Oskari Reinikainen
| Oskari Reinikainen | |
|---|---|
 Oskari Reinikainen 1940-luvun alussa. |
|
| Apulaissosiaaliministeri | |
|
Cajanderin III hallitus
2.9.1938–1.7.1939 |
|
| Kansanedustaja | |
|
1.4.1919–5.4.1945
|
|
| Ryhmä/puolue | SDP |
| Vaalipiiri | Viipurin läntinen |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 1. joulukuuta 1885 Parikkala |
| Kuollut | 12. marraskuuta 1969 (83 vuotta) Helsinki |
| Ammatti | lääketieteen lisensiaatti |
Oskar (Oskari) Brynolf Reinikainen (1. joulukuuta 1885 Parikkala – 12. marraskuuta 1969 Helsinki) oli suomalainen lääkäri ja poliitikko, joka toimi SDP:n kansanedustajana 1919–1945 ja apulaissosiaaliministerinä 1938–1939. Hän oli myös lääkintöhallituksen pääjohtaja 1939–1953.[1] Reinikainen kuului kotikaupunkinsa Viipurin keskeisimpiin sosiaalidemokraattisiin vaikuttajiin. Sotavuosina hän oli merkittävässä asemassa valtakunnanpolitiikassa toimiessaan eduskuntaryhmänsä puheenjohtajana.[2] Reinikainen on myös yksi kaikkien aikojen pitkäaikaisimpia kansanedustajia istuttuaan yhteensä 30 valtiopäivät.[3]
Elämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lääkärinä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Parikkalan Kivijärvellä syntyneen Oskari Reinikaisen vanhemmat olivat Leppävirralta kotoisin ollut maakauppias Pekko Juhana Reinikainen (1852-1920) ja Anna Maria Suomalainen (1861-1934). Hän kirjoitti ylioppilaaksi Turun klassillisesta lyseosta 1905 ja aloitti lääketieteen opinnot Helsingin yliopistossa. Reinikainen suoritti kandidaatin tutkinnon 1909, jonka jälkeen hän työskenteli kunnanlääkärinä Luumäellä, Akaassa ja Hartolassa. Vuonna 1914 Reinikainen valmistui lääketieteen lisensiaatiksi ja avasi yksityisvastaanoton Viipuriin.[4] Hänestä tuli kaupungin suosituimpia lääkäreitä, jonka hoitoon hakeutuivat erityisesti vähäosaiset. Reinikainen piti vastaanottoaan muun muassa Punaisenlähteentorin laidalla Viipurin Osuusliikkeen talossa.[5]
Politiikkaan
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Reinikainen oli aluksi perustuslaillinen, mutta liittyi SDP:n jäseneksi opiskeluaikoinaan 1910-luvun vaihteessa ja toimi Ylioppilaiden Sosialidemokraattisen Yhdistyksen rahastonhoitajana.[6][7][8] Viipurin sosialidemokraattisessa kunnallisjärjestössä hän ajoi parannuksia esikaupunkien heikkoon terveydenhuoltoon ja oli vaivaishoidon epäkohtia tutkineen maistraatin komitean jäsen.[9][10] Sisällissodan aikana Reinikainen ei osallistunut punaisten toimintaan. Viipurin taistelun jälkeen hän kävi lankonsa Mikko Wilskan ja varajuomari Vilho Sarkasen kanssa eversti Aarne Sihvon pakeilla pyytämässä apua tuhansien punavankien olojen kohentamiseksi. Toukokuun lopussa Reinikainen määrättiin lääkäriksi Viipurin vankileirille.[11][12]
Kansanedustajana ja ministerinä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Syksyllä 1918 Reinikainen lähti elvyttämään sodan lamauttamaa työväenliikkeen toimintaa. Joulukuussa hän osallistui SDP:n ylimääräiseen puoluekokoukseen.lähde? Vuonna 1919 Reinikainen valittiin Viipurin kaupunginvaltuustoon ja eduskuntaan.[2] ”Keskustaksi” kutsuttuun sosialidemokraattien vasemmistoryhmään kuulunut Reinikainen oli puolueen edustajana Sosialistisen työväen internationaalin kongresseissa muun muassa järjestön perustavassa kokouksessa Hampurissa 1923.[13][14] Hän teki myös lääkärintyöhönsä liittyneitä opintomatkoja Itävaltaan ja Saksaan.[15]
Vuosina 1923-1944 Reinikainen toimi eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtajana.[15] Syyskuussa 1938 hänestä tuli A. K. Cajanderin johtaman hallituksen apulaissosiaaliministeri varsinaisena ministerinä toimineen K.-A. Fagerholmin sairastuttua. Reinikainen erosi tehtävästään heinäkuussa 1939 tultuaan nimitetyksi lääkintöhallituksen pääjohtajaksi, mutta jatkoi edelleen kansanedustajana ja eduskuntaryhmänsä puheenjohtajana. Maltillisena tunnettu Reinikainen oli usein sovittelijan roolissa, kun puolueen sisällä syntyi erimielisyyksiä sota-aikana harjoitetusta politiikasta. Syyskesällä 1944 hän oli puolueensa tärkeimpiä hahmoja Suomen irrottautuessa natsi-Saksan rinnalla käydystä sodasta. Myöhemmin syksyllä Reinikainen oli keskeisessä roolissa neuvoteltaessa J. K. Paasikiven hallituksen muodostamisesta. Hänen nimensä mainittiin jopa pääministeriehdokkaiden joukossa. Vuosina 1944–1948 Reinikainen oli myös valtakunnanoikeuden jäsen. Keväällä 1945 Hän jätti päivänpolitiikan, eikä asettunut enää ehdolle eduskuntavaaleihin, vaan keskittyi hoitamaan pääjohtajan tehtäväänsä lääkintöhallituksessa. Reinikainen jäi virastaan eläkkeelle 1953.[2]
