Luettelo suomalaisista ASLA-Fulbright-stipendiaateista
Tämä on täydentyvä luettelo ASLA-Fulbright-stipendillä Yhdysvalloissa jatko-opintoja, tutkimustyötä tai opintomatkoja tehneistä suomalaisista, joita on yhteensä yli neljä tuhatta. Päälähteenä on vuonna 1965 julkaistu matrikkeli, joten luettelo painottuu apurahojen saajiin vuosilta 1950–1963, jolloin ASLA-stipenditoiminnalla oli nykyistä merkittävämpi vaikutus Suomen tieteeseen, politiikkaan ja elinkeinoelämään. Opettajastipendien ja undergraduate-stipendien saajat on pyritty jättämään pois, ettei luettelo paisuisi liian pitkäksi. Samoin yhteiskunnallisten vaikuttajien parin kuukauden Leader-stipendien saajista on mainittu lähinnä niitä, joista on Wikipedia-artikkeli. Usein lähteistä ei kuitenkaan selviä stipendin tarkempia tietoja.
- Erkki Aaltio, selluloosakemia, New Yorkin osavaltionyliopisto, Syracuse, 1958–1959[1]
- Maija-Hellikki Aaltio, Yhdysvaltain kirjallisuus, Smith College, Massachusetts, 1950–1951[1]
- Sampsa Aaltio, maatalouden rationalisointi,[1] opintomatka 1957[2]
- Tauri Aaltio, lainopin kand., valtiotieteet, Kalifornian yliopisto (Berkeley) 1954–1955[1]
- Aatos Aalto, poliisikomisario, Specialist-stipendi 1958[1]
- Alec Aalto, diplomaatti[3]
- Lyyli Aalto, sosionomi, kansanedustaja, Leader-stipendi 1962[1]
- Raimo Aalto, valtiotiede, Princetonin yliopisto 1960–1961[1]
- Lea Aaltonen, sosiologia, Minnesotan yliopisto 1953–1954[1]
- Antero Aarvala, liikennesuunnittelu, Northwestern-yliopisto 1960–1961
- Olavi Aarnio, ammattiyhdistystoiminta, Leader-stipendi 1959[1]
- Aune Adel, silmätautioppi, Chicagon yliopisto 1953–1954[1]
- Eric Adlercreutz, arkkitehtuuri, Kalifornian yliopisto, Berkeley, 1968[4]
- Matti Ahde, poliitikko[3]
- Lars Ahlfors, matemaatikko[3]
- Kristina Ahlnäs, merentutkimus, Kalifornian yliopisto (San Diego), 1963–1964[5][6]
- Raili Ahlroth, kliininen psykologia, Bostonin yliopisto, 1962–1963[7][1]
- Karl Ahlstedt, kauppat. lis., Harvardin yliopisto 1959–1960[1]
- Aulis Aho, ekonomi, Specialist-stipendi, Harvardin yliopisto 1961[1]
- Lauri Aho, toimittaja, ylipormestari, Leader-stipendi 1961[1]
- Pirjo Ahokas 1993–1994[8]
- Arvo Ahonen, kansanedustaja, Leader-stipendi 1962[1]
- Veikko Ahonen, konetekniikka, Stanfordin yliopisto 1960–1961[1]
- Pekka Ahtiala, taloustiede, Harvardin yliopisto 1959–1960[1]
- Veikko Ahtola, ammattiyhdistysjohtaja, Leader-stipendi 1954[1]
- Sirpa Alalääkkölä, kuvataide, New Yorkin yliopisto, 1991–1992[9]
- Anne Alanne, äänenkäytön opetus, Columbian yliopisto, 2003–2004[10]
- Carl-Axel Alenius, keramiikka ja lasiteknologia, Alfred University, New York, 1950[11]
- Sigyn Alenius, toimittaja, Leader-stipendi 1950[1]
- Armas Alhava, suojelupoliisin päällikkö, Leader-stipendi 1963[1]
- Olli Alho, uskontotiede, Indianan yliopisto 1973[12]
- Erik Allardt, sosiologi[3]
- Per-Edvin Amnell, insinööritieteet, Syracusen yliopisto 1952–1953[1][13]
- Hans Andersin, tietotekniikka, Brownin yliopisto 1973–1974[14]
- Laura Andersson, ympäristöpolitiikka, Etelä-Carolinan yliopisto 2021-2022[15]
- Per-Olof Andersson, eläinlääketiede, Cornellin yliopisto 1955–1956[1]
- Rani-Henrik Andersson, historiantutkija, 1998[16]
- Risto Ankio, ekonomi, tietojenkäsittely, Kalifornian osavaltionyliopisto, Los Angeles, 1964–1965[17][18]
- Matti Annila, maatalousneuvos, Leader-stipendi 1958[1]
- Eero Antikainen, kansanedustaja, Leader-stipendi 1952[1]
- Katri Antin, teologia, Emory University 2012–2013[19]
- Antti Antonen, englannin kieli, Illinois’n yliopisto 1955–1956[1]
- Ari-Joutsi Anttila, kauppatieteet, Ohion osavaltionyliopisto 1952–1953[1]
- Paavo Arni, televisiotekniikka, Leader-stipendi 1959[1]
- Jussi Aro, kielitiede, Chicagon yliopisto 1951–1952[20]
- Aarno Arola, diplomaatti, taloustiede, Michiganin yliopisto 1951–1952[1]
- Paavo Asanti, kaivostekniikka, Leader-stipendi 1955[1]
- Helga Asikainen, kliininen psykologia, Minnesotan yliopisto 1955–1956[1]
- Lauri Astala, kuvataiteilija, 1998[16]
- Otto Asunta, teknillinen fysiikka, Wisconsinin yliopisto, 2004–2005[21]
- Maria Kaisa Aula,[22] Harvardin yliopisto 1989–1990
- Teuvo Aura, Leader-stipendi 1956–1957[1]
- Mikko Autio, rakennustekniikka, Illinois’n yliopisto 1952–1953[1]
- Mauri Auvinen, journalismi, Leader-stipendi 1961[1]
- Magnus Backström 1981–1982[23]
- Ragnar Backström, kauppatieteet, Kalifornian yliopisto, Berkeley, 1951–1952[20]
- Margaretha von Bahr, tanssitaide, Specialist-stipendi 1955–1956[1]
- Vivica Bandler, teatterinjohtaja[3]
- Anita Bask, agronomi, toimittaja, Iowan osavaltionyliopisto 1961–1962[1][24]
- Marja-Liisa Bell, taidehistoria, New Yorkin yliopisto 1961–1962[1]
- Nils Berg, hovioikeudenneuvos, Leader-stipendi, The Washington International Center, 1962[1]
- Laura Berger, arkkitehti, Columbian yliopisto, 2012–2013[19]
- Y. M. Biese, kielitiede, Leader-stipendi 1960[1]
- Lars Biström, valt. maisteri, televisiotoiminta, Kalifornian yliopisto (Los Angeles), 1961–1962[1]
- Edvard Björkenheim, meijeritekniikka, Specialist-stipendi 1952–1953[1]
- Gunnar af Björkesten, neurokirurgia, Leader-stipendi 1955[1]
- Aino Björklund, musiikin historia, Pennsylvanian yliopisto 1959–1961[1]
- Sven Björklund, fysiikka, Columbian yliopisto, New York ja Stevens Institute of Technology, New Jersey, 1956–1957[1][25]
- Fred Björksten, biokemia, Wisconsinin yliopisto, 1961–1962[24]
- Erik Blomberg, elokuvatuotanto, Leader-stipendi 1959[1]
- Henrik von Bonsdorff, journalismi, Leader-stipendi 1963[1]
- Elsa Boström, journalisti, nuorisotoiminta, Specialist-stipendi 1960[1]
- Hans Branders, konepajatekniikka, Michiganin yliopisto 1955–1956[1]
- Mårten Brenner, ydinfysiikka, Massachusetts Institute of Technology ja Argonne National Laboratory, Illinois, 1960–1961[1]
- Bengt Broms, lakitiede, Michiganin yliopisto 1951–1953[1]
- Bengt Broms, Leader-stipendi 1958[26]
- Pauli Burman, toimittaja ja poliitikko, Leader-stipendi 1962[1]
- Ritva Butrum, ravitsemustiede, Kalifornian yliopisto (Los Angeles) 1954–1956[1]
- Waldemar Bühler, hallintotieteiden tohtori, rehtori, järjestöjohtaja[3]
- Carl Bäcklund, ammattiopetus, Pennsylvania State College 1952–1953[1]
- Heikki Bäckman, lääketiede, Utahin yliopisto 1951–1952[27]
- Henrik Calonius, kauppatieteet, Kalifornian yliopisto, 1957–1958[28]
- Jorma Cantell[3]
- Kari Cantell, Pennsylvanian yliopisto 1960–1962[1]
- Aarne Castrén, Leader-stipendi 1963
- Carl Castrén, markkinointi, Columbian yliopisto ja Chicagon yliopisto, 1955–1956[1]
- Matti J. Castrén, taloustiedon opetus, Leader-stipendi 1959[1]
- Matti Cawén, diplomaatti, Columbian yliopisto 1953–54[1][29]
- Gunnel Cavonius-Wrede, psykologia, Chicagon yliopisto 1963–1964[1]
- Irina Chakraborty, ympäristötekniikka, Kalifornian yliopisto, Davis, 2004–2005[21]
- Claës Henrik de la Chapelle, diplomi-insinööri, yrityshallinto, Stanfordin yliopisto 1950–1951[1]
- Lars Christiansson, mainonta ja markkinointi, Specialist-stipendi 1961[1]
- Kaino Dahl, kaupunginjohtaja, Leader-stipendi 1961[1]
- Synnöve Damstedt, yhdysvaltalainen kirjallisuus, Michiganin yliopisto 1963–1964[1]
- Klaus Damstén, diplomi-insinööri, logistiikka, Columbian yliopisto 1956–1957[1]
- Olof Damsten, diplomi-insinööri, 1956–1957[25]
- Svea Degerman, ammattiyhdistysaktiivi, Leader-stipendi 1956[1]
- Lars Dufholm, lainsäädäntöneuvos, Leader-stipendi 1960[1]
- Timo Dönsberg, optinen meteorologia, National Institute of Standards and Technology (NIST), U.S. Department of Commerce, Maryland 2021–2022[15]
- Jorma Eerikäinen, diplomi-insinööri, apulaiskaupunginjohtaja, liikenne- ja kaupunkisuunnittelu, Northwestern-yliopisto 1963–1964[1]
- Aulikki Eerola, fil.kand., 1964–1965[17]
- Essi Eerola, kansantaloustiede, Princetonin yliopisto, 1998–2000[16][30]
- Niilo Eerola, Patentti- ja rekisterihallituksen ylijohtaja, Leader-stipendi 1963[1]
- Georg C. Ehrnrooth, kansanedustaja, Leader-stipendi 1960[1]
- Fredrik Ehrnström, diplomi-insinööri, Specialist-stipendi, MIT 1953[1]
- Risto Eklund, metsätiede, Washingtonin yliopisto 1951–1952[20]
- Elisabeth Elfvengren, tilastotiede, Chicagon yliopisto 1951–1952[20]
- Nils Elfving, diplomiekonomi, 1964[31]
- Göran Engroos, maisema-arkkitehtuuri, Cornellin yliopisto 1959–1960[1]
- Veikko Ennola, matematiikka, Harvardin yliopisto 1960–1961[1]
- Jerker A. Eriksson, Yhdysvaltain historia, Etelä-Carolinan yliopisto 1959–1960[1]
- Lars D. Eriksson, oikeustiede, Columbian yliopisto 1965[32]
- Zaida Eriksson-Lihr, Allergiasairaalan perustaja, Leader-stipendi 1950[1][33]
- Ritva Erkkilä, naisten muoti, Specialist-stipendi 1955–1956[1]
- Aatos Erkko, Leader-stipendi 1959[1]
- Walter Erko, kouluneuvos, Columbian yliopisto 1954[1]
- Seppo Ervasti, puunjalostustuotteiden markkinointi, New Yorkin osavaltionyliopisto, Syracuse, 1960–1961[1]
- Pauli Ervi, majuri, Suomen Autoklubin toimitusjohtaja, Leader-stipendi 1955[1]
- Helena Erä-Esko, sosiaalityö, Columbian yliopisto 1951–1952[1]
- Antero Eräneva, diplomi-insinööri, tekstiilitekniikka, Georgian teknillinen yliopisto 1961–1962[24]
- Aarne Eskola, Leader-stipendi 1961[1]
- Seikko Eskola[3]
- Unto Eskola, kauppaneuvos, rationalisointi, Leader-stipendi 1954[1]
- Tapio Eurola, insinööritieteet, Illinois Institute of Technology, 1957–1958[28]
- Peter Fagernäs[3]
- Karl Fagerström, hammaslääketiede, Illinois’n yliopisto 1960–1962[1]
- Kaj Fernström, diplomi-insinööri, markkinointi, Harvardin yliopisto, Specialist-stipendi 1961[1]
- Kai von Fieandt, psykologia, Cornellin yliopisto 1957[1]
- Hans Finell, diplomiekonomi, Harvardin yliopisto 1961–1962[1]
- Pirkko Fleming-Brown o.s. Eerola, kotitalous, Cornellin yliopisto 1958–1959[1]
- Karl Fogel, luonnontieteet, Cornellin yliopisto 1957–1958[1]
- Heikki Fontell, maatalouden koneistaminen, Specialist-stipendi 1952–1953[1]
- Saara Forsius, kansanedustaja, Leader-stipendi 1963[1]
- Gun Forslund, kirjastotiede, Denverin yliopisto 1960–1961
- Åke Forsman, metsänhoitaja, liikkeenjohto, Washingtonin yliopisto, Seattle, 1952–1953[1]
- Osmo Forssell, taloustiede, Harvardin yliopisto 1963–1964[1]
- Per Forssell, lääketiede, Leader-stipendi 1959[1]
- Nils-Eric Fougstedt, kapellimestari, Leader-stipendi 1951[1][34]
- Harry Franck, teollisuuden logistiikka, Specialist-stipendi 1951–1952, Massachusetts[1]
- Kaj Franck, 7 kuukauden opintomatka yli 20 muotoiluoppilaitokseen 1955[35], tutkimusapuraha Rhode Island School of Design ja Kalifornian yliopisto (Los Angeles) 1956[1]
- Ahti Fredriksson, ammattiyhdistysjohtaja, Leader-stipendi 1954[1]
- Ralf Friberg 1964[36]
- Kaari Frilander, taidehistoria, Columbian yliopisto 2004–2005[21]
- Gunnar Färdig, liiketaloustiede, Columbian yliopisto 1958–1959[1]
- Juha Gabrielsson, insinööritieteet. Illinois’n yliopisto, 1957–1958[28]
- Lisa De Gorog, Columbian yliopisto 1955–1956[1]
- Axel Grandell, liiketaloustiede, Leader-stipendi 1962[1]
- Nils Granö, diplomi-insinööri, Wisconsinin yliopisto 1963–1964[1]
- Nils-Östen Grotenfelt, työmarkkinajohtaja, tilanomistaja, Leader-stipendi 1950–1951[37][1]
- Kalle Grönqvist, anestesiologia, Mayo Foundation, Minnesotan yliopisto 1951–1952[1]
- Matti Gustafson, konsuli, 1965–1966[38]
- Linda Haapajärvi, yhteiskuntatiede, Harvardin yliopisto 2012–2013[19]
- Antti Haapanen, eläintiede, Wisconsinin yliopisto, 1966–1967[39]
- Minna Haapanen, Itä-Aasian tutkija, 1998[16]
- K. F. Haapasalo, kansanedustaja, Leader-stipendi 1961[1]
- Elina Haavio-Mannila, sosiologia[3]
- Henry Hackman, diplomi-insinööri, Harvardin yliopisto, Specialist-stipendi 1961[1]
- Häilmu Haggren, kirjallisuus ja sosiologia, Chicagon yliopisto 1959–1960[1]
- Harriet Hagman, kliininen psykologia, Michiganin yliopisto 1959–1960[1]
- Matti Hagman, ekonomi, Kalifornian yliopisto (Los Angeles), 1961–1962[1]
- Terho Haikonen, diplomi-insinööri, sähkötekniikka, Cornellin yliopisto, 1961–1962[24]
- Pentti Haila, diplomi-insinööri, konetekniikka, MIT, 1958–1959[1]
- Ahti Hailuoto, lastensuojelu, Specialist-stipendi 1955[1]
- Jaakko Hakala, päätoimittaja, Leader-stipendi 1962[1]
- Matti Hakkarainen, journalismi, Leader-stipendi 1963[1]
- Ulla Hakala, Kalifornian osavaltionyliopisto, 2004–2005[21]
- Pentti Hakkila, 1963–1964[5]
- Tuija Hakkila-Helasvuo, musiikki, Columbian yliopisto, 1980-luku[40]
- Aarno Hakola, psykiatria, Johns Hopkinsin yliopiston sairaala 1954–1955[1]
- Sylvi Halinen, kansanedustaja, Leader-stipendi 1962[1]
- Hilkka Halkilahti, Marttaliiton toiminnanjohtaja, Cornellin yliopisto, 1952–1953[41][42]
- Raimo Hallama, tekninen ja tieteellinen kuvaus, Leader-stipendi 1952[1]
- Paul Hallvar, Pietarsaaren kaupunginjohtaja, Leader-stipendi, mm. Jamestown, New York, 1952[11][1]
- Jenni Halonen, maantiede, Nevadan yliopisto 2021–2022[15]
- Päivö Hankala, ekonomi, Ohion osavaltionyliopisto 1956–1957[43]
