat kunnittain (Excel) 1.1.2021 1.1.2021. Maanmittauslaitos. Viitattu 13.5.2021.
- ↑ a b Väestönmuutosten ennakkotiedot muuttujina Vuosineljännes, Alue ja Tiedot 24.10.2024. Tilastokeskus. Viitattu 24.10.2024.
- ↑ Lestadiolaiset pitävät Pohjois-Pohjanmaan väkiluvun kasvussa 24.07.2002. MTV Uutiset. Arkistoitu 20.6.2018. Viitattu 20.6.2018.
- ↑ http://ilmatieteenlaitos.fi/heinakuu
- ↑ http://ilmatieteenlaitos.fi/helmikuu
- ↑ a b c http://www.ilimari.fi/file.php?4756[vanhentunut linkki]
- ↑ http://ilmatieteenlaitos.fi/terminen-kasvukausi
- ↑ a b http://ilmatieteenlaitos.fi/lumitilastot
- ↑ Taajama- ja haja-asutusalueväestö iän ja sukupuolen mukaan kunnittain 31.12.2017 28.9.2017. Tilastokeskus. Arkistoitu 14.7.2019. Viitattu 27.11.2018.
- ↑ Taajamat väkiluvun ja väestöntiheyden mukaan 31.12.2017 Tilastokeskus. Arkistoitu 24.7.2018. Viitattu 27.11.2018.
- ↑ Väestö kielen mukaan sekä ulkomaan kansalaisten määrä ja maa-pinta-ala alueittain 1980 - 2016 29.3.2017. Tilastokeskus. Arkistoitu 17.6.2018. Viitattu 4.1.2018.
- ↑ Huotari, Voitto: Kirkkomme herätysliikkeet tänään, s. 149. Pieksämäki: Kirjapaja, 1981. ISBN 951-621-297-2
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Pohjois-Pohjanmaan maakunta Wikimedia Commonsissa
