Luettelo Suomen Kommunistisen Puolueen johtoelinten jäsenistä
Luettelo Suomen Kommunistisen Puolueen johtoelinten jäsenistä sisältää SKP:n keskuskomiteaan ja muihin keskeisiin toimielimiin vuosina 1918–1992 kuuluneet henkilöt. Toimielimet esitetään aikajärjestyksessä ja henkilöt niiden sisällä aakkosittain. Luettelo sisältää vain varsinaiset jäsenet. Ylin johto (puheenjohtajat, pääsihteeri ja taloudenhoitaja) esitetään myös erillisinä luetteloina.
SKP:n korkein päättävä elin oli puoluekokous eli edustajakokous, joiden välisinä aikoina valtaa käytti keskuskomitea.[1][2][3] Vuosina 1944–1951 keskuskomitean tilalla toimivat puoluetoimikunta ja -neuvosto.[4][5][6] Keskuskomitean johtoelimiä maanalaisella kaudella olivat Politbyroo, Suomen byroo sekä Ulkomaan byroo[7][8] ja vuodesta 1951 alkaen poliittinen toimikunta. Puoluetoimikuntaa johti poliittinen jaosto[9][10]. Sihteeristö oli keskeinen valmisteleva elin.[11]
Ajan lisäksi luettelossa kerrotaan päättymisen syy, jos se on ollut erottaminen tai kuolema. Puoluenimet mainitaan vain, jos henkilö on tunnettu ensisijaisesti pseudonyymillään. Jäsenyyksiä kokonaisuuksina käsittelevät lähteet ilmoitetaan kootusti luetteloiden alussa ja yksittäisiä jäseniä koskevat henkilön kohdalla. Merkinnät muodossa "193x" tarkoittavat "vuosikymmen tiedetään".
Ylin johto 1918–1992
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Lähteet: 1918–1930[12], 1918–1975[13], 1963[14], 1966–1990[15]; edustajakokousvalinnat 1945–1957, 1990[16], 1945–1948[17]; neuvottelukokous 1944[17][13]
Alkuvuosina puoluetta johti puheenjohtaja ja vuoden 1930 puoluekonferenssista alkaen pääsihteeri.[18] 1940-luvulla puheenjohtaja ja pääsihteeri valittiin edustajakokouksessa.[4][19] Vuoden 1957 sääntöjen mukaan johtajat valitsi keskuskomitea keskuudestaan.[20]
Vuoden 1947 sääntöjen mukaan puolueen nimenkirjoittajia olivat puheenjohtaja ja pääsihteeri.[21] Vuodesta 1957 alkaen nimenkirjoitusoikeus oli myös varapuheenjohtajalla.[20] 1950-luvun alusta alkaen taloudenhoitajalla oli nimenkirjoitusoikeus talousasioissa.[22][20]
Puheenjohtajat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Yrjö Sirola 30.8.1918–24.4.1920
- Kullervo Manner 16.8.1920–1930[18]
- Hannes Mäkinen (Matti Stein) 193x–1937[23][24]
- Jukka Lehtosaari 1937–1938[23]
- Aimo Aaltonen 1944–1945
- Aaro Uusitalo 1945–1948
- Aimo Aaltonen 1948–1966
- Aarne Saarinen 1966–1982
- Jouko Kajanoja 1982–1984
- Arvo Aalto 1984–1988
- Jarmo Wahlström 1988–1990
- Heljä Ketola 1990–1992[25]
Varapuheenjohtajat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Yrjö Murto 1951–1963
- Oiva Lehto 1963–1966
- Erkki Salomaa 1966–1971 (kuoli)
- Taisto Sinisalo 1970–1982
- Olavi Hänninen 1971–1981
- Maija-Liisa Halonen 1981–1982
- Veikko Alho 1982–1984
- Heljä Tammisola 1984–1988
- Aarno Aitamurto 1985–1987
- Arvo Kemppainen 1987–1988
- Aarno Aitamurto 1988–1990
- Tatjaana Huhtala 1990–199x
Pääsihteerit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kullervo Manner 1930–11.5.1934 (erotettiin)[26][18]
- Arvo Tuominen 1935–1940[27] (erotettiin)
- Toivo Antikainen 7/1940–1941[28] (kuoli)
- Ville Pessi 1944–1969
- Arvo Aalto 1969–1977
- Erkki Kivimäki 1977–1981 (vs.)
