Tämä on lupaava artikkeli.

Johan Mauritz Nordenstam

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Johan Mauritz Nordenstam
Johan Mauritz Nordenstam maamarsalkan sauvan kanssa, Konstantin Makovskin maalaama muotokuva vuodelta 1865.
Johan Mauritz Nordenstam maamarsalkan sauvan kanssa, Konstantin Makovskin maalaama muotokuva vuodelta 1865.
Senaatin talousosaston varapuheenjohtaja
29. huhtikuuta 1858 – 8. kesäkuuta 1882[1]
Edeltäjä Lars Gabriel von Haartman
Seuraaja Edvard Gustaf af Forselles
salkuton senaattori
11. toukokuuta 1848 – 29. huhtikuuta 1858[1]
Henkilötiedot
Syntynyt21. syyskuuta 1802[1]
Tukholma[1]
Kuollut8. kesäkuuta 1882 (79 vuotta)[1]
Helsinki[1]

Johan Mauritz Nordenstam (21. syyskuuta 1802 Tukholma, Ruotsin kuningaskunta – 8. kesäkuuta 1882 Helsinki, Suomen suuriruhtinaskunta) oli suomalainen vapaaherra ja Venäjän armeijassa palvellut jalkaväenkenraali, joka toimi Suomen senaatin talousosaston varapuheenjohtajana vuosina 1858–1882, pidempään kuin kukaan toinen. Virka vastasi nykyistä Suomen pääministeriä, mikä tekee Nordenstamista Suomen ylivoimaisesti pitkäaikaisimman ”pääministerin”. Poliittisena vaikuttajana hän oli vanhoillinen hallitsijan oikeuksien suojelija.

Nordenstam oli myös Uudenmaan läänin kuvernööri vuosina 1847–1858, Helsingin keisarillisen yliopiston sijaiskansleri vuosina 1847–1855 sekä salkuton senaattori vuosina 1848–1858. Hän hoiti useita kertoja lyhytaikaisesti Suomen kenraalikuvernöörin tehtäviä ja oli kolmasti säätyvaltiopäivien maamarsalkkana.

Elämänvaiheet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sotilasura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nordenstamin vanhemmat olivat everstiluutnantti Carl Johan Nordenstam (1754–1823) ja Maria Charlotta Standertskjöld (1776–1807).[1] Hänen isoisänsä, göteborgilaiseen Swart-sukuun kuulunut pääsotatuomari Carl Fredrik Swart oli aateloitu vuonna 1751 nimellä Nordenstam. Isä palveli 1780-luvulta alkaen Viaporissa, toimi Leskikuningattaren henkirykmentin komentajana ja siirtyi useiden ruotsalaisten upseerien tavoin Suomen sodan jälkeen Suomen suuriruhtinaskunnan alamaiseksi. Äiti oli suomalaista Standertskjöld-aatelissukua.[2][3]

Nordenstam lähti isänsä tukemana sotilasuralle. Käytyään Pietarin kymnaasia hän pääsi vuonna 1818 Haapaniemen kadettikouluun, jonka lakkauttamisen jälkeen hän siirtyi uuteen Haminan kadettikouluun ja valmistui sieltä vänrikiksi vuonna 1823. Hän aloitti palveluksensa keisarillisen seurueen majoitusosaston (sittemmin Venäjän yleisesikunta) alaisuudessa ja sai vuonna 1826 ylennyksen alikapteeniksi. Vuonna 1828 hän osallistui Turkin sotaan ja hänet ylennettiin luutnantiksi. Hän oli mukana muun muassa Šumlan linnoituksen piirityksessä.[1]