- Uuno Hannula, ent. maaherra, journalismi, Leader-stipendi 1960[1]
- Pentti Hanski, MTV:n toimitusjohtaja, televisiomainonta, Leader-stipendi 1958[1]
- Iiris Happo, varhaiskasvatus, Georgian yliopisto, 2004–2005[21]
- Erkki Hara, kansanedustaja, liikejuristi, Leader-stipendi 1958[1]
- Riikka Harikkala-Laihinen, kansainvälinen liiketoiminta, Florida Atlantic University 2021–2022[15]
- Erkki Harmola, pankinjohtaja, Chicagon yliopisto 1955–1956[1]
- Martti Harva, vuorineuvos, sähkötekniikka, Michiganin yliopisto 1955–1956[1]
- Esko Hatakka, ekonomi, ilmailu, Specialist-stipendi 1962[1]
- Niilo Haukilahti, diplomi-insinööri, sähkötekniikka, Illinois Institute of Technology, 1956–1957[1]
- Lauri J. Havia, ammattiyhdistysjohtaja, Leader-stipendi 1961[1]
- Lauri Heikinheimo, maat. ja metsät. tohtori, Specialist-stipendi 1960[1]
- Olli Heikinheimo, diplomi-insinööri, mekaaninen puunjalostus, Leader-stipendi 1950[1]
- Yrjänä Heikinheimo, diplomi-insinööri, Cincinnatin yliopisto 1950–1951[1][44]
- Niko Heikkilä, historia, Pohjois-Carolinan yliopisto, Chapel Hill 2019–2020[15]
- Ritva Heikkilä, teatteritaide, Stanfordin yliopisto, 1955–1956[1][45]
- Väinö Heikkilä, ammattiyhdistysvirkailija, Leader-stipendi 1960[1]
- Kalevi Heinilä, sosiologia ja sosiaalipsykologia, Kalifornian yliopisto (Berkeley) 1954–1955[1][46]
- Paavo Heininen, säveltäjä-pianisti, Juilliard School of Music 1961–1962[24]
- Erik Heino, diplomi-insinööri, laivanrakennus, MIT 1954–1955[1]
- Kaarina Heinonen, varatuomari, Western Reserve -yliopisto, 1954–1955[1]
- Liisa Heinonen, teatteritaide, Kalifornian yliopisto (Los Angeles) 1960–1961[1]
- Marina Heinonen, elintarvikekemia, Rhode Islandin yliopisto, 1980-luku[47]
- Reino Heinonen, ammattiyhdistysjohtaja, Leader-stipendi 1959[1]
- Tarja Heinonen 1993–1994[8]
- Jannica Heinström, informaatiotutkimus, Rutgersin yliopisto 2003–2004[10]
- Kauko Heinänen, pesulatekniikka, Specialist-stipendi 1956–1957[1]
- Benita Heiskanen, Pohjois-Amerikan tutkimus, 1998[16]
- Ilkka Heiskanen, poliittinen sosiologia, Chicagon yliopisto, 1961–1962[1]
- Veijo Heiskanen, metsänhoito, Specialist-stipendi, 1951–1952[1]
- Ilmo Hela, merentutkimus, Leader-stipendi, Miamin yliopisto 1950[1]
- Martti Hela, opetusharjoittelu, Leader-stipendi 1950[1]
- Erkki Helenius, SVUL, nuorisotoiminta, Specialist-stipendi 1960[1]
- Kaarina Heliö, puutarha-arkkitehtuuri, Harvardin yliopisto, 1957–1958[28]
- Heikki Helkavuori, ammattiyhdistysjohtaja, Leader-stipendi 1961[1]
- Reijo Helle, talousmaantieteen professori, Kalifornian osavaltionyliopisto 1968–1969[48]
- Veikko Helle, kansanedustaja, Leader-stipendi 1960[1]
- Eero Helme, mainonta ja markkinointi, Specialist-stipendi 1962[1]
- Matti Helminen, biologia, Wisconsinin yliopisto 1959–1960[39]
- Barbara Helsingius, kasvatustiede, Stanfordin yliopisto 1962–1963[49]
- Osmo Helve, lääket. lis., Leader-stipendi 1952[1]
- Heikki Henttonen, jyrsijätutkija, Alaskan yliopisto, 1983–1984[50]
- Karl Henriksson, eläinlääketiede, Cornellin yliopisto 1959[1]
- Lennart Henriksson, kauppatieteet, Columbian yliopisto 1950–1951[1]
- Yrjö Hentola, paperikemia, Lawrence College, Wisconsin, 1954–1955[1]
- Olle Herold, Suomen Messujen toimitusjohtaja, Leader-stipendi 1963[1]
- Martti Herranen, kauppatieteet, Columbian yliopisto 1951–1952[20]
- Markus Herrgård, insinööritieteet, Illinoisin/Kalifornian (San Diego) yliopisto 1998
- Fredrik Hertzberg 1993–1994[8]
- Heikki von Hertzen[3]
- Päiviö Hetemäki, Leader-stipendi 1959[1]
- Hilkka Hiekkala, lastentaudit, Cornellin yliopisto[51]
- Pekka Hiekkala, toimittaja, yrityshallinto ja sosiaalipsykologia, Kalifornian yliopisto (Berkeley) 1955[1]
- Tuomas Hiltunen, näyttelijäntyö, Columbian yliopisto, 2001–2002[52]
- Jaakko Hintikka, Harvardin yliopisto, 1954[53]
- Anna Hirvonen, liiketaloustiede, 1998[16]
- Kirsti Hirvensalo, kotitalous ja 4H-järjestötyö, Specialist-stipendi 1954–1955[1]
- Matti Hokkanen, kansanedustaja, 1965–1966
- Harri Holkeri[3]
- Andreas Holm, fysiikka, Lawrence Livermore National Laboratory 2019–2020[15]
- Bengt Holmström, Stanfordin yliopisto 1974–1975[54]
- Eino Holopainen, korva-, nenä- ja kurkkutaudit, Washington University in St. Louis, 1963–1964[1]
- Pekka Holopainen, journalismi, Specialist-stipendi 1962[1]
- Viljo Holopainen, puumarkkinatieteen professori, 1964
- Yrjö Hongisto, lääket. lis., allergiat, The Roosevelt Hospital, New York, 1954–1955[1]
- Olavi Honka, oikeustiede, Leader-stipendi 1961[1]
- Sylvi Honka, fysioterapia, Special-stipendi, Kaiser Foundation Hospital, Kalifornia, 1956[1]
- Niilo Honkala, kansanedustaja, Leader-stipendi 1953[1]
- Sylvia Honkavaara, sosiaalipsykologia, Harvardin yliopisto, 1956–1957[1]
- Esko Hoppu[3]
- Suoma Hoppu, ekonomi, ulkomaankauppa ja markkinointi, New Yorkin yliopisto, 1956–1957[1]
- Carl-Erik Hortling, kauppaoikeus, New Yorkin yliopisto, 1952–1953[1]
- Heljä Hovi, fil. maist., Yhdysvaltain kirjallisuus, Texasin yliopisto, Austin, 1953–1954[55]
- Väinö Hovi, fysiikka, Illinois’n yliopisto 1957[1]
- Jukka Hovilainen, valt. maisteri, Yalen yliopisto, 1956–1957[25]
- Olavi Hulkko, konsuli, 1962[56]
- Leif Hummelstedt, analyyttinen kemia, MIT 1955–1956[1][57]
- Olavi Hurri[3]
- Esko Huttunen, fil. kand., 1964–1965[17]
- Pentti Huttunen, Oulun apulaiskaupunginjohtaja, 1962[56]
- Aaro Korkeakivi, 1962[56]
- Kosti Huuhka, aikuiskasvatus, New Yorkin yliopisto 1955–1956[1]
- Jorma Hyppölä, tilastotiede, Specialist-stipendi 1957[1]
- Lauri Hyppönen, sosiaalineuvos, Specialist-stipendi 1958[1]
- Lauri Hyväkkä, metsänhoitaja, Kalifornian yliopisto (Berkeley) 1959–1960[1]
- Aulis Hyvärinen, radioisotooppitekniikka, Pennsylvanian yliopisto, 1957–1958[28][58]
- Matti Hyvärinen, metsänhoitaja, Michiganin yliopisto 1950–1951[1]
- Risto Hyvärinen, kansainvälinen politiikka, Princetonin yliopisto, 1952–1953[1]
- Salme Hyvärinen, Amerikan kirjallisuus ja sosiologia, Duke University 1952–1953[1]
- Erkki Hyypöläinen, sähkötekniikka, Cornellin yliopisto 1954–1955[1]
- J. E. Hårdh, kasvinviljely, Specialist-stipendi 1952–1953, tutkijastipendi 1958[1]
- Hertta-Maija Häkkinen, biokemia, Texasin yliopisto, Austin, 1954–1955[1]
- Raimo Häkkinen, ilmailutekniikka, California Institute of Technology 1951–1952[1]
- Sauli Häkkinen, biotekniikka, Harvardin yliopisto 1962–1963[1]
- Silja Häkkinen, Columbian yliopisto, 2012–2013[19]
- Eero Häkli, taloustiede, Vanderbilt-yliopisto, 1958–1959[1]
- Antero Hämeen-Anttila, tähtitiede, Wisconsinin yliopisto 1960–1961[1]
- Niilo Hämäläinen[3]
- Seppo Härkönen[3]
- Risto Härmä, maataloustiede, Cornellin yliopisto 1950–1954, Leader-stipendi 1958[1]
- Stig Hästö, Finlaysonin toimitusjohtaja, Leader-stipendi 1962[1]
- Sven Högström, kansanedustaja, Leader-stipendi 1961[1]
- Bo Idström, diplomi-insinööri, kemian tekniikka, Specialist-stipendi, Princetonin yliopisto 1953–1955[1]
- Heikki Ignatius, fil.lis., geologia, Yalen yliopisto 1950–1951[1]
- Risto Ihamuotila, Cornellin yliopisto 1969–1970[22]
- Heikki Ihantola, tekniikan tohtori, elektroniikka, Stanfordin yliopisto, 1960–1961[1][59]
- Juho Ikola, Vaasa Oy:n toimitusjohtaja, journalismi, Leader-stipendi 1961[1]
- Raimo Ilaskivi, taloustiede, Chicagon yliopisto 1953–1954[55], Leader-stipendi 1962[1][60]
- Christian Ilmoni, Yhdyspankin kamreeri, Leader-stipendi 1953–1954[1]
- Tuukka Ilomäki, musiikin teoria, Eastman School of Music, Rochesterin yliopisto, 2004–2005[21]
- Jaakko Iloniemi, Leader-stipendi 1960[1]
- Jaakko Ilvessalo, valtiotiede, New Yorkin yliopisto 1959–1960[1]
- Nils Ingman, vakuutusjuristi, Columbian yliopisto 1952–1953 ja Leader-stipendi 1962[1]
- Olli Innamaa, tekokuitukemia, Polytechnic Institute of Brooklyn 1953–1954[1]
- Tea Ista, teatteri, Specialist-stipendi 1962[1]
- Risto Ivars, diplomi-insinööri, elektroniikka, Stanfordin yliopisto 1956–1957[1][25]
- Aune Jaatinen, kirjallisuus ja historia, Illinois’n yliopisto 1962–1963[7]
- Leo Jakobson, arkkitehti, kaupunkisuunnittelu ja asuntorakentaminen, Specialist-stipendi , Wisconsinin yliopisto 1954[1]
- Max Jakobson, Leader-stipendi 1952[1]
- Theodor Jakobson, lääket. lis., Harvardin yliopisto 1953–1954[1]
- Kimmo Jalamo, ekonomi, New Yorkin yliopisto 1953–1954[1][55]
- Jussi Jalas, kapellimestari, Leader-stipendi 1955[1]
- Jorma Jalava, Leader-stipendi, Chicagon yliopisto ja Michiganin osavaltionyliopisto 1958[1]
- Anne-Marie Jancke, kirjallisuus, Stanfordin yliopisto 1962–1963[7]
- Jan-Erik Jansson, laivasuunnittelu, MIT 1950–1951[1]
- Ole Jansson, fil. maisteri, Illinois’n yliopisto 1956–1957[1]
- Fjalar Jarva, Specialist-stipendi, Purduen yliopisto 1956–1957[1]
- Johannes, arkkipiispa, 1952–1953[41][22]
- Eila Jokela, journalismi, Leader-stipendi 1951[1]
- Pentti Jokelainen, lääk. lis., New Yorkin yliopisto 1962–1963[7]
- Kaija Jokinen, valt. kand., 1961–1962[24]
- Kaarina Jousimaa, valt. maisteri, journalismi, Missourin yliopisto 1956–1957[1]
- Tuure Junnila, Leader-stipendi 1957[1]
- Simo Juntunen, journalismi, Leader-stipendi 1963[1]
- Mauno Jussila, kansanedustaja, Leader-stipendi 1960[1]
- Osmo Jussila[3]
- Raine Jussila, lääketiede, Pennsylvanian yliopisto 1952–1953[1]
- Tommi Juusela, oikeustiede, Columbia University, 1998-1999[61]
- Jyrki A. Juuti, taloustoimittaja ja ammattiyhdistysaktiivi, Leader-stipendi 1961[1]
- Sirkka Juutilainen, terveydenhuolto, Bostonin yliopisto 1962–1963[7]
- Faina Jyrkilä, sosiaaligerontologi, sosiologia, Cornellin yliopisto 1952–1953[41][62]
- Lauri Jännes, rokoteasiantuntija, Leader-stipendi 1958 [1]
- August Jäntti, maataloustiede, Duke University, Pohjois-Carolina, 1952[1][11]
- Bruno Jäntti, politiikantutkija, Chicagon yliopisto, 2020–2021[63]
- Johan Järnefelt, lääketiede, Wisconsinin yliopisto 1956–1957[1]
- Esko Järvelin, sosiaalityö, Specialist-stipendi 1960[1]
- Olavi Järvelä, ammattiyhdistysjohtaja, Leader-stipendi 1953–1954[1]
- Mikko Järvenranta, valtiot. maisteri, nuorisotyö, Specialist-stipendi 1960[1]
- Lauri Järventaka, Vaasan kaupunginjohtaja, Leader-stipendi 1958[1]
- Mervi Järventaus, näyttelijä ja lausuntataiteilija, lasten puheopetus, Northwestern-yliopisto 1963–1964[1][64]
- Osmo Järvi, yliopistohallinto, Leader-stipendi 1960[1]
- Elias Järvineva, lentokonesuunnittelija, California Institute of Technology, 1951–1952[20]
- Veikko Jääskeläinen, ekonomi, Yalen yliopisto, 1956–1957[1][25]
- Paavo Kaarlehto, taloustiede, Specialist-stipendi 1952–1953[1]
- Nestori Kaasalainen, kansanedustaja, Leader-stipendi 1961[1]
- Matti Kaasinen, nuorisotyö, Specialist-stipendi 1960[1]
- Anjal Kaila, diplomi-insinööri, puutuotteiden valmistus, Specialist-stipendi 1952–1953[1]
- Martti Kaila, diplomi-insinööri, konetekniikka, Stanfordin yliopisto 1961–1963[1]
- Janne Kairo, oikeustiede, 1998[16]
- Esa Kaitila, professori ja poliitikko, Leader-stipendi 1961[1]
- Oiva Kaivola, kaupunginjohtaja, Leader-stipendi 1961[1]
- Olavi Kajala, kaupunginjohtaja, Leader-stipendi 1964[1]
- Meeri Kalavainen, kansanedustaja, Leader-stipendi 1960[1]
- Kai Kalima, finanssioikeuden emeritusprofessori[3]
- Yrjö Kallinen, opetusneuvos, Leader-stipendi 1951[1]
- Antero Kallio, diplomi-insinööri, rakennusalan hallinto, Specialist-stipendi 1961[1]
- Jonnu Kallio, ammattiyhdistysjohtaja, Leader-stipendi 1962[1]
- Kalle Kallio, ortopedinen kirurgia, Leader-stipendi 1957[1]
- Niilo Kallio, kouluhallinto, Leader-stipendi 1952[1]
- Yrjö Kallio, ekonomi, pankkitoiminta, Wisconsinin yliopisto 1956–1957[1]
- Aki Kalliomäki, Santa Cruzin yliopisto, 2000[65]
- Sirkka Kamu, kasvatuspsykologia, Minnesotan yliopisto 1952–1953[1]
- Aulikki Kananoja, ylisosiaalineuvos, Bryn Mawr College 1969–1971[66]
- Eeva Kangasmaa-Minn, kielitiede, Yalen yliopisto 1951–1952[20]
- Veikko Kangaspunta, yrityshallinto, Chicagon yliopisto 1963–1964[1]
- Ilkka Kanerva, poliitikko[3]
- Väinö Kankkunen, keramiikka, Specialist-stipendi 1961[1]
- Helle Kannila, kirjastotiede, Leader-stipendi 1951[1]
- Mikko Kantola, metsätyön tehostus, Specialist-stipendi 1957–1958[1]
- Martti Kantola, fysiikka, 1958[1]
- Paul Kareoja, maat. ja metsät. kand., Leader-stipendi 1958[1]
- Helena Karhu, yhteiskuntamaantiede, Alaskan yliopisto, 2004–2005[21]
- Torsten Karkkila, ekonomi, Specialist-stipendi 1961[1]
- Fred Karlsson, kielitiede, Chicagon yliopisto, 1970-luvun alku[67]
- Erkki Karmila, varatuomari, pankijohtaja[3]
- Yrjö Karppi, metsänhoito, New Yorkin osavaltionyliopisto, Syracuse, 1953–1954[1]
- Irma Karvikko, kansanedustaja, Leader-stipendi 1954[1]
- Eero Kasanen, kauppa- ja taloustiede[22]
- Paavo Kastari, oikeustiede, Leader-stipendi 1957[1]
- Nina Kataja, liiketaloustiede, 1998[16]
- Veli Katajarinne, hallitusneuvos, Leader-stipendi 1962[1]
- Leo Kaukiala, valtiot. maist., Harvardin yliopisto 1953–1954[55]
- Olavi Kauko, fil. maisteri, musiikin teoria, Rochesterin yliopisto, 1956–1957[1]
