Tämä on lupaava artikkeli.

Mauno Rosendal

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Mauno Rosendal
Magnus Rosendal
Edvard Isto, Rehtori Mauno Rosendal, 1902.
Edvard Isto, Rehtori Mauno Rosendal, 1902.
Henkilötiedot
Syntynyt8. syyskuuta 1848
Hämeenkyrö
Kuollut21. lokakuuta 1917 (69 vuotta)
Oulu
Ammatti opettaja, rehtori, kirjailija, kansanedustaja
Vanhemmat Adolf Fredrik Rosendal ja Eva Matilda Holmberg
Puoliso Alma Karolina Helsingius
Lapset Minna Matilda, Lauri Fredrik ja Eva Aili Maria
Kirjailija
Aikakausi 1887–1917
Aiheet historia, uskonto
Esikoisteos Kertomuksia kirkkohistorian alalta I Vanha aika.(1887)
Pääteokset Suomen herännäisyyden historia XIX:llä vuosisadalla. Osat I-IV. (1902-1917)
Aiheesta muualla
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta
Osa artikkelisarjaa
Herännäisyys
Liikkeen perustaja, maallikkosaarnaaja Paavo Ruotsalainen
Henkilöitä
1800-luku

1900-luku

Liike
Paikat
Media
Kulttuuri
Lisää aiheesta

Magnus (Mauno) Rosendal (8. syyskuuta 1848 Hämeenkyrö – 21. lokakuuta 1917 Oulu) oli suomalainen kansanedustaja, herännäisjohtaja, kirjailija, poliitikko ja opettaja. Mauno (Magnus) Rosendalin vanhemmat olivat Eva Matilda Holmberg ja Adolf Fredrik Rosendal, Tampereen yläalkeiskoulun rehtori.[1] Mauno Rosendal oli naimisissa vuodesta 1876 Alma Karolina Helsingiuksen kanssa. Heidän poikansa oli toimittaja ja tarkastaja Lauri Rosendal. [2]

Rosendal opiskeli filosofian kandidaatiksi, hankki opettajanpätevyyden ja toimi Oulussa oppikoulun opettajana ja rehtorina. Omana aikanaan Rosendal tuli kansallisesti tunnetuksi ensimmäisen sortokauden suomalaisaktivistina, joka joutui maastakarkotettuna oleskelemaan Ruotsissa. Palattuaan hän osallistui vuosien 1905–1906 säätyvaltiopäiville. Eduskuntaan hänet valittiin kerran, vuoden 1908 vaaleissa.

Rosendalilla oli voimakas uskonnollinen vakaumus. Hän liittyi herännäisyyteen ja toimi aktiivisesti yhteistyössä Wilhelmi Malmivaaran kanssa muun muassa Hengellisessä Kuukauslehdessä ja Kustannusosakeyhtiö Herättäjässä. Rosendalin kirjallisen tuotannon pääteos on neliosainen herännäisyyden historia.

Opinnot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rosendal kävi lukion Hämeenlinnassa ja tuli ylioppilaaksi 1868. Hän opiskeli pääaineenaan yleistä historiaa ja muina aineina muun muassa filosofiaa, kirjallisuutta, latinaa ja suomea. Filosofian kandidaatin tutkinnon hän suoritti vuonna 1873. Valmistuttuaan hän hoiti yhden lukuvuoden isänsä opettajanvirkaa Tampereella ja ryhtyi samalla hankkimaan uskonnonopettajan pätevyyttä opiskelemalla dogmatiikkaa, etiikkaa ja kirkkohistoriaa. Lukuvuonna 1874–1875 hän kuunteli uskonnonopetusta ja antoi näytetunteja Helsingin ruotsalaisessa normaalilyseossa. Koulun rehtori ja uskonnonopettaja oli nuorena herännäispappien joukkoon kuulunut Alfred Kihlman, joka arvioi Rosendalin opetustaidot erinomaisiksi.[3] Syksyllä Rosendal ryhtyi taas hoitamaan isänsä virkaa ja pääsi vasta seuraavana keväänä suorittamaan teologisten aineiden tutkinnon ja antamaan opetusnäytteet uskonnon lehtorin virkoja varten. Kasvatusopin tutkinnon hän suoritti keväällä 1877.[4]

