Tämä on lupaava artikkeli.

Sauli Niinistö

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Marja-Leena Niinistö)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Sauli Niinistö
Sauli Niinistö vuonna 2022.
Sauli Niinistö vuonna 2022.
Suomen tasavallan 12. presidentti[1]
1.3.2012–1.3.2024
Pääministeri Jyrki Katainen
Alexander Stubb
Juha Sipilä
Antti Rinne
Sanna Marin
Petteri Orpo
Edeltäjä Tarja Halonen
Seuraaja Alexander Stubb
Eduskunnan 57. puhemies[2]
24.4.2007–19.4.2011
Edeltäjä Timo Kalli
Seuraaja Ben Zyskowicz
Suomen pääministerin sijainen[3]
Lipposen I hallitus
13.4.1995–15.4.1999
Lipposen II hallitus
15.4.1999–30.8.2001
Edeltäjä Pertti Salolainen
Seuraaja Ville Itälä
Suomen valtiovarainministeri[3]
Lipposen I hallitus
2.2.1996–14.4.1999
Lipposen II hallitus
15.4.1999–16.4.2003
Edeltäjä Iiro Viinanen
Seuraaja Antti Kalliomäki
Suomen oikeusministeri[3]
Lipposen I hallitus
13.4.1995–2.2.1996
Edeltäjä Anneli Jäätteenmäki
Seuraaja Kari Häkämies
Salon kaupunginvaltuuston puheenjohtaja
1989–1992
Kansallisen Kokoomuksen puheenjohtaja
1994–2001
Edeltäjä Pertti Salolainen
Seuraaja Ville Itälä
Kansanedustaja
21.3.1987–18.3.2003
21.3.2007–19.4.2011
Ryhmä/puolue Kansallisen kokoomuksen eduskuntaryhmä
Vaalipiiri Varsinais-Suomen vaalipiiri (1987–1999)
Helsingin vaalipiiri (1999–2003)
Uudenmaan vaalipiiri (2007–2011)
Henkilötiedot
Syntynyt24. elokuuta 1948 (ikä 76)
Salo
Puoliso Marja-Leena Alanko (vih. 1974; k. 1995)
Jenni Haukio (vih. 2009)
Tiedot
Puolue sitoutumaton
Muut puolueet Kansallinen Kokoomus (vuoteen 2012)
Koulutus oikeustieteen kandidaatti (1974)
varatuomari (1977)
Tutkinnot Turun yliopisto
Uskonto Suomen evankelis-luterilainen kirkko
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Sotilaspalvelus
Palvelusmaa(t) Suomi Suomi
Sotilasarvo kapteeni[4]
Aiheesta muualla
www.niinisto.fi

Sauli Väinämö Niinistö (s. 24. elokuuta 1948 Salo) on suomalainen kokoomustaustainen poliitikko, joka toimi Suomen tasavallan 12. presidenttinä kahden kauden ajan vuosina 2012–2024.

Juristina työskennellyt Niinistö toimi Salon kaupunginvaltuustossa 1977–1992, kansanedustajana vuosina 1987–2003 ja 2007–2011 ja Kansallisen Kokoomuksen puheenjohtajana 1994–2001. Hän oli mukana Paavo Lipposen ensimmäisessä ja toisessa hallituksessa, ensin oikeusministerinä 1995–1996 ja sitten valtiovarainministerinä 1996–2003. Jälkimmäisessä virassa Niinistö tunnettiin tiukasta talouskuristaan ja työstään 1990-luvun laman jälkeisten säästöjen ja leikkausten parissa. Niinistön ministerikausien aikana Suomesta tuli Euroopan talous- ja rahaliiton jäsen ja euro otettiin käyttöön. Ministeriuran jälkeen hän siirtyi Euroopan investointipankin varapääjohtajaksi vuosiksi 2003–2007. Vuosina 2007–2011 Niinistö oli eduskunnan puhemies. Poliittisen uransa aikana Niinistö on nauttinut laajaa kansansuosiota yli puoluerajojen.

Niinistö oli kokoomuksen presidenttiehdokkaana vuoden 2006 presidentinvaalissa ja uudestaan vuoden 2012 vaalissa, jossa hänet valittiin tasavallan presidentiksi toisella kierroksella. Hänestä tuli ensimmäinen kokoomuslainen presidentti sitten Juho Kusti Paasikiven. Vuoden 2018 vaalissa Niinistö oli ehdolla valitsijayhdistyksen kautta ja voitti vaalit ensimmäisellä kierroksella yli 60 prosentin äänikannatuksella. Näin hänestä tuli myös ensimmäinen Suomen tasavallan presidentti, joka on valittu suorassa kansanvaalissa virkaansa jo ensimmäisellä kierroksella.

Ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Juristina

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Niinistö kirjoitti ylioppilaaksi Salon yhteislyseosta 1967, valmistui oikeustieteen kandidaatiksi Turun yliopistosta vuonna 1974 ja sai varatuomarin arvon vuonna 1977. Vuosina 1974–1975 hän toimi Kiskon piirin nimismiehenä.[5] Hän oli Turun hovioikeuden hovioikeudenviskaalina vuosina 1976–1987 ja nimitettynä hovioikeudenneuvokseksi vuonna 1994. Lisäksi hän piti omaa lakiasiaintoimistoa Salossa 1978–1988.[2]

Kunnallispolitiikka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Niinistö aloitti poliittisen uransa asettumalla ehdolle vuoden 1976 kunnallisvaaleissa Salossa. Hänet valittiin Salon kaupunginvaltuustoon ja kaupunginhallitukseen. Kaupunginhallituksessa hän oli yhtäjaksoisesti vuoteen 1988 saakka, minkä jälkeen hän jatkoi kaupunginvaltuuston puheenjohtajana vuosina 1989–1992. Vuonna 1992 hän jäi pois kaupunginvaltuustosta.[2]

Eduskuntatyö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Niinistö nousi eduskuntaan kolmannella yrittämällä vuoden 1987 eduskuntavaaleissa. Kokoomuksen kansanedustaja Ilkka Kanerva on kertonut epäilleensä tulokasta vahvasti ja pitäneensä tätä ”tyypillisenä yhden kauden kansanedustajana”. Niinistö kuitenkin vahvisti asemaansa kokoomuksen ryhmässä Holkerin hallituksen verouudistuksen yhteydessä ja teki yhteistyötä Kari Häkämiehen kanssa.[6] Tuoreina kansanedustajina Niinistö ja Häkämies sekä Heikki A. Ollila muodostivat Tupuksi, Hupuksi ja Lupuksi kutsutun kolmikon; toisinaan kolmikkoon luettiin Ollilan sijasta Anssi Rauramo. Miesten työhuoneet olivat eduskunnassa samalla käytävällä ja he istuivat samoissa valiokunnissa.[7] Vuoden 1991 vaaleissa Niinistö valittiin toiselle kaudelle. Hän toimi vuosina 1993–1995 perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana.[2] Vuonna 1993 Niinistö valittiin Varsinais-Suomen Kokoomus ry:n puheenjohtajaksi. Seuraavana vuonna hänestä tuli kokoomuksen puheenjohtaja, jona hän jatkoi vuoteen 2001.[2]

Vuoden 1995 eduskuntavaaleissa Niinistö sai Turun läänin eteläisessä vaalipiirissä 18 946 ääntä, mikä oli vaalien suurin henkilökohtainen äänimäärä.[8] Hän nousi ensin Lipposen ensimmäisen hallituksen oikeusministeriksi, mutta siirtyi seuraavana vuonna Iiro Viinasen tilalle valtiovarainministeriksi. Valtiovarainministerinä Niinistö joutui kantamaan vastuuta 1990-luvun lamasta ja sitä seuranneista säästöistä ja leikkauksista. Hän tuli tunnetuksi valtiontalouden ankarasta säästölinjasta.[9] Niinistö oli Suomen pitkäaikaisin valtiovarainministeri.[10] Hänen kaudellaan Suomesta muun muassa tuli Euroopan talous- ja rahaliiton jäsen tammikuussa 1999. Lisäksi hänen kautensa loppuun mennessä valtionvelan osuus bruttokansantuotteesta oli laskenut huipun vajaasta 70 prosentista reiluun 40 prosenttiin; velan nettomäärä tosin pysyi lähes muuttumattomana.[5]

Eduskuntavaaleissa 1999 Niinistö asettui ehdokkaaksi Helsingin vaalipiirissä. Hän sai 30 450 ääntä ja hänestä tuli toistamiseen vaalien äänikuningas.[11] Niinistö toimi valtiovarainministerinä vuoteen 2003 asti, jolloin hän jäi pois eduskunnasta ja ryhtyi Euroopan investointipankin varapääjohtajaksi.[6]

