Etelänkylän isosilta
| Etelänkylän isosilta | |
|---|---|
 Etelänkylän isosilta toukokuussa 2012. |
|
| Ajokaistoja | 2 |
| Ylittää | Pyhäjoen eteläisen suuhaaran |
| Sijainti | Pyhäjoki |
| Ylläpitäjä | Väylävirasto |
| Siltatyyppi | puinen kaksoistukiansassilta |
| Pisin jänneväli | 19,9 m |
| Pituus | 77,5 m |
| Leveys | 5,4 m |
| Alituskorkeus | 2,2 m |
| Avattu liikenteelle | 1837 |
| Koordinaatit | |
 |
|
Etelänkylän isosilta on vuonna 1837 valmistunut puurakenteinen tukiansassilta Pyhäjoen kunnassa. 77 metriä pitkä neliaukkoinen silta muodostaa "vaikuttavan näyn"[1] Pyhäjoen eteläisen suuhaaran koskimaisemassa. Se on Suomen vanhin liikennöity puusilta.[2] Silta otettiin museosillaksi vuonna 1982.
Siltapaikka
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pyhäjoki haarautuu kirkonkylän kohdalla Pohjois- ja Etelähaaraan. Siltapaikat olivat osa historiallista Pohjanmaan rantatietä ja todennäköisesti niissä on ollut silta jo 1600-luvun puolivälistä lähtien.[3] Pyhäjoen pohjoisen haaran ylitti Pohjankylän isosilta.
Rakenne
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Etelänkylän isosilta on neliaukkoinen, kiilatuille kivituille perustettu tukiansassilta. Kussakin aukossa on kuusi kaksoistukiansasta molemmin puolin. Silta on 77,5 metriä pitkä ja 5,8 metriä leveä.[4] Sillan suurin jänne on noin 19,9 metriä ja pienin noin 18,5 m. Sillan suurin vapaa aukko on noin 17,8 m ja pienin 16,9 m. Kannen hyötyleveys on noin 5,4 metriä ja sillan alituskorkeus on noin 2,2 metriä.[5]
Kansilankutus oli alkujaan tehty sillan poikittaisten pelkkahirsien varaan kaksinkertaisena. Nykyään sillan kannessa on yksinkertainen syrjälankutus, joka tukeutuu suoraan pääkannattajiin. Sillan kaiteet ovat puuta.[4] Moneen kertaan uusittua kansirakennetta ja kaiteita lukuun ottamatta silta on alkuperäisessä asussa ja siksi merkittävä.[3] Silta on puhdastyyppinen tukiansassilta.[6] Maatuet ja kolme virtapilaria on rakennettu kallion ja pohjakivien varaan.[7]
Kantavien puurakenteiden ikä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Keski-Pohjanmaan tie- ja vesirakennuspiiri selvitti sillan puurakenteiden iän vuonna 1987, selvityksen teki Joensuun yliopiston dendrokronologian laboratorio. Tutkimuksessa todettiin, että vaikka siltaa on kunnostettu lukemattomia kertoja, sillan kantavissa rakenteissa on vielä alkuperäistä puutavaraa, tutkimuksen aikaan jopa hyväkuntoista. Sillan vanhemmat hirret on kaadettu vuosien 1834-1835 välisenä talvena.[8]
Rakentaminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sillanpito, suuri taloudellinen rasitus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sillat tehtiin Suomessa 1800-luvun alkuun saakka puusta. Suurissa silloissa oli kivitäytteiset hirsiarkut. Niiden perustaminen oli puutteellista, usein ne rakennettiin vain maan varaan ilman perustuksia. Siltojen rakentaminen ja kunnossapito oli talonpojille taloudellinen rasitus ja sitä vihattiin.[4] Maalaki oli jo 1500-luvulta määrännyt, että sillat tuli kunnostaa kahdesti vuodessa. Kunnossapidon laiminlyönneistä oli määrätty runsaasti sakkoja. Sillat olivat huonokuntoisia, jopa tärkeät sillat ja niillä sattui tuhoisia onnettomuuksia.[3] Siltojen kuntoa valvoi siltavouti, joka myös johti kunnostustöitä. Ylin valvoja oli nimismies.