- Arvo Aalto 1981–1984
- Aarno Aitamurto 1984–1985
- Esko Vainionpää 1985–1988
- Heljä Tammisola 1988–1990
- Asko Mäki 1990–1992[29]
Taloudenhoitajat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Antti Aaltonen 1944–1966[30]
- Olavi Kortealho 1966[30]–1985
- Jorma Sorvari 198x–1988
- Ossi Viljakainen 1988–199x
Keskuskomitea 1918–193x
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Perustavassa kokouksessa keskuskomiteaan valittiin viisi henkilöä.[33] Vuoden 1921 edustajakokouksessa jäsenmääräksi sovittiin yksitoista, joista seitsemän valittiin äänestyksellä ja loput myöhemmin Suomessa toimivien keskuudesta.[34] Kesän 1925 puoluekokouksessa keskuskomitean jäsenmäärää nostettiin viiteentoista.[7] Vuoden 1935 puoluekokouksessa keskuskomiteaan valittiin 17 varsinaista ja 3 varajäsentä.[35]
- Toivo Antikainen 1/1924–193x
- Hjalmar Eklund (Jalmari Salminen) 1921–193x
- Kustaa Mikko Evä 1918–1921 (sihteeri 8/1918–8/1921)
- Edvard Gylling 1920–1921, 1923–193x
- Kauko Heikkilä 1931–193x
- Antti Hyvönen 1931–193x
- Väinö Jokinen 1919–1920
- Hellä Järveläinen 193x–193x
- Toivo Karvonen 193x–193x
- Aura Kiiskinen 1919
- Paavo Kivikoski 193x–1938
- Jalo Kohonen 1919–1920
- Kalle Kulmala 193x–1936 (kuoli)
- Otto Wille Kuusinen 1918–1920, 1921–193x
- Väinö Laakso 193x–193x
- Leo Laukki 1921–7/1925 (sihteeri 8/1921–192x)
- Inkeri Lehtinen 193x–193x
- J.K. Lehtinen 7/1925–193x
- Eino Lehto 1931–193x
- Jukka Lehtosaari 193x–193x
- Kalle Lepola 1921–193x
- Lauri Letonmäki 1918–1921
- J.H. Lumivuokko 1919–1920, 1923–193x
- Iikka Luoma 1920–1921
- Toivo Hj. Långström 193x–193x
- Hanna Malm 1921–1930 (sihteeri 192x–192x[7])
- Kullervo Manner 1918–193x
- Lauri Myllymäki 193x–193x
- Jaakko Mäki 1920–1921
- Hannes Mäkinen (Matti Stein) 1931–193x
- Ville Pessi 1931–193x
- Eino Rahja 1918–2/1927 (erotettiin[7])
- Jukka Rahja 1918–1919, 1920 (kuoli)
- Heino V. Rautio 1920–1921
- Mandi Sirola 1918–1919
- Yrjö Sirola 1918–1920, 1923–193x
- Adolf Taimi 1921–193x
- Arvo Tuominen 1921–193x
- Aaro Uusitalo 193x–193x
- Aleksanteri Vasten 1/1924–193x (sihteeri 192x–19xx[7])
- Otto Vilmi 1921–193x
- Väinö Vuorio 1922–1923
- Niilo Wälläri 1922–1923
Suomen byroo 1920–1930
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Keskuskomitean Suomen byroo vastasi toiminnasta Suomessa vuosina 1920/1921–1930.[38]
- Toivo Antikainen 1924–6/1925, 1928–1929
- Hjalmar Eklund (Jalmari Salminen) 1921–1922, 9/1923–1924, 11/1924–7/1925, 11/1927–6/1928
- Ville Honkanen 8–10/1929
- Anton Järvinen 9/1923–4/1928
- Jaakko Kivi 9/1923–4/1928
- Jalmari Kuusela 11/1928–12/1929
- Severi Laine 1920–1921
- Leo Laukki 1922–192x
- J. K. Lehtinen 9/1923–1924, 9/1926–6/1927
- J. H. Lumivuokko 9–12/1923
- Väinö Lundgren 11/1928–5/1929
- Toivo Hjalmar Långström 12/1928–1/1930
- Hanna Malm 192x–1922
- Jalmari Rasi 2/1926–11/1927
- Adolf Taimi 1922–192x, 8/1927–5/1928
- Arvo Tuominen 1920–1922, 2/1926–4/1928
- Otto Vilmi 1920–192x
- Väinö Vuorio 8/1922–4/1928
- Uuno Väre 6/1929–1930
Politbyroo 1925–1930
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Lähteet 1925–192x[7]
Keskuskomitean Neuvostoliitossa (Moskovassa) toiminut poliittinen johto 1925–1930. Kesän 1925 puoluekokouksessa politbyroon jäsenmääräksi määriteltiin seitsemän.[7]
- Toivo Antikainen 1925–19xx
- Otto Wille Kuusinen 1925–19xx
- J. K. Lehtinen 1925–19xx
- J. H. Lumivuokko 1925–2/1927 (erotettiin)
- Kullervo Manner 1925–19xx
- Hjalmar Eklund (Jalmari Salminen) 1925–19xx
- Yrjö Sirola 1925–19xx
Politbyroo 1930–1938
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Lähteet: edustajakokousvalinnat 1935[1]
Keskuskomitean Suomessa (Helsingissä) toiminut osa.[1] Suomen byroon seuraaja. Vuoden 1935 puoluekokouksessa politbyroohon valittiin 9 varsinaista ja 2 varajäsentä.[35]
- Lyyli Heinonen[39]
- Hellä Järveläinen
- Toivo Karvonen
- Paavo Kivikoski
- Kalle Kulmala 193x–1936 (kuoli)
- Väinö Laakso
- Inkeri Lehtinen
- Toivo Hj. Långström
- Lauri Myllymäki
- Aaro Uusitalo
Ulkomaan byroo 1930–1937
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Keskuskomitean Neuvostoliitossa (Moskovassa) toiminut osa.[1] Politbyroon seuraaja. Vuoden 1935 puoluekokouksessa Ulkomaan byroohon valittiin 8 varsinaista ja 1 varajäsen.[35]
- Toivo Antikainen 1930–193x[23]
- Edvard Gylling 1930–193x
- Antti Hyvönen
- Otto Wille Kuusinen 1930–193x
- Eino Lehto 1930–193x[23]
- Jukka Lehtosaari 1930–193x[23]
- Kullervo Manner 1930–1934
- Hannes Mäkinen (Matti Stein) 1930–193x[23]
- Yrjö Sirola 1930–193x
- Arvo Tuominen
- Uuno Väre 1930–193x
Työkomitea 1940–1941
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Lähteet:[40]
Työtä Suomessa johtanut elin. Aluksi nimellä keskusjohto.[40]
- Lyyli Heinonen
- Lauri Kantola
- Väinö Laitinen
- Urho Oras (pj./sihteeri)
- Edvin Salonen
- Aaro Uusitalo
- Lauri Vilenius
Työvaliokunta 1941
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Lähteet:[41]
Työtä Suomessa johtanut elin.[41]
- Hertta Kuusinen (pj.)
