Koordinaatit: 64°N, 26°E

Suomen maantiede

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Suomen maantiede
Suomen kartta.
Suomen kartta.
Maanosa Eurooppa
Naapurimaat Norja, Ruotsi, Venäjä
Tilastot
Pinta-ala 390 905 km²
 – Maa 303 891 km²
 – Sisävesi 34 544 km² 
Rantaviiva 1 250 km
Rajan pituus 2 681 km
Ennätykset
Korkein kohta Halti, 1 324 m
Matalin kohta Itämeri, 0 m
Pisin joki Kemijoki, 550 km
Suurin järvi Saimaa, 4400 km²
Ilmasto
Ilmasto väli-ilmasto
Luonnonvarat
Luonnonvarat kupari, nikkeli, rautamalmi, sinkki, lyijy, turve ja puu

Suomen maantiede tarkoittaa Suomen aluetta ja sillä esiintyviä ilmiöitä. Suomi sijaitsee Pohjois-Euroopassa osapuilleen 60. ja 70. pohjoisen leveyspiirin sekä 20. ja 30. itäisen pituuspiirin välisellä alueella.

Pinta-ala ja maankäyttö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2013 alussa Suomen kokonaispinta-ala oli Maanmittauslaitoksen mukaan 390 905 km². Lukuun sisältyivät maa-alueet, makean veden alueet ja merialueet. Maa-alueita oli 303 891 km², makean veden alueita 34 544 km² ja merialueita 52 470 km².[1] Maankohoamisen vuoksi maapinta-ala kasvaa vuosittain noin 7 km².[2]

Vuonna 2005 maapinta-alasta neljä prosenttia oli rakennettua, yhdeksän prosenttia maatalousmaata, 77 prosenttia metsää ja kymmenen prosenttia muuta maata.[3]

Pinnanmuodot, kallioperä ja maaperä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Suomen kallioperä

Suomen luonnolle on tyypillistä, että kallioperä on ikivanhaa, iältään maapallon vanhimpia, mutta maaperä hyvin nuorta, viimeisen jääkauden tuloksena vain muutamien kymmenien tuhansien vuosien aikana syntynyttä. Kallioperä Suomessa on kulunut suurissa muodoissaan tasaiseksi mutta rikkoutunut pienissä muodoissaan vaihtelevaksi. Peitteenä kallioperän päällä ovat jääkauden synnyttämä moreeni ja lajittuneet maalajit. Viimeksi mainittuja ovat jäätikköjokisyntyiset sora ja hiekka, joita on etenkin harjumuodostumissa, sekä eri syvyiseen veteen kerrostuneet savi ja muut hienot lajitteet, kuten hieta ja hiesu. Lisäksi on eloperäisiä maalajeja, kuten turvetta ja liejua.

Harjujen päälle on usein rakennettu teitä. Kuva Punkaharjulta.
Kauhanevaa Pohjanmaalla.

Suomen korkeimpia kohtia ovat tunturit. Itä-Suomen ja Lapin tunturit ovat ikivanhaa Karelidien vuoristoa. Käsivarren Lapin tunturit kuuluvat Skandeihin. Maan eteläosa ja Pohjanmaan rannikko on tasaista, mutta Keski-Suomessa maasto muuttuu kumpuilevaksi. Nykyiset Itä-Suomen vaarat ja Lapin tunturit ovat jäänne muinoin Itä-Karjalasta Lappiin ulottuneesta Karelidien vuoristosta. Käsivarren Lapin korkeimmat tunturit kuuluvat Skandeihin, jonka kallioperä on iältään 400–450 miljoonaa vuotta. Suomen korkein kohta on Skandeihin kuuluva Haltitunturi, jonka rinne kohoaa Suomen puolella 1 324 metriin merenpinnasta.[4]

Yleisin kivennäismaalaji on moreeni, jonka päälle on paikoin kasautunut savikkoa. Moreenin peittämillä alueilla tyypillisiä pinnanmuotoja ovat tavallisesti luode-kaakko-suuntaiset drumliinit, jotka ovat muodoiltaan virtaviivaisia moreenimäkiä. Näitä on esimerkiksi monissa osissa Savoa. Savikkoja on eniten Lounais-Suomen, Pohjanmaan ja Uudenmaan rannikkoalueilla.

