Paavo Lipponen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Paavo Lipponen
Paavo Lipponen vuonna 2004.
Paavo Lipponen vuonna 2004.
Suomen pääministeri[1]
Lipposen I hallitus[2]
13.4.1995–15.4.1999
Lipposen II hallitus[3]
15.4.1999–17.4.2003
Presidentti Martti Ahtisaari
Tarja Halonen
Pääministerin sijainen Sauli Niinistö
Ville Itälä
Edeltäjä Esko Aho[1]
Seuraaja Anneli Jäätteenmäki[1]
Eduskunnan puhemies
28.3.1995–19.4.1995
22.4.2003–20.3.2007
Edeltäjä Riitta Uosukainen
Anneli Jäätteenmäki
Seuraaja Riitta Uosukainen
Timo Kalli
Kansanedustaja
26.3.1983–20.3.1987
22.3.1991–20.3.2007[4]
Ryhmä/puolue Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä
Vaalipiiri Helsingin vaalipiiri
Henkilötiedot
Syntynyt23. huhtikuuta 1941 (ikä 83)[4]
Turtola[4]
Puoliso

Aila-Marja Lipponen (ero 1997)

Päivi Lipponen 1998–[4]
Tiedot
Puolue SDP
Koulutus Valtiotieteen maisteri (1971)

Paavo Tapio Lipponen (s. 23. huhtikuuta 1941 Turtola)[5] on suomalainen sosiaalidemokraattinen poliitikko ja energiateollisuuden konsultti.[6][7] Lipponen oli Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen (SDP) puheenjohtaja vuosina 1993–2005 ja toimi Suomen pääministerinä vuosina 1995–2003 johtaen kahta peräkkäistä täyden vaalikauden istunutta hallitusta (Lipponen I ja Lipponen II). Pääministerikautensa jälkeen vuosina 2003–2007 hän toimi eduskunnan puhemiehenä. Lipponen on toiminut kansanedustajana vuosina 1983–1987 ja 1991–2007 sekä Helsingin kaupunginvaltuutettuna vuosina 1985–1995.[8]

Lipponen oli pääministerinä kahdeksan vuotta, tarkalleen ottaen 2 927 päivää. Täten hän on Suomen pitkäaikaisin pääministeri Kalevi Sorsan jälkeen ja pisimpään yhtämittaisesti vallassa ollut Suomen pääministeri.

Paavo Lipponen toimi Suomi–Neuvostoliitto-Seuran valtuuston puheenjohtajana vuosina 1983–1991. Hän toimi SNS:n johtoelimissä vuodesta 1971 alkaen.[9]

Tausta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lipponen kuuluu äidin puolelta Ingman-sukuun (Iisaloihin).[10] Paavo Lipposen isä oli ylimetsänhoitaja Orvo Matias Kalervo Lipponen (1914–2012) ja hänen äitinsä oli terveydenhoidon opettaja, terveydenhoitaja Hilkka Aino Iisalo (1915–2015).[11][12][13][14] Paavo Lipposen isoisä Akseli Lipponen oli Suomalaisen puolueen puoluesihteeri vuosina 1915–1919.lähde?

Lipponen valmistui ylioppilaaksi Kuopion Lyseosta 1959 yleisarvosanalla laudatur lukuaineiden keskiarvon ollessa 8,1[15]. Sieltä hänen matkansa vei vuoden opintomatkalle ASLA-Fulbright-stipendillä Yhdysvaltoihin Dartmouth Collegeen, New Hampshireen. Suomeen palattuaan Lipponen muutti Helsinkiin, jossa hän opiskeli Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa pääaineenaan kansainvälinen politiikka. Lipponen valittiin Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan edustajistoon vuonna 1964 kolmen muun sosiaalidemokraatin, Ulf Sundqvistin, Ilkka Taipaleen ja Ilkka Sumun kera.[16] Lipponen valmistui valtiotieteen kandidaatiksi Helsingin yliopistosta vuonna 1971 pääaineenaan kansainvälinen politiikka. Sotilasarvoltaan Lipponen on vääpeli.

Ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

SDP:ssä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen Sosialidemokraattisessa Puolueessa Lipponen on toiminut tutkimussihteerinä, kansainvälisten asiain sihteerinä, poliittisen osaston päällikkönä, Helsingin piirin puheenjohtajana, puoluetoimikunnan jäsenenä ja puolueneuvoston jäsenenä. Hän on toiminut myös pääministeri Mauno Koiviston sihteerinä ja työministeri Veikko Helteen poliittisena sihteerinä. Puolueen puheenjohtajaksi Lipponen nousi vuonna 1993, kun Ulf Sundqvist joutui jättämään kautensa kesken taloudellisten epäselvyyksien vuoksi. Hän toimi puheenjohtajana vuoteen 2005 asti.