- Väinö Laitinen
- Aimo Rikka
- Edvin Salonen
- Aaro Uusitalo
Puoluetoimikunta 1944–1951
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ylin toimeenpaneva elin. Puoluetoimikuntaan kuului vuoden 1947 sääntöjen mukaan 12 varsinaista ja 6 varajäsentä.[4] Keskuskomitean edeltäjä. 15.10.1944–1945 väliaikainen puoluetoimikunta
- Aimo Aaltonen 1944–1951
- Yrjö Enne 1948–1951
- Kauko Heikkilä 1944–1945
- Lyyli Heinonen 194x–1945
- Esa Hietanen 1948–1951
- Matti Huhta 1944–1945
- Aarne Hulkkonen 1948–1951
- Matti Janhunen 1944–1951
- Toivo Karvonen 1948–1951
- Paavo Kivikoski 1944–1948
- Paavo Koskinen 1944–1948
- Toivo Kujala 1948–1951
- Hertta Kuusinen 1944–1951
- Oiva Lehto 1948–1951
- Yrjö Leino 1944–1948
- Hemming Lindqvist 1948–1951
- Martti Malmberg 1945–1951
- Yrjö Murto 1948–1951
- Aili Mäkinen 1945–1951
- Ville Pessi 1944–1951
- Gösta Rosenberg 1948–1951
- Mauri Ryömä 1945–1951
- Elli Stenberg 1948–1951
- Arvo Stenman 4/1948–1951
- Leo Suonpää 1948–1951
- Väinö Tattari 1944–1951
- Hannes Tauriainen 1948–1951
- Saara Tuominen 1944–194x
- Aaro Uusitalo 1944–1951
Puolueneuvosto 1945–1951
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Lähteet: edustajakokousvalinnat 1945 ja 1948[16]
Ylin päättävä elin puoluekokousten välisenä aikana.[42] Kokoontui ensimmäisen kerran huhtikuussa 1945.[1] Neuvostoon valittiin jäsen jokaisesta piirijärjestöstä ja ruotsinkielisten edustajia kaksikielisiltä alueilta. Neuvostoon kuuluivat myös puoluetoimikunnan jäsenet ja piirisihteerit,[42] joita ei ole lueteltu alla. Vuodesta 1948 alkaen piirisihteereillä oli vain puhe- ja esitysoikeus.[43]
- Arvi Aaltonen 1945–19xx
- Kaarina Behm 1945–194x
- Erik Fors 194x–19xx
- Christina von Gerich 194x–19xx
- Olof Granholm 194x–19xx
- Elina Gröndahl 194x–19xx
- Uuno Hamari 194x–19xx
- Kalle Hämäläinen 1945–194x
- Rudolf Johansson 194x–19xx
- Jalmari Junkkerinen 1945–194x
- Lempi Kilpinen 194x–19xx
- Joel Kivinen 194x–19xx
- Kalle Korhonen 194x–19xx
- Tauno Korhonen 194x–19xx
- Yrjö Korolainen 1945–194x
- Paul Koskinen 194x–19xx
- Eino Kujanpää 1945–194x
- Jalmari Kukkola 194x–19xx
- Iivari Leppänen 1945–194x
- Ture Magnusson 194x–19xx
- Kaarlo Mäkinen 1945–194x
- Herman Niskanen 1945–19xx (vpj.)
- Kalle Nuutinen 1945–194x
- Juho Nykänen 194x–19xx
- Jaakko Parkkari 1945–19xx (pj.)
- Hannes Partanen 194x–19xx
- Taavetti Pykäläinen 1945–194x
- Aleksi Rinne 194x–19xx
- Otto Rosenberg 1945–194x
- Niilo Rosenlund 194x–19xx
- Paavo Rosman 1945–19xx
- Hugo Räsänen 194x–19xx
- Aksel Sjöblom 1945–194x
- Sulo Suvanto 194x–19xx
- Eino Tainio 1945–194x
- Hannes Tauriainen 1945–194x
- Eino Vesterholm 1945–194x
- Saima Viitanen 1945–194x
- Lydia Virtanen 194x–19xx
Sihteeristö 1946–199x
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Valmisteleva elin 1946–199x.[11][15] Kaikki eivät olleet keskuskomitean jäseniä.
- Arvo Aalto 1969–1977, 1978–1984 (pääsihteeri)
- Aimo Aaltonen 19xx–1966
- Raimo Ahoniemi 198x–19xx (ay-sihteeri)
- Aarno Aitamurto 1984–1985 (pääsihteeri)
- Oiva Björkbacka 11/1977–1988, 19xx–199x (tiedotussihteeri, koulutussihteeri)
- Veikko Hauhia 1965–1966
- Olavi Hänninen 1970–9/1976
- Leena Johansson 1988–198x (kansainv. sihteeri)
- Urho Jokinen 1965–12/1966
- Lars Junttila 19xx–1965, 1966–1969
- Reijo Kalmakurki 1978–1984
- Erkki Kauppila 1969–1970
- Erkki Kivimäki 12/1966–1984 (järjestösihteeri, pääsihteeri)
- Olavi Kortealho 1982–1984, 1985–19xx (taloudenhoitaja)
- Risto Koskinen 1982–198x (järjestösihteeri)
- Hertta Kuusinen 1946–19xx
- Heikki Lehtinen 1988–198x (Kommunistin päätoimittaja)
- Inkeri Lehtinen 1946–19xx
- Oiva Lehto 19xx–1965, 1970–1981
- Irina Lindeberg 198x–199x (kansainv. sihteeri)
- Martti Malmberg 1946–12/1966 (järjestösihteeri)
- Asko Mäki 19xx–199x (tiedotussihteeri)
- Aili Mäkinen 1946–19xx (valistussihteeri)
- Ossi Nurminen 1970–1978
- Ville Pessi 1946–1969, 1970–197x (pääsihteeri)
- Toivo Pohjonen 2/1966–12/1966
- Olavi Poikolainen 1965–198x (kansainv. sihteeri)
- Reijo Ranta 198x–199x (järjestösihteeri)
- Erkki Rautee 5/1977–11/1977, 1981–1984 (valistussihteeri)