Eloperäisistä maalajeista soille on muodostunut turvetta ja kangasmetsiin kangashumusta. Soiden osuus on suurin Pohjois-Pohjanmaalla. Eri puolilla Suomea suoyhdistymätyypit eroavat toisistaan: Etelä- ja Lounais-Suomessa esiintyy keskeltä kohollaan olevia, pääosin sadevesistä ravinteensa saavia keidassoita, pohjoisempana tasaisia ja vetisiä aapasoita ja pohjoisimmassa Lapissa palsasoita, joiden palsakummuissa routa säilyy läpi vuoden.

Jäätikköjokisyntyisistä pinnanmuodoista Viimeisen jääkauden lopulla syntyneet jäätikön reunan suuntaiset reunamuodostumat ja liikesuunnan mukaiset harjut ovat Suomelle tunnusomaisia maastonmuotoja. Reunamuodostumista merkittävimmät ovat Salpausselät, jotka kulkevat eteläisen Suomen poikki lounaasta koilliseen. Harjuista tunnetuimpia ovat Pyynikinharju Pirkanmaalla, joka on maailman korkein soraharjulähde?, sekä Punkaharju Saimaan Puruvedellä.

Vesistöt

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Järvi-Suomen maisemia Nilsiän Tahkovuorelta nähtynä.

Järvet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Luettelo Suomen vesistöistä, Luettelo Suomen sadasta suurimmasta järvestä

Suomi tunnetaan maailmalla järvien valtavasta määrästä. Yhteensä maassa on Maanmittauslaitoksen mukaan 168 000 yli puolen hehtaarin suuruista järveä.[5] Yli viiden aarin kokoisia järviä on 187 888, ja niissä on vettä yhteensä 230 kuutiokilometriä.lähde?

Suomen suurin järvi on Vuoksen vesistön keskusjärvi Saimaa ja lähinnä suurimpia omien vesistöjensä pääjärvet Päijänne, Inarijärvi ja Oulujärvi. Eniten järviä on Järvi-Suomessa Kokemäenjoen, Kymijoen ja Vuoksen vesistöalueilla. Muita suuria järvivesistöjä ovat Oulujoen vesistö ja Inarijärven lasku-uoman Paatsjoen vesistö.

Suomen pisin joki on Kemijoki.

Joet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Luettelo Suomen vesistöistä, Luettelo Suomen yli sata kilometriä pitkistä joista

Suomen puoliselta valuma-alueeltaan suurimpia jokivesistöjä ovat Kemijoen, Oulujoen,Tornionjoen ja Iijoen vesistöt. Muista jokivesistöalueista Suomen puoliselta alaltaan suurimpia ovat Tenon, Kyrönjoen, Koutajoen, Siikajoen, Kalajoen, Lapuanjoen, Kiiminkijoen, Pyhäjoen, Karvianjoen, Tuulomajoen ja Simojoen vesistöalueet.[6]

Pisin Suomen joista on Kemijoki ja lähinnä pisimpiä Iijoki, Ounasjoki, Kitinen, Muonionjoki, Luiro, Kymijoki, Tornionjoki, Simojoki, Ivalojoki ja Kiiminkijoki.[7]

Saaret

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Suomen saaret
Gullkronan saaristoa Saaristomerellä.

Järvi-Suomen vastineena Suomen rannikolla Saaristomerellä on Euroopan laajinlähde? saaristo. Meren ja sisävesien saaria on yhteensä 179 584.lähde?

Vanhastaan Suomen suurimpana saarena on pidetty Soisaloa (1 638 km²).[8] Uudemman käsityksen mukaan Soisalo ei ole saari, koska sitä ympäröivä vedenpinta ei ole kauttaaltaan samassa tasossa. Vedenpinnan korkeusero sen eri puolien välillä on noin kuusi metriä.[9] Ympäröivien vesien saman tason perusteella Suomen suurimmaksi saareksi on esitetty Sääminginsaloa Saimaalla.[9] Sen pinta-ala on 1 069 km². Sääminginsalo on kuitenkin saari vain, jos kaivetun kanavan mantereesta erottama alue hyväksytään saareksi. Kaikki saaren määrittelyperusteet täyttävistä saarista suurin on Ahvenanmaan pääsaari (685 km²) ja toiseksi suurin on Kemiönsaari (524 km²).