Niinistö palasi eduskuntaan vuoden 2007 vaaleissa. Hän sai 60 563 ääntä,[12] eniten eduskuntavaalien historiassa. Hänet valittiin eduskunnan puhemieheksi vaalikaudelle 2007–2011.[2] Vuonna 2010 puhemiehen vaalissa Niinistö sai jatkokauden vain 89 äänellä. Useat kansanedustajat arvostelivat Niinistön tarkkaa kulukuria sekä sitä, ettei hän ollut puolustanut eduskuntaa julkisuudessa. Silloinen puolustusministeri Jyri Häkämies esitti jopa luopumista suljetusta lippuäänestyksestä.[13][14] Esimerkiksi Kimmo Kiljunen ja Sinikka Hurskainen arvostelivat Niinistöä siitä, miten kansanedustajien piti matkustaa toisessa luokassa ja yöpyä edullisissa hotelleissa. Heidän mielestään nämä käytännöt tekivät heidät naurunalaisiksi ulkomaalaisten kollegojen keskuudessa.[15] Huonon tuloksen vuoksi Niinistö harkitsi puhemiehen tehtävästä eroamista, mutta päätti lopulta jatkaa kautensa loppuun.[16] Kansanedustajien arvosteluun hän vastasi, että vain ne, jotka näyttävät esimerkkiä omalla säästäväisyydellään, voivat uskottavasti velvoittaa muita samaan.[17]

Muut luottamustoimet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosina 1979–1981 Niinistö toimi Kokoomuksen puoluevaltuuston jäsenenä ja vuosina 1993–1994 Kokoomuksen puoluehallituksen jäsenenä. Vuoden 1988 presidentinvaalissa Niinistö toimi valitsijamiehenä.[5] Elokuussa 2009 Niinistö ilmoitti hakevansa Suomen Palloliiton uudeksi puheenjohtajaksi.[18] Hänet valittiin puheenjohtajaksi 8. marraskuuta 2009[19], mutta kolmivuotiskausi keskeytyi kun Niinistö valittiin presidentiksi.[20]

Niinistö toimi Euroopan Demokraattisen Unionin (EDU) puheenjohtajana 1998–2002. Hän oli avainasemassa EDU:a ja EPP:tä yhdistettäessä, ja hänet nimitettiin Euroopan kansanpuolueen (EPP) kunniapuheenjohtajaksi vuonna 2003.[21]

Vuosituhannen vaihteessa Niinistö oli mukana eri pankkineuvostoissa, kuten Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankin (EBRD) hallintoneuvoston jäsenenä 1999–2003 ja puheenjohtajana 1999–2000 sekä Kansainvälisen valuuttarahaston valuutta- ja rahoituskomitean (IMFC) jäsenenä 2000–2001.[21] IMFC:ssä Niinistö edusti Pohjoismaita ja Baltian aluetta.[22]

Niinistö on Tukikummit-säätiön kunniapuheenjohtaja.[23]

Presidenttiehdokkuudet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2006 presidentinvaali

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Suomen presidentinvaali 2006
Niinistön kannatus vuoden 2006 presidentinvaalien ensimmäisellä ja toisella kierroksella sinisellä.

Niinistöä pyydettiin ehdokkaaksi jo vuoden 2000 presidentinvaaleissa, mutta silloin hän kieltäytyi perhesyihin vedoten sanoen olevansa yksinhuoltaja ja ”puolivallaton leskimies”. Kokoomuksen presidenttiehdokkaaksi valittiin Riitta Uosukainen.[24] Maaliskuussa 2005 Niinistö suostui kuitenkin kokoomuksen ehdokkaaksi vuoden 2006 presidentinvaaliin, ja virallisesti hänet nimitettiin presidenttiehdokkaaksi 12. marraskuuta 2005. Hänen vaaliteemansa oli provosoiva ”Työväen presidentti”, ja kampanjassa käytettiin myös iskulausetta ”Vastakkainasettelun aika on ohi”, millä tarkoitettiin työn ja pääoman sekä työntekijöiden ja työnantajien vastakkainasettelua.[25][26][27]

Ensimmäisellä kierroksella Niinistö sai kaikista äänistä 24,1 prosenttia ja pääsi 46,3 prosenttia saaneen Tarja Halosen haastajaksi toiselle kierrokselle. Vaaleissa kolmanneksi tullut keskustan Matti Vanhanen ilmoitti vaali-iltana tukevansa toisella kierroksella Sauli Niinistöä.[28] Myös RKP:n Henrik Lax, kristillisdemokraattien Bjarne Kallis ja valitsijayhdistyksen Arto Lahti ilmoittivat kannattavansa Niinistöä.[29]

Toisella kierroksella Niinistö sai 48,2 prosenttia äänistä ja Tarja Halonen valittiin presidentiksi. Ennakkoäänistä Niinistö sai 46,1 prosenttia, mutta vaalipäivänä hän sai 1 100 ääntä enemmän kuin Halonen. Tappion jälkeen Niinistö ilmoitti palaavansa Euroopan investointipankkiin.[29]

Vuoden 2012 presidentinvaali

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Suomen presidentinvaali 2012
Presidentti Sauli Niinistö tarkastaa kunniankomppanian 1.3.2012, takanaan muun muassa väistyvä presidentti Tarja Halonen sekä puolustusvoimain komentaja, kenraali Ari Puheloinen.

Niinistö ilmoitti 28. kesäkuuta 2011 pyrkivänsä kokoomuksen ehdokkaaksi vuoden 2012 presidentinvaaleissa.[30] Ehdokkuus vahvistettiin kokoomuksen ylimääräisessä puoluekokouksessa 22. lokakuuta 2011.[31] Ilta-Sanomien samana päivänä julkistaman mielipidetiedustelun mukaan Niinistöä oli kertonut voivansa äänestää 58 prosenttia vastaajista.[31] Niinistö sai ensimmäisellä kierroksella suurimman äänimäärän, 37 prosenttia äänistä. Toisella kierroksella hänen vastassaan oli vihreiden Pekka Haavisto. Niinistö valittiin Suomen 12. presidentiksi 62,6 prosentin kannatuksella, mikä oli suurin toisen kierroksen kannatus Suomen suoran kansanvaalin aikana.[32]

Iltalehti arvioi 2011 Niinistön valmistelleen ehdokkuuttaan suunnitelmallisesti jo vuosia ottamalla etäisyyttä puolueeseensa. Vielä vuonna 2009 Vaalit yleisödemokratiassa -tutkimus luki Niinistön silloisen eduskunnan kymmenen oikeistolaisimman kansanedustajan joukkoon. Iltalehden pääkirjoituksessa arvioitiin, että hänen vasemmalle suuntautuviin suunnitelmallisiin avauksiinsa kuuluvat niin Jyrki Kataisen linjasta poikkeavat talous- ja eurooppapoliittiset puheenvuorot kuin profiilin madaltaminen Nato-kysymyksessäkin. Aiemmin Niinistön julkista kuvaa olivat värittäneet tiukka valtiovarainministerin rooli sekä toimiminen yhtenä euroon liittymisen pääarkkitehtina.[33]

Vuoden 2018 presidentinvaali

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Suomen presidentinvaali 2018

Niinistö ilmoitti toukokuun lopussa 2017 pyrkivänsä presidenttiehdokkaaksi vuoden 2018 vaalissa valitsijayhdistyksen kautta.[34] Kokoomus ilmoitti tukevansa Niinistöä ja nimeävänsä hänet syksyyn mennessä myös omaksi ehdokkaakseen.[35] 19. elokuuta 2017 myös Kristillisdemokraatit asettui Niinistön taakse.[36] Myös moni Sinisen tulevaisuuden kansanedustaja ja eduskunnan puhemies Maria Lohela tukivat Niinistön jatkokautta,[37][38] ja myös Sinisen eduskuntaryhmän johtaja Simon Elo allekirjoitti Niinistön kannattajakortin, mutta totesi, että kyseessä oli ”kannanotto ehdokkuuden toteutumisen puolesta, ei kannanotto siihen, ketä kannatan”.[39] Kannattajakortteja Niinistön Suomi 2024 -kampanjayhdistykselle kertyi 156 000,[40] kun vähimmäismäärä hyväksymistä varten oli 20 000.

