Armeija

Alankomaiden ja Espanjan armeijat kohtasivat Gibraltarin taistelussa vuonna 1607.

Armeija tarkoittaa laajassa merkityksessä sota- tai puolustusvoimia, järjestäytyneitä aseellisia joukkoja (vrt. sotaväki, asevoimat). Suppeammassa merkityksessä armeija viittaa tiettyä tehtävää tai aluetta varten muodostettuun suureen sotatoimiyhtymään, johon kuuluu armeijan esikunta, armeijakuntia ja erilaisia joukko-osastoja, tai valtakunnan maasotavoimiin erotuksena merivoimista tai ilmavoimista. Tämä artikkeli käsittelee aihetta laajempana yleiskäsitteenä.

Terminologiaa

Suomen kielen sana ”armeija” on lainattu ruotsin kautta ranskan sanasta armée. Se pohjautuu latinan ”aseistettua” tarkoittavaan sanaan armāta, joka on johdos aseita merkitsevästä sanasta arma.

Sotavoimista käytetään monessa eurooppalaisessa kielessä latinan sanasta militaris juontuvaa termiä; samaan sanaan pohjautuu myös suomen ”militarismi”. Militaris viittaa alun perin pääosin asevoimien organisaatioon ja kaikkeen sotaan liittyvään (res militaris). Esimerkiksi englannin kielen sana military tarkoittaa ”[...] instituutioita, jotka käyttävät tappavaa voimaa valtion legitimoimina. Laajaan määritelmään kuuluvat kaikki järjestyneet sotilaalliset ja puolisotilaalliset joukot [...] jotka käyttävät väkivaltaa poliittisiin tai sosiaalisiin tarkoituksiin. [...] Poliisi, sisäisen turvallisuuden joukot ja tiedustelupalvelut jätetään yleensä määritelmän ulkopuolelle, vaikka niillä saattaa olla sotavoimien piirteitä.” Yleensä military viittaa valtion organisoimiin väkivaltaa käyttäviin voimiin, kun taas sanan ”asevoimat” suora käännös armed forces tarkoittaa yleisemmin kaikkia organisoituja ja väkivaltaa hallitusti käyttäviä joukkoja.

Armeijan tehtävät ja rooli

Venäläisiä sotilaita kunniakaartissa tuntemattoman sotilaan haudalla.

Yhdysvaltain sotilas Vietnamin sodassa.

Armeijassa palvelevat sotilaat koulutetaan käyttämään väkivaltaa. Väkivallan käytön tavoitteita voivat olla esimerkiksi tietyn alueen, kuten valtion tai kaupungin, puolustaminen, yhteisön suojeleminen sisäisiltä tai ulkoisilta uhilta tai vieraiden valtioiden alueiden valloittaminen. Armeija käyttää väkivaltaa hallitusti saavuttaakseen ratkaisun sosiaaliseen tai poliittiseen ongelmaan. Etenkin demokraattisissa yhteiskunnissa perusoletus on, että armeija palvelee valtiota ja kansaa, eikä toisin päin. Armeijan tulee suojella laajempaa yhteiskuntaa ja sen elintapaa toteuttamalla tehtäviä, jotka valtion hallinto sille määrää.

Nykyaikaisten sotavoimien kehitys liittyy kiinteästi kansallisvaltioiden syntyyn Euroopassa 1500- ja 1600-luvuilta lähtien. Armeijan kaikkein keskeisin tehtävä on valmistautua ja käydä sotaa: tämä tehtävä määrittelee, minkälainen organisaatio, varustus ja koulutus asevoimilla on rauhan aikaan. Sodassa armeijan tarkoituksena on saavuttaa sotilaallinen voitto. Koska asevoimien jäsenillä on rauhan aikanakin erilaisia hyödyllisiä taitoja ja kykyjä, armeijaa käytetään silloinkin usein erilaisiin tarkoituksiin, kuten järjestyksen ylläpitoon tai kriisiavun antamiseen.

1900-luvun loppupuolella kylmän sodan jälkeen armeijat ovat ottaneet erilaisia uusia tehtäviä, jotka ovat vaatineet muutoksia niiden organisaatioihin. Tällaisiin tehtäviin kuuluvat esimerkiksi rauhanturvaaminen, humanitaariset ja monikansalliset tehtävät, ympäristönsuojelu tai rajojen vartiointi. Keskusteluun on tuotu ”postmodernin armeijan” ja globalisaation käsitteet, kun armeijat eivät tutkijoiden mukaan enää vastaa 1800-luvulta lähtien kansallisvaltioihin liitettyjä organisaatioita. Länsimaissa tällaiseen armeijaan liitettyjä piirteitä olivat ”asevelvollisuudella kerätty sotaväki, ammattimainen upseeristo, sodankäyntiin suuntautuvat tehtävät, maskuliininen ulkoasu ja eetos sekä jyrkästi siviiliyhteiskunnasta poikkeava rakenne ja kulttuuri.”