- Hilkka Kauppi, kirjastotiede, Vanderbiltin yliopisto, 1952–1953[68][41]
- Jorma Kauppi, varatuomari, 1950-luku[69]
- Veli Kauppinen, biokemia, Rutgersin yliopisto 1962–1963[70]
- Pentti Kauranen, kemia, 1963–1964[71]
- Jouko Kauranne, kasvatustiede, Ball State’s Teachers’ College, Indiana, 1954–1955[3]
- Samuel Kaurinkoski, metsätaloustiede, Syracusen yliopisto, 1959–1960[1]
- Aila Keinonen, Yhdysvaltojen kulttuuri- ja yhteiskuntaelämä, Pennsylvanian yliopisto 1962–1963[7]
- Elli Keinänen, lapsipsykologia, Stanfordin yliopisto 1952–1953[1]
- Minna Keinänen, ympäristötiede, Yhdysvaltain ympäristönsuojeluvirasto, 2004–2005[21]
- Olavi Keitele, ammattiyhdistysjohtaja, Leader-stipendi 1961[1]
- Matti Kekkonen, UKK:n poika, juristi, poliitikko ja virkamies, Leader-stipendi 1959[1]
- Siiri Kekkonen, UKK:n sisar, Leader-stipendi 1961[1]
- Tiia Kekäläinen, terveystieteet, Floridan osavaltionyliopisto 2021–2022[15]
- Raimo Keloharju, teollisuushallinto, Indianan yliopisto 1958–1959[1]
- Aira Kemiläinen, Columbian yliopisto, 1958–1959[1]
- Reino Kero, historioitsija, kiersi Pohjois-Amerikan suomalaisseutuja 1966–1967[72]
- Olavi Keski-Rahkonen, Oak Ridge National Laboratory, Tennessee, 1972–1974[73]
- Ebba Keskinen, ammattiyhdistysaktiivi, Leader-stipendi 1956[1]
- Maija Kesä, kotitalous, Cornellin yliopisto 1954–1955[1]
- Lauri Kettunen, taloustiede, Northwestern-yliopisto, 1962–1963[7]
- Pertti Kettunen, ekonomi, Kalifornian yliopisto (Berkeley), 1961–1962[24]
- Simo Kettunen, lääket. tri, radiologia, Cornellin yliopisto 1953–1954[55]
- Rabbe Kihlman, diplomiekonomi, Kalifornian yliopisto, 1963–1964[5]
- Auvo Kiiskinen, taloustiede, Duke University 1950–1951[3]
- Elavi Kirilo, ekonomi, markkinointi, Specialist-stipendi, Harvardin yliopisto 1961[1]
- Lauri Kirves, tuotannon rationalisointi, Leader-stipendi 1956[1]
- Iines Kiuru, klarinetinsoitto, Rochesterin yliopisto, Eastman School of Music, 2021–2022[15]
- Sakari Kiuru, Specialist-stipendi 1959[1]
- Pekka Kivelä[3]
- Tauno Kivelä, juristi, Kalifornian yliopisto (Berkeley), 1960–1961[1]
- Pentti Kivenheimo, konetekniikka, Stanfordin yliopisto 1958–1959[1]
- Sanna Kivijärvi, musiikkipedagogia, Columbian yliopisto, New Yorkin yliopisto, 2019–2020[15]
- Ullamaija Kivikuru[3]
- Eero Kivimaa, tekn. tohtori, US Forest Products Laboratory, Wisconsin, 1955–1956
- Ville Kivimäki, historiantutkija, 2007–2008[74]
- Erkki Kivinen, maanviljelyskemia, Leader-stipendi, 1956[1]
- S. Albert Kivinen, filosofi, Harvardin yliopisto 1962–1963[75]
- Uuno Kiviranta, lääk. tri, Columbian yliopisto 1962–1963[70]
- Hilkka Knaapi-Rung, journalismi, Northwestern-yliopisto 1954–1955[1]
- Valto Klemola, eläinlääketiede, Chicagon yliopisto, 1957[1]
- Martti Knuuttila, elintarviketeknologia, Chicagon yliopisto, 1957–1958[28]
- Johannes Koikkalainen[3]
- Saara Koikkalainen, sosiologia, Kalifornian yliopisto (Davis) 2010–2011, New Yorkin yliopisto 2021–2022[15]
- Esko Koivu, taloustiede, Vanderbiltin yliopisto, 1957–1958[1][76]
- Bertta Koivula, varatuomari, työoikeus, MIT, 1953–1954[55]
- Juhani Koivula, diplomi-insinööri, 1956–1957[25]
- Anna Koivusalo, historia, Etelä-Carolinan yliopisto 2011–2012, Pohjois-Carolinan yliopisto 2019–2020[15]
ASLA-Fulbright Research Grant for a Junior Scholar 2019-20
- Kaarlo Kojamo, metsänhoitaja, Kalifornian yliopisto (Berkeley) 1955–1956[1]
- Eero Kojonen, diplomi-insinööri, keraaminen teknologia ja kemia, Pennsylvanian yliopisto 1954–1957[1]
- Jaakko Kokkila, diplomi-insinööri, Illinois’n yliopisto 1956–1957[1]
- Lauri Kokko, metsänhoitaja, Michiganin osavaltionyliopisto 1961–1962[1][24]
- Veikko Kokkola, kaupunginjohtaja, Leader-stipendi 1964[1]
- Joonas Kokkonen[3]
- Mikko Kolari, sosiologia, Michiganin yliopisto 1959–1960[1]
- Antti Kolehmainen, ekonomi, Riihimäen Lasin tj, Kalifornian yliopisto (Berkeley) 1960[1]
- Jukka Kolhonen, metsätaloustiede, New Yorkin osavaltionyliopisto, Syracuse, 1957–1958[1][28]
- Paavo Koli, sosiologi, Chicagon yliopisto 1950–1951[1][77]
- Niilo Koljonen[3]
- Evert von Konow, maanviljelysneuvos, 1954–1955[78]
- Ruben von Konow, tekn. lis., kemia, Polytechnic Institute of Brooklyn, 1954–1955[1]
- Gunnar Korhonen, Leader-stipendi 1960[1]
- Kalevi Korhonen, sosiologia, Pittsburghin yliopisto, 1963–1964[1]
- Aaro Korkeakivi, 1962[56]
- Kalle Korkeakivi, lainopin kand., Kalevan kirjapainon johtaja, Leader-stipendi 1962[1]
- Asko Korpela, kansantaloustiede, Pennsylvanian yliopisto 1973–1974[79]
- Lauri Korpelainen, valtiot. kand., Illinois’n yliopisto 1963–1964[1]
- Kai Korte, lakitieteen lisensiaatti, Specialist-stipendi 1963[1]
- Paavo Kortekangas[3]
- Jukka Kortti, historia, Brooklyn College, City University of New York, 2004–2005[21]
- Pentti Koski, odontol. lis., Antioch College ja Loyolan yliopisto, 1956–1957[1]
- Sinikka Koskiala, kirjastotiede, Western Reserve University 1963–1964[80]
- Jussi Koskiluoma, Leader-stipendi 1959[1]
- Jukka Koskimies, eläintiede, Michigan State College 1950–1951[1]
- Aarne Antti Koskinen, historia, Havaijin yliopisto 1960–1961[1]
- Niilo Kosola, kansanedustaja, Leader-stipendi 1961[1]
- Eero Kostamo, tietotekniikka, Ann Arbor, Michigan 1958–1959[81]
- Timo Kosunen, lääketiede, Harvardin yliopisto 1961–1962[1]
- Lolo Krusius-Ahrenberg, Leader-stipendi 1950[1]
- Antti Kuha, oikeustiede, Stanfordin yliopisto, 2012–2013[19]
- Antti Kukkonen, kansanedustaja, Leader-stipendi 1960[1]
- Onni Kukkonen, valtiotiede, Columbian yliopisto 1955–1956[1]
- Keijo K. Kulha[3]
- Sakari Kulhia, dokumenttielokuvien tekijä, Leader-stipendi 1954[1]
- Torsti Kulmala, dipl.ins., oikeustieteilijä, Massachusetts Institute of Technology 1950–1951[1]
- Eino Kulonen, lääketiede, Chicagon yliopisto 1952–1953[82][41][1]
- Sirkka Kumu, 1952–1953[41]
- Tarmo Kunnas[3]
- Mauno Kuosmanen, kouluneuvos, Leader-stipendi 1963[1]
- Sirkka Kupila-Ahvenniemi, kasvitiede, Kalifornian yliopisto, Davis, ja Wisconsinin yliopisto, 1961–1962[1]
- Lea Kurki, puutarhatutkimus, Michiganin osavaltionyliopisto 1954–1955[1]
- Matti Kurjensaari[3]
- Liisa Kurki-Suonio, fil. kand., 1964–1965[17]
- Mauri Kurki-Suonio, teknilliset tieteet, Massachusetts Institute of Technology 1951–1952[20]
- Gunilla Kurtén, fil. kand., Montanan osavaltionyliopisto 1962–1963[7]
- Kullervo Kuusela, metsien ilmakuvaus, New Yorkin osavaltionyliopisto, Syracuse 1954–1955[1]
- Oskari Kuusela, filosofia, Chicagon yliopisto, 2004–2005[21]
- Taina Kuusi, elintarviketutkimus, Kalifornian yliopisto (Berkeley), Princetonin yliopisto 1954[1]
- Ulla Kvaavik, taloustiede, Pittsburghin yliopisto 1962–1963[1]
- Keijo Kylävaara[3]
- Harras Kyttä, Leader-stipendi 1963[1]
- Kalervo Kytömaa, kauppatieteet, Michiganin yliopisto 1951–1952[20]
- Oiva Kyöstiö, kasvatustiede, Iowan osavaltionyliopisto 1960[1]
- Paavo Kähkölä[3]
- Eila Kännö[83]
- Lauri Kärki, metsänhoitaja, Washingtonin yliopisto, Seattle, 1950-luvun alku[84]
- Niilo Kärki, Yhdysvaltain terveysvirasto 1959–1960[1]
- Poju Kärkkäinen, kaupunkitutkimus ja -kartoitus, Leader-stipendi 1962[1]
- Päivi Kärkkäinen, Ohion osavaltionyliopisto 1988–1989
- Elli-Kaija Köngäs, antropologia, Indianan yliopisto 1959–1960[1]
- Eini Laakkonen, maat. ja metsät. kand., perinnöllisyystiede, Wisconsinin yliopisto 1953–1954[1]
- Perttu Laakso, kemia, MIT 1950–1951[1]
- Sven Laakso, diplomi-insinööri, Harvardin ja Stanfordin yliopistot, 1960-luvun alku[85]
- Mikko Laaksonen, Leader-stipendi 1963[1][3]
- Timo Laatunen[3]
- Aleksi Lahelma, Leader-stipendi 1957[1]
- Pirkko Lahtinen, kliininen psykologia, Michiganin yliopisto 1958–1959[1]
- Olavi Laiho, metsänhoito, Oregonin osavaltionyliopisto 1963–1964[1]
- Jorma Laine, maataloustiede, Massachusettsin yliopisto, 1962–1963[7]
- Pekka Laine, kansainvälinen politiikka, Rutgers College 1962–1963[7]
- Tei Laine, kognitiotiede, 1998[16]
- Leena-Kaisa Laitakari-Kaila, Yhdysvaltain kirjallisuus, New Yorkin yliopisto 1954–1955[1]
- Eila Laitinen, fil. kand., 1961–1962[24]
- Juho Laitinen, sellonsoitto, Mannes College of Music, New Yorkin yliopisto
- Pirkko Laitinen, psykologia, Michiganin yliopisto, 1957–1958[28]
- Bror-Axel Lamberg, lääketiede, Harvardin yliopisto 1956–1957[86]
- Jorma Lampén, diplomi-insinööri, MIT 1955–1956[1]
- Teppo Lampio, riistanhoito, Specialist-stipendi 1951–1952[1]
- Bernhard Landtman, lääketiede, Johns Hopkinsin yliopisto, 1952–1953[41][87]
- Olli Lappalainen, taloustiede, Kalifornian yliopisto (Berkeley), 2012–2013[19]
- Unto Lappi, valt. maisteri, Wisconsinin yliopisto 1956–1957[25][88]
- Jussi Lappi-Seppälä, Leader-stipendi 1965[89]
- Osmo Lappo[3]
- Adelheid Laro, kirjastotiede, Specialist-stipendi 1957[1]
- Kurt Larpes, maatalouskemia, Michigan State College 1955–1956[1]
- Karl-Erik Lassenius, diplomiekonomi, 1964–1965[17]
- Ilmari Laukkonen, journalismi, Leader-stipendi 1962[1]
- K. V. Laurikainen, 1963–1964[5]
- Erkki Laurila, tuotannon rationalisointi, Leader-stipendi 1955[1]
- Ritva Laurila, journalismi, Missourin yliopisto 1955–1956[90][91]
- Maire Laurmaa, kielltiede ja kirjallisuus, Michiganin yliopisto, 1957–1959[1]
- Inkeri Laurosela, kielitiede ja kirjallisuus, Washingtonin yliopisto, 1957–1958[28]
- Erkki Laustela, lääketiede, Minnesotan yliopisto 1959[1]
- Kaarlo Lausti, kirjastohallinto, Leader-stipendi 1959[1]
- Terttu-Annikki Lavikainen, arkkitehti, Illinois’n yliopisto 1956–1957[1][25]
- Jaakko Lehmus, Typpi Oy:n toimitusjohtaja, Leader-stipendi 1962[1]
- Irma Lehtinen, kielitiede ja kirjallisuus, Kalifornian yliopisto, 1957–1958[28]
- Vilja Lehtinen, historia, Arizonan yliopisto, 2004–2005[21]
- Jaakko Lehto, metsänhoito, Michiganin yliopisto 1957–1958[1]
- Pekka Lehto, diplomi-insinööri, Kalifornian yliopisto (Berkeley) 1953–1954[55]
- Tuomo Lehtonen, kauppaoikeus, Harvardin yliopisto 1960–1961[1]
- Erkki Leikkonen, myöh. Outokummun talousjohtaja, kustannuslaskenta, Michiganin yliopisto 1951–1952[20][92]
- Anto Leikola, Philadelphia, 1963–1964[5]
- Matti Leikola, maat. ja metsät. kand., 1964–1965[17]
- Arvo Leino, diplomi-insinööri, tieliikenne, Leader-stipendi 1950[1]
- Veikko Leivo, tekn. lis., liiketaloustiede, Indianan yliopisto 1962–1963[70] ja Wayne State University, 1960-luvun alkupuoli[93]
- Tyyne Leivo-Larsson, työsuojelu, Leader-stipendi 1951[1]
- Arvi Leponiemi, valt. lis., Pennsylvanian yliopisto 1962–1963[70]
- Olavi Leppä, diplomi-insinööri, 1956–1957[25]
- Väinö Leppä, lämpötekniikka, MIT 1956–1957[1]
- Pentti Leppäluoto, lääket. lis., Columbian yliopisto 1956–1957[1][25]
- Marja Leskinen, hum. kand., 1964–1965[17]
- Väinö Leskinen, matkatoimisto Arean toimitusjohtaja, Leader-stipendi 1959–1960[1]
- Jarkko Levänen, valtiotiede, Coloradon yliopisto, Denver, 2012–2013[19]
- Keijo Liinamaa[3]
- Matti Liinamaa, kirjastotiede, Chicagon yliopisto 1956–1957[94]
- Patrik Lilius, puoluesihteeri, Leader-stipendi 1959–1960[1]
- Guy Lillqvist, 1952–1953[41]
- Johan Liljelund, konetekniikka, Purduen yliopisto 1951–1952[1]
- Nils Liljestrand, kauppatieteet, Pennsylvanian yliopisto, 1957–1958[28]
- Roger Lindberg, Musiikki-Fazerin toimitusjohtaja, Leader-stipendi 1959[1]
- Eila Lindblom, fil. maist., englanti, Michiganin yliopisto 1953–1954[1][55]
- Olavi Lindblom, ammattiyhdistysjohtaja, Leader-stipendi 1951[1]
- Seppo Lindblom[3]
- Lars Lindeman, kansanedustaja, Leader-stipendi 1961[1][95]
- Meri Lindeman, suomen kieli, Wisconsinin yliopisto 2019–2020[15]
- Henry Lindgård, kauppatieteet, New Yorkin yliopisto 1962–1963[7]
- Göran Lindroos, kauppatieteet, Kalifornian yliopisto (Los Angeles) 1962–1963[7]
- Reino Lindroos, Leader-stipendi 1962[1]
- Björn Lindström, kokeellinen kirurgia, Illinois’n yliopisto 1960–1961[1]
- Matti Linko, kemia, Wisconsinin yliopisto 1963–1964[1][5]
- Edwin Linkomies, yliopistohallinto, Leader-stipendi 1961[1]
- Timo Linna, metsänhoito, Syracusen yliopisto 1952–1953[41]
- Väinö Linna, kirjailija, Leader-stipendi 1963, opintomatka[1][96]
- Sigward Linnio, konetekniikka, MIT 1952–1953[1]
- Ismo Linnosmaa, taloustiede, 1993–1994[8]
- Matti Lintinen, vapaakirkon pappi, nuorisotyö, Specialist-stipendi 1960[1]
- Paavo Lipponen, kirjallisuus ja historia, Dartmouth College, 1960–1961[97]
- Eugenie Lisitzin, merentutkimus, Kalifornian yliopisto, La Jolla, 1959–1960[1]
- Kirsti Littunen, ekonomi, Cornellin yliopisto 1953–1954[1]
- Yrjö Littunen, valt. maisteri, Cornellin yliopisto 1953–1954[1]
- Allan Liuhala, tutustuminen toimittajakoulutukseen[98]
- Lea Liuksiala, valtiot. maist., 1953–1954[55]
- Ahti Lohivesi, ekonomi, Michiganin yliopisto, 1953–1954[55][99]
- Heikki Loikkanen, taloustiede, Massachusetts Institute of Technology 1978–1979
- Pentti Loikkanen, rakennustekniikka, Stanfordin yliopisto 1963–1964[1]
- Matti Louekoski[3]