Niinistö sai 28. tammikuuta 2018 järjestetyssä ensimmäisessä vaalissa 62,7 prosenttia äänistä ja tuli näin valituksi jo ensimmäisessä vaalissa. Hänen suuri kannatuksensa oli jo sitä ennen ilmennyt gallupeissa. Muun muassa Helsingin Sanomien gallupin mukaan Niinistö olisi saanut 68 prosenttia äänistä, mikäli vaalit olisi järjestetty syyskuussa 2017. Gallup-suosionsa huipulla Niinistö olikin kaikkien suurten puolueiden jäsenten parissa suositumpi kuin puolueen oma ehdokas.[41] Marraskuussa 2017 tehdyn Ylen gallupin mukaan Niinistö saisi 80 prosenttia äänistä, Haavisto 10 prosenttia ja Huhtasaari neljä prosenttia.[42] Vaalipäivän jälkeisenä päivänä, maanantaina 29. tammikuuta Venäjän presidentti Vladimir Putin onnitteli Niinistöä vaalivoiton johdosta. Putinin onnitteluviestissä huomioitiin Niinistön suuri kannatus sekä Niinistön rooli Suomen ja Venäjän suhteiden rakentavassa kehityksessä.[43]

Presidenttinä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen kausi 2012–2018

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Presidentti Sauli Niinistö poistumassa eduskunnasta presidentintoimen vastaanotettuaan väistyvän presidentin Tarja Halosen kanssa. Takana on puolustusvoimain komentaja kenraali Ari Puheloinen.

Niinistö astui tasavallan presidentin virkaan eduskunnassa 1. maaliskuuta 2012. Virkaanastujaispuheessaan hän painotti huoltaan nuorten syrjäytymisestä ja lupasi koota asiantuntijoita pohtimaan, miten yhdistää parhaiten nuoren oma vastuuntunto, vanhempien vastuu ja ulkopuolinen apu. Hän myös totesi, että Suomen tulee tunnistaa kansainväliset kilpailuasetelmat, ja kertoi aikovansa kehittää Suomen suhteita Kiinaan ja muihin kehittyviin talouksiin. Puheensa lopuksi Niinistö sanoi kunnioittavansa suomalaista työtä ja työmoraalia.[44]

Niinistö piti presidenttinä ensimmäisen virallisen tiedotustilaisuutensa 5. maaliskuuta 2012. Hän onnitteli Vladimir Putinia Venäjän presidentinvaalien voittamisesta, mutta esitti samalla huolensa vaalivilpistä.[45] Venäjän vaalivilppi nousikin esiin Niinistön ja Putinin ensimmäisessä puhelinkeskustelussa. Putin vakuutti, että kaikki vaaliepäselvyydet tutkitaan tarkoin ja kutsui Niinistön vierailulle Venäjälle.[46] Niinistön ensimmäinen ulkomaanmatka suuntautui maaliskuun lopussa Etelä-Koreaan, missä hän osallistui kansainväliseen ydinturvallisuutta käsittelevään huippukokoukseen. Ennen kokousta hän tapasi YK:n pääsihteerin Ban Ki-moonin.[47] Niinistön ensimmäinen virallinen valtiovierailu puolestaan suuntautui perinteisesti Ruotsiin, missä hän tapasi Kaarle XVI Kustaan perheineen.[48]

Kesäkuussa 2012 Suomessa vieraillut Venäjän asevoimien komentaja, kenraali Nikolai Makarov totesi, että Suomen Nato-jäsenyys olisi uhka Venäjän turvallisuudelle. Makarovin mukaan Suomen tulisi tiivistää sotilasyhteistyötään Naton sijaan Venäjän kanssa.[49] Lausunto sai Suomessa aikaan laajan kohun. Niinistö otti asian esiin tapaamisessa Makarovin kanssa, ja totesi että tämän olisi pitänyt tutustua paremmin Suomen Nato-kantaan.[50] Niinistön Venäjän vierailun yhteydessä presidentit eivät keskustelleet asiasta, mutta pidetyssä tiedotustilaisuudessa asiasta kysyttäessä Putin vahvisti olevansa samoilla linjoilla Makarovin kanssa.[51]

Tammikuussa 2013 Niinistö esitti presidentin palkkion alentamista maaliskuun 2006 tasolle. Esitys oli jatkoa Niinistön uudenvuodenpuheelle, jossa hän moitti yritysjohtajia ahneudesta ja oman edun maksimoinnista.[52] Niinistön avaus aloitti julkisuudessa keskustelun yleisestä palkkojen pienennyksestä, mutta Niinistö itse kiisti ajavansa palkka-alea.[53] Eduskunta hyväksyi Niinistön aloitteen yksimielisesti.[54]

Koska Presidentinlinnaa kunnostettiin, Niinistö valitsi vuoden 2013 itsenäisyyspäivän vastaanoton pitopaikaksi Tampere-talon Tampereella. Samalla presidenttipari uudisti perinteistä ohjelmaa korvaamalla tanssiaiset konsertilla sekä vähentämällä ruokatarjoilua.[55]

Itä-Ukrainan kriisi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Niinistön presidenttikausien merkittävä ulkopoliittisesti näkyvä toimi oli hänen vierailunsa Venäjällä ja Ukrainassa 15.–16. elokuuta 2014. Hän tapasi varoituksista huolimatta Venäjän presidentti Vladimir Putinin Sotšissa ja seuraavana päivänä Ukrainan presidentti Petro Porošenkon Kiovassa. Vierailun keskeisenä tarkoituksena oli tukea Ukrainan tulevaisuutta käsittelevän huippukokouksen järjestämistä.[56] Vierailun tuloksena Niinistö totesi, ettei ole minään suurena rauhantekijänä Ukrainan tilanteessa, koska mahdollinen rauhanprosessi on vasta alussa, mutta vuoropuhelun ylläpitäminen on keskeisin asia rauhan ylläpitämisessä. Kaikkein tärkeimmäksi tavoitteeksi hän katsoi avoimen, ihmisuhreja vaativan sodan ehkäisemisen. Hän katsoi myös, että konfliktin taustalla ja ratkaisun avaimena on Ukrainan valtion taholta EU:n kanssa kaavaillun integraatiosopimuksen ja Venäjän kanssa tehtävän tulliliiton yhteensovittaminen. Hänen mukaansa Suomella on tässä vielä annettavaa, vaikka maa onkin liittoutunut EU:hun.[57] Tapaamisten jälkeen Niinistö keskusteli Ukrainan kriisistä puhelimitse huippukokoukseen osallistuvien José Manuel Barroson, Herman Van Rompuyn ja Nursultan Nazarbajevin kanssa.[58]

Toinen kausi 2018–2024

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Melania Trump, Donald Trump, Vladimir Putin, Sauli Niinistö ja Jenni Haukio Helsingin huippukokouksessa Presidentinlinnassa 16. heinäkuuta 2018.

Niinistö astui jatkokaudelle virkaansa 1. helmikuuta 2018. Hän nosti virkaanastujaispuheessaan lähivuosien tärkeimmäksi asiaksi ilmastonmuutoksen torjunnan.[59] Kunnallisalan kehittämissäätiön tammikuussa 2018 tekemän kansalaistutkimuksen mukaan Niinistö on Urho Kekkosen ja Mauno Koiviston ohella yksi suomalaisten eniten arvostamista presidenteistä. Haastateltuja oli 1 016, ja tulosten virhemarginaali oli suurimmillaan kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.[60]

Niinistö isännöi Helsingin huippukokousta 16. heinäkuuta 2018, kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja Venäjän presidentti Vladimir Putin saapuivat Suomeen.[61]

Niinistön lonkka leikattiin helmikuussa 2019.[62]

Vuonna 2021 koronapandemian aikana Niinistö ehdotti Marinin hallitukselle erillisen kriisiryhmän, niin sanotun ”koronanyrkin”, perustamista johtamaan koronan vastaisia toimia. Nyrkin johtoon kaavailtiin työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikkö Raimo Luomaa. Pääministeri Sanna Marin yhdessä muun hallituksen kanssa kuitenkin torjui ajatuksen. Asian tultua julkisuuteen Niinistö ja Marin aluksi kiistivät, että tällaisen erityisryhmän perustamisesta olisi keskusteltu TP-UTVA:ssa, mutta pari päivää myöhemmin nyrkkiä koskeva viestinvaihto julkaistiin.[63]

Vuonna 2021 Niinistö totesi YK:n yleiskokouksessa pitämässään puheessa, ettei ole liioiteltua todeta, että ”meillä on edessämme maailmanlaajuinen ilmastohätätila”.[64]

Niinistö Bidenin vieraana Valkoisessa talossa 2022.
Niinistö Bidenin vieraana Valkoisessa talossa maaliskuussa 2022.

