Pekka Halonen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee taidemaalaria. Muista samannimisistä katso Pekka Halonen (täsmennyssivu).
Pekka Halonen
Pekka Halonen vuonna 1899.
Pekka Halonen vuonna 1899.
Henkilötiedot
Syntynyt23. syyskuuta 1865
Lapinlahti
Kuollut1. joulukuuta 1933 (68 vuotta)
Tuusula
Kansalaisuus suomalainen
Taiteilija
Ala maalaustaide
Taidesuuntaus kansallisromantiikka, karelianismi
Kuuluisimpia töitä Niittomiehet (1891)
Oijustie (1892)
Pihlaja (1894)
Neiet niemien nenissä (1895)
Vainolaista vastaan (1896)
Tienraivaajia Karjalassa (1900)

Pekka Halonen (23. syyskuuta 1865 Lapinlahti – 1. joulukuuta 1933 Tuusula) oli suomalainen taidemaalari ja professori.[1] Hänet tunnetaan etenkin talvista luontoa ja lumista metsää kuvaavista maisemamaalauksista. Hän on maalannut myös alttaritauluja.[2]

Halonen opiskeli Pariisissa muun muassa Paul Gauguinin johdolla ja sai vaikutteita japanilaisista puupiirroksista. Hän oli kansallisromantiikan ja karelianismin edustaja.[3]

Tyyli

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Väinämöisen soitto, 1897.

Halonen maalasi eniten maisemia ja kansanelämänkuvauksia. Hän teki 1900-luvun alkupuolella värikokeiluja ja tapaili myös impressionistisempaa maalaustyyliä, mutta 1920-luvun alkuun mennessä tyyli tasaantui pehmeäksi ja ilmavaksi.lähde?

Halosen taiteessa on sekä perisuomalaisuutta että kansainvälisyyttä. Aiheet olivat suomalaisia, mutta ilmaisussa on vaikutteita kansainvälisistä virtauksista. Hän kuvasi pyhänä puuna pidetyn pihlajan symbolistisen mystisenä, ja lumisia puita kuvaavissa maalauksissa on japonismin koristeellisuutta.[3] Hänen maalauksensa ovat usein väritykseltään ja sommittelultaan freskomaisen tyyliteltyjä, kuten Avannolla ja Tienraivaajia Karjalassa.lähde?

Elämänvaiheet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaisvuodet ja opinnot Suomessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pekka Halonen syntyi 23. syyskuuta 1865 Iisalmen pitäjässä Lapinlahdella. Hänen vanhempansa olivat Olli Halonen ja Wilhelmiina Halonen. Halosen isä oli maanviljelijä ja käsityöläinen ja hänen äitinsä kansanmuusikko. Perheeseen kuului kaikkiaan viisi poikaa ja kaksi tytärtä. Pekka oli perheen kolmanneksi vanhin. Hänen nuorempi veljensä oli viulutaiteilija Heikki Halonen.[4][5]

Vuonna 1885 Halonen pyrki Jyväskylän seminaariin päämääränään kansakoulunopettajan tutkinto. Hänen pääsykokeittensa pistemäärä ei kuitenkaan riittänyt opiskelupaikkaan.[6] Tämän jälkeen hän muutti Helsinkiin. Sieltä hän tunsi vain hänelle tunnustusta antaneen arkkitehti Josef Stenbäckin. Halonen ilmaantui Stenbäckin luokse yllättäen ilmoittaen aikovansa taiteilijaksi. Syksy kului taideopintoihin valmistautumisessa. Hän teki samaan aikaan töitä rakennuksilla ja teki koristemaalarin töitä, kun niitä oli tarjolla. Hänen oli opiskeltava myös ruotsia, sillä Ateneumissa opetettiin ruotsiksi. Hänet valittiin kevätkaudeksi Ateneumiin Suomen Taideyhdistyksen piirustuskouluun.[7] Hän kirjoitti kotiin joutuvansa aamulta puoli kymmenestä iltaseitsemään maalaamaan "alastomia rotjakkeita". Seuraavan vuoden keväällä Halonen sai kolmen muun oppilaan kanssa koulun hopeakynän palkinnoksi edistymisestä ja ahkeruudesta. Kesän hän työskenteli ahkerasti, mutta ansiot jäivät kuitenkin niin heikoiksi, että hän joutui syksyllä pyytämään kotikunnastaan köyhäintodistusta voidakseen jatkaa opiskeluaan Ateneumissa. Köyhäintodistus piti kirjoittaa ruotsiksi, "sillä suomalainen ei tahdo kelvata mihinkään".[7]