Poliittisten tehtäviensä ohessa Reinikainen hoiti lääkärinpraktiikkaansa Viipurissa vuoteen 1939, jonka jälkeen hän toimi Kansa-yhtymän ylilääkärinä vuoteen 1956.[4] Reinikainen oli presidentin valitsijamies 1925, 1931, 1937, 1940 ja 1943. Hän oli myös Viipurin kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja sekä kaupunginhallituksen jäsen. Lisäksi Reinikainen kuului Viipurissa ilmestyneen Kansan Työn hallitukseen ja toimi muun muassa Suomen Punaisen Ristin hallituksen varapuheenjohtajana, Suomen WHO-toimikunnan puheenjohtajana sekä Historian Ystäväin Liiton puheenjohtajana.[2] Vuonna 1947 hänelle myönnettiin professorin arvonimi.[4] Oskari Reinikainen kuoli Helsingissä 83-vuotiaana marraskuussa 1969. Hänet on haudattu Hietaniemen hautausmaalle.[16]
Perhe
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Oskari Reinikaisen puoliso oli jyväskyläläinen Lyyli Hiekkanen (1889-1969), jonka kanssa hän avioitui vuonna 1912. Perheessä oli yksi lapsi.[2] Reinikaisen veli oli Viipurin kauppaoppilaitoksen rehtori Aleksanteri Reinikainen (1883-1967).[17] Heidän serkkunsa oli jääkärivärväri Jussi Reinikainen.lähde?
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Oskari Reinikainen Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 30.5.2007.
- ↑ a b c d e Uola, Mikko: Reinikainen, Oskari (1885–1969) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen artikkeli). 12.1.2001. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 1.2.2025.
- ↑ Pitkäaikaisimmat kansanedustajat 1907– 1.2.2025. Eduskunta. Viitattu 1.2.2025.
- ↑ a b c Kirpilä, Juhani; Motti, Sisko; Oksa, Anna-Marja (toim.): Suomen lääkärit 1962, s. 527. Helsinki: Suomen Lääkäriliitto, 1963.
- ↑ Tilli, Kalevi: ”Viipurilaisesta elämäntyylistä 1930-luvulla”, Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita 12, s. 126. Helsinki: Viipurin Suomalainen Kirjallisuusseura, 1998. ISSN 1236-4304 Teoksen verkkoversio (PDF).
- ↑ Karjalasta | Parikkala. Karjala, 24.1.1906, nro 18, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 1.2.2025.
- ↑ Ylioppilaiden sosialidemokraattinen yhdistys. Työ, 18.10.1911, nro 240, s. 2–3. Kansalliskirjasto. Viitattu 1.2.2025.
- ↑ Puolueemme yleisehdokkaita eduskuntavaaleissa. Suomen Sosialidemokraatti, 28.3.1924, nro 74, s. 6. Kansalliskirjasto. Viitattu 1.2.2025.
- ↑ Esikaupunkien terveydelliset olot. Työ, 21.5.1917, nro 114, s. 1. Kansalliskirjasto. Viitattu 1.2.2025.
- ↑ Kaupungin vaivaistalon hoidokkien valitusten tutkiminen. Karjala, 25.9.1917, nro 187, s. 4. Kansalliskirjasto. Viitattu 1.2.2025.
- ↑ Punakaartilaisvankien kohtelu. Karjalan Aamulehti, 19.05.1918, nro 36, s. 7. Kansalliskirjasto. Viitattu 1.2.2025.
- ↑ Paavolainen, Jaakko: Vankileirit Suomessa 1918, s. 49–50, 343, 478. Helsinki: Tammi, 1971.
- ↑ Oskari Reinikainen 50-vuotias. Suomen Sosialidemokraatti, 1.12.1935, nro 328, s. 8. Kansalliskirjasto. Viitattu 1.2.2025.
- ↑ Tanner, Väinö: Kuinka se oikein tapahtui : vuosi 1918 esivaiheineen ja jälkiselvittelyineen, s. 347. Helsinki: Tammi, 1957. Marxists Internet Archive (PDF).
- ↑ a b Kuka kukin on : henkilötietoja nykypolven suomalaisista, s. 697. Helsinki: Otava, 1954. Projekt Runeberg.
- ↑ Haku | Reinikainen, Oskar Brynolf Hautahaku. Viitattu 1.2.2025.
- ↑ Autio, Veli-Matti: ”1905”, Ylioppilasmatrikkeli 1900–1907, s. 187. Helsinki: Helsingin yliopisto, 2012. Teoksen verkkoversio (PDF).
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Oskari Reinikainen Suomen ministerit. Valtioneuvosto.
