Sigismund

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee Puolan ja Ruotsin kuningasta. Muista samannimisistä henkilöistä, katso Sigismund (nimi).
Sigismund
Puolan kuningas
Valtakausi 19. elokuuta 1587 – 30. huhtikuuta 1632
Kruunajaiset 27. joulukuuta 1587
Edeltäjä Stefan Batory
Seuraaja Vladislav IV Vaasa
Ruotsin kuningas
Valtakausi 17. marraskuuta 1592 – 24. heinäkuuta 1599
Kruunajaiset 19. helmikuuta 1594
Edeltäjä Juhana III
Seuraaja Kaarle IX
Syntynyt 20. kesäkuuta 1566
Mariefred, Ruotsi
Kuollut 30. huhtikuuta 1632 (65 vuotta)
Varsova, Puola
Puoliso Anna Habsburg
Konstantia Habsburg
Lapset Anna Maria
Katarina
Vladislav IV
Katarina
Kristoffer
Juhana
Juhana II Kasimir
Juhana Albert
Karl Ferdinand
Alexander
Anna Konstantia
Suku Vaasa
Isä Juhana III
Äiti Katariina Jagellonica
Uskonto katolinen
Nimikirjoitus

Sigismund (puol. Zygmunt III Waza, liett. Zigmantas Vaza, ruots. Sigismund; 20. kesäkuuta 1566 Strängnäs, Ruotsi – 30. huhtikuuta 1632 Varsova, Puola-Liettua) oli Ruotsin kuningas vuosina 1592–1599 ja Puolan kuningas vuosina 1587–1632 nimellä Sigismund III Vaasa (Zygmunt III Waza).[1] Sigismund hävisi taistelun Ruotsin valtaistuimesta sedälleen Kaarle IX:lle mutta hallitsi Puolaa kuolemaansa asti.

Suku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sigismund oli Ruotsin kuninkaan Juhana III:n ja puolalaisen ruhtinattaren Katariina Jagellonican poika. Katariina oli Puolan kuninkaan Sigismund I:n tytär ja Sigismund II:n sisar ja kuului Jagiełło-sukuun. Sigismund oli katolilainen äitinsä mukaan. Hän syntyi vanhempiensa ollessa vankeudessa 1563–1567 Gripsholmin linnassa. Hänen sisarensa olivat kaksivuotiaana kuollut Isabella ja Anna Vaasa. Isänsä toisesta avioliitosta hänellä oli velipuoli Juhana.

Ruotsin kuninkaana

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Katso myös: Sigismundin ja Kaarlen valtataistelu

Ruotsin valtaistuimella Sigismundin kausi jäi varsin lyhyeksi, ja sitä varjosti jatkuva valtataistelu Kaarle-herttuan – Sigismundin sedän – kanssa. Suomen kannalta merkittävin Sigismundin kauden tapahtuma oli vuosina 1596–1597 käyty nuijasota, joka liittyi osaltaan taisteluun valtaistuimesta.

Sigismund kruunattiin kuninkaaksi syksyllä 1593 isänsä Juhana III:n kuoltua marraskuussa 1592. Sigismund oli jo aiemmin vuonna 1587 valittu Puolan kuninkaaksi. Kustaa Vaasan vuonna 1544 asettaman perintökuninkuussäädöksen vuoksi Sigismund oli periaatteessa Ruotsin laillinen kruununperijä.

Maan ylhäisaateli Kaarle-herttuan johdolla kuitenkin vastusti katolisen Sigismundin kruunausta. Luterilaisessa Ruotsissa katolisen Sigismundin pelättiin merkitsevän vastauskonpuhdistusta. Sigismund painostettiin allekirjoittamaan niin sanottu Uppsalan julistus, jossa Ruotsin todettiin pysyvän luterilaisena valtiona.

Sigismund ei koskaan saanut Ruotsia kunnolla valtaansa. Puolan valtiopäivät eli sejm antoi kuninkaalle luvan poistua maasta vain vuodeksi, eli Sigismund joutui pian jättämään Ruotsin Kaarle-herttuan sijaishallinnon käsiin. Kaarle-herttua ryhtyi nopeasti laajentamaan valtaansa ja horjuttamaan Sigismundin asemaa. Kaarle-herttua kaappasi vallan Arbogan valtiopäivillä vuonna 1597. Hän julistautui valtionhoitajaksi etenkin talonpoikien tuella.

