Vilppulan rintama

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Vilppulan taistelut)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Vilppulan rintama
Osa Suomen sisällissotaa
Valkoisia puolustusasemissaan massapaalien takana Vilppulan siltojen luona. Kesällä 1918 otettu kuva on lavastettu.
Valkoisia puolustusasemissaan massapaalien takana Vilppulan siltojen luona. Kesällä 1918 otettu kuva on lavastettu.
Päivämäärä:

29. tammikuuta – 18. maaliskuuta 1918

Paikka:

Vilppula, Ruovesi, Juupajoki

Lopputulos:

punaisten vetäytyminen

Osapuolet

valkoiset

punaiset

Komentajat

Martin Wetzer

Erkki Karjalainen

Vahvuudet

300–450

500–1 300

Tappiot

11 kaatunutta[1]

noin 20 kaatunutta

vahvuudet ja tappiot eivät sisällä Väärinmajan taisteluita

Vilppulan rintaman taistelut käytiin Suomen sisällissodan aikana tammi-maaliskuussa 1918 Vilppulan kirkonkylän tuntumassa sekä Ruoveden Väärinmajalla ja Juupajoen Lylyssä. Vilppulan rautatieasema sijaitsi Tampereelta Haapamäelle johtaneen rautatien varressa. Punaisten tarkoituksena oli edetä 25 kilometriä Vilppulan pohjoispuolella sijaitsevalle Haapamäelle, joka oli tärkeä Hämeen, Pohjanmaan ja Keski-Suomen välisten rautateiden risteysasema. Punaiset eivät kuitenkaan onnistuneet murtamaan valkoisten puolustusta Vilppulassa, ja helmikuun lopulla taistelujen painopiste siirtyi Ruoveden Väärinmajaan, jonka kautta punaiset yrittivät läpimurtoa valkoisten sivustaan. Maaliskuun puolivälissä valkoiset käynnistivät suurhyökkäyksen Tampereen valtaamiseksi, jolloin punaisten rintama Pohjois-Hämeessä murtui ja he vetäytyivät nopeasti puolustamaan Tamperetta.[2]

Vilppulan rintamalla tarkoitetaan yleensä Vilppulassa ja Väärinmajassa käytyjä taisteluja. Lisäksi punaisten vetäytymisvaiheessa taisteltiin Juupajoella sijaitsevalla Lylyn asemalla. Joissakin yhteyksissä Vilppulan rintamaan on laskettu kuuluvaksi Väärinmajan lisäksi myös Ruoveden taistelut. Punaiset taas käyttivät Vilppulasta ja muista Pohjois-Hämeen taisteluista nimitystä ”pohjoinen rintama”, joka oli osa heidän Satakunnan ja Hämeen käsittänyttä länsirintamaansa. Käsitteiden sekavuudesta johtuen Suomen sotasurmat -tietokanta sisältää kymmeniä punaisia, joiden kuolinpaikaksi on merkitty Vilppula, vaikka he kaatuivat Ruovedellä. Todellisuudessa Vilppulan suunnalla ei Väärinmajaa lukuun ottamatta käyty kovinkaan ankaria taisteluja.[2] Vilppulan rintamalla on siitä huolimatta valkoisten keskuudessa tarunhohtoinen maine, koska siellä käydyn puolustustaistelun katsottiin pysäyttäneen punaisten etenemisen pohjoiseen.[3]

Taustaa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suojeluskuntalaisten alettua 27. tammikuuta 1918 riisua Pohjanmaalle sijoitettuja venäläisjoukkoja aseista he pelkäsivät, että Etelä-Suomessa vielä olevia venäläisiä lähetettäisiin varuskuntien avuksi Haapamäen kautta kulkevaa Pohjanmaan rataa pitkin. Siksi Vaasan suojeluskuntapiirin päällikkö Paul von Gerich lähetti 28. tammikuuta jääkäri Lennart Nordensvanin johtaman osaston katkaisemaan radan. Seuraavana yönä suojeluskuntalaiset räjäyttivät pari kilometriä Haapamäen pohjoispuolella sijaitsevan Valtterin rautatiesillan ja seuraavana yönä Haapamäen ja Vilppulan puolivälissä sijaitsevan Kolhonsalmen sillan. Alun perin tarkoituksena oli ollut Kolhon sijaan katkaista Ähtärissä sijaitseva Inhan silta, mutta Keuruun suojeluskunta ei suostunut tähän, koska se olisi saattanut merkitä paikkakunnan joutumista punaisten haltuun. Haapamäen rautatieasemalla syntyi samalla erikoinen tilanne, kun siellä Nordensvanin 40 miehen lisäksi majaili myös paikallinen punakaarti. Kumpikaan osapuoli ei kuitenkaan uskaltanut toimia, koska piti omia voimiaan liian heikkoina. Vilppulassa puolestaan paikallinen punakaarti otti 29. tammikuuta haltuunsa rautatieaseman ja pidätti myös rautatievirkamiehet ja Vilppulan nimismiehen.[2]