Koulumies

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pian opettajaksi pätevöidyttyään Rosendal nimitettiin Oulun ruotsalaisen lyseon uskonnon ja ruotsin lehtoriksi. Opetustyönsä ohella hän osallistui suomenkielisen opetuksen kehittämiseen. Hän oli jäsenenä uuden Oulun suomalaisen yksityislyseon johtokunnassa ja vuonna 1879 perustetun Oulun suomalaisen tyttökoulun johtokunnassa. Lisäksi hän ylläpiti suomalaista valmistavaa koulua lyseota ja tyttölyseota varten.[5]

Oulun suomalaisen klassisen lyseon vastaavaan tehtävään Rosendal siirtyi 1888 toimien vuodesta 1890 kyseisen koulun rehtorina. Innokkaana suomalaisuusmiehenä Rosendal halusi luoda Ouluun venäläisvaikutteisesta valtiovallasta riippumattomamman koulun niin tytöille kuin pojille. Hänen aktiivisen toimintansa ansiosta perustettiin vuonna 1902 yksityinen suomenkielinen Oulun suomalainen yhteiskoulu, jonka ensimmäisenä rehtorina hän toimi kuolemaansa saakka eli vuoteen 1917. Rosendalin opetustoiminnalle on sanottu olleen tyypillistä syvä uskonnollisuus ja isänmaanrakkaus. Rehtorintoimensa alkuvuosina hän oli ankara ja kiivastui helposti, mutta saattoi myös pyytää oppilailta kiivastumistaan anteeksi. Myöhemmin hänen luottamuksensa oppilaisiin kasvoi ja vastakkainasettelu lieveni.[6]

Herännäisjohtaja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mauno Rosendalin lapsuuskodin uskonnollisuus oli lähellä herännäisyydestä erkaantunutta evankelisuutta. Rosendalin isä muun muassa avusti evankelisen liikkeen johtohahmoa F. G. Hedbergiä kirjallisissa töissä. Rosendalin vanhemmat varoittelivat poikaansa pietismistä, jota nimitystä tuohon aikaan käytettiin herännäisyydestä.[7]

Syvempi uskonnollinen vakaumus Rosendalille kehittyi kuitenkin vasta hänen Oulun-vuosinaan, jolloin hänen elämäänsä ahdistivat niin läheisten kuolemat kuin taloudelliset vaikeudetkin. Hänelle läheisiä uskonnollisia persoonallisuuksia olivat Augustinus, Martti Luther ja Søren Kierkegaard. Suuren uskonnollisen murroksen aiheutti Rosendalien seitsenvuotiaan tyttären kuolema 1886.[8]

Mauno Rosendal joutui herätysliikkeiden kanssa tekemisiin Ouluun muutettuaan. Lestadiolaisuus levisi 1870- ja 1880-luvuilla voimakkaasti ja sillä oli paljon kannattajia Oulussakin. Eräässä artikkelissaan Rosendal arvioi lestadiolaisuuden lahkoksi ja näkee sen käsityksissä muiden protestanttisten lahkojen tavoin yhtymäkohtia katolisuuteen. Samalla hän toteaa, että lahkolaisten keskuudessa on paljon todellista kristillisyyttä, josta kirkon muilla jäsenillä olisi oppimista.[9]

Herännäisyyteen Rosendal sai tuntumaa Oulussa 1880-luvun alussa, jolloin perheen tuttavapiiriin kuuluivat mm. J. I. Berghin tytär Mimmi Bergh sekä N. G. Malmbergin tytär Lydia Theslöff. Tyttären kuoleman jälkeen Rosendalit alkoivat osallistua Oulun heränneiden seuroihin, joissa luettiin Raamatun lisäksi heränneiden suosimia Anders Nohrborgin, Björkqvistin ja Berghin postilloita. Samoihin aikoihin Rosendal erkani Oulun seurapiirielämästä. Hän tutustui myös Kiuruvedellä apupappina työskentelevään Wilhelmi Malmivaaraan, joka oli N. G. Malmbergin poika.[10]

