Pajalammi
| Pajalammi | |
|---|---|
| Valtiot | Suomi |
| Maakunnat | Kanta-Häme |
| Kunnat | Tammela |
| Koordinaatit | |
| Vesistöalue ja valuma-alueen tietoja | |
| Päävesistöalue | Kokemäenjoen vesistö (35) |
| Valuma-alue | Pyhäjärven alue (35.93) |
| Laskujoki | ei ole [1] |
| Järvinumero | 35.931.1.003 |
| Mittaustietoja | |
| Pinnankorkeus | 97,2 m [1] |
| Rantaviiva | 1,017 km [2] |
| Pinta-ala | 0,0416 km² [2] |
 Pajalammi |
|
|
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
|
Pajalammi on Kanta-Hämeessä Tammelassa Kaukolannummella sijaitseva järvi, joka kuuluu Kokemäenjoen vesistön Loimijoen valuma-alueella Pyhäjärven alueeseen. Järven ranta on Saaren kansanpuiston länsipuolen rajana.[2][1]
Maantiede
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Järven pinta-ala on 4,2 hehtaaria ja se on 300 metriä pitkä ja 250 metriä leveä. Järveen ei laske tulo-ojia eikä siitä lähde laskuojaa. Se saa vetensä pääaisassa pohjavedestä. Järven rantaviiva on 1,0 kilometriä pitkä ja sen ranta on pääosin Kaukolannummen alueen kangasmaastoa. Lammen itäpuolella kulkee Kaukolanharju, jonka rinne laskee suoraan lampeen. Itäranta onkin Saaren kansanpuiston raja. Rannoille on rakennettu neljä asuntoa, joille johtaa tiet Kaukolan kylältä.[2][1]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pajalammin ääriviivat on piirretty Lars Schroderuksen pitäjänkarttaan vuodelta 1649 samanlaisena kuin ne ovat nykyäänkin. Kaukolan kylän pohjoiset pellot ylettyvät aivan lammen rannalle saakka ja kylän talot sijaitsevat peltojen väisellä mäellä. Lampi on kartassa nimetön.[3] Lars Forssellin kartassa vuodelta 1692 kylä on piirretty lammen viereen, mutta lammen nimestä ei saa selvää.[4] Myöhemmässä Kalmbergin kartastossa vuodelta 1855−1856 lammen nimenä on ilmeisesti "Kylälampi", mutta myöhemmässä Senaatin kartastossa vuodelta 1884 sen nimi on jo nykyinen "Pajalampi".[5][6]
Luonnonhistoria
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Viime jääkauden jälkeen noin 10 000 vuotta sitten, kun mannerjäätikkö suli ja sen reuna vetäytyi kohti luodetta, purki jäätikön alta virtaava jäätikköjoki nykyiseen Kaukolaan vetensä. Veden virtauksen mukana kulkeutui paljon kiveä ja hiekkaa, jota läjittyi purkaustunneliin ja kasautui purkausaukon eteen. Nämä kivi- ja hiekkajäänteet muodostavat Kaukolannummen harjut, joka osa Lopelta Humppilaan jatkuvaa harjujaksoa. Suurin harju on Kaukolanharju, jonka pitkä yhtenäinen selänne kiemurtelee nummen reunaa.[7][8]
Kaukolanharju muodostaa Pyhäjärven ja Kuivajärven väliin rikkonaiseen kannaksen, jossa veden täyttämät harjujen välit ja supat muodostavat mosaiikkimaisen vyöhykkeen. Harjun rakenteita kulkee myös järven vedenpinnan alla ja osa niistä ovat peittyneet myös savien alle. Alue on nykyään osa Saaren kansanpuistoa, jossa voi vapaasti retkeillä ja tutustua luonnonkohteisiin ja alueen historiaan.[7]
Alueen 11−13 lampea ovat syntyneet, kun jäätikköjoen suuaukon reunan jääseinämästä irtosi jäävuorenkappaleita, jotka hautautuivat hiekan joukkoon. Myöhemmin, kun mannerjään reuna oli vetäytynyt riittävän kauaksi, hiekan alla olleet jäävuoret sulivat ja hiekkaan jäi sille paikalle syvä ja jyrkkäreunainen painauma. Näitä painaumia kutsutaan harjusupiksi tai vain supiksi.[7][8][9]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Pajalammi, Tammela (sijainti maastokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 17.4.2019.
- ↑ a b c d OIVA – Ympäristö- ja paikkatietopalvelu (edellyttää rekisteröitymisen) Ympäristöhallinto. Viitattu 10.3.2015.
- ↑ Schroderus, Lars: Tammelan Kaukolan pitäjänkartta, KA bb1a: 190, suoraan: kartalle, 1649
- ↑ Forsell, Lars: Tammelan Saari ja Kaukola, 1692, Jyväskylän yliopisto
- ↑ Kalmbergin kartasto: Koottu kartasto, suoraan: kartalle (fc20050967.jpg), 1855-56
- ↑ Maanmittauslaitos: Senaatinkartasto: Tammela (XII 24) kartta (Arkistoitu – Internet Archive), 1884, Arkistolaitos
- ↑ a b c Saaren kansanpuisto Luontoon.fi. 2015. Metsähallitus. Viitattu 11.3.2015.
- ↑ a b Jäätikköjokimuodostumat GTK. Geologinen tutkimuskeskus. Viitattu 11.3.2015.
- ↑ Saaren kansanpuisto - Järvet ja lammet tammela.fi. 2015. Tammela: Tammelan kunta. Arkistoitu 2.4.2015. Viitattu 11.3.2015.
