Hugo Aattela
| Hugo Aattela | |
|---|---|
 Hugo Aattela vuonna 1952. |
|
| Kansanedustaja | |
|
24.9.1929–5.4.1945, 5.4.1949–20.7.1951
|
|
| Ryhmä/puolue | SDP |
| Vaalipiiri | Hämeen pohjoinen |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 13. heinäkuuta 1897 Hollola |
| Kuollut | 7. joulukuuta 1959 (62 vuotta) Lahti |
| Ammatti | piirisihteeri, liittosihteeri, toimittaja |
Hugo Emil Aattela (vuoteen 1921 Virtanen, 13. heinäkuuta 1897 Hollola – 7. joulukuuta 1959 Lahti) oli suomalainen poliitikko ja ammattiyhdistysvaikuttaja, joka toimi SDP:n kansanedustajana vuosina 1929–1945 ja 1949–1951.[1] Hän oli myös Suomen Veturimiesten Liiton pitkäaikainen liittosihteeri. Sosialidemokraateissa Aattela edusti Väinö Tanneria kannattanutta puolueen oikeistosiipeä. Hän muutti sukunimensä Virtasesta Aattelaksi osoittaakseen omistautumista työväenaatteelle.[2]
Elämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hugo Aattelan vanhemmat olivat Hollolan Okeroisessa syntynyt työmies Kustaa Emil Virtanen (synt. Nikula, 1866-1943) ja Ida Maria Eriksson (1870-1949). Kansakoulun jälkeen hän oli kuusi vuotta metallimiehenä suorittaen työn ohessa ylemmän käsityöläiskoulun. Vuodesta 1920 Aattela toimi SDP:n Pohjois-Savon, Varsinais-Suomen ja Pohjois-Hämeen piirisihteerinä ja luennoitsijana.[2] Lisäksi hän oli Kuopiossa ilmestyneen Savon Työmiehen päätoimittajana 1921.[3] Vuosina 1925-1926 Aattela suoritti Työväen Akatemian kurssin. Tampereella asunut Aattela nousi kansanedustajaksi varasijalta Iida Vihurin kuoltua syyskuussa 1929. Hän uusi paikkansa neljästi ja istui eduskunnassa vuoteen 1945. Huhtikuussa 1949 Aattelasta tuli jälleen kansanedustaja, kun Alpo Lumme siirtyi maaherraksi. Presidentin valitsijamiehenä hän oli 1925, 1931, 1937, 1940, 1943 ja 1950.[2]
Vuosina 1941-1955 Aattela toimi muiden tehtäviensä ohella Suomen Veturimiesyhdistyksen (myöh. Suomen Veturimiesten Liitto) sihteerinä ja Veturimies-lehden päätoimittajana. Hän vei ammattikuntayhdistyksenä toiminutta järjestöä osaksi ay-liikettä ja SAK:n jäsenyyttä, mikä toteutui vuonna 1943. Vaikka Aattelalla ei ollut taustaa rautateillä, hänen luonnehdittiin olleen "enemmän veturimies kuin monet veturimiehet itse". Sotien jälkeen Aattela oli yksi liiton voimahahmoista puheenjohtaja Gösta Widingin ja kansanedustaja Onni Peltosen ohella.[2][4]
Aattela vaikutti innokkaasti myös raittiusliikkeessä. Hän kannatti kieltolakia ja piti raittiusaatteen edistämistä ay-liikkeen velvollisuutena. AAttela oli Suomen Sosialidemokraattisen Raittiusliiton puheenjohtaja 1950-1957 sekä Suomen Raittiusjärjestöjen Liiton hallituksen jäsen. Lisäksi hän toimi sosialidemokraattisen raittiusliiton yhteyteen perustetun Kansan Raittiusavun puheenjohtajana.[2][5] Aattela kuoli 62-vuotiaana joulukuussa 1959. Hänet on haudattu Lahden Läntiselle hautausmaalle.[6]
Perhe
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hugo Aattelan puoliso oli Kärkölässä syntynyt Lyyli Maria Virtanen (1900-1984), jonka kanssa hän avioitui vuonna 1922.[2] Perheessä oli kolme lasta. Heidän poikansa on kaupunginjohtaja Kalervo Aattela.[5]
Teokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Sosialidemokraattinen raittiuspiirijärjestö 10-vuotias : hajapiirtoja Pohjois-Hämeen työväen raittiustyöstä. Tampere: Sosialidemokraattinen raittiuspiirijärjestö, 1936.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Hugo Aattela Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 28.1.2008.
- ↑ a b c d e f Keravuori, Kirsi: Aattela, Hugo (1897–1959) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen artikkeli). 6.9.2001. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 28.12.2015.
- ↑ Kaarna, Väinö : Winter, Kaarina (toim.): Suomen sanomalehdistön bibliografia 1771–1963, s. 66. Helsinki: Helsingin yliopiston kirjasto, 1963. Teoksen verkkoversio (PDF).
- ↑ Hakoköngäs, Eemeli: Yhteistyö, neuvottelu, oma tahto : Veturimiesten liiton historia, s. 35–36, 44. Helsinki: Veturimiesten liitto, 2018. ISBN 978-952-94100-1-9 Teoksen verkkoversio (PDF).
- ↑ a b Kuka kukin on 1954 : henkilötietoja nykypolven suomalaisista, s. 16. Helsinki: Otava, 1954. Projekt Runeberg.
- ↑ Mäkelä, Arttu: Kuka makaa hautausmaan mullissa? 13.6.2014. Etelä-Suomen Sanomat. Viitattu 1.11.2023.