Ilmasto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomen ilmasto on pääasiassa kostea- ja kylmätalvinen (merkitty kartassa vihreällä).
Pääartikkeli: Suomen ilmasto

Suomen ilmasto on maan sijainnin takia väli-ilmasto, jossa on meri- tai mannerilmaston piirteitä riippuen ilmavirtausten suunnasta ja matalapaineiden liikkeistä. Alueen lämpötilaan vaikuttavat suuresti sen sijainti keskileveysasteilla suurimmaksi osaksi pohjoisten leveyspiirien 60° ja 70° välillä ja Atlantilla Skandinavian länsipuolella virtaava Golfvirta, joka kohottaa Suomen lämpötilaa korkeammalle verrattuna yhtä pohjoisessa manneralueisiin.[10] Toisaalta muihin Pohjoismaihin verrattuna Suomen ilmasto on mantereisempi.[11]

Elävä luonto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Suomen luonto

Kasvillisuusvyöhykkeistä pääosa Suomesta kuuluu boreaaliseen vyöhykkeeseen eli pohjoiseen havumetsävyöhykkeeseen, joka edelleen jakautuu Suomessa eteläboreaaliseen, keskiboreaaliseen ja pohjoisboreaaliseen vyöhykkeeseen. Eteläisin Suomi kuuluu hemiboreaaliseen vyöhykkeeseen, joka edustaa havumetsä- ja lehtimetsävyöhykkeen vaihettumisaluetta. Alueella esiintyy havupuiden ohella jaloja lehtipuita yleisimmin Suomessa. Vastaava, mutta rajoiltaan kasvillisuusvyöhykkeistä poikkeava vyöhykkeisyys on myös soilla, joista eteläisessä Suomessa vallitseva suoyhdistymätyyppi on keidassuot ja pohjoisempana aapasuot. Aivan pohjoisimmassa Suomessa on palsasoita, joiden sisällä esiintyy ajoittaista ikiroutaa.

Eläinmaantieteellisesti Suomi kuuluu palearktiseen alueeseen, jonka eläimistö on tyypillistä pohjoiselle havumetsävyöhykkeelle.

Poliittinen maantiede

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Suomen hallinnollinen aluejako

Suomen hallinnollinen aluejako pohjautuu maakunta- ja kuntajakoon. Vuonna 2020 Suomessa on 19 maakuntaa ja 310 kuntaa.[12]

Suomen suurimmat kunnat 31. lokakuuta 2024.[13]

Sija Kaupunki Asukasluku
1. Helsinki 683 669
2. Espoo 319 811
3. Tampere 260 051
4. Vantaa 251 070
5. Oulu 216 174
6. Turku 205 949

Luonnonvarat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen geologiset luononvarat koostuvat malmeista ja teollisuusmineraaleista, kiviaineksesta, turpeesta ja maalämmöstä. Vuonna 2012 malmeja louhittiin 12 ja teollisuusmineraaleja 29 kaivoksesta. Siilinjärven apatiittikaivos on tärkein teollisuusmineraaliesiintymä. Suomi on merkittävä koboltin ja platinaryhmän metallien tuottaja Euroopan tasolla. Metallimalmeista hyödynnetään myös kultaa, kuparia, nikkeliä, sinkkiä ja kromia.[14]

Suomen uusituviin luonnonvaroihin kuuluvat metsät ja monet luonnonvaraiset kala- ja riistalajit, marjat ja sienet.[15]

Rajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aavasaksan silta Ruotsin rajalla.
Pääartikkelit: Suomen ja Ruotsin raja, Suomen ja Norjan raja ja Suomen ja Venäjän raja

Suomella on kolme rajanaapuria: Ruotsi lännessä, Norja pohjoisessa ja Venäjä idässä. Etelässä Suomenlahden toisella puolella, kansainvälisen merialueen erottamana on Viro.

