Tämä on suositeltu artikkeli.

Georgia

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee valtiota. Muita merkityksiä luetellaan täsmennyssivulla.

Georgia
საქართველო
Sakartvelo
Georgian lippu Georgian vaakuna
lippu vaakuna

Georgian sijainti
Georgian sijainti

Valtiomuoto tasavalta
Presidentti
Pääministeri		 -
Irakli Kobakhidze
Pääkaupunki Tbilisi (hallinnollinen)[1]
Kutaisi (lainsäädännöllinen)[2]
41°43' N, 44°47' E
Muita kaupunkeja

Batumi (169 100 as.)
Kutaisi (135 200 as.)
Rustavi (128 700 as.)
Gori (45 600 as.)
Zugdidi (41 500 as.)
Poti (41 500 as.)

[3]
Pinta-ala
– yhteensä 69 700 km² (sijalla 119)
– josta sisävesiä ei merkittävästi
Väkiluku (2020) 3 716 858 [4] (sijalla 132)
– väestönkasvu −0,2 % (2020)
Viralliset kielet georgia
Valuutta lari (GEL)
BKT (2013)
– yhteensä 14,34 mrd. USD [5]  (sijalla 114)
– per asukas 3 857 USD [6]
HDI (2019) 0,812 [7] (sijalla 61)
Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous 13,1 %
– teollisuus 29,3 %
– palvelut 57,6 %
Aikavyöhyke UTC+4
– kesäaika ei käytössä
Itsenäisyys
 –Kuningaskunta
 –Demokraattinen tasavalta
 –Neuvostoliitosta
1008
26. toukokuuta 1918

9. huhtikuuta 1991
Lyhenne GE
– ajoneuvot: GE
– lentokoneet: 4L
Kansainvälinen
suuntanumero		 +995
Tunnuslause Dzala ertobašia
(suom. Voima on yhtenäisyydessä)
Kansallislaulu ”Tavisupleba”

Edeltäjä(t) Georgian SNT Georgian sosialistinen neuvostotasavalta

Lähde:[8]

Georgia (georg. საქართველო, Sakartvelo), aiemmin suomeksi Gruusia ja vuosina 1990–1995 Georgian tasavalta, on valtio Kaukasiassa Itä-Euroopan ja Aasian rajalla. Georgia rajautuu pohjoisessa Venäjään, etelässä Turkkiin, Armeniaan ja Azerbaidžaniin ja lännessä Mustaanmereen. Maan pohjoisrajalla kohoaa Iso-Kaukasus. Georgian lainsäädännön mukainen pääkaupunki on Kutaisi ja hallinnollinen Tbilisi. Maan suurin etninen ryhmä on georgialaiset, ja 83,4 prosenttia kansasta on ortodokseja.

Antiikin aikana Georgian aluetta hallitsivat kaksi kuningaskuntaa, Kolkhis ja Iberia. Niistä jälkimmäinen oli yksi ensimmäisistä kristinuskon virallistaneista valtioista 300-luvun alussa ja muodosti ytimen, jonka ympärille yhdistynyt Georgian kuningaskunta muodostui 1000-luvulla. Poliittisen, taloudellisen ja kulttuurisen kukoistuskauden jälkeen kuningaskunta taantui 1200-luvulla ja hajosi lopulta useiksi kuningas- ja ruhtinaskunniksi 1500-luvulla. Kolme vuosisataa kestäneen osmanien ja Persian valtakuntien hegemonian jälkeen Georgia liitettiin Venäjän keisarikuntaan 1800-luvun alussa. Georgia itsenäistyi jälleen vuonna 1991. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeisiä vuosia leimasivat sisäinen konflikti ja taloudelliset vaikeudet. Georgian tilanne alkoi vakautua vähitellen vuonna 1995 ja parani verettömän vallanvaihdon, niin kutsutun ruusuvallankumouksen jälkeen vuonna 2003.[9] Georgia kärsii kuitenkin edelleen ratkaisemattomista konflikteista Abhasiassa ja Etelä-Ossetiassa. Väkiluku, noin 3,7 miljoonaa, ilmoitetaankin ilman näitä alueita. Väestönkasvu on negatiivinen. Suhteet naapurimaahan Venäjään ovat pysyneet huonoina näiden kiistojen ja Georgian Nato-jäsenhakemuksen vuoksi.[10]

Georgian valtionpäämies on presidentti, mutta presidentin valtaoikeuksia on 2000-luvulla selvästi karsittu. Georgia on edustuksellinen demokratia ja yhtenäisvaltio. Se on Yhdistyneiden kansakuntien, Euroopan neuvoston, Maailman kauppajärjestön, Mustanmeren talousjärjestön ja GUAMin jäsen.[8] Maa on ilmaissut halunsa liittyä Natoon ja Euroopan unioniin.[11] Georgian pääministeri Irakli Garibašvili allekirjoitti Euroopan unionin jäsenhakemuksen 3. maaliskuuta 2022.[12]

Nimi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Georgian nimi

Georgian eri nimien alkuperistä on useita eri teorioita. Maan omakielinen nimi on Sakartvelo ja georgialaisten omakielinen nimitys kartveli. Nimet ovat peräisin Kartlin historialliselta alueelta. Kartli, joka tunnettiin antiikin lähteissä nimellä Iberia, on Georgian suurin vanha provinssi maan itäosassa. Historiallisen perinteen mukaan se on saanut nimensä kaikkien georgialaisten myyttiseltä kantaisältä Kartlosilta. Nykytutkimus on esittänyt nimestä useita eri hypoteeseja. Ensimmäisen mukaan nimi vastaisi useiden muiden kielien ″aidattua paikkaa” tai "linnoitusta" tarkoittavaa sanaa, kuten georgian lähisukukielessä mingrelissä karti (″kesäaitaus”), osseetissa kart (″piha”), persiassa gerd (″kaupunki”) tai englannissa garden (″puutarha”, ″piha”). Kartlis tskhovreba -kronikan mukaan nimi Kartli annettiin ensimmäiseksi historiallisen Mtskhetan yläpuoliselle vuorelle, jonne Kartlos-päällikkö ″...perusti ensin linnoituksia... ja rakensi sinne talon... ja tuota vuorta kutsuttiin nimellä Kartli, kunnes Armazin kuva pystytettiin sinne, mistä lähtien koko Kartlin alue sai tuon nimen”. Vuori oli yksi georgialaisten heimojen muinaisista keskuksista.[13]

Nimen Georgia on Euroopassa nähty perinteisesti saaneen alkunsa joko kreikan maanviljelijää tarkoittavasta sanasta geōrgos (kreik. γεωργος) tai sitten Pyhältä Yrjöltä (Georgios), joka on Georgian suojeluspyhimys ja jonka kultti on paikoin ollut hyvinkin vahva.[13] Todennäköisesti Georgia-nimi on kuitenkin peräisin georgialaisten persialais-arabialaisesta nimityksestä gurğ, joka on myöhemmin muuntunut nykyiseen muotoonsa. Myös venäläinen nimi maalle, Gruzija (ven. Грузия), lienee tullut persiasta, ja sitä on käytetty venäjässä jo ainakin 1300-luvulla. Venäjästä lainattua muotoa Gruusia on käytetty myös Suomessa Neuvostoliiton hajoamiseen saakka. Persian nimet gurğ ja gurğān ovat peräisin muinais- ja keskipersian sanoista vrkān ja waručān, jotka liittyvät indoeurooppalaisten kielten sutta tarkoittavaan juureen. Myös muinaisarmeniassa Georgiasta käytetyt nimet veria ja virk olisivat peräisin samasta juuresta, kuten mahdollisesti myös sanan Iberia juuri ber. Myös omakielisen Kartli-nimen voidaan selittää tulleen samasta juuresta. Georgia tarkoittaisi siis susien maata – susi oli georgialaisessa mytologiassa myyttinen toteemieläin ja heimojen esi-isä. Myös kaksi muuta georgialaista ja georgialaisten nimeä, Guria ja Eguri tai Egeri (eli Egrisi), näyttävät olevan peräisin sutta tarkoittavasta juuresta.[14]

Maantiede

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleistä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Svanetia on yksi Georgian vuoristoalueista.
Alazanin jokilaakso sijaitsee Kakhetin alueella Georgian itäosassa.