Halonen opiskeli Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa vuodesta 1886 vuoteen 1890. Hänen opettajinaan olivat Carl Jahn ja Fredrik Ahlstedt, ja opiskelutovereina muun muassa Albert Gebhard, Ellen Thesleff ja Väinö Blomstedt.[8] Hän oli vuonna 1888 avatun Ateneum-rakennuksen ensimmäisiä opiskelijoita.[3] Hän sai erinomaiset arvosanat ja oppilasstipendinä 200 markkaa. Kesän 1890 hän vietti kotonaan Lapinlahdella ja maalasi muun muassa työn Honkaniemi. Hän opiskeli ranskaa ja otti sitä varten yksityistunteja.[9]

Pariisi ja uran alku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syksyllä 1890 Halonen lähti Pariisiin opiskelemaan Académie Julianissa. Hän palasi Lapinlahdelle keväällä 1891 ja maalasi Liponsaaressa läpimurtoteoksensa Niittomiehet,[10] joka oli esillä syksyllä Suomen Taiteilijain ensimmäisessä näyttelyssä. Niittomiehissä mallina oli Antti-veli ja Väisälänmäki näkyy siinä taustalla.[11] Hän jatkoi talvella opintoja Pariisissa ja palasi keväällä 1892 Suomeen, jolloin hän tutustui laivamatkalla tulevaan puolisoonsa Maija Mäkiseen. Maija Mäkisen isä oli Sortavalan seminaarin lehtori.[12]

Tutustuttuaan Maija Mäkiseen Halonen asui jonkin aikaa Myllykylässä Sortavalan maalaiskunnassa veljensä Antin luona. Tytön vanhemmat pitivät kuitenkin Halosta pariisilaistyyppisenä keikarina, eivätkä katsoneet nuorten seurustelua hyvällä. Halonen sai porttikiellon ja muutti Ruskealaan. Siellä hän maalasi yhden merkittävimmistä töistään, Oijustien. Hänen ensimmäinen talviaiheinen maalauksensa oli nimeltään Kaivopuistossa. Keväällä 1893 hän lähti käymään Lapinlahdella, ja lunta oli vielä toukokuun alussakin. Syntyi maalaus Tukkinuotiolla, jossa mallina olivat Halosen isä ja pari muuta miestä. Halonen sai kuulla saaneensa 3 000 markan valtion apurahan. Raha oli merkittävän suuri summa tuohon aikaan.[13]

Viulunsoittaja, 1900.
Honka lumessa, 1928.

Halonen oli ystävystynyt Eero Järnefeltin kanssa, joka oli häntä pari vuotta vanhempi, ja myös Akseli Galléniin ja Emil Wikströmiin kanssa.lähde?

Vuonna 1893 Halonen matkusti ystävänsä Väinö Blomstedtin kanssa vielä kerran Pariisiin. He opiskelivat aluksi Académie Colarossissa, josta molemmat vaihtoivat pian Paul Gauguinin oppilaiksi. Gauguin oli palannut Tahitilta ja asettanut esille 44 yleisöä häkellyttänyttä työtä. Halonen tutustui tuolloin symbolismiin ja syntetismiin, mutta pitäytyi kuitenkin omassa taiteessaan realismin ihanteissa. Eniten Gauguin lienee vaikuttanut hänen värienkäyttöönsä.[8]

Karelianismi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa Akseli Gallen-Kallela oli kiinnostunut karelianismista ja kehotti kirjeissä Louis Sparren kanssa Halosta palaamaan Suomeen oman kansansa pariin. Pariisista käsin Halonen varasi Akkalansaaresta 300 markan hintaisen mökin maineen. Hän lähetti 200 markkaa käsirahana ja lupasi maksaa loput myöhemmin. Olosuhteet olivat kuitenkin hanketta vastaan. Hänen suhteensa kotipaikkakuntaansa Lapinlahteen muuttui paikkakunnan kirkkoon tekemänsä alttaritaululuonnoksen takia. Kotipaikkakunnan ihmiset eivät pitäneet häntä oikeana taiteilijana, ja valtion myöntämä apurahakin herätti kateutta. Ihmisten asenne sai aikaan sen, ettei Halonen asettunut asumaan kotiseudulleen, ja hän alkoi muutenkin ottaa etäisyyttä savolaisiin sukujuuriinsa.[12]