- Timo Roppola 1988–199x (ay-sihteeri)
- Aarne Saarinen 12/1966–197x
- Jorma Sorvari 198x–1988 (taloudenhoitaja)
- Risto-Juhani Suokas 1978–1981
- Mirjam Suvanto 19xx–1965
- Heljä Tammisola 1988–199x (pääsihteeri)
- Yrjö Tirri 9/1976–198x (ay-sihteeri)
- Eero Tuominen 2/1973–1984
- Esko Vainionpää 1985–19xx (pääsihteeri)
- Ossi Viljakainen 1988–199x (taloudenhoitaja)
- Rainer Virtanen 1972–1973 (kuoli)
- Hannu Vuorio 19xx–1984
- Veikko Väntänen 198x–198x (koulutussihteeri)
Poliittinen jaosto 1946–1951
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Puoluetoimikunnan poliittisen työn johdosta vastannut jaosto.[10][9] "Politjaosto" (Poliitt. Jaosto)
- Aimo Aaltonen 194x–19xx
- Yrjö Enne 1948–19xx
- Aarne Hulkkonen 194x–19xx
- Matti Janhunen 194x–19xx
- Lars Junttila 1948–19xx
- Hertta Kuusinen 194x–19xx
- Inkeri Lehtinen 1948–19xx[44]
- Martti Malmberg 194x–19xx
- Yrjö Murto 194x–19xx
- Aili Mäkinen 194x–19xx
- Ville Pessi 194x–19xx
- Mauri Ryömä 1948–19xx
- Aaro Uusitalo 194x–194x
- Armas Äikiä 1948–19xx[44]
Keskuskomitea 1951–1992
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Keskuskomitea oli SKP:n ylin toimeenpaneva elin, jonka jäsenet valittiin edustajakokouksissa. Eronneen jäsenen tilalle nousi eniten ääniä edustajakokouksessa saanut varajäsen.[46] Vuodesta 1951 alkaen keskuskomiteaan kuului 30 varsinaista ja 15 varajäsentä.[6][47] Vuoden 1957 säännöissä keskuskomitean kooksi määriteltiin 35 (+10).[48] Vuoden 1978 sääntömuutoksessa jäsenmääräksi tuli 50 (+15)[49] ja vuonna 1990 30 (+15).[50]
- Arvo Aalto 1969–1990
- Arvo V. Aalto 1978–1984
- Aimo Aaltonen 1951–1969, 1970–1981
- Elsa Aaltonen 1969–1970
- Seppo Ahonen 1984–1985
- Raimo Ahoniemi 1982–1984
- Aarno Aitamurto 1972–1990
- Veikko Alho 1975–1984
- Jan Otto Andersson 1987–199x
- Moore Andersson 1970–1975
- Heikki Anttila 1982–1984
- Juhani Anttila 1987–199x
- Teija Asara-Laaksonen 1987–1990
- Gunnar Asplund 1966–1970, 1972–1987
- Martin Backman 196x–1969
- Raimo Bagge 1981–1987
- Laina Berg 1987–1990
- Timo Bergholm 1978–1982
- Oiva Björkbacka 1972–1981
- Markus Dahl 1984–1987
- Ilpo Eerola 1984–1990
- Yrjö Enne 1951–1961 (kuoli)
- Mikko Ekorre 1982–1987, 1990–199x
- Tapani Elgland 1984–1990
- Lars D. Eriksson 1982–1987
- Erik Forss 1957–196x
- Bo-Axel Gustafsson 1987–1990
- Maija-Liisa Halonen 1978–1984
- Benjam Hampinen 1975–1981
- Vilho Hassinen 19xx–1969, 1970–1972
- Arvo Hautala 1951–1981
- Veikko A. Heikkilä 1987–199x
- Osmo Hekkala 1982–1984
- Jorma Hentilä 1978–1984
- Esa Hietanen 1951–196x
- Inger Hirvelä 1981–1982
- Anneli Hoikka 1982–1985
- Arja Honkakoski 1987–1990
- Kirsti Honkasalo 1981–1984
- Tatjaana Huhtala 1985–199x
- Aarne Hulkkonen 1951–1966
- Kaarlo Humalisto 1970–1975
- Veijo Huotari 1984–1987
- Esko Hyttinen 1981–1984
- Pekka Hynönen 1987–1990
- Anna-Liisa Hyvönen 1963–1981
- Olavi Hänninen 1954–1963, 1969–1987
- Toivo Iivari 1984–1985, 1987–1990
- Matti Janhunen 1951–1963 (kuoli)
- Marjatta Johansson 1984–1987
- Matti Jokela 1972–1975
- Urho Jokinen 1972–1982
- Lars Junttila 195x–196x
- Annikki Jussila 1984–1990
- Ilkka Järvinen 1978–1981
- Pekka Järvinen 1975–1982
- Unto Järvinen 1984–1987
- Pertti Kadenius 1982–1984
- Ahti Kaikkonen 1984–1987
- Ritva Kaikkonen 1982–199x
- Markus Kainulainen 1966–1969, 1970–1981
- Jouko Kajanoja 1981–1985
- Uolevi Kalliomäki 1969–1970
- Into Kangas 1966–1972
- Lauri Kantola 1951–1969, 1978–1982
- August Karhunen 1970–1972
- Toivo Karvonen 1951–1972
- Raine Kaunisto 1981–1982
- Reijo Kaunola 1981–1982
- Erkki Kauppila 1972–1990
- Matti Kautto 1975–1981
- Jorma Keinänen 1984–1987
- Arvo Kemppainen 1972–1990
- Heljä Ketola 1981–1992[25]
- Jari Ketola 1990–199x
- Reijo Kettunen 1985–1990
- Toimi Kimiläinen 1951–1966
- Timo Kivelä 1984–1987
- Heikki Kiviaho 1984–1990
- Erkki Kivimäki 1969–1981
- Osmo Kock 1969–1970
- Veikko Koivisto 1978–1981
- Kaarlo Koskinen 1963–1966
- Paavo Koskinen 1951–1966
- Toivo Kujala 1951–1959 (kuoli)
- Mikko Kulmala 1985–1990
- Pauli Kukkonen 1970–1975
- Erkki Kumpulainen 1951–195x
