Etelä-Karjalan maakunta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Etelä-Karjalan maakunta

vaakuna

sijainti

Historialliset läänit Viipurin ja Savonlinnan lääni (1634–1721)
Savonlinnan ja Kymenkartanon lääni (1721–1747)
Viipurin lääni (1812–1945)
Kymen lääni (1945–1997)
Etelä-Suomen lääni (1997–2009)
Maakuntakeskus Lappeenranta
Maakuntajohtaja Satu Sikanen
Kokonaispinta-ala 6 872,13 km²
16:nneksi suurin 2021 [1]
– maa 5 326,37 km²
– sisävesi 1 545,76 km²
Väkiluku 125 273
16:nneksi suurin 30.9.2024 [2]
– väestötiheys 23,52 as./km² (30.9.2024)
Maakuntalaulu Karjalaisten laulu
Nimikkolajit  
– järvi Saimaa
– kala järvilohi
– kasvi kangasvuokko
– kivi spektroliitti
– lintu satakieli
Lyhenne FI-02

Etelä-Karjala (ruots. Södra Karelen) on maakunta Kaakkois-Suomessa Etelä-Suomen aluehallintoviraston toimialueella. Etelä-Karjala rajautuu lännessä Kymenlaaksoon, idässä Venäjään ja pohjoisessa Etelä-Savoon sekä Pohjois-Karjalaan. Yhdessä nykyisen Kymenlaakson maakunnan kanssa Etelä-Karjala muodosti vuosina 1945–1997 Kymen läänin.

Etelä-Karjalan maapinta-ala on 5 326,37 km², eli noin 1,75 prosenttia koko Suomen maapinta-alasta. Maakunnan makeavesiala on 1 545,76 km², mikä käsittää noin 4,5 prosenttia Suomen makeavesialasta. Maakunnan väkiluku 2024-09-30 30. syyskuuta 2024 oli 125 273 henkeä.[2] Useampi kuin joka toinen eteläkarjalainen asuu Lappeenrannassa. Etelä-Karjalassa on yhdeksän kuntaa, joista kaksi on kaupunkeja. Lappeenranta on Etelä-Karjalan maakuntakeskus, suurin kaupunki ja merkittävä koulutuksen sekä kaupan keskus. Toinen eteläkarjalainen kaupunki on Imatra.

Etelä-Karjala on nimensä mukaisesti eteläinen osa Suomen puolelle jääneestä osasta vanhaa historiallista Suomen Karjalaa. Kulttuurillisesti ja historiallisesti alue on osaa vanhaa Viipurin lääniä.[3].

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Albert Edelfelt: Ruokolahden eukkoja kirkonmäellä.

Nykyinen Etelä-Karjala on muodostunut selväpiirteiseksi aluekokonaisuudeksi vasta toisen maailmansodan ja alueluovutusten jälkeen. Sen nimikin vakiintui käyttöön nykyisessä merkityksessään vasta 1950-luvulla, varsinkin sen jälkeen, kun vuonna 1954 perustettiin Etelä-Karjalan maakuntaliitto.[4] Aikaisemmin se on ollut Savon ja Karjalan historiallisten maakuntien raja-aluetta[5], jossa käsitykset maakuntien välisestä rajasta ovat eri aikoina vaihdelleet.

Nykyistä Etelä-Karjalaa ovat aikoinaan halkoneet luode-kaakko-suunnassa Pähkinäsaaren (1323) ja Täyssinän (1595) rauhojen rajat. Stolbovan rauhassa vuonna 1617 se joutui kokonaan Ruotsille, mutta vuonna 1721 Uudenkaupungin rauhassa se jaettiin jälleen Ruotsin ja Venäjän kesken, ja vuonna 1743 Turun rauhassa se joutui kokonaisuudessaan Venäjälle osana Vanhaa-Suomea. Kun Vanha-Suomi vuonna 1812 yhdistettiin Suomen suuriruhtinaskuntaan, siitä muodostettiin Viipurin lääni, johon myös nykyinen Etelä-Karjala kokonaisuudessaan kuului toiseen maailmansotaan saakka. Maakunnallisessa mielessä suuri osa siitä kuitenkin luettiin vielä 1900-luvun alkupuolella yleensä Savoon kuuluvaksi.[6]