SDP:n kansainvälisten asioiden sihteerinä hän kirjoitti yhdessä Jaakko Blombergin kanssa muistion, jossa YYA-sopimusta tulkittiin sotilaallisten pykäliensä näkökulmasta liittosopimuksen kaltaisena. Lipponen oli yksi nuorten sosiaalidemokraattien keskuudessa alkunsa saaneen ”uudeksi ulkopolitiikaksi” kutsutun suuntauksen kantavista voimista.[17] Uuteen ulkopolitiikkaan kuului muun muassa huomion kiinnittäminen kehitysmaiden ongelmiin.

Pääministerinä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

SDP saavutti Lipposen johdolla voiton kevään 1995 eduskuntavaaleissa lisäämällä paikkalukuaan 15:llä yhteensä 63:een. Puolue sai 28,25 prosenttia annetuista äänistä. Seuraavaksi sijoittunut Keskusta sai tyytyä 19,85 prosenttiin. Tasavallan presidentti Martti Ahtisaari antoi hallituksenmuodostajan tehtävät Lipposelle, jonka johdolla muodostettiin SDP:n, kokoomuksen, RKP:n, vasemmistoliiton ja vihreiden yhteishallitus, jolle annettiin lempinimi sateenkaarihallitus ennätyslaajan parlamentaarisen pohjansa ansiosta. Lisäksi hallituksessa oli yksi ammattiministeri, maa- ja metsätalousministeri Kalevi Hemilä.

Lipposen ohella hallituksen avainhahmo oli kokoomuslainen valtiovarainministeri Sauli Niinistö. Hallitus otti tavoitteekseen työttömyyden puolittamisen seuraaviin vaaleihin mennessä. Vaikka työttömien määrä laski lähelle 300 000 henkeäselvennä, hallitus jäi tavoitteestaan jälkeen. Sen sijaan hallitus pääsi tavoitteeseensa Euroopan talous- ja rahaliiton (EMU) liittymisehtojen täyttämisestä, ja Suomi liittyi EMUun Lipposen halun mukaisesti ensimmäisten maiden joukossa. Siitä käytiin eduskunnassa 24. lokakuuta 1996 ERM-keskustelu, joka muuttui riidaksi. Keskustalainen eduskunnan pankkivaltuusmies Mauri Pekkarinen syytti valtiovarainministeri Arja Alhoa siitä, että tämä olisi paljastanut Suomen tavoitteet EU:n rahapolitiikasta vastaavalle komissaarille neuvottelujen ollessa vielä kesken. Lipponen tuohtui syytöksestä ja piti sitä "sikamaisena", jolloin pääministerin ja Pekkarisen välille syntyi kiivas sanaharkka, jonka vertaista eduskunnassa oli harvoin ennen koettu.[18] Kärkevän puolin ja toisin lentäneen loanheiton lopuksi Lipponen sai puhemies Riitta Uosukaiselta huomautuksen kielenkäytöstä.[19]

Entinen veroministeri Arja Alho on syyttänyt Lipposta uusliberalististen talouspoliittisten linjausten ajamisesta. Alhon mukaan juuri Lipponen aloitti uusliberalismin ujuttamisen suomalaiseen yhteiskuntapolitiikkaan helmikuussa 1996 runnoen leikkauslinjan läpi elvytyksen sijaan ja niin ”hyvinvointivaltiollisesta talouden poliittista ohjausta korostaneesta perinteisestä sosialidemokraattisesta ajattelusta siirryttiin Suomessa helmikuussa 1996 päivänä pari piirua uusliberalismin suuntaan."[20]

Eurot tulivat käyttöön vuoden 2002 alusta lähtien. Lipposen hallitusten aikana Suomen ulkomaankauppa koki voimakkaan noususuhdanteen ja vuodesta 1994 lähtien Suomen kansantulo kasvoi neljän vuoden ajan 4,5 prosenttia vuodessa, mikä oli lähes puolet yli silloisen eurooppalaisen keskitason. Lipposen ensimmäisen hallituskauden lopulla suomalaisten ostovoima nousi OECD:n tilastojen mukaan henkilöä kohden 20 000 dollariin ylittäen tässä suhteessa ensimmäistä kertaa Ruotsin.