Päätöksenteko vanhan sillan uusimisesta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pyhäjoensuun siltojen edeltäjien huono kunto ja korjaustarve oltiin todettu vuonna 1818 tehdyssä tarkastuksessa. Säilyneissä asiakirjoissa on ehdotus korjaustyöstä ja kustannuksista. Siltojen kunnostamiseen tarvittavat rakennusaineet kerättiin, mainintaa korjauksen toteuttamisesta ei ole. Seuraavat merkinnät ovat vuodelta 1832, jolloin siltakorjauksia käsiteltiin pitäjänkokouksessa. Korjauksesta oli tehty myös kustannusarvio. Pohjankylän silta korjattiin seuraavana talvena, Etelänkylän silta jäi ilmeisesti korjaamatta. Vuonna 1833 pitäjänkokous päätti rakentaa uuden Pohjankylän sillan ja korjata Etelänkylän sillan niin, että se kestäisi vielä muutaman vuoden. Määräys siltasuunnitelman, rakennusmestarin ja tarveaineluettelon tekemisestä annettiin. Saman vuoden marraskuussa pidetyssä pitäjänkokouksessa kuitenkin päätettiin rakentaa uusi Etelänkylän silta. Salon kruununvouti G. A. Hårdh oli tarkastanut katselmusmiesten kanssa sillat ja todennut Etelänkylän sillan kiviarkut rapistuneiksi ja puuosat niin lahoiksi, että silta pitäisi rakentaa ennen seuraavaa tulvaa, sitä ei voisi korjata. Hårdh lähetti marraskuun 1833 puolivälissä lausuntonsa Suomen koskenperkausjohtokunnan Oulun piirin päällikölle, everstiluutnantti F. A. Hällströmille.[9]
Hällström kävi tarkastamassa molemmat sillat. Hän totesi Etelänkylän sillan surkean kunnon ja myös, että Pohjankylän sillan kunnossapidossa oli toivomisen varaa. Hällström laati työsuunnitelman, jonka mukaan vuonna 1835 tehtäisiin Etelähaaraan ja seuraavana vuonna Pohjoishaaraan kiviarkut, vuonna 1837 tehtäisiin maantie siltojen väliselle saarelle ja kahtena seuraavana vuonna sillat, Etelänkylän silta ensin. Hällström lähetti aikatauluehdotuksensa lääninkanslialle, kuten myös suunnitelmat ja kustannusarvion sekä puusillasta että kiviarkkusillasta. Hän laski puusillan kustannukseksi 7 862 ruplaa ja 95 kopeekkaa ja kiviarkkusillan 13 882 ruplaa ja 10 kopeekkaa. Hällström suositteli kiviarkkusiltaa, koska se olisi vahvempi ja sen kunnossapito tulisi ajan myötä halvemmaksi.[10]
Etelänkylän isosillan uusimista käsiteltiin seuraavaksi Salon kihlakunnan talvikäräjillä helmikuussa 1834, jossa siltaosakkaita vaadittiin osallistumaan uuden kiviarkkusillan rakentamiseen. Kruununnimismies pyysi osakkaita kiinnittämään huomiota kiviarkkusillan kestävyyteen ja halvempiin kunnossapitokustannuksiin. Siltaosakkaat myönsivät nykyisen sillan huonon kunnon ja uusimistarpeen sekä kiviarkkusillan kunnossapidon edullisuuden, mutta pitivät sitä kuitenkin liian kalliina. Silloin oli ollut useita katovuosia ja siltaosakkailla ei ollut varaa niin kalliiseen siltaan. Kihlakunnanoikeus oli kiviarkkusillan rakentamisen kannalla, mutta antoi päätösvallan Oulun ja Kajaanin läänin maaherralle Robert Wilhelm Lagerborgille.