Sigismund yritti palauttaa valtaansa Ruotsissa asein. Hänen joukkonsa nousivat maihin Ruotsin Kalmarissa syyskesällä 1598. Lähellä Linköpingiä 25. syyskuuta 1598 käydyssä ratkaisevassa Stångebron taistelussa Kaarlen joukot voittivat, ja Sigismund palasi Puolaan. Suomesta lähti Sigismundin tueksi Akseli Kurjen johtama armeija, mutta se ei ehtinyt paikalle ajoissa.

Linköpingin valtiopäivillä helmi–maaliskuussa 1600 tunnustettiin Kaarlen nousu valtaan. Samalla Sigismundin perillisten todettiin menettäneen oikeutensa Ruotsin kruunuun.

Suomesta tuli Kaarle-herttuan ja Sigismundin valtataistelun merkittävä näyttämö. Sigismundin Suomen käskynhaltijaksi nimittämä Klaus Fleming oli kuninkaan tärkein kannattaja. Nuijasodassa Kaarle-herttua tuki aktiivisesti kapinallisia. Vuosina 1597–1599 Kaarle-herttuan joukot ja Sigismundille uskolliset suomalaisjoukot kävivät useita taisteluita Turun linnasta ja Suomen hallinnasta. Suomalaisten asettumista Sigismundin kannalle tuki Pentti Renvallin mukaan ulkopolitiikka ja koettu ”idän vaara”. Suomessa uskottiin, että Puolan ja Ruotsin liitto olisi vahva turva Venäjää vastaan.

Puolan kuninkaana

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jo Sigismundin isä Juhana III oli turhaan pyrkinyt Puolan kuninkaaksi kahteen otteeseen. Kun se ei onnistunut, hän ryhtyi ajamaan tehtävään poikaansa. Myöhemmin Juhana III alkoi kuitenkin epäillä ratkaisun viisautta, sillä myös Ruotsin ylhäisaateli tuki kuninkuutta Puolassa siitä syystä, että se antaisi heille suuremman vallan Ruotsissa.

Sigismund valittiin Puolan kuninkaaksi vuonna 1587. Jakaantuneet valtiopäivät valitsivat itse asiassa kaksi kuningasta. Maaseutuaateli valitsi Sigismundin ja ylhäisaateli Habsburg-sukua oleva arkkiherttua Maximilianin. Sigismundia tukevat maaseutuaatelin joukot kuitenkin löivät taistelussa ylhäisaatelin Krakovan edustalla, ja Sigismundista tuli kuningas.

Kuninkaan valta oli Puolassa kaiken kaikkiaan heikko, ja lisäksi Sigismund III menetti pian maalaisaatelin tuen. Sigismund oli kuninkaana aluksi passiivinen, eikä hän esimerkiksi halunnut taistella Vironmaan liittämiseksi Puolaan, vaikka oli sitoutunut siihen kuninkaaksi noustessaan. Myöhemmin Sigismund aktivoitui, ja hänen asemansa vahvistui.

Sigismund III ei koskaan luopunut vaateistaan Ruotsin kruunuun vaan piti itseään kuolemaansa saakka Ruotsin oikeana hallitsijana.[2] Vuonna 1600 Puola yritti Sigismundin johdolla vallata Ruotsilta Vironmaan. Tämän jälkeen maiden välille puhkesi sota Liivinmaan omistuksesta. Sigismund kävi sotaa setäänsä Kaarlea (kuninkaana Kaarle IX) ja myöhemmin serkkuaan Kustaa II Adolfia vastaan Altmarkin välirauhaan vuoteen 1629 asti.

Sigismund ratsailla, Peter Paul Rubensin työhuone n. 1624.

Sigismund hämmensi osaltaan myös Venäjän sekasortoista tilannetta 1600-luvun alussa. Vuonna 1609 hän lähti sotaretkelle kohti Smolenskia. Kun Rurikien hallitsijasuku oli sammunut Venäjällä vuonna 1598, uudeksi tsaariksi oli useita tarjokkaita. Pajariduuma tarjosi tsaariutta Sigismundin pojalle Vladislaville, ja puolalaisjoukot jatkoivat kohti Moskovaa. Puolan joukot löivät ruotsalais-venäläisen armeijan 1610 ja pääsivät Moskovaan.[3] Puola miehitti Moskovan Kremliä pari vuotta, ja Vladislavin tsaarius olisi varmistunut, ellei Sigismund olisi vaatinut paikkaa itselleen. Kansannousun jälkeen puolalaiset ajettiin Moskovasta. Sotaretki jatkui vielä muutaman vuoden ja päättyi Puolalle edulliseen rauhaan vuonna 1618.