Georgia sijaitsee Euroopan ja Aasian rajalla. Eri määritelmissä maa lasketaan kuuluvaksi joko Eurooppaan, Aasiaan tai molempiin. Yleisessä määritelmässä maanosien välinen raja kulkee Kaukasusvuoriston vedenjakajaa pitkin, jolloin Georgia kuuluu lähes kokonaisuudessaan Aasiaan. Joissakin määritelmissä raja kulkee Georgian halki, ja jotkut määritelmät[15] lukevat Georgian osaksi Eurooppaa yhdessä muiden Kaukasian valtioiden kanssa. Georgian historialliset, uskonnolliset ja kulttuuriset siteet Eurooppaan ovat olleet vahvat: ensin antiikin aikana Kreikkaan ja Roomaan, keskiajalla Bysanttiin ja myöhemmin Venäjään. Georgia on Euroopan neuvoston jäsen.[16]

Georgian topografia on vaihteleva. Sen hallitsevin piirre on vuoret, ja vuoristoalueet muodostavatkin jopa 85 prosenttia Georgian pinta-alasta. Maan pohjoisosassa kohoaa Iso-Kaukasus, joka muodostaa luonnollisen rajan Georgian ja Venäjän välille. Kaukasuksen korkeimmat huiput Georgiassa ovat Škhara (5 200 metriä) Georgian ja Venäjän rajalla sekä Kazbek (5 037 metriä) kokonaan Georgian puolella. Monet huiput ovat yli 4,5 kilometrin korkuisia. Maan etelärajalla on matalampi Pieni-Kaukasus, jonka huiput eivät juuri kohoa kolmea kilometriä korkeammalle. Kaukasus-vuoristot yhdistää toisiinsa Suramin vuorijono, joka jakautuu Likhin ja Meskhetin vuorijonoihin. Se jakaa maan kahteen osaan. Vuorijonon länsipuolella Mustanmeren rannikolla avautuu hedelmällinen Kolkhiin alanko. Maan vuoristoisuus on luonut kulttuuri- ja kielieroja eristämällä alueita toisistaan.[17][18][8]

Georgian alueella on noin 25 000 jokea, jotka laskevat joko Mustaanmereen lännessä tai Kaspianmereen idässä. Merkittävin joki on Tbilisin läpi virtaava Mtkvari (Kura), joka saa alkunsa Turkista ja virtaa itäisen Georgian kautta Kaspianmereen. Muita tärkeitä jokia maan itäosassa ovat Mtkvariin laskeva Aragvi ja Kakhetin alueen läpi virtaavat Iori ja Alazani, jotka myös liittyvät Mtkvariin Azerbaidžanin puolella. Länsi-Georgian pisin joki on Rioni, joka saa alkunsa Kaukasukselta ja laskee Mustaanmereen Potin kaupungissa. Lännen hedelmällisen alueen läpi virtaavat myös Enguri Abhasian rajalla ja Kodori kokonaan Abhasian puolella. Kaukasukselle luonteenomaisia ovat syvät, jokien uurtamat laaksot.[17][18][8] Järviä Georgiassa on noin 860. Niistä tunnetuimpiin kuuluvat Paravani maan eteläosassa ja Kaukasian syvin järvi Ritsa Abhasiassa.[19]

Georgialla on rajaa yhteensä 1 461 kilometriä. Pisin yhteinen raja on Venäjän kanssa, 723 kilometriä. Georgia rajautuu Venäjän Krasnodarin aluepiiriin sekä Karatšai-Tšerkessian, Kabardi-Balkarian, Pohjois-Ossetia-Alanian, Ingušian, Tšetšenian ja Dagestanin tasavaltoihin. Rajaa Azerbaidžanin kanssa on 322 kilometriä, Armenian kanssa 164 kilometriä ja Turkin kanssa 252 kilometriä. Georgian rannikon pituus on yhteensä 310 kilometriä.[8][17]

Ilmasto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Šatilin laakso sijaitsee Khevsuretin vuoristoalueella.
Bordžomi-Kharagaulin kansallispuisto Georgian keskiosassa on maan suurin luonnonsuojelualue.

Georgian ilmasto vaihtelee Mustanmeren rannikon subtrooppisista olosuhteista maan itäosien mantereisempaan ilmastoon. Kaukasusvuoristo suojaa maata pohjoisen kylmiltä ilmamassoilta, joten lännen lämmin ilma pääsee vapaasti virtaamaan Mustaltamereltä lännen alangolle. Lännessä ilmasto onkin kostea ja sademäärät yltävät 1 000–2 000 millimetriin, Batumissa jopa 2 500 millimetriin vuosittain. Talven keskilämpötila on 5 celsiusastetta ja kesän 22 astetta. Vuotuinen lämpötilan keskiarvo on Georgiassa 12,7 °C. Ilmastovyöhykkeet riippuvat korkeudesta ja etäisyydestä Mustaltamereltä. Koska vuoret erottavat Mustanmeren maan itäosista, ilmasto on mantereisempi ja sademäärät huomattavasti pienempiä, keskimäärin 560 millimetriä vuodessa[20]. Talven keskilämpötila on 2–4 celsiusastetta ja kesän 20–24 astetta. Kaakon puolikuivalla tasangolla ja korkeilla ylämaa-alueilla on omat mikroilmastonsa: vuorilla sademäärät voivat nousta kaksi kertaa suuremmiksi kuin maan itäosassa keskimäärin. Korkeimmat vuorenhuiput ovat jatkuvasti lumen peittämiä.[18][17][20]

Kasvillisuus ja eläimistö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaihtelevien luonnonolojen ansiosta Georgiassa on runsaasti eläin- ja kasvilajeja. Metsät peittävät noin 40 prosenttia Georgian pinta-alasta ja sijaitsevat pääosin maan länsiosassa ja vuoristoalueilla. Idässä metsät ovat harvinaisempia ja kasvillisuus pääosin matalampaa pensaikkoa ja ruohikkoa. Metsäraja on noin 2 300–2 500 metrin korkeudella merenpinnasta. Valtaosa metsistä koostuu pyökistä, tammesta, valkopyökistä, kastanjasta, saarnista, vaahterasta ja muista vastaavista lehtipuista. Alle viidesosa metsistä on havumetsiä, jotka kasvavat yleensä 900–2 150 metrin korkeudella merenpinnasta. Puurajan yläpuolella on alppiniittyjä, eteläisillä ylängöillä taas arokasvillisuutta. Kosteikkokasvillisuutta on kaikilla korkeuksilla, mutta suurimmat alueet sijaitsevat Mustanmeren rannikolla. Alavat alueet on otettu tehokkaasti ihmisen käyttöön maanviljelysalueiksi.[17][21][22]

Georgiasta tunnetaan yli 4 000 kasvilajia, joista kaksi ja puoli tuhatta on vesikasveja. Kaukasian alueen 6 000 kasvilajista yhteensä 1 600 on alueelle kotoperäisiä. Sienilajeja on seitsemän tuhatta. Nisäkäslajeihin kuuluvat vuoristoalueilla murmelit, kubaninturi sekä gemssi ja metsissä esimerkiksi susi, kettu, mäyrä ja hirvieläimet. Nisäkäslajeja Georgiassa on 105, lintuja 322, matelijoita 52, sammakkoeläimiä 13 ja kaloja 84.[17][23]