Niinistö teki 4. maaliskuuta 2022 yhden päivän vierailun Washington DC:hen tapaamaan presidentti Joe Bidenia ja useita muita Yhdysvaltain poliitikkoja ja turvallisuuspolitiikan asiantuntijoita. Tapaamista Bidenin kanssa oli ehdottanut presidentin kanslia aiemmin samalla viikolla. Tiedotustilaisuudessa Niinistö kertoi, presidenttien keskustelleen Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan ja sen vaikutuksista Euroopan ja Suomen turvallisuuteen. Tapaamisessa sovittiin Suomen ja Yhdysvaltojen turvallisuusyhteistyön ja kahdenvälisten suhteiden syventämisestä.[65]

Niinistön nimittämät hallitukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Niinistön nimittämät hallitukset
Pääministeri Kausi Hallitus
Alexander Stubb 2014–2015 Stubbin hallitus
Juha Sipilä 2015–2019 Sipilän hallitus
Antti Rinne 2019 Rinteen hallitus
Sanna Marin 2019–2023 Marinin hallitus
Petteri Orpo 2023– Orpon hallitus

Presidenttikausien jälkeen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Niinistön kerrottiin laativan maaliskuussa 2024 Euroopan komission puheenjohtajan Ursula von der Leyenin pyynnöstä EU:lle raporttia, jossa tarkastellaan eurooppalaisten yhteiskuntien kriisinkestävyyden parantamista. Raporttia kuvailtiin koko yhteiskunnan laajuiseksi katsaukseksi Euroopan kriisinkestävyyteen, joka kattaa niin konventionaalisen puolustuksen, uudet kyber- ja hybridiuhat kuin myös ihmisten ajattelutapojen vaikutuksen kriisinkestävyyteen.[66]

Raportin valmistuttua Niinistö luovutti sen von der Leyenille Brysselissä 30. lokakuuta 2024. Media ei siitä juuri innostunut, sillä raportti ei maalannut erityisiä visioita, etenkin kun sitä verrattiin Mario Draghin aiemmin samana syksynä valmistuneeseen raporttiin EU:n kilpailukyvystä. Niinistö itse sanoi raportistaan seuraavaa:[67][68]

»Kädet olisivat olleet vapaat vaikka mihin, mutta sitten tulee se kysymys, että haluaako olla realisti vai hakea sellaisia esityksiä, joilla ei ole mitään mahdollisuuksia edetä.»

Niinistö matkusti uudelleen Brysseliin 14.11.2024 esittelemään raporttiaan EU-parlamentille.[69]

Poliittiset näkemykset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aatteelliset kysymykset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Niinistö on kuvannut aatemaailmaansa sanalla porvari. Haastattelussa vuonna 2005 Niinistö kertoi yhdistävänsä sanan poliittiseen oikeistoon, oikeudenmukaisuuteen ja toisten oikeuksia loukkaamattomaan individualismiin.[70]

Hän on kertonut kannattavansa eutanasiaa, mutta edellyttää tälle tarkkoja säännöksiä.[71] Niinistö on maininnut kannattavansa toisen kotimaisen kielen opiskelua.[72]

Ulko- ja turvallisuuspolitiikka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Presidenttinä Niinistön on nimittänyt ulko- ja turvallisuuspoliittista linjaansa aktiiviseksi vakauspolitiikaksi. Vakauspolitiikan ytimessä olevan pilarimallin mukaan Suomen turvallisuus perustuu neljään pilariin, joihin kuuluvat kansallinen puolustus ja turvallisuus, läntinen yhteistyö, Venäjä-suhde sekä kansainvälinen järjestelmä. Niinistö esitteli aktiivisen vakauspolitiikan ajatuksen ensi kertaa vuoden 2014 lopulla ja se sittemmin kirjattiin useisiin selontekoihin ja hallitusten ohjelmiin. Vakausajattelun juurten on kuitenkin katsottu ulottuvan pitkälle suomalaisen ulko- ja tuvallisuuspolitiikan perinteeseen ja termi "vakauspolitiikka" esiintyi jo Lipposen I hallituksen turvallisuuspoliittisessa selonteossa vuonna 1995.[73][74][75]

Suomen Nato-jäsenyys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Niinistö sinetöimässä Suomen Nato-jäsenyyttä Naton päämajalla keväällä 2023.

Kysymystä Suomen Nato-jäsenyydestä Niinistö ei pitänyt vaalien 2012 aikaan ajankohtaisena.[72] Niinistön mielestä Suomen tulisi edetä eurooppalaisessa puolustusyhteistyössä niin pitkälle kuin Nato sen sallii. Mahdollinen Natoon liittyminen olisi ratkaistava kansanäänestyksellä.[76][77] Presidentiksi noustuaan Niinistö totesi, ettei hän näe tarvetta Nato-jäsenyysasian käsittelyyn virkakautensa aikana, ja kertoi kannattavansa EU:n yhteisen puolustuspolitiikan kehittämistä pidemmälle.[71]

Joulukuussa 2017 Niinistö totesi, ettei Suomen pitäisi vallitsevissa olosuhteissa hakea Naton jäsenyyttä. Niinistön mukaan Naton jäsenenä Suomi menettäisi mahdollisuuden pysytellä kriisin ulkopuolella. Niinistö kuitenkin pohti, että Venäjän ja EU:n välien kriisiytyessä Suomen pitäisi hyvin vakavasti miettiä jäsenyyttä.[78]

Venäjän Ukrainan-hyökkäyksen jälkeen keväällä 2022 Niinistö muutti kantaansa eikä pitänyt kansanäänestystä Natosta enää tarpeellisena, kun mielipidemittausten perusteella enemmistö kansasta ja suuri osa kansanedustajista kannatti Nato-jäsenyyttä.[79] Niinistö kertoi toukokuussa vuonna 2022 yhdessä pääministeri Sanna Marinin kanssa kannattavansa Suomen Nato-jäsenyyttä.[80]

Presidentin valtaoikeudet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Presidenttinä Niinistö on kiinnittänyt huomiota presidentin asemaan ulkopolitiikan johtamisessa. Hän on kertonut pitävänsä pienen tauon ennen yhteistoiminta-sanaa perustuslain kohdassa, jonka mukaan presidentti johtaa ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Hän on arvostellut sellaisia tulkintoja, joissa presidentin rooli rajoitetaan vain hallituksen linjausten kannattamiseen.[81][82]

Presidentinvaalien 2012 yhteydessä Niinistö ilmoitti Helsingin Sanomien vaalikoneessa haluavansa poistaa presidentin oikeuden armahtaa vankeja. Hän noudatti tätä linjaa myös presidenttinä, ja armahti ensimmäisenä presidenttivuotenaan vain yhden vangin.[83] Koko kaksitoistavuotisen toimikautensa aikana Niinistö armahti kaikkiaan 22 henkilöä.[84]

Tasa-arvo ja ihmisoikeudet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Niinistö vastusti samaa sukupuolta olevien avioliittoja, joskin hän kannatti samaa sukupuolta olevien parien oikeutta yhteiseen sukunimeen ja adoptioihin.[72] Niinistö kannatti oikeudellista tasa-arvoa asiassa, mutta arvioi avioliitto-käsitteeseen liittyvän vahvoja tunnelatauksia. Tästä syystä Niinistö ehdotti, että samaa ja eri sukupuolta olevien liittoja kutsuttaisiin oikeudelliselta nimeltään pariliitoiksi.[85]

Vuonna 1991 Niinistö kritisoi eduskunnan täysi-istunnossa kansanedustaja Outi Ojalan lakialoitteen ehdotusta avioliiton sisäisen raiskauksen muuttamista yleisen syytteen alaiseksi[86]. Niinistö totesi eduskunnan puheenvuorossaan: ”Luulen, että me jokainen olemme joskus jollain tavalla tulleet kolhituiksi ja huomanneet yllättäen muutaman päivän päästä, että ei se ihan niin pahaa ollutkaan, haluan antaa anteeksi sen pahan, joka minuun kohdistui.”[87] Tämä lausunto herätti kohua presidentinvaalien 2012 yhteydessä. Samassa eduskuntakeskustelussa Niinistö ja useat muut kansanedustajat esittivät asian käsittelyn siirtämistä lainsäädännön kokonaisuudistuksen yhteyteen, jossa yleisemmin selvitettäisiin koko asianomistajarikosten ala.[88] Tälle kannalle asettui myös eduskunnan lakivaliokunta, joka hylkäsi Ojalan lakialoitteen[89], ja sittemmin koko eduskunta. Vuonna 1999 kokonaisuudistuksen yhteydessä raiskaus avioliitossa muutettiin yleisen syytteen alaiseksi rikokseksi.[90]

Talous

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taloudellisissa kannanotoissaan Niinistö on korostanut säästäväisyyttä, työtä ja yrittämistä.[70][91] 2010-luvun alussa hän halusi pidentää työuria muun muassa lyhentämällä opiskeluaikoja ja suosimalla eläkeikäisten osa-aikatyötä.[92] Yleisradion vaalitentissä 2012 Niinistö vaati laittomien lakkojen rangaistusten kiristämistä, mikä herätti vastarintaa ammattiyhdistysliikkeissä.[93] Hän on myös kertonut vastustavansa lapsen oikeutta päivähoitoon, jos toinen vanhemmista on kotona.[94]

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sauli Niinistö puolisonsa Jenni Haukion kanssa Naantalissa kesällä 2012.