- Eino Kurkinen 1966–1972
- Jouko Kuusela 1969–1970
- Hertta Kuusinen 1951–1974 (kuoli)
- Uuno Kuutti 19xx–196x
- Reijo Käkelä 1984–1990
- Markku Kärkkäinen 1978–1981
- Timo Laaksonen 1984–199x
- Martti Lahtinen 1975–1978
- Pertti Lahtinen 1985–1990
- Aimo Laiho 1969–1970
- Helvi Laine 1951–195x
- Olavi J. Laine 1966–1972
- Timo Laitinen 1978–1981
- Annika Lapintie 1984–1990
- Tanja Lehmuskoski 1987–199x
- Inkeri Lehtinen 1954–1969
- Leevi Lehto 1982–1984
- Martti Lehto 19xx–196x
- Oiva Lehto 1951–1966, 1970–1981
- Veikko Lehtonen 1984–1987
- Teuvo Lepola 1978–1984
- Pekka Leppänen 1981–1990
- Toivo Leskinen 196x–196x
- Pentti Liedes 1972–1981
- Heikki Liimatainen 1966–1972
- Olavi Lipponen 1982–1984
- Reino Lohikivi 1969–1970[51]
- Tauno Malinen 1984–1987
- Esko Malmberg 1970–1981
- Martti Malmberg 1951–1969
- Leo Marmio 1969–1975
- Pertti Meriläinen 1984–1985
- Rauno Merisaari 1984–1990
- Lea Minkkinen 1990–199x
- Esko Mutka 1987–199x
- Yrjö Murto 1951–1963 (kuoli)
- Pauliina Murto-Lehtinen 1990–199x
- Isma Mäkelä 1978–1981
- Asko Mäki 1990–1992[29]
- Raimo Mäki 1981–1984
- Aili Mäkinen 1951–196x
- Airi Mäkinen 1990–199x
- Kaarlo Mäkinen 1951–19xx
- Viljo Määttä 1984–1990
- Hannu Nieminen 1982–1984
- Ilmari Nieminen 1981–1984
- Jarmo Nieminen 1981–1984
- Tauno Niemistö 1984–1990
- Toivo Niiranen 1951–195x
- Helvi Niskanen 1981–1982
- Martti Kalevi Nurmi 196x–1969, 1970–1981
- Valdemar Nyholm 195x–196x (kuoli)
- Jorma Nykänen 1969–1970, 1978–1984
- Tauno Ohtonen 1987–1990
- Kauko Oksanen 1984–1987
- Varja Oksanen 1990–199x
- Pertti Oksman 1990–199x
- Iiris Ollikainen 1987–1990
- Reijo Parjanen 1984–1987
- Jaakko Parkkari 1951–195x
- Pentti Peltokangas 1978–1981
- Pekka Peltola 1984–199x
- Mauri Perä 1978–1981
- Ville Pessi 1951–1981
- Olavi Poikolainen 1975–1981
- Heikki Pusa 1981–1984
- Unto Puttonen 1963–1969
- Maria Pöyhönen 1984–1987
- Paavo Ranta 1984–1987
- Paavo Rento 1990–199x
- Erkki Rautee 1972–1981
- Benjam Reittu 1978–1984
- Kalevi Rissanen 1981–1982
- Eino Roine 1951–195x
- Mikael Romberg 1951–1969
- Gösta Rosenberg 1951–1966
- Seppo Rousu 1978–1982
- Pertti Rovamo 1982–1984
- Esko Ruokonen 1975–1981
- Juhani Ruotsalo 1982–1984
- Aulis Ruuth 1984–1987
- Veikko J. Rytkönen 1969–1970
- Mauri Ryömä 1951–1958 (kuoli)
- Asko Räsänen 1990–199x
- Aimo Röpetti 1990–199x
- Ensio Saano 1978–1984
- Aarne Saarinen 1957–1984
- Väinö Saarinen 1969–1970
- Pirjo Salmi 1990–199x
- Pentti Salo 1981–1982
- Erkki Salomaa 1966–1971 (kuoli)
- Arvi Saloranta 196x–1970
- Kyösti Sandelin 1972–1978
- Martin Scheinin 1981–1982
- Kari Selinheimo 1987–1990
- Mauno Sillfors 1969–1975
- Jorma Simpura 196x–1975
- Taisto Sinisalo 196x–1969, 1970–1984
- Tauno Sirnelä 1966–1969
- Ossi Sjöman 1966–1969, 1970–1990
- Seppo Skyttä 1984–1987
- Elli Stenberg 1951–196x
- Marjatta Stenius-Kaukonen 1981–1984
- Arvo Stenman 1951–195x
- Leo Strengell 1966–1969
- Leo Suonpää 1951–1969, 1970–1975
- Mirjam Suvanto 1951–1966
- Eino Tainio 1951–1966
- Tutta Tallgren 1981–1984, 1987–1990
- Heimo Talman 1972–1978
- Jouko Talus 1990–199x
- Helge Talvitie 1978–1984
- Konsta Talvio 1951–195x
- Jukka Tamminen 1987–1990
- Mauno Tamminen 196x–1969
- Väinö Tattari 1951–195x
- Jarkko Teerioja 1987–1990
- Esko-Juhani Tennilä 1981–1982
- Anna-Liisa Tiekso 1966–1975
- Antti Timonen 1951–196x
- Lea Tohmo 1981–1982
- Seppo Toiviainen 1975–1984
- Tytti Tolonen 1987–1990
- Osmo Tolvanen 1981–1982
- Nils Torvalds 1982–198x
- Irma Torvi 196x–1966
- Erkki Tuominen 195x–1975 (kuoli)
- Tyyne Tuominen 1957–1969
- Erkki Turunen 1969–1970
- Aimo Törmälehto 1990–199x
- Roni Uppgård 1969–1972
- Aaro Uusitalo 1951–196x
- Esko Vainionpää 1969–1970, 1984–1990
- Sinikka Vanhala 1987–199x
- Osmo Vepsäläinen 1987–199x
- Terttu Viinamäki 1990–199x
- Reijo Viitala 1990–199x
- Urho Virnes 1987–1990
- Ossi Virtanen 1972–1990
- Seppo Voutilainen 1984–1985
- Hannu Vuorio 1975–1981
- Kari Vähätalo 1987–1990
- Jarmo Wahlström 1978–199x
- Kaisu Weckman 1963–1978
- Elmer Wik 1966–1972
- Jaakko Ylitalo 1984–1987
