Saksan Itämeren-divisioona

Rüdiger von der Goltz.

Saksan Itämeren-divisioona (saks. Die Ostsee-Division) oli saksalainen, kenraalimajuri kreivi Rüdiger von der Goltzin komentama noin 10 000 sotilaan vahvuinen yksikkö, joka Suomen sisällissodan loppuvaiheessa keväällä 1918 nousi maihin Hangossa 3. huhtikuuta alkaen ja eteni kohti Helsinkiä.

Toinen, vapaaherra ja eversti Otto von Brandensteinin komentama saksalaisyksikkö, Osasto Brandenstein 3000 miestä nousi maihin Loviisan Valkossa 7. huhtikuuta 1918 alkaen useana Tallinnasta suoritettuna kuljetuksena ja valtasi Lahden. Yhdessä tämän maihinnousuosaston kanssa Itämeren-divisioonan miesvahvuus nousi noin 13 000 mieheen.

Lisäksi Tammisaareen laivattiin 14. vahvennettu Jääkäripataljoona vahvuudeltaan n. 1000 miestä ja Helsingin valtaukseen osallistui laivaston taisteluosasto n. 400 miestä. Itämeren Divisioonan kokonaisvahvuus oli runsaat 14 000 miestä.

Itämeren divisioonan esikunnassa Suomen valkoista armeijaa edusti eversti Vilhelm Aleksander Thesleff ja hänellä oli adjutanttina Aksel Woldemar Falkenberg, joka toimi yhdysmiehenä ylipäällikkö Mannerheimin ja Thesleffin välillä.

Vaasan senaatin kutsu ja liittosopimus

Saksalaiset upseerit opettavat valkokaartilaisia Johanneksen urheilukentällä.

Divisioona kutsuttiin Suomeen Vaasaan evakuoituneen Suomen senaatin suurlähettilään Edvard Hjeltin esittämästä pyynnöstä, joka oli saanut toimeksiantonsa senaatin puheenjohtaja Heikki Renvallilta. Korvatakseen Saksalle avun Hjelt Suomen senaatin puolesta allekirjoitti korvaussopimuksen 21. helmikuuta, mistä muut Vaasassa olleet Suomen senaatin jäsenet valtion varoista vastaava Juhani Arajärvi, puolustusasioista vastaava Alexander Frey ja maatalousasioiden varavastaava Eero Yrjö Pehkonen saivat tiedon vasta jälkikäteen 2. maaliskuuta.

Lisäksi Hjelt ja professori Erich allekirjoittivat Saksan kanssa 7. maaliskuuta rauhansopimuksen sekä kauppa- ja merenkulkusopimuksen sekä salaisen lisäpöytäkirjan, mikä sitoi Suomen ulkomaankaupan Saksan sotatalouteen protektoraatin tavoin. Pääministeriä vastaava senaatin talousosaston puheenjohtaja Pehr Evind Svinhufvud hyväksyi järjestelyn Berliinissä jälkikäteen 10. maaliskuuta. Näin Vaasassa istuva Suomen senaatin osa, ns. Vaasan senaatti, oli vahvasti poliittisesti sitoutunut Saksaan.

Maihinnousu Hankoon

Saksalaisten lentäjien Suomeen pudottama julistus ennen varsinaista maihinnousua.

Itämeren-divisioonan kuljetuksen Hankoon suoritti Saksan keisarikunnan laivaston Itämeren-erikoisryhmä. Erikoisryhmä oli jaettu kuuteen ryhmään, joista ensimmäisen tehtävä oli raivata muulle laivastolle muutaman meripeninkulman miinoista vapaa väylä. Tämä etujoukko käsitti neljä miinanetsintäpuolilaivuetta ja III saarronmurtajaryhmän saarronmurtaja Steigerwaldin johdolla, joita avusti jäänmurtaja Sampo (joutui saattamaan ensin S/S Arcturuksen Vaasaan ja palasi myöhemmin auttamaan erikoisryhmän aluksia). Tätä miinanetsintä- ja saarrostusjaostoa johdettiin miinanetsintäalukselta A 62.

Etujoukon perässä purjehti pääjoukko, joka käsitti linjalaivoja ja muutaman torpedoaluksen ja liikennelaiva S/S Vorwätsin. Pääjoukon perässä purjehtivat lippulaivana linjalaiva Westfalen ja sen sisaralus Posen, jota seurasi varsinainen kuljetuslaivasto johdossa risteilijä Koldberg, jonka perässä seurasi kolme kuljetusryhmää, joista ensimmäiseen kuuluivat kuljetusalus S/S Bahia Castillo, S/S Buenos Aires, S/S Cassel, S/S Frankfurt ja suomalaisille jääkäreillekin tuttu pieni kuljetusalus S/S Equity.

Toista kuljetusryhmää veti miinalaiva Nautilus (saapui johtamaan ryhmäänsä vasta Suomenlahden miina-alueen rajoilta, jota ennen toista ja kolmatta kuljetusryhmää veti risteilijä Möwe) ja sitä seurasivat kuljetusalukset S/S Schleswig, S/S Chemnitz ja S/S Hannover. Kolmatta kuljetusryhmää veti risteilijä Möwe perässään kuljetusalukset S/S Habsburg, S/S Altenburg ja S/S Giessen.

Erikoisryhmän viimeisenä ryhmänä oli hinaajaryhmä, joka käsitti yhden torpedoaluksen (T 155) ja sitä seurasi pumppualus S/S Norder perässään kaksi hinaajaa Vosslopp ja Schulau ja kummankin hinaajan perässä oli hinauksessa yksi viidensadan tonnin proomu. Koko joukon hännillä oli pieni kuljetusalus S/S Arnold Köpke.