- Meri Louhos, Eastman School of Music, Rochester, NY, 1960–1961[100]
- Leif Lukander, kauppatieteet, Kalifornian yliopisto (Berkeley) 1962–1963[7]
- Vilho Lukkarinen, kansainvälinen politiikka, Yalen yliopisto, 1955[1][101]
- Aarne Lunnela, siviili-ilmailu, Leader-stipendi 1963[1]
- Marianna Luoma 1993–1994[8]
- Reijo Luostarinen, kauppatieteet, Michiganin yliopisto[102]
- Eero Luotonen, kauppatieteet, Pennsylvanian yliopisto 1950[1]
- Georg Luther, yhteiskuntatiede, Harvardin yliopisto 1951–1952[20]
- Aarno Lutz, kasvipatologia, Kalifornian yliopisto, Davis, 1959–1960[1]
- Kurt-Erik Långbacka, valtiotiede, Cornellin yliopisto 1960–1961[103]
- Eliel Lähteenkorva, metallurgia, Carnegie Institute of Technology 1950–1951[1]
- Erika Löfström, aikuiskasvatustiede, 1998[16]
- Per-Erik Lönnfors, joukkoviestintä, Syracusen yliopisto 1960–1961[1]
- Kalle Maijala, eläinjalostus ja perinnöllisyystiede, Iowan osavaltionyliopisto 1961–1962[1]
- Antti Makkonen, lainsäädäntöneuvos, 2014–2015[23]
- Liisa Mali, maatalousalan nelikielisen sanakirjan tekijä, Yhdysvaltain maatalousministeriö, 1953[11]
- Ben Malmström, tekstiiliteknologia ja -kemia, North Carolina State College, 1955–1956[1]
- Markku Mannerkoski[3]
- Maire Manni, hoitotiede, Washingtonin yliopisto, Seattle 1956–1957[1]
- Pekka Mannio, diplomi-insinööri, ekonomi, pk-yritykset, Leader-stipendi 1962[1]
- Toivo Mansner, kaupunginjohtaja, Leader-stipendi 1961[1]
- Markus Mantere, musiikkitieteilijä, 1998, Brown University[16]
- Paavo Markkula, ammattiyhdistysjohtaja, Leader-stipendi 1962[1]
- Raija Markkula, fil. kand., kielenopetus, Michiganin yliopisto 1964–1965[1]
- Elli Marlow, englantilainen filologia, Texasin yliopisto, Austin 1959–1960, teki uran Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelussa[1][104]
- Asta Martelin, kasvatusoppi, Columbian yliopisto 1962–1963[7]
- Yrjö Massa, Chicago Lutheran Theological Seminary ja Chicagon yliopisto, 1955–1956[1]
- Esko Mattila, Vuorikemia Oy:n toimitusjohtaja, Purduen yliopisto 1950[1]
- Matti Mattila, kansanedustaja, Leader-stipendi 1962[1]
- Urpo Mattila, 1952–1953[41]
- Ingvar S. Melin, Specialist-stipendi, Kalifornian yliopisto (Berkeley) ja Etelä-Kalifornian yliopisto, Los Angeles, 1962[1]
- Veli Merikoski, Leader-stipendi 1951[1]
- Esko Meriluoto, taloustiede, Stanfordin yliopisto 1955–1956[1]
- Margit Merra, ammattiyhdistysaktiivi, Leader-stipendi 1956[1]
- Teo Mertanen, journalismi, Leader-stipendi 1959[1]
- Ukko Metsola, Harvardin yliopisto, 2003–2004[105]
- Yrjö Meurman, lääketiede, Leader-stipendi 1951[1]
- Jorma K. Miettinen, radiokemian professori, Kalifornian yliopisto (Berkeley) 1956[1]
- Maija Miettinen, lastentaudit, 1959–1960[1]
- Helge Miettunen, radio- ja tv-työ, Leader-stipendi 1953[1]
- Topi Miettinen, taloustiede, Michiganin yliopisto 2019–2020[15]
- Martti Miettunen[3]
- Toini Mikkola, geologi, Leader-stipendi 1956–1957[1]
- Toivo Mikkola, geologi, Johns Hopkinsin yliopisto 1953–1954[1]
- Eljas Mikkonen, pastori, kunnallispoliitikko, 1962[56]
- Peitsa Mikola, metsänhoito, Wisconsinin yliopisto 1950–1951[1][106]
- Harry Mildh, ammattiyhdistysjohtaja, Specialist-stipendi 1962[1]
- Ralph Moberg, eläinlääketieteen professori, Leader-stipendi 1957[1]
- Tore Modeen[3]
- Pekka Morri[3]
- Riikkamari Muhonen, historia, Kalifornian yliopisto, Berkeley, 2019–2020[15]
- Jaakko Mukula, maataloustiede, Wisconsinin yliopisto 1959–1960[1]
- Aimo Edward Murtonen, teologian ja filosofian tohtori, Columbian yliopisto 1958[1]
- Kari Mustanoja, metsänhoito, Syracusen yliopisto 1962–1963[7]
- Tauno Mustanoja, kielitieteilijä, Leader-stipendi 1951[1]
- Nils Mustelin, fysiikka, tähtitiede, Massachusetts Institute of Technology 1957–1958[107]
- Martti Mustonen, Leader-stipendi 1959[1]
- Eljas Muurinen, dipl. ins., myöh. satamaneuvos, Princetonin yliopisto 1960–1961[1]
- Pentti Mäkelä, sosiologia, Pennsylvanian yliopisto, Wharton Graduate Division, 1957–1958[28]
- Pirjo Mäkelä, akateemikko, lääketiede, Princetonin yliopisto 1959–1960[1][108]
- Olli Mäkelä, perinnöllisyystiede, Stanfordin yliopisto 1959–1960[1]
- Onerva Mäki, kehitysvammaisten pedagogia, 1955[109]
- Hugo L. Mäkinen, Leader-stipendi 1952[1]
- Tapani Mäntysaari, oikeustiede, Harvardin yliopisto 1961–1962[24]
- Aimo Naukkarinen 1993–1994[8]
- Ilmari Neronen, Leader-stipendi 1963[1]
- Yrjö Neuvo[108]
- Harri Nevanlinna, lääketiede, Leader-stipendi 1954[1]
- Juha Niemelä 1993–1994[8]
- Markku S. Nieminen, kardiologi, Harvardin yliopisto 1980–1981
- Irja Nieminen, luonnontieteet, Columbian yliopisto, 1957–1958[28]
- Terttu Nieminen, kirjallisuustiede, Pennsylvanian yliopisto 1962–1963[7]
- Kirsti Niinisalo-Snowden, oikeustiede, Harvardin yliopisto 1984[110]
- Väinö Nieminen, kansanedustaja, Leader-stipendi 1955[1]
- Eino Niini, teollisuustyön tehostaminen, Leader-stipendi 1951[1]
- Antti Nikkola, maataloustiede, Minnesotan yliopisto, 1962–1963[1]
- Viljo Niskanen, maanmittaus, Leader-stipendi 1962[1]
- Minna-Riitta Nissinen, oikeustiede, 1998[16]
- Paavo Noponen, yhteiskuntatiet. kand., elokuva-, radio- ja tv-oppi, New Yorkin yliopisto 1956–1957[111]
- Mairit Nordenstreng-Woolf, fil. maisteri, Kalifornian yliopisto (Berkeley) 1961–1962,[1] avioitui ja jäi Yhdysvaltojen Marylandiin[112]
- Sirkka-Liisa Norko-Turja, Michiganin yliopisto ja Oklahoman yliopisto 1951–1952[1]
- Christer Nordman, kemia[3]
- Lars-Gunnar Nordström, kuvataiteilija, 1960[113]
- Mirja Norrberg, kauppatieteet, Pittsburghin yliopisto 1962–1963[7]
- Simopekka Nortamo, journalismi, 1957–1958[114]
- Jaakko Nousiainen, joukkoviestintä, Specialist-stipendi, Syracusen yliopisto 1960[1]
- Saku Nousiainen, jazzpianisti, New Yorkin yliopisto, 2004–2005[21]
- Tapio Nummenmaa, psykologia, Princetonin yliopisto, 1960–1961[1]
- Tuttu Nurmiaho, kotitaloustiede, Oklahoman yliopisto, 1950-luvun alku[115]
- Arne Nuortila, arkkitehtuuri, Illinois Insitute of Technology, 1957–1958[28]
- Tauno Nurmela, yliopistohallinto ja romaaninen filologia, Leader-stipendi 1962[1]
- Juhani Nuorvala, The City University of New York, 1993–1994[116]
- Matti Nurmi, eläinlääket. lis., 1964–1965[17]
- Matti Nurmia, fyysikko[3]
- Väinö Nurmimaa, televisiotyön hallinto, Leader-stipendi 1962[1]
- Aili Nurminen, meteorologia, Leader-stipendi 1950–1951[1]
- Aune Nuutilainen, varatuomari, Michiganin yliopisto 1953–1954[1]
- Toivo Nykänen, journalismi, Leader-stipendi 1962[1]
- Valde Näsi, journalismi, Leader-stipendi 1960[1]
- Risto Näätänen, psykologia, Kalifornian yliopisto (Los Angeles) 1965–1966[117]
- Olli Ohtomies, journalismi, Leader-stipendi 1958[1]
- Reino Oittinen, kouluhallinto, Leader-stipendi 1955[1]
- Aatos Ojala, kirjallisuuskritiikki, Yalen yliopisto 1955–1956[1]
- Erkki Ojanen, radio- ja televisiotyö, Specialist-stipendi 1962[1]
- Sanna Ojanperä, kansainväliset suhteet, University of Essex American University, 2012–2013[19]
- Raila Ojansuu, psykologia, Harvardin yliopisto 1963–1964[5]
- Martti Oka, reumatautioppi, New Yorkin yliopisto 1954–1955[1]
- Jaakko Okker[3]
- Marjatta Okko, geologi ja informaatikko, Coloradon yliopisto 1955–1956[1]
- Antero Okkonen[3]
- Tarvo Oksala, perinnöllisyystiede, 1958–1959[1]
- Juhani Oksman, ionosfäärin tutkimus, Pennsylvanian osavaltionyliopisto 1959–1960[1]
- Akseli Ollila, kouluneuvos, nuorisotyö, Specialist-stipendi 1960[1]
- Jorma Ollila[22]
- Curt Olsson, korkeakouluhallinto, Specialist-stipendi 1962[1]
- Paul Osipow, kuvataiteet, Texasin yliopisto, Austin, 1975[118]
- Hannu Outinen, diplomi-insinööri, konetekniikka, California Institute of Technology 1956–1957[1][25]
- Berta Paalanen, varatuomari, henkilöstöhallinto, MIT 1953–1954[1]
- Rafael Paasio, toimittaja ja poliitikko, Leader-stipendi 1960[1]
- Juhani Paasivirta, yhteiskuntatieteet, 1959[1]
- Saki Paatsama, Leader-stipendi 1952–1953,[1] tutustui USA:n eläinsairaaloihin Eläinlääketieteellistä korkeakoulua suunniteltaessa[119]
- Aimo Paavola, diplomi-insinööri, meijeriteknologia, Wisconsin, 1952–1953[1][11][120]
- Jouni Paavola 1993–1994[8]
- Pekka Paavola[3]
- Helena Paavolainen, Columbian yliopiston NY School of Social Work 1951–1952[20]
- Jaakko Paavolainen[3]
- Mikko Packalén, kansantaloustiede, 1998[16]
- Kasper Pajanen, servomekanismit, MIT 1950–1951[1]
- Aimo Pajunen, väestönsuojelu, Specialist-stipendi 1963[1]
- Atte Pakkanen, hallinto, Leader-stipendi 1961[1]
- Saara Palmgren, radiotyö, Specialist-stipendi 1956[1]
- Ernst Palmén, eläintiede
- Pentti Palo, Suomen Trikoon johtajia, teollisuuden johtaminen, Carnegie Institute of Technology 1960–1961[1]
- Aimo Paloluoma, ekonomi, pääkonsuli, Leader-stipendi 1955[1]
- Jorma Panula, kapellimestari, Leader-stipendi 1963[1]
- Helena Parkano, ekonomi, 1956–1957[25]
- Jorma Partinen, kauppatieteet, Columbian yliopisto 1962–1963[1]
- Seppo Parviainen, kauppatieteet, New Yorkin yliopisto 1957–1958[28]
- Marjatta Pauloff, kotitalousopettaja, kauppatieteet, Bostonin yliopisto 1961–1962[121]
- Salme Pekkala, 1952–1953[41]
- Aimo Pekkarinen, farmakologia, Pennsylvanian yliopisto 1960–1961[1]
- Erkki Pekki, ekonomi, markkinointi, Columbian yliopisto 1953–1954[1][29]
- Harri Pelkonen, metsänhoitaja, Oregon State College, 1951–1952[1]
- Lasse Pelkonen, ”olympiastipendiaatti”, kauppatieteet, Stanfordin yliopisto, 1953–1954[55]
- Erkki Peltola, meijerikemia, Wisconsinin yliopisto 1954[1]
- Niilo Peltola, englantilainen filologia, Chicagon yliopisto 1951–1952[1]
- Kirsi Peltomäki, käsite- ja performanssitaiteilija, California Institute of the Arts, 1990-luvun puoliväli
- Esko Pennanen, kouluneuvos, Leader-stipendi 1961[1]
- Juha Pentikäinen[3]
- Aneri Penttilä, lääkekemia, 1964–1965[122]
- Esko Penttilä, seismologia ja geologia, Specialist-stipendi 1962[1]
- Heli Penttinen, kuvataiteilija, Pratt Institute, New York, 1989–1990[123]
- Ilkka Perheentupa, oikeustiede, 1998[16]
- Juhani Perttunen[3]
- Olavi Peräsalo, lääketiede, Leader-stipendi 1953–1954[1]
- Marita Pesonen, hum. kand., 1964–1965[17]
- Pertti Pesonen, politiikan tutkija, Michiganin yliopisto 1962[1]
- Sirkku Pesonen, farmasia, Purduen yliopisto 1953–1954[55]
- Bo Pettersson, kirjallisuustiede, Kalifornian yliopisto, Berkeley 1985–1986[124]
- Leena Pettil, kirjastotiede, Chicagon yliopisto 1960–1961[1]
- Martti Piela, psykologia, Michiganin yliopisto 1962–1963[7]
- Anna-Kaarina Piepponen, oikeustiede, 1998[16]
- Paavo Piepponen, sosiologia, Harvardin yliopisto 1955–1956[1]
- Arvo Pietarinen, taloustiede, Fletcher School of Law and Diplomacy 1958–1959
- Kauko Pietiläinen, puu- ja paperiteknologia, Michigan State College 1954–1955[1]
- K. U. Pihkala, maataloustiede, 1951[125]
- Osmo Piispainen, konetekniikka, Kalifornian yliopisto (Los Angeles) 1952–1953[41]
- Gisela Pipping, petrokemia, Tulsan yliopisto 1956–1957[1]
- Marjatta Pirjola, diplomi-insinööri, tekstiiliteknologia, North Carolina State College 1961–1962[1]
- Eero Pitkänen, kauppatieteet, Yalen yliopisto, 1957–1958[28]
- Matti Pitkänen, taloustiede, Kalifornian yliopisto (Berkeley) 1963–1964[1]
- Kaarlo Pitsinki, Leader-stipendi 1952–1953[1]
- Jorma Pohjanpalo, Leader-stipendi 1956–1957[1]
- Suoma Pohjanpalo, ekonomi, New Yorkin yliopisto 1956–1957[126]
- Pirkko Pohjolainen, fil. maisteri, kirjallisuus, Chicagon yliopisto 1961–1962[24]
- Tuomo Polvinen[3]
- Uolevi Poppius, väestönsuojelu, Leader-stipendi 1962[1]
- Ilmari Porthan, diplomi-insinööri, ekonomi, työntutkimus, Specialist-stipendi 1953–1954[1]
- Pentti Poukka, journalismi, Leader-stipendi 1963[1]
- Panu Poutvaara, kansantaloustiede, 1998[16]
- Juan Prajogo, tuotantotalous, Massachusetts Institute of Technology, 2004–2005[21]
- Victor Procopé[3]
- Terttu Puhakka, markkinointi ja ulkomaankauppa, Kalifornian yliopisto (Berkeley), 1952–1953[1]
- Jaakko Puisto 1993–1994[8]
- Arvo Pukkila, työntutkimus, Leader-stipendi 1953–1954[1]
- Reijo Pukonen, ekonomi, Michiganin yliopisto 1956–1957[1]
- Veikko Pulkkinen, päätoimittaja, Leader-stipendi 1961[1]
- Kari Pulli 1993–1994[8]
- Juha Puromies, myöh. diplomaatti, kauppatieteet, Michiganin yliopisto 1962–1963[7]
- Yrjö Puttonen, myöh. asessori, metsätalous, Kalifornian yliopisto (Berkeley), 1958–1959[1]
- Arvo Puukari, teollisuuden rationalisointi, Leader-stipendi 1954[1]
- Erkki Pystynen[3]
- Wilhelm Påsk, diplomi-insinööri, 1953–1954[55]
- Erkki Raatikainen, journalismi, Leader-stipendi 1962[1]
- Kaisa Raatikainen, aikuiskoulutus ja naiskysymykset, Leader-stipendi 1960[1]
- Jyrki Raekallio, lääk. lis., Johns Hopkinsin yliopisto ja Sinai Hospital, 1962–1963[1][70]
- Riikka Rahikainen, kasvatustiede, Indianan yliopisto, 2000-luvun taite[127]
- Jaakko Rahola, laivanrakennus, Leader-stipendi 1951[1]
- Kullervo Rainio, sosiaalipsykologia, Yalen yliopisto 1955–1956[1]
- Ritva Rainio, fil. maisteri, kirjallisuus, Radcliffe College, 1956–1957[1]