- Mirja Ylitalo 1984–1990
- Rauni Yrttiaho 1981–1984, 1987–1990
Poliittinen toimikunta 1951–1992
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Poliittisen toimikunnan valitsi keskuskomitea keskuudestaan.[48] Vuonna 1951 poliittiseen toimikuntaan valittiin yhdeksän jäsentä.[6] Vuoden 1985 sääntöjen mukaan poliittiseen toimikuntaan kuului enintään 11 jäsentä.[52]
- Arvo Aalto 1969–1988
- Aimo Aaltonen 1951–1966
- Aarno Aitamurto 1981–1990
- Veikko Alho 1982–1984
- Oiva Björkbacka 1972–1981
- Tapani Elgland 1988–1990
- Maija-Liisa Halonen 1981–1982
- Arvo Hautala 6/1967–1978
- Inger Hirvelä 1981–1982
- Tatjaana Huhtala 1987–199x
- Aarne Hulkkonen 1951–1960
- Anna-Liisa Hyvönen 3/1965–1981
- Olavi Hänninen 1969–1982, 1984–1987
- Urho Jokinen 1972–1982
- Lars Junttila 1960–1966
- Jouko Kajanoja 1981–1984
- Markus Kainulainen 1966–1969, 1970–1981
- Erkki Kauppila 1/1974–1982, 1984–1990
- Arvo Kemppainen 1981–1988
- Heljä Ketola 1982–1992[25]
- Heikki Kiviaho 1988–1990
- Erkki Kivimäki 1969–1981
- Paavo Koskinen 1951–3/1965
- Hertta Kuusinen 1951–1970
- Reijo Käkelä 1985–1988
- Timo Laaksonen 198x–199x
- Olavi J. Laine 1966–1972
- Tanja Lehmuskoski 1987–199x
- Inkeri Lehtinen 1954–1969
- Oiva Lehto 1960–1966, 1970–1981
- Esko Malmberg 1/1974–1978
- Martti Malmberg 1951–1969
- Yrjö Murto 1951–1963 (kuoli)
- Asko Mäki 1990–1992[29]
- Aili Mäkinen 1951–3/1965
- Pekka Peltola 1988–1990
- Ville Pessi 1951–1972
- Olavi Poikolainen 1978–1981
- Erkki Rautee 1972–1981
- Mauri Ryömä 1951–1958 (kuoli)
- Aarne Saarinen 2/1964–1984
- Pentti Salo 1981–1982
- Erkki Salomaa 1966–1971 (kuoli)
- Jorma Simpura 3/1965–1/1974
- Taisto Sinisalo 3/1965–1969, 1970–1984
- Ossi Sjöman 1966–1969, 1970–1972
- Marjatta Stenius-Kaukonen 1981–1984
- Leo Suonpää 1960–1969, 1970–1/1974
- Mirjam Suvanto 1957–1966
- Tutta Tallgren 1981–1984
- Esko-Juhani Tennilä 1981–1982
- Anna-Liisa Tiekso 11/1971–1972
- Seppo Toiviainen 1978–1984
- Erkki Tuominen 1960–1975 (kuoli)
- Jarmo Wahlström 1988–199x
- Esko Vainionpää 1984–1988
- Hannu Vuorio 8/1975–1981
- Mirja Ylitalo 1984–2/1989
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kirjallisuus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Lauri Haataja, Seppo Hentilä, Jorma Kalela & Jussi Turtola (toim.): Suomen työväenliikkeen historia. Työväen Sivistysliitto, 1976. ISBN 951-9118-10-1 (keskuskomitea 1918–194x, johtajat 1918–1975, puoluetoimikunta 1944–1951, poliittinen toimikunta 1951–1975)
- Joni Krekola: Stalinismin lyhyt kurssi. Suomalaiset Moskovan Lenin-koulussa 1926–1938. (Bibliotheca historica 103) Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-746-864-4
- Veli-Pekka Leppänen: Ohranasta oppositioon. Kommunistit Helsingissä 1944–1951. SKP:n Helsingin piirijärjestö; kustantaja Kansan Sivistystyön Liitto, 1994. ISBN 951-9455-41-8 (väliaikainen puoluetoimikunta 1944–1945, puoluetoimikunta 1945 ja 1948 edustajakokousissa, poliittinen jaosto 4.10.1948)
- Veli-Pekka Leppänen: Kivääri vai äänestyslippu? Suomen kommunistisen puolueen hajaannus 1964–1970. Edita, 1999. ISBN 951-37-2785-8 (edustajakokousvalinnat 1966-1970: keskuskomitea, poliittinen toimikunta, 1963: poliittinen toimikunta, 1970: johtajat)
- Kimmo Rentola: Kenen joukoissa seisot? Suomalainen kommunismi ja sota 1937–1945. WSOY, 1994. ISBN 951-0-19201-5 (edustajakokousvalinnat 1935: keskuskomitea, Suomen byroo, ulkomaan byroo)
- Tauno Saarela: Suomalaisen kommunismin synty 1918–1923. Kansan Sivistystyön Liitto, 1996. ISBN 951-9455-55-8 (keskuskomitea ja johtajat 1918–1923)
- Tauno Saarela: Suomalainen kommunismi ja vallankumous 1923–1930. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2008. Historiallisia Tutkimuksia 239 ISBN 978-952-222-051-6 ISSN 0073-2559 (keskuskomitea 1923–1930, Suomen byroo 1923–1930)
Puolueen julkaisut
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Edustajakokousjulkaisut:
- 1960: Suomen Kommunistisen Puolueen XII edustajakokous Helsingissä 15.4.–18.4.1960, s. 148–149. Kustannusosakeyhtiö Yhteistyö, Helsinki: Suomen Kommunistinen Puolue, 1960.