Niinistön vanhemmat olivat Salon Seudun Sanomien levikkipäällikkö Väinö Pellervo Niinistö (1911–1991) ja sairaanhoitaja Hilkka Helena Niinistö (o.s. Heimo, 1916–2014).[2][95] Hänen kumminsa oli Saloran perustaja Fjalar Nordell.[96] Niinistöllä on kolme vanhempaa sisarusta: hänen veljensä Kari Niinistö on kasvatustieteilijä ja kasvatustieteen emeritusprofessori,[97], sisarista toinen on Kuntaliiton johdon sihteeri ja kolmas on ravintolayrittäjä. Niinistön veljenpoika Ville Niinistö on vihreiden poliitikko.[98] Niinistön isänpuoleinen suku on kotoisin Halikon Vaskion Kumiolta, jossa Väinö Niinistön isä Juho Niinistö toimi Halikon Joensuun kartanon Kumion ulkotilan vuokraajana.[95][99]

Perhe-elämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen avioliitto ja leskeys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Niinistön ensimmäinen puoliso oli Marja-Leena Niinistö (o.s. Alanko). He menivät naimisiin 1974 ja heillä on kaksi poikaa (Nuutti, s. 1975 ja Matias, s. 1980).[2] Marja-Leena Niinistö kuoli liikenneonnettomuudessa tammikuussa 1995.[100] Niinistö kirjoitti vaimonsa kuoleman jälkeisestä ajasta kirjassaan Viiden vuoden yksinäisyys.

Niinistö seurusteli kulttuuriministerinä toimineen keskustan kansanedustajan Tanja Karpelan kanssa muutaman vuoden. He kihlautuivat loppuvuodesta 2003,[101] mutta kihlaus purkautui seuraavana vuonna.[102]

Vuonna 2004 Niinistö ja hänen poikansa selviytyivät Intian valtameren maanjäristyksen aiheuttamasta tsunamista.[103]

Toinen avioliitto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Niinistön nykyinen puoliso on Jenni Haukio (s. 1977), joka toimi kokoomuksen viestintäpäällikkönä. Niinistö ja Haukio vihittiin 3. tammikuuta 2009 Reposaaren kirkossa. He olivat seurustelleet jo noin kaksi vuotta mutta pitivät suhteensa salassa tiedotusvälineiltä hääpäivään asti.[104] Heidän yhteinen poikansa Aaro syntyi Niinistön toisen kauden alkamista seuranneena päivänä, 2. helmikuuta 2018.[105][106] Niinistö ja Haukio asuivat ensin Espoossa.[107] Vuonna 2024 perhe muutti Helsinkiin.[108]

Lemmikit ja harrastukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Niinistö ja Haukion Lennu-koira sai Niinistön ensimmäisellä kaudella paljon julkisuutta Suomessa ja ulkomailla.[109] Lennun kuoltua toukokuussa 2021 Niinistö ja Haukio hankkivat elokuussa 2021 uudeksi koiraksi harvinaisen tenterfieldinterrierin nimeltä Osku.[110][111]

Niinistö on harrastanut vapaa-ajallaan rullaluistelua, ja hän pyrki luistelemaan eri paikoissa ulkomaanmatkojensa aikana.[112][113]

Hyväntekeväisyys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2000 Niinistö voitti 100 000 markkaa nuorten huumeidenkäytön vastaiseen hyväntekeväisyyteen Haluatko miljonääriksi? -tietovisan julkkisjaksossa.[114]

Vuonna 2007 Niinistö lahjoitti Hiljaisten historia -teoksensa tekijänoikeuspalkkiot Kirkon diakoniarahastolle.[115] Samana vuonna hän perusti Hjallis Harkimon kanssa Tukikummit-säätiön.[116] Viimeisen kansanedustajakautensa päätteeksi Niinistö lahjoitti kansanedustajan palkkionsa, eli yhteensä yli 120 000 euroa, hyväntekeväisyyteen.[117]

Vuoden 2012 presidentinvaalien kampanjoinnin aikaan Heikki Hursti liittyi Niinistön tukijoihin ja kertoi arvostavansa Niinistön työtä syrjäytyneiden hyväksi. Niinistö on työskennellyt Hurstin avustusjärjestössä ja tukenut järjestön työtä kolumneistaan saamilla palkkioilla.[118]

Uskonto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sauli Niinistö kuuluu Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon.[119] Vuosittaisen tasavallan presidentin uudenvuodenpuheen hän on päättänyt toivottamalla ”Jumalan siunausta”, toisin kuin useimmat edeltäjänsä.[120]

Kunnianosoituksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sauli Niinistön Tanskan Elefanttiritarikunnan vaakuna (2016).[121]

