Suomen Työväen Urheiluliitto
| Suomen Työväen Urheiluliitto TUL ry – Arbetarnas Idrottsförbund i Finland AIF rf | |
|---|---|
 |
|
| Perustettu | 26. tammikuuta 1919 |
| Kotipaikka | Helsinki |
| Jäsenmäärä | 790 urheiluseuraa, joissa yhteensä noin 218 000 jäsentä[1] |
| Pääsihteeri | Riku Tapio[2] |
| Puheenjohtaja | Lasse Mikkelsson[3] |
| Jäsenlehti | TUL Aviisi |
| Aiheesta muualla | |
| www.tul.fi | |
| Osa artikkelisarjaa: |
| Työväenkulttuuri Suomessa |
|---|
 |
Suomen Työväen Urheiluliitto TUL ry (lyh. TUL, ruots. Arbetarnas Idrottsförbund i Finland AIF rf)[4] on Suomessa toimiva työläisurheiluseurojen keskusjärjestö. Vuonna 2019 liiton jäsenenä oli 790 urheiluseuraa, joiden yhteenlaskettu jäsenmäärä oli noin 218 000.[1] TUL keskittyy nykyisin nuorisourheiluun, kuntoliikuntaan ja seuratoiminnan kehittämiseen. TUL kuuluu Kansainväliseen työ- ja amatöörikonfederaatioon. TUL tekee yhteistyötä 15 yhteisöjäsenensä, muun muassa Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön kanssa.[5]
Liitto julkaisi vuoteen 2012 saakka kahdeksan kertaa vuodessa ilmestyvää TUL-lehteä. Lehti aloitti ilmestymisensä joulukuussa 1927, kun liiton sosiaalidemokraattinen johto perusti uuden lehden. TUL:n aiempi äänenkannattaja Työväen Urheilulehti jäi kommunistien haltuun ja jatkoi ilmestymistään heinäkuuhun 1930, jolloin se lakkautettiin. Vuonna 2012 TUL-lehti muuttui TUL Aviisi -verkkolehdeksi.
TUL on Vapaaehtoisen pelastuspalvelun valmiusjärjestö.[6]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ajatuksen työläisurheiluliitosta oli ensimmäisen kerran esittänyt Helsingin Ponnistuksen perustaja Viktor Damm vuonna 1897 ja seuraavan kerran suurten mullistusten aikaan 1906–1907. Asia ei edennyt kuitenkaan ideaa pidemmälle.
Vuonna 1912 työläisurheiluliiton perustamista esitti Väinö Lähteinen. TUL perustettiin lopulta 26. tammikuuta 1919 sisällissodan jälkimainingeissa, kun SVUL oli erottanut jäsenyydestään kaikki punaisten puolella olleet seurat ja urheilijat. Järjestön ensimmäinen puheenjohtaja oli Eino Pekkala. Työväen urheiluseurat kuuluivat ennen vuoden 1918 sisällissotaa Suomen Voimistelu- ja Urheiluliittoon, mutta SVUL erotti syksyllä 1918 seurat, jotka olivat osallistuneet sisällissotaan hävinneellä puolella tai jos yli puolet seuran jäsenistä oli tuomittu 'osanotosta kapinaan'.
Maailmansotien välisenä aikana 1920- ja 1930-luvuilla TUL:n urheilijat toimivat omassa yhteisössään ollen kansainvälisen urheilun ulkopuolella, koska SVUL lähetti Suomen edustajat mm. olympialaisiin. Ainoan poikkeuksen teki vuonna 1920 Hannes Kolehmainen, joka SVUL:laisen Helsingin Kisa-Veikkojen edustajana saattoi osallistua TUL:n kilpailuihin. TUL teki yhteistyötä kansainvälisesti Sosialistisen urheiluinternationaalin (SUI) työläisurheiluliittojen ja Neuvostoliiton kanssa.
