Valtiollisten vankien huoltoyhdistykset
| Valtiollisten vankien huoltoyhdistykset | |
|---|---|
| Perustettu | 1925 |
| Lakkautettu | 1930 |
| Tyyppi | avustusjärjestö |
| Toimiala | poliittisten vankien huoltotyö |
| Toiminta-alue | Suomi |
| Jäsenlehti | Punainen Huolto |
Valtiollisten vankien huoltoyhdistykset (VVHY) olivat Suomessa vuosina 1925–1930 toimineita vasemmistolaisten poliittisten vankien tukiyhdistyksiä. Huoltotyö oli osa Sosialistisen Työväen ja Pienviljelijäin Vaalijärjestön johdolla toiminutta liikettä, joka syntyi sen jälkeen, kun viranomaiset vuonna 1923 lakkauttivat Suomen Sosialistisen Työväenpuolueen ja pidättivät sen johtajat. Sosialistisen työväen ja pienviljelijäin eduskuntaryhmä teki usein aloitteita valtiollisten vankien vapauttamiseksi tai aseman parantamiseksi. Vaalijärjestön, eduskuntaryhmän ja huoltoyhdistysten tultua lakkautetuiksi avustustyötä jatkoi maanalainen Suomen Punainen Apu (Puna-apu) vuodesta 1930 alkaen.
Ensimmäinen huoltoyhdistys perustettiin kesällä 1925 Helsinkiin. Vuoden 1926 loppuun mennessä yhdistyksiä oli muodostettu 33 ja lakkautettaessa 1930 niitä toimi 41 paikkakunnalla. Vuonna 1926 huoltoyhdistyksiin laskettiin kuuluvan noin 2 000 ja vuotta myöhemmin 6 500 jäsentä.[1] Yhdistysten alaosastoina toimi ompelu- ja käsityöseuroja.[2] Valtakunnallista yhteistoimintaa koordinoitiin huoltoyhdistysten neuvottelukokouksissa.[3] Helsingin huoltoyhdistys julkaisi vuosikirjaa 1925 alkaen. Vuoden 1928 lopussa Helsingin VVHY perusti huoltoyhdistysten äänenkannattajaksi neljästi vuodessa ilmestyneen Punainen Huolto -lehden, jota ehti ilmestyä kuusi numeroa ennen lakkauttamista.[4]
Etsivä keskuspoliisi seurasi vankien huoltotyötä aktiivisesti. Virasto piti toimintaa vallankumouksen edistämisenä. EK piti epäilyttävänä, ja todisteena salaisesta puoluetyöstä, esimerkiksi avustajien ja avustettujen välisten tuttavuussuhteiden puuttumista, josta pyrittiin saamaan tietoja kuulusteluissa. Pidätetyiltä saatettiin takavarikoida muun muassa askarteluvälineitä, jos niitä arveltiin käytettävän avustustyöhön.[5]
Valtiolliset vangit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Valtiollisten vankien asema ei ollut lainsäädännöllisesti kovin selkeä. Valtiorikoksista tuomitut erotettiin muista vangeista keskittämällä miehet Tammisaareen ja naiset Hämeenlinnaan. Vangeilla oli vapauksia kuten oikeus tilata lehtiä, pitää hallussaan kirjallisuutta ja tehdä muistiinpanoja. Vankien asema heikentyi vähitellen 1920-luvun puolivälistä alkaen, kun viranomaiset tiukensivat pakkotyönormeja ja alkoivat kohdella poliittisia vankeja yhä enemmän tavallisina rikollisina.[6]
Poliittisten vankien asema ja kansalaisvapauksien puolustaminen olivat keskeisellä sijalla suomalaisten kommunistien propagandassa, joka pyrki niiden avulla osoittamaan vallitsevan järjestelmän epäoikeudenmukaisuutta. Liike vaati vangeille oikeuksia, vastusti aseman heikentämistä, toi julkisuuteen vankien valituksia ja osoitti solidaarisuutta vankien aloittamille kampanjoille.[7] Huoltoyhdistyksen laskelmien mukaan valtiollisia vankeja oli vuoden 1926 lopussa 218, kaksi vuotta myöhemmin 139 ja vuonna 1929 167.[8]
Perustaminen ja kansainvälinen konteksti