Nykyisen Etelä-Karjalan itäisimmät kunnat Simpele, Parikkala, Saari ja Uukuniemi luettiin ennen toista maailmansotaa kuuluviksi Laatokan Karjalaan. Viipurin länsipuolella olevaa aluetta nimitettiin ennen sotaa Lounais-Karjalaksi[7], mutta siitä jäi sodan jälkeen Suomelle vain pieni osa, josta Etelä-Karjalaan kuuluvat nykyisin lähinnä vain entiset, myöhemmin Lappeenrantaan liitetyt Ylämaan ja Nuijamaan kunnat. Lounais-Karjalaan kuuluivat aikoinaan myös Virolahti ja Miehikkälä, mutta nykyisin ne luetaan Kymenlaaksoon. Muu osa nykyistä Etelä-Karjalaa, muun muassa Lappeenranta ja Imatra, katsottiin 1900-luvun alkupuolella muun muassa hakuteoksissa tavallisesti Savoon kuuluviksi.[8][9] Tämä johtui pitkälti siitä, että Topelius oli Maamme kirjassaan maininnut koko Saimaan ja Imatran koskenkin sijaitsevan Savossa.[4][10] Eino Jutikkalan mukaan kyseessä tämä johtui kuitenkin vain historiallisesta väärinkäsityksestä: Uudenkaupungin rauhan rajaa oli alettu pitää maakuntien rajana, vaikka Savon ja Karjalan välisenä heimorajana oli jo 1500-luvulla pidetty silloisten Viipurin ja Savonlinnan linnaläänien välistä rajaa, joka kutakuinkin vastaa nykyistäkin Etelä-Savon ja Etelä-Karjalan välistä maakuntarajaa. Paikalliset asukkaat olivatkin vanhastaan käsittäneet Imatran seudun Karjalaan kuuluvaksi.[4]

Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan maakuntien alueet muodostivat Kymen läänin vuosina 1945–1997.[3] Nykyään näiden kahden maakunnan muodostamaa aluetta saatetaan kutsua Kaakkois-Suomeksi. Vanhat Kymen läänin kunnat muodostivat Kymen vaalipiirin, ennen kuin se yhdistettiin Etelä-Savon vaalipiirin kanssa Kaakkois-Suomen vaalipiiriksi vuonna 2015.[11] Kaakkois-Suomi on tämän vuoksi viitteellisenä käsitteenä aiheuttanut sekaannusta.[11] Kaakkois-Suomena kielenkäytössä ja virallisissa yhteyksissä on totuttu kuitenkin pitämään nimenomaan vanhaa Kymen lääniä vastaavaa aluetta.[12][12][13][14][15][16][17][18][19][20]

Aluejako

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etelä-Karjala muodostuu yhdeksästä kunnasta, joista kaksi on kaupunkeja (lihavoituina).

Kartta kunnista

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Etelä-Karjalan maakunnan kaupungit ja kunnat
Kuntakeskukset
Yli 30 000 asukasta
Yli 10 000 asukasta
Yli 3 000 asukasta
 Alle 3 000 asukasta
Nykyinen Etelä-Karjalan maakunta kuntakeskuksineen.

Luettelo kunnista

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nimi Vaakuna Kuntamuoto Väkiluku[21] Pinta-ala[22] Väestötiheys Seutukunta Perustettu
Lappeenranta (ruots. Villmanstrand)
maakunnan
pääkaupunki		 73 481 1 723,57 km² 51,24 as./km² Lappeenranta 1649
Imatra
kaupunki 24 784 191,28 km² 159,91 as./km² Imatra 1948
Ruokolahti
kunta 4 735 1 219,85 km² 5,03 as./km² Imatra 1868
Parikkala
kunta 4 320 760,71 km² 7,3 as./km² Imatra 1635
Taipalsaari
kunta 4 601 761,95 km² 13,35 as./km² Lappeenranta 1571
Luumäki
kunta 4 379 859,83 km² 5,84 as./km² Lappeenranta 1642
Savitaipale
kunta 3 197 690,56 km² 5,93 as./km² Lappeenranta 1639/1867
Rautjärvi
kunta 3 018 401,90 km² 8,59 as./km² Imatra 1871
Lemi
kunta 2 853 262,48 km² 13,09 as./km² Lappeenranta 1688/1867

Entiset kunnat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luovutetut kunnat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talvi- ja jatkosodan seurauksena Suomi luovutti Neuvostoliitolle noin puolet Suomen Karjalan pinta-alasta. Lappeenrannan kaupunginkirjaston ylläpitämän Carelica-kotiseutukokoelman keruualue kattaa seuraavat 33 luovutetun alueen lakkautettua kaupunkia, kauppalaa ja kuntaa.[23][24] Näiden kuntien perinnevaakunat eivät ole virallisia, vaan luovutettuja alueita edustavien säätiöiden ja seurojen tunnuksia.[25]

Näistä kunnista osa Jääsken, Säkkijärven ja Vahvialan alueista kuuluu edelleen Suomeen, mutta niiden Suomelle jääneet osat liitettiin pian sodan jälkeen muihin kuntiin.