Toimintakertomukset:
- 1945–1948: Katsaus Suomen kommunistisen puolueen toimintaan VII ja VIII puoluekokouksen välisenä aikana, s. 4–5. Kustannusosakeyhtiö Yhteistyö, Helsinki: Suomen Kommunistinen Puolue, 1948. (puolueneuvosto, puoluetoimikunta, pääsihteeri, puheenjohtaja, puolueneuvoston puheenjohtajat, poliittinen jaosto)
- 1963–1966: Suomen kommunistisen puolueen toiminnasta XIII ja XIV edustajakokouksen välisenä aikana, s. 50–53. Kustannusosakeyhtiö Yhteistyö, Helsinki: Suomen Kommunistinen Puolue, 1966. (keskuskomitea, poliittinen toimikunta, sihteeristö)
- 1966–1969: Kertomus Suomen kommunistisen puolueen toiminnasta 14. ja 15. edustajakokouksen väliseltä ajalta, s. 50–52. Kustannusosakeyhtiö Yhteistyö, Helsinki: Suomen Kommunistinen Puolue, 1969. (keskuskomitea, poliittinen toimikunta, sihteeristö, puheenjohtajat, pääsihteeri)
- 1969–1972: Kertomus Suomen kommunistisen puolueen toiminnasta 15. ja 16. edustajakokouksen välisenä aikana, s. 52–57. Savon Sana, Kuopio: Suomen Kommunistinen Puolue, 1972. (keskuskomitea, poliittinen toimikunta, sihteeristö, puheenjohtajat, pääsihteeri)
- 1972–1975: Suomen kommunistisen puolueen toiminnasta 16. ja 17. edustajakokouksen välisenä aikana, s. 48–51. Yhteistyö, Kuopio: Suomen Kommunistinen Puolue, 1975. (keskuskomitea, poliittinen toimikunta, sihteeristö, puheenjohtajat, pääsihteeri)
- 1975–1978: Suomen kommunistisen puolueen toiminnasta 17. ja 18. edustajakokouksen väliseltä ajalta, s. 55–57. Satakunnan Yhteisvoima Oy, Pori: Suomen Kommunistinen Puolue, 1978. (keskuskomitea, poliittinen toimikunta, sihteeristö, puheenjohtajat, pääsihteeri)
- 1978–1981: Suomen kommunistisen puolueen toiminnasta 18. ja 19. edustajakokouksen väliseltä ajalta, s. 40–44. Satakunnan Yhteisvoima Oy, Pori: Suomen Kommunistinen Puolue, 1981. (keskuskomitea, poliittinen toimikunta, sihteeristö)
- 1981–1984: Suomen kommunistisen puolueen toiminnasta 19. ja 20. edustajakokouksen väliseltä ajalta, s. 39–47. Satakunnan Yhteisvoima Oy, Pori: Suomen Kommunistinen Puolue, 1984. (keskuskomitea, poliittinen toimikunta, sihteeristö)
- 1984–1987: Suomen kommunistisen puolueen toiminnasta 20. ja 21. edustajakokouksen väliseltä ajalta, s. 39–49. Suomen Kommunistinen Puolue, 1987. (keskuskomitea, poliittinen toimikunta, sihteeristö, puheenjohtajat, pääsihteeri)
- 1987–1990: SKP:n toiminnasta 21. ja 22. edustajakokouksen väliseltä ajalta, s. 43–49. Suomen Kommunistinen Puolue, 1990. (keskuskomitea, poliittinen toimikunta, sihteeristö)
Säännöt:
- Suomen Kommunistisen Puolue. Säännöt. Kustannusosakeyhtiö Yhteistyön kirjapaino: Suomen Kommunistinen Puolue, 1947.
- Suomen Kommunistinen Puolue ry:n Säännöt. Satakunnan Yhteisvoima Oy, Pori: Suomen Kommunistinen Puolue, ei painovuotta (1948).
- Suomen Kommunistisen Puolue. Säännöt. Satakunnan Yhteisvoima Oy, Pori: Suomen Kommunistinen Puolue, 1952.
- Suomen Kommunistinen Puolue. Säännöt. Kustannusosakeyhtiö Yhteistyön kirjapaino: Suomen Kommunistinen Puolue, 1955.
- Suomen Kommunistisen Puolueen säännöt (Hyväksytty puolueen XI edustajakokouksessa 2.6.1957). Kustannusosakeyhtiö Yhteistyön kirjapaino: Suomen Kommunistinen Puolue, 1961.
- Suomen Kommunistisen Puolueen säännöt (Hyväksytty puolueen 11. edustajakokouksessa 2.6.1957. Sääntömuutos hyväksytty 18. edustajakokouksessa 1.6.1978). Kustannusosakeyhtiö Savon Sana: Suomen Kommunistinen Puolue, 1979.
- Suomen Kommunistisen Puolueen säännöt (Hyväksytty puolueen 11. edustajakokouksessa 2.6.1957. Sääntömuutos hyväksytty 18. edustajakokouksessa 1.6.1978 ja ylimääräisessä edustajakokouksessa 23.3.1985). Yhteistyö: Suomen Kommunistinen Puolue, 1985.
- Suomen Kommunistisen Puolueen säännöt (Hyväksytty puolueen 11. edustajakokouksessa 2.6.1957. Sääntömuutos hyväksytty 22. edustajakokouksessa 25.2.1990). Suomen Kommunistinen Puolue, 1990.