- Ilkka Raivio, silmätaudit, Kalifornian yliopisto, San Francisco, 1961–1962[1]
- Tapio Rajavuori[3]
- Kalervo Rankama, geokemia, George Washingtonin yliopisto 1954–1955[1]
- Aarno Ranta, diplomi-insinööri, opetusneuvos, vammaisten ammattiopetus, Specialist-stipendi 1956[1]
- Erkki Rantala, fil. kand., 1964–1965[17]
- Viljo Rantala, kansanedustaja, Leader-stipendi 1960[1]
- Jaakko Rantanen, ammattiyhdistysjohtaja, Specialist-stipendi 1955[1]
- Mari Rantanen, kuvataiteilija[22]
- Artturi Raula, markkinointitutkimus, Leader-stipendi 1951[1]
- Eino Rautanen, oikeustiede, Columbian yliopisto 2021–2022[15]
- Helinä Rautavaara, psykologia, Michiganin yliopisto 1958–1959[128]
- Toivo Rautavaara, kasvinviljely, Specialist-stipendi 1952–1953[1]
- Hannu Rautkallio[3]
- Mauri Rautkari, markkinointi, Harvardin yliopisto, 1961[1][129]
- Paavo Ravila, humanistiset tieteet, Indianan yliopisto, 1951–1952[1]
- Heikki Reenpää, Leader-stipendi 1952[1]
- Jarl Regnér, henkilöstö- ja yleishallinto, Specialist-stipendi, Kalifornian yliopisto (Los Angeles) 1961[1]
- Joel Rehnström, kustannuslaskenta, Columbian yliopisto 1954[1]
- Christian Reims, oikeustiede, Harvardin yliopisto ja Stanfordin yliopisto 1955–1956[1]
- Stig Reims, fil. maisteri, kemia, Texasin yliopisto, Austin, 1961–1962[1]
- Alpo Reinikainen, maatalouspolitiikka, Leader-stipendi 1958[1]
- Veikko Reinikainen, yrityshallinto, Leader-stipendi 1958[1]
- Pentti Reissell, lääketiede, Massachusetts General Hospital 1963–1964[1]
- Merja Reijonen, Intercultural trauma studies, New Yorkin yliopisto, 2004–2005[21]
- Ville Repo, Yhdysvaltain kirjallisuus, Columbian yliopisto 1954–1955[1]
- Leena Reunanen, kielitiede ja kirjallisuus, Minnesotan yliopisto, 1957–1958[28]
- Viljo Rewell, tutkijastipendi 1954–1955[1]
- Juha Rihtniemi, kokoomuspoliitikko, Leader-stipendi 1952[1]
- Jorma Riihimaa, radioastronomia, Carnegie Institution for Science, 1960-luvun alku[130]
- Päiviö Riihinen, maat. ja metsät. kand., Kalifornian yliopisto (Berkeley), 1953–1954[55][131]
- Kaisa-Leena Riipola, ilmastointitekniikka, Specialist-stipendi 1961–1962[1]
- Heikki Riitaho, kauppatieteet ja ilmailu, Kalifornian yliopisto (Berkeley) 1954–1955[1]
- Nils Rikberg, alkoholismin hoito, Yalen yliopisto 1953[1]
- Nils-Eric Ringbom, musiikkitiede, New Yorkin yliopisto 1956–1957[1]
- Pertti Ripatti[3]
- Antti Rislakki, markkinointi, Specialist-stipendi 1961[1]
- Reino Rissanen, sosiaalityö, Western Reserve University 1958–1959[1]
- Pentti Ristaniemi, kauppatieteet, MIT 1963–1964[1]
- Veijo Ristolainen, markkinoinnin tutkimus ja johtaminen, Harvardin yliopisto, Specialist-stipendi 1961[1]
- Yrjö Roitto, maatalous- ja metsätieteiden tohtori, kuljetustaloustiede, Kalifornian yliopisto (Berkeley) 1959–1960[1][132]
- Eeva-Liisa Rommi, fil. kand., 1964–1965[17]
- Bengt Rosendahl, ekonomi, Syracusen yliopisto 1956–1957[1]
- Jonathan Rosengren, oikeustiede, Columbian yliopisto, 2004–2005[21]
- Matti Rossi, kirjallisuus, Pennsylvanian yliopisto 1957–1959[1]
- Johan Rothberg, hallinto ja tietojenkäsittely, Specialist-stipendi 1956–1957[1]
- Holger Rotkirch, lainopin kand., 1964–1965[17]
- Kristina Rotkirch, fil. kand., 1964–1965[17]
- Arne Rousi, kasvitiede, Kalifornian yliopisto (Berkeley) 1959–1960[1]
- Martti Rousi, sellisti, Indianan yliopisto 1985–1986
- Miikka Ruokanen, teologi[3]
- Kyllikki Ruokonen, kirjastotiede, Chicagon yliopisto 1958–1959[1]
- Mikko Ruokonen, tietojenkäsittely, Northwestern-yliopisto 1959–1960[1]
- Elina Rutanen, metsänhoito, Kalifornian yliopisto (Berkeley), 1961–1962[1][133]
- Pasi Rutanen, toimittaja, Specialist-stipendi 1962[1]
- Heikki Räisänen[3]
- Kalevi Römpötti, liikuntatiede, Stanfordin yliopisto 1955–1956[1]
- Jouko Saari, säveltäjä, Juilliard School of Music 1969–1970[134]
- Eino Saari, opiskelijavaihto, Leader-stipendi 1953[1]
- Erkki Saari, psykologia, Columbian yliopisto 1954–1955[1]
- Kauko Saari, diplomi-insinööri, Michiganin yliopisto 1956–1957[1][25]
- Sakari Saarikivi, taidehistoria, Chicagon yliopisto, Art Institute of Chicago 1955[1]
- Esa Saarinen[3]
- Pirkko Saarinen, fil. maisteri, 1956–1957[25]
- Pirkko Saarinen, lapsipsykologia, Kalifornian yliopisto (Berkeley), 1962–1963[70]
- Voitto Saario, oikeustiede, Michiganin yliopisto 1950–1951[1]
- Aapeli Saarisalo, Aasian kirjallisuus ja arkeologia, Johns Hopkinsin yliopisto 1954[1]
- Lydia Sagath, genetiikka, Kalifornian yliopisto, San Diego, 2019–2020[15]
- Asko Sahrakorpi, kauppat. maisteri, Kalifornian yliopisto (Los Angeles) 1961–1962[24][135]
- Mikko Saikku 1993–1994[8]
- Kauno Salimäki, syöpätutkimus, Leader-stipendi 1955[1]
- Aino Sallinen[108]
- Irja Salmela, sosiaalineuvos, sosiaalityö, Specialist-stipendi 1957[1]
- Pentti Salmelin, journalismi, Specialist-stipendi 1958[1]
- Kyllikki Salmenhaara, keramiikka, Alfred University, New York 1956[1][136]
- Kauko Salminen, myöh. teollisuusneuvos, kemianteollisuus, Ohion osavaltionyliopisto 1952–1953[1]
- Reijo Salminen, diplomi-insinööri, 1964–1965[17]
- Seppo Salminen, ekonomi, Chicagon yliopisto 1956–1957[25]
- Arvo Salo, journalismi, Specialist-stipendi 1963[1]
- Merja Salo, valokuvatutkija 1989–1990[136]
- Tuure Salo, kaupunginjohtaja, Leader-stipendi 1962[1]
- Atso M. Saloheimo, lääketiede, 1958–1959[1]
- Pertti Salolainen[3]
- Arto Salomaa, matematiikka, Kalifornian yliopisto, Berkeley, 1956–1957[137]
- Sirkka Salomaa, psykologia, Ohion osavaltionyliopisto 1950–1951[1]
- Heikki T. Salonen, ekonomi, Wisconsinin yliopisto 1956–1957[25][138]
- Ahti M. Salonen, Leader-stipendi 1953–1954[1]
- Pekka Salonen, konetekniikan diplomi-insinööri, Georgian teknillinen yliopisto, 2 vuotta, 1980-luku[139]
- Elina Saloranta, kuvataiteilija, 1998[16]
- Kauko Salovaara, maatalouden rationalisointi, Leader-stipendi 1957[1]
- Carl Sandelin, journalismi, Specialist-stipendi 1961[1]
- Lauri Santamäki, kunnallisneuvos, Leader-stipendi 1962[1]
- Annamari Sarajas[3]
- Leena Saramies, kielitiede ja kirjallisuus, Stanfordin yliopisto, 1957–1958[28]
- Kai Saramo, valt. maisteri, Harvardin yliopisto 1956–1957[1]
- Leo Sario, matemaatikko[3]
- Sakari Sariola, sosiologi[3]
- Kaarlo Sarkko, lainop. kand., Columbian yliopisto 1961–1962[24]
- Jarl Sarvas, sähköturvallisuus, Leader-stipendi 1954[1]
- Risto Sarvas, metsäntutkimus, Leader-stipendi 1950[1]
- Kimmo Sasi, poliitikko[108]
- Paula Saukko 1993–1994[8]
- Jussi Saukkonen, Leader-stipendi 1961[1]
- Jussi Saukkonen, biokemia, Columbian yliopisto 1957[1]
- Per Göran Savander, kauppatieteet, Kalifornian yliopisto, 1957–1958[28]
- Hannu Savola, ekonomi, Oregonin yliopisto 1961–1962[1]
- Erkki Savolainen, journalismi, Specialist-stipendi 1960[1]
- Leena Savolainen, museonjohtajien konferenssi, Specialist-stipendi 1962[1]
- Riitta Savolainen 1993–1994[8]
- Kari Savonen, opiskelijoiden terveydenhoito, Leader-stipendi 1959[1]
- Outi Savonlahti, Wisconsinin yliopisto 1984–1986[140]
- Heikki Saxén, bioetiikan tutkija, 2014–2015, 2018–2019[23]
- Lauri Saxén, lääketiede, Stanfordin yliopisto 1959[1]
- Pehr Schalin, diplomi-insinööri, ilmailutiede, California Institute of Technology 1953–1954[1]
- Henrik Schulman, ekonomi, maataloustiede, Cornellin yliopisto 1961–1962[1][24]
- Pirkko-Liisa Schulman, arkkitehtuuri, Yalen yliopisto 1981[141]
- Hannele Segerstam, viulutaiteilija, Juilliard School 1963–1965[134]
- Leif Segerstam, säveltäjä, kapellimestari, Juilliard School 1963–1964[134]
- Jaakko Seiro, kirurgia, Pennsylvanian yliopisto 1959–1960[1][142]
- Mila Seppälä, historia, Texasin yliopisto, Austin, 2021–2022[15]
- Paavo Seppänen, sosiologia, Cornellin yliopisto, 1958–1959[1]
- Ritva Sievänen-Allen,[24] kirjastotiede, Kalifornian yliopisto (Berkeley), 1961–1962[1]
- Mauno Sihto, kauppatieteet, Columbian yliopisto 1960–1961[1]
- Kerttu Sihvonen, kotitalousopetus, Leader-stipendi 1955–1956[1]
- Kalervo Siikala, Leader-stipendi 1963[1]
- Veli Siikala, journalismi, Leader-stipendi 1961[1]
- Mikko Sillanpää, maataloustiede, Wisconsinin yliopisto, 1952–1953[41][143]
- Sylvi Siltanen, Leader-stipendi 1962[1]
- Martti Silvennoinen, radiotoimittaja[3]
- Marjatta Similä, kielitiede ja kirjallisuus, Indianan yliopisto, 1957–1958[28]
- Martti Similä, musiikki, Leader-stipendi 1957[1]
- Heikki Simola, juristi, paikallishallinto, Chicagon yliopisto 1963–1964[1]
- Hans-Viktor Simolin, kauppatieteet, Kalifornian yliopisto, Berkeley 1962–1963[7]
- Aarre Simonen, poliitikko, Leader-stipendi 1963[1]
- Marja Simonsuuri-Sorsa, perinnöllisyystiede, Kalifornian yliopisto (Berkeley) 1963–1964[1]
- Yrjö Sinkkonen, Leader-stipendi 1960[1]
- Jorma Sipilä[22]
- Martti Sipilä, Työtehoseuran tj., maatalouden tehostaminen, Leader-stipendi 1955[1]
- Ragnwald Sippel, kauppatieteet, Harvardin yliopisto 1953–1954[1][55][29]
- Kauko Sipponen[3]
- Seppo Sisättö, journalismi, Stanfordin yliopisto, 2003–2004[144]
- Leena Siukonen, viulutaiteilija, Juilliard 1959–1960[134]
- Eino Siuruainen[3]
- Pekka Sivula, arkkitehtuuri, Oregonin yliopisto 1955–1956[1]
- Boris Sjöberg, matemaatikko, Michiganin yliopisto 1974–1975
- Ulf-Erik Slotte, Yhdysvaltain historia, George Washingtonin yliopisto 1956–1957[1][145]
- Juhani Smolander 1993–1994[8]
- Torbjörn Småros, diplomi-insinööri, 1964–1965[17]
- Anna-Liisa Sohlberg, opetusneuvos, englannin kieli, Specialist-stipendi 1962[1]
- Keijo Soiva, lääketiede, Johns Hopkinsin yliopisto 1958[1]
- Jeri Sopanen, elokuvaaja, musiikki, Lawrence-yliopisto, Wisconsin, 1951[146]
- Pentti Sorvali, journalismi, Leader-stipendi 1959[1]
- Olavi Sotavalta, eläintiede, Tufts College 1952–1953[1][41]
- Paavo Soukka, hovioikeudenneuvos, oikeustiede 1958–1959[1]
- Leif Sourander, geriatrian professori, New Yorkin yliopisto 1962[1][147]
- Urpu Soveri, geologia, Illinois’n yliopisto 1954[1]
- Antti Sovijärvi, fonetiikka, Leader-stipendi 1955[1]
- Erik Spring[3]
- Odal Stadius, korkeakouluhallinto, Leader-stipendi 1956[1]
- Johan Standertskjöld, maanviljelyksen opetus, Leader-stipendi 1951–1952[1]
- Leila Steele o.s. Saavalainen, moderni tanssi, Wisconsinin yliopisto 1954–1955[1]
- Pär Stenbäck[3]
- Pehr Ivar Stenius, eläinlääketiede, Leader-stipendi 1955[1]
- Carl Stierncreutz, sosiologia, Kalifornian yliopisto (Berkeley), 1960–1961[1]
- Doris Stockmann, diplomiekonomi, 1964–1965[17]
- Thomas Stolpe, metsätalous, Kalifornian yliopisto (Berkeley), 1960–1961[1]
- Johan Storgårds, kauppatieteet, Kalifornian yliopisto (Berkeley), 1960–1961[1]
- Aarno Strömmer, myöh. kaupunginjohtaja, väestötutkimus, Princetonin yliopisto 1954–1955[1][148]
- Kaarlo Ståhlberg, diplomi-insinööri, kemiantekniikka, Leader-stipendi 1950[1]
- Kurt Sucksdorff, Suomen Trikoon vtj., Leader-stipendi 1957[1]
- Lea Suhonen, elintarviketutkimus, Michigan State College, 1954–1955[1]
- V. J. Sukselainen, ent. pääministeri, Kelan pääjohtaja, Leader-stipendi 1963–1964[1]
- Matti Sulamaa, pediatrinen kirurgia, Leader-stipendi 1950[1]
- Göran Sumelius, markkinointi, Specialist-stipendi 1961[1]
- Mauri Sumén, elokuvaopinnot, Columbian yliopisto 2014–2015[149]
- Dan Sundblom, kauppatieteet, Kalifornian yliopisto (Berkeley), 1956–1957[1]
- Helge Sundquist, journalismi, Leader-stipendi 1961[1]
- Ulf Sundqvist[3]
- Zacharias Sundström, lakitiede, Chicagon yliopisto 1962–1963[70]
- Rauno Suojanen, sosiologia, Columbian yliopisto 1962–1963[7]
- Kari Suomalainen, journalismi, Leader-stipendi 1960[1]
- Anna Suomela, fil. maisteri, 1956–1957[25]
- Samuli Suomela, maataloustiede, Cornellin yliopisto ja Michiganin yliopisto 1955
- Eero Suominen, diplomi-insinööri, 1953–1954[55][29]
- Paavo V. Suominen, kylmätekniikka, 1960–1961[150]
- Sami Suominen, Amerplastin perustaja, myöh. kansanedustaja, Houstonin yliopisto, Specialist-stipendi 1961[1]
- Veli Suomio, diplomi-insinööri, 1962[56]
- Eero Suoninen, metallurgia ja fysiikka, MIT 1953–1954[1]
- Väinö Suonio, tienrakennus, Yalen yliopisto 1959–1960[1]
- L. I. Suurla, johtamisen kehittäminen, Leader-stipendi 1958[1]
- Jorma Suurnäkki, maatalous, Cornellin yliopisto ja Mainen yliopisto 1963–1964[1]
- Antti Suviranta, oikeustiede, Harvardin yliopisto 1951–1952[1]
- Heikki Suvitie, arkkitehtuuri, Illinois Institute of Technology 1958–1959[1]
- Markku Syrjänen, teknillinen fysiikka, Stanfordin yliopisto 1974–1975[151]
- Jaakko Säkö, puutarhatutkimus, Cornellin yliopisto 1959–1960[1]
- Risto Sänkiaho[3]
- Martti Särkisilta, markkinointi, Specialist-stipendi, Harvardin yliopisto 1961[1]
- Natalia Särmäkari, muotoilu, Parsons School of Design, New York 2019–2020[15]
- Ruth Säynäjärvi, työterveyskoulutus, Pittsburghin yliopisto, Specialist-stipendi 1952–1953[1]
- Veijo Sääski, ekonomi, Columbian yliopisto 1956–1957[25]
- Per Olof Söderberg, kemia, North Dakota Agricultural College, 1957–1958[28]
