Anianpellon taistelu
| Anianpellon taistelu | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osa Suomen sisällissotaa | |||||||
| |||||||
| Osapuolet | |||||||
| Komentajat | |||||||
| Vahvuudet | |||||||
|
240 |
n. 1 000 | ||||||
| Tappiot | |||||||
|
9 kaatunutta |
32 kaatunutta | ||||||
Anianpellon taistelu oli Asikkalan Anianpellossa 17. – 18. huhtikuuta 1918 käyty Suomen sisällissodan taistelu. Siihen liittyivät myös muutaman päivän sisällä käydyt pienemmät yhteenotot Kurhilassa, Asikkalan kirkonkylässä ja Vääksyssä, kun majuri Hans Kalmin johtama Pohjois-Hämeen rykmentin 1. pataljoona eteni Päijänteen länsirantaa pitkin kohti etelää. Kiivaimmat taistelut käytiin kuitenkin Vesijärven ja Päijänteen välisellä kapealla kannaksella Vääksyn kanavan itäpuolella sijaitsevassa Anianpellon kylässä. Lähes vuorokauden kestäneen taistelun jälkeen punaiset jatkoivat edelleen vetäytymistään kohti Lahtea ja Vierumäkeä.
Taistelut Vääksyn pohjoispuolella
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kuhmoisten taisteluun osallistunut Pohjois-Hämeen 1. pataljoona oli lähtenyt liikkeelle Kuhmoisista lähes kuukautta aikaisemmin 21. maaliskuuta ja edennyt Päijänteen länsirantaa pitkin kohti Padasjokea, jonka se miehitti neljä päivää myöhemmin. Lahden punakaartin komppaniat olivat tuolloin jättäneet asemansa tyhjiksi ja perääntyneet Padasjoelta vajaat 10 kilometriä Asikkalan suuntaan Maakesken kylään ja sieltä edelleen Kurhilaan, noin kahdeksan kilometriä Vääksyn luoteispuolelle.[1]
Hans Kalmin pataljoona aloitti hyökkäyksen Kurhilaan vasta vajaan kolmen viikon kuluttua 15. huhtikuuta. Punaiset olivat tällä välin rakentaneet Kurhilaan puolustusasemiaan, joihin kuului juoksuhautoja sekä konekivääripesäkkeitä. Aikaisin aamulla alkanut taistelu kesti seuraavaan yöhön kello kolmeen saakka, kunnes punaiset jättivät asemansa ja vetäytyivät Vääksyyn. Pitkään jatkuneessa laukaustenvaihdossa kuitenkin kaatui vain kolme valkoista ja yksi punainen. Lisäksi valkoisten komppanianpäälliikkönä toiminut vänrikki T. E. Kalliokoski teloitti yhden antautuneen punaisen.[2]
Samaan aikaan taisteltiin myös muutama kilometri idempänä Asikkalan kirkonkylässä, jonne oli edennyt jääkäriluutnantti Hans Holopaisen komentama osasto. Valtauksen yhteydessä kaatui yksi valkoinen. Punaiset alkoivat seuraavaksi ampumaan kirkonkylää Vääksyyn sijoitetulla tykistöllään, mutta tulitus ei kuitenkaan aiheuttanut suurta vahinkoa. Tykistökeskityksen jälkeen punaiset hyökkäsivät puolenpäivän jälkeen kirkonkylää kohti etelästä Vääksyn suunnasta sekä lounaasta Kurhilan ja Hillilän suunnasta. Taistelua kesti aina aamuyöhön kolmeen saakka, kunnes punaiset Kurhilassa olleiden joukkojensa tavoin vetäytyivät Vääksyyn. Lisäksi Kalmin pataljoona kolmas komppania taisteli samaan aikaan 15 kilometriä Kurhilan länsipuolella sijaitsevassa Lammin Evossa, jossa sillä oli vastassaan neljä punaisten komppaniaa.[3]
Taistelut Vääksyssä ja Anianpellossa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vääksyssä oli noin 400 punaista, jota vastaan Kalmin pataljoonan komppania hyökkäsi iltapäivällä 16. huhtikuuta. Vain tunnin kestäneen taistelun jälkeen punaiset vetäytyivät Vääksyn kanavan länsipuolelta aina pari kilometriä Anianpellon itäpuolelle Vesivehmaan suuntaan. Kalmin joukot asettuivat yöksi kanavan länsipuolelle ja etenivät seuraavana aamuna parin kilometrin päähän Anianpeltoon, jonne ne asettuivat ketjuun poikki kilometrin levyisen kannaksen. Valkoisten asemat ulottuivat Päijänteen rannalta Kustaa III männikön tuntumasta Anianharjun ylitse Vesijärven rannalle Pirppulaan.[4]
Noin kello 9.30 punaiset aloittivat hyökkäyksen valkoisten asemiin. Heidän tavoitteenaan oli vallata takaisin Vääksyssä menetetyt asemat ja samalla varmistaa Päijänteen itärannalla Kalkkisessa olevien joukkojen evakuointi. Valkoiset onnistuivat kuitenkin puolustautumaan miesalivoimastaan huolimatta. Punaiset onnistuivat välillä tunkeutumaan valkoisten puolustusasemiin, jolloin taistelu muuttui puukoin ja pistimin käydyksi lähitaisteluksi. Suurin osa taistelusta käytiin kuitenkin konekivääreillä, joita osapuolilla oli yhteensä 10–12. Iltapäivään mennessä punaisten hyökkäysinto alkoi laantumaan ja taistelu muuttui asemasodaksi. Punaisilla oli käytössään kuusi tykkiä, joilla he tulittivat valkoisten asemia. Myös lukuisia Anianpellon taloja vaurioitui ja kylän asukkaat joutuivat hakemaan suojaa kellareista tai talojen kivijalkojen takaa. Punaisten tykistö oli sijoitettu Vesivehmaalle johtavan maantien varrella sijaitsevan Isomäen päälle Loukkuharjun risteyksen tuntumaan. Taistelujen aikana yksi nainen sai surmansa harhaluodista.[4]
