Suinulan verilöyly
Suinulan verilöylyksi kutsuttu joukkoteloitus tapahtui Suomen sisällissodan alussa Kangasalan Suinulan kylän Markkulan talon pihamaalla 31. tammikuuta 1918. Siellä punakaartin yksiköt ja venäläisjoukko surmasivat 15 Tampereen suojeluskuntaan kuulunutta sotilasta. Tapahtumasarja oli osa sisällissodan alkuvaihetta, jonka aikana punaisen ja valkoisen Suomen välinen rintamalinja ja osapuolien asevoimat muodostuivat. Suinulan terroriteko oli sodan ensimmäinen suomalaisiin kohdistunut suuri joukkoteloitus. Se sai paljon julkisuutta, sekä lisäsi sodan osapuolten välistä vastakkainasettelua. Valkoiset olivat kuitenkin jo Pietarsaaren valtauksen yhteydessä 28. tammikuuta surmanneet 15 antautunutta venäläistä niin sanotussa ”Pietarsaaren verilöylyssä”.[1][2] Nykyään teloituspaikan ohi kulkee Mustoontie, muistomerkki sijaitsee läheisyydessä Muistomerkintiellä.
Tausta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tampereen kaupungin jäätyä punaisten hallintaan kapteeni Ernst E. Söderholmin johtama Tampereen suojeluskunta, vahvuus 118 miestä, pyrki Aitolahden-Kangasalan kautta Pohjanmaalle valkoisten päävoimien luo. Joukko lähti Tampereelta jäätä myöten Näsijärven yli yksittäisinä ryhminä ja kokoontui Aitolahden Kiikkisissä kello 1 yöllä. Sen aseistus oli heikko, mukana oli vain pari kivääriä ja parikymmentä pistoolia, mutta Kangasalle oli aiemmin kätketty 75 kivääriä. Matkan varrella suojeluskuntalaiset tunkeutuivat, paikallisen puhelinkeskuksen tuhottuaan, Aitolahden työväentaloon, josta yritettiin takavarikoida lisää aseita laihoin tuloksin. Talosta löytyi kuitenkin jonkin verran dynamiittia, ja lisäksi he saivat 14 vankia, jotka vapautettiin myöhemmin. Valkoiset suunnittelivat aluksi työväentalon räjäytystä. Aie muuttui lopulta epäonnistuneeksi yritykseksi räjäyttää Tampere–Haapamäki-rautatie Ruutanan seisakkeella. Toisaalta joukko onnistui katkaisemaan lähistöllä olleet puhelinlinjat. Vapautetut punavangit ilmoittivat esimiehilleen valkoisten tekemistä tihutöistä ja paikalle hälytettiin Tampereen punakaartin 300-miehinen lentävän osasto vihollisen takaa-ajoon. Punaosastoa johtivat laitosmies Kaarle Vilander (päällikkö) ja maalari Valdemar Sammalisto (varajohtaja).[3]
Kuolema Markkulassa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lepoon ja ruokailuun Suinulan Markkulan taloon aamulla kello 8 pysähtynyt valkoinen osasto jäi punaisten saartamaksi kello 10. Alkoi noin tunnin kestänyt tulitaistelu, jonka aikana kapteeni Söderholm haavoittui kuolettavasti ja kaksi muuta suojeluskuntalaista haavoittui vaikeasti. Yksi tamperelainen punakaartilainen sai surmansa. Taistelu päättyi suojeluskuntalaisten antautumiseen tamperelaiselle punaosastolle, lähinnä V. Sammaliston taattua vangeille hengen suojan. Antautumisen ollessa käynnissä paikalle saapui K. Vilanderin tulitaistelun aikana puhelimitse hälyttämä Turun punakaartin ja venäläisten sotilaiden 200-miehinen yhteisosasto. Puhelinkeskustelusta saamiensa tietojen perusteella se oli varustautunut taisteluun, johtajanaan Tuomas Hyrskymurto, joka oli antanut joukoilleen käskyn ettei vankeja otettaisi. Ilmeisesti tämän yksikön toimesta, V. Sammaliston estelyistä piittaamatta, alkoi kiväärien ja konekiväärien tulitus vankirivissä seisseitä aseettomia valkoisia kohti. Toisaalta myös osa tamperelaisosastosta lienee ollut teloituksen kannalla. Tulituksen seurauksena Markkulan pihassa kuoli 14 suojeluskuntalaista ja 28 miestä haavoittui. Yksi valkoinen surmattiin läheiselle maantielle. Lisäksi kapteeni Söderholm ja toinen taistelussa haavoittuneista rivimiehistä kuoli myöhemmin matkalla Tampereelle. Uhreista yhdeksän oli Tampereen teknillisen opiston oppilaita. Nuorin surmansa saanut oli 17-vuotias. Ampuminen laantui, kun punaiset ryhtyivät takavarikoimaan uhrien ja henkiin jääneiden varusteita ja henkilökohtaista omaisuutta. Osa valkoisista suojautui ruumiiden alle tai pääsi kauemmas piiloon. Kahdeksan miehen onnistui lähteä pitemmälle karkumatkalle, mutta vain viisi heistä selvisi lopulta valkoisten puolelle.[4]
Verilöylyn jälkeen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suinulassa vangiksi jääneitä valkoisia kohdeltiin epätavallisen hyvin. Punakaartilaiset kuljettivat teloituksesta hengissä selvinneet valkoiset vangit Tampereelle, jossa heidät tuomittiin vallankumousoikeudessa eripituisiin vankeusrangaistuksiin. Haavoittuneet saivat hoitoa Klassillisen lyseon sidonta-asemalla.
