Lauri Vilenius
Lauri ”Laukki” David Vilenius (23. toukokuuta 1900 Helsinki – 10. toukokuuta 1969 Ilmenau, Saksan demokraattinen tasavalta)[1] oli suomalainen satamatyömies, pakinoitsija, Suomen Kommunistisen Puolueen (SKP) aktiivijäsen ja ammattiyhdistysmies.
Varhaisemmat vuodet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vilenius oli lähtöisin helsinkiläisestä työläisperheestä. Hänen koulunkäyntinsä rajoittui kansakouluun, mutta lukeneena miehenä häntä on luonnehdittu työläisintellektuelliksi.[2] Hän osallistui Suomen sisällissotaan punaisten joukoissa ja oli sodan jälkeen Suomenlinnan vankileirillä. Sotien välisenä aikana hän työskenteli satamatyömiehenä.
Vilenius omaksui varhain sosialistisen katsomuksen ja liittyi maanalaisen SKP:n jäseneksi vuonna 1930. Jäätyään kiinni vuonna 1932 hän oli vuoden ajan vankilassa poliittisen toimintansa vuoksi. Vilenius solmi 1930-luvulla suhteita vasemmistoälymystöön ja alkoi julkaista runojaan, novellejaan ja pakinoitaan vasemmistolaisissa kulttuurilehdissä, monet niistä nimimerkillä Joonas Laukki. Hänen tärkein julkaisufooruminsa näinä vuosina oli Kirjallisuuslehti. Vilenius lähti mukaan myös teatteritoimintaan ja oli Helsingin Työväen Näyttämön kannatusyhdistyksen puheenjohtaja ja harrastelijanäyttelijä. Vilenius osallistui vapaaehtoisena Espanjan sisällissotaan vuosina 1936–1938 ja yleni kansainvälisten prikaatien luutnantiksi.[2]
Sota-aika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Talvisodan aikana Vilenius meni maan alle ja jäi kiinni tammikuussa 1940, mutta hänet päästettiin vapaaksi hänen kerrottuaan, että hänen uskonsa Neuvostoliittoon oli alkanut horjua. Heti talvisodan jälkeen hän perusti yhdessä Urho Oraksen, Lauri Kantolan ja Eero Hautojärven kanssa omin päin uuden väliaikaisen johtoelimen SKP:lle. Vilenius valittiin SKP:n salaisena edustajana Suomen-Neuvostoliiton rauhan ja ystävyyden seuran varapuheenjohtajaksi. Seuran järjestämien mielenosoitusten muututtua levottomiksi Suomen viranomaiset pidättivät sen johdon heinäkuun lopussa 1940, ja Vilenius tuomittiin yhdeksäksi kuukaudeksi vankeuteen. Hän onnistui lokakuussa 1942 pakenemaan Riihimäen vankilan mottityömaalta, mutta jäi jälleen kiinni tammikuussa 1943. Hänet vapautettiin jatkosodan päätyttyä lokakuun 1944 alussa – viikkoa muita poliittisia vankeja myöhemmin, koska vankilasta karkaaminen katsottiin ei-poliittiseksi kriminaalirikokseksi.[3]
Sodanjälkeinen aika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Heti sodan jälkeen Vileniuksesta tuli vapautuneiden vankien korvauskomitean puheenjohtaja ja uuden Suomi–Neuvostoliitto-seuran järjestäjä. Vaikeana pidetyn luonteensa vuoksi hänet syrjäytettiin SKP:n uudesta johdosta. Hän toimi runsaan vuoden SKP:n Saimaan-alueen piirisihteerinä ja sen jälkeen Suomen Kuljetustyöntekijäin Liiton (SKL) järjestäjänä.[4] Hän myös toimitti jonkin aikaa SKL:n lehteä.[5] Vilenius erotettiin kokonaan SKP:stä vuonna 1951. Hän sai kuitenkin kirjoitella pakinoita Työkansan Sanomiin nimimerkillä Leveäharteinen mies. Toimittuaan sekalaisissa töissä Vilenius ryhtyi vuonna 1958 porariyrittäjäksi. Hän jäi eläkkeelle vuonna 1965.[4] Hän kirjoitteli viimeisinä vuosinaan Rakentaja-lehteen pakinoita nimimerkillä Seitenkasi.[5]
Vuonna 1964 pidetyssä SKDL:n liittoneuvoston kokouksessa Vilenius ja Kansan Uutisten päätoimittaja Jorma Simpura vaativat selvitystä Stalinin vainoissa 1930-luvulla kadonneista 7 000 suomalaiskommunistista. SKP:n valistussihteeri Inkeri Lehtinen vastasi, että vuoden 1960 tienoilla SKP:n johdolle oli luovutettu Neuvostoliitossa Nikita Hruštšovin suojasääpolitiikan kaudella koottu 800-sivuinen muistio, jossa puhdistusten suomalaisten uhrien kohtalot kuvattiin yksityiskohtaisesti. SKP:n vanhoilliset johtajat Ville Pessi, Aimo Aaltonen, Inkeri Lehtinen, Hertta Kuusinen ja Lars Junttila estivät kuitenkin tämän kysymyksen esilleottamisen Suomessa, eikä muistiota julkaistu. 1960-luvun lopulla myös NKP:n keskuskomitean sihteeri Mihail Suslov ja pääsihteeri Leonid Brežnev alkoivat painostaa suomalaisia kommunisteja ja kielsivät heitä käsittelemästä 1930-luvun tapahtumia, koska ne olivat Neuvostoliiton sisäisiä asioita.[6]
Vileniuksen kuoltua Unto Miettinen toimitti hänen muistiinpanojensa ja radiohaastattelujensa pohjalta postuumin muistelmakirjan Erään työmiehen päiväkirjasta, joka ilmestyi vuonna 1971. Teos sisältää myös valikoituja otteita Vileniuksen pakinoista ja vankeusajan kirjeenvaihdosta.[2] Vilenius on haudattu Maunulan uurnalehtoon Helsingissä.
Teoksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Erään työmiehen päiväkirjasta : Lauri Vileniuksen muistelmia ja pakinoita; toimittanut Unto Miettinen. Otava 1971
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Jyrki Juusela: Suomalaiset Espanjan sisällissodassa 1936–1939. Atena, Jyväskylä 2003.
- Hanne Koivisto: Henkisiä aitureita: Jenny Pajunen ja Lauri Vilenius kirjailijoina ja työläisintellektuelleina, s. 283–324 teoksessa Politiikkaa, erotiikkaa ja kulttuuritaisteluita: Kirjoituksia suomalaisesta vasmemistoälymystöstä 1930-luvulla. Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura, Helsinki 2011.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Lauri Vilenius SKS:n kirjailijamatrikkelissa (toimimaton linkki)
- ↑ a b c Koivisto 2011, s. 283–296.
- ↑ Juusela 2006, s. 309, 313–317.
- ↑ a b Juusela 2003, s. 325–326.
- ↑ a b Koivisto 2011, s. 305.
- ↑ Kai Hirvasnoro: Se kiehtova puolue : SKP:n hajaannuksen alkujuuria etsimässä Hirvasnoron blogin juttuarkisto 6.10.2005.
| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
