Nimismies

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Nimismies eli vallesmanni oli historiallinen luottamustoimi. Nimismies oli talonpoika, joka oli valittu pitäjän luottamusmieheksi. Myöhemmin nimismiehiksi kutsuttiin poliisitoimesta maaseudulla vastanneita virkamiehiä.

Talonpoikaiset nimismiehet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimismies (alkuperäinen merkitys: nimitetty mies) tarkoitti talonpoikaa, joka oli valittu pitäjän luottamusmieheksi. Suomessa nimismiehiä alettiin nimittää virkoihin 1400-luvulla, kun maa jaettiin kihlakuntiin. Nimismies oli kruunun edustaja, jonka kanssa paikalliset asukkaat olivat eniten tekemisissä. Nimismiehen välityksellä asiat etenivät kihlakunnan kruununvoudille, maaherralle ja mahdollisesti keskushallintoon asti.[1] Pitäjien asukkaat valitsivat nimismiehensä itse keskuudestaan 1600-luvulle saakka, jolloin nimitysoikeus siirtyi maaherralle. Tässä yhteydessä nimismiehistä tuli säätyläisvirkamiehiä ja etäisyys tavallisiin talonpoikiin kasvoi. Talonpoikaistaustaiset nimismiehet korvattiin vähitellen aatelisilla. Autonomian aikana keskushallinto halusi kaventaa paikallista itsehallintoa ja sitoi nimismiehet selkeästi kruunun palvelijoiksi.[2]

Nimismiehen tehtävät näyttävät keskittyneen pitäjissä sukupolvesta toiseen samoille, vauraille taloille ja suvuille.[3] Näistä mainittaviin lukeutuu mm. Satakunnan alueella elänyt Takun suku.[4]

Nimismiehille kuului käräjien järjestäminen, verojen kokoaminen ja kruunun virkamiesten majoittaminen ja kyydittäminen. Hänen tehtäviinsä kuului myös hollikyydeistä ja kuljetuksista (esimerkiksi rikollisten kuljettamisesta) vastaaminen. Ennen erityisen jahtivoudin nimittämistä nimismies järjesti myös yhteiset suurpetojahdit karhujen ja susien kurissa pitämiseksi.[5][6]

Juhana III myönsi nimismiehille verovapauden, jolloin tehtävästä tuli entistä vetovoimaisempi.[7] Nimismiehen heikko palkkaus huolestutti sekä paikallisyhteisöä että kruunun korkeita edustajia. Ongelma kärjistyi, kun käräjäkapat annettiin vuoden 1720 määräyksellä nimismiehen sijaan kihlakuntien tuomareille ja lautakunnille. Käräjäkapat olivat muodostaneet huomattavan palkanlisän nimismiehille, joka tosin vapautui samalla käräjien järjestämisestä. Työtaakka tosin kasvoi muiden tehtävien lisääntyessä. Nimismiesten palkkausta parannettiin olennaisesti vasta autonomian aikana 1800-luvulla.[8]

Nimismiehen tehtävien myöhempi kehitys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nimismies Frans Fagerholm Sipoossa vuonna 1929

Myöhemmin nimismies oli virkamies, jonka tehtäviin kuului toimiminen poliisipäällikkönä, ulosottomiehenä, yleishallintovirkamiehenä sekä yleisenä syyttäjänä. Nimismiehen toimialueena oli aiemmin nimismiespiiri ja myöhemmin kihlakunta. Varsinkin ennen aikaan nimismiestä kutsuttiin myös ruotsin kielestä tulleella nimellä ”vallesmanni”. Nimismiesten virat lakkasivat vuoden 1996 kihlakuntauudistuksessa, ja tehtävät jakaantuivat poliisipäällikön, voudin tai kihlakunnansyyttäjän tehtäviksi. Uudistuksen jälkeen nimismiehiä toimi ainoastaan Pohjois-Suomen harvaan asutuilla seuduilla.[9]

Ennen 1990-luvun kihlakuntauudistusta niin sanotut vanhat kaupungit muodostivat kukin oman poliisipiirinsä, jonka johdossa oli poliisimestari. Näissä kaupungeissa, jotka käsittivät kaikki suurimmat Suomen kaupungit, alioikeutena toimi raastuvanoikeus ja syyttäjän tehtävää hoiti kaupunginviskaali. Väestökirjanpitoa ja ulosottotointa varten kaupungeissa oli maistraatti. Samaan aikaan maaseudun kunnat, entiset kauppalat ja muut niin sanotut uudet kaupungit kuuluivat kihlakuntarajojen mukaan muodostettuihin nimismiespiireihin, joitten johdossa oli nimismies. Hänen tehtävänään oli johtaa nimismiespiirin poliisilaitosta ja toimia aika ajoin istuttavilla käräjillä yleisenä syyttäjänä. Lisäksi hän hoiti ulosottotointa ja muita valtion paikallishallinnon asioita.[10] Seurakunnat hoitivat suurimman osan väestökirjanpidosta.lähde?