Lehdet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Artikkelit edustajakokousvalinnoista:
- 1945: SKP:n puoluekokous päättynyt. Vapaa Sana, 24.10.1945. (puoluetoimikunta, puolueneuvosto, puheenjohtaja, pääsihteeri, puolueneuvoston puheenjohtajat)
- 1948: Täydellisen yksimielisyyden vallitessa valittiin eilen puolueemme johtoelimet. Työkansan Sanomat, 4.9.1948. (puoluetoimikunta, puolueneuvosto, puheenjohtaja, pääsihteeri, puolueneuvoston puheenjohtajat)
- 1951: Suomen Kommunistisen Puolueen keskuskomitea. Työkansan Sanomat, 6.11.1951. (keskuskomitea, poliittinen toimikunta, puheenjohtajat, pääsihteeri)
- 1954: Uusi keskuskomitea. Työkansan Sanomat, 6.10.1954. (keskuskomitea, poliittinen toimikunta, puheenjohtajat, pääsihteeri)
- 1957: Suomen Kommunistisen Puolueen edustajakokous päättyi eilen kauaskantoisin seurauksin. Kansan Uutiset, 3.6.1957. (keskuskomitea, poliittinen toimikunta, puheenjohtajat, pääsihteeri)
- 1990: Vasemmistoliitto varmistui / Keskuskomitean jäsenet. Kansan Uutiset, 27.2.1990. (keskuskomitea, poliittinen toimikunta, puheenjohtajat, pääsihteeri)
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g Rentola 1994, s. 79–80, 667–668.
- ↑ SKP:n säännöt 1947, s. 11.
- ↑ SKP:n säännöt 1957, s. 7–9.
- ↑ a b c SKP:n säännöt 1947, s. 6–7.
- ↑ SKP:n toimintakertomus 1948, s. 4.
- ↑ a b c Puoluekokouksen linjanveto. Vapaa Sana, 10.11.1951.
- ↑ a b c d e f g Saarela 2008, s. 146–148.
- ↑ Jukka Paastela: Finnish Communism under Soviet Totalitarianism, s. 221, 268. (Series B, 1455-4828 ; 27) Aleksanteri Institute, Kikimora publications, 2003. ISBN 952-10-0755-9
- ↑ a b Leppänen 1994, s. 18–19.
- ↑ a b SKP:n toimintakertomus 1948, s. 5.
- ↑ a b c Mikko Majander: Pohjoismaa vai kansandemokratia? Sosiaalidemokraatit, kommunistit ja Suomen kansainvälinen asema 1944–51, s. 280–281. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-654-4
- ↑ a b Saarela 1996, s. 500.
- ↑ a b c d Haataja, Hentilä, Kalela & Turtola 1976, s. 432–434
- ↑ a b c Leppänen 1999, s. 41-42, 459-464.
- ↑ a b c d e f g SKP:n toimintakertomukset
- ↑ a b c d e f Lehtiartikkelit edustajakokousvalinnoista Vapaassa Sanassa, Työkansan Sanomissa ja Kansan Uutisissa
- ↑ a b c d Leppänen 1994, s. 26, 139-142, 504.
- ↑ a b c d Matti Lackman: Kullervo Manner. Kumouksellisen muotokuva, s. 175, 198-199. Amanita, 2017. ISBN 978-952-5330-84-7
- ↑ Täydellisen yksimielisyyden vallitessa valittiin eilen puolueemme johtoelimet. Työkansan Sanomat, 4.9.1948.
- ↑ a b c SKP:n säännöt 1957, s. 12, 15.
- ↑ SKP:n säännöt 1947, s. 18.
- ↑ SKP:n säännöt 1952, s. 22-23.
- ↑ a b c d e f Krekola 2006, s. 108.
- ↑ Rentola 1994, s. 26.
- ↑ a b c Pekka Väisänen: Miljoonavelat kaatoivat Skp:n Helsingin Sanomat. 16.11.1992. Viitattu 9.5.2020.
- ↑ Rentola 1994, s. 25.
- ↑ Rentola 1994, s. 26, 199–207, 259–260.
- ↑ Rentola 1994, s. 259–260, 318.
- ↑ a b c Jari Heino: Asko Mäki loikkasi Vasemmistoliitosta Sdp:n riveihin Turun Sanomat. 17.8.2016. Viitattu 9.5.2020.[vanhentunut linkki]
- ↑ a b Leppänen 1999, s. 168–169.
- ↑ Saarela 2008, s. 819.
- ↑ Haataja 1976, s. 431–432.
- ↑ Saarela 1996, s. 47.
- ↑ Saarela 1996, s. 239–240.
- ↑ a b c Rentola 1994, s. 667.
- ↑ Saarela 1996, s. 196, 318–319,323.
- ↑ Saarela 2008, s. 820.
- ↑ Saarela 1996, s. 195–198, 201, 203–208, 318, 322–323.
- ↑ Ei valittu edustajakokouksessa 1935, mutta nousi myöhemmin. Rentola 1994, s. 80, 217; vrt. Haataja 1976, s 432.
- ↑ a b Rentola 1994, s. 215–219.
- ↑ a b Rentola 1994, s. 294–295, 334–335.
- ↑ a b SKP:n säännöt 1947, s. 8–9.
- ↑ SKP:n säännöt 1948, s. 20–21.
- ↑ a b ei Suomen kansalaisuutta, ei puoluetoimikunnan jäsen. Leppänen 1994, s. 504.
- ↑ SKP:n edustajakokousjulkaisut
- ↑ SKP:n säännöt 1957, s. 9, 12.
- ↑ SKP:n säännöt 1955, s. 19.
- ↑ a b SKP:n säännöt 1957, s. 12.
- ↑ SKP:n säännöt 1978, s. 14.
- ↑ SKP:n säännöt 1990, s. 13.
- ↑ Toimintakertomuksessa Lohikoski, Leppäsellä Lohikivi
- ↑ SKP:n säännöt 1985, s. 15.