Jaakko Hintikka

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee suomalaista filosofia. Jaakko Hintikka (s. 1976) on suomalainen salibandyn pelaaja.
Jaakko Hintikka
Jaakko Hintikka vuonna 2006.
Jaakko Hintikka vuonna 2006.
Henkilötiedot
Syntynyt12. tammikuuta 1929
Helsingin maalaiskunta
Kuollut12. elokuuta 2015 (86 vuotta)
Porvoo
Kansalaisuus Suomi
Koulutus ja ura
Tutkinnot Helsingin yliopisto
Väitöstyön ohjaaja Georg Henrik von Wright
Instituutti Bostonin yliopisto
Tutkimusalue filosofia, logiikka
Palkinnot Suomen Kulttuurirahaston palkinto 1989
Rolf Schock -palkinto (2005)
Library of Living Philosophers (2006)

Kaarlo Jaakko Juhani Hintikka (12. tammikuuta 1929 Helsingin maalaiskunta – 12. elokuuta 2015 Porvoo[1]) oli suomalainen filosofi, joka työskenteli Suomessa ja Yhdysvalloissa. Hän väitteli tohtoriksi matematiikan alalta Helsingin yliopistossa vuonna 1956.[2] Hintikan väitöskirja käsitteli ensimmäisen kertaluokan logiikkaa.

Hintikka toimi Helsingin yliopiston teoreettisen filosofian dosenttina 1955–1959, professorina 1959–1970, Suomen Akatemian tutkijaprofessorina 1970–1981 ja uudelleen Helsingin yliopiston dosenttina 1981–1992. Hintikka toimi Yhdysvalloissa filosofian professorina Stanfordin yliopistossa vuosina 1965–1982, Floridan valtionyliopistossa vuosina 1978–1990 ja Bostonin yliopistossa vuosina 1990–2014.[3]

Hintikan tärkeimmät tutkimukset kuuluvat matemaattisen ja filosofisen logiikan alaan. Hänen tutkimuksensa ja teoriansa ovat koskeneet etenkin modaalilogiikkaan liittyvää mahdollisten maailmojen semantiikkaa, episteemistä logiikkaa, induktiologiikkaa ja loogiseen kieliteoriaan kuuluvaa peliteoreettista semantiikkaa. Hintikan keksimän kysymysten logiikan eli interrogatiivimallin avulla on tutkittu tieteellistä muutosta ja selittämistä. Hän on myös kehittänyt riippumattomuusystävällistä logiikkaa, joka on ilmaisuvoimaisempaa kuin ensimmäisen kertaluvun logiikka.

Elämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hintikka sai ensi kosketuksensa filosofiaan koululaisena Eino Kailan teosten välityksellä. Hän valmistui ylioppilaaksi Keravan yhteiskoulusta 1947. Jaakko Hintikka opiskeli Helsingin yliopistossa matematiikkaa, mutta Georg Henrik von Wrightin luennot saivat hänet kiinnostumaan filosofiasta.[2] Matematiikassa ja fysiikassa hänen opettajiaan olivat muun muassa Gustav Elfving, Erkki Laurila ja Rolf Nevanlinna. Vuosina 1948–49 Hintikka opiskeli Yhdysvalloissa Williams Collegessa. Hän valmistui filosofian kandidaatiksi ja filosofian lisensiaatiksi Helsingin yliopistossa vuonna 1952.[4]

Hintikka väitteli Helsingin yliopistossa filosofian tohtoriksi pääaineenaan matematiikka vuonna 1956.[2] Väitöskirja käsitteli ensimmäisen kertaluokan logiikkaa, ja se perustui von Wrightin teorioihin.[2] Väitöskirja Distributive Normal Forms in the Calculus of Predicates oli läpimurtoteos, jota Hintikka on myöhemmin hyödyntänyt useissa töissään.[4]

Vuonna 1954 Hintikka sai kolmevuotisen Junior Fellow -tutkimusviran Harvardin yliopistosta. Harvard oli 1950-luvun lopulla nykyaikaisen filosofisen semantiikan syntysija, ja Hintikka on pitänyt Harvardin vuosiaan ratkaisevina myöhemmän uransa kannalta.[4]