Vuodesta 1829 Nordenstam palveli 18 vuoden ajan Kaukasiassa. Hänet ylennettiin vuonna 1831 alikapteeniksi, vuonna 1832 kapteeniksi, vuonna 1836 everstiluutnantiksi, vuonna 1839 everstiksi ja vuonna 1843 kenraalimajuriksi. Hän oli vuosina 1838–1843 Kaukasian alueen linjajoukkojen ja Mustanmeren joukkojen päämajoitusmestari, vuosina 1843–1845 linjajoukkojen komentaja ja Mustanmeren joukkojen esikuntapäällikkö sekä vuosina 1845–1846 Kaukasian armeijan esikuntapäällikön apulainen. Rajaseudun vuoristoheimoja vastaan käydyn sodan aikana Nordenstam kunnostautui myös useissa Avarian alueella Dagestanissa käydyissä taisteluissa, kuten Akhulgon linnoituksen piirityksessä. Hän toimi syyskuusta 1846 kevääseen 1847 Stavropolin kuvernementin siviilikuvernöörinä, mutta hänen ankara johtamistapansa ei tyydyttänyt paikallisia asukkaita ja hänet kutsuttiin takaisin Pietariin.[1]

Kuvernööri, sijaiskansleri ja senaattori

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nordenstam palasi Suomeen vuonna 1847, kun Suomen kenraalikuvernööri Aleksandr Menšikovin kanslian päällikkönä Pietarissa toiminut Konstantin Fischer tarjosi hänelle virkaa Uudenmaan läänin kuvernöörinä ja ministerivaltiosihteeri Alexander Armfelt toista Helsingin yliopiston sijaiskanslerina.[2] Nordenstam suostui kumpaankin tarjoukseen, joten hänet nimitettiin kuvernööriksi kesäkuun alussa ja virkaatekeväksi sijaiskansleriksi lokakuun lopussa.[1] Hänet haluttiin varsinkin sijaiskanslerina kenraalikuvenööri Menšikovin luottomieheksi, joka valvoisi kaikkea epäilyttävää poliittista kehitystä yliopistolla. Nimityksen yhteydessä sijaiskanslerin valtaoikeuksia lisättiin, jotta Nordenstam voisi tehokkaammin puuttua pieniinkin asioihin.[4] Hänen virkansa sijaiskanslerina vakinaistettiin helmikuussa 1849. Toukokuussa 1848 hänet nimitettiin myös senaatin talousosaston jäseneksi sekä sensuuriylihallituksen pääjohtajaksi.[1]

Vaikka Nordenstam hoitikin useaa virkaa yhtä aikaa, hän painotti sijaiskanslerin tehtäviä. Sotilaana hän uskoi ajalle tyypilliseen kuriin ja järjestykseen ja piti tarkasti silmällä kaikkea toimintaa, joka voitaisiin Pietarissa tulkita epäilyttäväksi. Tämä vastasikin keisari Nikolai I:n hallinnon periaatteita. Nordenstam myös raportoi ahkerasti kotimaan mielialoista ja tapahtumista Armfeltille Pietariin.[2] Hyödyntämällä kaksoisrooliaan kanslerina ja kuvernöörinä Nordenstam onnistui estämään ”Euroopan hullun vuoden” 1848 tapahtumien leviämisen Suomeen ja varmistamaan suomalaisten pysymisen uskollisina tsaarinvallalle. Ylioppilaiden levottomuus saatiin kanavoitua Fredrik Cygnaeuksen järjestämään, Helsingin Kumtähden kentällä 13. toukokuuta pidettyyn Floran päivän juhlaan, joka oli luonteeltaan vaaraton isänmaallisuuden ilmaus.[2] Nordenstam osallistui itsekin tapahtumaan ja sai osakseen ylioppilaiden suosionosoitukset.[5]

Vuonna 1850 levitetty pilakuva, jossa Nordenstam on kuvattu ylioppilaita valvovan inspehtorin kuvitteellisessa univormussa.