Ritarikunnat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palkinnot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kunniatohtorinarvot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Himberg, Petra: Presidenttien virkaanastujaiset (Sauli Niinistö astuu virkaansa 2012) Elävä arkisto. 1.3.2012. Yle. Viitattu 31.7.2015.
  2. ↑ a b c d e f g h Sauli Niinistö Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
  3. ↑ a b c Ministerin tiedot: Niinistö, Sauli Väinämö Hallitukset ja ministerit vuodesta 1917. Valtioneuvosto. Arkistoitu 11.7.2015. Viitattu 31.7.2015.
  4. ↑ Tiesitkö tätä – vain muutama Suomen presidentti on käynyt armeijan Julkaisu = mtv.fi mtvuutiset.fi. 30.1.2012. Arkistoitu 16.12.2016. (suomeksi)
  5. ↑ a b c Häikiö, Martti: Sauli Niinistö Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 4.9.2015. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 1.10.2017.
  6. ↑ a b Pohja, Jaana: Sauli Niinistö: Eduskunnan seinäruususta tasavallan presidentiksi 5.2.2012. MTV Uutiset. Arkistoitu 5.5.2014. Viitattu 5.5.2014.
  7. ↑ Roth, Raili: Valitsijayhdistyksen vetäjäksi Heikki A. Ollila Kangasalta. Aamulehti 30.5.2017, s. B5.
  8. ↑ Ääniharava - eduskuntavaaleissa 1995 eniten ääniä saaneet valitut ehdokkaat 31.5.2004. Tilastokeskus. Viitattu 2.3.2012.
  9. ↑ Perho, Anna: Sauli Niinistö City-lehti. 6.1.2006. Arkistoitu 5.5.2014. Viitattu 5.5.2014.
  10. ↑ Ministerit nimikkeittäin: Valtiovarainministerit Hallitukset ja ministerit vuodesta 1917. Valtioneuvosto. Arkistoitu 2.8.2019. Viitattu 31.7.2015.
  11. ↑ Ääniharava – eduskuntavaaleissa 1999 eniten ääniä saaneet valitut ehdokkaat 31.5.2004. Tilastokeskus. Viitattu 1.8.2008.
  12. ↑ Ääniharava – eduskuntavaaleissa 2007 eniten ääniä saaneet valitut ehdokkaat (yli 10 000 ääntä saaneet) 3.4.2007. Tilastokeskus. Viitattu 13.3.2012.
  13. ↑ Pohjanpalo, Olli: Puhemiehen vaali poikii protestiääniä. (digitilaajille) Helsingin Sanomat, 24.1.2013, nro 22, s. A 14. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 5.5.2014.
  14. ↑ Koskinen, Mika: Saako Sauli Niinistö sapiskaa? iltasanomat.fi. 2.2.2010. Arkistoitu 5.5.2014. Viitattu 5.5.2014.
  15. ↑ Lehto, Mika: Kapina eduskunnassa - maalitauluna Niinistö Iltasanomat.fi. 1.2.2010. Arkistoitu 5.5.2014. Viitattu 5.5.2014.
  16. ↑ Sauli Niinistö jatkaa puhemiehenä Taloussanomat. 3.2.2010. Arkistoitu 4.2.2010. Viitattu 5.5.2014.
  17. ↑ Näin Niinistö näpäytti eduskuntaa takaisin Iltasanomat.fi. 2.2.2010. Arkistoitu 14.12.2014. Viitattu 5.5.2014.
  18. ↑ Niinistö Palloliiton puheenjohtajakilpaan MTV Urheilu. 24.8.2009. Arkistoitu 5.5.2014. Viitattu 5.5.2014.
  19. ↑ Sauli Niinistöstä Palloliiton puheenjohtaja 8.11.2009. Suomen Palloliitto. Arkistoitu 31.10.2014. Viitattu 31.10.2014.
  20. ↑ Suomen Palloliiton puheenjohtaja vaihtuu 5.2.2012. Yle Uutiset. Arkistoitu 10.11.2014. Viitattu 31.10.2014.
  21. ↑ a b c d e f g h i Sauli Väinämö Niinistö President.fi. 27.3.2014 (päivitetty). Arkistoitu 5.5.2014. Viitattu 5.5.2014.
  22. ↑ Kansainvälisen valuuttarahaston toimintaa linjaava rahoituskomitea IMFC kokoontuu Ottawassa 17.11.2001 13.11.2001. Valtiovarainministeriö. Viitattu 7.10.2023.
  23. ↑ Tukikummit, hallitus 2019. Tukikummit-säätiö. Arkistoitu 26.3.2019. Viitattu 26.3.2019.
  24. ↑ Kinnunen, Raila: Sauli Niinistön paluu. Apu, 20.6.2005.
  25. ↑ Lukka, Teemu: Näin tehtiin työväen presidentti (Internet Archive) Helsingin Sanomat. 27.11.2005. Arkistoitu 5.5.2014. Viitattu 5.5.2014.
  26. ↑ ”Työväen presidentti” kuumensi tunteita Iltasanomat.fi. 27.10.2005. Arkistoitu 5.5.2014. Viitattu 5.5.2014.
  27. ↑ Niinistö kampanjoi ”työväen presidenttinä” Iltasanomat.fi. 26.10.2005. Arkistoitu 8.11.2014. Viitattu 5.5.2014.
  28. ↑ Nyt alkaa taistelu Iltasanomat.fi. 14.1.2006. Arkistoitu 14.12.2014. Viitattu 5.5.2014.
  29. ↑ a b Näin täpärästi Niinistö hävisi vuonna 2006 MTV Uutiset. 28.6.2011. Arkistoitu 5.5.2014. Viitattu 5.5.2014.
  30. ↑ Sauli Niinistö lähtee presidenttiehdokkaaksi Yle Uutiset. 28.6.2011. Arkistoitu 5.5.2014. Viitattu 5.5.2014.
  31. ↑ a b Kokoomus hellii Niinistö-ilmiötä. (digitilaajille) Helsingin Sanomat, 23.10.2011. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 23.10.2011. Arkistoitu 6.5.2014.
  32. ↑ Junkkari, Marko: Uutisanalyysi: Historiallinen presidentinvaali (digitilaajille) Helsingin Sanomat. 5.2.2012. Arkistoitu 31.12.2013. Viitattu 2.3.2012.
  33. ↑ Niinistön voitto ei ole kirkossa kuulutettu. Iltalehti, 2011, nro 5.8., s. 5. Artikkelin verkkoversio.
  34. ↑ Virkkunen, Jussi: Sauli Niinistö hakee jatkokautta presidenttinä – mittauttaa suosionsa yhdistyksen avulla Yle Uutiset. 29.5.2017. Arkistoitu 29.5.2017. Viitattu 29.5.2017.
  35. ↑ Orpo: Kokoomus nimeää Sauli Niinistön presidenttiehdokkaakseen ksml.fi. 29.5.2017. Keskisuomalainen. Arkistoitu 29.5.2017.
  36. ↑ Kristillisdemokraatit asettuvat Niinistön taakse presidentinvaaleissa (digitilaajille) Helsingin Sanomat 19.8.2017
  37. ↑ Maria Lohela allekirjoitti Sauli Niinistön kannattajakortin verkkouutiset.fi. 6.8.2017. Arkistoitu 25.9.2017.
  38. ↑ Sinisten kansanedustajia Sauli Niinistön tueksi verkkouutiset.fi. 5.9.2017. Arkistoitu 25.9.2017.
  39. ↑ Sinisten ryhmäjohtaja allekirjoitti Sauli Niinistön kannattajakortin – ”ei kannanotto” verkkouutiset.fi. 6.9.2017. Arkistoitu 25.9.2017.
  40. ↑ Orpo, Petteri: Tweet twitter.com. 25.9.2017. Arkistoitu 30.4.2019.
  41. ↑ HS-gallup: Sauli Niinistöllä 68-75 prosentin kannatus verkkouutiset.fi. 16.9.2017. Arkistoitu 1.10.2017.
  42. ↑ Ylen presidenttikysely: Niinistö yhä ylivoimaisempi, nyt ykkösvaihtoehto myös vihreille yle.fi. 30.11.2017. Yleisradio. Arkistoitu 30.11.2017.
  43. ↑ Venäjän presidentti Putin onnitteli presidentti Niinistöä – ”Niinistön linja sai laajan tuen” yle.fi. 29.1.2018. Yleisradio. Arkistoitu 29.1.2018.
  44. ↑ Niinistö, Sauli: Tasavallan presidentti Sauli Niinistön virkaanastujaispuhe eduskunnassa 1.3.2012. Yle. Arkistoitu 29.7.2013. Viitattu 5.3.2012.
  45. ↑ Presidentti Niinistö kehui Venäjän vaaleja Iltalehti. 5.3.2012. Arkistoitu 6.3.2012. Viitattu 5.3.2012.
  46. ↑ Niinistön ja Putinin ensimmäisen puhelun sisältö julki Iltasanomat.fi. 7.3.2012. Arkistoitu 8.11.2014. Viitattu 5.5.2014.
  47. ↑ Niinistö saapui Koreaan Iltalehti. 25.3.2012. Arkistoitu 26.3.2012. Viitattu 26.3.2012.
  48. ↑ Presidenttiparin Ruotsin-matka huipentui juhlavastaanottoon (digitilaajille) Helsingin Sanomat. 18.4.2012. Arkistoitu 6.5.2014. Viitattu 10.6.2012.
  49. ↑ Venäläiskenraali: Suomen Nato-jäsenyys olisi uhka Venäjän turvallisuudelle (digitilaajille) Helsingin Sanomat. 5.6.2012. Viitattu 31.7.2015.
  50. ↑ Presidentti Niinistö: Kenraali Makarovin analyysi oli väärä (digitilaajille) Helsingin Sanomat. 7.6.2012. Viitattu 30.6.2012.
