E. N. Setälä

E. N. Setälä
Kirkollis- ja opetustoimituskunnan päällikkö
Tokoin senaatti 26.3.1917–8.9.1917 Setälän senaatti 8.9.1917–27.11.1917 Svinhufvudin I hallitus 27.11.1917–27.5.1918 Paasikiven I hallitus 27.5.1918–27.11.1918
Edeltäjä	Anders Wirenius
Seuraaja	Mikael Soininen
Suomen opetusministeri
Tulenheimon hallitus 31.3.1925–31.12.1925
Edeltäjä	Lauri Ingman
Seuraaja	Lauri Ingman
Suomen ulkoasiainministeri
Kallion II hallitus 31.12.1925–13.12.1926
Edeltäjä	Karl Idman
Seuraaja	Väinö Voionmaa
Kansallisen Kokoomuksen puheenjohtaja
1920–1921
Edeltäjä	Hugo Suolahti
Seuraaja	Antti Tulenheimo
Kansanedustaja
22.5.1907–31.5.1909 1.3.1910–31.1.1911 1.11.1917–1.9.1927
Henkilötiedot
Syntynyt	27. helmikuuta 1864 Kokemäki
Kuollut	8. helmikuuta 1935 (70 vuotta) Tuusula
Arvonimi	valtioneuvos (1934)
Puoliso	Helmi Krohn (aviol. 1891 – ero. 1913) Kristiane Nicoline Thomsen (aviol. 1913)
Tiedot
Puolue	Kansallinen Kokoomuspuolue
Muut puolueet	Nuorsuomalainen Puolue (vuoteen 1918)
Koulutus	filosofian tohtori (1890)
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Nestor Emil (Emil Nestor, E. N.) Setälä (27. helmikuuta 1864 Kokemäki – 8. helmikuuta 1935 Helsinki) oli suomalainen kielen- ja kansanrunoudentutkija ja poliitikko.

Setälä toimi Helsingin yliopiston suomen kielen ja kirjallisuuden professorina vuosina 1893–1929, Turun yliopiston kanslerina vuosina 1926-1935 ja perustamansa tutkimuslaitoksen Suomen suvun johtajana vuodesta 1930. Setälän merkitys suomen ja suomalais-ugrilaisten kielten tutkijana sekä Suomen kulttuuri- ja kielipolitiikan muovaajana on ollut suuri.

Politiikassa Setälä edusti ensin nuorsuomalaisia ja sittemmin kokoomusta. Hän toimi viidesti Suomen opetusministerinä ja vaikutti runsaasti usean alan lainsäädäntöön. Syksyllä 1917 Setälä toimi lyhyen aikaa Suomen pääministeriä vastaavassa asemassa Senaatin talousosaston varapuheenjohtajana, ja myöhemmin Svinhufvudin senaatin jäsenenä hänen sanotaan suurelta osin kirjoittaneen Suomen itsenäisyysjulistuksen tekstin.

Varhaisvaiheet

E. N. Setälä oli Kokemäen Setälöitä, joiden suvun todennäköinen kantaisä on Kokemäen laamanninkäräjien lautamiehenä vuonna 1455 mainittu Heikki Sonni. Suvun tunnuksena on vanhoista puumerkeistä muunneltu Z-merkki, jonka pohjalta suku otti 1940-luvulla käyttöön taiteilija Germund Paaerin piirtämän vaakunamerkin. Suku viljeli Sonnin tilaa Sonnilan kylässä Kokemäellä. Samaan Setälän sukuun kuuluu äitinsä puolelta myös esimerkiksi tasavallan presidentti Alexander Stubb.

