Laamanninoikeus

Laamanninoikeus oli aikoinaan Ruotsin ja Suomen maaseudulla toiminut kihlakunnanoikeutta ylempi ja hovioikeutta alempi tuomioistuin. Sen tuomiopiirinä oli lakikunta, johon kuului useita tuomiokuntia.

Aluksi laamanninoikeuksien tuomiopiiriin kuuluivat myös kaupungit, mutta ne erotettiin niistä noin 1349 annetussa yleisessä kaupunginlaissa. Laamanninoikeudet toimivat varhemmin sekä ensimmäisenä että toisena oikeusasteena, kunnes ne 1600-luvun alussa vakiintuivat toiseksi oikeusasteeksi. Alkuaikoina laamanninoikeutena toimi laamannin johdolla maakuntakäräjille kokoontunut käräjäyleisö, mutta myöhemmin laamanninoikeuden muodostivat laamanninkäräjille kokoontuneet laamanni ja lautakunta. Vuoden 1734 lain mukaan lautakunta oli 12-miehinen ja oikeus kokoontui kerran vuodessa kussakin lakikunnassa.

Varhemmin laamanninoikeudet käsittelivät kaikkia oikeusasioita, mutta vuoden 1734 lain mukaan niissä käsiteltiin vain riita-asioita ja pieniä rikosjuttuja. Oikeudet lakkautettiin Ruotsissa 1849 ja Suomessa 27. huhtikuuta 1868 annetulla asetuksella. Suomi oli silloin jaettu kuuteen laamannikuntaan eli laamannin virkapiiriin. Norjassa perustettiin laamanninoikeuksia (norj. lagmansretter) toimimaan rikostuomioistuimina suurissa rikosasioissa ensimmäisenä ja pienissä rikosasioissa toisena oikeusasteena.

Lähteet

• Tietosanakirja, Tietosanakirja-osakeyhtiö 1913
• Iso tietosanakirja, Otava 1934

Aiheesta muualla

• Pentti Ahmas: Oikeudenkäynnin yhdenmukaistaminen 1800-luvulla – Oikeushistoriallinen tutkimus kämnerin-, laamannin- ja ritarisyynioikeuksien lakkauttaisesta (PDF) (Väitöskirja) 10.6.2005. Helsinki: Helsingin yliopisto. Viitattu 22.8.2013.^{[vanhentunut linkki]}