Allan Serlachius

Allan Serlachius

Carl Allan Serlachius (vuodesta 1935 Särkilahti; 21. maaliskuuta 1870 Porvoo – 10. joulukuuta 1935 Helsinki) oli suomalainen oikeustieteilijä, poliitikko ja tuomari. Hän toimi Helsingin yliopiston rikosoikeuden ja oikeushistorian professorina vuosina 1902–1917, korkeimman oikeuden oikeusneuvoksena vuosina 1923–1935 sekä senaattorina, valtiopäivämiehenä ja kansanedustajana.

Elämä

Serlachius valmistui ylioppilaaksi Hämeenlinnan lyseosta vuonna 1888. Hän valmistui Helsingin yliopistosta, tuolloin nimeltään Keisarillinen Aleksanteri-Yliopisto, filosofian kandidaatiksi 1890 sekä molempain oikeuksien kandidaatiksi 1893 ja tohtoriksi vuonna 1898. Hän sai varatuomarin arvon vuonna 1896.

Vuonna 1902 Serlachius nimitettiin Helsingin yliopiston rikosoikeuden ja oikeushistorian professoriksi. Hän toimi myös yliopiston vararehtorina vuosina 1915–1917. Akateemisten tehtävien ohella Serlachius osallistui pappissäädyn edustajana vuosien 1904 ja 1905 säätyvaltiopäiville ja oli Suomalaisen puolueen kansanedustaja vuosina 1914–1917. Vuonna 1917 Serlachius erosi professorin virasta ja siirtyi senaattoriksi Tokoin senaatin ja sen toimintaa jatkaneen Setälän tynkäsenaatin siviilitoimituskunnan päälliköksi. Vuosina 1918–1919 Serlachius toimi diplomaatin tehtävissä ensin asiainhoitajana ja sitten erikoislähettiläänä Kristianiassa ja osallistui myös Suomen edustajana rauhanneuvotteluihin Euroopassa. Serlachius laati oikeusministeriön toimeksiannosta ehdotuksen uudeksi rikoslain yleiseksi osaksi vuonna 1920 ja erityiseksi osaksi vuonna 1922, mutta tämä ehdotus ei johtanut uuden rikoslain säätämiseen vaikkakin siitä sittemmin toteutettiin joitain osia. Vuonna 1923 Serlachius nimitettiin korkeimman oikeuden jäseneksi, ja hän toimi tässä virassa kuolemaansa asti vuonna 1935.

Serlachius toimi Suomalaisen Lakimiesyhdistyksen puheenjohtajana vuosina 1911–1913 ja 1923–1924 sekä yhdistyksen julkaiseman Lakimies-lehden päätoimittajana vuosina 1903–1917 ja 1923–1935. Hänen mukaansa on nimetty yhdistyksen vuodesta 2000 alkaen jakama Allan Serlachius-Särkilahti -palkinto. Serlachius toimi Vakuutus Oy Pohjolan ja Kansallis-Osake-Pankin hallintoneuvostojen jäsenenä sekä Alfred Kordelinin säätiön hallituksen jäsenenä ja asiamiehenä. Hänet valittiin Suomalaisen Tiedeakatemian jäseneksi vuonna 1908.

Allan Serlachius kuului Serlachiusten sukuun. Hän meni namisiin Jeanie Eva Salvesenin kanssa vuonna 1902, ja heillä oli neljä lasta. Korkeimman oikeuden oikeusneuvos Julian Serlachius oli hänen veljensä ja teollisuusneuvos Risto Särkilahti oli hänen poikansa.

Oikeustieteelliset ja kriminaalipoliittiset näkemykset

Serlachius sai paljon vaikutteita rikosoikeuden sosiologisesta koulukunnasta, joko korosti rikosoikeuden yhteiskunnallisia yhteyksiä ja erityisestävää kriminaalipolitiikkaa, minkä johdosta hänen oikeustieteelliset käsityksensä poikkesivat monista muista ajan suomalaisista oikeustieteilijöistä. Hän ei kuitenkaan täysin hylännyt vanhemman klassisen koulukunnan näkemyksiä eikä katsonut näiden koulukuntien välillä olevan perustavanlaatuisia eroja. Serlachiuksen mukaan rikosoikeudellisen järjestelmän oikeutus perustuu sen välttämättömään yhteiskuntaa hyödyttävään tehtävään eri inhimillisten etujen yhteensovittamisessa, jonka lopputulos eli rikosoikeuden sisältö määräytyy yhteiskunnassa vallitsevien voimasuhteiden mukaan, ja rangaistuksilla tulee tavoitella sekä yleisestävää että erityisestävää vaikutusta. Rikosoikeusoppi oli Serlachiuksen mukaan sekä oikeudellis-teknillinen tiede että yhteiskunnallinen tiede, sillä rikoksella ja rangaistuksella oli sekä oikeudellinen että yhteiskunnallinen puoli. Serlachiuksen varhaiset tutkimukset, kuten hänen rikoksentekijän käsitystä tekonsa oikeudenvastaisuudesta syyllisyyden edellytyksenä käsitellyt väitöskirjansa, edustivat teoreettista käsiteanalyysia, kun taas hänen myöhempi tuotantonsa oli kriminaalipoliittisesti painottunnutta.