Hintikka toimi Helsingin yliopiston teoreettisen filosofian dosenttina vuosina 1955–1959 ja professorina 1959–1970. Vuonna 1970 hän sai nimityksen Suomen Akatemian pysyväksi tutkijaprofessoriksi. Luovuttuaan tutkijaprofessuuristaan hän toimi Helsingin yliopistossa uudelleen dosenttina vuosina 1981–1992. Lukuvuonna 2010–2011 Hintikka toimi Helsingin yliopiston tutkijakollegiumin jäsenenä.[4]

Hintikka toimi vierailevana filosofian professorina Stanfordin yliopistossa Kaliforniassa vuosina 1965–1982 ja Floridan valtionyliopistossa Tallahasseessa 1978–1990.[4][5] Vuodesta 1990 hän on ollut filosofian professori Bostonin yliopistossa.[4] Saatuaan professuurin Stanfordin yliopistosta hän vuorotteli lukukausittain Helsingin ja Kalifornian välillä. Lisäksi Hintikka on toiminut vierailevana professorina ja tutkijana lukuisissa ulkomaisissa yliopistoissa.[4]

Suomalaisen filosofian todellinen kansainvälistyminen alkoi Georg Henrik von Wrightin ja Jaakko Hintikan ansiosta 1900-luvun puolivälissä. Aikaisemmin Eino Kailalla oli ollut hyvät suhteet saksalaiselle kielialueelle ja erityisesti Wieniin, mutta toinen maailmansota katkaisi kehityksen. Von Wright ja Hintikka loivat pysyvät yhteydet angloamerikkalaiseen filosofiaan. Hintikka vieraili muun muassa Brownin yliopistossa ja Kalifornian yliopistossa Berkeleyssa jo 1960-luvun alussa. Kotimaassa Hintikka on edistänyt useiden nuorten tutkijoiden kansainvälistymistä.[4]

Lukuisat suomalaiset filosofit 1960-luvulta 1980-luvulle ovat olleet Hintikan oppilaita tai hänen työryhmänsä jäseniä. Hänen ensimmäisiä tutkimusavustajiaan olivat Ilkka Niiniluoto, Juha Manninen, Unto Remes, Veikko Rantala ja Simo Knuuttila. Hintikan oppilaista ensimmäisinä väittelivät Raimo Tuomela ja Risto Hilpinen. Muita oppilaita ovat olleet muun muassa Esa Saarinen, Lauri Carlson ja Juhani Pietarinen.[4]

Hintikka kirjoitti yli 30 teosta, joista monia on käännetty eri kielille. Hänen tuotantoonsa kuuluu yli 300 tieteellistä artikkelia.[4] Hän on toimittanut tai ollut yhtenä toimittajana 17 teoksessa.[6].

Hintikka jäi eläkkeelle Bostonin yliopistosta vuonna 2014. Tämän jälkeen hän toimi Helsingin yliopiston tutkijakollegiumin kunniajäsenenä. Hintikka kuoli 86-vuotiaana 12. elokuuta 2015 lyhyen sairauden jälkeen.[7]

Filosofia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hintikka on tuotannossaan käsitellyt tieto-oppia, tieteenfilosofiaa, estetiikkaa, kielifilosofiaa, filosofian historiaa ja filosofian nykysuuntauksia. Hänen merkittävimmät saavutuksensa ovat matemaattisesta ja filosofisesta logiikasta. Filosofisen logiikan alalla hän on nykyajan johtavia tutkijoita ja sen menetelmien merkittävä kehittäjä.

Hintikan vuonna 1955 esittelemän mallijoukkojen teorian avulla ensimmäisen kertaluokan logiikalle voidaan muotoilla uusi tehokas todistusteoria. Modaalilogiikan alalla vuonna 1957 Hintikka ja ruotsalainen loogikko Stig Kanger muotoilivat toisistaan riippumatta mahdollisten maailmojen semantiikan perusajatukset. Teoksellaan Knowledge and Belief (1962) Hintikasta tuli myös episteemisen logiikan uranuurtaja. Hieman myöhemmissä teoksissaan Hintikka muotoili yleisen propositionaalisia asenteita koskevan teoriansa. Suomalaisista filosofeista Ilkka Niiniluoto ja Tuomo Aho ovat myöhemmin soveltaneet tätä teoriaa kuvittelun ja muistin logiikkaan.[4]