1890-luvulle tultaessa Rosendalin yhteydet etenkin Kalajokilaakson herännäisyyteen tiivistyivät.[11] Hänestä tuli varsin pian herännäisliikkeen keskeinen henkilö yhdessä Wilhelmi Malmivaaran kanssa. Uskonnollisen kirjallisuuden julkaisutoimintaa varten hän yhdessä Malmivaaran kanssa teki aloitteen kustannusosakeyhtiön perustamisesta hengellisen kirjallisuuden, kuten vanhojen postillojen, julkaisemista varten. Kustannusosakeyhtiö Herättäjä perustettiin Ylivieskassa 6. heinäkuuta 1892. Rosendalista tuli yhtiön johtokunnan ensimmäinen puheenjohtaja. Vuonna 1893 hän ryhtyi Malmivaaran rinnalla toimittamaan tämän 1888 perustamaa Hengellistä Kuukauslehteä. Rosendal oli Herättäjän vuosijuhlien vakiopuhujia.[12] Rosendal oli Kalajoen rovastikunnan maallikkoedustajana kirkolliskokouksessa 1893, jonka keskeisiä kysymyksiä oli katekismuksen uudistaminen. Rosendal kannatti uudistusesitystä.[13]

Herännäisyyden historioitsija

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rosendal tuli tunnetuksi laajasta uskonnollisten kirjojen tuotannostaan. Hänen ensimmäinen teoksensa oli Sananen kiusatuille sieluille, joka ilmestyi Herättäjän kustantamana jouluksi 1892. Rosendalin uskonnollisista teoksista tunnetuin lienee vuonna 1889 ilmestynyt Silmäyksiä ristin tien salaisuuteen Johannes Kastajan elämäkerran valossa, josta on ilmestynyt neljä painosta, uusin 1982.

Hänen pääteoksenaan pidetään laajaa neliosaista historiateosta, joka käsittelee herännäisyyden vaiheita 1800-luvulla. Suomen herännäisyyden historia XIX:llä vuosisadalla ilmestyi vuosina 1902–1917.

Rosendal alkoi suunnitella kirkkohistoriaan liittyviä kirjallisia töitä jo 1880-luvun alkupuolella. Hänen ensimmäisenä hankkeenaan oli aluksi kansantajuinen kirkkohistorian esitys, myöhemmin kirkkohistoriaan liittyvien kertomusten kokoelma. Kaksiosainen Kertomuksia kirkkohistorian alalta ilmestyi 1887 ja 1890.[14]

Herännäishistorian aineiston keruu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Herännäisyyden historiateoksen kirjoittaminen alkoi herännäisyyteen liittyvän muistitiedon keruulla, jota varten senaatti oli myöntänyt apurahan. Rosendal teki ensimmäisen ja pisimmän keräysmatkansa vuonna 1896. Hänen käyntikohteitaan Pohjanmaalla olivat Ylivieska, Alavieska, Kalajoki, Nivala, Haapajärvi ja Pyhäjärvi. Savossa hän kävi Lapinlahdella, Kuopiossa sekä Nilsiässä. Savosta Rosendal matkusti Karjalaan käyden Liperissä, Joensuussa, Jaakkimassa, Kirvussa, Viipurissa, Taipalsaarella ja Lappeenrannassa. Sieltä hän matkusti Porvooseen ja Helsinkiin arkistotutkimuksia varten. Helsingistä hän jatkoi Hämeenlinnan kautta Turkuun, josta käsin hän kävi keräämässä tietoja rukoilevaisuudesta. Ensimmäisellä matkallaan Rosendal tapasi muun muassa Paavo Ruotsalaisen tyttären, Jonas Laguksen vävyn ja Lauri Stenbäckin sisaren. Karjalassa hän sai tietoja muun muassa Henrik Renqvististä ja J. F. Berghistä. Helsingissä hän tutustui Juhani Ahoon, joka tarjosi oman kirje- ja aineskokoelmansa Rosendalin käytettäväksi. Porvoossa suorittamiensa arkistotutkimusten perusteella hän päätyi rajamaan työnsä parhaiten tuntemaansa 1800-luvun herännäisyyteen, koska varhaisemman herännäisyyden käsittely olisi aineiston laajuuden ja hajanaisuuden takia ollut liian työlästä. Toisen matkan Rosendal suoritti saman vuoden kesällä Kainuuseen käyden Kajaanissa, Ristijärvellä ja Sotkamossa.[15]