Ensimmäinen yhteenotto Vilppulassa käytiin pitäjään silloin kuuluneessa Mäntän teollisuustaajamassa 31. tammikuuta, kun Vilppulan punakaarti yritti 200 miehen voimin vallata paikkakunnan. Suojeluskuntalaiset linnoittautuivat liikemies Gösta Serlachiuksen asuintaloon Mäntän linnaan, jonka pihapiirissä käytiin laukaustenvaihtoa. Tilanne saatiin ratkaistua kirkkoherra Hjalmar Svanbergin välityksellä. Sen jälkeen molemmat osapuolet luopuivat aseistaan, jotka annettiin Svanbergin valvontaan. Seuraavana päivänä Mänttään kuitenkin saapui Keuruun suojeluskunta, joka miehitti taajaman. Punakaartilaiset joutuivat perääntymään Vilppulan kautta 15 kilometriä sen eteläpuolella sijaitsevalle Lylyn rautatieasemalle, jonne he perustivat pohjoisen rintaman esikuntansa.[2] Mäntän linnasta puolestaan tuli sodan ajaksi valkoisen armeijan huoltokeskus ja sairaala. Serlachiuksen tehtaan johto ja toimihenkilöt olivat aktiivisesti mukana valkoisten sotaponnistuksissa, ja muun muassa tehtaan konepajaa käytettiin asepajana.[4] Valkoisten varsinainen päämaja toimi Vilppulan rautatieasemalla ja sen ympäristössä.[5]

Valkoisen armeijan päällikkö kenraali C. G. E. Mannerheim oli antanut Haapamäellä olleille suojeluskuntalaisille käskyn jäädä paikoilleen, mutta siitä huolimatta Matti Laurilan komentama Lapuan suojeluskunnan osasto lähti vielä samana päivänä kohti Vilppulaa. Matka pysähtyi rikotulle Kolhon sillalle, mutta sen toiselle puolelle saapui pian Pietarista paennutta Romanian suurlähettilästä kuljettanut juna, jonka lapualaiset ottivat käyttöönsä. Laurilan osasto pääsi jonkin matkaa Vilppulasta Lylyyn päin, kunnes joutui kääntymään takaisin punaisten rikkoman radan vuoksi. Valkoiset perustivat oman puolustusasemansa Vilppulaan, joka vesistöjen ympäröimänä oli lähes mahdoton kiertää. Tampereelle sijoitetun venäläisen 106. divisioonan esikunnan komentaja Mihail Svetšnikov lähetti tämän jälkeen Vilppulan punakaartin avuksi noin 500 miehen vahvuisen pataljoonan, johon oli venäläisten vapaaehtoisten lisäksi koottu Turun ja Tampereen punakaartilaisia. Svetšnikov oli pakotettu ryhtymään sotatoimiin, koska valkoiset olivat Pohjanmaalla ottaneet vangeiksi hänen alaisuuteensa kuuluvia miehiä.[2]

Taistelut Vilppulassa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Haapamäen radalla operoineen punaisten panssarijunan n:o 1 miehistöä.

Ensimmäinen varsinainen taistelu käytiin 2. helmikuuta, jolloin vänrikki G. A. Stolbovin johtama punaisten osasto eteni rautatietä pitkin kohti Vilppulaa. Valkoiset olivat sijoittaneet noin 150 miestä Kirkkosalmen ylittävien siltojen luokse, jossa käytiin neljän tunnin pituinen tulitaistelu. Punaiset palasivat illan hämärryttyä, eikä taistelu tiettävästi vaatinut kaatuneita kummaltakaan osapuolelta. Seuraavana päivänä valkoiset saivat vahvistukseksi vielä 170 miehen vahvuisen osaston. Punaisten uusi hyökkäys tapahtui vuorokautta myöhemmin, jolloin Kirkkosalmen rannalla taisteltiin viisi tuntia. 5. helmikuuta valkoisten päällikkyys Vilppulan suunnalla vaihtui, kun Haapamäeltä käsin puolustusta johtaneen jääkäri Juho Heiskasen tilalle tuli Hämeen ryhmän komentaja eversti Martin Wetzer.[2]