Lupaavasta taloudellisesta elpymisestä huolimatta Suomi joutui kantamaan laman ja sen seurausten jälkiä pitkään. Sateenkaarihallitus onnistui pitämään valtionvelan lisääntymisen kurissa, mutta ei kyennyt lyhentämään sitä toivotulla tavalla. Lipponen ja Niinistö onnistuivat saamaan vuoden 2000 budjetin ylijäämäiseksi, mitä ei ollut tapahtunut Suomessa vuosikymmeneen. Lipposen ensimmäinen hallitus onnistui myös saattamaan päätökseen perustuslain kokonaisuudistuksen, jonka eduskunta oli hylännyt alkuvuodesta 1995. Hallituksen uusi esitys tuli hyväksytyksi vuonna 1999 äänin 170–4, jolloin presidentti Martti Ahtisaari vahvisti sen allekirjoituksellaan. Uusi perustuslaki astui voimaan 1. maaliskuuta 2000, eli samana päivänä, jolloin Ahtisaaren virkakausi päättyi. Uudessa perustuslaissa vahvistettiin voimakkaasti eduskunnan asemaa Suomen keskeisenä valtioelimenä.

Lipponen ja Ruotsin silloinen pääministeri Göran Persson Suomessa vuonna 2002.

Vuoden 1999 eduskuntavaaleissa osallistumisprosentti laski 65,2 prosenttiin, mikä koitui erityisesti SDP:n kohtaloksi.kenen mukaan? Puolue menetti 12 paikkaa, mutta säilytti siitä huolimatta asemansa maan suurimpana puolueena. Lipponen ei ollut edelleenkään halukas ottamaan keskustaa hallitukseen ja myös kokoomuksessa oltiin tyytyväisiä yhteistyöhön sosialidemokraattien kanssa. Sekä Lipposen että Niinistön arvellaan vieroksuneen erityisesti keskustan EU-kantaa, joka tuolloin oli häilyvä ja jopa kriittinen. Lipposen johdolla muodostetussa toisessa sateenkaarihallituksessa SDP luovutti vaalitappionsa tunnustaen yhden ministeripaikan kokoomukselle. Lipposen toisen hallituksen aikana Suomi liittyi EMU:un ja toimi ensimmäistä kertaa EU:n puheenjohtajamaana. Suomen ensimmäistä EU-puheenjohtajuuskautta on yleisesti pidetty erittäin onnistuneena, jopa historiallisena.kenen mukaan? Silloin sai alkunsa muun muassa unionin suuri laajentuminen, joka toteutui vappuna 2004. Lipposen EU-politiikkaa leimasi vahva sitoutuminen integraatioon ja pyrkiminen EU:n ytimiin. Linja herätti Keski-Euroopan päättäjien keskuudessa arvonantoa jopa siinä määrin, että asiantuntijoiden piirissä lanseerattiin epävirallinen käsite "Beneflux-maat". F-kirjain sanan keskellä merkitsi Finlandea.

Vuonna 2000 Lipponen toivoi puheessaan Bruggessa EU:n kehittyvän liittovaltion suuntaan ja ehdotti EU:n uudistamista vahvistamalla parlamentin ja komission valtaa jäsenmaiden yhteisellä perustuslailla.[21][22] Tätä olivat ehdottaneet jo kesällä Carlo Azeglio Ciampi ja Jacques Chirac.[23] Varsinaisesti Euroopan unionin perustuslakiin tähtäävä työ aloitettiin Laekenin julistuksen jälkeen joulukuussa 2001 Valéry Giscard d’Estaingin johdolla.