Maaherra määräsi keväällä 1834 rakentamaan kiviarkkusillan ja antoi kaksi vuotta työaikaa, joka alkoi 1. toukokuuta 1834. Hän määräsi rakennettavaksi väliaikaisen sillan ja siltaosakkaat huolehtimaan sen kunnossapidosta. Maaherran päätös annettiin tiedoksi yleisessä pitäjänkokouksessa 12. toukokuuta, jossa päätökseen ei tyydytty. Kokous päätti korjata vanhan sillan ja rakentaa uuden sillan puusta kevääksi 1835. Päätettiin myös lähettää Hänen Keisarilliselle Majesteetilleen valitus. Perusteluna maaherran määräyksen muuttamiselle mainittiin siltaosakkaiden köyhyys, joka johtui katovuosista. Valituskirjelmässä epäiltiin jopa kiviarkkujen kestävyyttä, koska joki oli savipohjainen. Vaikka kiviarkkusillan rakentamispäätös säilyisi, aikatauluun anottiin parin vuoden lykkäystä.[11]
Maaherra laati keisarille muistion, jossa hän totesi, että puusillan rakennuskustannukset nousisivat erinäisten hankittavien tarvikkeiden takia noin 144 ruplaa enemmän kuin kiviarkkusillan kustannukset. Lisäksi puusillan rakentamisessa kuluisi päiväläisten palkkaamiseen enemmän rahaa kuin puuaineksen hankintaan. Kiviarkkusillassa voitaisiin käyttää sillan läheisyydestä hankittuja lohkottuja kiviä. Hän piti neljän vuoden rakennusaikaa liian pitkänä – väliaikaisen sillan hoitokustannukset nousisivat turhan suuriksi.[11]
Valitus ei tuottanut tulosta. Keisari määräsi 14. lokakuuta 1834, että kiviarkkusilta oli rakennettava ja kaikkien siltaosakkaiden oli osallistuttava sillan rakentamiseen. Sillan rakentamisaikataulu pysyi samana kuin maaherran päätöksessä.[12]
Epäselväksi jääneestä syystä pitäjänkokous luki keisarin päätöksen julki vasta 24. tammikuuta 1835, joten sillan valmistuminen siirtyi heti vuodella eteenpäin.[12]
Rakentaminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Varsinaisesta sillanrakennuksesta on jäänyt vähän tietoa. Kivenlouhinta alkoi kesällä 1835 ja sen hoitivat kaksi talonpoikaa palkkanaan neljä hopearuplaa. Heitä avustamaan palkattiin Oulusta ammattitaitoiset miehet. Kiviarkut pyydettiin rakentamaan jokiuomaan vuosina 1836 ja 1837. Sillan rakentaminen annettiin huutokaupalla urakoitsijalle. Urakoitsijan ja rakennusmestarin nimet eivät ole tiedossa.[12]
Siltaosakkaat olisivat halunneet F. A. Hällströmin valvomaan rakennustyötä, mutta Koskenperkausjohtokunta ei tätä sallinut. Myöhemmin Hällströmin todettiin kuitenkin ottaneen osaa sillanrakennukseen.[12]
Valmistuminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Toukokuun 1837 puolivälin jälkeen sillan ilmoitettiin olevan valmis katselmukseen. Kaksi lautamiestä, Pehr Himanko ja Johan Kivioja tekivät katselmuksen 15. heinäkuuta. Sillan todettiin olevan tarkalleen vaatimusten mukainen, tosin tervaus ja punamultamaalaus oli vielä tekemättä ja maantie vaati lisätäyttöä. Puuttuvat työt lienee tehty loppuvuoden aikana.[13]
Sillan käyttö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Siltaraha
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Molemmilla Pyhäjoen silloilla perittiin siltarahaa kaikilta matkustajilta. Kunta antoi vuodeksi kerrallaan siltarahankannon eniten tarjoavalle. Vuonna 1895 kunta sai siltarahan kannosta 46 markkaa. Maksun perintä jatkui 1897 loppuun saakka.[14]