- Eliel Söderlund, ammattiyhdistysjohtaja, Specialist-stipendi 1959[1]
- Kaarin Taipale, rakennussuojelu, Columbian yliopisto, 1980-luvun alku[152]
- Martti Takala, psykologia, Cornellin yliopisto 1961[1]
- Arno Tanner, Migration Policy Institute, Washington 2004–2005[153]
- Aarne Tanninen, toimittaja[3]
- Maija Tanninen-Mattila, taidehistoria, George Washingtonin yliopisto, 1993–1994[8][154]
- Pentti Tapio, poikatyö, Specialist-stipendi 1960[1]
- Ahti Tarkkanen, silmätautiopin professori, Washington University in St. Louis, 1957–1958[28][155]
- Jorma Tarkkanen, lääketiede, Barnes Hospital, Washington University in St. Louis, 1961–1962[1][156]
- Tyko Tarponen, journalismi, Leader-stipendi 1962[1]
- Niilo Tarvajärvi, televisiopersoona, kansainvälinen radio- ja tv-seminaari, Los Angeles 1959[1][157]
- Niilo Teeri, journalismi, Leader-stipendi 1961[1]
- Niilo Teerimäki, teollisuusmarkkinointi, Specialist-stipendi 1951[1]
- Grels Teir, kansanedustaja, Leader-stipendi 1953[1]
- Kaarlo J. Temmes, Ilmailuhallituksen pääjohtaja, California Institute of Technology 1950–1951[1][158]
- Jussi Tenkku, filosofia, Harvardin yliopisto 1950–1951[1]
- Eugen Terttula, teatteri ja elokuva, Leader-stipendi 1960[1]
- Eeva Therman-Patau, perinnöllisyystiede, Wisconsinin yliopisto 1958–1959[1]
- Tauno Teräs, satamahallinto, Leader-stipendi 1952–1953[1]
- Pentti Teräslinna, liikuntatiede, Springfield College, Massachusetts 1955[1]
- Risto Tiitola, teollisuushallinto, Leader-stipendi 1957[1]
- Heidi Tikka, tietokonetaide, 1989–1991[136]
- Heikki Tikkanen[3]
- Henrik Tikkanen, sanomalehtipiirtäjä, Leader-stipendi 1960[1]
- Väinö Tikkaoja, kansanedustaja, Leader-stipendi 1960[1]
- Valentin Tinnis, diplomi-insinööri, 1964–1965[17]
- Erkki Tirikka, insinööritekniikka, Michiganin osavaltionyliopisto 1962–1963[7]
- Arvo Tirinen, asuntotuotanto, Leader-stipendi 1960[1]
- Martti Tiuri, elektroniikka, Stanfordin yliopisto, 1956[159]
- Keijo Tiusanen, diplomi-insinööri, Cornellin yliopisto 1956–1957[1][25]
- Timo Tiusanen, draamakirjallisuus, Yalen yliopisto 1963–1964[1][5]
- Åke Tjeder, diplomiekonomi, kauppatieteet, Stanfordin yliopisto 1951–1952[1]
- Leo P. J. Toivonen, Puhelinlaitosten Liiton pj., myöh. kanslianeuvos, Leader-stipendi 1957–1958[1]
- Ernst Gustav Tollet, sovellettu matematiikka, Columbian ja Harvardin yliopistot, 1954–1955[1]
- Jouko Tolonen, musiikki, Leader-stipendi 1959[1]
- Kalle Tolonen, tienrakennusinsinööri, 1952[11]
- Pirita Tolvanen, lastenkirjallisuus ja informaatiografiikka, Simmons University, Boston, 2021–2022[1]
- Anna-Lisa Tolvio, kauppatieteet, New Yorkin yliopisto, 1957–1958[28]
- Anja-Maija Tuhkanen, yhteiskuntatieteet, Kalifornian yliopisto, Berkeley, 1962–1963[7]
- Iiro Tukkila, arkkitehtuuri, Leader-stipendi 1955[1]
- Pirkko Tulppala, hammaslääketiede, Northwestern-yliopisto 1955–1956[1]
- Jaakko Tuomi, eläinlääketiede, Emory University, Atlanta, 1961–1962[1][24]
- Pentti Tuomi, servotekniikka, Wisconsinin yliopisto 1958–1959[1]
- Inkeri Tuomikoski, fil. maisteri, 1956–1957[25]
- Juho Tuomikoski, diplomi-insinööri, Cornellin yliopisto 1953–1954[1]
- Arvo ”Poika” Tuominen, hallinto, Leader-stipendi 1961[1]
- Kaisa Turpeinen-Alitalo, seksuaalineuvonta, Specialist-stipendi 1957[1]
- Erkki Tuuli, kansanedustaja, kaupunkihallinto, Leader-stipendi 1961[1]
- Sulo Typpö, kaupunginjohtaja, kaupunkihallinto, Leader-stipendi 1961[1]
- Kalervo Törmä, sosiologia, Columbian yliopisto, 1952–1953[41]
- Elsa Törmälehto, Porvoon naisopiston rehtori, Arizonan osavaltionyliopisto 1958–1959[1]
- Elin Törnudd, kirjastotiede, Carnegie Institute of Technology, 1952–1953[41]
- Klaus Törnudd, valtiotieteet, Johns Hopkinsin yliopisto, 1957–1958[28]
- Väinö Ulmanen, kemianteollisuus, Institute of Paper Chemistry, Wisconsin 1955–1956[1]
- Carl-Erik Unnérus, radiologia, Leader-stipendi 1962[1][160]
- Olli Uoti, poliittinen taloustiede, Leader-stipendi 1952–1953[1]
- Pellervo Uotila, maatalouden rationalisointi, Leader-stipendi 1959[1]
- Heikki Urmas, lentokapteeni, kauppatieteiden tohtori, Indianan yliopisto, 1964-1965[161]
- Maija Urponen, Interdisciplinary Studies, Michiganin yliopisto, Massachusetts Institute of Technology, 2021–2022[15]
- Satu Uusi-Penttilä 1993–1994[8]
- Eino Uusitalo, kansanedustaja, Leader-stipendi 1962[1]
- Arno Uusvaara, metsänhoito, Syracusen yliopisto 1958–1959[1]
V W
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Tapani Vaahtoranta, politiikantutkija[3]
- Antero Vaarama, kasvitiede, Kalifornian yliopisto, Davis, 1951–1952[1]
- Teuvo Vahervuori, Rikkihappo Oy:n tutkimuslaboratorion johtaja, Tennessee Valley Authority, Wilson Dam, 1963–1964[1][162] 1963–1964[5]
- Mika Vaihekoski, taloustiede, Northwestern-yliopisto 1997–1998
- Irmeli Vakkuri, kielitiede ja kirjallisuus, Wisconsinin yliopisto, 1957–1958[28]
- Eero H. Valanne, lastenpsykiatria, Massachusetts General Hospital 1950–1951[1]
- Seppo Valjakka, journalismi, Specialist-stipendi 1959[1]
- Tuire Valkeakari, Amerikan kirjallisuuden tutkija, 1998[16]
- Tapani Valkonen[3]
- Johanna Wallden, maat. ja metsät. kand., kuoli 7 muun opiskelijan kanssa tulipalossa Cornellin yliopistossa huhtikuussa 1967[163]
- Georg ”Rabbe” Wallgren, lääketiede, Coloradon yliopisto, 1957–1958[28][164]
- Henrik Wallgren, biologinen alkoholitutkimus, Texasin yliopisto, Austin, Medical College of Virginia ja Yalen yliopisto, 1956–1957[1]
- Otto Valle, kasvinviljely, Leader-stipendi 1955[1]
- Seppo Wallin, radio ja tv-työ, Specialist-stipendi 1957[1]
- Jorma Vallinkoski, korkeakoulu- ja tutkimuskirjastot, Leader-stipendi 1959[1]
- Vuokko Vallinkoski, metsänhoito ja kansainvälinen kauppa, Michiganin yliopisto 1954–1955[1]
- Veli Valpola, logiikka, Kalifornian yliopisto (Berkeley) ja Princetonin yliopisto 1957–1958[1]
- Armas Valste, urheilu, Leader-stipendi 1957[1]
- Jyrki Valtanen, työmarkkinasuhteet, Cornellin yliopisto 1956–1957[1][25]
- Lea Valtasaari, kemia, Polytechnic Institute of Brooklyn, 1959–1960[1]
- Nalle Valtiala, kirjallisuus, Claremont Graduate School, Kalifornia 1963–1964[1]
- Jussi Valtonen, kirjailija, kognitiotiede, Johns Hopkinsin yliopisto, 2002–2003[74]
- Hannu Vanhanen, valokuvataiteilija, San Francisco Art Institute 1987–1988[165]
- Tatu Vanhanen, politiikantutkija[3]
- Esteri Vapaa-Jää, käsityönopettaja, Helsingin yliopiston kunniatohtori, opintomatka 1966–1967[166]
- Paavo Vara, lääketiede, Leader-stipendi 1958[1]
- Elli Waris (myöh. Keinänen?), 1952–1953[41]
- Juhani Waris, ekonomi, myöh. helluntailiikkeen lähetyssaarnaaja, työmarkkinasuhteet, Cornellin yliopisto 1950[1]
- Kerttu Varjo, sosiaalityö, Western Reserve University, Ohio 1955–1956[1]
- Risto Varjonen[3]
- Henri Juhana Vartiainen, taloustiede, Princetonin yliopisto 1958–1959[167]
- Hans Wasastjerna, toimittaja, valtiotieteen maisteri, Wisconsinin yliopisto 1954–1955[168]
- Edward Wegelius, teollisuuden tutkimuskeskukset, Leader-stipendi 1952[1]
- Allan Vehaskari, lääketiede, Harvardin yliopisto 1963[1]
- Raino Vehmas, päätoimittaja[3]
- Gay von Weissenberg, nuorisotyö, Leader-stipendi 1951[1]
- Sulo Venho, meteorologia, Specialist-stipendi 1962[1]
- Björn Westerlund, teollisuus ja liiketoiminta, Leader-stipendi 1963[1]
- Hakon Westermarck, eläinlääketiede, Leader-stipendi 1955[1]
- Ulla-Stina Westman, journalismi, Syracusen yliopisto 1954–1955[1]
- Eyvind Wichmann, teoreettinen fysiikka, Columbian yliopisto 1951–1952[1]
- Mauri Vierumäki, Tukon johtajia, markkinointi, Specialist-stipendi 1961[1]
- Mikko Viherjuuri, teatteritaide, Wisconsinin yliopisto 1985[169]
- Jukka Vihersaari, yrityshallinto, Harvardin yliopisto 1960–1961[1]
- Simo Vihinen, fysiikka Polytechnic Institute of Brooklyn, 1951–1952[1][170]
- Vesa Vihriälä, taloustiede, Massachusetts Institute of Technology 1983–1984[171][172]
- Kalevi Wiik, kielitiede ja kirjallisuus, Michiganin yliopisto, 1957–1958[28]
- Anna-Liisa Wiikeri (tuolloin Ahtiluoto), toimittaja, Specialist-stipendi 1962[1]
- Osmo A. Wiio[3]
- Juha Vikatmaa, poliitikko[3]
- Mirja Wilenius, journalismi, Columbian yliopisto 1959–1960[1]
- Eeva Maija Viljo, taidehistoria, Kalifornian yliopisto, Los Angeles ja Berkeley 1970–1971[136]
- Väinö Vilponiemi 1965[173]
- Pirkko Vilppunen, liikunta ja kasvatuspsykologia, Ohion osavaltionyliopisto 1958–1959[1]
- Alvar Wilska, fyysikko[3]
- Seppo Wilska, epäorgaaninen kemia, Illinois’n yliopisto 1954[1]
- Ester Virkkunen, julkinen terveydenhoito maaseudulla, Specialist-stipendi 1952–1953[1]
- Tapani Virkkunen[3]
- Veli Virkkunen, radio- ja televisiotyö, Missourin yliopisto 1955[1]
- Pentti Viro, kasvitiede, Kalifornian yliopisto (Berkeley) 1954[1]
- Jukka Virtanen, kansantaloustiede, 1998[16]
- Keijo Virtanen, kulttuurihistoria, Michiganin yliopisto, 1988[174]
- Viljo Virtanen, kansanedustaja, Leader-stipendi 1962[1]
- Niilo Visapää, ammattiopetus, Wisconsinin yliopisto 1954–1955[1]
- Elina Visuri, väestötiede, Chicago 1959–1960[175]
- Jarmo Viteli, tietokoneavusteinen opetus, 1988–1989[176]
- Jack Witikka, teatteri, Specialist-stipendi 1962[1]
- Ilmari Voionmaa, kauppa ja liike-elämä, Leader-stipendi 1954 ja 1959[1]
- Jaakko Voipio, verolainsäädäntö, Bostonin yliopisto 1964[1]
- Risto Volanen, valtiotiede, Bostonin yliopisto 1975–1976[177]
- Sari Voutilainen, kansanterveystiede, Pohjois-Carolinan yliopisto, Chapel Hill, 2003–2004[10]
- Johan Wrede, estetiikka, Chicagon yliopisto 1963–1964[1]
- Erkki Vuorenlehto, tankkilaivatoiminta, Leader-stipendi 1958[1]
- Tommi Vuorenmaa, kansantaloustiede, Kalifornian yliopisto (San Diego), 2004–2005[21]
- Marko Wuorinen, oikeustiede, 1998[16]
- Jussi Väisälä, matematiikka, Harvardin yliopisto, 1960–1961[1]
- Aarne I. Välikangas, ammattiyhdistysjohtaja, Leader-stipendi 1964[1]
- Niilo Wälläri, ammattiyhdistysjohtaja, Leader-stipendi 1963[1]
- Juha Vänttinen, taloustieteet, Pennsylvanian yliopisto, 1962–1963[7]
- Paavo Väyrynen, poliitikko[3]
- Raimo Väyrynen, poliitiikantutkija, Massachusetts Institute of Technology, 1982–1983[178]
- Lotta Väänänen, kansantaloustiede, Kalifornian yliopisto (Berkeley), 2004–2005[21]
- Jaakko Vöry, metsänhoito, Kalifornian yliopisto (Los Angeles) 1956–1957[1]
- Aulis Yliselä, ruoanjakelu, Northwestern-yliopisto 1952–1953[1]
- Leena Yrjölä, ekonomi, 1953–1954[55]
- Eero Yrjönen, mekaaninen puunjalostusteollisuus, Leader-stipendi 1962[1]
- Irmeli Åker, kirjallisuus, Indianan yliopisto, 1962–1963[7]
- Carl-Axel Ålenius, keramiikka- ja lasiteknologia, Alfred University, New York, 1950–1951[1]
- Kurt Öster, taloustiede, Pittsburghin yliopisto 1953–1954[1]
- Leif Östergård, jazzrumpali, Kansasin yliopisto 1967[179]
- Kalle Österlund, lastentaudit, Harvardin yliopisto, Specialist-stipendi 1960[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac ad ae af ag ah ai aj ak al am an ao ap aq ar as at au av aw ax ay az ba bb bc bd be bf bg bh bi bj bk bl bm bn bo bp bq br bs bt bu bv bw bx by bz ca cb cc cd ce cf cg ch ci cj ck cl cm cn co cp cq cr cs ct cu cv cw cx cy cz da db dc dd de df dg dh di dj dk dl dm dn do dp dq dr ds dt du dv dw dx dy dz ea eb ec ed ee ef eg eh ei ej ek el em en eo ep eq er es et eu ev ew ex ey ez fa fb fc fd fe ff fg fh fi fj fk fl fm fn fo fp fq fr fs ft fu fv fw fx fy fz ga gb gc gd ge gf gg gh gi gj gk gl gm gn go gp gq gr gs gt gu gv gw gx gy gz ha hb hc hd he hf hg hh hi hj hk hl hm hn ho hp hq hr hs ht hu hv hw hx hy hz ia ib ic id ie if ig ih ii ij ik il im in io ip iq ir is it iu iv iw ix iy iz ja jb jc jd je jf jg jh ji jj jk jl jm jn jo jp jq jr js jt ju jv jw jx jy jz ka kb kc kd ke kf kg kh ki kj kk kl km kn ko kp kq kr ks kt ku kv kw kx ky kz la lb lc ld le lf lg lh li lj lk ll lm ln lo lp lq lr ls lt lu lv lw lx ly lz ma mb mc md me mf mg mh mi mj mk ml mm mn mo mp mq mr ms mt mu mv mw mx my mz na nb nc nd ne nf ng nh ni nj nk nl nm nn no np nq nr ns nt nu nv nw nx ny nz oa ob oc od oe of og oh oi oj ok ol om on oo op oq or os ot ou ov ow ox oy oz pa pb pc pd pe pf pg ph pi pj pk pl pm pn po pp pq pr ps pt pu pv pw px py pz qa qb qc qd qe qf qg qh qi qj qk ql qm qn qo qp qq qr qs qt qu qv qw qx qy qz ra rb rc rd re rf rg rh ri rj rk rl rm rn ro rp rq rr rs rt ru rv rw rx ry rz sa sb sc sd se sf sg sh si sj sk sl sm sn so sp sq sr ss st su sv sw sx sy sz ta tb tc td te tf tg th ti tj tk tl tm tn to tp tq tr ts tt tu tv tw tx ty tz ua ub uc ud ue uf ug uh ui uj uk ul um un uo up uq ur us ut uu uv uw ux uy uz va vb vc vd ve vf vg vh vi vj vk vl vm vn vo vp vq vr vs vt vu vv vw vx vy vz wa wb wc wd we wf wg wh wi wj wk wl wm wn wo wp wq wr ws wt wu wv ww wx wy wz xa xb xc xd xe xf xg xh xi xj xk xl xm xn xo xp xq xr xs xt xu xv xw xx xy xz ya yb yc yd ye yf yg yh yi yj yk yl ym yn yo yp yq Aaltio, Tauri & Noreila, Lauri: ASLA Directory, ASLA Grantees 1950–1963. ASLA Alumni Association, Helsinki 1965.