Helmikuussa 2000 Itävallan vapauspuolue (FPÖ), jonka silloinen puheenjohtaja Jörg Haider oli herättänyt huomiota ulkomaalaisvastaisilla lausunnoillaan, pääsi mukaan Itävallan uuteen hallitukseen. Tämän seurauksena Euroopan unionin jäsenmaat ilmoittivat lopettavansa kahdenkeskisen yhteydenpidon Itävaltaan. Suomen osalta päätöksen boikottiin yhtymisestä teki Lipponen yksin, muita ministereitä, presidentti Martti Ahtisaarta ja eduskunnan ulkoasiainvaliokuntaa kuulematta. Lipposen toiminta herätti sisäpoliittisen kohun, ja kyseltiin, mihin Itävallan eristämisellä pyrittiin, kuinka kauan boikotin oli määrä kestää ja miten se oli tarkoitus lopettaa. Hallituksen sisällä etenkin valtiovarainministeri Sauli Niinistö piti päätöstä hätiköitynä, ja oppositiopuolue Keskusta teki selvityspyynnön Lipposen toiminnasta. Lipponen antoi 7. maaliskuuta eduskunnalle pääministerin ilmoituksen, jonka mukaan hän oli ennen päätöstään käynyt puhelinkeskustelun Portugalin pääministerin Antonio Guterresin kanssa. Lipponen myönsi, että tiedonkulkua eri osapuolten kesken olisi syytä tehostaa vastaisuudessa eteen tulevissa samankaltaisissa tilanteissa. Keskustan kansanedustaja Petri Neittaanmäki pani alulle muistutuskirjelmän Lipposen ministerivastuusta, joka olisi äärimmillään voinut viedä pääministerin valtakunnanoikeuteen. Kirjelmään kertyi Neittaanmäen itsensä lisäksi kahdeksan muun kansanedustajan nimet. Hanke kuitenkin kuivui kokoon, kun allekirjoittajia olisi tarvittu vähintään kymmenen, ja kirjelmään yhtyneistäkin osa veti nimensä pois. Oikeuskansleri Paavo Nikula ei katsonut Lipposen syyllistyneen selvään lainvastaisuuteen, mutta antoi tälle huomautuksen.[24] Itävallan vastainen boikotti päätettiin lopettaa syyskuussa 2000, kun oli osoittautunut, että sen jatkaminen olisi kääntynyt boikotin alkuperäistä tarkoitusta vastaan.[25]

Paavo Lipponen joutui viimeisimmällä pääministerikaudellaan eduskuntavaalien alla maaliskuussa 2003 poliittisen kohun osapuoleksi Anneli Jäätteenmäen (kesk) tuotua julkisuuteen pääministerin keskustelut Yhdysvaltain presidentin George W. Bushin kanssa Washingtonissa 9. joulukuuta 2002. Siitä alkoi Irak-skandaaliksi tai Irak-vuodoksi nimitetty tapahtumasarja.

Vuonna 2004 Maija Rask kertoi Lipposen estäneen RKP:n kansanedustajan Ulla-Maj Wideroosin kanssa tehdyllä sopimuksella pakkoruotsin poistamisen ylioppilaskirjoituksista. Rask kertoi estämisen tapahtuneen edeltävällä hallituskaudella (1999–2003), jolloin Lipponen toimi pääministerinä ja Rask opetusministerinä.[26]

Arvioita

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lipponen tuli tunnetuksi poliittisilta linjauksiltaan edeltäjiään oikeistolaisempana demarijohtajana. Lipposen johdolla SDP löysi talouspolitiikassa yhteisen sävelen kokoomuksen kanssa, tehden selkeän pesäeron edellisvuosikymmenten punamulta- ja kansanrintamahallituksiin. Lipposen hallitusten talouspolitiikassa korostuivat suhdanne-elvytyksen sijaan tiukka budjettikuri, johon kuuluivat mittavat julkisten menojen (etupäässä sosiaaliturvan ja julkisten palvelujen) leikkaukset sekä valtion velkaantumisen pysäyttäminen. Lipponen ajautui pääministerinä myös useaan otteeseen törmäyskurssille ammattiyhdistysliikkeen kanssa, joka perinteisesti on kuulunut puolueen merkittäviin yhteiskunnallisiin tukijoihin. Lipponen myös ajoi pääministerinä kansainvälisen kaupan esteiden poistamistalähde?. Lipposta onkin kritisoitu puolueensa piirissä uusliberalistiseksi ja oikeistodemariksi sekä verrattu muun muassa Britannian pääministeri Tony Blairiin.[20]

Asiantuntijaraati valitsi vuonna 2013 Helsingin Sanomissa Lipposen molemmat hallitukset parhaiksi Suomen hallituksiksi vuoden 1987 jälkeen.[27]

Eduskunnan puhemiehenä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lipponen jättäytyi Jäätteenmäen-Vanhasen punamultahallituksen ulkopuolelle ja hänet valittiin eduskunnan puhemieheksi. SDP:n puheenjohtajan tehtävät Lipponen luovutti Eero Heinäluomalle vuoden 2005 puoluekokouksessa ja ilmoitti päättävänsä poliittisen uransa vuoden 2007 eduskuntavaaleihin. Lipponen kuuluu Washingtonissa toimivan CSIS-instituutin transatlanttisen yhteistyöaloitteen johtoryhmään.[28] lähde tarkemmin? Hän osallistuu instituutissa jäsenenä Initiative for a Renewed Transatlantic Partnership -työryhmän toimintaan.[29] lähde tarkemmin? Pääministerinä Lipponen osallistui kansainväliseen Bilderberg-kokoukseen Brysselissä kesällä 2000. Lipponen on osallistunut Bilderberg-kokoukseen viidesti.[30] Lipponen toimii vuonna 2006 Italiassa perustetun EU:n perustuslain kohtaloa pohtivan ryhmän ainoana pohjoiseurooppalaisena jäsenenä.