Puolan kuninkaana Sigismund muun muassa muutti maan pääkaupungin vuonna 1596 Krakovasta Varsovaan ja rakennutti sinne kuninkaanlinnan. Puolan ja Liettuan unionissa Varsova oli sopiva pääkaupungin paikka, sillä se oli suunnilleen puolivälissä Krakovan ja Vilnan välillä. Aivan kuninkaanlinnan viereen rakennettiin näyttävä Sigismund III Vaasan patsas.

Sigismund III:n merkittävimpiä päätöksiä oli maan katolisen ja ortodoksisen kirkon yhdistäminen uniaattikirkoksi Brestin unionissa vuonna 1596. Päätöksen mukaan maan ortodoksit säilyttivät tunnustuksensa mutta tunnustivat paavin yliherruuden.[4] 45 vuotta vallassa ollut Sigismund III on Puolan pitkäikäisimpiä hallitsijoita. Sigismundin seuraaja maan kuninkaana oli hänen poikansa Vladislav IV (Władysłav IV Waza).

Avioliitot ja lapset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sigismundin ensimmäinen puoliso Anna Itävaltalainen, Martin Kober n. 1595.

Sigismundin ensimmäisestä avioliitosta Anna Itävaltalaisen kanssa vuosina 1592–1598 syntyi viisi lasta, joista yksi eli aikuiseksi:

  • Anna Maria (1593–1600), kuoli kuusivuotiaana
  • Katariina (Katarzyna, k. 1594), kuoli kaksikuisena
  • Vladislav IV (Władysław, 1595–1648), Puolan kuningas vuodesta 1632
  • Katarina (Katarzyna, 1596–1597), kuoli alle vuoden ikäisenä
  • Kristoffer (Krzysztof, k. 1598), syntyi kuolleena ja Anna Itävaltalainen kuoli verenvuotoon
Sigismundin toinen puoliso Konstantia Itävaltalainen.

Sigismundin toisesta avioliitosta Annan nuoremman sisaren Konstantia Itävaltalaisen kanssa vuosina 1605–1631 syntyi seitsemän lasta:

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Keränen, Jorma: Kustaa Vaasa ja uskonpuhdistuksen aika, teoksesta Suomen historian pikkujättiläinen. Helsinki: WSOY, 1989. ISBN 951-0-14253-0
  • Hovi, Kalervo: Puolan historia. Helsinki: Otava, 1994. ISBN 951-1-11207-4
  • Renvall, Pentti: Baltian kysymyksen kriisi, teoksesta Suomen historian käsikirja I. Porvoo: WSOY, 1949.
  • Nuijasota, Kokkola.fi (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Mirkka Lappalainen: Pohjolan Leijona. Helsinki: Siltala, 2014. ISBN 978-952-234-242-3

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Zygmunt III Vasa (1566–1632)Polska.gov (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. ↑ Lappalainen, s. 34
  3. ↑ Jerzy Lukowski, W. H. Zawadzki: A concise history of Poland, s. 92. Cambridge University Press, 2006. ISBN 9780521618571 (englanniksi)
  4. ↑ Venäjä, slaavilaisten kansojen isoveli, Helsinki.fi, viitattu 24.11.2014

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Jussi Nuorteva: Sigismund (1566–1632) (maksullinen) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 23.6.2000. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  • Louise Stjernströmin (Carl Blinkin) teokset Kaarle ja Sigismund: I: Protestanttiko vai katolinen? ja II: Lehti kääntyy vapaasti ladattavina e-kirjoina Project Gutenbergiltä.
Edeltäjä:
Juhana III 		Ruotsin kuningas
1593–1599 		Seuraaja:
Kaarle IX
Edeltäjä:
Stefan Batory 		Puolan kuningas
1587–1632 		Seuraaja:
Vladislav IV
Kansainväliset
Kansalliset
Taiteenala
Henkilöt
Muut
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Sigismund&oldid=22630025”