Ympäristönsuojelu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koska ihmiset ovat asuttaneet Kaukasian aluetta huomattavan kauan, heillä on ollut merkittävä vaikutus alueen luontoon ja enää murto-osa Georgian alueesta on luonnontilassa. Parhaiten ovat säästyneet korkeimmat alueet ja luoksepääsemättömät rotkot. Neuvostoaikana Georgia kärsi vakavista ympäristöongelmista, jotka johtuivat raskasta teollisuutta suosivasta politiikasta, joka ei ottanut huomioon ympäristökysymyksiä. Ympäristön tila kärsi myös 1990-luvun alun kriisistä. Suuri osa laidunmaista kärsii eroosiosta ja salametsästys on lisääntynyt 1990-luvulla. Ilman saastuminen on vaivannut suuria kaupunkeja, erityisesti Rustavia, ja Mtkvari-joki sekä Mustanmeren alue ovat kärsineet saasteista. Myös vuonna 2006 valmistuneen Baku–Tbilisi–Ceyhan-öljyputken ympäristövaikutukset ovat aiheuttaneet huolta.[24][17]

Ensimmäinen luonnonsuojelualue perustettiin Georgiaan vuonna 1912. Suojelualueet muodostavat lähes seitsemän prosenttia maan pinta-alasta, ja 75 prosenttia niistä on metsän peitossa.[25] Kansallispuistoista suurin on Bordžomi-Kharagaulin kansallispuisto, joka perustettiin vuonna 1995 ja avattiin virallisesti 2001.[26]

Georgia kartalla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Georgia ja sen yli 12 000 asukkaan kaupunkien sijainti (2014). Separatististen, osin Venäjän kontrolloimien Abhasian ja Etelä-Ossetian kaupungit on esitetty puna-sinisin värein.
  • Georgian kartta (2008), jossa kiistanalaiset Abhasian ja Etelä-Ossetian alueet on korostettu.
    Georgian kartta (2008), jossa kiistanalaiset Abhasian ja Etelä-Ossetian alueet on korostettu.
  • Kaukasian alueen muinaiset valtiot 1700-luvun kartalla.
    Kaukasian alueen muinaiset valtiot 1700-luvun kartalla.
  • Armenia, Kolkhis, Iberia ja Albania vuoden 1907 kartassa.
    Armenia, Kolkhis, Iberia ja Albania vuoden 1907 kartassa.
  • Georgia satelliittikuvassa toukokuussa 2003.
    Georgia satelliittikuvassa toukokuussa 2003.

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Georgian historia

Esihistoriasta antiikkiin

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arkeologiset löydöt kertovat Georgian alueella jo viidennellä vuosituhannella ennen ajanlaskun alkua vallinneesta neoliittisesta kulttuurista.[18] Useat nykytutkijat ovat olleet yksimielisiä siitä, että nykyisten georgialaisten esi-isät asuivat Etelä-Kaukasiassa jo neoliittisella kaudella. 2000-luvulta eaa. alkaen alue selviytyi useiden eri kansojen, kuten heettien, kelttien ja meedialaisten invaasioista. 600-luvulle eaa. mennessä Georgiaan oli muodostunut kaksi ydinaluetta, Kolkhis Mustanmeren rannalle ja Iberia sen itäpuolelle.[27]

Kolkhiin kuningaskunnasta on mainintoja jo 500-luvun puolivälistä eaa. ja Iberian kuningaskunta alkoi hallita alle sata vuotta myöhemmin. Kreikkalaiset perustivat Kolkhiin rannikolle lukuisia kauppasiirtokuntia.[27] Ensimmäisellä vuosisadalla eaa. molemmat valtiot joutuivat Rooman vaikutuspiiriin, vaikka iberialaiset säilyttivätkin perinteiset kulttuuriyhteytensä Persiaan. Roomalaiset varuskuntien ja virkamiehien läsnäololla oli kauaskantoinen vaikutus alueen yhteiskuntaan ja talouteen. Rooman taantuessa ajanlaskun alun jälkeen sassanidien Persian ja siten myös zarathustralaisuuden vaikutus Georgian itäosissa kasvoi.[28]

Ajanlaskun alun vuosisatoina Georgian historiaa leimasivat Persian ja Itä-Rooman, myöhemmin Bysantin, väliset sodat. 200-luvulla Kolkhiin seuraaja, Rooman Lazican (Egrisin) provinssi vähitellen itsenäistyi ja selviytyi itsenäisenä 500-luvulle saakka. 300-luvun alussa sekä Iberia että Egrisi omaksuivat valtionuskonnokseen kristinuskon, mikä sitoi Georgian alueen vuosisatojen ajaksi Bysantin läntiseen kulttuuripiiriin. Iberia joutui kuitenkin pian Iranin hegemonian alle. Kuningasvalta lakkautettiin 500-luvulla ja Iberiaa hallitsivat ruhtinaat 800-luvulle saakka.[27] Arabit valloittivat maan pääkaupungin Tbilisin vuonna 645 ja perustivat sinne emiraatin, mutta Iberia säilyi siitä huolimatta huomattavan itsenäisenä arabien määräysvallasta.[18] 800-luvun vaihteessa Egrisin bysanttilaisten nimittämä kuvernööri kapinoi isäntiään vastaan ja perusti Länsi-Georgiaan itsenäisen Abhasian kuningaskunnan. Samoihin aikoihin armenialaislähtöinen Bagrationi-dynastia käytti hyödykseen Bysantin ja kalifaatin heikkoa tilaa ja nousi valtaan Tao-Klardžetin alueella Iberian eteläosassa. Georgian yhdistyminen alkoi dynastian johdolla.[28][29]

Keskiaika

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuningas Davit IV Gelatin luostarin seinämaalauksessa.

Georgia yhdistyi 1000-luvun alussa kuningas Bagrat III:n johdolla. Seuraavan vuosisadan aikana kuningas Davit IV voitti seldžukkitturkkilaiset Didgorin taistelussa, ajoi arabit Tbilisistä ja laajensi valtakuntaansa etelään Armeniaan. Georgia nousi alueelliseksi suurvallaksi, joka piti vasalleinaan Trebizondin keisarikuntaa Mustanmeren rannalla ja Širvania Kaspianmerellä. Georgian keskiajan feodaalinen järjestelmä ja kulttuurinen renessanssi saavuttivat huippunsa 1200-luvun vaihteessa kuningatar Tamarin hallituskaudella. Bysantin valtakunnan häviö neljännessä ristiretkessä vuonna 1204 teki Georgiasta voimakkaimman kristityn valtion itäisen Välimeren alueella, ja aikakautta onkin nimitetty Georgian ″kulta-ajaksi”.[28][18][30]

Menestyskausi päättyi äkillisesti mongolien hyökkäyksiin 1200-luvun alkupuolella. Georgia taantui mongolien vasallivaltioksi, mutta 1300-luvulla kuningas Giorgi V lopetti veron maksamisen mongoleille ja palautti Georgian aiemmat rajat. Kuitenkin vuosisadan lopussa Georgia tuhoutui pahoin Timur Lenkin hyökkäyksissä eikä toipunut koskaan ennalleen. Kun turkkilaiset valtasivat Konstantinopolin vuonna 1453, maa joutui yhä pahemmin eristyksiin.[28][31]

Yhdistyneen Georgian viimeinen kuningas oli Aleksandre I. Hänen jälkeensä maa jakautui useisiin kuningas- ja ruhtinaskuntiin. Georgiasta tuli yksinäinen, islamilaisten valtioiden ympäröivä, hajautunut kristitty enklaavi. Bagrationi-dynastia jakautui kolmeen haaraan, jotka hallitsivat Imeretissä, Kartlissa ja Kakhetissa. Hajanainen Georgia ei kyennyt vastustamaan osmanien valtakunnan ja safavidien Persian valtapyrkimyksiä Kaukasiassa. Bagrationi-kuninkaat alkoivat kuitenkin 1700-luvulla saada vaikutusvaltaansa takaisin Persian nimellisen vallan alla, ja vuonna 1762 kuningas Erekle II yhdisti Kartlin ja Kakhetin uudeksi, itsenäiseksi Kartli-Kakhetin kuningaskunnaksi. Georgia kärsi kuitenkin sisällissodista ja dagestanilaisten hyökkäyksistä, ja vuoteen 1800 mennessä maan väkiluku oli laskenut alle puoleen miljoonaan. 1700-luvun lopussa Venäjän vaikutusvalta Kaukasiassa kasvoi, ja Venäjän joukot miehittivät ajoittain osia Georgiasta. Vuonna 1795 persialaiset tuhosivat Tbilisiä, ja vuonna 1799 kuningas Giorgi XII pyysi suojelusta Venäjältä kuningaskuntansa pelastamiseksi. Venäjä liitti Kartli-Kakhetin itseensä kahden vuoden kuluttua. Länsi-Georgian itsenäisiksi jääneet ruhtinaskunnat kokivat saman kohtalon 1800-luvun kuluessa.[18][31]

Osana Venäjää

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tbilisi 1800-luvun puolivälissä.
Georgian parlamentti julistaa maan itsenäiseksi vuonna 1918.