Maantiede ja luonto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lappeenrannan maaseutua.
Näkymä Rautjärven Haukkavuorelta.

Etelä-Karjalan pinta-alasta noin 77,5 prosenttia on maata ja 22,5 prosenttia vettä. Maakunnan suurin järvi on Saimaa, joka ulottuu myös Etelä-Savon, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan maakuntien alueelle. Muita maakunnan alueella sijaitsevia suhteellisen suuria järviä ovat maakunnan koilliskärjessä sijaitsevat Pyhäjärvi ja Simpelejärvi sekä länsiosassa sijaitseva Kivijärvi. Suuri osa Etelä-Karjalasta kuuluu Vuoksen vesistöalueeseen. Simpelejärven ympäristö kuuluu Hiitolanjoen vesistöalueeseen ja Kivijärven ympäristö Kymijoen vesistöalueeseen. Maakunnan eteläosa koostuu useista pienten jokien vesistöalueista.[26]

Järvien ohella Etelä-Karjalan maisemia hallitsevat metsät ja maalaismaisemat sekä jääkauden seurauksena muodostuneet Salpausselän reunamuodostumat ja harjualueet. Maakunnan maaperä koostuu harjujen ja reunamuodostumien ohella laikuittaisesti sora- ja hiekkamoreenista, kalliomaasta sekä savesta ja siltistä. Turvemaita Etelä-Karjalassa on niukasti, suurimmat suoalueet sijaitsevat Salpausselän kaakkoispuolella. Etelä-Karjalan alueen kallioperä kuuluu maapallon vanhimpiin. Se koostuu maakunnan etelä- ja länsiosissa pääosin rapakivigraniitista, kun taas koillisempana kallioperää luonnehtivat vieläkin vanhemmat biotiittiparagneissi, granodioriitti ja paikoin myös graniitti.[26][27] Etelä-Karjalan korkein kohta on Ruokolahden ja Rautjärven rajalla sijaitseva Haukkavuori, joka kohoaa 172 metrin korkeuteen.

Kasvillisuuden ja ilmaston osalta Etelä-Karjalan maakunta kuuluu eteläboreaaliseen vyöhykkeeseen.[28] Suurin osa maakunnan maapinta-alasta on metsää. Voimakkaan puunjalostushistorian takia alueen metsät ovat pääosin talousmetsiä, eikä alueella ole laajoja vanhojen metsien alueita. Yli kaksi kolmasosaa Etelä-Karjalan metsistä on mustikka- tai puolukkatyypin kangasmetsiä; Salpausselältä ja harjualueilta löytyy karumpia puolukka- ja kanervatyypin kankaita. Yleisin puulaji on mänty. Etenkin alueen koillisosissa on runsaasti reheviä lehtometsiä sekä kaskitalouden jäänteenä syntyneitä koivuvaltaisia lehtimetsiä. Paikoin esiintyy myös lehmusta ja vaahteraa. Parikkalan Siikalahdella on merkittävä lintukosteikko.[27]

Väestö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Väestönkehitys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lappeenrannan keskustaa.
Vaijeriliukua Imatrankosken yli.
Parikkalan kirkko.

Seuraavassa kuvaajassa on esitetty maakunnan väestönkehitys viiden vuoden välein vuodesta 1980 lähtien. Käytetty aluejako on 1.1.2017 tilanteen mukainen.

Etelä-Karjalan väestönkehitys 1980–2020
Vuosi Asukkaita
1980
  
 144 284
1985
  
 142 292
1990
  
 140 244
1995
  
 138 678
2000
  
 136 299
2005
  
 134 786
2010
  
 132 899
2015
  
 131 155
2020
  
 127 551
Lähde: Tilastokeskus.[29]

Suurimmat taajamat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2017 Etelä-Karjalassa sijaitsi 21 taajamaa.[30] Seuraavassa on lueteltu maakunnan 10 suurinta taajamaa.