Eläkkeelle jääminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2007 Paavo Lipponen jäi eläkkeelle eduskunnasta ja ilmoitti julkaisevansa muistelmateoksen poliittisesta urastaan. Ensimmäinen osa ilmestyi vuonna 2009 nimellä Muistelmat 1[31]. Toinen osa ilmestyi vuonna 2014 nimellä Murrosten aika: muistelmat 1979–95. Keväällä 2007 eläkkeelle jäätyään Lipponen aloitti autokoulun. Hän läpäisi insinööriajon 11. lokakuuta 2007 ja sai B-luokan ajokortin. Lipponen oli ollut jo nuorena autokoulussa, mutta se oli jäänyt kesken. Keväällä 2008 häneltä ilmestyi Suomen historiaa käsittelevä kirja Seitsemän veljeksen perilliset.[32]

Lipponen on tunnettu ruotsin kielen puolestapuhujana.[33] Hän toimi myös ruotsinkielisen kulttuurin verkoston Svenska.nu:n suojelijana ja valtuuskunnan puheenjohtajana.[34] Hänet palkittiin Freudenthal-mitalilla vuonna 2007.[35]

Konsulttiyhtiö Cosmopolis

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2008 Lipponen palkattiin vuodeksi venäläis-saksalaisen Nord Stream -kaasuputkiyhtiön konsultiksi.[36] Hän kertoi tehtävän olevan vuoden mittainen ja saavansa kansainvälisen tason konsultointipalkkioita.[37][38][39] Konsultintehtävän tultua julkisuuteen Lipponen luopui kaikista luottamustehtävistään veteraanitoimintaa lukuun ottamatta ilmoittaen syyksi asiasta nousseen mediakohun.[40]

Euroopan parlamentin erityisvaliokunnan mietinnössä vuonna 2022 Lipponen nostettiin esimerkiksi niistä eurooppalaisista poliitikoista, jotka Venäjä oli "kaapannut" edistämään etujaan.[41]

Myöhemmin, Venäjän–Georgian sodan jälkeen, Lipponen varoitti energiariippuvuuden riskeistä, viitaten Euroopan riippuvuuteen Venäjän kaasusta.[42] Lipponen moitti, että ”EU joutui kohtaamaan Georgian kriisin housut kintuissa” ja ”omavaraisuuden heikkous merkitsee poliittista heikkoutta”. Lipponen moitti kuinka monet suomalaiset ja saksalaiset poliitikot jarruttavat ydinvoiman rakentamista, koska he näkevät uusiutuvat energiamuodot ja ydinvoiman vastakkaisina, minkä tapainen fundamentalismi Lipposen mukaan ”tuhoaa sekä energiahuollon että ilmastopolitiikan”.[42]

Lipponen jatkoi kaasuputkiyhtiöiden konsulttina vuoden 2022 kevääseen, kunnes Nord Stream 2 -yhtiö ajautui konkurssiin Venäjälle asetettujen pakotteiden seurauksena.[43] Vuonna 2009 Lipposen konsulttiyhtiö Cosmopoliksen liikevaihto oli 194 000 €, palkat 95 000 € ja voitto 25 000 €. Pääosa laskutettiin Nord Stream -kaasuputkiyhtiöltä ja loput Pohjolan Voimalta. Suomen hallitus antoi Nord Streamille luvan Itämeren kaasuputkeen marraskuussa 2009.[44]

Cosmopolis-yhtiö on ollut konsultoimassa sekä Nord Streamia että Nord Stream 2:ta.[45]

2014 yrityksen liikevaihto oli 266 400 euroa, liikevoittoa kertyi 78 865 euroa (lähes 26 prosenttia liikevaihdosta).[46] Cosmopolis maksoi ainoalle työntekijälleen Paavo Lipposelle palkkaa 122 568 euroa.[46]

2015 Päivi Lipponen aloitti työt Cosmopoliksen toimitusjohtajana ja yritys laajensi toimintaansa Nord Streamin konsultoinnista työhyvinvoinnin alalle.[46]