Vaikka liitos Venäjään merkitsi itsenäisyyden menetystä ja Georgian ortodoksisen kirkon autokefalia lakkautettiin vuonna 1811, liitos avasi myös uuden ikkunan Eurooppaan ja vakautti maan tilanteen. Puolessatoista vuosisadassa Georgian väkiluku kasvoi kahdeksankertaiseksi.[28] Maan hallinto järjestettiin venäläisen mallin mukaan. Tyytymättömyys uutta isäntää kohtaan johti kuitenkin kansannousuihin jo vuonna 1812 ja uudelleen 1820-luvun alussa sekä vuonna 1832 epäonnistuneeseen vallankaappausyritykseen, joka päätti toiveet Bagrationi-dynastian uudesta valtaannoususta.[32]

Georgia alkoi 1800-luvun puolivälissä teollistua, ja samalla vanhan aateliston ja feodaalijärjestelmän merkitys väheni. Kulttuurin ja koulutuksen elpyminen merkitsi kansallisen tietoisuuden uutta heräämistä ja akateemista kiinnostusta maan menneisyyttä kohtaan.[33] 1800-luvun lopun vuosikymmenet merkitsivät pienimuotoista teollista vallankumousta: rautatie Tbilisistä Potiin avattiin vuonna 1872, muuttoliike maaseudulta kaupunkeihin kiihtyi ja pääkaupungin väkiluku kaksinkertaistui. Panslavismi toi mukanaan venäläistämistoimia, joita vastustavan isänmaallisen liikkeen johtajaksi nousi Ilia Tšavtšavadze.[34]

1800-luvun lopun poliittinen, sosiaalinen, taloudellinen ja kulttuurinen kehitys loivat pohjan vuosisadan alun vallankumouksille ja Georgian itsenäisyydelle. Huomattavaan asemaan maan poliittisessa evoluutiossa nousi marxilainen liike. Sen johtohahmoihin kuului Noe Žordania, joka nousi menševikkisiiven johtoon sosiaalidemokraattien jakautumisen jälkeen. Hänen vastustajiinsa kuului bolševikkien Josif Stalin.[18] Vuoden 1905 vallankumouksen jälkeen Žordanian menševikit jäivät hallitsevaan asemaan Georgiassa.[35]

Vuoden 1917 vallankumouksissa keisarikunta kaatui, ja Georgia julistautui Saksan suojeluksessa itsenäiseksi lyhytikäisestä Transkaukasian federaatiosta seuraavan vuoden toukokuussa. Vuonna 1919 järjestetyissä vapaissa vaaleissa menševikit säilyttivät asemansa uuden Georgian demokraattisen tasavallan johdossa. Georgia kärsi kuitenkin talousvaikeuksista. Euroopan suurvallat tunnustivat Georgian itsenäisyyden ja Leninin Neuvosto-Venäjä seurasi niitä, mutta jo seuraavana vuonna Venäjän puna-armeija vyöryi Georgiaan, maan hallitus joutui pakenemaan ja suuria alueita Georgiasta luovutettiin Turkille.[36][18]

Georgialaiset eivät alistuneet uuteen kohtaloonsa, ja sissisotaa miehitysjoukkoja vastaan käytiin useilla alueilla. Vuoden 1924 elokuun kansannousu epäonnistui: kommunistit surmasivat vähintään 7 000–10 000 henkeä ja karkottivat 20 000 Siperiaan. Vaikka Leninin NEP-politiikka edesauttoi seuraavan vuosikymmenen aikana taloudellista kasvua ja teollistumista, Georgian maatalouden väkivaltainen pakkokollektivisointi 1930-luvun alussa sai aikaan lukuisia kansannousuja ympäri maata. Georgian teollistamista jatkettiin toisen viisivuotissuunnitelman aikana Stalinin nimittämän Lavrenti Berijan johdolla. Hänellä oli keskeinen asema Stalinin vuosien 1936–1937 suuressa puhdistuksessa, joka iski rajusti Georgian jäljelle jääneeseen älymystöön. Georgialaisilla oli merkittävä rooli toisessa maailmansodassa, mutta Stalinin terrori jatkui vielä sodankin jälkeen.[37]

Stalinin kuoltua georgialainen nationalismi alkoi vähitellen elpyä. Nikita Hruštšovin destalinisaatio sai aikaan mielenosoituksia, jotka neuvostojoukot murskasivat väkivalloin Tbilisissä vuonna 1956. Silti 1950-luvulta lähtien Georgia oli suhteellisen varakas ja vakaa alue, joka hyötyi suuresti toimivasta maataloudesta, matkailusta ja maassa suunnitelmatalouden sivussa harjoitetusta harmaasta taloudesta. Se aiheutti korruptiota, jonka kitkijänä tunnetuksi tullut Eduard Ševardnadze nimitettiin 1970-luvun alussa Georgian kommunistisen puolueen pääsihteeriksi. Neuvostovalta ja nationalismi kohtasivat toisensa seuraavan kerran vuonna 1978, kun Moskova halusi lakkauttaa georgian kielen virallisen aseman mutta joutui perääntymään suurmielenosoitusten jälkeen. Ševardnadze luovi menestyksekkäästi 1970- ja 1980-luvuilla georgialaisten toiveiden ja Neuvostojohdon vaatimusten välissä, ja hänet nimitettiin Neuvostoliiton ulkoministeriksi vuonna 1985. Mihail Gorbatšovin glasnost-politiikka rohkaisi nationalistisia voimia, jotka saivat pontta huhtikuun 9. päivän tragediasta vuonna 1989, kun neuvostojoukot hajottivat jälleen Tbilisissä rauhallisen mielenosoituksen väkivalloin. Kansallismielisten johtoon nousi Zviad Gamsakhurdia, joka voitti vuonna 1990 pidetyt vaalit. Georgia julistautui itsenäiseksi kansanäänestyksen jälkeen seuraavana vuonna.[18]

Uusi itsenäisyys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mielenosoitus ruusujen vallankumouksessa.
Mikheil Saakašvili ja Yhdysvaltain presidentti George W. Bush.

Gamsakhurdian ja opposition välit kiristyivät kuitenkin nopeasti ja Georgia ajautui sisällissotaan. Presidentin eroa vaativiin mielenosoituksiin Gamsakhurdia vastasi pidättämällä oppositiojohtajia ja julistamalla hätätilan. Opposition joukot piirittivät Gamsakhurdiaa ja hänen kannattajiaan parlamenttirakennuksessa ja he joutuivat pakenemaan tammikuussa 1992. Seuraavaksi maan johtoon valittiin Georgiaan palannut Ševardnadze. Gamsakhurdialla oli kuitenkin edelleen merkittävä määrä kannattajia, jotka estivät maan hallitusta saamasta valtaansa osia Länsi-Georgiasta vuosina 1992 ja 1993. Maan tilannetta pahensivat etniset konfliktit Abhasiassa ja Etelä-Ossetiassa, joiden separatistiliikkeet uhkasivat hajottaa valtion useaan osaan. Etelä-Ossetian sota 1991–1992 päättyi pääosin venäläisten rauhanturvaajajoukkojen sijoittamiseen alueelle. Samana vuonna Abhasia julistautui itsenäiseksi, ja Georgian hallitus lähetti joukkoja alueelle. Abhasian sodassa abhaasijoukot olivat vuoden 1993 syksyyn mennessä ottaneet valtaansa Suhumin ja ajaneet yli 200 000 georgialaista alueeltaan.[18][17]

