Lauri Kettunen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee kielitieteilijää. Urheilija Lauri Kettusesta ja taloustieteilijä Lauri Kettusesta on eri artikkelit.
Lauri Kettunen (1916)

Lauri Einari Kettunen (10. syyskuuta 1885 Joroinen – 26. helmikuuta 1963 Helsinki[1] t. laivassa Tukholman ja Helsingin välillä[2]) oli merkittävä suomen kielen murteiden ja itämerensuomalaisten kielten tutkija.[3] Kettunen toimi professorina Tarton ja Helsingin yliopistoissa.

Opiskeluaika

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kettunen syntyi maanviljelijän poikana Joroisissa. Hän valmistui ylioppilaaksi Kuopion suomalaisesta yhteiskoulusta vuonna 1905, minkä jälkeen hän ryhtyi opiskelemaan Helsingin yliopistossa suomea ja sen sukukieliä. Tuolloin Kettusta opetti muun muassa tunnettu fennisti, professori E. N. Setälä.

Kolme vuotta opiskeltuaan Kettunen suoritti vuonna 1908 kandidaatintutkinnon pääaineenaan suomen kieli ja kirjallisuus. Lisensiaatiksi hän tuli vuonna 1912 ja väitteli tohtoriksi vuotta myöhemmin.[4]

Akateeminen ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tarton yliopiston filosofisen tiedekunnan professoreita, 1921-1923 (Kettunen ensimmäinen oikealta)

Kettusesta tuli Helsingin yliopiston suomen kielen dosentti vuonna 1914. Sittemmin hän toimi Tarton yliopiston itämerensuomalaisten kielten professorina vuosina 1920–1925.[5] Tämän jälkeen Kettunen työskenteli Helsingin yliopiston suomalaisen filologian vt. apulaisena. Vuonna 1929 Kettunen nimitettiin Helsingin yliopiston itämerensuomalaisten kielten ylimääräiseksi professoriksi, jota virkaa hän hoiti vuoteen 1938 asti. Virka muutettiin vuoden 1939 alusta viron ja sen lähisukukielten varsinaiseksi professuuriksi. Tästä virastaan Kettunen jäi eläkkeelle vuonna 1953.[6] Virkavapaiden avulla hän toimi myös yliopisto-opettajana Budapestissa Eötvös-Collegiumissa vuosina 1935–1937 ja 1941–1944.[7]

Kettunen osallistui aktiivisesti Kotikielen Seuran, Suomalais-ugrilaisen Seuran ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimintaan.[8] Vuonna 1959 Kettunen sai Suomalaisen Tiedeakatemian kunniapalkinnon (500 000 markkaa) tunnustukseksi ansioistaan itämerensuomalaisten kielten tutkijana.[9]

Kettusella oli usein voimakkaita näkemyksiä ja hän kiisteli moneen otteeseen Lauri Hakulisen kanssa muun muassa kielen historiasta.[10] Useammassa kuin yhdessä kiistakysymyksessä on vasta myöhempi tutkimus kyennyt osoittamaan ”rabulisti Kettusen” näkemyksen oikeaksi.[11] Kielenhuollossa Kettunen edusti usein vapaamielisempää kantaa kuin Hakulinen ja E. A. Saarimaa, jonka oppaan Hyvää ja huonoa suomea eräänlaiseksi vastapainoksi Kettunen kirjoitti oman opaskirjansa Hyvää vapaata suomea.

Tutkimusmatkat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalaisten sukulaiskansojen kulttuuri ja sen edistäminen oli Lauri Kettuselle sydämenasia.[12] Uransa aikana Kettunen matkusteli runsaasti itämerensuomalaisia kieliä puhuvien kansojen parissa kielinäytteitä keräten. Kettunen vieraili matkoillaan virolaisten, vatjalaisten, vepsäläisten, liiviläisten ja karjalaisten luona sekä myös Ruotsissa Vermlannin metsäsuomalaisten luona.[13]

Lauri Kettunen kiersi ympäri Suomea 1920-luvun lopulla sekä 1930-luvulla tutkien suomen kielen murre-eroja ja siten kartoittaen murrealueita. Urakka oli valtava, sillä hänen tavoitteenaan oli vierailla lähes jokaisessa pitäjässä.[14][15] Kettunen haastatteli ihmisiä paitsi heidän kotonaan, myös esimerkiksi kunnalliskodeissa ja vankiloissa. Matkoillaan Kettunen liikkui polkupyörällä, suksilla, moottoripyörällä ja myöhemmin autolla. Tutkimustyön tuloksena oli Murrekartasto, joka sisältää 213 tärkeimpien murreilmiöiden levinneisyyttä osoittavaa karttaa. Myöhemmät supistetut painokset sisältävät 64 karttaa.[16]