Suurimpia kansainvälisiä tapahtumia olivat työläisolympialaiset, joita järjestettiin kolme kertaa. Niissä TUL:n edustama Suomi oli kisojen ykkösmaa. Omana erillisenä työläisurheilun suurtapahtumana oli Neuvostoliiton johtaman Punaisen urheiluinternationaalin (PUI) järjestämät Moskovan spartakiadit kesällä 1928. Niihin osallistuneet erotettiin TUL:stä. SUI kielsi jäsenjärjestöiltään osallistumisen ja TUL:n sosiaalidemokraatit kokivat asian liiaksi kommunismin myötäilynä. Urheilijat ja urheiluseurat joutuivat kilpailukieltoihin tai erotetuksi TUL:stä. Kommunistit syrjäytettiin TUL:n johtopaikoilta ja nämä perustivat joulukuussa 1929 Työläisurheilun Yhtenäisyyskomitean (TYK). Monet erotetuista seuroista, joita oli yli 150, ja TYK joutuivat 1930-luvun alussa säädettyjen kommunistilakien perusteella lakkautetuiksi.
Kansallisesti suurimpia näytön paikkoja ja järjestön urheilullisen voiman osoituksia olivat TUL:n liittojuhlat, joista ensimmäiset järjestettiin 1927 Helsingissä. TUL:n urheilijahuipuille loikkaukset SVUL:n riveihin herättivät aikanaan ankaraa keskustelua. Siirtyminen SVUL:en seuraan antoi mahdollisuuden osallistua olympialaisiin. Loikkauksen tehneitä tunnettuja urheilijoita olivat mm. yleisurheilijat Eino Purje, Volmari Iso-Hollo, Sulo Bärlund; nyrkkeilijä Gunnar Bärlund ja painijat Väinö Kokkinen sekä Lauri Koskela. Kaikkiaan loikanneet urheilijat saavuttivat 23 olympiamitalia. Sopuun edustusoikeudesta päästiin ensimmäisen kerran vasta omien kotiolympialaisten alla 1939. Talvisodan jälkeinen urheilusovun henki tuli parhaiten näkyviin heinäkuussa 1940 järjestetyissä kaatuneiden muistokisoissa, joissa niin SVUL:n kuin TUL:n edustajat olivat mukana.
Sosialidemokraattien sisäiset riidat ulottuivat 1950-luvun loppupuolella myös urheiluliittoon. Hajaantuminen oikeastaan alkoi TUL:stä. Jo 1955 TUL:n puheenjohtaja Väinö Leskinen marssi kannattajineen ulos järjestön Helsingin piirin kokouksesta. Syynä oli SDP:n vasemmiston liittoutuminen kommunistien kanssa enemmistön muodostamiseksi. Sosiaalidemokraattien erimielisyydet koskivat varsinkin yhteistyötä SVUL:n ja muiden porvarillisten piirien kanssa. Leskisläiset olivat valmiita lähempään yhteistyöhön, jonka tarkoituksena oli mm. työläisurheilijoiden edustusmahdollisuuksien laajentaminen ja yhteisen kansallisen urheiluliiton perustaminen. Osa TUL:n jäsenseuroista jatkoi yhteistyötä SVUL:n kanssa välittämättä skogilaisen johdon kielteisestä kannasta, mikä johti kyseisten järjestöjen erottamiseen TUL:stä. Leskisläiset perustivat erotettujen seurojen yhteistyöelimeksi vuonna 1955 Urheilun Tuki -järjestön. Tältä pohjalta perustettiin 1959 Työväen Urheiluseurojen Keskusliitto (TUK). TUK jatkoi toimintaansa TUL:n rinnalla aina vuoteen 1979, vaikka pääosa skogilaisten perustamasta TPSL:stä palasi SDP:hen jo 1960-luvulla.[7]
Vuoden 1993 urheilun järjestörakenteen uudistuksessa Suomen Valtakunnan Urheiluliitto SVUL lakkautettiin ja korvattiin perustetulla Suomen Liikunta ja Urheilulla, TUL menetti keskusjärjestöasemansa sekä maajoukkuetason toiminnan ja sen seurat liittyivät lajiliittoihin. TUL:n pääsihteerinä vuosina 1998–2009 toimineen Esko Rannon jälkikäteisarvion mukaan huippu-urheilun antaminen lajiliitoille ja olympiakomitealle ei ollut kauhean suuri menetys.[8]