2017 Lipposen yhtiön liikevaihto oli 256 000 euroa ja liikevoitto 129 000 euroa[45].

2018 liikevaihto oli 262 000 euroa ja liikevoittoa kertyi 168 000 euroa (liikevoittoprosentti 64).[45]

Wikileaks-paljastus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lipponen kertoi presidentti Tarja Halosen ja Venäjän johdon keskusteluista 2004 Yhdysvaltain Suomen-suurlähettiläälle. Lipposen keskusteluista USA:n lähettilään kanssa nousi kohu, kun Venäjän tiedotusvälineisiin oli vuotanut Wikileaksin kautta tietoja asiasta. Lipponen kommentoi paljastusta sanoin ”so what”. Oikeuskanslerille tehtiin helmikuussa 2011 kantelu aiheesta, mutta se ei johtanut jatkotoimiin.[47]

Yritykset presidentiksi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2009 Lipposesta kaavailtiin Eurooppa-neuvoston puheenjohtajaa[48]. Lipposen tueksi asettuivat mm Jacques Delors ja Romano Prodi, mutta lopulta Lipponen hävisi viran Herman van Rompuylle[48]. Puola ja Baltian maat olivat asettuneet vastustamaan Lipposen nimitystä, koska hän toimi Nord Streamin asiantuntija-avustajana, ja nämä maat vastustivat kaasuputkea sotilaallisista ja poliittisista syistä[49]. Lisäksi Euroopan parlamentin sosialistiryhmä päätti tavoitella puheenjohtajan viran sijasta korkean edustajan eli ulkoministerin paikkaa[49]. Tappionsa jälkeen Lipponen vertasi pyrkimyksiään elokuvasankari Indiana Jonesin elokuvaan Indiana Jones ja viimeinen ristiretki.[48]

11. elokuuta 2011 Lipponen ilmoitti ryhtyvänsä SDP:n presidenttiehdokkaaksi Suomen presidentinvaaleissa 2012.[50] SDP:n jäsenäänestyksenä pidetyssä esivaalissa syyskuussa hän sai 67 prosenttia äänistä.[51] Hän sai presidentinvaalissa 6,7 prosenttia äänistä, joka oli viidenneksi eniten.[52]

Huomionosoituksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paavo Lipposelle on myönnetty oikeustieteen kunniatohtorin arvo Dartmouth Collegessa vuonna 1997 ja Michiganin Hancockissa toimivassa Finlandia Universityssä vuonna 2000, tekniikan kunniatohtorin arvo Tampereen teknillisessä yliopistossa ja valtiotieteen kunniatohtorin arvo Åbo akademissa vuonna 2002, maatalous- ja metsätieteiden kunniatohtorin arvo Joensuun yliopistossa vuonna 2007, ja taiteiden kunniatohtorin arvo Taideteollisessa korkeakoulussa vuonna 2007. Paavo Lipposelle on myönnetty mm. Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan suurristi.[53] Vladimir Putin myönsi Lipposelle Ystävyyden kunniamerkin vuonna 2007.[54]

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Paavo Lipponen presidentti Mauno Koiviston muistomerkin paljastustilaisuudessa marraskuussa 2023.

Lipposen enot Tauno Iisalo (1916–1947) ja kummisetä Pentti Iisalo (1920–2008) olivat Mannerheim-ristin ritareita.[55]

Paavo Lipposen ensimmäinen vaimo oli Aila-Marja Lipponen (o.s. Nikupeteri, myöhemmin Leistén) (1939–2007),[56] joka toimi myös Helsingin kaupunginvaltuutettuna (sd) vuoteen 2004. Avioliitosta syntyi yksi lapsi, Paulamaria (s. 1964). Pariskunta erosi 1997.

Vuonna 1998 Paavo Lipponen meni naimisiin Päivi Hertzbergin (s. 1967) kanssa, joka otti miehensä sukunimen seuraavana vuonna. Pariskunnalla on Emilia (s. 1998) ja Sofia (s. 2000) -nimiset tyttäret.[57] Perheeseen kuuluu myös Päivi Lipposen tytär tämän edellisestä avioliitosta.[53]

Lipposelle tehtiin sydämen ohitusleikkaus tammikuussa 2017 Meilahden sairaalassa Helsingissä.[58]

Lipposen harrastuksiin kuuluvat muun muassa uinti, arkkitehtuuri ja ooppera. Nuoruudessaan Lipponen tunnettiin innokkaana uimarina ja vesipallon pelaajana. Hänen vesipallojoukkueensa Kuhat ylsi parhaimmillaan SM-hopealle asti vuosina 1979 ja 1980. Lipponen on myös voittanut Työväen Urheiluliiton uintimestaruuksia. [59] [53]

Kirjallinen tuotanto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lipposen hallitukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luottamustehtäviä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c Suomen hallitukset Suomen hallitukset. Valtioneuvosto. Viitattu 31.8.2010.
  2. ↑ Lipponen I hallitus Suomen hallitukset. Valtioneuvosto. Viitattu 31.8.2010.
  3. ↑ Lipponen II hallitus Suomen hallitukset. Valtioneuvosto. Viitattu 31.8.2010.
  4. ↑ a b c d Edustajamatrikkeli Paavo Lipponen Eduskunta. Viitattu 31.8.2010.
  5. ↑ Calamnius-sukuseura ry calamnius.fi. Viitattu 18.12.2010.
  6. ↑ Kauppalehti
  7. ↑ Paavo Lipposen konsulttiyhtiö tähtää Afrikan markkinoille – rakentaa konteista käymälöitä, toimistoja ja asuntoja www.iltalehti.fi. Viitattu 3.1.2021.
  8. ↑ Eduskunta
  9. ↑ Suomi-Neuvostoliitto-seuran historia ilmestyi mtvuutiset.fi. 4.5.1998. Viitattu 26.12.2023.
  10. ↑ Veli-Matti Autio: Ingman (1600 - ) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 13.10.2004 (päivitetty 12.2.2008). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  11. ↑ Paavo Lipponen muistelee isäänsä – "Monilahjainen, mainio seuramies" Iltasanomat. Viitattu 22.6.2012.
  12. ↑ Orvo Matias Kalervo Lipponen Juha Kerkkonen. Viitattu 22.6.2012.
  13. ↑ Hilkka Aino Iisalo Juha Kerkkonen. Viitattu 22.6.2012.
  14. ↑ Entisen pääministerin Paavo Lipposen äiti on kuollut 3.7.2015. mtv.fi. Viitattu 3.7.2015.
  15. ↑ Lipponen, P. 2009. Muistelmat 1. 2. painos. Helsinki WSOY. ISBN 978-951-0-32880-4. s. 70, 74
  16. ↑ Ylioppilaslehti, Vaaleista tulikin punaiset, 2003
  17. ↑ Demarinuoret vaativat uutta ulkopolitiikkaa Ylen elävä arkisto
  18. ↑ Mitä Missä Milloin, 1998, s. 25. Helsinki: Otava, 1997 ISBN 951-1-14838-9
  19. ↑ Yle, Elävä arkisto
  20. ↑ a b Outinen, Sami: Kurkistus sateenkaarihallituksen kulisseihin 6.10.2009. Agricola. Viitattu 12.3.2012.
  21. ↑ Lipposen EU-liittovaltiopuhe puhuttaa MTV3.fi. 10.11.2000. MTV3. Viitattu 9.1.2010.
  22. ↑ Lipponen perusteli EU-visioitaan keskustalle MTV3.fi. 17.11.2000. MTV3. Viitattu 9.1.2010.
  23. ↑ Whi-berlin.de
  24. ↑ Mitä Missä Milloin, 2001, s. 86–87. Helsinki: Otava, 2001. ISBN 951-1-16737-5.
  25. ↑ Mitä Missä Milloin, 2002, s. 14–15. Helsinki: Otava, 2001. ISBN 951-1-17635-8.
  26. ↑ Ex-ministeri: Lipponen esti pakkoruotsin poistamisen Kaleva. 20.04.2004. Viitattu 18.05.2023.
  27. ↑ Hs.fi
  28. ↑ Paavo Lipposen kotisivut
  29. ↑ Csis.ot
  30. ↑ MOT selvitti: Bilderberg-kokouksissa käynyt 46 suomalaista Yle MOT. 02.09.2013. Viitattu 18.05.2023.
  31. ↑ Paavo Lipponen: Muistelmat I – Kirja-arviot – Savon Sanomat savonsanomat.fi. Viitattu 21.02.2018.
  32. ↑ Tuomas Manninen: Lipponen määritteli sivistyneen ihmisen. Ilta-Sanomat, 2007, nro 1.12., s. 15.
  33. ↑ Iltalehti: Paavo Lipposen kirje ärsyttää kouluikäisten vanhempia. 6.2.2008
  34. ↑ Paavo Lipposen luottamustehtävät v. 2007
  35. ↑ RKP palkitsi Lipposen Turun Sanomat. 09.06.2007. Viitattu 10.05.2023.