Oijustielle löytyi ostaja 600 markalla ja niin Halonen ja Maija Mäkinen vihittiin avioliittoon 2. tammikuuta 1895. Perheen koti löytyi Kirjavalahden Komoran talosta. Kesällä tuore aviopari teki vaellusmatkan Karjalasta Kainuuseen. Matkalla he tutustuivat 17-vuotiaaseen Eino Leinoon, josta tuli Halosen elinikäinen ystävä.[14][15] Matka päättyi Paltamoon, jossa Halonen maalasi taulun Neiet niemien nenässä, jossa malleina oli Lyyti-sisar ja vaimo Maija.[14][15]

Halosen esikoispoika Yrjö syntyi 4. maaliskuuta 1896. Samana vuonna hän maalasi talvimaisemia Karjalassa ja näin syntyivät teokset Iltatunnelmia ja Talvipäivä Karjalassa. Vuoden pääteos, Vainolaista vastaan, valmistui saman vuoden joulukuussa. Perhe matkusteli Euroopassa paljon ja Halonen tutustui mm. antiikin maalaustaiteeseen Pompeijin seinämaalausten välityksellä.

Tuusulanjärven yhteisö ja Pariisin maailmannäyttely

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Halosen toinen lapsi, Anni, syntyi 28. helmikuuta 1898. Saman vuoden kesä vietettiin Sortavalassa ja jouluksi perhe muutti vuokra-asuntoon Tuusulaan, josta Halonen löysi perheen talon paikaksi Tuusulanjärven Pitkäniemen. Kaupat tontista tehtiin toukokuun lopulla.[15]

Pekka Halosen Tuusulan koti ja ateljee, Halosenniemi, vuodesta 1902 lähtien.

Vuonna 1900 Halonen oli mukana Pariisin maailmannäyttelyn Suomen osaston näyttelykomiteassa ja järjesti näyttelyyn valittujen teosten ennakkonäyttelyn Ateneumissa. Suomen paviljongissa olivat esillä Halosen maalaukset Avannolla ja Ilveksen hiihtäjä, jotka saivat hopeamitalin.[15]

Halosenniemen Ateljee valmistui Tuusulanjärven rannalle vuonna 1902, ja Halonen oli yksi Tuusulanjärven taiteilijayhteisön jäsenistä.[3] Myöhemmin hän vietti kesiään myös Kuhmoisten Kivikosken vaaramaisemissa.[16] Vuosien 1903–1904 aikana perheeseen syntyi pojat Erkki ja Antti sekä toinen tytär Marja. Vuonna 1918 perheeseen syntyi vielä tytär Kaija. Anni Halonen meni naimisiin Paavo Paloheimo kanssa.

Sisällissodan takia Tuusulassakin oli levotonta ja perhe kärsi ruokapulasta. Halonen maalasi salassa teoksen Valkoiset, joka oli hänen kannanottonsa sotaan.[15]

Halosen viimeinen suuri työ oli vuonna 1925 valmistunut seinämaalaus Tukinuitto, jonka Valtioneuvosto tilasi Geneveen Kansainliiton kansainvälistä työtoimistoa varten. Samana vuonna Haloselle myönnettiin professorin arvo hänen 60-vuotispäivänään.[15][8] Kaksi vuotta myöhemmin, vuonna 1927, hänelle myönnettiin Ranskan kunnialegioonan kunniamerkki.[15]

Pekka Halonen kuoli kotonaan Halosenniemellä Tuusulassa 1. joulukuuta 1933.[15]

Tunnettuja maalauksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mir iskusstva
Taiteen maailma 1898–1924
Boris Kustodijev, Mir iskusstvan taiteilijat ryhmäkuvassa, 1916–1920.
Boris Kustodijev,
Mir iskusstvan taiteilijat ryhmäkuvassa, 1916–1920.