Setälän isä, ratsutilallinen Otto Setälä kuoli lavantautiin suurten nälkävuosien aikana vuonna 1867. Setälän kasvattivat täti ja tämän mies, joka kuului Branderin sivistyssukuun. E. N. Setälä osoittautui niin lahjakkaaksi, että hänet lähetettiin Hämeenlinnan lyseoon. E. N. Setälän veljiä olivat Harjavallan ja Kokemäen kirkkoherrana toiminut lääninrovasti Edvard Optatus Setälä (1857–1911) sekä pitkäaikainen Harjavallan kunnanvaltuutettu talousneuvos Otto Heribert Setälä (1868–1971).

Akateeminen ura

Setälä tuli tunnetuksi jo lyseovuosinaan, sillä hän laati opettajansa Arvid Genetzin rohkaisemana vain 16-vuotiaana teoksen Suomen kielen lauseoppi (1880). Tätä teosta luettiin pitkälle 1900-luvun jälkipuoliskolle asti Suomen oppikouluissa äidinkielen kieliopin oppikirjana, samoin kuin Setälän myöhemmin kirjoittamaa Suomen kielen oppikirjaa, jälkimmäistä tosin Kaarlo Niemisen ja Aulis Ojajärven myöhemmin uudistamana. Suomen kielen lauseopin ensimmäisen painoksen esipuheessa Setälä sanoo kirjansa olevan pääasiassa Adolf Waldemar Jahnssonin vuonna 1871 julkaistusta tohtorinväitöskirjasta lyhennetty ja yksinkertaistettu versio. Setälän tavoitteena oli saattaa vaikeatajuinen tieteellinen teksti oppikirjaksi sopivaan muotoon, missä tavoitteessa hän hyvin nuoresta iästään huolimatta onnistuikin. Myöhemmistä laitoksista maininta teoksen riippuvuussuhteesta Jahnssonin kirjaan jäi pois, mikä antoi tutkija Fred Karlssonille aiheen syyttää Setälää plagioinnista.

Setälä opiskeli yliopistossa kielitiedettä ja valmistui filosofian kandidaatiksi vuonna 1885 saaden laudaturin suomesta, latinasta ja sanskriitista sekä vertailevasta kielentutkimuksesta. Hänen väitöskirjansa suomen kielen modusten ja tempusten kehityksestä valmistui vuoden 1886 lopussa. Hän käytti väitöskirjassaan nuorgrammaattista tutkimusmetodia ensimmäisenä Suomessa. Vuosina 1888–1890 Setälä teki tutkimusmatkoja liiviläisten, vepsäläisten ja vatjalaisten pariin, ja matkoilta keräämänsä aineiston pohjalta hän ryhtyi valmistelemaan itämerensuomalaisten kielten vertailevaa äännehistoriaa, jonka konsonantteja käsittelevä ensimmäinen osa ilmestyi vuonna 1891.

Setälä kilpaili August Ahlqvistin kuoleman jäljiltä vapautuneesta Helsingin yliopiston suomen kielen professorin virasta Arvid Genetzin kanssa, mikä myrkytti opettajan ja oppilaan välejä. Kun suomen kielen professuuri jaettiin vuonna 1893, Genetzistä tuli fennougristiikan professori ja Setälästä suomen kielen professori. Vaikka kumpikin kilpahakija näin sai professorin viran, tuli nimenomaan Setälästä se mies, joka määritteli Suomen kielitieteen ohjelman vuosikymmeniksi. Hän alkoi myös ensimmäisenä käyttää suomen kieltä yliopiston konsistorin istunnoissa.

Setälä hahmotteli laajan suomen kieltä ja suomalais-ugrilaisia kieliä koskevan keruu- ja julkaisuohjelman, joka on sittemmin pitkälti toteutunut. Muun muassa aloitteet Suomen murteiden sanakirjan, Suomen etymologisen sanakirjan ja Karjalan kielen sanakirjan toimittamisesta teki Setälä.

Setälä oli Kaarle Krohnin kanssa perustamassa tieteellistä aikakauskirjaa Finnisch-ugrische Forschungenia ja toimitti sitä vuodesta 1901 alkaen. Hän oli aloittamassa myös teoksen Suomen kansan vanhat runot toimittamista.

