Olavi Aarnio

Olavi Erik Tuomas Aarnio (21. joulukuuta 1918 Heinola – 9. kesäkuuta 1988) oli suomalainen ammattiyhdistysmies ja sosiaalineuvos. Hän toimi Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliiton puheenjohtajana ja SAJ:n varapuheenjohtajana.

Aarnion vanhemmat olivat hopeaseppä Atte Jalo Aarnio ja Hilda Elisabet Nymalm. Ammattiuransa Aarnio aloitti metallityöläisenä ja hän liittyi Jalometallityöntekijäin Liiton jäseneksi vuonna 1936. Hän oli Suomen Autoalantyöntekijäin Liiton (SAL) matkatoimitsijana vuosina 1952–1955 ja sihteerinä 1955–1960. Kun SAL:n puheenjohtaja Siivo Koutio kuoli vuonna 1960, Aarniosta tuli hänen seuraajansa. Kun Suomen Satamamiehet liittyi samana vuonna SAL:iin niin järjestö muutti nimensä Suomen Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitoksi (SAKT). Aarnio oli myös perustamassa Suomen Ammattijärjestöä (SAJ) syksyllä 1960 ja hänet valittiin sen varapuheenjohtajaksi.

Aarnio tunnettiin vakaumuksellisena antikommunistina ja kovana ammattiyhdistysjohtajana. Hän saavutti lakkoilijan maineen johtuen Nesteen öljynjalostamojen lakosta touko–kesäkuussa 1967, Pohjolan Liikenteen lakosta helmikuussa 1968 sekä satamalakosta helmi–maaliskuussa 1968. Vuonna 1968 Aarnio oli mukana ammattiyhdistysliikkeen eheytysneuvotteluissa. Aarnion SAKT ja SAJ hylkäsivät vuoden 1968 laajan eheytysmallin, koska liittotason eheytysmalli olisi vienyt sen piiristä useita työntekijäryhmiä. SAKT erosi SAJ:stä kesäkuussa 1969 ja se osallistui SAK:n edustajakokoukseen 17. kesäkuuta. Aarnio valittiin eheytyneen Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön hallitukseen. Seuraavana vuonna Satamatyöntekijäin Liiton ja Auto- ja Kuljetustyöväen Liiton ammattiosastot ja työntekijät liittyivät SAKT:hon, joka muutti nimekseen Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto (AKT). Aarnio oli mukana näissä neuvotteluissa.

Aarniosta tuli 1. huhtikuuta 1970 uuden Työturvallisuuskeskuksen apulaisjohtaja. Sosiaalineuvoksen arvonimen Aarnio sai vuonna 1983. Samana vuonna hän jäi eläkkeelle. Vuonna 1986 hän sai SAK:n kultaisen ansiomerkin.