Vuonna 1995 Georgia hyväksyi uuden perustuslain ja Ševardnadze valittiin presidentiksi. Vaikka georgialaisia pakolaisia oli aiempina vuosina jo ehtinyt palata Abhasiaan, uudet levottomuudet Abhasian ja Georgiaa tukevien joukkojen välillä ajoivat 30 000 henkeä kodeistaan vuonna 1998. Samana vuonna Ševardnadze selvisi murhayrityksestä ja Gamsakhurdian kannattajat armeijassa nousivat kapinaan, joka kuitenkin sammui nopeasti. 2000-luvun alussa arvostelu Ševardnadzen korruptoitunutta hallintoa ja maan huonoa taloudellista tilannetta kohtaan kiihtyi. Vuoden 2003 parlamenttivaaleja arvosteltiin vaalivilpistä. Kymmenet tuhannet opposition kannattajat Mikheil Saakašvilin johdolla pakottivat Ševardnadzen eroamaan niin kutsutussa ruusujen vallankumouksessa samana vuonna. Saakašvili valittiin presidentiksi suurella äänienemmistöllä vuonna 2004.[17]

Vallankumouksen jälkeen Adžarian autonomisen alueen johtaja Aslan Abašidze ei suostunut tunnustamaan Saakašvilin hallintoa. Mielenosoitukset ja rapautuva kannatus saivat kuitenkin Abašidzen eroamaan.[17]

Vuoden 2004 parlamenttivaaleissa Saakašvilin johtama koalitio sai valtaosan parlamenttipaikoista.[17] Hänen hallintonsa aloitti laajamittaiset talousuudistukset, korruption vastaisen taistelun ja prosessin Georgian integroimiseksi Euroopan unioniin ja Natoon. Uudistukset johtivat nopeaan talouskasvuun. Saakašvili vannoi myös tuovansa Etelä-Ossetian ja Abhasian alueet takaisin Tbilisin hallintaan.[38][39] Kuitenkin vuoden 2007 lopussa opposition järjestämissä mielenosoituksissa Saakašvilia syytettiin korruptiosta ja autoritaarisuudesta, ja mielenosoitukset hajotettiin voimatoimin. Saakašvili suostui järjestämään ennenaikaiset parlamenttivaalit, jotka hän voitti hieman yli 50 prosentin äänimäärällä. Oppositio syytti vaaleja vilpillisiksi, mutta Etyjin tarkkailijoiden mukaan havaitut epäsäännöllisyydet eivät olleet tarpeeksi suuria muuttamaan vaalien lopputulosta.[9]

Georgian suhteet naapurimaahan Venäjään huononivat jatkuvasti 2000-luvulla. Venäjä vastustaa Georgian Nato-jäsenyyttä, ja Georgia on syyttänyt Venäjää Abhasian ja Etelä-Ossetian separatistien tukemisesta. Vuoden 2008 elokuussa Etelä-Ossetian konflikti kärjistyi lopulta Georgian ja Venäjän väliseksi sodaksi. EU:n seuraavana vuonna laatiman raportin mukaan Georgialla oli suuri vastuu väkivaltaisuuksien laukeamisessa. Sotatoimet päättyivät runsaan viikon jälkeen solmittuun tulitaukosopimukseen. Sen jälkeen Venäjä tunnusti Abhasian ja Etelä-Ossetian itsenäisiksi.[40][41]

Syyskuun 2012 parlamenttivaalien lähestyessä miljardööri Bidzina Ivanišvili rahoitti voimallisesti kuuden oppositiopuolueen muodostamaan Georgialainen unelma -koalitiota.[42] Georgialainen unelma voitti enemmistön parlamentissa, Ivanišvilista tuli pääministeri.[43] Seuraavan vuoden presidentinvaalit voitti Ivanišvilin suojatti Giorgi Margvelašvili,[44] jonka seuraajaksi valittiin marraskuun 2018 presidentinvaaleissa hallitsevan puolueen ehdokas Salome Zurabisvili. Uusi presidentti on Georgian ensimmäinen naispresidentti. Maassa astui voimaan uusi perustuslaki, joka muutti presidentin viran luonteeltaan seremonialliseksi vähentäen olennaisesti presidentin poliittista valtaa.[45]

Kesäkuussa 2019 Georgiassa puhkesi rajuja mielenosoituksia sen jälkeen, kun venäläinen parlamentaarikko oli puhunut Tbilisissä maan parlamentissa ortodoksimaiden yhteisessä kokouksessa. Venäjän vaikutus Georgian politiikkaan on maassa edelleen arka aihe. Venäjällä ja Georgialla ei ole ollut keskinäisiä diplomaattisuhteita sen jälkeen, kun Venäjä tunnusti Georgiasta irtautuneiden Abhasian ja Etelä-Ossetian itsenäisyyden.[46] Elokuussa 2019 läntinen sotilasliitto Nato piti Georgiassa laajat yhteiset sotaharjoitukset Georgian kanssa. Vaikka Georgiassa valtaa pitävä Georgialainen unelma -puolueliitto on pyrkinyt välttämään samanlaista avointa riitelyä ja vihamielisyyttä Venäjän suuntaan kuin Venäjän vihaama entinen Saakasvilin hallinto, kehittyivät maiden väliset suhteet huonommiksi kuin koskaan aiemmin Saakasvilin hallinnon päättymisen jälkeen.[47]

Vuonna 2024 parlamentti sääti lain ulkomaisista agenteista. EU ja mielensoittajat protestoivat tätä "venäläislakia" vastaan.[48] Presidentti kumosi sen vetollaan.[49]

Georgian oppositio ei hyväksynyt lokakuun 2024 parlamenttivaalien tuloksia. Kun maan hallitus lykkäsi EU-liittymisneuvotteluja, EU-jäsenyyden kannattajat lähtivät kaduille protestoimaan. Mielenosoittajat ovat ampuneet poliisia ilotulitteilla ja rikkoneet parlamenttitalon ikkunoita, ja poliisi on käyttänyt vesitykkejä. Mielenosoituksia johtava presidentti sanoo kieltäytyvänsä eroamasta toimikautensa päättyessä.[50]

Politiikka ja yhteiskunta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Presidentti Giorgi Margvelašvili (vasemmalla) ja Georgialainen unelma -puolueen perustaja Bidzina Ivanišvili.

Poliittinen järjestelmä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Georgia on semipresidentiaalinen tasavalta. Lainsäädäntövaltaa harjoittaa Georgian parlamentti, joka on yksikamarinen. Sillä on 150 jäsentä, joista 77 valitaan suhteellisella vaalitavalla puoluelistoilta. Äänikynnyksen takia vain puolueet tai koalitiot, jotka saavat yli 5 prosenttia äänistä, saavat kansanedustajia tähän 77 jäsenen joukkoon. 73 kansanedustajaa valitaan enemmistövaalilla yhden jäsenen vaalipiireistä. Jos kukaan vaalipiirissä ei saa yli 30 prosenttia äänistä, järjestetään uusintakierros kahden eniten ääniä saaneen välille.[51] Georgia siirtyy vuonna 2024 kokonaisuudessa käyttämään suhteellista vaalitapaa.[52] Kansanedustajat valitaan neljäksi vuodeksi kerrallaan.[53]

Toimeenpanovaltaa harjoittaa presidentti, jolla on aiemmin ollut laajemmat valtaoikeudet. Vuoden 1995 perustuslain mukaan presidentti on valtionpäämies ja hänet valitaan korkeintaan kahdeksi viisivuotiskaudeksi. Vuoden 2004 muutos perustuslakiin muutti Georgian presidentillisestä semipresidentiaaliseksi maaksi, ja maahan perustettiin pääministerin virka. Pääministeri johtaa hallitusta ja sen ministeriöitä, paitsi puolustusministeriötä ja valtion turvallisuusministeriötä, joiden johdossa on presidentti. Hallitus nauttii presidentin luottamusta. Äänestysikäraja on 18 vuotta.[17][8] Vuoden 2010 muutos perustuslakiin pienensi presidentin valtaa ja kasvatti pääministerin ja parlamentin valtaa edelleen.[40]