TUL:n Kisakeskussäätiö ylläpitää Pohjassa Raaseporissa sijaitsevaa urheiluopisto Kisakeskusta, joka on toiminut vuodesta 1958.[9]
Organisaatio
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]TUL:n muodostavat Helsingissä sijaitseva keskustoimisto ja 15 itsenäistä, eri puolella Suomea olevaa piirijärjestöä, joilla on omat hallituksensa. Liiton hallitus ohjeistaa pääsihteerin johtamaa keskustoimistoa. Keskustoimiston tarkoitus on suunnitella valiokuntien ja lajijaostojen kanssa TUL:n toimintaa, jota aluetyöntekijät panevat käytäntöön piireissä ja niiden jäsenseuroissa. Valiokunnissa ja jaostoissa keskustoimiston työntekijöiden työtä ohjaavat luottamushenkilöt.[1]
Puheenjohtajat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Eino Pekkala 1919–1927
- Väinö Mikkola 1927–1928
- Toivo Wilppula 1928–1937
- Urho Rinne 1937–1944
- Olavi Suvanto 1945–1951
- Väinö Leskinen 1951–1955
- Penna Tervo 1955–1956
- Pekka Martin 1956–1967
- Olavi Saarinen 1967–1971
- Osmo Kaipainen 1971–1977
- Matti Ahde 1977–1995
- Kalevi Olin 1995–2007
- Sirpa Paatero 2007–2016
- Kimmo Suomi 2016–2019
- Lasse Mikkelsson 2019–
1. Varapuheenjohtajat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Lennart Kivi 1967–1983
- Mikko Elo 1983–1987
- Kosti Kyhälä 1987–1991
- Osmo Hekkala 1991–1999
- Birgitta Kervinen 1999–2007
- Kari Uotila 2007–2013
- Jukka Ukkola 2013–2016
- Riku Ahola 2016–2019
- Henrik Nyholm 2019–
TUL:n olympiamitalistit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]TUL:n seuroja edustaneet urheilijat ovat saavuttaneet yhteensä 18 olympiamitalia; 3 kultaa, 6 hopeaa ja 9 pronssia.[10]
Kultaa
- Tapio Rautavaara (Lontoo 1948, keihäänheitto)
- Kelpo Gröndahl (Helsinki 1952, paini)
- Marjut Lukkarinen (Albertville 1992, maastohiihto)
Hopeaa
- Kelpo Gröndahl (Lontoo 1948, paini)
- Reima Virtanen (München 1972, nyrkkeily)
- Tapio Sipilä (Los Angeles 1984, paini)
- Marjut Lukkarinen (Albertville 1992, maastohiihto)
- Ismo Falck (Barcelona 1992, jousiammunnan joukkuekilpailu)
- Jani Sievinen (Atlanta 1996, uinti)
Pronssia
- Reino Kangasmäki (Lontoo 1948, paini)
- Paavo Aaltonen, Kaino Lempinen, Kalevi Viskari (Helsinki 1952, voimistelun joukkuekilpailu)
- Toivo Salonen (Cortina d'Ampezzo 1956, pikaluistelu)
- Voitto Hellstén (Melbourne 1956, yleisurheilu)
- Jorma Valkama (Melbourne 1956, yleisurheilu)
- Taisto Kangasniemi (Melbourne 1956, paini)
- Kalevi Suoniemi, Martti Mansikka (Melbourne 1956, voimistelun joukkuekilpailu)
- Hannu Rantakari (Tokio 1964, voimistelu)
- Tapio Sipilä (Soul 1988, paini)
Talous
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suomen Työväen Urheiluliitto on saanut vuosina 2018–2023 Opetus- ja kulttuuriministeriön yleisavustusta liikuntaa edistävien järjestöjen toimintaan yhteensä noin 8 045 000 euroa. Vuosittainen tuki on ollut vuodesta 2022 lähtien 1 273 000 euroa.[11]
Kritiikkiä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Joulukuussa 2020 Yle uutisoi TUL:n aseman herättämästä kritiikistä. Kritiikin keskiössä olivat liiton talousasiat ja erityisesti opetus- ja kulttuuriministeriön vuosittain maksama yleisavustus, jota TUL on saanut 2010-luvun aikana yhteensä lähes 17 miljoonaa euroa. Summa on viidenneksi suurin kaikkien urheilu- ja liikuntajärjestöjen osalta ja enemmän kuin esimerkiksi Jääkiekkoliitolla, Hiihtoliitolla, Urheiluliitolla ja Salibandyliitolla. Yleisavustusten lisäksi TUL on saanut 2010-luvulla lähes 800 000 euroa erilaisia projekteja varten myönnettyjä erityisavustuksia, esimerkiksi 275 000 euroa 100-vuotisjuhlavuotensa tapahtumien järjestelyyn. Moni Ylen haastattelemista henkilöistä arvioi, että liiton poliittiset kytkökset ovat auttaneet valtionavun saamisessa.[1]
