Lahden taistelu
| Lahden taistelu | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osa Suomen sisällissotaa | |||||||
 Kaatuneita punakaartilaisia Salpausselän rinteillä.
| |||||||
| |||||||
| Osapuolet | |||||||
| Komentajat | |||||||
| Vahvuudet | |||||||
|
yli 3000 suojeluskuntalaista |
yli 10 000 (Lahden rykmentti ja pakolaisia lännestä) | ||||||
| Tappiot | |||||||
|
6 kaatunutta ja 30 haavoittunutta |
ainakin 200 kaatununutta | ||||||
Lahden taistelu oli 19. huhtikuuta – 1. toukokuuta 1918 käyty Suomen sisällissotaan kuulunut taistelu Lahden kaupungin hallinnasta. Taistelun osapuolet olivat punaisten puolella Lahden rykmentti, jonka ylipäällikkönä toimi Nestori Linnanen, ja valkoisten puolella Saksan keisarikunnan eversti Otto von Brandensteinin johtama osasto, sekä Lahden suojeluskuntaosasto. Taistelu päättyi valkoisten voittoon.[1]
Osapuolet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Venäjän helmikuun vallankumous alkuvuodesta 1917 johti Suomessa kuohuvaan tilanteeseen tsaarinaikaisen järjestyksenpidon romahdettua, ja työväen ja porvareiden perustaessa omia joukko-osastojaan valvomaan järjestystä.
Lahden Rykmentti ja venäläiset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lahdessa perustettiin elokuun alkupäivinä Lahden Työväen Järjestyskaarti, jonka Sosialidemokraattisen puolueen kunnallisjärjestö hyväksyi 17. elokuuta. Kaartin sisällä pääsi voitolle jyrkkä linja, ja siitä muodostui punakaarti, joka muutti toimintaansa taistelukoulutuksen suuntaan ja alkoi hankkia aseita Pietarista.[2]
Hennalan kasarmeilla ollut venäläinen varusväki kotiutettiin syksyllä 1917, minkä jälkeen Lahden Työväen Järjestyskaarti (LTJK) otti kasarmirakennukset käyttöönsä. Kaarti pyrki viimeiseen asti hankkimaan lisää aseistusta, josta oli jatkuva pula. Kaartilla oli Erkki Hämäläisen arvion mukaan 140 kivääriä, noin 65 käsiasetta ja 16 metsästysasetta. Lisäksi sillä oli 12 tykkiä, jotka olivat peräisin venäläisten jäämistöstä Hennalasta. Viimeistään sisällissodan alettua 27. tammikuuta 1918 LTJK otti virallisesti nimekseen Lahden Rykmentti. Rykmenttiin kuului Olavi Anttilan laskelmien mukaan 3 723 miestä sekä noin sata naista.[3]
Punaisten puolella oli lisäksi noin sata vapaaehtoista venäläistä.[4]
Suojeluskuntaosasto ja saksalaiset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lahden suojeluskuntapiiri perustettiin Lahdessa 21.–22. heinäkuuta 1917 vierailleen Tahko Pihkalan aloitteesta. Pihkala puhui asiasta Hollolan Urheilijoiden johdon kanssa, ja perustetun Lahden suojeluskuntapiirin rajat myötäilivät paikallisen urheilupiirin rajoja. Suojeluskuntapiirillä oli ennen sotaa jäseniä arviolta yli 900, joista noin 650 liittyi sodan alkaessa suojeluskuntien armeijaan. Suojeluskunnalla oli työväenkaartin tapaan puute aseista, joita suojeluskuntalaiset pyrkivät hankkimaan Venäjältä ja Saksasta. [5]