Nordenstam paheksui ylioppilaiden liian vapaamielistä elämäntapaa, pukeutumista ja ravintolaelämää ja tahtoi puuttua varsinkin viimeksi mainittuun. Huonoon käytökseen liittyneet tapaukset lisääntyivät kevään 1849 aikana, eikä Nordenstam luottanut sen jälkeen enää ylioppilaiden poliittiseenkaan lojaaliuteen.[6] Hänen mielestään kuria yliopistolla oli tiukennettava, jotta länsieurooppalaiset vapaamieliset aatteet eivät pääsisi leviämään.[1] Vuonna 1849 hänet asetettiin johtamaan komiteaa, jonka oli tarkoitus uudistaa yliopiston säännöksiä, mutta tehtävä peruttiin pian ja siirrettiin C. G. Mannerheimille.[7] Nordenstam valmisteli kuitenkin vuonna 1850 hyväksytyn uuden kurinpitosäännöstön, joka teki univormun käytöstä pakollista ylioppilaille ja johon sisältyi niin sanottuun pedellijärjestelmään siirtyminen. Siinä olisi asetettu erityinen viranomainen valvomaan ylioppilaita kuuden vahtimestarin arvoisen pedellin avustuksella. Nordenstam sai esityksellä vastaansa sekä ylioppilaat että konsistorin. Aloittaessaan tehtävänsä pedellit joutuivat heti halveksunnan kohteiksi.[8]

Kun Nordenstam erotti joukon teatterissa huonosti käyttäytyneitä ylioppilaita, konsistori syytti häntä muotovirheestä, sillä hän oli ohittanut muun yliopiston halinnon. Vastakkainasettelu ylioppilaiden kanssa paheni näiden boikotoidessa tanssiaisia, jotka Nordenstam järjesti vuoden 1851 alussa Venäjän kruununperijä Aleksandr Nikolajevitšin (tuleva Aleksanteri II) 25-vuotisen kanslerikauden kunniaksi. Nordenstam vaati opiskelijoiden rankaisemista mielenosoituksesta esivaltaa vastaan. Tapaus ratkaistiin armahduksella, mutta sijaiskanslerin kykyyn kontrolloida ylioppilaiden mielipidettä ei enää luotettu entiseen tapaan. Vapaamielisemmän Aleksanteri II:n noustua valtaistuimelle vuonna 1855 Nordenstam joutui luopumaan sijaiskanslerin tehtävästä.[2] Nordenstamin aikaisia yliopiston hallintosäädöksiä lievennettiin ja ylioppilaiden univormuja muutettiin vähemmän sotilaallisiksi vuonna 1856, mutta univormupakko pysyi voimassa vuoteen 1873.[9]

Nordenstam ylennettiin vuonna 1853 kenraaliluutnantiksi, ja Krimin sodan aikana hän oli Suomeen sijoitettujen joukkojen esikuntapäällikkönä. Hän toimi tie- ja vesikulkulaitoksen johtokunnan puheenjohtajana vuosina 1857–1861 sekä Suomen ensimmäisen rautatien, Helsinki–Hämeenlinna-radan johtokunnan puheenjohtajana sen rakentamisen ajan eli vuodet 1857–1862. Hän johti Suomen rautateitä vielä uudelleen vuosina 1868–1870, jolloin rakennettiin Riihimäki–Pietari-rata.[2][1] Nordenstam oli myös vuosina 1856–1882 Helsingin keisarillisen palatsin eli nykyisen Presidentinlinnan esimiehenä ja johti sen restaurointitöitä. Hänen kaudellaan hankittiin pääosa palatsiin sijoitetusta keisarillisesta taidekokoelmasta eli nykyisestä Presidentinlinnan taidekokoelmasta.[10]

Uran huippu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nordenstam vuonna 1864.