- ↑ Sampsa Aaltio Eduskunta. Viitattu 16.6.2022.
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac ad ae af ag ah ai aj ak al am an ao ap aq ar as at au av aw ax ay az ba bb bc bd be bf bg bh bi bj bk bl bm bn bo bp bq br bs bt bu bv bw bx by bz ca cb cc cd ce Lappalainen, Jukka-Pekka: Akateeminen Amerikan-kortti. Nuoret tutkijat suuntasivat Atlantin taakse saman aikaan kun poliitikot pelasivat Moskovan peliään. Helsingin Sanomat, 25.5.1995, s. 45. Näköislehti (maksullinen).
- ↑ Holmila, Paula: ”Olen enemmän näkijä ja mahdollistaja kuin tekijä”, arkkitehti Gunnel Adlercreutz sanoo Helsingin Sanomat (maksullinen). 27.7.2021. Viitattu 14.6.2022.
- ↑ a b c d e f g h i StipendiaattejaYhdysvaltoihin. Helsingin Sanomat, 16.7.1963. Näköislehti (maksullinen).
- ↑ Sivu 205, University Bulletin: A Weekly Bulletin for the Staff of the University of California. Office of Official Publications, University of California, 1963. Viitattu 14.6.2022.
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y Uudet Asla-korkeakoulustipendiaatit valittu. Helsingin Sanomat, 20.7.1962, s. 9. Näköislehti (maksullinen).
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p Stipendit. Helsingin Sanomat, 4.6.1993. Näköislehti (maksullinen).
- ↑ Uimonen, Anu: Kuka? Sirpa Alalääkkölä. Helsingin Sanomat, 10.6.2002. Artikkelin maksullinen verkkoversio. Viitattu 1.2.2024.
- ↑ a b c Lukuvuoden 2003-2004 stipendiaatteja, Fulbright Center News 2/2003. Viitattu 14.6.2022.
- ↑ a b c d e f An Investment in Understanding: Educational Exchange Program Between the United States and Finland, 1950-54, s. 7. International Educational Exchange Service, US Department of State, 1956. Sähköinen kirja Google Books -palvelussa Viitattu 11.6.2022. (englanniksi)
- ↑ Alho, Olli: Sattumienkin satoa Suomen Uskontotieteellinen Seura. 2022. Viitattu 12.6.2022.
- ↑ Kuolleita. Diplomi-insinööri Per-Edvin Amnell. Helsingin Sanomat, 25.5.1975, s. 15. Näköislehti (maksullinen).
- ↑ ”Virkavapaudet”, Toimintakertomus 1973–1974, s. 24. Otaniemi: Teknillinen korkeakoulu, 1975. ISBN 951-750-452-7 Teoksen verkkoversio (PDF) Viitattu 14.6.2022.
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s Fulbright Finland Outreach Ambassadors fulbright.fi. Viitattu 19.3.2023.
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t Välkevirta, Leila: Juhlavuottaan lähestyvään Asla-ohjelmaan 20 stipendiaattia. Helsingin Sanomat, 18.10.1998. Artikkelin maksullinen verkkoversio. Viitattu 11.6.2022.
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q 17 Asla-stipendiaattia vuodeksi USA:han. Helsingin Sanomat, 16.8.1964, s. 8. Näköislehti (maksullinen).
- ↑ Risto Ankio, 80 vuotta 15.4.2017 Seivästalli. 2017. Viitattu 27.6.2022.
- ↑ a b c d e f g h Fulbright Center Grantees 2012–2013 Final list, Fulbright Finland Foundation. Viitattu 11.6.2022.
- ↑ a b c d e f g h i j k l 24 opiskelijaa Yhdysvaltoihin ASLA-stipendin turvin. Helsingin Sanomat, 21.7.1951, s. 4. Näköislehti (maksullinen).
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q 360 000 dollaria opintoihin ja tutkimukseen USA:ssa. Fulbright Centerin tiedotuslehti, Syksy/Fall 2004, 14. vsk, nro 2 (40. Lehti Issuu-palvelussa. Viitattu 16.6.2022.
- ↑ a b c d e f g Liiten, Marjukka: Asla-Fulbright on sivistänyt suomalaisia 50 vuotta. Helsingin Sanomat, 18.11.1999. Artikkelin maksullinen verkkoversio. Viitattu 12.6.2022.
- ↑ a b c Asla-Fulbright Alumni Association Board Fulbright Finland Foundation. Viitattu 11.6.2022.
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p Aslastipendiaatit lähtevät. Helsingin Sanomat, 2.8.1961, s. 5. Näköislehti (maksullinen).
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u Asla-stipendiaattien ryhmät lähtevät jälleen. Helsingin Sanomat, 13.7.1956, s. 11. Näköislehti (maksullinen).
- ↑ Kuolleita: Yli-intendentti Bengt Broms. Helsingin Sanomat, 28.6.1989, s. 20. Näköislehti (maksullinen).
- ↑ Suomen Kardiologinen Seura 30 vuotta 1967-1997 fincardio.fi. 1993. Viitattu 12.6.2022.
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ASLA-stipendiaatit lähtevät. Ensimmäinen ryhmä matkustaa huomenna. Helsingin Sanomat, 13.07.1957, s. 3. Näköislehti (maksullinen).
- ↑ a b c d Kaukiala, Leo: Asla-stipendiaattina. Suomen Kuvalehti, 1954, nro 44, s. 8. Näköislehti (maksullinen).
- ↑ Essi Eerola CV vatt.fi. Arkistoitu 28.12.2021. Viitattu 19.3.2023.
- ↑ Kotilainen, Sofia: Kauppaneuvos Nils Elfving (1925–). Suomen talouselämän vaikuttajat -verkkojulkaisu (maksullinen). 5.9.2011. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 17.11.2022.
- ↑ Leppänen, Veli-Pekka: Lars D. Eriksson oli ensimmäisiä 60-luvun uusvasemmistolaisia, ja hän uskoo radikalismiin yhä. Helsingin Sanomat, 9.11.2018. Artikkelin maksullinen verkkoversio. Viitattu 14.6.2022.
- ↑ Backman, Alf: IgE-välitteisen allergian täsmähoito 100 vuotta. Duodecim, 2011, nro 127(12):1261-2. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 11.6.2022.
- ↑ N-E. Fougstedt USA:ssa. Helsingin Sanomat, 22.2.1951, s. 8. Näköislehti (maksullinen).
- ↑ Svinhufvud, Leena & Thiel, Susanna: Miltä näyttävät Kaj Franckin matkamuistiinpanot? Designmuseo. 1.6.2020. Viitattu 12.6.2022.
- ↑ Vem och vad? Biografisk handbok runeberg.org. 1967. Viitattu 12.6.2022.
- ↑ 50-vuotiaita. Helsingin Sanomat, 24.12.1962, s. 6. Näköislehti (maksullinen).
- ↑ Matti Gustafson 1936–2020 HS Muistot. 7.12.2020. Viitattu 13.6.2022.
- ↑ a b Perttula, Minttu: Suomen kansallispuistojärjestelmän kehittyminen 1960–1990-luvuilla ja U.S. National Park Servicen vaikutukset puistojen hoitoon, s. 12–13. Metsähallitus, 2006. Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja. Sarja A 155 ISBN 952-446-467-5 Teoksen verkkoversio (PDF) Viitattu 19.3.2023.
- ↑ Sirén, Vesa: Nyt Iiro Rantala opettaa professorille ne pikkunuotit, jotka tuovat tunteen bluesiin. Helsingin Sanomat, 29.6.2018. Artikkelin maksullinen verkkoversio. Viitattu 14.6.2022.
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q 25 ASLA-stipendiaattia lahipäivinä Yhdysvaltoihin. Helsingin Sanomat, 20.7.1952, s. 9. Näköislehti (maksullinen).
- ↑ Hilkka Halkilahti Marttaperinne-sivusto, Marttaliitto. Arkistoitu 19.5.2022. Viitattu 11.6.2022.
- ↑ Päivö Hankala 1930–2019 HS Muistot. 24.12.2019. Viitattu 13.6.2022.
- ↑ Heikinheimo, Markku ym.: Yrjänä Heikinheimo 1922–2020 HS Muistot (maksullinen). 19.2.2021. Viitattu 13.6.2022.
- ↑ Ritva Heikkilä HS Muistot (maksullinen). Viitattu 14.6.2022.
- ↑ Heinilä, Kalevi: Liikunta-ja yliopistourani kriittisenä toisinajattelijana Liikuntatieteellinen Seura. 2020. Viitattu 12.6.2022.
- ↑ Loikkanen, Sisko: Marina Heinonen – kaikkiruokainen elintarvikekemia Kemia-lehti. 5.4.2021. Viitattu 12.6.2022.[vanhentunut linkki]
- ↑ Reijo Helle HS Muistot (maksullinen). Viitattu 13.6.2022.
- ↑ Helsingius, Barbara Biografiskt lexikon för Finland. Viitattu 12.6.2022.
- ↑ Short CV, Heikki Henttonen Luonnonvarakeskus. Viitattu 19.3.2023.
- ↑ Hilkka Hiekkala HS Muistot (maksullinen). Viitattu 14.6.2022.
- ↑ Näyttelijänä New Yorkissa. Fulbright Center News, 1/2003, s. 14.
- ↑ Hartimo, Mirja: Aktiivinen ajattelija, Jaakko Hintikan haastattelu Niin & Näin. 4/2007. Viitattu 12.6.2022.
- ↑ 10x10 faktaa Suomi-USA-suhteista US Embassy in Helsinki. Arkistoitu 4.8.2022. Viitattu 12.6.2022.
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q Asla-yliopistostipendiaatit valittu. Helsingin Sanomat, 22.7.1953. Näköislehti (maksullinen).
- ↑ a b c d e f Oululaiset ASLA-stipendin saajat lähdössä matkalle Valokuva ja kuvateksti, Finna.fi. Julkaistu Kalevassa 11.9.1962. 1962. Viitattu 26.3.2023.
- ↑ Vem och vad? Biografisk handbok runeberg.org. 1967. Viitattu 12.6.2022.
- ↑ Aulis Hyvärinen HS Muistot (maksullinen). Viitattu 14.6.2022.
- ↑ Heikki Ihantola 1933–2019 HS Muistot. 8.10.2019. Viitattu 13.6.2022.
- ↑ Kolbe, Laura: Ilaskivi, Raimo (1928 - ) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 13.10.2004. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
- ↑ Message from the Alumni Association. Fulbright Center News, Spring 2006. Fulbright Center Finland.
- ↑ Faina Jyrkilä HS Muistot (maksullinen). Viitattu 14.6.2022.
- ↑ Suomen YK-liiton uusi viestintävastaava on Bruno Jäntti Suomen YK-liitto. 12.1.2022. Viitattu 12.6.2022.
- ↑ Mervi Sirén HS Muistot (maksullinen). Viitattu 14.6.2022.
- ↑ Hyttinen, Marika: Historioitsija maailmalla. Fulbright Center News, 2/2003, s. 8.
- ↑ Saarinen, Erja: Aulikki Kananoja - Ihmisen näkökulma on minun elämäni missio. Naisten ääni -sivusto. Viitattu 12.6.2022.
- ↑ ”Ihmiskielen olemusta etsimässä”, SKR vuosikertomus 2013, s. 46. Suomen Kulttuurirahasto, 2+14. Teoksen verkkoversio Viitattu 16.6.2022.
- ↑ Kuolleita. Kirjastoneuvos Hilkka Kauppi. Helsingin Sanomat, 9.3.1996, s. 4. Näköislehti (maksullinen).
- ↑ Kauppi Heikki ym.: Jorma Kauppi 1927–2017. HS Muistot (maksullinen), 1.7.2017. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 13.6.2022.
- ↑ a b c d e f g Opettajien ja tutkijain Asla-stipendit myönnetty. Helsingin Sanomat, 4.8.1962, s. 6. Näköislehti (maksullinen).
- ↑ Kauranen, Ilkka ja Olli: Pentti Kauranen 1930–2021 HS Muistot (maksullinen). 8.5.2021. Viitattu 13.6.2022.
- ↑ Kero, Pentti ym.: Reino Kero 1939–2020 HS Muistot. 30.7.2020. Viitattu 13.6.2022.
- ↑ Olavi Keski-Rahkonen, LinkedIn. Viitattu 14.6.2022.
- ↑ a b Fulbright-alumni Jussi Valtoselle kirjallisuuden Finlandia-palkinto. Fulbright Center News, 2/2014, s. 21. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 19.3.2023.