Saksalaiset osallistuivat Suomen sisällissotaan maailmansotaan liittyneiden strategisten intressiensä ja vanhojen Suomen-yhteyksien vuoksi, valkoisten hallituksen pyynnöstä. Pääjoukko Itämeren-divisioona nousi maihin Hangossa 3. huhtikuuta. Nopeuttaakseen sodan ratkaisua saksalaiset perustivat lisäksi Tallinnassa erillisen Brandensteinin maihinnousuosaston, jonka ensimmäinen ryhmä nousi maihin Loviisassa 7. huhtikuuta. Osaston tavoitteena oli aluksi Lahden ja Kouvolan välisen rautatien katkaisu, mutta se muutettiin Lahden valtaamiseksi. Osaston kokonaisvahvuus oli 3 034 miestä. [6]
Taistelun alku
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sisällissodan alettua Etelä-Suomen tärkeimmät kaupungit siirtyivät punaisille. Sodan käännekohtana oli Tampereen taistelu maalis-huhtikuussa 1918, jossa punaiset menettivät vahvimman pohjoisen kaupunkinsa. Sen jälkeen Länsi-Suomen punaiset pyrkivät perheineen pakoon itään. Keskeinen pakoreitti kulki Lahden kautta, josta oli maantie- ja rautatieyhteys Pietariin. [7]
Lahdessa oli asukkaita 5 236. Strateginen merkitys perustui sijaintiin rautateiden ja maanteiden risteyspaikassa: Lahdesta oli suora Kouvolan kautta kulkeva ratayhteys Pietariin ja kapearaiteinen rautatieyhteys Loviisaan. Maantiet yhdistivät kaupungin Hämeenlinnaan ja Tampereelle.[7]
Punaisten hallitsemassa Lahdessa oli sodan alussa ollut varsin rauhallista suurimman osan Lahden Rykmentistä osallistuessa Heinolan taisteluihin. Kaupunkia alettiin varsinaisesti varustaa vasta huhtikuussa Heinolan menetyksen jälkeen ja saksalaisten lähestyessä. Lahdessa oli elintarvikepulaa ja voimassa säännöstely. Muutama päivä ennen saksalaisten hyökkäystä Lahden Rykmenttipiiri antoi kaikille 16–55-vuotiaille miehille yleisen palvelukseenastumismääräyksen, joka ei kuitenkaan luultavasti toiminut kovin tehokkaasti. [8]
Brandensteinin maihinnousuosasto saapui Orimattilasta aamuvarhaisella 19. huhtikuuta ja asettui Renkomäen harjun laelle, josta oli suora näköyhteys keskustaan. Brandenstein päätti hyökätä kaupunkiin samanaikaisesti idästä ja etelästä: everstiluutnantti von Luckin joukko sai käskyn lähteä etenemään Villähteelle ja valloittamaan kaupungin itäosat sitä kautta, kun taas saksalaisten V polkupyöräpataljoona lähti etenemään nykyisen Launeenkadun kautta kohti rautatieasemaa. [9]
Polkupyöräosasto pääsi rautatieasemalle ilman, että kummallakaan puolella ammuttiin laukaustakaan, saaden vangikseen juuri junasta tulleen 50 miehen punaisen joukon. Yllätetyksi joutuneet punaiset havahtuivat ja aloittivat asemistaan Radiomäeltä, Kullankukkulalta ja Lotilanharjulta tulituksen, johon saksalaiset vastasivat tykistöllä ja konekivääreillä. Saksalaisten tykinammuksia osui keskustan rakennuksiin ja asuintaloihin. Asukkaita piiloutui kellareihin ja jotkut pakenivat kaupungista. [10]