Nordenstam nimitettiin huhtikuussa 1858 Lars Gabriel von Haartmanin seuraajana senaatin talousosaston varapuheenjohtajaksi, missä tehtävässä hän oli kuolemaansa saakka. Nimityksen yhteydessä hän jätti Uudenmaan läänin kuvernöörin tehtävät, mutta jatkoi sensuuriylihallituksen johdossa vielä vuoteen 1865.[1] Nordenstamilla oli hyvä yhteistyösuhde kenraalikuvernööri Friedrich Wilhelm von Bergin kanssa. Kun senaattiin vuonna 1861 perustettiin uusi maanviljelystoimituskunta, Berg halusi antaa myös sen päällikkyyden Nordenstamille tämän entisten virkojen lisäksi, mutta keisari Aleksanteri II ei suostunut siihen.[11]

Nordenstam toimi virkaatekevänä kenraalikuvernöörinä viiteen otteeseen varsinaisten kenraalikuvernöörien ollessa estyneitä: hän sijaisti kreivi Bergiä 29. toukokuuta – 24. syyskuuta 1861, Platon Rokassovskia 5. elokuuta – 16. marraskuuta 1864 sekä Nikolai Adlerbergiä 20. heinäkuuta – 18. lokakuuta 1868, 7. toukokuuta – 11. syyskuuta 1870 ja 19. marraskuuta 1872 – 24. maaliskuuta 1873.[1] Bergin virkavapaan aikana vuonna 1861 Nordenstam määräsi lieventämään sensuuria, mikä mahdollisti melko avoimen julkisen keskustelun niin sanotun tammikuun valiokunnan toiminnasta.[2]

Nordenstamin on katsottu vaikuttaneen myönteisesti vuoden 1863 säätyvaltiopäivien koollekutsumiseen.[1] Hän sai kunnian tuoda keisarin valtiopäiväkutsu Pietarista Helsinkiin, ja hänet nimitettiin syyskuussa 1863 maamarsalkaksi eli aatelissäädyn puhemieheksi.[2] Vaikka hän ei kuulunut liberaaleihin, joita huomattava osa aatelissäädyn valtiopäivämiehistä tuolloin oli, hän onnistui kuitenkin voittamaan säädyn luottamuksen ja arvostuksen.[12] Nordenstam käytti asemansa suomia valtaoikeuksia taitavasti linjatessaan valtiopäivien toimintaa. Hän oli uudelleen maarmarsalkkana vuosien 1867 ja 1872 valtiopäivillä.[2] Useimmat säätyjen keisarille tekemät anomusesitykset perustuivat Nordenstamin ja ministerivaltiosihteeri Armfeltin yhteiseen etukäteisvalmisteluun.[11] Vuosien 1877–1878 valtiopäiville Nordenstam osallistui vain tavallisena valtiopäivämiehenä, mutta myötävaikutti silti tärkeän asevelvollisuuslain hyväksyntään.[1][2]

Nordenstam oli puheenjohtajana vuonna 1864 asetetussa perustuslakikomiteassa, joka laati esitykset Suomen uudesta valtiopäiväjärjestyksestä ja hallitusmuodosta. Nordenstam lienee valittu komitean johtoon, jotta sen esityksistä tulisi maltillisia ja siten venäläisille kelpaavia, mutta hänen rajallisen asiantuntemuksensa vuoksi komitean liberaalit juristijäsenet pääsivät sanelemaan esitysten sisällön. Keisari Aleksanteri II kieltäytyi vahvistamasta komitean laatimaa hallitusmuotoesitystä, koska se näyttäytyi liian selvästi uutena perustuslakina, ja ajatus perustuslaista oli itsevaltaisella Venäjällä pannassa. Saman komitean laatima uusi valtiopäiväjärjestys sen sijaan nähtiin lähinnä vanhan lainsäädännön ajanmukaistamisena, joten se sai keisarin vahvistuksen huhtikuussa 1869.[13]