Perhe ja vapaa-aika

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lauri Kettusella ja hänen vaimollaan Hiljalla oli kolme lasta, joista tosin kaksi menehtyi jo nuorena.[17][18]

Tieteellisen uransa vastapainoksi Lauri Kettunen harrasti kaunokirjallisuutta. Hän kirjoitti proosaa, runoutta ja näytelmiä. Osa Kettusen kaunokirjallisesta tuotannosta julkaistiin salanimellä Toivo Hovi. Kettunen käänsi suomeksi virolaisen Bernard Kangron runoja ja kirjoitti itse viroksi runokokoelman Südame sillad (1960).[19] Hän oli myös teosofian kannattaja.

Kettusen teoksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Vatjan kielen äännehistoria (1915)
  • Viron ja suomen eroavaisuudet (1916)
  • Virolais-suomalainen sanakirja (1917)
  • Näytteitä etelävepsästä I (1920) ja II (1925)
  • Eestin kielen oppikirja (1928)
  • Suomen murteet I. Murrenäytteitä (1930)
  • Suomen murteet II. Murrealueet (1930)
  • Suomen murteet III. A. Murrekartasto ja B. Selityksiä murrekartastoon (1940)
  • Lauseopillinen tutkimus vepsän murteista (1943)
  • Tieteen matkamiehenä (1945)
  • Tisza tulvii – Ilona, Ilona! (1945, Toivo Hovin nimellä)
  • Tieteen matkamiehen uusia elämyksiä (1948)
  • Hyvää vapaata suomea (1949)
  • Suomen kielen ohjesanastoa (1949)
  • Suutari Vilihunen (1950, Toivo Hovin nimellä)
  • Lalli Lallonpoika (1960, Toivo Hovin nimellä)
  • Matkapakinoita ja muita muistelmia 1925–1960 (1960)
  • Kahdeksan matkaa Vermlannin metsäsuomalaisiin (1960)
  • Eestiläis-suomalainen sanakirja, SKS, 1960
  • Nuoren Uki-Jysyn oloa ja elämää. Muita kertoelmia menneiltä ajoilta (1963, Toivo Hovin nimellä)

Muistoreliefit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Osmo Hänninen & Lauri Koponen: Palava henki ja kieli. Snellman-instituutin B-sarja 26. (s. 16) Snellman-instituutti, 1991.
  • Lauri Kettunen: Matkapakinoita ja muita muistelmia 1925–1960. Omakustanne, 1960.

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Uppslagsverket.fi (Arkistoitu – Internet Archive) viitattu 27.12.2011
  2. ↑ Otavan Iso tietosanakirja, Otava 1967, osa 10, Kuolleita (ei sivunumeroa)
  3. ↑ Hänninen & Koponen, s. 3, 10
  4. ↑ Hänninen & Koponen, s. 11, 26
  5. ↑ Hänninen & Koponen, s. 16
  6. ↑ Hänninen & Koponen, s. 21, 78
  7. ↑ Kettunen 1960, s. 265, 278, 284, 352, 362
  8. ↑ Kettunen 1960, s. 318
  9. ↑ Kettunen 1960, s. 425
  10. ↑ Irma Lonka: Opiskelijan muistikuvia Lauri Hakulisesta. Virittäjä, 1999, 103. vsk, nro 4, s. 598–603.
  11. ↑ Päivi Rintala: Suomen kirjakielen normeista. Sananjalka, 1992, 34. vsk, s. 47–68. Turku: Suomen kielen seura.
  12. ↑ Hänninen & Koponen, s. 7
  13. ↑ Hänninen & Koponen, s. 12–18, 23
  14. ↑ Kettunen 1960, s. 38
  15. ↑ Hänninen & Koponen, s. 59
  16. ↑ Hänninen & Koponen, s. 21, 43, 60
  17. ↑ Kettunen 1960, s. 252
  18. ↑ Hänninen & Koponen, s. 83–84
  19. ↑ Hänninen & Koponen, s. 25
  20. ↑ Historiaa (alaotsikko Muistomerkit) Savon kielen seura ry.. Viitattu 9.8.2018.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Lauri_Kettunen&oldid=22834285”