Serlachius käsitteli aktiivisesti kriminaalipoliittisia ja myös yhteiskuntapoliittisia kysymyksiä etenkin toimittamassaan Lakimies-lehdessä. Hän kannatti muun muassa ehdollisten ja kestoltaan epämääräisten vankeusrangaistusten, päiväsakkojärjestelmän sekä nuoria rikoksentekijöitä, vaarallisia rikoksensuusijoita ja mielisairaita koskevien erityisseuraamusten käyttöönottoa ja kuolemanrangaistuksesta luopumista. Hän kannatti yhteiskunnallisia uudistuksia ja suomen kielen aseman vahvistamista sekä arvosteli sisällissodan jälkeen perustettujen valtiorikoksoikeuksien toimintaa ja kieltolakia. Elämänsä loppupuolella Serlachiuksen kriminaali- ja yhteiskuntapoliittiset näkemykset muuttuivat konservatiivisemmiksi.

Teoksia

• Bristande lagkunskap och dess inverkan på straffbarheten enligt finsk rätt, väitöskirja. 1898
• Straff och skadestånd. Helsingfors 1901
• Mitä supistuksia väkijuomaliikkeeseen nähden voivat kaupungin valtuusmiehet nykyään voimassa olevan lain perustuksella tehdä? Esitelmä Ylioppilaiden Raittiusyhdistyksen kokouksessa 12 päivänä marraskuuta 1905. Raittiuden ystävät, Helsinki 1905
• Suomen rikosoikeuden oppikirja, osa 1: Yleiset opit. Otava 1909. (2. painos 1919, 3. painos Bruno Salmialan ja Brynolf Honkasalon tekemin täydennyksin ja korjauksin 1940, 4. tark. painos 1945, 5. painos 1947, 6. tark. painos 1951.)
• Kansantajuinen lakiasiain käsikirja, toimittajat J. B. Saraste, F. O. Lilius, J. K. Paasikivi, Allan Serlachius. WSOY 1910
• Lainopin alkeet: Helppotajuisesti esittänyt Allan Serlachius. WSOY 1910
• Suomen rikosoikeuden oppikirja, osa 2, 1. puolisko. Otava 1912, 2. painos 1924–1926
• Suomen rikosoikeuden oppikirja, osa 2, 2. puolisko. Otava 1914, 2. painos 1924–1926
• Suomen rikosoikeus pääpiirteittäin. Tietosanakirja Oy, Helsinki 1917
• Ehdotus uudeksi rikoslaiksi, osa 1: Yleinen osa. Valtioneuvosto, Helsinki 1920
• Henkeen ja ruumiilliseen koskemattomuuteen kohdistuvat rikokset laadittavassa rikoslaissa. Helsinki 1921
• Ehdotus uudeksi rikoslaiksi: Oikeusministeriön toimeksiannon johdosta. Valtioneuvosto, Helsinki 1922
• Alkoholikysymys yhteiskunnallis-eetillisenä lainsäädäntöprobleemina. Täysikiellottoman kansanraittiuden edistämisliitto, Helsinki 1923
• Luonnos laiksi väkijuomain valmistuksesta, maahantuonnista ja kaupasta. Helsinki 1924
• La justice en Finlande: Réponse à M. Georg Branting. Statsrådet, Helsingfors 1925
• Suomen alkoholikysymys huutaa ratkaisua. Täysikiellottoman kansanraittiuden edistämisliitto, Helsinki 1930

Kirjallisuutta

• Holmberg, Håkon: (Keisarillisen) Suomen senaatin talousosaston puheenjohtajat, jäsenet ja virkamiehet 1909–1918 – elämäkerrallinen luettelo. Helsinki, 1964.

Aiheesta muualla

• Allan Serlachius Suomen kansanedustajat. Eduskunta.

Suomen pappissäädyn valtiopäivämiehet