# Taajama Kunta Väkiluku
(31.12.2022)[31]
1 Lappeenrannan keskustaajama Lappeenranta 56 446
Taipalsaari 6		 56 452
2 Imatran keskustaajama Imatra 24 357
Lappeenranta 1 384		 26 036
3 Joutsenon kirkonkylä Lappeenranta 6 601
4 Rasila Ruokolahti 2 407
5 Taavetti Luumäki 2 012
6 Saimaanharju Taipalsaari 1 730
7 Savitaipaleen kirkonkylä Savitaipale 1 691
8 Simpele Rautjärvi 1 531
9 Parikkalan kirkonkylä Parikkala 1 435
10 Taipalsaaren kirkonkylä Taipalsaari 918

Maakuntakeskusta vastaava keskustaajama on lihavoitu.

Kielet ja murteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alla olevassa taulukossa kuvataan Etelä-Karjalan viittä puhutuinta kieltä vuonna 2023.[32]

Sija Kieli Puhujia 2023 Väestöosuus 2023
1. suomi 114 453 91,44 %
2. venäjä 5 506 4,40 %
3. englanti 440 0,35 %
4. ukraina 387 0,31 %
5. viro 364 0,29 %

Suomen kielen kaakkoismurteita puhutaan Etelä-Karjalassa ja Inkerimaalla sekä Kymenlaakson Miehikkälässä ja Virolahdella.[33]

Kristinusko

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etelä-Karjala on evankelioiva herätyskristillisyyden vahvaa tukialuetta. Liikeellä on voimakasta kannatusta Lappeenrannan–Imatran alueella. Kansanlähetyksellä on kannattajaryhmiä myös muualla Saimaan ympäristössä ja maaseudulla. Vanhoista herätysliikkeistä körttiläisyys ja evankelisuus ovat vaikuttaneet maakunnassa. Evankelisella liikkeellä on niin ikään kannatusta Saimaan eteläosissa.[34]

Talous

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sellu- ja paperiteollisuus on merkittävä työllistäjä Etelä-Karjalassa. Kuvassa Kaukaan sellu- ja paperitehdas Lappeenrannassa.
Saimaan kanava.

Bruttokansantuote Etelä-Karjalassa oli 39 453 euroa asukasta kohti vuonna 2018. Se oli noin seitsemän prosenttia vähemmän kuin koko Suomen keskiarvo, 42 364 euroa.[35] Merkittäviä työllistäjiä ovat muun muassa Eksote, Lappeenrannan kaupunki, Imatran kaupunki, sellutehtaat UPM-Kymmene, Stora Enso ja Metsä Fibre, terästehdas Ovako Imatra, Lappeenrannan–Lahden teknillinen yliopisto LUT ja LAB-ammattikorkeakoulu.[36]

Liikenne

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etelä-Karjalan merkittäviä tieliikenneväyliä ovat valtatiet 6, 13, 14 ja 26 sekä kantatie 62. Venäjälle on tieyhteys Nuijamaan, Imatran ja erityisluvalla myös Parikkalan raja-aseman kautta. Lappeenrannan lentoasemalta lähtee lentoja joihinkin Euroopan kohteisiin. Lappeenrannan seudun joukkoliikenne eli Jouko järjestää julkisen liikenteen Lappeenrannan ja Imatran kaupunkien alueella. Maakunnasta on myös hyvät junayhteydet muun muassa pääkaupunkiseudulle ja Venäjän puolelle Pietariin. Karjalan rata halkoo koko maakunnan läpi ja Etelä-Karjalan alueella sijaitsee viisi rautatieasemaa; Parikkala, Simpele, Imatra, Joutseno ja Lappeenranta, joista jälkimmäisin on maakunnan vilkkain ja merkittävin rautatieasema sekä matkakeskus. Saimaan kanavan kautta on vesiliikenneyhteys Saimaalta Venäjälle. Saimaata pitkin pääsee vesiteitse muunmuassa Puumalaan, Savonlinnaan, Mikkeliin, Joensuuhun, Varkauteen ja Kuopioon.

