Mauno Pekkala

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mauno Pekkala
Pekkala vuonna 1938
Pekkala vuonna 1938
Suomen pääministeri[1]
Pekkalan hallitus[2]
26.3.1946–29.7.1948
Edeltäjä Juho Kusti Paasikivi[1]
Seuraaja Karl-August Fagerholm [1]
Suomen valtiovarainministeri
Rytin I hallitus[3]
1.12.1939–27.3.1940
Rytin II hallitus[4]
27.3.1940–4.1.1941
Rangellin hallitus[5]
4.1.1941–22.5.1942
Edeltäjä Väinö Tanner[6]
Seuraaja Väinö Tanner[7]
Suomen maatalousministeri
Tannerin hallitus[8]
13.12.1926–17.12.1927
Edeltäjä Kyösti Järvinen [9]
Seuraaja Sigurd Mattsson[10]
Suomen puolustusministeri[11]
Paasikiven III hallitus[12]
17.4.1945–26.3.1946
Pekkalan hallitus[2]
26.3.1946–27.3.1946
Edeltäjä Väinö Valve[13]
Seuraaja Yrjö Kallinen[2]
Salkuton ministeri, kansliaministeri
Paasikiven II hallitus
17.11.1944–17.4.1945[14]
Kansanedustaja
2.9.1927–30.6.1952
Henkilötiedot
Syntynyt27. tammikuuta 1890[15]
Sysmä[15]
Kuollut30. kesäkuuta 1952 (62 vuotta)[15]
Helsinki[15]
Tiedot
Puolue SDP (1927–1945)
SKDL (1945–1952)
SYP (1946–1952)

Mauno Pekkala (27. tammikuuta 1890 Sysmä – 30. kesäkuuta 1952 Helsinki) oli suomalainen Metsähallituksen pääjohtaja ja vasemmistolainen poliitikko. Hän oli ainoa Suomen Kansan Demokraattista Liittoa (SKDL) edustanut Suomen pääministeri. Pekkalan hallitus istui 26. maaliskuuta 1946 – 29. heinäkuuta 1948. Ministeripäiviä hänelle kertyi kaikkiaan 2 625.[16]

Henkilöhistoriaa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mauno Pekkalan vanhemmat olivat metsätyönjohtaja Johan Oskari Pekkala ja Amanda Matilda Grönroos. Pekkala avioitui Hilma Elina Lörpyksen kanssa vuonna 1917. Heidän tytär Eeva Elina Pekkala avioitui konsuli Henrik Johan Aminoffin kanssa.[17][18][16]

Hän pääsi ylioppilaaksi 1909, suoritti metsänhoitajan tutkinnon 1913 ja valmistui filosofian kandidaatiksi 1921.[17]

Pekkala oli Pellervo-seuran metsäosaston toimistossa konsulttina 1914–1917 ja sitten metsähallituksessa vt. metsänhoitajana 1917–1919, metsänmyyntiasiain esittelijänä 1919–1920, vt. yksityismetsien ylitarkastajana 1920–1921, metsäneuvoksena ja maankäyttöosaston päällikkönä 1921–1932 sekä vt. ylijohtajana 1928–1929 ja vuodesta 1932. Viimeksi Pekkala oli metsähallituksen pääjohtajana vuosina 1944–1952.[17]

Pekkala toimi Metsätaloudellisen aikakauskirjan vastaavana toimittajana 1917–1921, Suomen metsänhoitoyhdistyksen sihteerinä 1919–1920, Suomen metsätieteellisen seuran varapuheenjohtajana 1925–1926 sekä puheenjohtajana 1926–1927, Pienviljelijäin liiton liittotoimikunnan jäsenenä ja puheenjohtajana vuodesta 1927 ja Keskusmetsäseura Tapion hallintoneuvoston ja johtokunnan jäsenenä sekä johtokunnan varapuheenjohtajana vuodesta 1928.[17]

Poliittinen ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pekkala valittiin eduskuntaan vuoden 1927 vaaleissa Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen (SDP) listoilta. Hän oli valittaessa Väinö Tannerin hallituksen maatalousministerinä. Hän nousi myös SDP:n puoluetoimikuntaan. Puolueessa Pekkala oli ennen sotia vahvasti Väinö Tannerin linjan kannattaja.

Sota-aikana

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuodet 1939–1942 Pekkala toimi valtiovarainministerinä kolmessa eri hallituksessa. Hän vastusti voimakkaasti jatkosotaa edeltänyttä armeijan liikekannellepanoa. Pekkala varoitti Helsingissä Neuvostoliiton tiedustelupäällikkönä toiminutta Jelisei Jelisejeviä Saksan hyökkäyksestä ja Suomen osallistumisesta siihen. Pekkala luovutti Jelisejeville tiedot presidentti Risto Rytin hallitukselle 31. toukokuuta 1941 esittämästä tilannekatsauksesta. Josif Stalin ei kuitenkaan uskonut Jelisejevin hänelle välittämiä tietoja tai pitänyt saksalaisten aiheuttamaa uhkaa tarpeeksi vakavana eikä siksi ryhtynyt tarvittaviin toimiin hyökkäyksen varalta.[19]

