Mikko Saikku

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Lauri-Mikko Saikku (s. 13. helmikuuta 1963 Helsinki)[1] on suomalainen historioitsija, alue- ja kulttuurintutkija sekä humanistinen ympäristötutkija, joka on toiminut Yhdysvaltain tutkimuksen professorina Helsingin yliopistossa 1. elokuuta 2015 lähtien.[2] Hän on toiminut myös Pohjois-Amerikan tutkimuksen professorina Tampereen yliopistossa sekä yleisen historian professorina Helsingin yliopistossa.

Saikku väitteli filosofian tohtoriksi Helsingin yliopistossa vuonna 2001. Hänet nimitettin Tampereen yliopiston ympäristöhistorian dosentuuriin vuonna 2002 ja Helsingin yliopiston Pohjois-Amerikan tutkimuksen dosentuuriin vuonna 2007. Hän on toiminut lukuisissa luottamus- ja hallintotehtävissä, mm. Finnish American Studies Association- ja Nordic Association for American Studies -järjestöjen puheenjohtajana sekä Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan varadekaanina. Mikko Saikku on tutkimuksissaan käsitellyt erityisesti Pohjois-Amerikan ympäristöhistoriaa ja Etelä-Yhdysvaltain kulttuuria.[1]

Julkaisuja (monografiat ja oppikirjat)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • The Evolution of a Place: Patterns of Environmental Change in the Yazoo-Mississippi Delta from the Ice Age to the New Deal (väitöskirja). Helsinki: Renvall-instituutti, 2001.
  • This Delta, This Land: An Environmental History of the Yazoo-Mississippi Floodplain. Athens, Georgia: University of Georgia Press, 2005.
  • Marketta Ahtiainen, Vuokko Aromaa, Simo Heininen, Sirkka Kauppinen, Johanna Perheentupa, Irmeli Perho, Mikko Saikku ja Juha Sihvola: Maailmankulttuurien aikakirja. Helsinki: Edita, 2006.
  • Donald E. Davis, Craig E. Colten, Megan Kate Nelson, Barbara L. Allen, and Mikko Saikku: Southern United States: An Environmental History. Santa Barbara, CA: ABC-CLIO, 2006.
  • Jari Aalto, Vuokko Aromaa, Simo Heininen, Klaus Karttunen, Kauko Laitinen, Johanna Perheentupa ja Mikko Saikku: Kaikkien aikojen historia 6: kulttuurien kohtaaminen. Helsinki: Edita, 2011.
  • Rani-Henrik Andersson, Markku Henriksson ja Mikko Saikku: Pohjois-Amerikan kansallispuistot. Helsinki: Mediapinta, 2014.
  • Jari Aalto, Marja-Leena Hänninen, Susanna Niiranen, Nina Penttinen, Mikko Puustinen, Mikko Saikku ja Anna Veijola: Opus 1: Ihminen, ympäristö ja historia. Helsinki: Edita, 2021.
  • Mikko Saikku, Maarika Toivonen ja Mikko Toivonen (toim.): In search of a continent: a North American studies odyssey. Helsinki: Renvall-instituutti, 1999.
  • Timo Myllyntaus ja Mikko Saikku (toim.): Encountering the Past in Nature: Essays in Environmental History. Athens, Ohio: Ohio University Press, 2001.
  • Ari Helo ja Mikko Saikku (toim.): An Unfamiliar America: Essays in American Studies. Abingdon, Englanti: Routledge, 2020.
  • Viktor Pál, Tuomas Räsänen, and Mikko Saikku (toim.): Green Development or Greenwashing? Environmental Histories of Finland. Cambridge, UK: White Horse Press, 2023.
  1. a b Mikko Saikku, Helsingin yliopiston 375 humanistia -sivusto, 7.11.2015, viitattu 10.3.2023.
  2. Kanslerin päätökset, Helsingin yliopisto, viitattu 10.3.2023.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]