Poliittiselta profiililtaan Nordenstam oli puoluejaon ulkopuolinen, hallitsijan valtaoikeuksia tiukasti suojeleva ”keisarin mies” ja henkisesti Nikolai I:n ajan kasvatti. Hän hoiti usein tehtäviään arvostelua herättäneellä komentajan otteella. Maamarsalkkana hän rajasi useasti omasta mielestään hallitsijalle kuuluvia asioita säätyvaltiopäivien päätösvallan ulkopuolelle, mikä herätti vastalauseita aatelissäädyn keskuudessa.[2] Hän kannatti venäjän kieltä pakolliseksi oppiaineeksi Suomen kouluihin.[14] Nordenstam pystyi kuitenkin säilyttämään asemansa Suomen hallinnon ja politiikan uudistuessa,[2] ja oli yksi Suomen hallitsevista hahmoista koko Aleksanteri II:n ”liberaalin” valtakauden ajan.[11] Hän oli vuoden 1864 hallitusmuotokomitean puheenjohtajana jopa valmistelemassa toteutumatonta perustuslakiesitystä, jota Venäjällä pidettiin liian ”separatistisena”.[15]

Nordenstam palkittiin ansioistaan monin kunnianosoituksin. Hänet korotettiin vapaaherran aatelisarvoon vuonna 1860 ja hänen sukunsa merkittiin seuraavana vuonna Ritarihuoneelle vapaaherrallisena sukuna numero 46. Hänet myös ylennettiin jalkaväenkenraaliksi 1870 ja keisarin kenraaliadjutantiksi 1874. Jo vuonna 1848 hänet oli nimetty Suomen Tiedeseuran ja Societas pro Fauna et Flora Fennica -seuran kunniajäseneksi.[1] Nordenstam asui Helsingissä yksityistalossa osoitteessa Pohjoisesplanadi 35, samassa korttelissa useiden muiden senaattorien kanssa.[2]

Nordenstam jatkoi senaatin johdossa keisari Aleksanteri III:n ja kenraalikuvernööri Fjodor Heidenin valtakauden alkuaikoihin saakka. Hänet nimitettiin vielä toukokuussa 1882 uudelle kolmivuotiskaudelle talousosaston varapuheenjohtajana, mutta hän kuoli vain kuukautta myöhemmin.[16] Nordenstam on haudattu Helsingin Hietaniemen hautausmaan vanhalle alueelle.[17] Hänen hautamuistomerkkinsä on alueen suurikokoisimpia.

Muisto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nordenstam vuonna 1938 julkaistussa postimerkissä.

Vaikka 24 vuotta senaatin talousosastoa johtanut Nordenstam oli Suomen ”pitkäaikaisin pääministeri”, hän on myöhemmässä historiankirjoituksessa ja -tutkimuksessa jäänyt melko tuntemattomaksi.[2] Asiaa ei ole helpottanut se, että hän hävitti suuren osan henkilökohtaista arkistoaan ennen kuolemaansa.[1] Nordenstamista julkaistiin vuonna 1938 postimerkki.[18]

Perhe ja lapset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nordenstam meni vuonna 1839 Kaukasiassa naimisiin venäläisen nimineuvoksen tyttären Olga Vladimirovna Panovan (1823–1891) kanssa. Heidän ainoa poikansa Vladimir kuoli heti syntymänsä jälkeen vuonna 1841, samoin toinen lapsi Olga vuonna 1843. Kolme nuorinta tytärtä – Olga (1844–1870), Sofia (1849–1914) ja Anna (1854–1944) – elivät aikuisiksi, ja kaksi heistä toimi keisarinna Maria Aleksandrovnan hovineiteinä.[1] Sofia meni vuonna 1883 naimisiin kreivi Carl Robert Mannerheimin kanssa ja Anna avioitui kauppaneuvos Nicolas Sinebrychoffin kanssa.[2] Sofia Nordenstam oli marsalkka C. G. E. Mannerheimin äitipuoli.