Näiden lisäksi operaatiossa avusti panssarilaiva Beowulf, torpedoalus T 141 ja poijunlaskija Kiel sekä 2. miinanraivausdivisioona, joka sisälsi moottoriveneitä ja etuvartiopuolijoukkueen joiden kaikkien tuli toimia erikoisryhmän etsintäosastona.

Saksan Itämeren-divisioonan maihinnousu Hankoon 3. huhtikuuta 1918.

Saksalainen Itämeren-divisioona oli saatu lastattua edellä selostettuun laivastoon Danzigissa 30. maaliskuuta mennessä, ja se lähti matkaan 1. huhtikuuta 1918 Neufahrwasserin rediltä, kun etujoukolta oli saatu tieto miinakenttään avatusta kahden meripeninkulman levyisestä väylästä. Matkalla Hankoon saattueen tuli saada Saksan ilmavoimilta tulitukea, joka suoritettaisiin Russarön linnoitussaarta vastaan. Tätä vaihtoehtoa ei kuitenkaan jouduttu käyttämään vaan linnakkeen venäläiset sotilaat antautuivat ehdoitta ilman laukaustenvaihtoa (jostain syystä linnakkeen tykeistä puuttuivat lukot). Saattue saapui Hangon redille 3. huhtikuuta, ja sen maihinnousu saatiin suoritettua divisioonan siinä määrin, että se oli marssivalmiina 4. huhtikuuta kello 17:00 ja kokonaisuudessaan kuormasto oli purettu seuraava päivänä.

Helsingin valtaus

Pääartikkeli: Helsingin taistelu

Suomalaisten valkoisten tuella Saksan Itämeren-divisioona valloitti Helsingin 12.–14. huhtikuuta.

27. huhtikuuta suojeluskuntien Tampereen suunnasta etenevät joukot ja etelästä tulleet saksalaiset kohtasivat Hämeenlinnassa.

Lähtö Helsingistä ja siirtyminen Latviaan 1919

Saksan hävittyä ensimmäisen maailmansodan marraskuussa 1918 alkoi yhteistyö Suomen ja Saksan välillä lähestyä loppuaan. Joulukuun alussa Itämeren-divisioonan kalustoa ryhdyttiin siirtämään Helsinkiin. Ne lastattiin yhdessä viimeisten joukkojen kanssa Bahia Castilloon ja Buenos Airesiin. Saksalaisten lähtöä Helsingistä 16. joulukuuta todistivat juhlallisissa tunnelmissa Suomen poliittinen ja sotilaallinen johto sekä parikymmentätuhatta kaupunkilaista.

Osa Saksan Itämeren-divisioonasta siirtyi Freikorpsiksi (VI reservijoukko) taistelemaan Viroon ja Latviaan turvaamaan baltiansaksalaisten vähemmistön etua sekä neuvostovenäläisiä että kansallisia latvialaisia ja virolaisia vastaan 1919.

12. nostoväkidivisioonan esikunta

Saksalaisia Karjaan rautatieasemalla Karjaan valtauksen jälkeen.

• Komentaja kenraalimajuri kreivi Rüdiger von der Goltz.
• 1. yleisesikuntaupseeri: yleisesikuntakapteeni Karmann.
• 2. yleisesikuntaupseeri: yleisesikuntakapteeni Nikolaus von Falkenhorst.
• Adjutantti: ratsumestari Heckmann
• Ordonanssiupseerit: kapteeni von Kaisenberg, luutnantti, vapaaherra von Uckermann, luutnantti Scheufele.
• Esikunnan komendantti: reservin ratsumestari Matthes.
• Divisioonan intendentti: intendenttineuvos Vogel.
• Divisioonalääkäri: esiylilääkäri tohtori Dannehl.
• Divisioonaeläinlääkäri: esieläinlääkäri Scheferling ja sijaisena 1. esieläinlääkäri Ohm.
• Divisioonasotatuomari: sotaoikeusneuvos reservin kapteeni Hauger.
• Kaasu-upseeri: reservin luutnantti am Ende.
• Kuormastoupseeri: luutnantti Schlüter.
• Autokomennuskunta: reservin yliluutnantti Koch.
• Tiedonanto-osasto: reservin luutnantti Dettmann.
• Tykki-upseeri: reservin luutnantti Arnicke.
• Kenttäposti 957: 1. kenttäpostisihteeri Sillus.
• Divisioonapappi (ev. lut.): pastori Siebold.
• Divisioonapappi (katol.): pastori Kreutz.

Esikunnassa komennettuina

• Kenttärautatiepäällikön edustajana: kapteeni Maenss.
• Armeijan ylijohdon yhdysupseerina: yleisesikuntakapteeni Thies.
• Amiraaliesikunnan yhdysupseerina: kapteeniluutnantti kreivi von Platen.
• Suomen päämajan yhdysupseerina: eversti Vilhelm Aleksander Thesleff, ja adjutanttina yliluutnantti Aksel Woldemar Falkenberg.
• Divisioonan esikunnan käytettävänä: majuri kreivi Hamilton.

Lähteet

• Suomen vapaussota VII. Toimittaneet Donner, Svedlin ja Nurmio. Gummerus 1931.

Kirjallisuutta

• Kivijärvi, Erkki (toim.): Suomen vapaussota 1918. Tapahtumat Helsingissä. S. 77-98. Kustannusosakeyhtiö Ahjo, 1919.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Saksan Itämeren-divisioona Wikimedia Commonsissa

• Itämeren divisionan maihinnousu Hangossa huhtikuun 3 p:nä 1918. Erään mukana olleen saksalaisen jääkärin muistelmia Helsingin Sanomille, Helsingin Sanomat, 03.04.1938, nro 90, s. 12, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot