Nivajoki–Alajalve-tie

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Nivajoki–Alajalve-tie
Alakönkääntie
Nivajoki–Alajalve-tiellä on tiukkojen mutkien lisäksi myös pitkiä suoria.
Nivajoki–Alajalve-tiellä on tiukkojen mutkien lisäksi myös pitkiä suoria.
Maa Suomi
Tieluokka Museotie
Omistaja Suomen valtio
Tienpitäjä Liikennevirasto
Pituus 4,8 km
Alkupiste Nivajoki
Päätepiste Ala-Jalve (4,8 km)
Päällyste sora
Kaistaluku 1 (osittain)

Nivajoki–Alajalve-tie (Alakönkääntie) on Alakönkään koskipaikan kiertämiseksi syntyneestä vähäisestä kulkujäljestä vähitellen muodostunut tie Utsjoella, seututie 970:n ja Tenon välissä. Tien pituus on 4,8 kilometriä. Se on museotie ja sisältyy Museoviraston inventoimiin valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin.[1]

Pohjois-Lapissa joet olivat tärkeitä kulkuväyliä, mutta Alakönkäästä ei päässyt läpi veneellä, joten koski kierrettiin rantaa pitkin. Veneenvetotiestä muodostui vähitellen tientapainen, joka vuonna 1928 luokiteltiin maantieksi ja liitettiin Suomen tieverkkoon, vaikka se oli muusta tieverkosta täysin irrallinen Tenon rannasta alkava ja sinne päättyvä tienpätkä. Nuorgamintie eli nykyinen seututie 970 valmistui 1967, jolloin Alakönkään maantie lakkautettiin[1] ja siitä tuli yksityistie. Tie otettiin museokohteeksi vuonna 1983, mutta poistettiin luettelosta 1990-luvulla muun muassa maanomistuksen muutoksien takia ja koska tie oli yksityistie.[2]

Museointi otettiin uuteen harkintaan 2000-luvulle tultaessa, ja vuonna 2001 tehtiin tiesuunnitelma museotien parantamiseksi. Sen tiealue otettiin valtion hallintaan ja 2003 tie kunnostettiin ajokuntoiseksi ja muun muassa kaidekivet laitettiin takaisin paikoilleen. Nivajoen ja Alajalven talon välisestä tiestä tuli vuonna 2005 uudestaan museotie.[2] Tie on osittain yksikaistainen ja sorapintainen. Sen alkupäässä Nivajoella on pysäköimisalue ja opaste.[3]

  1. a b Alakönkään koskenkiertotie Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. Museovirasto.
  2. a b Liimatainen, 2007, s. 164
  3. Liimatainen, 2007, s. 166

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]