Georgian nykyinen presidentti on Salome Zurabisvili, joka valittiin hallitsevan puolueen ehdokkaana marraskuun 2018 presidentinvaaleissa.[45] Hän on viimeinen vaalein valittu presidentti, sillä jatkossa Georgiassa presidentin valitsee parlamentaarikoista ja paikallisedustajista koostuva valitsijalautakunta.[52] Parlamenttivaalit pidettiin lokakuussa 2016. Vaalivoittaja oli kuuden puolueen koalitio Georgialainen unelma, jonka johdossa on Bidzina Ivanišvili. Se sai 115 paikkaa ja 49 prosenttia äänistä. Toiseksi tuli Yhdistynyt kansallinen liike joka sai 27 prosentin ääniosuudella 27 paikkaa.[8] Varsinaiset puolueet ovat Georgiassa varsin hajanaisia, ja ne ovat usein sitoutuneita puoluejohtajiensa persoonaan.[54]

Georgian poliittisiin ongelmiin kuuluvat instituutioiden heikkous, hauras demokratia, etninen nationalismi ja alikehittynyt puoluejärjestelmä. Vakaata poliittista eliittiä ei ole,[55] ja Georgialla on ollut Georgialaisen unelman valtakaudella vuoden 2012 jälkeen neljä pääministeriä.[56] Oppositio on myös välillä kritisoinut hallitusta ihmisoikeusrikkomuksista ja hallitus käyttänyt valtaansa autoritaarisin keinoin.[55] Vuonna 2014 Euroopan ihmisoikeustuomioistuin antoi Georgialle langettavan tuomion yli 12 vuoden ajalle sijoittuneesta 99 uhrin väkivaltaisesta kohtelusta ja sanallisesta häirinnästä.[57]

Ulkopoliittisesti Georgia on suuntautunut länteen ja ilmaissut halunsa liittyä Natoon ja Euroopan unioniin. Sekä nykyinen Georgialainen unelma että sen edeltäjä Mikheil Saakašvilin ENM-puolue ovat selvästi länsimielisiä.[58]

Oikeuslaitos

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Georgian oikeusjärjestelmä perustuu säädösoikeuteen. Korkein oikeusaste on Georgian korkein oikeus.[17][8] Uusimman perustuslakiuudistuksen jälkeen presidentillä ei ole enää valtaa ehdottaa korkeimman oikeuden tuomareita, vaan sen tekee ylin tuomarineuvosto. Parlamentti nimittää tuomarit, joiden kausi kestää eläköitymiseen asti.[52] Georgiassa on myös perustuslakituomioistuin, joka määrittelee, onko uusi lainsäädäntö perustuslain mukaista. Sillä on yhdeksän jäsentä, joiden virkakausi on kymmenen vuotta ja joista presidentti, parlamentti ja korkein oikeus nimittävät kukin kolme.[17][8]

Asevoimat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Asevoimien lippu.

Georgian asevoimat jakautuvat maavoimiin, ilmavoimiin, laivastoon ja kansalliskaartiin.[8] Asevoimilla oli vuonna 2017 noin 37 000 aktiivista henkilökunnan jäsentä.[59] Puolustusministeriön budjetti vuodelle 2019 oli 875 miljoonaa laria.[60] Georgia on ollut Naton rauhankumppanuusohjelman jäsen vuodesta 1994,[17] ja maa on tehnyt Yhdysvaltojen kanssa läheistä sotilaallista yhteistyötä.[61]

Georgia otti vuonna 2017 uudestaan käyttöön asevelvollisuuden, jonka puolustusministeri Tina Khidašeli oli lakkauttanut edellisenä vuonna.[62] Aiemmassa järjestelmässä kaikki 18–27-vuotiaat miehet ovat velvollisia asepalvelukseen, mutta käytännössä siltä voi välttyä maksamalla 2 000 larin summan. Noin 20 prosenttia ikäluokasta suoritti armeijan ja asepalveluksen kesto oli 18 kuukautta.[63] Uusi asevelvollisuus kestää 12 kuukautta.[62]

Georgialla oli 1990-luvun alusta lähtien pitkäaikaiset konfliktit Abhasian ja Etelä-Ossetian separatistihallintojen kanssa. Vuoden 2008 Venäjän–Georgian sotaan saakka maalla oli 2 000 sotilasta Irakissa yhdysvaltalaisten joukkojen tukena.[64] Sodassa Venäjä miehitti suuren osan Georgiasta ja sen arvioidaan vahingoittaneen pahoin maan sotilasinfrastruktuuria.

Aluejako

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Georgian hallinnollinen jako
Georgian hallintoalueet numeroituina.

Ylimpänä Georgian hallinnollisessa jaossa ovat kaksi autonomista tasavaltaa (georg. ავტონომიური რესპუბლიკა, avtonomiuri respublika), Abhasia (kartalla 1) ja Adžaria (4). Abhasia on 1990-luvun alun sodan jälkeen ollut käytännössä itsenäinen, Venäjän tukeman separatistihallinnon hallitsema alue. Toinen vastaavanlainen alue on Etelä-Ossetia, jolla ei kuitenkaan ole maan aluejaossa virallista asemaa. Vuonna 2007 Georgia kuitenkin perusti Etelä-Ossetian väliaikaisen hallinnollisen entiteetin, jota johtaa Dimitri Sanakojev.[65] Abhasialla on vastaavanlainen pakolaishallinto, Abhasian autonomisen tasavallan hallitus.[66] Vuoden 2008 elokuusta lähtien Venäjä on käytännössä miehittänyt sekä Abhasiaa että Etelä-Ossetiaa.[67] Georgia on julistanut molemmat alueet virallisesti miehitetyiksi.[68]

Autonomisten tasavaltojen alapuolella ovat hallintoalueet (georg. მხარე, mkhare), joita on yhdeksän, ja erikoisasemassa oleva kaupunki, Tbilisi (kartalla numero 12). Aakkosjärjestyksessä hallintoalueet ovat: Guria (3), Imereti (6), Kakheti (11), Kvemo Kartli (10), Mtskheta-Mtianeti (9), Ratša-Letškhumi ja Kvemo Svaneti (5), Samegrelo ja Zemo Svaneti (2), Samtskhe-Džavakheti (7) ja Šida Kartli (8). Etelä-Ossetian alue vastaa suurimmaksi osaksi Šida Kartlin hallintoalueen pohjoisosia. Hallintoalueet ja autonomiset tasavallat jakautuvat lisäksi piirikuntiin (georg. მუნიციპალიტეტი, munitsipaliteti), joita on yli 60. Lisäksi muutama merkittävä kaupunki (georg. ქალაქი, kalaki), Batumi, Gagra, Kutaisi, Poti, Rustavi, Suhumi, Tqvartšeli ja Tskhinvali, toimii piirikuntajaon ulkopuolella.[69]

Talous ja infrastruktuuri

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Georgian talous
Sadan larin seteliin on kuvattu kansallisrunoilija Šota Rustaveli.
Matkustajajuna Tbilisissä.