Vilppulan suurin taistelu käytiin 7. helmikuuta. Punaiset olivat saaneet vahvistuksia Helsingin punakaartin ja Pietarin suomalaisen punakaartin miehistä, ja läpimurtoa yritettiin nyt 1 300 miehen sekä panssarijunan voimin. Lisäksi heillä oli käytössään neljä kenttätykkiä. Punaiset eivät kuitenkaan pystyneet etenemään rautatien suunnassa, koska valkoisten tykistö esti panssarijunan lähestymisen. Päähyökkäys tehtiin lopulta iltapäivällä siltojen länsipuolelta Kirkkoniemen tuntumassa. Punaiset tulittivat Vilppulan kirkkoa tykistöllään ja onnistuivat ajamaan torniin sijoitetut konekiväärimiehet pakosalle. Valkoiset onnistuivat kuitenkin torjumaan hyökkäyksen, jonka aikana heiltä kaatui yksi mies. Punaisilta kaatui kolme Helsingin punakaartin peltiseppien komppanian miestä. Ennen punaisten 21. helmikuuta käynnistynyttä yleishyökkäystä pienempiä yhteenottoja käytiin vielä kolmena päivänä, mutta lopulta taistelujen painopiste siirtyi Ruoveden puolelle Väärinmajan kylään, joka on noin 13 kilometriä Vilppulan kirkonkylästä länteen.[2]

Valkoiset tarkkailevat vihollisen lentokonetta Vilppulan asemalla.

Punaisten yleishyökkäyksen aikana Vilppulassa ei juurikaan taisteltu, koska heidän joukkojaan suojannut panssarijuna ei päässyt etenemään. Punaiset kuitenkin tulittivat kylää rajusti tykistöllään.[6] Maaliskuun alkupäivinä Vilppulan rintamalla oli hiljaista, jolloin Pietarista evakuoidun Britannian suurlähetystön henkilökunta ylitti rintamalinjan Vilppulassa. Britit halusivat välttää maihinnousua suunnittelevien saksalaisten käsiin joutumisen ja päättivät pyrkiä rintamalinjan yli pohjoiseen ja sieltä edelleen Ruotsiin. Vilppulan punaiset suostuivat avustamaan brittidiplomaatteja ja lähettivät amerikansuomalaisen punakaartilaisen August Wesleyn järjestämään asiaa Tampereelle. Rintamanylityksessä syntyi laukaustenvaihtoa, mutta britit pääsivät lopulta läpi ja palasivat Tukholman kautta kotimaahansa.[2] Samaan aikaan valkoisten joukoissa esiintyi kurittomuutta, esimerkiksi Lapuan suojeluskuntalaiset päättivät lähteä omine lupineen käymään kotonaan ja ottivat matkaansa varten käyttöön junan.[7] Punaiset yrittivät maaliskuun aikana myös pommittaa Vilppulan asemaa Tampereen Naistenlahden jäältä operoineilla lentokoneilla, mutta ratapihalle pudotetut pommit eivät saaneet aikaan suurta vahinkoa.[5]

Punaisten toinen yleishyökkäys käynnistyi 10. maaliskuuta. Seuraavana päivänä Vilppulan rintamapäällikkönä toiminut Riihimäen punakaartin päällikkö Erkki Karjalainen tilasi Tampereelta veturin ja kaksi vaunua tarkoituksenaan lastata ne räjähdysaineilla ja lähettää juna kohti valkoisten huoltokeskuksena ja esikuntana toiminutta Vilppulan asemaa. Tämän jälkeen punaisten suunnitelma oli hyökätä räjähdyksen aiheuttamassa sekasorrossa. Valkoisten puhelintiedustelu kuitenkin sai hankkeesta vihiä Tampereella ja ehti varoittaa Vilppulassa olevia joukkoja. 13. maaliskuuta punaiset lähettivät junan matkaan. Se jyräsi läpi radalle asetettujen esteiden ja rikottujen kiskojen ja pysähtyi lopulta asemalla, jossa ylipaineistettu veturi onnistuttiin tekemään vaarattomaksi ennen sen räjähtämistä. Punaisten panssarijuna eteni samalla noin kilometrin päähän Vilppulan silloista, mutta joutui palaamaan takaisin saatuaan osuman valkoisten tykkitulesta, eivätkä mukana seuranneet punakaartilaiset pääseet hyökkäämään asemalle. Neljä päivää myöhemmin punaiset aikoivat vielä hyökätä kahden panssarijunan tukemana, mutta kun valkoiset samaan aikaan etenivät Länkipohjan taistelun jälkeen kohti Orivettä, saarrostuksen välttääkseen punaiset päättivät vetää joukkonsa pois Vilppulasta ja Ruovedeltä. Näin Vilppulan rintaman taistelut olivat ohitse 18. maaliskuuta mennessä, jolloin valkoiset lyhyen taistelun jälkeen valtasivat Lylyn aseman. Taistelussa kaatui ainakin kaksi punakaartilaista. Tämän jälkeen punaiset vetäytyivät kohti Tamperetta.[2]

