Pirkko Vilppunen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Pirkko Alisa Vilppunen (19. toukokuuta 1934 Viipuri2017 Helsinki)[1][2][3] oli suomalainen telinevoimistelija.

Vilppunen sijoittui Helsingin 1952 kesäolympialaisissa yhteisvoimistelukilpailussa viidenneksi, telinevoimistelun joukkuekilpailussa 13:nneksi, 8-ottelussa 108:nneksi sekä yksittäisillä telineillä parhaimmillaan puomilla 69:nneksi. Hän esiintyi useita kertoja Suomen Naisten Liikuntakasvatusliiton edustusjoukkueessa kotimaassa ja ulkomailla sekä toimi myöhemmin liiton hallituksessa ja voimistelun suunnittelu- ja johtotehtävissä. Hän edusti seuratasolla Lappeenrannan Naisvoimistelijoita ja Helsingin Naisvoimisteluseura Säkeniä.

Vilppunen on kirjoittanut useita liikunta-aiheisia kirjoja, kuten Kuntoudu – rentoudu (Kirsti Kempin kanssa 1972), Liike ja rytmi (Kempin kanssa 1973), Rentousopas (1973) ja Musiikkiliikuntaa lapsille (Inkeri Simolan kanssa 1974).

Vilppunen oli 11 vuotta Jyväskylän yliopistossa opettajana niille, jotka valmistuivat liikunnanopettajiksi. Jyväskylän yliopistossa hän teki itse maisterintutkinnon. Myöhemmin Vilppunen valmistui fysioterapeutiksi ja perusti Helsingissä 1980-luvun alussa hoitolan asuntoonsa.[3]

  • Siukonen, Markku: Urheilukunniamme puolustajat – Suomen olympiaedustajat 1906–2000, s. 360. Graface Jyväskylä, 2001. ISBN 951-98673-1-7
  1. Kirkko Helsingissä: Vilppunen Pirkko Alisa, Hietaniemen hautausmaa alue 02, kortteli 015, rivi 10, paikkanumero 00163 hautahaku.fi. Viitattu 8.8.2021.
  2. Urheilumme kasvot Osa 4, Vilppunen, Pirkko Aliisa, sivu 1069, Vastaavat toimittajat Risto Rantala, Markku Siukonen, Oy Scandia Kirjat Ab, Keuruu 1976, viitattu 2021-08-08
  3. a b Muistiliitto: Perintö muistisairaiden iloksi, Muisti 1/2019 muistiliitto.fi. Viitattu 8.8.2021.


Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.