Verilöyly kiihdytti sodan osapuolten tunteita, ja tapahtumaa käytettiin tehokkaasti hyväksi sotapropagandassa. Valkoisella puolella Suinulassa katsottiin teloitetun rauhallisia rintamanlinjan yli pyrkineitä suojeluskuntalaisia. Punaisella puolella valkoisten toiminta nähtiin uhkana Tampereen hallinnalle ja sabotaasina punakaarteja vastaan. Vastakkainasettelu punaisen ja valkoisen Suomen välillä kärjistyi entisestään.
Suinulan tapahtumalla oli vakavat seuraukset, sillä se muutti sodan luonteen. Joukkomurha sai mielet kiihdyksiin ja nostatti entistä voimakkaampaa vihaa osapuolten kesken. Valkoiset joukot päättivät kostaa moninkertaisesti. Suuri osa valkoisten vangiksi jääneistä punaisista surmattiin.[5]
Tapaus oli alkusoittoa sisällissodassa harjoitetulle terrorille ja lopulta se lienee ollut tyypillinen esimerkki lentävien osastojen toiminnasta siinä. Suinulassa toimineen Tampereen punaosaston johtajat Kaarlo Vilander ja Valdemar Sammalisto ammuttiin huhti-toukokuussa 1918 Tampereen kaupungin valtauksen jälkeen. Suinulan sotasurmat herättivät myös kansainvälistä huomiota: Britannian, Italian ja Ruotsin konsulit ilmaisivat punaisille paheksuntansa verityön johdosta. Markkulan talon pihamaan välittömään läheisyyteen pystytettiin Suinulan uhrien muistomerkki vuonna 1933.[6]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Tuomas Hoppu (2008): Punaisten asejunasta rintamataisteluihin. Teoksessa: Hoppu, T. et al. (toim.) Tampere 1918, s. 56–61. ISBN 978-951-609-369-0.
- Jaakko Paavolainen (1966): Poliittiset väkivaltaisuudet Suomessa 1918, 1 Punainen terrori. ISBN puuttuu kirjasta.
- Jaakko Paavolainen (1974): Suomen kansallinen murhenäytelmä : punainen ja valkoinen terrori ja vankileirit v. 1918. ISBN 951-30-2329-X.
- Heikki Ylikangas (1993): Tie Tampereelle. ISBN 951-0-18897-2.
- Torsten Lindberg (1920): "Suinulan murhenäytelmä (Suinula tragedin)".
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Höri, Pentti: Laittomilla teloituksilla haluttiin synnyttää pelkoa (vaatii rekisteröitymisen) 28.2.2018. Pietarsaaren Sanomat. Viitattu 20.4.2018.[vanhentunut linkki]
- ↑ Westerlund, Lars: Venäläissurmat Suomessa vuosina 1914–22. Osa 2.1. Helsinki: Valtioneuvoston kanslia, 2004. ISBN 952-53544-4-X
- ↑ Paavolainen 1966 s. 149–177; Ylikangas 2003 s. 33–40; Uta.fi/Suomi80; Uta.fi/Koskivoimaa
- ↑ Paavolainen 1966 s. 149–177, Ylikangas 2003 s. 33–40, Hoppu 2008 s. 56–61, Uta.fi/Suomi80, Uta.fi/Koskivoimaa
- ↑ Lahtinen, Rauno: Punainen Turku 1917–1918, s. 278. Turku: Sammakko, 2016. ISBN 978-952-483-325-7
- ↑ Ylikangas 2003, Uta.fi/Suomi80