Matkailu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etelä-Karjalan sijainti Venäjän rajalla antaa maakunnalle kansainvälistä leimaa. Venäläisten matkailijoiden ansiosta tax-free-myynnin määrässä vain Helsinki sijoittui vuonna 2006 Lappeenrannan ja Imatran edelle.[37] Etelä-Karjalan matkailun erityispiirteitä ovat olleet seudun monipuolinen luonto, viisumivapaat risteilyt Venäjälle sekä useat kylpylät, joista uusin on syksyllä 2011 toimintansa aloittanut Holiday Club Saimaan kylpylähotelli.[38] Vielä vuonna 2019 Etelä-Karjalan 1,9 miljoonasta ulkomaalaisesta matkailijasta 96% oli venäläisiä.[39] Vuoden 2022 Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan jälkeen venäläisten matkailu on kuitenkin romahtanut hyökkäyksen taloudellisten seurauksien sekä matkailulle asetettujen rajoitusten myötä. [39][40]

Kulttuuri

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jouni Hynynen (Kotiteollisuus).
Kotkaniemi, nykyisin kotimuseona toimiva Suomen presidentti P. E. Svinhufvudin pitkäaikaisin koti.

Historiallisesti merkittävimpiä eteläkarjalaisia henkilöitä ovat muun muassa kielitieteilijä D. E. D. Europaeus sekä presidentti Pehr Evind Svinhufvud. Tunnetuimpia eteläkarjalaisia kirjailijoita ovat muun muassa Hilja Valtonen ja Laila Hirvisaari, joista jälkimmäinen on kirjoittanut lukuisia alueelle sijoittuvia romaaneja.

Lappeenranta on kulttuurillisesti monipuolinen kaupunki, jossa toimii muun muassa useita teattereita, kuten Lappeenrannan kaupunginteatteri ja Lappeenrannan kesäteatteri. Kaupungissa järjestettäviä kulttuuritapahtumia ovat muun muassa Linnoituksen yö ja Lappeenrannan valtakunnalliset laulukilpailut. Museoista merkittävimpiä ovat Lappeenrannan linnoituksessa sijaitsevat Etelä-Karjalan museo, Lappeenrannan taidemuseo ja Ratsuväkimuseo. Lappeenrannassa sijaitsee myös Taidekoulu Estradi. Imatralla on muun muassa rajamuseo ja teollisuustyöväen asuntomuseo. Omalaatuisimpia nähtävyyksiä on muun muassa Parikkalan patsaspuisto.

Merkittävimpiä Etelä-Karjalasta lähtöisin olevia musiikkiartisteja ovat muun muassa Pave Maijanen, Taiska, Hanna Pakarinen ja Koop Arponen sekä metalliyhtyeet Kotiteollisuus, Mokoma, Stam1na ja Twilightning. Klassisen musiikin orkestereja ovat muun muassa Lappeenranta Big Band ja Lappeenrannan kaupunginorkesteri.

Etelä-Karjalan ruokakulttuuriin kuuluvat muun muassa karjalanpaisti, karjalanpiirakka ja erilaiset muut piirakat, lihapiirakat vety ja atomi, lammaskaali, rantakala, munavoi, mustikkakukko ja erilaiset kiisselit.[41]

Etelä-Karjalan liitto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etelä-Karjalan liitto on yksi Suomen 18 maakuntaliitosta. Siihen kuuluvat kaikki Etelä-Karjalan kunnat. Liiton päättävien elinten luottamushenkilöt ovat jäsenkuntien poliittisia vaikuttajia, jotka edustavat kuntalaisia kunnallisvaalien tuloksen mukaisesti.[42]