Kihlakuntauudistuksessa maaseudun ja kaupunkien ero poistettiin. Kaupungit yhdistettiin yleensä ympäröiviin kihlakuntiin ja kihlakuntien poliisilaitoksien johtoon nimitettiin poliisipäälliköt. Syyttäjinä toimivat kihlakunnansyyttäjät ovat päätoimisia. Raastuvanoikeudet ja kihlakunnanoikeudet lakkautettiin ja korvattiin käräjäoikeuksilla. Väestökirjanpito keskitettiin maistraatteihin. Tavoitteena uudistuksessa oli tehokkuuden ja oikeusturvan parantaminen. Erityisesti syyttäjälaitoksen eriyttäminen poliisista ajoi tätä tarkoitusta.[9]

Tämän päivän nimismies

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kihlakunnannimismies oli sen virkamiehen arvonimi, joka oli nimitetty kihlakunnan kihlakunnanviraston päälliköksi.[11] Kihlakunnannimismiehenä voi siis toimia yleinen syyttäjä, poliisipäällikkö, henkikirjoittaja (maistraatin päällikkö) tai kihlakunnanvouti (ulosottoyksikön päällikkö). Pohjois-Lapin kihlakunnissa nimismiehen tehtävä oli kuitenkin säilytetty entisellään, sillä näillä seuduilla tarvittavan henkilökunnan määrä on niin pieni, ettei ollut järkevää eriyttää tehtäviä toisistaan. Ne virkamiehet, jotka ennen uudistusta toimivat nimismiehen tai apulaisnimismiehen viroissa saivat edelleen käyttää nimismiehen titteliä, jos toimivat kihlakunnanvirastojen viroissa.[12]

Kihlakunnat lakkautettiin vuoden 2007 lopussa.[13].

Nimismiehet nimitti lääninhallitus. Kelpoisuusehtona oli oikeustieteen kandidaatin tutkinto sekä kokemus hallintotoimesta. Käytännössä kelpoisuusehdoksi muovautui varatuomarin arvo, jotta nimismies olisi kelvollinen syyttäjäksi. Lisäpisteitä sai valinnassa siitä, että tutkinnon pakollisena cum laude -työnä oli arvosana hallinto- tai prosessioikeudesta.lähde?

1980-luvulle saakka oli tyypillistä, että nimismiehen kesälomasijaisena toimi oikeustieteen ylioppilas, joka sai näin kokemusta valtionhallinnosta ja poliisityöstä.lähde?

Suomen Nimismiesyhdistys on nykyisin perinneyhdistys.[14]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata.
Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa.

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Kuisma, Markku: Helsingin pitäjän historia III. Isostavihasta maalaiskunnan syntyyn 1713-1865, s. 375. Vantaan kaupunki, 1991. ISBN 951-8959-12-9
  2. ↑ Kansallisarkisto: Arkistojen Portti portti.kansallisarkisto.fi.
  3. ↑ Yhteistä rahvasta, mutta ei tasapäistä. Teoksessa: Suomen historia, osa 2, Weilin + Göös 1985, s. 198
  4. ↑ Takku (1400-1800) - Biografiakeskus Kansallisbiografia. Viitattu 23.4.2019.
  5. ↑ Yksilö ja yhteiskunta. Teoksessa: Suomen historia, Weilin + Göös 1985, osa 2, s. 221
  6. ↑ Metsästys, hylkeenpyynti ja kalastus. Teoksessa: Suomen historia, osa 2, Weilin + Göös 1985, s. 371
  7. ↑ Takamaa hallinnolliseksi keskusalueeksi. Teoksessa: Suomen historia, osa 2, Weilin + Göös 1985, s. 275
  8. ↑ Kuisma, Markku: Helsingin pitäjän historia III. Isostavihasta maalaiskunnan syntyyn 1713-1865, s. 376–377. Vantaan kaupunki, 1991. ISBN 951-8959-12-9
  9. ↑ a b Valtioneuvoston selonteko kihlakuntauudistuksen toteutumisestaHaVM 6/2000 vp - VNS 1/1999 vp (Edilex)
  10. ↑ Asetus poliisin hallinnosta 359/1992
  11. ↑ Asetus kihlakunnanvirastosta A 859/1994 5§
  12. ↑ Asetus poliisin hallinnosta 15.3.1996/158 30 § (13.3.1998/183)
  13. ↑ Seija K. Pihl, Nimismiespiiristä syyttäjänvirastoon opinnäyte Pirkanmaan ammattikorkeakoulu 2009
  14. ↑ Diana Törnroos, Suomen Nimismiesyhdistys edunvalvojasta perinteen vaalijaksi, Juristiuutiset 14.12.2022, viitattu 5.10.2023

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Ylikangas, Heikki: Wallesmanni : kuusi vuosisataa kansan ja esivallan välissä. Helsinki: Suomen nimismiesyhdistys 1996. ISBN 952-90-7438-7

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Nimismies&oldid=22417858”