  36. ↑ Lipposesta konsultti kaasuyhtiö Nord Streamille YLE. Viitattu 15.8.2008.
  37. ↑ Maakaasuyhtiö Nord Stream palkkasi Lipposen
  38. ↑ Lipponen kansainvälisen maakaasujätin palvelukseen Helsingin Sanomat 15.8.2008
  39. ↑ Paavo Lipponen sai töitä Uusi Suomi 15.8.2008
  40. ↑ Lipponen jättää kotimaiset luottamustehtävät Hämeen Sanomat. 23.8.2008. Viitattu 5.7.2011.
  41. ↑ EU | EU-parlamentti nostaa Esko Ahon ja Paavo Lipposen esimerkeiksi eurooppalaisista poliitikoista, joita Venäjä ja Kiina ovat palkanneet edistämään etujaan Helsingin Sanomat. 25.1.2022. Viitattu 2.3.2022.
  42. ↑ a b Puustinen, Terho: Lipponen: EU kohtasi Georgian kriisin housut kintuissa Tekniikka & Talous. 22.10.2008. Talentum. Viitattu 10.1.2010.
  43. ↑ Paavo Lipponen Ylelle: "Niinistöllä voi olla hyvin tärkeä rooli Ukrainan kriisin ratkaisussa" Yle Uutiset. 3.3.2022. Viitattu 8.3.2022.
  44. ↑ Rami Mäkinen: Kova tili konsulttina, Ilta-Sanomat 6.7.2010 12
  45. ↑ a b c Itämeren kaasuputkihankkeiden konsultointi on kannattava bisnes ex-pääministeri Paavo Lipposelle – yhtiön viime vuoden liikevoitto 168 000 euroa mtvuutiset.fi. 25.5.2019. Viitattu 2.3.2022.
  46. ↑ a b c Paavo Lipponen konsultoi jättitilin itselleen: 122 568 euroa Ilta-Sanomat. 18.10.2015. Viitattu 2.3.2022.
  47. ↑ Lipposesta tehty kantelu ei todennäköisesti johda mihinkään. Turun Sanomat 8.2.2011.
  48. ↑ a b c Paavo Lipposen viimeinen EU-ristiretki Yle Uutiset. 20.11.2009. Viitattu 2.3.2022.
  49. ↑ a b Kaasuputki vei Lipposen mahdollisuudet Kansan Uutiset. 6.11.2009. Viitattu 2.3.2022.
  50. ↑ Paavo Lipponen presidenttikisaan yle.fi. YLE. Viitattu 11.8.2011.
  51. ↑ Lipponen ylivoimainen Sdp:n esivaalissa 13.9.2011. Helsingin Sanomat. Viitattu 26.1.2015.
  52. ↑ Koko maa – ehdokkaiden kannatus Yle.fi/vaalit.
  53. ↑ a b c Kuka kukin on, s. 545. Otava, 2011. ISBN 978-951-1-24712-8
  54. ↑ Putin myönsi Lipposelle kunniamerkin 30.12.2007. Uusi Suomi. Viitattu 9.1.2010.
  55. ↑ Mannerheim-ristin ritarista tuli vatsasotainvalidi Helsingin Sanomat. 13.3.2007. Viitattu 3.11.2008.
  56. ↑ Paavo Lipposen ex-vaimo kuoli Ilta-Sanomat. 20.9.2007. Ilta-Sanomat. Viitattu 25.7.2008.
  57. ↑ Paavo Lipposen kaunis Emilia-tytär, 19, kirjoitti ylioppilaaksi loistavin arvosanoin – ei seuraa vanhempiaan politiikkaan Ilta-Sanomat. 30.5.2017. Viitattu 8.8.2018.
  58. ↑ Paavo Lipposelle, 75, sydämen ohitusleikkaus – hääpäivä vietettiin sairaalassa iltalehti.fi. Viitattu 2.2.2017.
  59. ↑ Paavo Lipponen Kaleva. 1.12.2012. Viitattu 20.1.2012.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikisitaateissa on kokoelma sitaatteja aiheesta Paavo Lipponen.
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Paavo Lipponen.
Edeltäjä:
Riitta Uosukainen
Anneli Jäätteenmäki 		Eduskunnan puhemies
1995–1995
2003–2007 		Seuraaja:
Riitta Uosukainen
Timo Kalli
Edeltäjä:
Esko Aho 		Suomen pääministeri
1995−2003 		Seuraaja:
Anneli Jäätteenmäki
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Paavo_Lipponen&oldid=22840276”