Liitto ajaa maakunnan, kuntien, väestön ja elinkeinoelämän etuja ja sen tavoitteena on maakunnan henkisen ja aineellisen hyvinvoinnin sekä kulttuurin edistäminen. Sen lakisääteisiä tehtäviä ovat alueiden kehittäminen ja maakuntakaavoitus. Lisäksi liitossa tehdään maakuntaa koskevia tutkimuksia, tilastointia, suunnitelmia ja selvityksiä. Liitto on myös maakunnan vaikuttajien ja sidosryhmien yhteistyöorganisaatio.[42]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Pinta-alat kunnittain (Excel) 1.1.2021 1.1.2021. Maanmittauslaitos. Viitattu 13.5.2021.
  2. ↑ a b Väestönmuutosten ennakkotiedot muuttujina Vuosineljännes, Alue ja Tiedot 24.10.2024. Tilastokeskus. Viitattu 24.10.2024.
  3. ↑ a b Väestön elinkeino: Väestö elinkeinon mukaan kunnittain vuosina 1880–1975 (PDF) (s. 353, Liite 4: Kuntien siirrot läänistä toiseen vuosina 1881–1976) Tilastollisia tiedonantoja N:o 63. 1979. Kansalliskirjaston julkaisuarkisto Doria: Tilastokeskus. Viitattu 26.7.2013.
  4. ↑ a b c Yrjö Kaukiainen, Jouko Nurmiainen: ”Hajanaisesta jäännösalueesta Etelä-Karjalan maakunnaksi”, Viipurin läänin historia, VI osa: Karjalan itärajan varjossa, s. 306–310. Karjalan kirjapaino, 2010. ISBN 978-952-5200-76-8
  5. ↑ ”Etelä-Karjala”, Otavan iso Fokus, 2. osa (El–Io), s. 737. Otava, 1973. ISBN 951-1-00272-4
  6. ↑ ”Suomen kartta, osa 4”, Pieni tietosanakirja, 4. osa (San Remo-Öölanti). (Karttaan on merkitty sekä läänien että kapeammalla viivalla myös Suomen historiallisten maakuntien rajat) Otava, 1928. Teoksen verkkoversio.
  7. ↑ ”Karjala”, Tietosanakirja, 4. osa (Kaivo-Kulttuurikieli), s. 367. Tietosanakirja Oy, 1912. Teoksen verkkoversio.
  8. ↑ ”Lappeenranta”, Pieni tietosanakirja, 2. osa (Isopurje-Maskotti). Otava, 1926. Teoksen verkkoversio.
  9. ↑ ”Savo”, Määritä nimeke! Otava, 1928. Teoksen verkkoversio.
  10. ↑ Zachris Topelius: ”Landskapen”, Boken om vårt land. Läsebok for de lägsta läroverk i Finland, andra kursen, s. 31. Ab Svenska Läromedel, 1937 (näköispainos). Teoksen verkkoversio.
  11. ↑ a b Itä-Suomen vaalipiirejä yhdistetään vuoden 2015 eduskuntavaaleihin Vaalit.fi. 11.4.2013. Oikeusministeriö. Arkistoitu 2.11.2014. Viitattu 9.2.2017.
  12. ↑ a b Kaakkois-Suomen pintavedet Ymparisto.fi. Arkistoitu 15.1.2022. Viitattu 8.4.2020.
  13. ↑ Vesienhoito Kaakkois-Suomessa Ymparisto.fi.
  14. ↑ [https%3A%2F%2Fwww-testi.ely-keskus.soft.ware.fi%2Fdocuments%2F10191%2F93977%2FToiminta-aluekartta_2013_KAS%2F720c3eb3-a434-4983-9db3-975cad387da8%3Ft%3D1362403668672&imgrefurl=https%3A%2F%2Fwww-testi.ely-keskus.soft.ware.fi%2Fru%2Fweb%2Fely%2Fely-kaakkois-suomi-tehtavat-ja-toiminta%3FcssIs%3Dweb&tbnid=qCILGtwj6CiWMM&vet=12ahUKEwip3cS9otjoAhULeZoKHaIdAzUQMygPegUIARD7AQ..i&docid=4unYaKSwmsUF9M&w=516&h=430&q=Kaakkois-Suomi&ved=2ahUKEwip3cS9otjoAhULeZoKHaIdAzUQMygPegUIARD7AQ Kaakkois-Suomen ELY] ELY-keskus.
  15. ↑ Kaakkois-Suomen Sosialidemokraatit SDP.fi. Arkistoitu 17.1.2020. Viitattu 8.4.2020.
  16. ↑ YLE Kaakkois-Suomi Yleisradio. Arkistoitu 3.1.2019. Viitattu 8.4.2020.
  17. ↑ Kaakkois-Suomen poliisilaitos Suomen poliisilaitos.
  18. ↑ Kaakkois-Suomen ELY Kaakkois-Suomen ELYn Facebook-sivut.