Setälän pysyvimmät tieteelliset ansiot liittyvät suomalais-ugrilaisten kielten äännesuhteiden selvittämiseen. Hänen laatimansa Yhteissuomalainen äännehistoria (Yhteissuomalainen äännehistoria I–II. Konsonantit 1890–1891) on säilyttänyt asemansa fennougristiikan klassisena tutkimuksena. Siinä annettiin ensi kertaa kohtuullisen luotettava kuva itämerensuomalaisten kielten ja tärkeimpien suomalais-ugrilaisten kielten konsonantistossa ilmenevistä äännesuhteista. Suomalais-ugrilaisten kielten vokaalihistoriaa Setälä ei kuitenkaan kyennyt selvittämään. Hän kannatti pitkään virheelliseksi osoittautunutta astevaihteluteoriaa, joka oli saanut innoituksena indoeurooppalaisten kielten tutkimuksesta. Setälä oli mukana selvittämässä samojedikielten suhdetta suomalais-ugrilaisiin kieliin, ja kansanrunoudentutkimuksen alalta hän julkaisi muun muassa teoksen Sammon arvoitus (1932).

Poliittinen toiminta

Setälä kannatti nuorempana Suomalaisen puolueen politiikkaa ja avusti Uusi Suometar -lehteä vuosina 1891–1899. Hän toimi Valvojan toimittajana ja päätoimittajana vuosina 1897–1905. Routavuosien aikaan hän liittyi perustuslaillisiin nuorsuomalaisiin, joiden puoluehallintoon kuului vuodesta 1902 alkaen. Setälä oli Helsingin kaupunginvaltuuston jäsenenä vuosina 1903–1906 sekä valtiopäivillä pappissäädyssä 1904 ja 1905 ja kuului eduskuntauudistuksen valmistelleeseen komiteaan. Hän oli kansanedustajana vuosina 1907–1909, 1910–1911 ja 1917–1927 ja eduskunnan perustuslakivaliokunnan ensimmäinen ja moninkertainen puheenjohtaja. Hän oli myös edustajana kirkolliskokouksessa vuosina 1898, 1903 ja 1918.

Keväällä 1917 muodostettuun Tokoin senaattiin Setälä tuli kirkollistoimituskunnan päälliköksi eli ”opetusministeriksi”. Sosialidemokraattien erottua senaatista saman vuoden syksyllä Setälä johti jäljelle jäänyttä ”tynkäsenaattia” eli Setälän senaattia kolmen kuukauden ajan virkaa tekevänä puheenjohtajana. Hän jatkoi kirkollistoimituskunnan johdossa myös itsenäisyyssenaattina tunnetussa Svinhufvudin senaatissa sekä sitä seuranneessa Paasikiven senaatissa. Setälän on sanottu suurelta osin kirjoittaneen tekstin Suomen itsenäisyysjulistukseen, ja hän laati myös sen yhteydessä eduskunnalle annetun tasavaltaisen hallitusmuotoesityksen, joka ei kuitenkaan vielä toteutunut. Vuoden 1919 hallitusmuodon presidentinvaalia koskenut kohta, jonka mukaan ensimmäisen presidentin valitsisi eduskunta ja myöhemmät erityinen valitsijamieskokous, perustui Setälän suuressa valiokunnassa tekemään kompromissiehdotukseen. Mielipiteiltään kulttuuriliberaalina Setälä oli panemassa liikkeelle muun muassa oppivelvollisuus- ja uskonnonvapauslakia, joiden toteutuminen kuitenkin viivästyi vuoteen 1921.