Taistelut Väärinmajalla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Väärinmajan taistelu
Valkoisten raskasta tykistöä Vilppulassa.

Kun Vilppula osoittautui vaikeasti vallattavaksi etelästä käsin, punaiset alkoivat helmikuun toisella viikolla keskittää voimiaan Ruovedelle, jonka kautta oli tarkoitus edetä pohjoiseen kohti Haapamäkeä. Taisteluja käytiin kirkonkylän suunnalla Pihlajalahdella, Pekkalassa ja Jäminkipohjassa sekä kirkonkylän kaakkoispuolella Väärinmajassa. Siellä punaisten tarkoituksena oli edetä koilliseen kohti Vilppulaa ja iskeä valkoisten sivustaan, ja siksi Väärinmajan taistelut lasketaankin kuuluvaksi Vilppulan rintamaan. Siellä toimineet punaiset olivat myös muista Ruoveden punaisista poiketen Vilppulan rintamakomentajan alaisuudessa.[2] Punaisten esikunta sijaitsi Väärinmajan eteläpuolella Hyyrylässä, jonne oli sijoitettu muun muassa Helsingin punakaartin osastoja. Yhteensä Väärinmajalla oli noin tuhat punakaartilaista, joista vain 70 oli Ruovedeltä. Väärinmajan oman punakaartin päällikkönä oli Aatu Salmela. Väärinmajalle oli sijoitettu muun muassa sodan alkupäivinä Lylyssä taistellut Helsingin punakaartin eliittijoukkoihin kuulunut A-komppania.[8]

Väärinmajan ensimmäiset yhteenotot käytiin 13. helmikuuta, mutta varsinaisesti taistelut alkoivat vasta punaisten yleishyökkäyksen aikana 21. helmikuuta, jonka aluksi Väärinmajaa ja läheistä Seppälää moukaroitiin rajulla tykkitulella. Punaiset onnistuivat valtaamaan Väärinmajan länsipuolella sijaitsevan Enorannan, mutta valkoiset saivat vahvistuksia ja kävivät pian vastahyökkäykseen. 24. helmikuuta punaisten tukikohtana olleeseen Nenosen taloon Väärinmajan itäpuolella osui kranaatti, joka surmasi kolme punakaartilaista ja haavoitti noin kolmeakymmentä. Tämän jälkeen punaiset aloittivat perääntymisen ja vetäytyivät seuraavana päivänä myös Enorannasta.[6] Viisi päivää kestäneen taistelun aikana kaatui 9 valkoista ja ainakin 34 punaista.[2] Taistelut vaativat myös siviiliuhreja. 23. helmikuuta Väärinmajalla kuoli valkoisten luoteihin kaksi iäkästä naista, kun heidän mökkiensä luultiin olleen täynnä punaisia. Väärinmajalta lähteneitä pakolaisia oli majoittunut Sydänmaan torppaan, jossa oli punakaartilaisten perheiden lisäksi myös muita työläisiä, jotka olivat paenneet valkoisten hallitsemilta alueilta.[8]

Punaisten toinen yleishyökkäys käynnistyi Väärinmajan suunnalla 10. maaliskuuta, mutta läpimurto ei onnistunut, vaan punaisten joukot palasivat ensimmäisen taistelupäivän iltana takaisin Lylyyn.[2] 12. maaliskuuta punaiset pommittivat rajusti kylän itäpuolella sijaitsevaa Seppälää, jossa oli valkoisten tukikohta. Seuraavana päivänä helsinkiläiset komppaniat hyökkäsivät Enorannan suunnalta Väärinmajaa kohti, jolloin Pyhkiön torppien tuntumassa käytiin molemmille osapuolille suuria tappioita aiheuttanut Mannisen taistelu.[9] Väärinmaja ja Seppälä pari kilometriä sen itäpuolella jäivät kuitenkin valkoisten haltuun.[2] Valkoisten suurhyökkäyksen alettua punaiset vetäytyivät myös Väärinmajan suunnalta 18. maaliskuuta. Poistuessaan he polttivat Hyyrylän ja Työrön talot.[8]

Muistomerkit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Arvi Tynyksen veistos Vilppulan 1918 taistelujen muistomerkki, 1938 Vilppulan kosken rantatörmän lähellä.