  51. ↑ Putin samaa mieltä Makarovin kanssa Nato-kysymyksestä (digitilaajille) Helsingin Sanomat. 22.6.2012. Viitattu 30.6.2012.
  52. ↑ Raeste, Juha-Pekka: Niinistö haluaa alentaa palkkiotaan (digitilaajille) Helsingin Sanomat. 3.1.2013. Viitattu 28.1.2013.
  53. ↑ Niinistö ei ehdota yleisiä palkkojen pienennyksiä (digitilaajille) Helsingin Sanomat. 6.1.2013. Arkistoitu 27.7.2014. Viitattu 28.1.2013.
  54. ↑ Eduskunta hyväksyi presidentin palkka-alen (digitilaajille) Helsingin Sanomat. 27.2.2013. Arkistoitu 27.7.2014. Viitattu 10.3.2013.
  55. ↑ Linnan juhliin radikaaleja muutoksia – tanssit peruttu, lyhyet mekot tulevat Ilta-sanomat. 27.9.2013. Arkistoitu 28.9.2013. Viitattu 3.10.2013.
  56. ↑ Huhta, Kari: Niinistö saatteli presidentit yhteen (digitilaajille) Helsingin Sanomat. 20.8.2014. Arkistoitu 22.8.2014. Viitattu 26.8.2014.
  57. ↑ Nissinen, Kari: Niinistö Ukrainan-matkastaan: Avoimelle keskusteluyhteydelle ja viestien välittämiselle on tarvetta ((mukana Areenan välitämä osa haastattelusta)) 16.8.2014. YLE Uutiset. Arkistoitu 16.8.2014. Viitattu 16.8.2014.
  58. ↑ Ukrainan kriisistä Barroson ja Van Rompuyn kanssa 18.8.2014. Yle Uutiset. Arkistoitu 20.8.2014. Viitattu 18.8.2014.
  59. ↑ Sundqvist, Vesa: Niinistö virkaanastujaispuheessa: Ilmastonmuutoksen torjunta on lähivuosien tärkein asia 1.2.2018. Yleisradio. Arkistoitu 1.2.2018. Viitattu 1.2.2018.
  60. ↑ Kekkonen, Niinistö ja Koivisto ovat suomalaisten eniten arvostamat presidentit, sanoo tutkimus yle.fi. 6.1.2018. Yleisradio. Arkistoitu 8.3.2018.
  61. ↑ Presidentti Niinistö aikoo tavata Trumpin ja Putinin myös kahden kesken Yle. 28.6.2018. Arkistoitu 28.6.2018. Viitattu 3.7.2018.
  62. ↑ Presidentti Sauli Niinistö joutuu lonkkaleikkaukseen – Viime vuonna paljastui, että presidentillä on nivelkulumaa Iltalehti. Arkistoitu 10.2.2019. Viitattu 9.2.2019.
  63. ↑ Uutuuskirja vahvistaa: Nyrkkiselkkaus tulehdutti Marinin ja Niinistön välejä Iltalehti.fi. 25.10.2023. Viitattu 5.3.2024.
  64. ↑ Sharma, Leena: Arvon presidentti Suomen Kuvalehti. 5.10.2023. Viitattu 27.2.2024.
  65. ↑ Presidentti Niinistö: ”Suomen ja Yhdysvaltain puolustusyhteistyö syvenee – ei ole huono asia, jos Venäjä sen huomaa” Yle Uutiset. 5.3.2022. Arkistoitu 5.3.2022. Viitattu 5.3.2022.
  66. ↑ Stenroos, Maria: Sauli Niinistö ottaa vastaan EU-tehtävän: kirjoittaa raportin Euroopan kriisinkestävyydestä Yle Uutiset. 20.3.2024. Viitattu 20.3.2024.
  67. ↑ Alex af Heurlin: Helsingissä puhunut Mario Draghi raportistaan: EU-maiden yhteis¬velka on vain pieni osa kokonaisuutta Helsingin Sanomat. 26.9.2024. Helsinki: Sanoma Oyj. Viitattu 14.11.2024. (englanniksi)
  68. ↑ Jarno Hartikainen: Niinistön koukeroinen esitys jätti jälkeensä pettymyksen. Helsingin Sanomat, 31.10.2024, s. A8. Helsinki: Sanoma Oyj. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 14.11.2024.
  69. ↑ STT: Presidentti Niinistö Brysseliin – esittelee työnsä tulokset Ilta-Sanomat. 14.11.2024. Helsinki: Sanoma Oyj. Viitattu 14.11.2024. (suomeksi)
  70. ↑ a b Vimma, Tuomas: Porvarin paluu Image. 7/2005. Arkistoitu 24.12.2014. Viitattu 23.1.2012.
  71. ↑ a b Presidentti Niinistö kannattaa eutanasiaa (digitilaajille) Helsingin Sanomat. 26.5.2012. Viitattu 10.6.2012.
  72. ↑ a b c Niinistö Sauli (Internet Archive) Vaalikone.fi. Arkistoitu 29.12.2011. Viitattu 5.5.2014.
  73. ↑ Rysky Riiheläisen kolumni: Niinistön turvallisuuspoliittinen linja täyttää kolme vuotta Yle Uutiset. 27.11.2017. Viitattu 5.3.2024.
  74. ↑ Niinistön linja on vienyt Suomea pois puolueettomudesta Ulkopolitiikka. 22.5.2020. Viitattu 5.3.2024.
  75. ↑ Analyysi: Näin Alexander Stubb muuttaa Suomen linjaa – Sauli Niinistön vakauspolitiikka lentää lepikkoon Iltalehti. 1.3.2024. Viitattu 5.3.2024.
  76. ↑ Hämäläinen, Jyrki: Sauli Niinistö ei kaipaa Kekkoseksi Seinäjoen sanomat. 27.12.2011. Arkistoitu 5.5.2014. Viitattu 23.1.2012.
  77. ↑ Niinistö tahtoo kansanäänestyksen Natosta Yle Uutiset. 9.5.2008. Arkistoitu 29.7.2013. Viitattu 5.2.2009.
  78. ↑ Huusko, Markku: Näkökulma: Nyt se tuli, Sauli Niinistön Nato-kanta Uusisuomi.fi. 15.12.2017. Uusi Suomi. Arkistoitu 9.1.2018. Viitattu 9.1.2018.
  79. ↑ Presidentti Sauli Niinistö: Mahdollisen Nato-jäsenyyden vaatima kansan tuki on osoitettu kyselyissä Yle Uutiset. 30.3.2022. Arkistoitu 30.3.2022. Viitattu 4.5.2022.
  80. ↑ Näin presidentti ja pääministeri perustelevat liittymistä Natoon – lue sanasta sanaan Niinistön ja Marinin yhteinen, historiallinen lausunto Yle Uutiset. 12.5.2022. Arkistoitu 12.5.2022. Viitattu 12.5.2022.
  81. ↑ Presidentti Niinistö muistuttaa johtavansa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa Yle Uutiset. 28.5.2016. Viitattu 5.3.2024.
  82. ↑ Presidentti Sauli Niinistöltä kovaa puhetta MTV Uutisten erikoishaastattelussa: "Minun suuni yritetään selvästi saada tukkoon" mtvuutiset.fi. 14.7.2020. Viitattu 5.3.2024.
  83. ↑ Yle: Niinistö armahti vain yhden tuomitun (digitilaajille) Helsingin Sanomat. 17.1.2013. Arkistoitu 8.11.2014. Viitattu 28.1.2013.
  84. ↑ Armahdukset | Presidentti Sauli Niinistö armahti vantaalaisen tykkimiehen Helsingin Sanomat. 28.2.2024. Viitattu 2.3.2024.
  85. ↑ Presidentti Niinistö avioliittolaista: Asia on ihan selvä, näin eletään Yle Uutiset. Arkistoitu 3.12.2014. Viitattu 29.5.2019.
  86. ↑ Eduskunnan pöytäkirja PTK 15/1991 vp (PDF) 14.5.1991. Suomen Eduskunta.
  87. ↑ Kova syytös tv:ssä – näin Niinistö todella sanoi 14.5.1991 Uusi Suomi. 12.1.2012. Viitattu 28.7.2018.
  88. ↑ Suomen Eduskunta: Eduskunnan pöytäkirja 15/1991 (sivu 251) eduskunta.fi. 14.5.1991.
  89. ↑ [https://www.edilex.fi/mt/lavm19940004 LaVM 4/1994 - HE 365/1992 Lakivaliokunnan mietintö n:o 4 hallituksen esityksestä laiksi rikoslain väkisinmakaamista ja vapautta loukkaavaa haureutta koskevien säännösten muuttamisesta] 8.3.1994.
  90. ↑ OpusLex :: Asianomistajarikos ja virallisen syytteen alainen rikos www.opuslex.fi. Arkistoitu 18.6.2020. Viitattu 17.6.2020.
  91. ↑ Pohja, Jaana: Sauli Niinistö: Suomella töissä? MTV Uutiset. 23.1.2012. Arkistoitu 5.5.2014. Viitattu 5.5.2014.
  92. ↑ Asposalo, Keke: Sauli Niinistö teki pikavisiitin. Karkkilalainen, 23.11.2011, s. 5. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 31.7.2015.
  93. ↑ Ay-johtajat pillastuivat Niinistön lakkopuheista TS.fi. 12.1.2012. Arkistoitu 5.5.2014. Viitattu 5.5.2014.
  94. ↑ Sillantaus, Teppo: ”Jos minä olisin lapsi, ja äitini tai isäni joka aamu veisi minut päivähoitoon...” – Sauli Niinistö otti tiukasti kantaa lasten päivähoitoon eduskunnassa vuonna 1998 (digitilaajille) Helsingin Sanomat. 3.3.2018. Viitattu 7.3.2018.
  95. ↑ a b Miettinen, Tiina: Tasavallan juuret. Suomen presidenttien esipolvet. s. 140-141. Helsinki: Suomen sukututkimusseura, 2017. ISBN 978-952-5130-19-5