Suomen ja Ruotsin raja on lähes kokonaan vesistöissä. Pohjoisessa Kolmen valtakunnan rajapyykiltä alkaa lyhyt, vain 230 metriä pitkä maaraja. Raja jatkuu jokirajana 555,5 kilometrin matkan pienten purojen, Kilpisjärven, Könkämäenon, Muonionjoen ja Tornionjoen kautta Tornioon saakka. Tornion ja Haaparannan välissä raja on määritelty suorin linjoin, samoin Tornion saaristossa. Meriraja jatkuu Perämerelle, jossa maiden aluevesirajat erkanevat. Ahvenanmerellä on yhteistä merirajaa ja raja halkaisee myös Märketin luodon.[16][17][18]

Suomen ja Norjan raja on noin 736 km pitkä, mistä 442 km on maarajaa ja 294 km jokirajaa. Maarajan läntinen osuus alkaa Kolmen valtakunnan rajapyykiltä ja kulkee muun muassa Haltin kautta. Käsivarren juuresta Peltotunturin kupeelta raja jatkuu jokirajana Tenojoen vesistössä. Pulmangin ja Nuorgamin tienoilla raja taas erkanee joesta ja jatkuu maarajana, joka päättyy Muotkavaaralla sijaitsevaan Suomen, Norjan ja Venäjän rajapyykkiin.[19][20]

Suomen ja Venäjän raja eli itäraja alkaa pohjoisessa Muotkavaaran rajamerkiltä ja jatkuu maastossa suorin linjoin, valkoisilla taitepistepaaluilla tai kivisillä rajapyykeillä merkittynä. Rajavyöhykkeellä kulku on luvanvaraista.[21] Rajan kulku määritetty Moskovan välirauhassa (1944) ja Jäniskosken–Niskakosken alueen myyntisopimuksessa (1947), mutta paikoin raja on ollut samassa kohdassa pitempäänkin: rajan vanhimmat osat Kainuussa periytyvät Täyssinän rauhasta (1595).[22] Maaraja päättyy etelässä Virolahdelle, josta jatkuu meriraja Virolahden, Haminan ja Kotkan edustalla avomerelle pisteeseen, jossa maiden aluevesirajat erkanevat.[23]

Suomen aluevesiraja kulkee avomerellä yleensä 12 meripeninkulman päässä uloimmista maastonkohdista. Tätä kuitenkin rajoittavat Ruotsin, Venäjän ja Viron kanssa tehdyt sopimukset.[24] Viron kanssa on vuonna 1994 sovittu vapaan kauttakulun ylläpitämiseksi Suomenlahdella, että kummankaan aluemeret eivät ulotu lähemmäs kuin 3 meripeninkulman päähän keskiviivasta.[25] Lisäksi Bogskärin eteläpuolella aluemeri ulottuu vain 3 meripeninkulman päähän. Aluemeren tarkat rajat on asetuksella määritelty koordinaattipisteitä yhdistävinä suorina ja ympyränkaarina.[26]

Ääripisteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomen mantereen eteläisin piste Hangon Tulliniemessä.
Kolmen valtakunnan rajapyykki Kilpisjärvellä.
Suomen itäisin piste Ilomantsin Virmajärvellä.
Ääripiste Paikka Kunta Sijainti (WGS84) Viitteet
Pohjoisin (myös EU:n) Nuorgam Utsjoki 70°05.537′N, 27°57.335′E [27][28]
Eteläisin (manner) Tulliniemi Hanko 59°48.479′N, 22°54.787′E [27]
Eteläisin (saari) Bogskär Kökar 59°30.241′N, 20°20.879′E [29]
Eteläisin (rakennelma) Suomen leijona (majakka) – 59°28.362′N, 20°48.784′E [27]
Eteläisin (aluemeri) avomerellä 5,7 km Bogskäristä etelään Kökar 59°27.249′N, 20°20.879′E [30]
Eteläisin (talousvyöhyke) avomerellä Pohjois-Itämerellä – 58°50.670′N, 20°28.888′E [31]
Itäisin (myös manner-EU:n) saari Virmajärvessä Ilomantsi 62°54.523′N, 31°35.202′E [27]
Läntisin (manner) Kolmen valtakunnan rajapyykki Enontekiö 69°03.597′N, 20°32.922′E [27]
Läntisin (saari) Märket Hammarland 60°18.071′N, 19°07.864′E [27][32]
Läntisin (aluemeri) avomerellä 12,5 km Märketistä etelälounaaseen Hammarland 60°11.502′N, 19°04.993′E [33]

Keskipisteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Manner-Suomen keskipiste

Suomi Unescon maailmanperintöluettelossa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen ensimmäinen luontokohde Unescon Maailmanperintöluettelossa on Merenkurkku, missä maankohoaminen on noin sentin vuodessa. Merenkurkun saaristo on Ruotsin Höga Kustenin (Korkean Rannikon) maailmaperintökohteen laajennus. Merenkurkun ulommilta saarilta on Ruotsiin matkaa vain 25 kilometriä. Aiemmin Suomesta luetteloon on hyväksytty kuusi kulttuuriperintökohdetta muun muassa Vanha Rauma ja Suomenlinna.[38][39]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Kuntien päivitetyt pinta-alat ilmestyivät 6.3.2013. Maanmittauslaitos. Viitattu 3.5.2014.
  2. ↑ Maa kohoaa ja maisema muuttuu e-Opin kus­tan­ta­ma e-kir­ja. Viitattu 11.11.2015.
  3. ↑ Suomi on Euroopan metsäisin maa Taloussanomat. 7.7.2007. Viitattu 3.5.2014.
  4. ↑ Suomen korkeus onkin 1324 metriä 18.7.2007. Maanmittauslaitos / Maa- ja metsätalousministeriö. Arkistoitu 8.1.2014. Viitattu 3.5.2014.
  5. ↑ Minna Pölkki: Suomen tarkka järvimäärä on vihdoin laskettu: Tuhansien järvien maa muodostuu 168 000 järvestä Helsingin Sanomat. 16.7.2019. Viitattu 16.7.2019.
  6. ↑ Suomen päävesistöalueet -taulukko (Internet Archive) Ympäristö.fi. 22.5.2012 (päivitetty). Valtion ympäristöhallinto. Arkistoitu 4.12.2012. Viitattu 3.5.2014.
  7. ↑ Suuri tietosanakirja. WSOY, 2001. ISBN 951-0-26053-3
  8. ↑ Maantieteellisiä tietoja Suomi lukuina. Tilastokeskus. Viitattu 6.2.2009.
  9. ↑ a b Koivisto, Marjatta: Jääkaudet, s. 229. Helsinki: WSOY, 1993. ISBN 951-0-29101-3
  10. ↑ Suomen ilmasto Ilmatieteen laitos. Arkistoitu 7.2.2009. Viitattu 21.3.2009.
  11. ↑ Euroopan pohjoisin GEP- ja GLP-hyväksytty tutkimusyksikkö MTT
  12. ↑ Kuntapohjaiset aluejaot, kuntanumerot ja kuntien lukumäärät Kunnat.net. Viitattu 12.3.2016.
  13. ↑ Suomen ennakkoväkiluku oli 5 635 560 lokakuun 2024 lopussa 19.11.2024. Tilastokeskus. Viitattu 23.11.2024.
  14. ↑ Pokki et al.: Geologisten luonnonvarojen hyödyntäminen Suomessa vuonna 2012 Geologian tutkimuskeskus, tutkimusrapotti 210. 2014. Viitattu 12.3.2016.
  15. ↑ Luonnonvarat suomi.fi. Viitattu 12.3.2016.
  16. ↑ Pekka Tätilä: Suomen ja Ruotsin valtakunnanraja – vuoden 2006 rajankäynti. Maanmittaus, 2011, 86. vsk, nro 2, s. 42–52. Artikkelin verkkoversio. (PDF) Viitattu 10.8.2012. (Arkistoitu – Internet Archive)
  17. ↑ Suomen ja Ruotsin rajankäynti päätökseen 20.3.2007. Maanmittauslaitos. Arkistoitu 11.6.2015. Viitattu 10.8.2012.