Setälä järjesti myös Suomen ortodoksisen kirkon "kansallistamisen" eli sen erottamisen vuonna 1917 Moskovan patriarkaatin alaisuudesta ja kytkemisen Suomen toiseksi valtionkirkoksi. Hän yritti uudelleen järjestää vielä roomalaiskatolisenkin kirkon asemaa, mutta huonommalla menestyksellä. Kun Suomen ortodoksinen kirkko 1923 liittyi Konstantinopolin patriarkaatin alaisuuteen, Setälä edusti Konstantinopoliin matkustaneessa, ekumeenisen patriarkan luo menneessä lähetystössä Suomen valtiovaltaa, ja hänelle annettiin tehtävän ajaksi täysvaltaisen ministerin asema. Muut edustajat olivat rovasti Sergei Solnstsev, Viron arkkipiispa Aleksanteri sekä Suomen uudeksi apulaispiispaksi valittu virolainen pastori Herman Aav.

Vuoden 1918 valtiomuotokiistan aikana Setälä siirtyi monarkistien puolelle ja päätyi siten kokoomukseen, jonka puheenjohtajana hän toimi vuosina 1920–1921. Setälä oli keskeinen vaikuttaja hahmoteltaessa Suomen kielipolitiikan periaatteita ja vaikutti suuresti yliopistolakien ja tekijänoikeuslain syntyyn. Kokoomuksen oppositioasema siirsi hänet syrjemmälle päätöksenteosta, mutta hän palasi vuonna 1925 opetusministeriksi Tulenheimon hallitukseen. Sitä seuranneeseen Kallion II hallituksessa hän oli ulkoministerinä. Tätä seurasi lyhyehkö diplomaattiura Suomen lähettiläänä Kööpenhaminassa ja samanaikaisesti myös Budapestissa vuosina 1927–1930.

Muita ansioita

Setälä toimi Kustannusosakeyhtiö Otavan alkuaikoina sen johtokunnassa kirjallisena neuvonantajana. Hän oli perustamassa Suomen suku -tutkimuskeskusta, joka myöhemmin yhdistettiin Kotimaisten kielten tutkimuskeskukseen. Setälän panos oli keskeinen myös perustettaessa Turun yliopistoa.

Viimeiset vaiheet

Setälä valittiin vuonna 1926 J. R. Danielson-Kalmarin seuraajana yksityisen suomenkielisen Turun yliopiston kansleriksi, missä tehtävässä jatkoi kuolemaansa asti. Vielä 1930-luvulla häntä konsultoitiin asiantuntijana Helsingin yliopiston kielisuhteita uudistettaessa.

Setälä vihittiin kunniatohtoriksi vuonna 1909 Leipzigin, 1911 Kristianian, 1924 Tarton sekä 1933 Budapestin yliopistossa. Hän sai Suomessa valtioneuvoksen arvonimen vuonna 1934.

Setälä omisti 1920-luvun alusta alkaen Toimela-nimisen 60-hehtaarisen tilan Tuusulassa aivan Jean Sibeliuksen Ainolan, Juhani Ahon Aholan sekä Järnefeltien Suvirannan naapurissa. Ennen Setälän aikaa kyseinen maatila oli nimeltään Lepola. Setälä muutti kuitenkin kiinteistön nimen Toimelaksi, koska hän piti sitä Lepola-nimeä paremmin perheelleen sopivana. Setälän kuoleman jälkeen Suomen Pyhäkouluyhdistys osti tilan ja perusti sille Luther-opisto-nimisen kansanopiston. Ennen Setälän aikaa Toimelan (eli Lepolan) tilan oli omistanut muun muassa arkkiatri Otto Hjelt.

Setälä kuoli vuonna 1935 junassa matkalla Helsingistä Järvenpäähän. Setälä on haudattu Helsinkiin Hietaniemen hautausmaalle valtiollisin hautajaisin. Hautakiven on pystyttänyt Suomalais-Ugrilainen Seura ja siihen on kuvattu lentäviä joutsenia.

Perhe

Setälä meni vuonna 1891 naimisiin professori Julius Krohnin tyttären, kääntäjä, kirjailija ja toimittaja Helmi Krohnin kanssa, mutta liitto päättyi eroon vuonna 1913. Heidän lapsiaan olivat monilahjakkuus Vilho Setälä, arkkitehti Salme Setälä ja kirjailija Annikki Setälä. Pian eron jälkeen Setälä meni toisiin naimisiin tanskalaisen professori Vilhelm Thomsenin tyttären Kristianen kanssa.