  96. ↑ Hämäläinen, Unto: Mäntyniemen nuori isäntä. Helsingin Sanomat. Kuukausiliite, 2012, nro 3.
  97. ↑ Waris, Olli: Sauli Niinistön Kari-veli kertoo: ”Äidin elämän tähtihetki” Iltalehti. 2.3.2012. Arkistoitu 4.3.2012. Viitattu 5.5.2014.
  98. ↑ Niinistön veljenpoika on vihreiden uusi tähti Ilta-Sanomat. 24.5.2004. Arkistoitu 14.12.2014. Viitattu 5.5.2014.
  99. ↑ Halikko, Kuttila, Kumio, 1932 (Lähde: Suomen maatilat III) (Haku ehdoilla Kunta: Halikko, Tila: Kumio) Sukutilat Webissä. Suomen maatalousmuseo Sarka. Viitattu 12.2.2019.
  100. ↑ Sauli Niinistö – yksinäinen susi Iltalehti. 14.12.2011. Arkistoitu 7.1.2012. Viitattu 31.10.2014.
  101. ↑ Sauli Niinistö kihlasi Tanja Karpelan! Iltasanomat. 26.11.2003. Arkistoitu 8.11.2014. Viitattu 5.5.2014.
  102. ↑ Kaunisto, J. A.: Tanja Karpela kihloihin viidennen kerran V2.fi. 4.11.2008. Viitattu 8.11.2014.
  103. ↑ Lehto, Mika: Niinistö puhuu nyt tsunamista Iltasanomat. 20.9.2007. Arkistoitu 22.5.2013. Viitattu 5.5.2014.
  104. ↑ Sauli Niinistö ja Jenni Haukio vihittiin Ilta-Sanomat. 3.1.2009. Viitattu 30.4.2020.
  105. ↑ Presidenttiparin vauva on syntynyt! Poika tuli iltalehti.fi. Viitattu 2.2.2018.
  106. ↑ Sauli Niinistön ja Jenni Haukion poika sai nimen Ilta-Sanomat. 7.4.2018. Arkistoitu 7.4.2018. Viitattu 7.4.2018.
  107. ↑ Tässä on Niinistön ja Haukion uusi koti - katso kuva! mtvuutiset.fi. 31.7.2009. Viitattu 14.9.2024.
  108. ↑ Noora Knapp: Sauli Niinistö ja Jenni Haukio muuttivat – arjessa on tapahtunut myös muita suuria muutoksia Ilta-Sanomat. 14.9.2024. Viitattu 14.9.2024.
  109. ↑ Hanna Vesala: Niinistön ja Haukion Lennu-koirasta tuli valtava Twitter-hitti maailmalla Ilta-Sanomat. 23.2.2017. Arkistoitu Viitattu 4.5.2022.
  110. ↑ Lennu kuoli pahanlaatuiseen kasvaimeen – ”presidenttiperhe suree syvästi” Iltalehti. 22.5.2021. Viitattu 23.5.2021.
  111. ↑ Presidenttiparin uusi koira Osku on harvinaisuus, jonka rotutovereita on Suomessa vain kourallinen – tällainen otus on tenterfieldinterrieri yle.fi. 29.8.2021. Yleisradio. Arkistoitu 29.8.2021. Viitattu 29.8.2021.
  112. ↑ Tikka, Juha-Pekka: Maailmalla uutisoidaan Suomen presidentin rullaluisteluista Verkkouutiset. 14.4.2015. Arkistoitu 1.10.2018. Viitattu 1.10.2018.
  113. ↑ Sauli Niinistön pinssistä tuli vaalien hittituote 28.12.2011. MTV Viihde. Arkistoitu 5.5.2014. Viitattu 5.5.2014.
  114. ↑ Sauli Niinistö Who Wants To Be A Millionaire Wiki. Viitattu 10.2.2024.
  115. ↑ Sauli Niinistö lahjoitti tekijänoikeuspalkkiot diakoniarahastolle Evl.fi. 10.9.2007. Arkistoitu 8.11.2014. Viitattu 8.11.2014.
  116. ↑ Niinistö: Pohjoismainen puolustusyhteistyö helpottaisi säästöpaineita (digitilaajille) Helsingin Sanomat. 6.2.2012. Arkistoitu Viitattu 11.2.2012.
  117. ↑ IS: Niinistö lahjoitti jättipotin hyväntekeväisyyteen Iltalehti. 25.10.2010. Arkistoitu 27.10.2010. Viitattu 11.2.2012.
  118. ↑ Schauman, Satu: ”Sauli Niinistö tehnyt arvokasta työtä.” Nykypäivä, 27.1.2012, nro 4. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 5.5.2014.
  119. ↑ Talola, Ville: Radio Dei kysyi ehdokkailta Jeesuksesta. Kotimaa24, 26.01.2012. Radio Dei kysyi ehdokkailta Jeesuksesta. (Arkistoitu – Internet Archive)
  120. ↑ Kuuluuko tasavallan presidentin toivottaa uudenvuodenpuheessaan Jumalan siunausta? Näin eri presidentit ovat vuorollaan toimineet Helsingin Sanomat. 30.12.2018. Viitattu 22.9.2020.
  121. ↑ Tasavallan presidentin Elefantin ritarikunnan vaakuna paljastettiin www.finland.dk. 14.9.2016. Suomen suurlähetystö, Kööpenhamina. Arkistoitu 30.1.2019. Viitattu 30.1.2019.
  122. ↑ Modtagere af danske dekorationer 2022. Kongehuset. Viitattu 14.5.2022. (tanska)
  123. ↑ forseti.is (Arkistoitu – Internet Archive)
  124. ↑ Cooperation with Finland is beneficial for the people of Lithuania President of the Republic of Lithuania. 14.5.2013. Arkistoitu 14.5.2022. Viitattu 14.5.2022. (englanniksi)
  125. ↑ Sauli Niinistö 2022. Vabariigi Presidendi Kantselei. Viitattu 14.5.2022. (eesti)
  126. ↑ Prezydenci Polski i Finlandii o dalszej współpracy ekonomicznej Oficjalna strona Prezydenta Rzeczypospolitej Polskiej. 31.3.2015. Arkistoitu 14.5.2022. Viitattu 14.5.2022. (puola)
  127. ↑ Le onorificenze della Repubblica Italiana 2022. Palazzo del Quirinale. Viitattu 14.5.2022. (italia)
  128. ↑ Volodymyr Zelenskyy awarded the President of Finland the Order of Prince Yaroslav the Wise of the I degree 23.8.2021. Embassy of Ukraine in the Republic of Finland. Arkistoitu 24.8.2021. Viitattu 17.3.2022. (englanniksi)
  129. ↑ Vuoden käyttäytyjä Tapaseura ry. Arkistoitu 24.6.2013. Viitattu 27.11.2013.
  130. ↑ Presidentti Niinistölle Suomen Tiedeseuran mitali 3.5.2013. Tasavallan presidentin kanslia. Arkistoitu 18.7.2014. Viitattu 9.5.2013.
  131. ↑ Tasavallan presidentti Sauli Niinistö vastaanotti von Hayek -talouspalkinnon Presidentti. 20.11.2013. Viitattu 29.5.2019.
  132. ↑ RUL:n kultainen ansiomitali luovutettiin tasavallan presidentti Sauli Niinistölle Suomen Reserviupseeriliitto ry. Arkistoitu 11.12.2019. Viitattu 9.9.2015.
  133. ↑ Paikallislehtien Antti-patsas presidentti Sauli Niinistölle 30.11.2020. Uutismediain liitto. Arkistoitu 30.11.2020. Viitattu 25.2.2022.
  134. ↑ Presidentti Niinistölle arvostettu tunnustuspalkinto Yhdysvalloissa 13.9.2022. Yle.fi. Arkistoitu 13.9.2022.
  135. ↑ President Niinistö fick danskt frihetspris Huvudstadsbladet. 20.11.2023. Viitattu 8.5.2024. (ruotsiksi)
  136. ↑ Ajankohtaista, Kunniatohtorit Maanpuolustuskorkeakoulu. Puolustusvoimat. Viitattu 3.12.2018.
  137. ↑ Sauli Niinistölle ja Greta Thunbergille merkittävä kunnianosoitus 20.3.2023. Ilta-Sanomat. Arkistoitu 20.3.2023.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Sauli Niinistö.
Wikisitaateissa on kokoelma sitaatteja aiheesta Sauli Niinistö.

Some:

Edeltäjä:
Riitta Uosukainen 		Kansallisen Kokoomuksen presidenttiehdokas
2006, 2012, 2018 		Seuraaja:
Alexander Stubb
Edeltäjä:
Pekka Hämäläinen 		Suomen Palloliiton puheenjohtaja
2009–2012 		Seuraaja:
Pertti Alaja
Kansallisen Kokoomuksen kansanedustajat
Kokoomuksen ehdokkaat Suomen presidentinvaaleissa

Valitsijamiesten vaali
1925: Hugo Suolahti | 1931: P. E. Svinhufvud | 1937: P. E. Svinhufvud | 1940: P. E. Svinhufvud | 1950: J. K. Paasikivi | 1956: Sakari Tuomioja | 1968: Matti Virkkunen | 1978: Urho Kekkonen | 1982: Harri Holkeri | 1988: Harri Holkeri
Eduskunnan suorittama vaali
1946: J. K. Paasikivi
Suora kansanvaali
1994: Raimo Ilaskivi | 2000: Riitta Uosukainen | 2006: Sauli Niinistö | 2012: Sauli Niinistö | 2018: Sauli Niinistö | 2024: Alexander Stubb

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Sauli_Niinistö&oldid=22841682#Yksityiselämä”