Tuusulan Rantatie

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
11609
Rantatie
Paikallistie 11609
Rantatie Lottamuseon kohdalla
Rantatie Lottamuseon kohdalla
Maa Suomi
Tieluokka paikallistie, museotie
Omistaja Suomen valtio
Tienpitäjä Väylävirasto
Pituus 4 km
Alkupiste seututie 145, Tuusulan kirkonkylä
Reitti Tuusulanjärven itäranta
Päätepiste seututie 145, Tuusulan ja Järvenpään raja (4 km)
Päällyste asfaltti
Kaistaluku 2

Rantatien pohjoispää
Opastaulu Rantatien eteläpäässä

Rantatie (myös Tuusulanjärven rantatie[1] tai Tuusulan Rantatie) on noin neljä kilometriä pitkä museotie Tuusulassa. Se on aikoinaan ollut osa Helsingistä Heinolaan johtaneesta päätiestä, mutta parhaiten se tunnetaan tien varteen 1900-luvun alussa muodostuneesta Tuusulanjärven taiteilijayhteisöstä. Rantatie kulkee Tuusulan­järven itä­rannan suuntaisesti noin 100–200 metrin päässä rannasta ja johtaa Tuusulan kirkonkylästä lähelle Järvenpään rajaa. Se liittyy molemmissa päissään Järven­pään­tiehen (seututiehen 145), joka myös kulkee järven suuntaisena, mutta hieman kauempana sen rannasta.

Historiallisen tieverkon osana

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyisen Rantatien paikalla on todennäköisesti ollut paikallinen tie jo ennen vuotta 1643, jolloin Tuusulan kirkko rakennettiin.[2] Vuonna 1680 sen paikalle päätettiin Helsingin porvarien pyynnöstä rakentaa Hyrylästä Mäntsälään johtanut maantie, joka yhdisti toisiinsa vanhemmat, Helsingistä (alun perin Helsingin pitäjän kirkonkylästä[3]) Hyrylän kautta Hämeenlinnaan sekä Porvoosta Mäntsälän kautta Hollolaan johtaneet tiet.[4] Tämä tie, joka tunnettiin myös Ohkolan maantienä, muodosti entistä suoremman liikenneyhteyden Helsingin ja Itä-Hämeen välille. Vanhin säilynyt kartta, johon tie on merkitty valmiina, on vuodelta 1693.[4]

Kun Suomen tienumerointijärjestelmä vuonna 1938 otettiin käyttöön, Rantatiestä tuli osa valta­tietä 5, joka johti Helsingistä Lahden, Mikkelin, Kuopion ja Kuusamon kautta Kemi­järvelle.[5] Jo samoihin aikoihin alettiin Hyrylän ja Järvenpään välille kuitenkin suunnitella uutta, suorempaa tietä. Uusi tie, hieman idempänä kulkeva Järvenpääntie, rakennettiinkin 1950-luvun lopulla ja valmistui vuonna 1959.[6][1]. Samoihin aikoihin rakennettiin myös Keravan ja Järvenpään itä­puolitse kulkeva Lahdentie, jota pitkin valta­tie 5 siirrettiin kulkemaan. Täten Rantatie jäi sivutieksi, jolla nykyisin on paikallistienä tie­numero 11609[7], mutta tätä numeroa ei tien varrella ole merkitty opasteisiin.

Rantatie oli soratie vuosiin 1978–1979 saakka, jolloin se asfaltoitiin.[8] Museo­tieksi Ranta­tie julistettiin vuonna 1982.[6]

Rantatien jatkeeksi käsitetään nykyisin usein Kirkkotie, joka johtaa Tuusulan kirkonkylästä Tuusulanjoen ylittävälle Kosken­sillalle ja jonka varrella Tuusulan kirkko sijaitsee. Kirkkotiekin on ollut olemassa jo 1700-luvulla, mutta pohjoisinta osaansa lukuun ottamatta se ei ole koskaan ollut osa vanhaa päätietä, joka Hyrylän ja kirkonkylän välillä Hyökkälän kautta nykyisen Mahla­mäen­tien kohdalla.[9]

Tien varrella olevia kohteita

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taiteilijayhteisö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rantatie tunnetaan parhaiten sen varsille 1900-luvun alussa muodostuneesta Tuusulanjärven taiteilijayhteisöstä. Jo ennen taiteilija­yhteisön muodostumista, vuonna 1872, Aleksis Kivi vietti tien varrella sijainneessa, hänen veljensä asuttamassa mökissä elämänsä viimeiset kuu­kaudet maalis­kuun alusta vuoden viimeisen päivän aamu­varhaiseen.