Talonpoikaistaustainen E. N. Setälä, joka nai professorin tyttären, edusti perheineen nousevaa keskiluokkaa ja 1800–1900-luvun henkistä murrosta.

Tutkimus ja muistaminen

Setälä vuonna 1964 julkaistussa postimerkissä. Oikeassa alakulmassa Setälän suvun puumerkki Z.

Setälän tutkijanuraakin merkittävämpi oli hänen panoksensa paradigmaa luovana tieteen organisoijana. Setälä oli autoritäärinen ja kiistelty hahmo, ja tämä näkyy myös hänestä julkaistussa materiaalissa. Setälää ovat tutkineet useat henkilöt, ja hänestä on julkaistu monia kirjoja, kuten Saara Peltolan kirja vuodelta 1998 E. N. Setälä – Kansallinen vaikuttaja, Fred Karlssonin vuodelta 2000 oleva teos E. N. Setälä vaarallisilla vesillä. Tieteellisen vallankäytön, käyttäytymisen ja perinteen analyysi sekä Vesa Vareksen ja Kaisa Häkkisen 2001 ilmestynyt kirja Sanan valta. E. N. Setälän poliittinen, yhteiskunnallinen ja tieteellinen toiminta.

Kokemäelle pystytettiin 1998 kuvanveistäjä Lauri Astalan tekemä Setälän elämäntyötä symboloiva muistomerkki Kielioppi, joka esittää maahan juurtunutta kirjaa, jonka juurista kasvaa kielioppiteosta kannattelevia joonialaisia pylväitä.

Teokset

• Suomen kielen lauseoppi, 1880
• Munapoika, 1882 (murrekeräys Satakunnan alueelta)
• Lauseopillinen tutkimus Koillis-Satakunnan kansankielestä, 1883
• Yhteissuomalaisten klusiilien historia, 1890 (virkaväitöskirja)
• Yhteissuomalainen äännehistoria I–II. Konsonantit, 1890–1891
• Sammon arvoitus: Isien runous ja usko: 1. (”Suomen suku” laitoksen julkaisuja. 1. Somistanut Kalle Carlstedt) Helsinki: Otava, 1932.
• Yhteissuomalainen äännehistoria III. Vokaalit, 1937

Lähteet

• Autio, Veli-Matti: Setälä, Emil Nestor Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 5.1.1998. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. (luettavissa myös Biografiasammossa)

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta E. N. Setälä Wikimedia Commonsissa

• Lisää luettavaa aiheesta E. N. Setälä on Wikiaineistossa
• E. N. Setälä Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
• E. N. Setälä Suomen ministerit. Valtioneuvosto.
• Äänite E. N. Setälästä Yle Arkistossa (Arkistoitu – Internet Archive)
• Suomen itsenäisyysjulistus 6.12.1917, jonka teksti on pääosin Setälän kirjoittama. Viitattu 5.3.2011.
• E.N. Setälä 375 humanistia -sivustolla 21.2.2015, Helsingin yliopiston humanistinen tiedekunta

Edeltäjä: Oskari Tokoi

Suomen senaatin puheenjohtaja 1917

Seuraaja: Pehr Evind Svinhufvud

Edeltäjä: Anders Wirenius Lauri Ingman

Suomen opetusministeri 1917−1918 (Kirkollis- ja opetustoimikunnan päällikkö) 1925

Seuraaja: Mikael Soininen Lauri Ingman

Edeltäjä: Gustaf Idman

Suomen ulkoasiainministeri 1925–1926

Seuraaja: Väinö Voionmaa

Suomen pappissäädyn valtiopäivämiehet

Nuorsuomalaisten kansanedustajat

Kansallisen kokoomuspuolueen kansanedustajat