Tansseja ja kokoontumisia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Etelänkylän silta oli nuorison suosima kokoontumis- ja tanssipaikka, kuten muutkin sillat ja myös maantiet Pyhäjoella. Kuitenkin lopulta tanssiminen ja "temmeltäminen" koettiin ilmeisesti häiriöksi "matkustavaisille" ja "aroille hevosille". Oltiin huolissaan myös juopuneiden tappelun ja riitelyn aiheuttamasta nuorten "siveellisestä turmeltumisesta". Niinpä vuonna 1887 kokoontuminen ja tanssiminen silloilla kiellettiin. Sota-aikoina "piirinpyöriäiset" olivat sallittuja.[14]
Sillan korjaukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Siltaa on huollettu ja korjattu useaan otteeseen. Sillan kansi eli lava tervattiin 1843[13] ja vuonna 1854 se uusittiin tervatuista lankuista. Samassa korjauksessa uusittiin kaidetolppien nupit ja kaiteet maalattiin punamultamaalilla ja tolpat öljymaalilla. Vuoden 1872 korjauksessa uusittiin kansi, sen alla pääkannattajien päällä olleet sillan poikittaiset pelkkahirret uusittiin myös ja uudet osat tervattiin. Seuraava huoltotyö oli kannen tervaus 1887.[14] Lava uusittiin ja tervattiin taas vuonna 1895. Tuolloin uusittiin myös kaiteet, jotka maalattiin öljymaalilla kertaalleen harmaiksi. Pelkkahirret ja sillan "pännärit" eli poikkisiteet tervattiin 1902. Lava uusittiin ja tervattiin vuonna 1918.[15] Merkittävää korjausta varten pyydettiin puutavaratarjouksia vuonna 1921, mutta korjaus ei toteutunut.[3]
Vuonna 1927 Pyhäjoen kunnanhallitus sai Oulun lääninkansliasta lähetepäätöksen molempien Pyhäjoen siltojen uusimisesta, mukana oli myös suunnitelmat ja kustannusarvio, jotka kunnanhallitus hyväksyi. Siltoja ei jostain syystä kuitenkaan rakennettu uudelleen.[15]
Oulaisten tiemestari Lundman tarkasti sillat ja hänen ehdotuksestaan uusittiin talvella 1929 päällimmäinen lankkukerros, joka oli Lundmanin mukaan "niin laho, että seipäällä alas kolistelee". Samassa yhteydessä uudistettiin myös pikkusiltojen kansia. Pikkusillat uusittiin vuonna 1934. Maantietä oikaistiin korjauksen yhteydessä. Seuraavan kerran sillan kansi uusittiin vasta sodan jälkeen vuonna 1948, jolloin myös osa sillan tuista uusittiin. TVH oli myöntänyt korjauksiin 400 000 markan määrärahan.[15] 1950-luvun alkupuolella sillalla sattui onnettomuus, jossa tansseihin matkalla ollut kuorma-auto ajoi kaiteesta läpi ja päätyi jokeen pyörät ylöspäin. Auton lavalla olleet ihmiset pääsivät pelastautumaan hyppäämällä, kukaan ei loukkaantunut.[16] Sillan kaiteet korjattiin tuolloin.[2]
Paikallisliikenteelle ja museosillaksi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Uudet valtatiesillat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Valtatie 8 ylitti puusillat vuoden 1963 loppupuolelle asti, jolloin valmistuivat uudet Pyhäjoen betonisillat[7], Etelänkylän silta ja Pohjankylän silta.[17] Etelänkylän ja Pohjankylän isosillat jäivät paikallistien silloiksi.[7]
Puusiltojen jatkon suunnittelua