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]SSTP:n vankihuoltotyö perustui paikallisiin vankien avustuskomiteoihin, jotka keräsivät varoja etenkin ruokapaketteja varten. Osa komiteoista jatkoi toimintaansa puolueen tultua lakkautetuksi. Tammikuussa 1924 vasemmiston johtama Suomen Ammattijärjestö perusti Poliittisten vankien ja punaorpojen avustuskeskuskomitean koordinoimaan huoltotoimintaa. Keskittämisen taustalla vaikutti Kommunistisen internationaalin johdolla toiminut Kansainvälinen Punainen Apu (MOPR), joka pyrki aktivoimaan avustustyötä eri maissa. Suomen Kommunistisen Puolueen Suomen byroo piti avustuskeskuskomiteaa MOPR:n elimenä, mutta järjestely ei tyydyttänyt kansainvälistä johtoa, joka edellytti henkilöjäsenpohjaisuutta. SKP ei pitänyt julkisen MOPR:n jäsenjärjestön perustamista Suomeen mahdollisena, mutta linjaa pyrittiin seuraamaan muilla tavoin kuten naistoimintaa laajentamalla.[9] Vankien huoltotyö oli naisvaltaista.[10]
SKP:n elokuussa 1925 Neuvostoliitossa pidetty puoluekokous päätti uuden joukkoavustusjärjestön muodostamisesta, mutta rakenne jäi avoimeksi. Suomessa alettiin perustaa valtiollisten vankien huoltoyhdistyksiä, joihin päästettiin sekä henkilö- että yhteisöjäseniä kuten ammattiyhdistyksiä. Uuden organisaation keskeisin tavoite oli vankien puolesta käytyjen kampanjoiden laajentaminen joukkotoiminnaksi, joka toisi lisäjulkisuutta asialle.[9] Huoltoyhdistykset toimivat kiinteässä yhteydessä MOPR:ään, mutta yhteyttä ei haluttu korostaa, koska se olisi voinut johtaa toimenpiteisiin viranomaisten taholta. MOPR teki suomalaisten poliittisten vankien asiaa tunnetuksi kansainvälisissä julkaisuissaan. MOPR:n neuvostoliittolaiset osastot lähettivät vangeille Tammisaareen tukipostia, joka toimitettiin perille salaisesti.[11] MOPR:n Vjasman osasto oli nimetty suomalaisten poliittisten vankien ”kunniapäälliköksi”.[3] VVHY puolestaan nimettiin MOPR:ssä Pärnun ja Kreenholmin vankiloissa pidettyjen tovereiden kunniapäälliköksi ja Helsingin yhdistys lähetti raha-avustuksia Viroon.[12]
Huoltotyön muodot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Huoltoyhdistykset keräsivät varoja avustustyöhön järjestämällä juhlia ja iltamia sekä myymällä käsitöitä ja tukijulkaisuja. Muita tulonlähteitä olivat jäsenmaksut sekä lahjoitukset, joita tuli kotimaan lisäksi MOPR:ltä Neuvostoliitosta ja amerikansuomalaisilta työväenjärjestöiltä. Pääosa ulkomailta tulleesta avusta käytettiin vankien ruokapaketteihin, mutta tukea annettiin myös oikeudenkäyntikuluihin sekä vangittujen perheille ja punaorvoille. Yhdistyksistä aktiivisimmat lähettivät paketteja vangeille kuukausittain ja pienemmät lähinnä juhlapäivinä. Yhdistysten avustukset kohdistuivat ensisijaisesti oman kotiseudun vangeille, mutta myös sitä liikeni myös muille. Paketit jakautuivat usein epätasaisesti, joten huhtikuusta 1929 alkaen jakelua keskitettiin Helsingin yhdistyksen johdolla.[3]
Taloudellisen tuen ohella yhdistysten jäsenet kirjoittivat vangeille tukikirjeitä. Vankilasta vapautuneille järjestettiin paluuvastaanottoja.[13] Huoltoyhdistysten toimintaa tunnetuksi tehnyt ”Valtiollisten vankien viikko” järjestettiin ensimmäisen kerran joulukuussa 1925. Vuonna 1929 teemaviikkoa ryhdyttiin viettämään maaliskuussa.[2] Esimerkiksi vuonna 1926 viikon teematapahtumissa kerättiin avustustyöhön kymmeniä tuhansia markkoja.[14]
Vankisolidaarisuuden ohella huoltoyhdistykset huolehtivat sisällissodan punaisten hautojen hoitamisesta.[2] Huoltoyhdistysten organisoimaa Punaisten hautojen päivää vietettiin heinäkuussa. Teemapäivänä järjestettiin muun muassa kokouksia ja juhlia.[15]
Punaorpojuhlia järjestettiin vuosittain useilla paikkakunnilla kesä-heinäkuussa. Luokkasodassa huoltajansa menettäneiden ohella juhlilla kerättiin varoja lapsille, joiden vanhemmat olivat vangittuina tai maanpaossa.[16] VVHY:n Punaorpojen Siirtolatoimikunnalla oli kesäsiirtolat Mäntsälän Sälinkäällä ja Lahden Enonsaaressa.[17]
Luettelo yhdistyksistä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Luettelo sisältää tuomioistuimissa lakkautetut tai toimintakieltoon asetetut huoltoyhdistykset.[18]
- Enson v.v.h.y.