  • Niittomiehet, 1891
    Niittomiehet, 1891
  • Pyhäpäivä uudistalossa, 1894
    Pyhäpäivä uudistalossa, 1894
  • Vainolaista vastaan, 1896
    Vainolaista vastaan, 1896
  • Ateria, 1899
    Ateria, 1899
  • Tienraivaajat Karjalassa, 1900
    Tienraivaajat Karjalassa, 1900
  • Ilveksenhiihtäjä, 1900
    Ilveksenhiihtäjä, 1900
  • Kivi katkaisijat, 1903
    Kivi katkaisijat, 1903
  • Työstä lähtö (Työstä paluu), 1907
    Työstä lähtö (Työstä paluu), 1907
  • Nainen veneessä, 1922
    Nainen veneessä, 1922
  • Onkimies, 1922
    Onkimies, 1922
  • Kaksi poikaa rannalla, 1922
    Kaksi poikaa rannalla, 1922
  • Talvimaisema Kinahmista, 1923
    Talvimaisema Kinahmista, 1923

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luettelo Pekka Halosen maalauksista

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Pekka Halonen Halosten museosäätiö. Arkistoitu 29.10.2013. Viitattu 5.2.2009.
  2. ↑ Esimerkkejä alttaritauluista: Kotkan kirkko (Arkistoitu – Internet Archive), Joroisten kirkko ja Vilppulan kirkko
  3. ↑ a b c d Anna-Maria von Bonsdorff: Sydän Suomessa, mieli maailmalla. Kas Taidetta, 2008, nro 1, s. 3.
  4. ↑ Elämän vuodet - Halosenniemi halosenniemi.fi. Viitattu 18.4.2020.
  5. ↑ Halosten taiteilijasuku: Heikki Halonen
  6. ↑ Jyrki Lohi: Legenda, Pekka Halonen Jyväskylän seminaarissa. Pekka Halonen Ateneum 2008 (näyttelyjulkaisu)
  7. ↑ a b Säisä, s. 95–96.
  8. ↑ a b c Tuusulan kunta/Halosenniemi Tuusulan kunta. Arkistoitu 30.4.2008. Viitattu 15.06.2008.
  9. ↑ Säisä, s. 97.
  10. ↑ Halonen, Pekka: Niittomiehet (Kuva teoksesta.) parkkinen.org. 1891. Viitattu 24.5.2011.
  11. ↑ Säisä, s. 98.
  12. ↑ a b Säisä, s. 100.
  13. ↑ Säisä, s. 102–103.
  14. ↑ a b Säisä, s. 112.
  15. ↑ a b c d e f g h Elämän vuodet halosenniemi.fi. Viitattu 18.4.2020.
  16. ↑ Lukkarinen, Ville: ”Kuhmoisten Kivikoski – vesielementin kuvaukselliset mahdollisuudet”, Pekka Halonen, s. 150–160. Helsinki: Ateneumin taidemuseo, 2008. ISBN 978-951-53-3038-3
  17. ↑ Väinämöisen soitto, 1897 - Pekka Halonen wikiart.org. Viitattu 17.4.2020.
  18. ↑ Niittomiehiä (Arkistoitu – Internet Archive) Suomen kuvataiteen kultakausi. Kuvataiteilijat ja Kuvasto ry 1998.
  19. ↑ a b c d Pekka Halosen tunnettuja teoksia[vanhentunut linkki] Halosenniemi
  20. ↑ Pihlaja (Arkistoitu – Internet Archive) Suomen kuvataiteen kultakausi. Kuvataiteilijat ja Kuvasto ry 1998.
  21. ↑ Kaksoismuotokuva (Arkistoitu – Internet Archive) Pekka Halosen seura / Tuusulan kunta
  22. ↑ Talvipäivä (Arkistoitu – Internet Archive) Suomen kuvataiteen kultakausi. Kuvataiteilijat ja Kuvasto ry 1998.
  23. ↑ Talvinen iltarusko (Arkistoitu – Internet Archive) Suomen kuvataiteen kultakausi. Kuvataiteilijat ja Kuvasto ry 1998.
  24. ↑ Avannolla (Arkistoitu – Internet Archive) Suomen kuvataiteen kultakausi. Kuvataiteilijat ja Kuvasto ry 1998.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Pekka_Halonen&oldid=22711170”