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Molemmat puusillat olivat huonokuntoisia ja niiltä kiellettiin moottoriajoneuvoliikenne. Siltojen purkamistakin ehdotettiin vuoden 1964 alussa vedoten liikenneturvallisuuteen. Pyhäjoen kunta oli anonut elokuussa 1963, että silloilla voitaisiin sallia 3 tonnin painorajoituksella kevyt moottoriajoneuvoliikenne. TVH piti Pohjankylän isosiltaa korjauskelpoisena ja painorajoituksen asettamista 4 tonniin. Etelänkylän isosillan korjauskustannuksia TVH piti kohtuuttomina eikä olisi sallinut sille minkäänlaista liikennettä. Purku-uhasta huolimatta silta tervattiin ja kaiteet korjattiin vuonna 1966. Ajatuksena oli saattaa silta kevyen liikenteen käyttöön. Silta avattiin jalankulku- ja polkupyöräliikenteelle, jonkin ajan päästä myös moottoripyörien sallittiin ylittää silta.[7]
Selvitys Etelänkylän isosillan purkamisen edellytyksistä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kiertäminen valtatien uuden sillan kautta lisäsi matkaa Etelänkylästä keskustaan noin puoli kilometriä. Vuoden 1972 lopulla ehdotettiin, että silta korvattaisiin kevytrakenteisella ja halvalla sillalla, jota myöten kevyt moottoriajoneuvoliikenne ja linja-autot voisivat kulkea. Etelänkylän isonsillan purkamisesta keskusteltiin ja TVH:n siltaosasto määräsi tutkimaan, pitäisikö silta lakkauttaa kokonaan. TVH:n tiensuunnitteluosasto piti lyhyempää kulkuyhteyttä tärkeänä, koska ilman siltaa myös kevyt liikenne olisi joutunut kulkemaan valtatien kautta ja se heikentäisi liikenneturvallisuutta, lisäksi uuden sillan rakentaminen tulisi kalliiksi. Tiesuunnitteluosasto ehdotti, että sillan lakkautuksen käsittely lopetetaan. Paikallinen tiepiiri esitti asian kunnan ratkaistavaksi. Tuloksena oli, että silta kunnostetaan kevyttä moottoriajoneuvoliikennettä varten ja kustannukset, noin 125 000 markkaa, jaetaan TVH:n ja kunnan kesken.[7]
Korjaukset kevyen moottoriajoneuvoliikenteen sillaksi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Korjaustyöt tehtiin vuosina 1974–1975. Toisen reuna-aukon kansirakennetta nostettiin ja sillasta uusittiin vinotuet, poikki- ja vinositeet sekä puukantta vahvistavat satulapuut. Sillan kaiteet tuettiin ja maalattiin. Isosillan lähellä vielä tuolloin ollut pikkusilta n:ro 1 kunnostettiin myös. Korjaustöiden jälkeen sillan painorajoitukseksi tuli 6 tonnia.[18]
Etelänkylän isosilta on tienpintaan nähden korkealla.[9] Vuoden 1981 tiekorjauksissa nousu sillalle loivennettiin molemmissa päissä 240 metrin matkalla. Liittymä sillan ylittävälle tielle muutettiin T-liittymäksi. Koska siltaa jo harkittiin museosillaksi, etelänpuoleista tukimuuria muokattiin, jotta sillan ulkonäkö pysyisi ennallaan. Sillan puurakenteet tervattiin vuonna 1983, tervaa kului 600 kg, käsiteltävää alaa oli 1 800 neliötä.[18]
Etelänkylän isosillasta tuli museosilta tammikuussa 1982.[18] Se on Suomen kolmanneksi vanhin museosilta Espoon ja Mustasaaren kivisiltojen jälkeen.[19]
Tielaitos teki museosilloista ja -teistä kartoituksen vuonna 2007. Kartoituksessa selvitettiin kohteiden perustiedot, tehtiin arvoluokitus, määriteltiin kohteiden tallennusluokat ja tehtiin toimenpide-ehdotukset. Etelänkylän isosillalla on kartoituksen mukaan tieliikennehistoriallista arvoa ja sen säilyneisyys on hyvä. Tallennusluokaltaan se on pysyvästi säilytettävä museokohde ja sitä esitetään säilytettäväksi pysyvästi.[20]