Taistelun edetessä Kalm pyysi apujoukkoja pohjoisesta Päijänteen itärannalta Kalkkisten suunnasta. Niiden tarkoitus oli kiertää punaisten selustaan, mutta saatuaan vihiä lisäjoukkojen tulosta, punaiset lähettivät 150 miehen joukon Kalkkisista Vääksyyn johtavan maantien varrelle Kopsuolle. 400 miehen vahvuinen apujoukko pääsikin paikalle vasta, kun 22 tuntia kestänyt Anianpellon taistelu oli päättynyt aamulla 18. huhtikuuta. Punaiset olivat alkaneet vetäytymään Lahtea kohti jo edellisenä iltana ja yleinen perääntyminen käynnistyi seuraavana aamuna, kun valkoiset yrittivät koukata Vesijärven rannan kautta punaisten selustaan.[4]
Taistelussa kaatui kahdeksan valkoista ja yli 30 haavoittui. Kaatuneiden punaisten määrä on epäselvä, mutta lukumäärä on ainakin 32. Kaatuneet punaiset haudattiin taistelukentälle, josta vainajat siirrettiin jatkosodan jälkeen Asikkalan kirkonkylän hautausmaalle. Anianharjulle kaivetuista asemista suurin osa on hävinnyt rakentamisen myötä, niitä on sijainnut muun muassa nykyisen Hotelli Tallukan alueella. Joitakin kaivantoja on vielä nähtävissä ainakin Hympylänmäellä ja Rantakulmantien varrella.[4]
Taistelun jälkeen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Anianpellosta vetäytyneet punaiset jatkoivat matkaansa Lahden ja Vierumäen suuntaan. Myös Kalmin pataljoona sai tehtäväkseen iltapäivällä 18. huhtikuuta edetä Vierumäelle, josta sen piti hyökätä Heinolassa olevien punaisten selustaan. Kalm kuitenkin päätti 20. huhtikuuta lähteä Lahteen, jossa hän halusi kohdata kaupunkiin Riihimäen suunnasta edenneet saksalaiset. Vierumäen taisteluun osallistui näin Kalkkisista saapunut Kustaa Tapolan komentama Etelä-Savon rykmentin osasto.[5]
Teloitukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Taistelujen päättymisen jälkeen Asikkalassa teloitettiin 51 punaista tai sellaiseksi epäiltyä. Joukossa oli myös kaksi naista. Ensimmäiset teloitukset tehtiin 16. huhtikuuta kirkonkylässä, mutta varsinaisesti ne käynnistyivät vasta kolme päivää myöhemmin Anianpellon taistelun päättymisen jälkeen. Päätökset teloituksista tehtiin Asikkalan suojeluskunnan esikunnassa, mutta niiden toimeenpanijana oli useimmiten paikallinen postinkantaja Topias Lonka. Vangittuja punaisia pidettiin Vääksyn työväentalolla. Teloituspaikka oli nykyisen Kompantien tuntumassa lähellä Vesijärven rantaa. Paikalla oli tuolloin helsinkiläisen professori Gustaf Kompan kesähuvila. Komppa kuitenkin luopui huvilastaan kuullessaan, että sille johtavan tien varrella oli teloitettu ihmisiä.[6]
Teloitettavaksi joutuivat lähes kaikki Asikkalan työväenliikkeen johtomiehet, kuten Kalle Kaivola, joka oli kuulunut myös Lahden punakaartin esikuntaan. Huhtikuun aikana ehdittiin teloittamaan 18 punaista, jonka jälkeen teloituksia jatkettiin toukokuussa päivittäin 13. päivään saakka. Teloitusten päättymisen taustalla arvellaan olleen mahdollisesti kirkkoherra K. R. Kareksen vastustus.[6]
Muistomerkit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Valkoisten pystyttämä Anianpellon taistelun muistomerkki paljastettiin Kustaa III:n metsikössä vuonna 1928. Myös Kurhilassa on valkoisten pystyttämä muistomerkki.[7] Useisiin eri joukkohautoihin haudatut punaiset vainajat siirrettiin suurimmaksi osaksi Asikkalan kirkonkylän hautausmaalle vuonna 1946. Kirkkomaan joukkohaudassa on yli 70 vainajaa. Muistomerkki paikalle pystytettiin vuotta myöhemmin.[8]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Muranen, Lauri: Punainen ja valkoinen Asikkala. Asikkala: Päijät-Häme Oy, 1998. ISBN 951-98044-0-4 Teoksen verkkoversio.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Muranen 1998, s. 40–41.
- ↑ Muranen 1998, s. 50–54.
- ↑ Muranen 1998, s. 55–57.
- ↑ a b c d Muranen 1998, s. 61–65.
- ↑ Muranen 1998, s. 69–71.
- ↑ a b Muranen 1998, s. 79–85.
- ↑ Käyntikohteet ja nähtävyydet Asikkalan kunta. Arkistoitu 16.1.2017. Viitattu 11.1.2017.
- ↑ Punaisten muistomerkit: Asikkala 2006. Työväemuseo Werstas. Arkistoitu 13.1.2017. Viitattu 11.1.2017.