Teoksen kirjoittaminen ja vastaanotto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Opettajantoimi ja poliittinen toiminta veivät Rosendalin aikaa niin paljon, että sai sen ensimmäisen osan painokuntoon vasta syksyllä 1901. Kirja ilmestyi 1902. Sen ruotsinkielinen käännös ilmestyi 1903. Teos sai pääasiassa kiittäviä arvioita sekä herännäisyyden piiristä että sen ulkopuolelta. Uudessa Suomettaressa kirjan arvosteli Yrjö-Koskinen ja Päivälehdessä Juhani Aho. Kummankin arvion sävy oli myönteinen. Yrjö-Koskinen katsoi kuitenkin Matthias Akianderin aineskokoelman nojalla, että Rosendal yliarvioi Lapinlahden Savojärvellä vuonna 1796 ilmenneen hurmoskohtauksen merkitystä. Aho oli omassa arviossaan samalla kannalla. Vartijassa kirjoittanut kirkkohistorioitsija, piispa Herman Råbergh olisi odottanut pietismin historiallisen taustan parempaa selvitystä.[16]

Historiateoksen toisen osan valmistelua haittasi Rosendalin karkotus maasta vuonna 1902 tammikuuhun 1905 asti. Mukaansa Uppsalaan Rosendal sai kirjoitustyöhön tarvittavat kirjat ja lähdeaineistot. Toinen osa ulottuu vuoteen 1844 eli evankelisen suunnan eroon asti. Osa ilmestyi vihkoina, joista viimeinen julkaistiin 1911. Arvostelut olivat suopeita.[17]

Kolmas osa kattoi vuodet 1845–1852. Se käsittelee Paavo Ruotsalaisen viimeisiä vuosia ja N. G. Malmbergin asemaan kohdistunutta kiistelyä, jonka tuloksena suurin osa papeista erosi liikkeestä. Kiistanalainen aihe näkyy kolmannen osan saamissa arvosteluissa. Arvostelijoista Vartijaan kirjoittanut L. H. Sandelin ja Kotimaan Antti J. Pietilä moittivat Rosendalia objektiivisuuden puutteesta ja liiasta myötämielisyydestä Malmbergia kohtaan. Pääosin Pietilä suhtautui teokseen myönteisesti.[18]

Neljännen osan Rosendal kirjoitti jo vanhuuden väsymystä tuntien. Käsikirjoitus valmistui helmikuussa 1917 työn kestettyä 21 vuotta. Edellisen osan saaman kritiikin vaikutuksesta hän käsitteli nyt Malmbergia kriittisemmin, mikä herätti kummastusta herännäispiireissä ja sai Malmbergin tyttären Julia Rantasen kirjoittamaan Rosendalille mielipahaa moittivan kirjeen. Pääosin suhtautuminen oli kuitenkin herännäisyyden piirissäkin myönteistä.[19]

Rosendalin historiateos on hänen kirjallinen päätyönsä. Herännäisyyden julkisuuskuvaa tutkinut tohtori Ilkka Huhta arvioi, että teoksella on edelleen tutkimuksellista arvoa ainutlaatuisten perimätietojen säilyttäjänä. Se toi myös herätysliikkeet osaksi kansallista historiankirjoitusta.[20]