Jatkosodan aikana hän kuitenkin riitautui puolueensa ja Tannerin kanssa Saksaan nojaavasta sotapolitiikasta, erosi hallituksesta ja siirtyi niin sanotun rauhanopposition linjoille. Tämän vuoksi häntä ei myöskään nostettu esiin sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä, vaikka hän oli ollut puolueensa korkein ministeri jatkosodan alkaessa. Jatkosodan jälkeen Pekkala nousi esiin puolueensa sotavuosien politiikan arvostelijana ja hänestä tuli salkuton ministeri Paasikiven II hallitukseen. Kun SDP ei Pekkalan toiveiden mukaan tehnyt vuoden 1945 eduskuntavaaleissa vaaliliittoa SKDL:n kanssa, hän meni eduskuntaan SKDL:n eikä SDP:n ehdokkaana, mistä seurasi puoluetoimikunnasta ja lopulta koko SDP:stä erottaminen. Vaalien jälkeen hän tuli puolustusministeriksi Paasikiven III hallitukseen "sosialidemokraattina" vaikka liittyi pian SKDL:n jäseneksi. Tämä herätti pahaa verta vanhassa puolueessa.

Pääministerinä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paasikiven noustua presidentiksi Mauno Pekkalasta tuli pääministeri. Pekkala johti pääministerinä muun muassa Suomen valtuuskuntaa Pariisin rauhanneuvotteluissa vuosina 1946–1947 samoin kuin neuvoteltaessa YYA-sopimuksesta, jonka hän myös allekirjoitti Vjatšeslav Molotovin kanssa Moskovassa 6. huhtikuuta 1948. Jälkimmäisissä neuvotteluissa Pekkala jäi kuitenkin Urho Kekkosen ja J. O. Söderhjelmin varjoon. Keväällä 1948 hän johti ministerivaliokuntaa, joka tutki väitteitä kommunistien kaappaushankkeista.

Pekkala valittiin SKDL:n sisällä toimineen Sosialistisen Yhtenäisyyspuolueen puoluetoimikuntaan perustavassa kokouksessa 22. maaliskuuta 1946, ja hän uusi paikkansa vuosien 1947 ja 1951 puoluekokouksissa.[20] Pekkala toimi SYP:n edustajana myös SKDL:n liittotoimikunnassa vuosina 1946–1952.[21]

Pekkalan epäsäännölliset elämäntavat ja niin sanottu häilyväisyys herättivät kritiikkiä. Paheksuntaa on herättänyt erityisesti se, että Pariisin rauhanneuvotteluissa hän oli puoluetoveriensa neuvosta antanut Suomen valtuuskunnan puheen etukäteen Molotovin tarkastettavaksi, ja siitä jouduttiin poistamaan aluepalautustoiveisiin viitanneet kohdat. Hän vältteli muulloinkin Neuvostoliiton edustajien ärsyttämistä.

Pekkalan hallitus toteutti kaudellaan useita merkittäviä lakeja. Se hoiti sotien aiheuttamat korvaus-, maahankinta- ja rauhansopimus- ja muut asiat ja käsitteli sotavuosina lykättyjä uudistuksia, kuten sosiaalisen lainsäädännön – varsinkin työlainsäädännön – kehittäminen, ja antoi esitykset työntekijän vuosilomalaista, työaikalaista, työtuomioistuimesta ja työehtosopimuslaista. Vuonna 1948 hallitus teki esityksen lapsilisästä. Lisäksi on arvioitukenen mukaan?, että Pekkalan, kuten myös sisäministeri Yrjö Leinon, maltillisuus ja verkkaisuus päätöksenteossa estivät kommunisteja johtamasta kehitystä Suomessa samaan suuntaan kuin kansandemokratioiksi kehittyneissä Itä-Euroopan maissa.

Pääministerikautensa jälkeen Pekkala oli SKDL:n ehdokas presidentinvaaleissa 1950, ja hän sai toiseksi eniten ääniä. Hän jatkoi kansanedustajana kuolemaansa asti. Myös Mauno Pekkalan vanhempi veli Eino Pekkala osallistui aktiivisesti politiikkaan ja oli oikeusministerinä veljensä johtamassa hallituksessa.

Mauno Pekkalan hauta Malmin hautausmaalla.

Teoksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Sahaosuuskunnan käsikirja ; kirj. Mauno Pekkala, Vilho Rantala ja E. Veistola. Pellervon kirjasto n:o 37. Helsinki 1919

Kirjoituksia ja puheita

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Tutkimuksia kruununmetsätorppien taloudesta Kurun, Parkanon ja Ikaalisten pitäjissä. Acta forestalia Fennica 17. Suomen metsätieteellinen seura, Helsinki 1920
  • Verollepano- ja jakotoimituksista Kuusamon, Kemijärven ja Kuolajärven knihtikontrahtipitäjissä : metsäpoliittinen tutkimus. Acta forestalia Fennica 21. Suomen metsätieteellinen seura, Helsinki 1922
  • Rovaniemen-Kemijärven rautatie ja sen taloudelliset edellytykset ; kirj. K. T. Jutila ja Mauno Pekkala. Rovaniemen-Kemijärven radan toimikunta, Helsinki 1925
  • Puhe pienviljelijäjuhlassa 1929. Pienviljelijäin liitto, Helsinki 1929
  • Pienviljelijät ja sosialidemokratia. Sos.-dem. Puolueen vaalikirjanen 1930, n:o 2. Helsinki 1930
  • Puhe Entisten sotilaiden toverikuntien Uudenmaan piirin syysjuhlassa Malmin työväentalolla 2.3.1945. Entisten sotilaiden toverikuntien Uudenmaan piirijärjestö, Helsinki 1945
  • Ulkopoliittinen tilannekatsaus. Suomen kansan demokraattinen liitto, Helsinki 1951
  • Lars Gabriel von Haartman valtio- ja metsätalousmiehenä. Metsätieteellisen tutkimuslaitoksen julkaisuja 40, 34. Helsinki 1952

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c Suomen hallitukset valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Arkistoitu 24.9.2014. Viitattu 7.6.2010.
  2. ↑ a b c Pekkalan hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Arkistoitu 14.11.2012. Viitattu 7.6.2010.
  3. ↑ Rytin I hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Arkistoitu 14.11.2012. Viitattu 7.6.2010.
  4. ↑ Rytin II hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Arkistoitu 14.11.2012. Viitattu 7.6.2010.
  5. ↑ Rangellin hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Arkistoitu 14.11.2012. Viitattu 7.6.2010.
  6. ↑ Cajanderin III hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Arkistoitu 14.11.2012. Viitattu 7.6.2010.
  7. ↑ Linkomiehen hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Arkistoitu 14.11.2012. Viitattu 7.6.2010.
  8. ↑ Tannerin hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Arkistoitu 14.11.2012. Viitattu 7.6.2010.
  9. ↑ Kallion II hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Arkistoitu 14.11.2012. Viitattu 7.6.2010.
  10. ↑ Sunilan hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Arkistoitu 14.11.2012. Viitattu 7.6.2010.
  11. ↑ Suomen puolustusministerit www.defmin.fi. Viitattu 7.6.2010.
  12. ↑ Paasikiven III hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Arkistoitu 14.11.2012. Viitattu 7.6.2010.
  13. ↑ PaasikivenII hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Arkistoitu 14.11.2012. Viitattu 7.6.2010.
  14. ↑ Paasikiven II hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Arkistoitu 14.11.2012. Viitattu 7.6.2010.
  15. ↑ a b c d Edustajamatrikkeli Mauno Pekkala eduskunta.fi. Eduskunta. Viitattu 7.6.2010.
  16. ↑ a b Soikkanen, Hannu: Pekkala, Mauno (1890 - 1952) kansallisbiografia.fi. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 19.11.2024.
  17. ↑ a b c d Aikalaiskirja 1934
  18. ↑ Suomen Kulttuurirahaston Pohjois-Savon rahasto: H.J. Aminoffin rahasto Suomen Kulttuurirahasto. Viitattu 2.5.2024.
  19. ↑ Apunen, Osmo & Wolff, Corinna: Pettureita ja patriootteja. Taistelu Suomen ulko- ja puolustuspolitiikan suunnasta 1938–1948, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 2009, s. 118–119.
  20. ↑ E. Hiitonen: Sosialistinen Yhtenäisyyspuolue lisää vasemmiston toimintamahdollisuuksia. Vapaa Sana, 8.7.1947. ; Sosialistinen Yhtenäisyyspuolue jatkanut perustavaa kokoustaan. Vapaa Sana, 21.10.1947. ; Sosialistisen yhteisrintaman merkeissä eduskuntavaaleihin ja maamme tulevaisuutta rakentamaan. SYP:n puoluekokous päättyi eilen. Vapaa Sana, 30.4.1951.
  21. ↑ Demokratia täydelliseen voittoon. SKDL:n liittokokous päättynyt eilen. Vapaa Sana, 26.3.1946. ; Suunta, jota kuljemme, on oikea ja se suunta tulee voittamaan. SKDL:n II liittokokous päättyi eilen. Vapaa Sana, 2.7.1949. ; Yksimielisyyden liittokokous päättynyt. Vapaa Sana, 4.6.1952.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Mauno Pekkala.
Edeltäjä:
Juho Kusti Paasikivi 		Suomen pääministeri
1946−1948 		Seuraaja:
K.-A. Fagerholm
Edeltäjä:
Juho Sunila 		Suomen maatalousministeri
1926−1927 		Seuraaja:
Sigurd Mattsson
Edeltäjä:
Väinö Tanner 		Suomen valtiovarainministeri
1939–1942 		Seuraaja:
Väinö Tanner
Edeltäjä:
Väinö Valve 		Suomen puolustusministeri
1945-1946 		Seuraaja:
Yrjö Kallinen
Sosiaalidemokraattien kansanedustajat
Kansandemokraattien kansanedustajat
Vaasan läänin itäisen vaalipiirin kansanedustajat
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Mauno_Pekkala&oldid=22858964”