Rantatien taiteilijayhteisön perusti Juhani Aho vuokratessaan keväällä 1897 nykyisestä Järvenpäästä Vårbackan talon. Rantatien varrella asuivat ja tekivät työtä muun muassa Pekka Halonen ja J. H. Erkko. Lisäksi sen läheisyydessä Järvenpään puolella, mutta alkujaan saman tien varrella, ovat asuneet Jean Sibelius, Eero Järnefelt ja Venny Soldan-Brofeldt.[10]

Edellä mainittujen pysyvästi alueella asuneiden taiteilija­yhteisön jäsenten lisäksi Rantatien huviloissa asui ja vieraili lukuisa joukko kulttuuri­henkilöitä. Merkittävänä oleskelu­paikkana toimi muun muassa Syväranta, jonka 1900-luvun alku­vuosina omisti venäläinen nimineuvos K. K. Uschkoff. Hänen luonaan nähtiin usein venäläistä yläluokkaa sekä taiteilijoita, muun muassa kirjailija Maksim Gorki ja oopperalaulaja Fjodor Šaljapin. Myöhemmin huvila toimi suomalaisten sanomalehtimiesten lepokotina, jossa asustelivat muun muassa Eino Leino, Uuno Kailas, Olavi Paavolainen ja Einari Vuorela. Vuonna 1947 tulipalossa tuhoutumisen jälkeen uudelleen rakennetussa huvilassa toimii nykyisin Lottamuseo.

Syvärannan ja sen kanssa Rantatien vastakkaisella puolella sijaitsevan Onnelan historiat liittyvät läheisesti toisiinsa. 1920-luvulla Onnelassa pidettiin täysihoitolaa, jossa tulevaisuuttaan etsivien venäläisten emigranttien lisäksi asusti ja vieraili lukuisa joukko suomalaisia kulttuuri­henkilöitä. Nykyisin Onnela toimii Näkö­vammaisten Keskus­liiton loma- ja kurssikeskuksena.

Suomen lääketieteen isänä tunnetun arkkiatri Otto E. A. Hjeltin 1860-luvulla kesähuvilakseen rakennuttama ja 1881 talvi­asuttavaksi kunnostama Lepola sijaitsi Aholan ja Suvirannan välissä. Valtioneuvos E. N. Setälän omistukseen vuonna 1922 siirtyessään se sai nimen Toimela. Huvila tuhoutui tulipalossa kirjasto­siipeä lukuun ottamatta vuonna 1943.

Nykyisin Järvenpäässä sijaitsevat Ahola ja Ainola sekä Tuusulassa Rantatien varrella sijaitsevat Erkkola, Halosenniemi ja Syväranta ovat museoita. Rantatien etelä­päässä sijaitsee Krapin tila, joka toimii hotellina ja ravintolana.

Sotilaallisia kohteita

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rantatien varrella, Halosenniemen eteläpuolella on myös Puolustusvoimien käytössä oleva kasarmialue, joka tunnetaan Taistelukoulun alueena. Suojeluskuntajärjestö osti paikalla sijainneen vanhan huvilan vuonna 1921, minkä jälkeen siellä toimi Suojeluskuntain päällystökoulu vuoteen 1944 saakka. Myöhemmin Taistelukoulu toimi alueella vuosina 1949–1992, kunnes se muutettiin osaksi Maanpuolustuskorkeakoulua. Nykyään siellä toimii mm. Puolustusvoimien palvelukeskus, aiemmin Maanpuolustuskorkeakoulun Täydennyskoulutus- ja kehittämiskeskus, Etelä-Suomen sotilasläänin Itä-Uudenmaan aluetoimisto ja Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen Uudenmaan piiritoimisto.[11]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b Liimatainen, Kirsi: Tiehallinnon museotiet ja sillat, Museokohdeselvitys, s. 32–34. (Tiehallinnon sisäisiä julkaisuja 11/2007) Tampere: Tiehallinto, 2007. julkaisun verkkoversio (pdf) (viitattu 8.8.2012). (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. ↑ Petri Hiltunen: Tuusulan Rantatie Ruotsin vallan aikana, s. 26. Uudenmaan tie- ja vesirakennuspiiri, 1988. ISBN 951-47-1431-8
  3. ↑ Hiltunen, s. 20
  4. ↑ a b Hiltunen, s. 38
  5. ↑ Suomen kartasto 1950
  6. ↑ a b Hiltunen, s. 7
  7. ↑ Kartta Uudenmaan teistä Tiehallinto. Viitattu 23.7.2014.[vanhentunut linkki]
  8. ↑ Hiltunen, s. 11
  9. ↑ Hiltunen, s. 51
  10. ↑ Kansallisbiografia: Juhani Aho (1861-1921). SKS: biografiakeskus
  11. ↑ Tuusulan kotiseutupolut, Rantatien sotilaskohteet Tuusulan kunta. Arkistoitu 26.8.2014. Viitattu 10.8.2012.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Veijo Meri: Tuusulan Rantatie. Otava, 1981. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste
  • Petri Hiltunen: Tuusulan Rantatie Ruotsin vallan aikana. Uudenmaan tie- ja vesirakennuspiiri, 1988. ISBN 951-47-1431-8

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomen museotiet, tieliikenteen museosillat ja rautateiden museosillat
Etelä-Karjala
Etelä-Pohjanmaa
Etelä-Savo
Kainuu
Kanta-Häme
Keski-Suomi
Kymenlaakso
Lappi
Pirkanmaa
Pohjanmaa
Pohjois-Karjala
Pohjois-Pohjanmaa
Pohjois-Savo
Päijät-Häme
Satakunta
Uusimaa
Varsinais-Suomi
Huom! Savukosken silta on Kymenlaakson ja Uudenmaan rajalla.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Tuusulan_Rantatie&oldid=22817329”