Poliittinen vaikuttaja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mauno Rosendal tuli kansallisesti näkyväksi hahmoksi ensimmäisen sortokauden aikana. Poliittisesti hän oli venäläistämispolitiikkaa vastustavan perustuslaillisen ryhmän eturivin miehiä sekä kagaalin jäsen. Hän organisoi tuomiorovasti A. G. Wallinin kanssa vuonna 1901 nimienkeruun senaatille osoitettuun adressiin, jolla vastustettiin uutta asevelvollisuuslakia. Adressiin kertyi yli 90 000 nimeä, niistä kolmannes Oulun läänistä. Vaikka laki astui voimaan, Rosendalin innostamiin kutsuntalakkoihin osallistui Oulun läänistä peräti 84 % asevelvollisista.[21]

Toiminta kagaalissa johti Rosendalin karkotukseen. Marraskuussa 1902 hän toimi Helsingissä kagaalin järjestämän salaisen kansalaiskokouksen puheenjohtajana. Vuoden 1903 alussa hän myönsi asian kouluylihallituksen sitä häneltä tiedusteltua. Tästä syystä hänet määrättiin pyytämään eroa virastaan, mihin Rosendal ei suostunut. Heinäkuussa hän karkotuskäskyn saatuaan matkusti Tukholmaan. Syyskuussa kenraalikuvernööri Bobrikov erotti hänet virasta.[21][22]

Maanpakolaisvuotensa Rosendal vietti pääosin Uppsalassa kirjoittaen herännäisyyden historiaa. Sen lisäksi hän osallistui suomalaisten poliittiseen toimintaan. Hän kävi Uppsalasta käsin kreivi Carl Mannerheimin ja Eugène Wolffin kanssa Darmstadtissa jättämässä keisari Nikolai II:lle karkotettujen adressin, joka käsitteli Venäjän Suomen-politiikkaa. Vuonna 1904 hän toimi puheenjohtajana Bodenin kokouksessa. Hän osallistui myös maanalaisen Fria ord -lehden toimittamiseen. Suomeen Rosendal palasi tammikuussa 1905. Suurlakon aikana Mauno Rosendal oli Oulussa työväestön ja säätyläisten muodostaman kansanvaltuuskunnan puheenjohtaja[21][22]

Rosendal oli porvarissäädyssä Oulun edustaja valtiopäivillä 1905–1906.[23] Perustuslaillisuuden poliittiseen hajoamiseen pettyneenä hän ei asettunut ehdolle ensimmäisissä yksikamarisen eduskunnan vaaleissa. Eduskuntaan hänet valittiin vuoden 1908 vaaleissa Oulun eteläisestä vaalipiiristä nuorsuomalaisten listoilta.[22][24][25]