2010-luvulla TUL:n noin kahden miljoonan euron vuosittaisista kokonaismenoista suurin osa on mennyt henkilöstökuluihin eli palkkoihin, palkkioihin, eläkkeisiin ja sosiaalikuluihin. Aalto-yliopiston laskentatoimen professorin Seppo Ikäheimon mukaan henkilöstökulujen osuus on huomattavan suuri verrattuna lajiliittoihin. Esimerkiksi Jääkiekko- tai Salibandyliiton henkilöstökulut ovat Ikäheimon mukaan 20–30 prosenttia, kun taas TUL:llä ne ovat yli puolet kokonaiskuluista. Ikäheimo piti liiton kulurakennetta muutenkin poikkeuksellisena ja nosti esiin muun muassa korkeat majoitus- ja ruokailukulut, jotka ovat olleet suurimmillaan yli 300 000 euroa vuodessa. Myös matkoihin on TUL on käyttänyt kymmeniä tuhansia euroja vuosittain. Liiton puheenjohtajana vuosina 2007–2016 toiminut Sirpa Paatero koki TUL:n hoitaneen talousasioitaan vastuullisesti. Paateron seuraaja Kimmo Suomi päinvastoin kommentoi järkyttyneensä liiton taloudenpidosta. Suomen mukaan TUL on jäänyt historiansa vangiksi, eikä hänen mielestään TUL:ää tarvita nykymuodossaan lainkaan. Vuosien 2009 ja 2019 välillä liittoon kuuluvien jäsenseurojen määrä on laskenut 28 prosenttia ja samoin jäsenmäärä lähes 70 000 henkilöllä.[1]
Monet Ylen haastattelemat henkilöt kertoivat, että liiton sisäiset riidat ovat olleet suurin este liiton kehitykselle. Useat TUL:ssä 2010-luvulla toimineet henkilöt kuvailevat ajanjaksoaan liitossa "traumaattiseksi kokemukseksi". Myös oikeus- ja työsuojeluasiakirjat osoittavat, että erityisesti liiton keskustoimiston työilmapiirissä on ollut vakavia ongelmia. Työsuojelun tarkastusraporttien mukaan liitto ei aina ole noudattanut työlainsäädäntöä ja työntekijöitä on kuormitettu muun muassa epäasiallisella kohtelulla, tiedottamatta jättämisellä, epäselvillä vastuualueilla ja liiallisella työmäärällä. Tarkastajan mukaan TUL ei myöskään ryhtynyt riittäviin toimenpiteisiin asioiden korjaamiseksi vaatimuksista huolimatta. Myös liiton pääsihteerit ovat vaihtuneet tiuhaan: Esko Rannon aikakauden jälkeen 2010-luvulla tehtävää on hoitanut kaikkiaan seitsemän eri henkilöä.[1]
YLE:n artikkeliin[1] vastasi tuolloin Työväen Urheiluliiton varapuheenjohtaja Henrik Nyholm Kansan Uutisten blogissaan: "Suurin yksittäinen tietolähde artikkelissa vaikuttaa olleen de facto erotettu liiton aiempi puheenjohtaja, jonka jättäessä tehtävänsä liitolla oli artikkelissa mainittuja vaikeuksia etenkin 100v-juhlallisuuksien järjestämisessä vuonna 2019" ja jatkaa "artikkeli kohdistaa katseensa lisäksi majoitus- ja ruokakuluihin, jotka tietenkin riippuen vuodesta voivat hieman elää. Taustasyynä on tässä toiminnan laajuus, joka paitsi on maantieteellistä: pienistä kunnista isoihin ja etelästä pohjoiseen idästä länteen, myös tukeutuu valtavaan luottamustoimien sisällyttämään vapaaehtoisten joukkoon, joka kokoustaa, syö ja matkustaa tehdäkseen tuloksena merkityksellistä liikunnan edistämistä yhteiskunnan eteen."