- ↑ Karttunen, Hannu ym: S. Albert Kivinen 19.10.1933 – 13.8.2021 Skeptikko. 2021. Viitattu 11.6.2022.
- ↑ Esko Koivu HS Muistot (maksullinen). Viitattu 14.6.2022.
- ↑ Paavo Olavi Koli sotasampo.fi. Viitattu 12.6.2022.
- ↑ Vem och vad? Biografisk handbok 1967, s. 290. Schildts. Kirja digitoituna Runeberg-projektissa Viitattu 11.6.2022. (ruotsiksi)
- ↑ Korpela, Asko: TAJKA, Suomen kansantalouden ekonometrinen makromalli askokorpela.fi. 5.5.2014. Arkistoitu 20.1.2022. Viitattu 11.6.2022.
- ↑ Tekniikan akateemiset ja arkkitehdit 2011, Tekniikan akateemiset TEK, Tekniska Föreningen i Finland, Suomen Arkkitehtiliitto ja Suomen Rakennusinsinöörien Liitto, (ISBN 978-952-5633-65-8, viitattu 30. huhtikuuta 2019), s. 648/ osa 1 (A-L)
- ↑ Eero Kostamo 1931–2020 HS Muistot. 19.4.2020. Viitattu 13.6.2022.
- ↑ Kuka kukin on 1978 (Runeberg.org
- ↑ Eila Kännö HS Muistot (maksullinen). Viitattu 14.6.2022.
- ↑ Lauri Kärki HS Muistot. Viitattu 13.6.2022.
- ↑ Sven Laakso 1926–2019 hs.fi. Viitattu 13.6.2022.
- ↑ Vem och vad? Biografisk handbok 1967, s. 317. Schildts. Kirja digitoituna Runeberg-projektissa Viitattu 11.6.2022. (ruotsiksi)
- ↑ Landtman, Bernhard, Kuka kukin on 78], Runeberg-projekti.
- ↑ Unto Lappi 1924–2017 HS Muistot (maksullinen). Viitattu 13.6.2022.
- ↑ Lappi-Seppälä, Jussi arkisto.kokoomus.net. Viitattu 1.4.2023.
- ↑ Kuolleet: Ritva Laurila HS Muistot. Viitattu 14.6.2022.
- ↑ Ritva Laurila, Eduskunta. Viitattu 14.6.2022.
- ↑ Forstén, Bo-Eric: Erkki Leikkonen, talousmies metallimiesten maailmassa. Materia, 3/2009, s. 36–38. Vuorimiesyhdistys. Artikkelin verkkoversio. (PDF) Viitattu 27.6.2022.
- ↑ Anttila, Mai ym.: Muistokirjoitus: Veikko Leivo oli nykyaikaisen liikkeenjohdon menetelmien pioneeri ja yritysjohtajien kouluttaja Länsi-Suomi. 3.5.2020. Viitattu 11.6.2022.
- ↑ Liinamaa, Matti: Kuinka minusta tuli kirjastonhoitaja Doria. 2013. Viitattu 12.6.2022.
- ↑ Lars Lindeman Eduskunta. Viitattu 16.6.2022.
- ↑ Linna Amerikkaan. Helsingin Sanomat, 5.11.1963, s. 19. Näköislehti (maksullinen).
- ↑ Rantanen, Miska: Paavo Lipponen ja Yhdysvallat Helsingin Sanomat (maksullinen). 3.2.2011. Viitattu 16.6.2022.
- ↑ Allan Liuhala 1925–2014 HS Muistot. Viitattu 13.6.2022.
- ↑ Ahti Lohivesi HS Muistot (maksullinen). Viitattu 14.6.2022.
- ↑ Lehtonen, Tiina-Maija: Valtamerilaivalla Amerikkaan – pianisti Meri Louhos muistelee Yle. 3.12.2018. Viitattu 12.6.2022.
- ↑ Lukkarinen, Ville: Vilho Lukkarinen 1926–2021 HS Muistot. 27.8.2021. Viitattu 13.6.2022.
- ↑ Reijo Luostarinen 1939–2017 HS Muistot. Viitattu 13.6.2022.
- ↑ Vem och vad? Biografisk handbok 1967, s. 359. Schildts. Kirja digitoituna Runeberg-projektissa Viitattu 11.6.2022. (ruotsiksi)
- ↑ Pylväs, Maija: Kielitaito avasi ovet Yhdysvaltain tiedustelupalveluun – Oulaisissa opiskellut Elli Marlow päätyi myös tulkiksi ja turvamieheksi presidenttien puolisoiden saattueisiin Kalajokilaakso. 31.7.2018. Viitattu 25.6.2022.
- ↑ Fulbright-stipendit jaettiin Ulkoministeriö. 20.5.2003. Viitattu 12.6.2022.
- ↑ Turunen, Marjo: Professor Peitsa Mikolalle ASLA-stipendi oli ponnahduslauta laajaan kansainväliseen toimintaan Fulbright Center News 1/2010. 24.4.2010. Viitattu 13.6.2022.
- ↑ Vem och vad? Biografisk handbok 1967, s. 384. Schildts. Kirja digitoituna Runeberg-projektissa Viitattu 11.6.2022. (ruotsiksi)
- ↑ a b c d Luhtanen, Timo: Amerikka opettaa Taloussanomat. 30.1.2004. Viitattu 12.6.2022.
- ↑ Onerva Mäki – Erilaisten asialla Niilo Mäki Instituutti. 2022. Viitattu 12.6.2022.
- ↑ Kirsti Niinisalo-Snowden HS Muistot (maksullinen). Viitattu 14.6.2022.
- ↑ Huotinen, Timo: Väitöskirja Pekka Tiilikaisesta Noposen lähiajan tavoite Turun Sanomat. 24.3.2005. Viitattu 11.6.2022.
- ↑ Kuolleita: Maisteri Mairit Nordenstreng-Woolf. Helsingin Sanomat, 28.1.1985, s. 14. Näköislehti (maksullinen).
- ↑ Valjakka, Timo: Koko talon täydeltä. (L-G N:n näyttely Taidehallissa.) Helsingin Sanomat, 10.4.2024. Artikkelin maksullinen verkkoversio. Viitattu 10.4.2024.
- ↑ Simopekka Nortamo HS Muistot (maksullinen). Viitattu 14.6.2022.
- ↑ Tuttu Nurmiaho hs.fi. Viitattu 14.6.2022.
- ↑ Full text of "Nuorvala: What's A Nice Chord Like You Doing In A Piece Like This?" archive.org. Viitattu 16.6.2022.
- ↑ Lamberg, Seija: Hän: Risto Näätänen. Tieteen ykkönen. Suomen Kuvalehti, 1997, nro 46, s. 52. Näköislehti (maksullinen).
- ↑ Uimonen, Anu: Kuvataiteilija Paul Osipow tiesi jo teini-ikäisenä haluavansa taiteilijaksi, ja ura jatkuu yhä 80-vuotiaana. Helsingin Sanomat, 11.6.2019. Artikkelin maksullinen verkkoversio. Viitattu 14.6.2022.
- ↑ Alitalo, Ilkka: Professori Saki Paatsama Helsingin Sanomat. 18.4.1998. Viitattu 12.6.2022.
- ↑ Aimo Paavola HS Muistot (maksullinen). Viitattu 14.6.2022.
- ↑ Marjatta Pauloff 1932–2018 HS Muistot. Viitattu 13.6.2022.
- ↑ Aneri Penttilä HS Muistot (maksullinen). Viitattu 14.6.2022.
- ↑ Penttinen, Heli: Heli Penttinen CV painters.fi. Viitattu 12.6.2022.
- ↑ Hurmerinta, Riitta-Ilona: Bo Pettersson Helsingin yliopiston humanistinen tiedekunta. Viitattu 12.6.2022.
- ↑ Ihamuotila, Risto: Professori K. U. Pihkala in memoriam. Kansantaloudellinen aikakauskirja, 1999, nro 1. Artikkelin verkkoversio. (PDF) Viitattu 11.6.2022.
- ↑ Suoma ja Jorma Pohjanpalon rahasto Suomen Kulttuurirahasto. Viitattu 11.6.2022.
- ↑ Laihian lukion alumnit Laihian lukio. Arkistoitu 20.5.2022. Viitattu 18.6.2022.
- ↑ Lehtimäki, Helena: Helinä Rautavaara. (Muistokirjoitus.) Helsingin Sanomat, 1.3.1998. Artikkelin maksullinen verkkoversio. Viitattu 12.6.2022.
- ↑ Melgin, Elina: Mauri Rautkarin ihmeellinen PR-elämä ProCom - Viestinnän ammattilaiset ry. 5.8.2019. Viitattu 12.6.2022.
- ↑ Raitala, Jouko: Suomalaisen radioastronomian pioneeri kirjastolinkit.ouka.fi. 2011. Viitattu 12.6.2022.
- ↑ Päiviö Riihinen HS Muistot (maksullinen). Viitattu 14.6.2022.
- ↑ Yrjö Roitto HS Muistot (maksullinen). Viitattu 14.6.2022.
- ↑ Raunio, Anna-Liisa & Thomssen, Pia-Maria: Elina Rutanen - Juoksutytöstä näköalapaikalle MTK:oon naistenaani.fi. Viitattu 12.6.2022.
- ↑ a b c d Tiekso, Tanja: Musiikin alan kulttuurivaihto Suomesta Yhdysvaltoihin 1949–1969 Musiikki 1/2018. 2018. Viitattu 12.6.2022.
- ↑ Asko Sahrakorpi 1932–2015 HS Muistot. Viitattu 13.6.2022.
- ↑ a b c d Opettajamatrikkeli 1973-2003 Taideteollinen korkeakoulu. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 16.6.2022.
- ↑ Paakki, Jukka: Opista tieteeksi – Suomen tietojenkäsittelytieteiden historia, s. 61. Tietojenkäsittelytieteen seura, 2014. ISBN 978-952-93-4182-5 Teoksen verkkoversio (PDF) Viitattu 11.6.2022.
- ↑ Heikki Salonen 1932–2018 HS Muistot. Viitattu 13.6.2022.
- ↑ Ranta-Meyer, Tuire: Joonas Pusila ja Pekka Salonen aloittivat työnsä Yrjö ja Senja Koivusen säätiön lahjoitusvakanssilla Metropolia-amk:n Vuoropuheluja-blogi. 6.5.2020. Viitattu 11.6.2022.
- ↑ Sovijärvi, Sini: Outi Savonlahti 1950–2016 HS Muistot. Viitattu 13.6.2022.
- ↑ Schulman, Pirkko-liisa: Löytöretkeni arkkitehtuuriin ja Amerikkaan RY Rakennettu Ympäristö. 2018. Viitattu 13.6.2022.
- ↑ Melkein merta edemmäs. Suomen Kuvalehti, 1960, nro 30, s. 36. Näköislehti (maksullinen).
- ↑ Mikko Sillanpään rahasto Suomen Kulttuurirahasto. Viitattu 12.6.2022.
- ↑ Virtanen, Leena: Dosentti on ärhäkkä keskustelija. (Sisätön 60-vuotishaastattelu.) Helsingin Sanomat, 15.10.2005. Artikkelin maksullinen verkkoversio. Viitattu 14.6.2022.
- ↑ Ulf-Erik Slotte 1931–2019 HS Muistot. 2.12.2019. Viitattu 13.6.2022.
- ↑ Jeri Sopanen HS Muistot (maksullinen). Viitattu 14.6.2022.
- ↑ Latvakangas, Eva: Ikä ei estä intoa ja iloa. Turun Sanomat, 19.12.2004. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 12.6.2022.
- ↑ Väen ja veteraani-veljien asialla Oulun kaupunginkirjasto, alun perin Kaleva. syyskuu 2007. Viitattu 11.6.2022.
- ↑ Mauri Sumen maurisumen.com. Arkistoitu 20.5.2022. Viitattu 14.6.2022.
- ↑ Satola, Jenni: [https://tampereenkauppakamarilehti.fi/fi-fi/article/kauppakamarilehti/paavo-v-suominen-100kylmaala-tarvitsee-uusia-osaajia/770/ Paavo V. Suominen, 100: ”Kylmäala tarvitsee uusia osaajia”] Kauppakamarilehti. 12.02.2020. Viitattu 12.6.2022.
- ↑ Markku Syrjänen HS Muistot (maksullinen). Viitattu 14.6.2022.
- ↑ Holmila, Paula: Kauneuden takia vanhoja taloja ei tarvitse suojella – kulttuuriperinnön tähden täytyy, sanoo arkkitehti Kaarin Taipale. Helsingin Sanomat, 22.7.2018. Artikkelin maksullinen verkkoversio. Viitattu 14.6.2022.
- ↑ Arno Tanner HS Muistot (maksullinen). Viitattu 14.6.2022.
- ↑ Frilander, Aino: Hamin johtaja Maija Tanninen-Mattila oppi Eromangan munkkeja myydessään, että museo on muutakin kuin tauluja seinillä Helsingin Sanomat. 27.1.2018. Viitattu 14.6.2022.
- ↑ Seppänen, Anne: Ahti Tarkkanen sai merkittävän palkinnon amerikkalaiselta tiedesäätiöltä Lääkärilehti. 7.12.2020. Viitattu 12.6.2022.
- ↑ Jorma Tarkkanen HS Muistot (maksullinen). Viitattu 14.6.2022.
- ↑ Halonen, Jukka: 50 vuotta sitten: Niilo Tarvajärven paluu Apu. 2.5.2022. Viitattu 11.6.2022.
- ↑ Pääjohtaja: K. J. Temmes: Ilmailu kehittyy äänen nopeudella. Helsingin Sanomat, 10.2.1972, s. 15. Näköislehti (maksullinen).
- ↑ Martti Tiuri Eduskunta. Viitattu 16.6.2022.
- ↑ Vem och vad? Biografisk handbok 1967, s. 604. Schildts. Kirja digitoituna Runeberg-projektissa Viitattu 11.6.2022. (ruotsiksi)
- ↑ Wallenius, Jyrki: Heikki Urmas in Memoriam uutiset31.rssing.com. 7.8.2013. Viitattu 13.6.2022.
- ↑ Teuvo Vahervuori HS Muistot (maksullinen). Viitattu 14.6.2022.
- ↑ Suomalaisopiskelija kuoli tulipalossa New Yorkissa. Helsingin Sanomat, 6.4.1967, s. 18. Näköislehti (maksullinen).
- ↑ Wallgren, Georg W.: Georg Wallgren 1920–2018 HS Muistot. 21.5.2018. Viitattu 12.6.2022.
- ↑ CV Hannu Vanhanen. Viitattu 11.6.2022.
- ↑ Esteri Vapaa-Jää HS Muistot (maksullinen). Viitattu 14.6.2022.
- ↑ Henri Juhana Vartiainen HS Muistot (maksullinen). Viitattu 14.6.2022.
- ↑ Kuolleita: valtiotieteen maisteri Hans Wasastjerna. Helsingin Sanomat, 15.1.1993, s. 4. Näköislehti (maksullinen).
- ↑ Viherjuuri johtamaan 1985 Kuopion teatteria. Helsingin Sanomat, 6.9.1984, s. 18. Näköislehti (maksullinen).
- ↑ Simo Vihinen HS Muistot (maksullinen). Viitattu 14.6.2022.
- ↑ Vihriälä, Vesa: CV vesavihriala.fi. Viitattu 2.4.2023.
- ↑ Alanne, Harri: Fulbright - tärkeä linkki länteen Yle Areena. 25.9.2017. Viitattu 2.4.2023.
- ↑ Väinö Vilponiemi Eduskunta. Viitattu 16.6.2022.
- ↑ Hyttinen, Marikka: Kahden polven stipendiaatteja. Fulbright Center News, 2/2003, s. 5.
- ↑ Visuri, Pauli; Visuri, Jaakko; Visuri, Niko: Elina Visuri 1932–2024 Helsingin Sanomat. 12.4.2024. Viitattu 17.4.2024.
- ↑ Viteli, Jarmo: ITK - 25-vuotta opetuksen ja oppimisen puolesta itk.fi. Viitattu 12.6.2022.
- ↑ Volanen, Risto: Jyväskylän Kypärämäestä maailmalle ristovolanen.fi. Viitattu 12.6.2022.
- ↑ Adams, Anneli: Raimo Väyrynen as the President of the Academy of Finland. Fulbright Center News, 1/2004. Lehti Issuu-palvelussa. Viitattu 16.6.2022.
- ↑ Lemponen, Seppo: Leif Östergård – kuka? Jazzrytmit. 16.2.2018. Viitattu 11.6.2022.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Fulbright Center News -lehtiä vuodesta 2003 lähtien Issuu-palvelussa. Lehdissä lisää suomalaisten stipendinsaajien nimiä ja vuosilukuja.
- Laine, Jaana Maarit & Kauppi, Pekka Eero: ”Metsätieteilijät ja ASLA-Fulbright 1950-luvulla”, julkaisussa Kauppi, Pekka – Kotilehto, Jenna (toim.): Vuosisadan metsäbiologi: Peitsa Mikolan juhlakirja. Helsinki: Suomen tiedeseura, 2015. ISSN 0067-8481 ISBN 978-951-653-407-0