Kirjallinen tuotanto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Kertomuksia kirkkohistorian alalta I Vanha aika. K. F. Kivekäs. Oulu 1887.
  • Silmäyksiä ristin tien salaisuuteen Johannes Kastajan elämäkerran valossa. WSOY 1889.
  • Kertomuksia kirkkohistorian alalta II Keski-aika. K. F. Kivekäs. Oulu 1890.
  • Sureeko Suomi Jumalan mielen mukaan? WSOY. Porvoo 1891.
  • Sananen kiusatuille sieluille. Herättäjä 1892.
  • Samuel Herran majassa. Herättäjä 1894.
  • Suomen herännäisyyden historia XIX:llä vuosisadalla. Ensimmäinen osa 1796–1835. 408 s. Oulu: Herättäjä 1902.
  • Den finska pietismens historia i XIX:de århundradet. Första delen 1796–1835. Ruots. n. Lilius. Uleåborg: Herättäjä 1903.
  • Suomen herännäisyyden historia XIX:llä vuosisadalla. Toinen osa 1836–1844. 577 s. Oulu: Herättäjä 1905–1911.
  • Suomen herännäisyyden historia XIX:llä vuosisadalla. Kolmas osa 1845–1852. 585 s. Oulu: Herättäjä 1912.
  • Herran tuli. 244 s. WSOY 1914.
  • Suomen herännäisyyden historia XIX:llä vuosisadalla. Neljäs osa 1853–1900. 639 s. Oulu: Herättäjä 1915–1917.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Kustaa Hautala: Oulun kaupungin historia IV, 1976, ISBN 951-9327-00-2.
  • Huhta, Ilkka: "Täällä on oikea Suomenkansa". Körttiläisyyden julkisuuskuva 1880–1918. Suomen kirkkohistoriallinen seura, 2001. ISBN 952-5031-20-9
  • Kares, Olavi: Heränneen kansan vaellus 1, s. 420–450. (Mauno Rosendalin elämä ja työ vuoteen 1900) Helsinki: WSOY, 1941.
  • Kares, Olavi: Heränneen kansan vaellus 4, s. 160–188. (Mauno Rosendalin historiatyö) Helsinki: WSOY, 1947.
  • Karjalainen, Heikki: Rehtori Mauno Rosendal. (Oulun Suomalaisen yhteiskoulun vuosikertomus 1917–1919.) web.archive.org. Viitattu 24.3.2012.
  • Kirstinä, Mauri: Mauno Rosendal Suomen politiikassa 1900-1905. web.archive.org. Viitattu 24.3.2012.
  • Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio. Koulun historia. web.archive.org. Viitattu 24.3.2012.
  • V. A. Koskenniemi: Onnen antimet – Lukuja elämäni kirjasta, 1935.
  • Mauno Rosendal Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
  • Mustakallio, Hannu: Jumalan johtama lakko, s. 163–176. (Teoksessa Kansa kaikkivaltias. Suurlakko Suomessa 1905) Jyväskylä: Teos, 2008. 978-951-851-167-3
  • Oravala, Aukusti: M. Rosendal. Porvoo: WSOY, 1922.

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Oravala 1922, s. 15–16.
  2. ↑ Ylioppilasmatrikkeli 1853–1899 : Maunu Rosendal
  3. ↑ Oravala 1922, s. 21–34.
  4. ↑ Oravala 1922, s. 40–47.
  5. ↑ Oravala 1922, s. 48–54.
  6. ↑ Oravala 1922, s. 99–103.
  7. ↑ Kares 1941, s. 421, 431
  8. ↑ Oravala 1922, s. 70–.
  9. ↑ Oravala 1922, s. 60–61.
  10. ↑ Oravala 1922, s. 77–81
  11. ↑ Oravala 1922, s. 88–90.
  12. ↑ Kares 1941, s. 434–436 ja Oravala 1922, s. 90–93
  13. ↑ Oravala 1922, s. 105–108
  14. ↑ Oravala 1922, s. 74–75 ja 79–80.
  15. ↑ Kares 1947, s. 160–165
  16. ↑ Oravala 1922, s. 109–120, 131–134 ja Kares 1947, s. 166–171
  17. ↑ Kares 1947, s. 171–174
  18. ↑ Kares 1947, s. 174–179
  19. ↑ Kares 1947, s. 180–188
  20. ↑ Huhta 2001, s. 26–27
  21. ↑ a b c Kirstinä, Mauri: Mauno Rosendal Suomen politiikassa 1900-1905. web.archive.org. Viitattu 24.3.2012.
  22. ↑ a b c Oravala, Aukusti: Mauno Rosendal. (Kansallinen elämäkerrasto) Porvoo: WSOY, 1932.
  23. ↑ Sigurd Nordenstreng: Porvarissäädyn historia Suomen valtiopäivillä 1809–1906: Osa V, s. 287–288. Helsinki: Otava, 1921.
  24. ↑ Mauno Rosendal Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
  25. ↑ Mustakallio, Hannu: Jumalan johtama lakko, s. 163–176. (Teoksessa Kansa kaikkivaltias. Suurlakko Suomessa 1905) Jyväskylä: Teos, 2008. 978-951-851-167-3

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Mauno_Rosendal&oldid=22807361”