Silta kuuluu Museoviraston inventoimiin valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin parinkymmenen muun Tiehallinnon museosillan kanssa Museosilta-teemakohteessa.[21]
Pyhäjoensuun muut sillat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pikkusillat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Etelänkylän isonsillan rakentamisen aikaan keväällä 1837 uusittiin myös neljä pikkusiltaa, jotka sijaitsivat peräkkäin noin 150 metrin matkalla isonsillan lähellä. Pikkusillat ja niiden alla olleet tulvauomat isosillan nousupenkereessä ja maantiessä vähensivät siltaan ja tiehen kohdistuvia tulvasta aiheutuvia rasituksia.[12] Pikkusillat olivat puurakenteisia yksiaukkoisia siltoja. Sittemmin lisäuomat on täytetty ja pikkusillat purettu, viimeisenä purettiin lähinnä isosiltaa sen kivetyssä nousupenkereessä sijainnut huonokuntoinen Etelänkylän pikkusilta n:o 1 vuonna 1981.[22]
Pohjankylän isosilta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pyhäjoen pohjoisen suuhaaran ylittänyt vanha Pohjankylän isosilta valmistui hieman Etelänkylän siltaa myöhemmin, tiettävästi keväällä 1849. Silta oli rakenteeltaan Etelänkylän sillan kaltainen, mutta siinä oli vain yhdenkertaiset vinotuet. Pohjankylän sillan perustus oli paremmin tehty kun Etelänkylän sillan.[23] Valtatien uusien siltojen valmistuttua silta todettiin huonokuntoiseksi, mutta korjauskelpoiseksi. Silta korjattiin. Se uusittiin vuonna 1981 rakentamalla vanhan sillan kiilakivisten maatukien ja virtapilareiden varaan 66 metriä pitkä ja 12 metriä leveä betoninen uusi Pohjankylän isosilta.[18][24]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Konttijärvi, Eija: Pyhäjoen Etelänkylän isosillan historia, verkkojulkaisu. (2. painos) Tiehallinto, 2009. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 16.7.2011). (Arkistoitu – Internet Archive)
- Aitta, Seppo (vastaava toimittaja): Siltojemme historia. Helsinki: Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry, 2004. ISBN 951-758-446-6
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Pyhäjoki, Etelänkylän Isosilta Museovirasto. Viitattu 4.1.2014.
- ↑ a b Aitta, 2004, s. 113
- ↑ a b c d Aitta, 2004, s. 112
- ↑ a b c Konttijärvi, 2009, s. 7
- ↑ Konttijärvi, 2009, Liite 2
- ↑ Konttijärvi, 2009, s. 3
- ↑ a b c d e Konttijärvi, 2009, s. 25
- ↑ Konttijärvi, 2009, s. 31
- ↑ a b Konttijärvi, 2009, s. 9
- ↑ Konttijärvi, 2009, s. 10
- ↑ a b Konttijärvi, 2009, s. 11
- ↑ a b c d e Konttijärvi, 2009, s. 16
- ↑ a b Konttijärvi, 2009, s. 19
- ↑ a b c Konttijärvi, 2009, s. 21
- ↑ a b c Konttijärvi, 2009, s. 22
- ↑ Konttijärvi, 2009, s. 29
- ↑ Konttijärvi, 2009, s. 32
- ↑ a b c d Konttijärvi, 2009, s. 26
- ↑ Aitta, 2004, s. 502–503
- ↑ Liimatainen, Kirsi: Tiehallinnon museotiet ja -sillat, s. 142–144. (Museokohdeselvitys) Tampere: Tiehallinto, 2007. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 20.5.2012).
- ↑ Museosilta - Pyhäjoki Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. Museovirasto.
- ↑ Konttijärvi, 2009, s. 18
- ↑ Konttijärvi, 2009, s. 20
- ↑ Konttijärvi, 2009, s. 33
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Etelänkylän isosilta Wikimedia Commonsissa
| Huom! | Savukosken silta on Kymenlaakson ja Uudenmaan rajalla. |