  18. ↑ HE 128/2007 vp (Hallituksen esitys Eduskunnalle eräiden Suomen ja Ruotsin välisen valtakunnanrajan vuonna 2006 suoritetussa rajankäynnissä todettujen rajalinjan muutosten hyväksymisestä) (PDF) finlex.fi. Viitattu 10.8.2012.
  19. ↑ Pekka Tätilä: Suomen ja Norjan välisen valtakunnanrajan rajankäynti. Maankäyttö, 2003, nro 3, s. 32–34. Artikkelin verkkoversio. (PDF) Viitattu 10.8.2012.
  20. ↑ Pekka Tätilä: Suomen ja Norjan valtakunnanraja – Vuoden 2000 rajankäynti. Maanmittaus, 2003, 78. vsk, nro 1–2, s. 46–56. Artikkelin verkkoversio. (PDF) Viitattu 6.12.2022.
  21. ↑ Rajavyöhyke Rajavartiolaitos. Arkistoitu 17.4.2012. Viitattu 10.8.2012.
  22. ↑ Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY (Täyssinän rauhan rajakivet) 22.12.2009. Museovirasto. Viitattu 5.12.2012.
  23. ↑ Karttapaikka kansalaisen.karttapaikka.fi. Viitattu 10.8.2012.
  24. ↑ Laki Suomen aluevesien rajoista 18.8.1956/463 (Ajantasainen säädös) finlex.fi. Viitattu 10.8.2012.
  25. ↑ Viron kanssa Suomenlahden aluevesirajojen muuttamisessa käytettävästä menettelystä tehty sopimus finlex.fi. Viitattu 10.8.2012.
  26. ↑ Asetus Suomen aluevesien rajoista annetun lain soveltamisesta 993/1995 finlex.fi. Viitattu 10.8.2012.
  27. ↑ a b c d e f Koordinaatit mitattu Karttapaikan kartalta.
  28. ↑ Jokirajan pohjoisin piste Tenojoessa. Maa-alueen pohjoisin piste on noin 100 metriä etelämpänä.
  29. ↑ Aluevesiä koskevan asetuksen 993/1995 peruspiste 53 muunnettuna WGS84-järjestelmään.
  30. ↑ 3 meripeninkulmaa (2,992ʹ) etelään peruspisteestä 53.
  31. ↑ SOPIMUS Suomen tasavallan hallituksen, Viron tasavallan hallituksen ja Ruotsin kuningaskunnan hallituksen välillä merivyöhykerajojen kohtauspisteestä Itämerellä finlex.fi. 2001. Arkistoitu 3.9.2014. Viitattu 13.11.2012.
  32. ↑ Joissakin hakuteoksissa peräti kulmasekunnin (15 metrin) tarkkuudella ilmoitettu sijainti 19°07ʹ03ʺ (KKJ) on kartan mukaan avomerellä, noin kilometrin länteen Märketin luodosta.
  33. ↑ Aluevesiä koskevan asetuksen 993/1995 piste 131 muunnettuna WGS84-järjestelmään.
  34. ↑ Keskipisteen historiaa (Arkistoitu – Internet Archive)
  35. ↑ Savela, Antti: Kuusaa on keskellä Suomea (zoomaus + merkillä) 6.11.2012. Keskipohjanmaa. Arkistoitu
  36. ↑ Kukkonen, Onni & Ruotsalainen, Reino: Suomi-neidon pinta-ala heittelee Maanmittauslaitos. Arkistoitu
  37. ↑ Paikkatietoikkuna (nopea muunnoslaskin 'XY' oikealla ja isompi 'koordinaattimuunnos' vasemmalla) Maanmittauslaitos. Viitattu 6.12.2022.
  38. ↑ Finland: Properties inscribed on the World Heritage List (7) Unesco. Viitattu 30.6.2015.
  39. ↑ Koe maailmanperintö Merenkurkussa nyt merenkurkku.fi. Viitattu 30.6.2015.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Suomen_maantiede&oldid=22812614”