- Forssan v.v.h.y.
- Harlun v.v.h.y.
- Heinolan v.v.h.y.
- Helsingin v.v.h.y.
- Hyvinkään v.v.h.y.
- Hämeenlinnan v.v.h.y.
- Inkeroisten v.v. (punaorpojen ja leskien[19] ) h.y.
- Jokelan valtiollisten vankien ompeluseura
- Joutsenon v.v.h.y.
- Kajaanin v.v.h.y.
- Karihaaran v.v.h.y.
- Kemijärven v.v.h.y.
- Kemin v.v.h.y.
- Kittilän v.v.h.y.
- Kivennavan v.v.h.y.
- Koskelankylän v.v.h.y.
- Kotkan v.v.h.y.
- Kouvolan v.v.h.y.
- Kuolajärven kirkonkylän v.v.h.y.
- Kuopion (punaorpojen ja[20]) v.v.h.y.
- Kyminlaakson v.v.h.y.
- Käkisalmen v.v.h.y.
- Lahden v.v.h.y.
- Lappeenrannan ja ympäristön v.v.h.y.
- Makslahden v.v.h.y.
- Malmin v.v.h.y.
- Mankalan v.v.h.y.
- Mikkelin v.v.h.y.
- Oulun v.v.h.y.
- Pietarsaaren v.v.h.y.
- Pohjois-Hämeen v.v.h.y.
- Porin v.v.h.y.
- Rauman v.v.h.y.
- Riihimäen v.v.h.y.
- Saijan v.v.h.y.
- Salon v.v.h.y.
- Suojärven v.v.h.y.
- Suolahden v.v.h.y.
- Turun v.v.h.y.
- Vaasan v.v.h.y.
- Valkeakosken v.v.h.y.
- Varkauden v.v.h.y.
- Viipurin v.v.h.y.
- Voikaan v.v.h.y.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kirjallisuus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Tauno Saarela: Suomalainen kommunismi ja vallankumous 1923–1930. (Historiallisia Tutkimuksia 239) Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2008. ISBN 978-952-222-051-6
- Piia Vuorinen: Valtiolle vaaralliset naiset. Valtiollinen poliisi, valvonnan arki ja sukupuoli Suomessa 1919–1944. (Papers on Labour History XIII) Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura, 2023. ISBN 978-952-7466-27-8
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Saarela 2008, s. 444.
- ↑ a b c Saarela 2008, s. 448.
- ↑ a b c Saarela 2008, s. 445–446.
- ↑ Saarela 2008, s. 449.
- ↑ Vuorinen 2023, s. 123–125.
- ↑ Saarela 2008, s. 438–441.
- ↑ Saarela 2008, s. 460, 464–465.
- ↑ Saarela 2008, s. 438.
- ↑ a b Saarela 2008, s. 442–445, 447.
- ↑ Vuorinen 2023, s. 130.
- ↑ Saarela 2008, s. 458.
- ↑ Saarela 2008, s. 459.
- ↑ Saarela 2008, s. 446–447.
- ↑ Helsingin V. V. Huoltoyhdistys: Vankien viikko. Vuosikirja 1926, (1927), nro II. V. V. Huoltoyhdistys.
- ↑ Hautojen päivä. Punainen Huolto, 25.7.1929, nro 3. V. V. Huoltoyhdistys.
- ↑ Punaorpojuhlat. Punainen Huolto, 25.7.1929, nro 3. V. V. Huoltoyhdistys.
- ↑ Mäntsälän Sälinkään ja Lahden Enonsaaren. Punainen Huolto, 25.7.1929, nro 3. V. V. Huoltoyhdistys.
- ↑ Luettelo lakkautetuista ja toimintakiellon alaisista yhdistyksistä. Sisäasiainministeriö, 1934.
- ↑ Yksi monista: Miten Inkeroisiin perustettiin V. V. Huoltoyhdistys? Vuosikirja 1926, (1927), nro II. V. V. Huoltoyhdistys.
- ↑ Kuopion Punaorpojen ja V. V. Huoltoyhdistys. Vuosikirja 1926, (1927), nro II. V. V. Huoltoyhdistys.