Nordenstamin ainut eloon jäänyt miespuolinen jälkeläinen oli hänen kuopiolaisen piian, pyykkäri Maria Augusta Ahlqvistin (ent. Kinnunen, 1806–1886) kanssa nuoruudessaan vuonna 1826 saamansa avioton poika August Ahlqvist, josta tuli Helsingin yliopiston suomen kielen professori ja rehtori.[2][1] Varmistaakseen aatelisarvonsa periytymisen eteenpäin Nordenstam adoptoi vuonna 1869 perillisekseen Standertskjöld-sukuun kuuluvan serkkunsa pojan, Herman Standertskjöld-Nordenstamin.[2][19] Nordenstamin aatelissuku sammui näin hänen kuollessaan ja arvo sekä suvun numero siirtyivät uudelle Standertskjöld-Nordenstam-suvulle.[19][20]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Johan Mauritz Nordenstam Suomalaiset kenraalit ja amiraalit Venäjän sotavoimissa 1809–1917. Biografiakeskus, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  • Osmo Jussila: Suomen suuriruhtinaskunta 1809–1917. WSOY, Helsinki 2004.
  • Matti Klinge (toim.): Helsingin yliopisto 1640–1990: Keisarillinen Aleksanterin yliopisto 1808–1917. Otava, Helsinki 1989.
  • Raimo Savolainen: ”Nordenstam, Johan Mauritz”, Suomen kansallisbiografia, osa 7, s. 147–150. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-746-448-7 Teoksen verkkoversio (viitattu 20.5.2011).

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u Johan Mauritz Nordenstam Suomalaiset kenraalit ja amiraalit Venäjän sotavoimissa 1809–1917. Biografiakeskus, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  2. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q Raimo Savolainen: Nordenstam, Johan Mauritz Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 3.4.2006. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  3. ↑ Juha-Matti Granqvist: Viikon vainaja: everstiluutnantti Carl Johan Nordenstam Sveaborg-Viapori -projekti -blogi 19.5.2013. Viitattu 9.12.2018.
  4. ↑ Klinge 1989, s. 181, 184–185.
  5. ↑ Klinge 1989, s. 191–192.
  6. ↑ Klinge 1989, s. 187, 198–202.
  7. ↑ Klinge 1989, s. 193–196.
  8. ↑ Klinge 1989, s. 206–207, 209.
  9. ↑ Klinge 1989, s. 309, 505.
  10. ↑ Presidentinlinna-esite, s. 11 (Arkistoitu – Internet Archive) Tasavallan presidentin kanslia. Viitattu 22.11.2017.
  11. ↑ a b c Osmo Jussila: ”Kenraalikuvernööri, ministerivaltiosihteeri ja senaatti”, s. 132, 137, 143 teoksessa Suomen keskushallinnon historia 1809–1996 (toim. Raimo Savolainen). Hallintohistoriakomitea/Edita, Helsinki 1996.
  12. ↑ Johanna Aminoff-Winberg (toim.): Ritarihuone ja Suomen aatelissuvut, s. 66, 68. Minerva, Helsinki 2013.
  13. ↑ Jussila 2004, s. 336, 339–341, 345–349, 352, 357.
  14. ↑ Jussila 2004, s. 148–149.
  15. ↑ Jussila 2004, s. 158.
  16. ↑ Matti Klinge: Keisarin Suomi, s. 292 (suom. Marketta Klinge). Schildts, Helsinki 1997.
  17. ↑ (Joh. Mauritz Nordenstamin hauta) SukuHaku, Suomen Sukututkimusseura. Viitattu 18.7.2023.
  18. ↑ Johan Mauritz Nordenstam Philatelia.net. Viitattu 13.10.2012.
  19. ↑ a b Nordenstam. Suvut ja vaakunat, Suomen Ritarihuone.
  20. ↑ Standertskjöld-Nordenstam. Suvut ja vaakunat, Suomen Ritarihuone.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Edeltäjä:

Lars Gabriel von Haartman 		Keisarillisen Suomen senaatin talousosaston varapuheenjohtaja
1858–1882 		Seuraaja:

Edvard Gustaf af Forselles
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Johan_Mauritz_Nordenstam&oldid=22234407”