Kylmän sodan jälkeen länsimaissa on ollut paineita tuoda armeijan arvoja ja käytäntöjä lähemmäs ympäröivää yhteiskuntaa. Postmoderni armeija ja siviiliyhteiskunta ovat aiempaa sekoittuneempia, armeijan sisäinen hierarkia ja erot ovat lientyneet, armeijan tehtäviin on otettu muita kuin sotaan liittyviä tehtäviä, armeijoita käytetään kansainvälisten organisaatioiden kuten Yhdistyneiden kansakuntien virallistamissa monikansallisissa operaatioissa ja on syntynyt kansainvälisiä asevoimia. Uhat ovat aiemman ydinsodan tai vihollisvaltion hyökkäyksen sijaan pikemminkin terrorismiin tai etniseen väkivaltaan liittyviä. Kehitykseen liittyvät myös sotilasjohtajien ja armeijassa työskentelevien siviilihenkilöiden roolien kehittyminen sekä naisten ja homojen laajempi hyväksyntä osaksi asevoimia. Myös aseistakieltäytyminen on helpottunut.

Valtioiden kansalliset asevoimat

Valtioiden asevoimien aktiivipalvelusvahvuudet kartalla

Eri valtioilla on eri vahvuisia armeijoita, jotka on järjestetty eri tavoin. Vuonna 2000 valtioiden kansallisten asevoimien palveluksessa oli yhteensä 22 237 400 henkeä. Joissakin valtioissa kuitenkin puolisotilaallisten joukkojen vahvuus jopa ylittää armeijan vahvuuden, eivätkä nämä joukot tai sotilasreservi ole mukana luvussa. Ylivoimaisesti suurin armeija oli Kiinalla, lähes 3 miljoonaa sotilasta, ja seuraavaksi suurimmat Venäjällä (1,5 miljoonaa) ja Yhdysvalloilla (1,4 miljoonaa). Väkilukuun suhteutettuna suurin armeija oli puolestaan Pohjois-Korealla, 4,7 prosenttia väkiluvusta. Kaikilla valtioilla ei ole omaa armeijaansa: katso luettelo valtioista, joissa ei ole asevoimia.

Vuonna 2000 valtiot kuluttivat keskimäärin 2,3 prosenttia bruttokansantuotteestaan sotilasmenoihin.

Monia kansallisia asevoimia kutsutaan ”puolustusvoimiksi”, millä korostetaan valtion puolueettomuutta, rauhanomaisuutta ja asevoimien käyttöä ainoastaan puolustautumiseen. Suomessa käytettiin aiempien Suomen armeija, Suomen sotalaitos ja sotaväki jälkeen vuodesta 1919 lähtien nimitystä Suomen sotalaitos vuoteen 1922 asti, jolloin asetustekstissä käytetyksi nimitykseksi tuli puolustuslaitos vuoteen 1974 asti. Tällöin omaksuttiin nykyinen termi puolustusvoimat (Suomen puolustusvoimat). Japanissa, jonka uusi toisen maailmansodan jälkeinen perustuslaki kielsi sodan politiikan välineenä, puolustusvoimia kutsutaan vielä korostetummin ”itsepuolustusvoimiksi”.

Armeija ja yhteiskunta

Norjan armeijan sotilaita

Armeijat toimivat osana yhteiskuntaa. Siten armeijan voidaan väittää jakavan ympäröivän yhteiskunnan arvot, kokemukset ja normit, mutta armeija voidaan nähdä myös alakulttuurina, joka muodostaa oman identiteettinsä, norminsa ja käytäntönsä. Armeijan roolia ja toimintaa voidaankin tutkia armeijan ja siviiliyhteiskunnan suhteiden kautta osana sosiologian tieteenalaa.

Koska armeijan rooli ja tehtävät ovat yhteiskunnassa ainutlaatuisia ja erikoistuneita, armeijaan kuuluvalla henkilöstöllä on omanlaisensa asema yhteiskunnassa ja erilaisia oikeuksia ja velvollisuuksia, joita ei anneta yhteiskunnan muille jäsenille. Erityisenä näihin tehtäviin kuuluu mahdollisuus tappaa tai joutua surmatuksi. Palvelu armeijassa ei koske ensisijaisesti itseä, vaan muita: ”sotilasetiikka on luonteeltaan kollektiivista [corporative]”.

Katso myös

• Sotatiede
• Sotahistoria
• Suomen puolustusvoimat

Lähteet

• U.S. Department of Defense autofilled: The Armed Forces Officer. Potomac Books, Inc., 2007. ISBN 9781597973496 Teoksen verkkoversio.
• Callaghan, Jean M. & Kernic, Franz: Armed Forces and International Security: Global Trends and Issues. LIT Verlag Münster, 2003. ISBN 9783825872274 Teoksen verkkoversio.
• Palokangas, Marko: Hankitun tiedon varassa: yhtymätason tiedustelutoiminnan kehitys Suomessa itsenäisyytemme aikana. Helsinki: Maanpuolustuskorkeakoulu, Edita, 2018. ISBN 978-951-37-7361-8

Aiheesta muualla

• Sitaatteja aiheesta Armeija Wikisitaateissa

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Armeija Wikimedia Commonsissa