Saksalaiset kierrättivät yhden ryhmän etelästä Hennalan kasarmeille, jotka vallattiin käsikranaatteja käyttäen. Von Luckin osasto valloitti Villähteen aseman iltapäivällä ja jatkoi hyökkäystä Joutjärven pohjoispuolitse kohti keskustaa, joka päätyi saksalaisten hallintaan myöhään illalla. Ratsumestari Dulierin pataljoona taisteli kiivaasti Kullankukkulalla sijainnutta punaisten voimakkainta tukikohtaa vastaan. Tunnin taistelun jälkeen punaiset joutuivat vetäytymään sieltä ja Santamäeltä. Lahden keskiosat olivat klo 22:een mennessä lähes kokonaan saksalaisten hallinnassa. Ainoastaan pieni joukko punaisia piti asemansa Radiomäellä 20. päivän aamuun asti. Muut punaiset vetäytyivät kaupungin ulkopuolisille harjuille. Saksalaisia kaatui Lahden valtauksessa kuusi ja haavoittui 30. Punaisten tappioista ei ole luotettavia arvioita. Von Brandensteinin mukaan saksalaiset saivat yli 500 vankia. [11]
Taistelujen seurauksena Tornatorin Lahden tehtaan suuret propsivarastot syttyivät palamaan. [12]
Taistelun loppu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Majuri Hans Kalmin komentama Pohjois-Hämeen rykmentin 1. pataljoonan osa saapui pohjoisesta Lahteen puoliltapäivin 20. huhtikuuta ja sai näin koko Suomen ensimmäisenä valkoisena osastona kosketuksen saksalaisiin.[13] Tästä täydennyksestä huolimatta Brandensteinilla oli Lahden hallussapitämiseksi vain kaksi tai kolme pataljoonaa. Samaan aikaan kaupungin länsipuolelle kerääntyi tuhansia Länsi-Suomesta pakenevia punakaartilaisia, jotka yrittivät seuraavina päivinä useasti Lahden valtaamista saadakseen maantieyhteyden Kymenlaakson suuntaan auki. Punaiset yrittivät läpimurtoa ensimmäisen kerran 22.–24. huhtikuuta ja vielä uudelleen 29. huhtikuuta, mutta saksalaiset onnistuivat torjumaan hyökkäykset. Saksalaisten 30. huhtikuuta tekemä menestyksekäs vastahyökkäys ratkaisi lopullisesti kysymyksen Lahden hallinnasta. Lahden länsipuolella saarroksiin joutuneet punaiset antautuivat 1. toukokuuta.[14]
Vangit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Punaisten antauduttua noin 22 000 saarroksiin jäänyttä lännestä saapunutta pakolaista siirrettiin yhdessä punakaartilaisten kanssa Fellmanin pellolle, jonne oli perustettu väliaikainen vankileiri. Sieltä osa vangeista siirrettiin myöhemmin Hennalan vankileirille.[15]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pertti Haapala & Tuomas Hoppu (toim.): Sisällissodan pikkujättiläinen. WSOY 2009.
- Takala, Hannu: Taistelu Lahdesta. Gummerus Kirjapaino Oy, 1998.
- Lehonkoski, Pekka: Lankarullista pakkaustuotteisiin. Oy Ylävuoksi, Imatra 1987
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Takala 1998, s. 7–32.
- ↑ Takala 1998, s. 18–22.
- ↑ Takala 1998, s. 23–26.
- ↑ Takala 1998, s. 34.
- ↑ Takala 1998, s. 27–28.
- ↑ Takala 1998, s. 30–32.
- ↑ a b Takala 1998, s. 36.
- ↑ Takala 1998, s. 38–39.
- ↑ Takala 1998, s. 40–41.
- ↑ Takala 1998, s. 40–44.
- ↑ Takala 1998, s. 45–49.
- ↑ Pekka Lehonkoski: Lankarullista pakkaustuotteisiin Enso-Gutzeit Oy Lahden tehtaat 100 vuotta, s. 22. Oy Ylä-Vuoksi, Imatra, 1987.
- ↑ Haapala & Hoppu 2009, s. 214.
- ↑ Haapala & Hoppu 2009, s. 220.
- ↑ Fellmanin pelto 1918 (Arkistoitu – Internet Archive) Lahden kaupunginmuseo. Viitattu 12.2.2014.