Myöhemmin Hintikka on tutkinut loogista kieliteoriaa. Teoksessaan Logic, Language-Games and Information (1973) hän kehitteli uutta peliteoreettista semantiikkaa, jota hän on myöhemmin soveltanut sekä formaalisiin että luonnollisiin kieliin. The Semantics of Questions and the Questions of Semantics (1976) Hintikka muotoili uuden kysymysten logiikan, jossa hyödynnetään sekä peliteoreettista semantiikkaa että episteemistä logiikkaa. Siinä kysymykset ymmärretään uutta informaatiota koskeviksi vaatimuksiksi, joiden tavoitteena on saattaa kysyjä tietämisen tilaan. Kysymyssarjoja ja niihin liittyviä toimintatapoja tarkastellaan dialogisessa logiikassa.[4]

Hintikan kehittämän kysymysten logiikan avulla on tutkittu tieteellistä muutosta. Interrogatiivimallissa kokeellista tutkimusta lähestytään kysymysten esittämisenä luonnolle. Matti Sintonen on soveltanut tätä mallia biologian teorioiden tarkasteluun. Hintikka on käyttänyt kysymysten logiikkaa myös tieteellisen selittämisen selventämisessä muun muassa Ilpo Halosen kanssa.[4]

Yhteistyökumppaninsa Gabriel Sandun kanssa Hintikka kehitti niin sanotun riippumattomuusystävällisen logiikan (Independence-friendly eli IF-logic), joka sallii lauseessa esiintyvien kvanttorien tulkintojen riippumattomuuden toisistaan. Logiikka on ilmaisuvoimaltaan rikkaampi kuin perinteinen ensimmäisen kertaluvun logiikka, ja sille on löytynyt sovelluksia sekä filosofiassa että kieliteoriassa. Hintikka tutki myös induktiologiikkaa.[4]

Kunnianosoitukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Library of Living Philosophers -kirjasarjassa julkaistiin vuonna 2006 Hintikalle omistettu nidos.[8] Kyseiseen sarjaan pääsyä pidetään filosofian alalla Nobelin palkintoon verrattavissa olevana kunnianosoituksena.[9]

Hintikka oli Suomalaisen tiedeakatemian jäsen vuodesta 1961 ja kunniajäsen vuodesta 2007. Lisäksi hän oli Norjan tiedeakatemian, Academia Europæan[10] ja American Academy of Arts and Sciences -yhteisön jäsen sekä Krakovan, Liègen, Oulun, Turun ja Uppsalan yliopistojen kunniatohtori.[4]

Jaakko Hintikka sai Suomen Kulttuurirahaston tunnustuspalkinnon vuonna 1989. Vuonna 2005 hän sai logiikan ja filosofian Rolf Schock -palkinnon. Vuonna 2011 Jaakko Hintikalle myönnettiin Suomen leijonan ritarikunnan suurristi[11].

Muu toiminta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lehtihaastattelussa Hintikka arvosteli fundamentalismin erilaisia muotoja. Hintikka arvioi, että opetus, koulutus ja talouden kehittäminen ja varsinkin luonnontieteiden opettaminen vie pohjaa kiihkoilulta.[12] Vuonna 2011 Helsingin yliopistossa pitämässään puheessa Hintikka arvioi, että filosofian opettajat ovat laiminlyöneet mahdollisuuksiaan opettaa yliopistoissa hyvää ajattelua muiden tieteenalojen edustajille.

Taidekokoelmansa Hintikka lahjoitti vuonna 2010 Keravan taidemuseolle.[13] Kirjakokoelmansa Jaakko Hintikka lahjoitti vuonna 2012 Helsingin yliopistolle. Kirjalahjoitus käsittää yli 200 hyllymetriä teoksia ja sisältää pääosin tieteenfilosofiaa.[14]

Teoksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomeksi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Englanniksi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Distributive normal forms in the calculus of predicates. (Diss. Acta Philosophica Fennica) Helsinki: Societas philosophica, 1953.
  • A new approach to sentential logic. Helsingfors: Societas scientiarum Fennica, 1953.
  • Notes on the quantification theory. Helsingfors: Societas scientiarum Fennica, 1955.
  • Knowledge and belief: An introduction to the logic of the two notions. Cornell University Press, 1962.
  • Logic, Language-Games and Information: Kantian Themes in the Philosophy of Logic. Oxford: Clarendon Press, 1973. ISBN 978-0-19-824364-9
  • Intentions of Intentionality and Other New Models for Modalities. Reidel, 1975.
  • The Semantics of Questions and the Questions of Semantics: Case studies in the interrelations of logic, semantics, and syntax. (Acta philosophica Fennica vol. 28, No. 24) Helsinki & Amsterdam: Societas philosophica Fennica, 1976. ISBN 951-95053-5-0
  • Investigating Wittgenstein. Blackwell. (Yhdessä Merrill B. Hintikan kanssa. 1986.)
  • Principles of Mathematics Revisited. Cambridge University Press, 1996.
  • The Logic of Epistemology and the Epistemology of Logic (1989). ISBN 0-7923-0040-8
  • Knowledge and the known: Historical perspectives in epistemology. (2nd edition (1st edition 1974). Synthese historical library vol. 11) Dordrecht: Kluwer Academic Publishers, 1991. ISBN 90-277-0455-4
  • Hintikka, Jaakko & Bachman, James: What if ...?: Toward excellence in reasoning. Mountain View, California: Mayfield Publishing Company, 1991. ISBN 0-87484-964-0 (englanniksi)
  • Ludwig Wittgenstein: Half-Truths and One-and-a-Half-Truths (1996). ISBN 0-7923-4091-4
  • Lingua Universalis vs Calculus Ratiocinator (1997). ISBN 0-7923-4246-1
  • Paradigms for Language Theory and Other Essays (1998). ISBN 0-7923-4780-3
  • Language, Truth and Logic in Mathematics (1998). ISBN 0-7923-4766-8
  • Inquiry as Inquiry: A Logic of Scientific Discovery (1999). ISBN 0-7923-5477-X
  • Analyses of Aristotle (2004). ISBN 1-4020-2040-6
  • Socratic Epistemology (2007). ISBN 978-0-521-61651-5

Toimitteita

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • The Philosophy of Mathematics. Oxford: Oxford University Press, 1969.
  • Hintikka, Jaakko & Routila, Lauri (toim.): Filosofian tila ja tulevaisuus. (Prisma-tietokirjasto 21) Helsinki: Weilin + Göös, 1970.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Dahl, Päivi: Filosofi Jaakko Hintikka on kuollut Yle Uutiset. 13.8.2015. Viitattu 13.8.2015.
  2. ↑ a b c d Lehtinen, Aki Petteri: Loogista puhetta. Helsingin Sanomat: Kuukausiliite, 1.6.2011. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 1.4.2022. (suomeksi)
  3. ↑ Paavilainen, Ulla (päätoim.): Kuka kukin on: Henkilötietoja nykypolven suomalaisista 2015, s. 200–201. Helsinki: Otava, 2014. ISBN 978-951-1-28228-0
  4. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o Vilkko, Risto: ”Johdanto”, Ajattelun välineet ja maailmat: Kirjoituksia Jaakko Hintikan filosofiasta. (Toimittaneet Juha Manninen ja Risto Vilkko) Helsinki: Gaudeamus, 2009. ISBN 978-952-495-103-6
  5. ↑ Ellonen, Leena (toim.): Suomen professorit 1640–2007, s. 180. Helsinki: Professoriliitto, 2008. ISBN 978-952-99281-1-8
  6. ↑ Jaakko Hintikka. Professor of Philosophy Boston University. (englanniksi)
  7. ↑ Tolonen, Ruut: Filosofi Jaakko Hintikka on kuollut Helsingin Sanomat. 13.8.2015. Viitattu 13.8.2015.
  8. ↑ Auxier 2006.
  9. ↑ Rauhansalo, Minna: Akateemikko von Wrightin muistolaatta paljastettiin 23.10.2006. Helsingin yliopisto.
  10. ↑ Jaakko Hintikka Academia Europaea – The Academy of Europe. Viitattu 21.5.2017. (englanniksi)
  11. ↑ Professori Jaakko Hintikalle Suomen Leijonan suurristi Vuosikertomus 2011: Resurssit ja tilastot: Palkitut. Helsingin yliopisto.
  12. ↑ Helsingin Sanomat 12.1.2004.
  13. ↑ Kantokorpi, Otso: Julkaistua 1 & 2: Mistä ja miten filosofi tykkää? / Museon synty on aina yksityisessä Alaston kriitikko. 13.4.2010.
  14. ↑ Meriläinen-Tenhu, Minna: Professori Jaakko Hintikka lahjoitti kirjakokoelmansa Helsingin yliopistolle 5.1.2012. Helsingin yliopisto. Arkistoitu 1.7.2015. Viitattu 3.2.2012.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Jaakko Hintikka.
Nykyaikaiset filosofit
Analyyttiset filosofit
Mannermaiset filosofit
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Jaakko_Hintikka&oldid=22779385”