Georgia on Yhdistyneiden kansakuntien kehitysohjelman inhimillisen kehityksen indeksin mukaan korkean elintason maa. Sen sijoitus 64:ntenä on hieman korkeampi kuin naapurimaiden Armenian ja Azerbaidžanin.[70] Bruttokansantuote on kasvanut 2000-luvulla, mutta se ei vielä vuonna 2018 ollut saavuttanut samaa tasoa kuin Neuvostoliiton aikana vuonna 1989.[71] Vuonna 2018 bruttokansantuote kasvoi 5,1 prosenttia.[72] Georgian taloustilanne on parantunut huomattavasti vuoden 2003 samettivallankumouksen jälkeen. Mikheil Saakašvilin hallinto aloitti suuret talousuudistukset, taistelun korruptiota vastaan ja ulkomaisten investointien houkuttelemisen maahan. Vuosina 2006–2007 talous kasvoi noin kymmenen prosenttia vuodessa ja Maailmanpankki nimesi Georgian ”vuoden uudistajaksi”.[73]

Neuvostokaudella Georgia oli merkittävä elintarvikkeiden ja mineraalien tuottaja sekä matkailukohde. Maassa oli myös aktiivinen harmaata taloutta harjoittava yksityissektori. Toisaalta Georgia oli myös riippuvainen tuonnista pitääkseen yllä teollisuuttaan. Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen tuonti häiriintyi ja epävakaat poliittiset olot haittasivat talouden uudelleenjärjestelyä. Romahdukseen vaikuttivat myös lakot, rautatieyhteyksien katkeaminen ja Venäjän osittainen kauppasaarto 1990-luvun alussa. Georgian bruttokansantuote laski vuosina 1990–1994 enemmän kuin missään muussa neuvostotasavallassa, jopa 70[74] prosenttia. Vuoteen 1993 mennessä teollisuustuotanto oli laskenut 60,5 prosenttia ja inflaatio kohonnut 2 000 prosenttiin. Georgia tulikin 1990-luvulla riippuvaiseksi ulkomaiden avusta. Maan tilanteen vakautuessa vuosikymmenen loppupuolella myös taloustilanne alkoi vähitellen parantua. Kansainvälisen valuuttarahaston avulla inflaatio väheni 62 prosentista yhteen prosenttiin kuukaudessa vuosina 1994–1997, ja vuonna 1995 Georgia otti käyttöön oman rahayksikkönsä, larin.[18][17]

Georgialla on pitkät perinteet maataloudessa, ja yli 40 prosenttia maan pinta-alasta on maatalousmaata.[72] Maanviljelyä vaikeuttavat kuitenkin pinnanmuodot, ja monet viljelyt sijaitsevat jyrkillä rinteillä. Maatalouden tuottoa kuitenkin nostavat sen keskittyminen työintensiivisiin ja tuottoisiin kasveihin, kuten teehen ja sitrushedelmiin. Teeplantaasien kokonaispinta-ala on yli 60 000 hehtaaria. Viininviljely on myös merkittävä osa maataloutta, ja Georgia on yksi maailman vanhimpia viinialueita. Viininviljely syntyi jo 300-luvulla eaa. Muita maataloustuotteita ovat sokerijuurikas, vehnä, tupakka, vihannekset ja vesimelonit.[75] Vuonna 2018 maatalous tuotti 6,7 prosentti bruttokansantuotteesta ja työllisti 42,6 prosenttia työvoimasta. Suurin osa maanviljelijöistä on itsensätyöllistäjiä ja kasvattaa vain omiin tarpeisiinsa.[72]

Teollisuus työllistää 13,2 prosenttia työvoimasta ja tuottaa 19,9 prosenttia bruttokansantuotteesta. Se romahti Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen pahoin, mutta on sen jälkeen kehittynyt tasaiseen tahtiin. Teollisuustuotteisiin kuuluu ruokatuotteet, liikennevälineet, sähkömoottorit, rauta, teräs, ilma-alukset, kemikaalit ja tekstiilit. Kaivosteollisuudessa louhitaan puolestaan mangaania, kuparia, volframia, marmoria ja öljyä. Palvelualat on Georgian selvästi suurin taloudenala, sillä ne tuottivat 60,2 prosenttia bruttokansantuotteesta ja työllistävät 44 prosenttia työvoimasta. Matkailuala kukoistaa, ja Georgian hallinto on panostanut mm. Adžarian rantakohteisiin sekä Svanetian hiihtokeskuksiin.[72]

Georgia vie muun muassa metalleja, lannoitteita ja pähkinöitä. Keskeisimpiä tuontituotteita ovat polttoaineet, koneet, ruoka ja lääkkeet. Georgian merkittävimmät kauppakumppanit ovat Turkki, Venäjän ja Kiina, mutta se tekee kauppaa myös muiden Kaukasuksen ja Itä-Euroopan maiden kanssa. Vuonna 2017 viennistä suuntautui Venäjälle 14,5 %, Azerbaidžaniin 9,9 %, Turkkiin 7,9 %, Armeniaan 7,7 % ja Kiinaan 7,4 %. Tuonnista puolestaan maahan tuli Turkista 17,3 %, Venäjältä 10,0 %, Kiinasta 9,2 %, Azerbaidžanista 7,0 % ja Ukrainasta 5,6 %.[75]

Energia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Georgialla on myös huomattava vesivoimakapasiteetti, ja vesivoima tuottikin 63 prosenttia maan energiantarpeesta vuonna 2010. Maa kärsi 1990-luvulla pahoista sähkö- ja lämmityskatkoista, mutta parantuva taloustilanne on mahdollistanut vesivoiman kehittämisen ja maakaasun oston Azerbaidžanista ja Venäjältä. Vuonna 1999 avattiin Georgian läpi kulkeva öljyputki Azerbaidžanista Mustanmeren rannikolle ja vuonna 2005 Baku–Tbilisi–Ceyhan-öljyputki Kaspianmereltä Georgian kautta Turkkiin. Se avasi Kaspianmeren öljylle vaihtoehtoisen reitin, joka ei kulje Venäjän kautta. Georgia saa osan öljystä kauttakulkumaksuna.[18][17][8]

Liikenne

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Batumin satama sijaitsee Adžariassa.
Tbilisin kansainvälinen lentoasema.

Georgian sijainti tekee maasta tärkeän kauttakulkureitin. Teitä Georgiassa on yli 20 000 kilometriä, ja niistä tärkeimmät lähtevät säteittäisesti Tbilisistä eri ilmansuuntiin. Pääreitti M27 kulkee maan läpi itä-länsisuunnassa Tbilisistä Gorin kautta Mustallemerelle. Tie A301 eli Georgian sotilastie lähtee Tbilisistä pohjoiseen Kaukasukselle, ja se oli ainoa tie Venäjälle 1800-luvun lopulle saakka. A310 kulkee etelään Jerevaniin ja A302 itään Bakuun. Kaikilla pääteillä on bussiliikennettä. Georgian rautatieliikennettä hoitaa vuorostaan Georgian rautatiet: rautateitä maassa on yhteensä 1 575 kilometriä (ja lisäksi 37 kilometriä kapearaiteisia ratoja). Raideleveys on 1 520 millimetriä. Merkittävin rautatielinja kulkee myös Tbilisistä Mustallemerelle, ja maasta on lisäksi rautatieyhteys Armeniaan ja Azerbaidžaniin. Pääradalta lähtee useita sivuratoja pienemmille paikkakunnille. Vuonna 2007 Georgia myi rautatieyhtiönsä hallintaoikeudet brittiläiselle sijoitussäätiölle useaksi vuosikymmeneksi.[76] Tbilisin metro oli yksi Neuvostoliiton ensimmäisistä ja siinä on kaksi linjaa.[8][18]

Georgiassa on 23 lentokenttää. Merkittävin niistä on Tbilisin kansainvälinen lentoasema, joka on uusittu vuonna 2007. Se on kansallisen lentoyhtiön Georgian Airwaysin keskuspaikka. Tärkeimmät satamat ovat Potissa ja Batumissa, ja myös Suhumissa on pieni satama, mutta se sijaitsee Abhasiassa eikä ole Georgian hallinnassa. Georgian läpi kulkee lisäksi 1 591 kilometriä kaasuputkea ja 1 253 kilometriä öljyputkea. Tärkeimmät putket ovat Baku–Tbilisi–Ceyhan-öljyputki, Baku–Supsa-öljyputki ja Baku–Tbilisi–Erzurum-kaasuputki. Monet liikennereitit ovat suhteellisen huonossa kunnossa ylläpidon puutteen vuoksi.[8]

Väestö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Väestötiedot
vuonna 2020
Väestönkasvu −0,2 %
Syntyvyys 14,3 / 1 000 henkilöä
Kuolleisuus 12,8 / 1 000 henkilöä
Lapsikuolleisuus 11,1 / 1 000 syntymää
Nettomaahanmuutto −0,05 / 1 000 henkilöä
HIV:n levinneisyys
aikuisväestössä		 0,4 [77] %
Lukutaitoisia 99,8 % väestöstä
Ikärakenne
Mediaani-ikä 37[78] vuotta
0–14-vuotiaat 20,4
15–64-vuotiaat 64,5
65 vuotta täyttäneet 15,1
Georgian väestökehitys 1992-2003
Lapsia alilo-joulukulkueessa Tbilisissä.
Moskeija Tbilisin vanhassakaupungissa.