Vilppulan taistelujen muistomerkki paljastettiin Kirkkosalmen rannalla 10. heinäkuuta 1938. Kuvanveistäjä Arvi Tynyksen suunnitteleman muistomerkin kustansi Gösta Serlachius. Paljastustilaisuudessa oli paikalla myös kenraali Mannerheim.[3] Vilppulan hautausmaalla on vuonna 1946 paljastettu punaisten muistomerkki. Piispa Yrjö Sariola siunasi joukkohaudassa olevat vainajat vuonna 1994. Samana vuonna pystytettiin punaisille oma muistomerkki myös Vilppulankosken tuntumaan.[10] Myös Väärinmajan taisteluilla on valkoisten pystyttämä muistomerkki, joka paljastettiin Mannisen talon luona vuonna 1934.[11]

Kulttuuri

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sisällissodan päättymisen jälkeen professori Heikki Klemetti sävelsi ja sanoitti laulun Vilppulan urhojen muistolle, joka oli pitkään myös kansakoulujen laulukirjassa.[3]

Kesällä 2017 Mäntässä esitettiin Jorma Panulan säveltämä kansanooppera Kitusuon Sofia, jonka libreton ovat tehneet Tapio ja Seppo Parkkinen. Sisällissodan aikaisiin tositapahtumiin perustuva ooppera kertoo suomalaisen naisen ja venäläisen sotilaan rakkaustarinan.[12] Vuonna 2012 esitettiin Paavo Joensalon säveltämää kirkko-oopperaa Vilppulan vaihe 1918, johon libreton teki Raimo Kallio-Mannila.[13]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Hoppu, Tuomas: Vilppulan rintama 1918 Powerpoint materiaali 15.12.2010. Suomen sisällissotamuseoyhdistys ry. Viitattu 9.2.2017.
  2. ↑ a b c d e f g h i j k l m Hoppu, Tuomas: Vilppulan rintama Suomen sisällissotamuseoyhdistys ry. Viitattu 9.2.2017.
  3. ↑ a b c 1918 valkoisten muistomerkki Mänttä-Vilppulan kaupunki. Arkistoitu 7.8.2017. Viitattu 9.2.2017.
  4. ↑ Sisällissota 1918 2003. G. A. Serlachius -museo. Arkistoitu 11.2.2017. Viitattu 9.2.2017.
  5. ↑ a b Vilppulan rautatieasema Mänttä-Vilppulan kaupunki. Arkistoitu 11.2.2017. Viitattu 9.2.2017.
  6. ↑ a b Hoppu, Tuomas: ”Helmikuun rintamataistelut”, Sisällissodan pikkujättiläinen, s. 165–166. Tampere: Tampereen yliopisto, 2009. ISBN 978-951-03545-2-0
  7. ↑ Korjus, Olli: Kuusi kuolemaantuomittua, s. 69. Helsinki: Atena, 2014. ISBN 978-952-30002-4-7
  8. ↑ a b c Systä, Petteri: Pelko, viha ja inhimillisyys - ruoveteläisten kohtalot osana Suomen sisällissotaa, s. 29–32, 40–50, 60–63. Tampere: Tampereen yliopisto, 2012. Teoksen verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
  9. ↑ Ylikangas, Heikki: Ylihärmäläiset Ruoveden Mannisella 15.3.1918. Ruoveden Joulu 2004, 2004, s. 22–26. Artikkelin verkkoversio.
  10. ↑ 1918 punaisten muistomerkki Mänttä-Vilppulan kaupunki. Arkistoitu 11.2.2017. Viitattu 9.2.2017.
  11. ↑ Mannisen taistelun muistomerkki Etelä-Pohjanmaan sotamuistomerkit. Viitattu 9.2.2017.
  12. ↑ Kansanooppera Kitusuon Sofia Kitusuon Sofia -kansanooppera. Arkistoitu 11.2.2017. Viitattu 9.2.2017.
  13. ↑ Vilppulan vaiheesta oopperakonsertti 25.5.2012. Keskisuomalainen. Viitattu 9.2.2017.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Vilppulan_rintama&oldid=22186629”