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g Leppänen, Jelena: Epätavallista rahankäyttöä ja rajuja riitoja – Ylen selvitys paljastaa isoja ongelmia valtion miljoonatuella elävästä Työväen Urheiluliitosta Yle.fi. 16.12.2020. Viitattu 18.12.2020.
- ↑ Henkilöstö Suomen Työväen Urheiluliitto TUL ry. Arkistoitu 22.1.2021. Viitattu 18.12.2020.
- ↑ Työväen urheiluliitto saa uuden puheenjohtajan 16.6.2019. Yle Urheilu. Viitattu 19.6.2019.
- ↑ Suomen Työväen Urheiluliitto TUL ry, ruotsiksi Arbetarnas Idrottsförbund i Finland AIF rf Yhdistysrekisterin tietopalvelu. Patentti- ja rekisterihallitus. Viitattu 18.12.2020.
- ↑ TUL:n toimintakertomus 2017 Issuu. Arkistoitu 15.8.2020. Viitattu 27.6.2018.
- ↑ Verkosto, joka pelastaa ihmishenkiä Vapepa. Viitattu 6.10.2023.
- ↑ Anu Hakala: Urheiluväki riiteli linjoista ja henkilöistä (Uutispäivä Demari 28.6.vuosi mahd. 2007?) Web Archive
- ↑ Ranto, Esko: Vaikeuksien kautta aina voittoon - TUL:n monivaiheinen historia antaa potkua myös uudelle vuosituhannelle www.tyovaenperinne.fi. 1999. Viitattu 27.10.2017.
- ↑ Historia - Urheiluopisto Kisakeskus kisakeskus.fi. Arkistoitu 27.6.2018. Viitattu 27.6.2018.
- ↑ TUL:n olympiamitalit Viitattu 27.12.2013.
- ↑ Liikuntaa edistävien järjestöjen yleisavustus Opetus- ja kulttuuriministeriö. Viitattu 29.11.2023.
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Seppo Hentilä: Suomen työläisurheilun historia I. Työväen Urheiluliitto 1919–1944, Hämeenlinna 1982, 592 s.
- Seppo Hentilä: Suomen työläisurheilun historia II. Työväen Urheiluliitto 1944–1959, Hämeenlinna 1984, 551 s.
- Seppo Hentilä: Suomen työläisurheilun historia III. Työväen Urheiluliitto 1959–1979, Hämeenlinna 1987, 494 s.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Suomen Työväen Urheiluliitto TUL ry
- TUL:n parhaat kautta aikojen
- Ylen Elävä arkisto: Työläisurheilu ja vappu – toukokuussa 1972
- Ylen Elävä arkisto: Rautavaaralle keihäskultaa – TUL:n ensimmäinen olympiavoittaja
- Esko Ranto: Vaikeuksien kautta aina voittoon – TUL:n monivaiheinen historia antaa potkua myös uudelle vuosituhannelle
- Liikunta & Tiede 43 6/2006: Huippu-urheilijoiden loikkaukset TUL:sta SVUL:oon 1919–1939
| Puheenjohtajat | | |
|---|---|---|
| Toiminta | ||
| Järjestöt ja media | ||
| Kulttuuri | ||
| Historia | ||