  19. ↑ [www.ymparisto.fi%2Fdownload%2Fnoname%2F%257B9B98ED35-228B-41CC-9DE3-8D0A18DCC662%257D%2F98827&tbnid=CFnR_Fql419hXM&vet=10CC8QMyjfAWoXChMIsLLnhaTY6AIVAAAAAB0AAAAAEAk..i&docid=Pi7JfxOvhl9joM&w=640&h=447&q=Kaakkois-Suomi&ved=0CC8QMyjfAWoXChMIsLLnhaTY6AIVAAAAAB0AAAAAEAk Kaakkois-Suomen vesienhoidontoimenpideohjelma] Ymparisto.fi.
  20. ↑ TE-keskus Kaakkois-Suomi TE-palvelut.fi.
  21. ↑ Suomen ennakkoväkiluku oli 5 635 560 lokakuun 2024 lopussa 19.11.2024. Tilastokeskus. Viitattu 23.11.2024.
  22. ↑ Pinta-alat kunnittain (Excel) 1.1.2022 1.1.2022. Maanmittauslaitos. Viitattu 29.1.2022.
  23. ↑ Carelica Lappeenrannan kaupunki. Arkistoitu 1.11.2012. Viitattu 12.12.2011.
  24. ↑ Pitäjät Lappeenrannan kaupunki. Viitattu 12.12.2011.
  25. ↑ Luovutetun Karjalan pitäjien vaakunat ja standaarit Karjalan Liitto. Arkistoitu 11.3.2016. Viitattu 12.12.2011.
  26. ↑ a b Paikkatietoikkuna kartta.paikkatietoikkuna.fi.
  27. ↑ a b Etelä-Karjalan luonto Suomen Luonnonsuojeluliitto. Viitattu 28.12.2020.
  28. ↑ Suomen ilmastovyöhykkeet Ilmatieteen laitos. Viitattu 28.12.2020.
  29. ↑ Väestö kielen mukaan sekä ulkomaan kansalaisten määrä ja maa-pinta-ala alueittain 1980–2016 29.3.2017. Tilastokeskus. Arkistoitu 17.6.2018. Viitattu 29.12.2017.
  30. ↑ Taajama- ja haja-asutusalueväestö iän ja sukupuolen mukaan kunnittain 31.12.2017 28.9.2017. Tilastokeskus. Arkistoitu 14.7.2019. Viitattu 27.11.2018.
  31. ↑ Taajamat väkiluvun ja väestöntiheyden mukaan, 2022 pxdata.stat.fi.[vanhentunut linkki]
  32. ↑ Kieli iän ja sukupuolen mukaan maakunnittain, 1990-2023 pxdata.stat.fi.[vanhentunut linkki]
  33. ↑ Kaakkoismurteet Erkki Savolainen. Arkistoitu 19.2.2020. Viitattu 8.4.2020.
  34. ↑ Huotari, Voitto: Kirkkomme herätysliikkeet tänään, s. 155. Pieksämäki: Kirjapaja, 1981. ISBN 951-621-297-2
  35. ↑ Bruttokansantuote asukasta kohden alueittain, vuosittain, 2000-2019* Tilastokeskus.[vanhentunut linkki]
  36. ↑ Elinkeinorakenne lappeenranta.fi. Lappeenrannan kaupunki. Arkistoitu 21.2.2016. Viitattu 28.12.2020.
  37. ↑ Tiilikainen, Tenho: Tax free -kauppa käy kiivaana (Arkistoitu – Internet Archive) Etelä-Saimaa. 9.12.2006. Viitattu 26.11.2007.
  38. ↑ Etelä-Karjalan Liitto Etelä-Karjalan Liitto. Arkistoitu 10.8.2014. Viitattu 7.8.2012.
  39. ↑ a b Ulkomaan matkailu vei suomalaiset ja hyökkäyssota venäläiset matkailijat – epävarma talous painaa Etelä-Karjalan yrittäjiä muuta Suomea enemmän Yle Uutiset. 7.9.2022. Viitattu 13.10.2023.
  40. ↑ Suomi jatkaa Venäjän kansalaisten matkustusrajoituksia ja kiristää niitä liikematkustajien, kiinteistönomistajien ja opiskelijoiden osalta Yle Uutiset. 10.7.2023. Viitattu 13.10.2023.
  41. ↑ Kolmonen, Jaakko (toim.): Kotomaamme ruoka-aitta: Suomen, Karjalan ja Petsamon pitäjäruoat, s. 107-109. Helsinki: Patakolmonen, 1988. ISBN 951-96047-3-1
  42. ↑ a b Etelä-Karjalan liitto Etelä-Karjalan liitto. Arkistoitu 14.7.2014. Viitattu 11.7.2014.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Etelä-Karjalan maakunta.
Etelä-Karjalan maakunnan seutukunnat
Imatran seutukunta | Lappeenrannan seutukunta
Entiset seutukunnat
Kärkikuntien seutukunta | Länsi-Saimaan seutukunta
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Etelä-Karjalan_maakunta&oldid=22774443”