Georgian asukasluku oli vuonna 2020 paikallisen tilastokeskuksen arvion mukaan 3 716 858 [4] Georgian asukasluku oli vuoden 2014 väestönlaskennan mukaan 3 713 804.[79] YK:n väestö-osasto eli UNPD arvio Georgian asukasluvuksi vuonna 2015 oli 3,952 miljoonaa. Luvut poikkeavat hieman toisistaan, sillä YK:n väestöosasto on sisällyttänyt lukuun arvion Abhasian ja Etelä-Ossetian asukasluvusta, kun taas viralliseen väestölaskentaan ei ole tehty vastaavia korjauksia.[80]

Vuoden 1989 väestönlaskennan mukaan asukkaita oli noin 5,3 miljoonaa,[18] ja Georgia onkin kärsinyt maastamuutosta 1990-luvun talouskriisin ja konfliktien jälkeen. Vielä vuonna 2014 maahanmuuttoaste oli −3,25 muuttajaa tuhatta asukasta kohti.[8] Vuonna 2002 arviolta viidesosa väestöstä oli muuttanut ulkomaille, erityisen runsaasti Venäjälle. Rahalähetykset muodostivat vuonna 2007 maan bruttokansantuotteesta noin viisi prosenttia.[81] 2000-luvulla syntyvyys on hieman lisääntynyt ja kuolleisuus vähentynyt, lapsikuolleisuus vähentynyt selvästi ja avioliitot lisääntyneet.[82] Vuonna 1991 naisten elinajanodote oli 75 vuotta ja miesten 67 vuotta;[18] vuonna 2020 naisten 78,4 vuotta ja miesten 69,8 vuotta.[78]

Hieman yli puolet georgialaisista asuu kaupungeissa, ja määrä on viime vuosina pysynyt vakaana.[82] Suurimmat kaupungit ovat pääkaupunki Tbilisi, jonka asukasmäärä on hieman yli miljoona , Kutaisi maan länsiosassa lähes 200 000, Batumi Mustanmeren rannikolla Adžariassa sekä Rustavin teollisuuskaupunki Tbilisin eteläpuolella yli 100 000 asukasta.[69] Väestö on keskittynyt Ison- ja Pienen-Kaukasuksen väliseen laaksoon ja Mustanmeren rannalle. Asukastiheys on suhteellisen korkea, mutta pienempi kuin naapurimaissa Armeniassa ja Azerbaidžanissa.lähde?

Georgiassa on edelleen noin 220 000–240 000 Etelä-Ossetian ja Abhasian 1990-luvun alun konflikteja paennutta sisäistä pakolaista. Vuoden 2008 Georgian–Venäjän sota ajoi noin 158 000 henkeä kodeistaan pääasiassa Etelä-Ossetian ja Gorin alueilla.[83]

Väestöryhmät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maan suurin etninen ryhmä on georgialaiset. Vuoden 2014 väestönlaskennan mukaan georgialaisia oli 3 224 564. Maassa asuu myös useita etnisiä vähemmistöjä. Suurimpia niistä olivat 233 024 azeria, 168 102 armenialaista, 26 453 venäläistä, 14 385 osseettia, 12 174 jesidiä, 6 034 ukrainalaista, 5 697 kistiä, 5 544 kreikkalaista ja 2 377 assyrialaista. Muihin ryhmiin kuului yhteensä 14 346 henkilöä. Vähemmistöistä azereista suuri osa asui Kvemo Kartlin alueella, armenialaiset muodostivat suurimman ryhmän Samtskhe-Džavakhetissa ja monia asui myös Tbilisissä. Monet muut vähemmistöryhmät asuivat enimmäkseen Tbilisissä, mutta kistit asuttivat enimmäkseen Kakhetia ja suuri osa kreikkalaisia Kvemo Kartlia.[84] Venäläisten määrä on laskenut huomattavasti 1980-luvun jälkeen: vuonna 1989 heitä oli jopa yli kuusi prosenttia Georgian väkiluvusta.[85]

Etnisten ryhmien väliset kiistat ovat aiheuttaneet Georgiassa ongelmia. Ne kärjistyivät 1990-luvun alussa sodiksi Abhasiassa ja Etelä-Ossetiassa, eivätkä nämä alueet ole valtaosin sen jälkeen olleet Georgian hallituksen valvonnassa. Vuonna 1989 abhaasit muodostivat noin 17,8 prosenttia Abhasian väestöstä, venäläisiä alueella oli 16 prosenttia ja georgialaisia 44 prosenttia. Abhasian sodassa yli 200 000 etnistä georgialaista kuitenkin ajettiin alueelta, ja heidän osuutensa pieneni huomattavasti. Etelä-Ossetian väkiluvusta osseetteja oli 1980-luvulla ennen Georgian itsenäistymisen jälkeistä konfliktia noin 66 prosenttia, georgialaisia 29 prosenttia. Osseetit asettuivat Georgian alueelle Kaukasuksen toiselta puolelta 1200-luvulta alkaen.[18] Georgian vuoden 2002 väestönlaskentaa ei päästy tekemään Abhasian ja Ossetian alueilla. Lisäksi Stalin karkotti toisen maailmansodan aikana 200  000 meskhetinturkkilaista Georgian eteläosista Keski-Aasiaan.[18] Vain pieni määrä on palannut.lähde?

Georgialaiset jakautuvat muutamiin etnisiin alaryhmiin, jotka puhuvat omia standardigeorgiasta poikkeavia kieliään. Tällaisia ryhmiä ovat maan länsiosassa Samegrelon alueella asuvat mingrelit, Svanetiassa asuvat svanit ja pääosin Turkissa asuvat lazit. Turkissa on arvioitu asuvan noin 750 000–1,5 miljoonaa etnistä lazia.[86]

Kielet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Georgian virallinen kieli on georgia. Sitä on kirjoitettu omilla aakkosillaan ainakin 400-luvulta lähtien, eikä se ole sukua muille merkittäville lähialueen kielille. Se muodostaa muutaman lähisukulaisensa kanssa eteläkaukasialaisten kielten ryhmän. Georgialla on ollut virallisen kielen asema vuodesta 1918 lähtien, ja neuvostokaudella se oli tärkeä kansallisen identiteetin tukija, eikä Moskova vuonna 1978 onnistunut muuttamaan kielen asemaa, kun georgialaiset nousivat mielenosoituksiin sen puolesta. Kuitenkin neuvostokaudella venäjän kielellä oli merkittävä asema erityisesti hallinnossa. Vuonna 1993 maan väestöstä oli venäjänkielisiä noin yhdeksän prosenttia.[18] Maan etniset vähemmistöt puhuvat omia kieliään: azeria, armeniaa, osseettia ja muita pienempiä kieliä. Abhaasin kielellä on Abhasiassa virallinen asema.[8]

Uskonnot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Georgialainen identiteetti on pitkään ollut sidoksissa kristinuskoon, johon Pyhä Nino perinteen mukaan käännytti georgialaiset 300-luvun alussa. Kristinusko korvasi esikristillisen uskonnon ja zarathustralaisuuden. Georgian ortodoksisen kirkon juuret ulottuvat Iberian kuningaskunnan kristinuskoon kääntymisen aikoihin. Georgian patriarkaatti sai autokefalian hyvin varhain ja säilytti itsenäisyytensä vuoteen 1811 saakka, kunnes Venäjä lakkautti sen. Itsenäisyys palautettiin vuonna 1918. Neuvostokaudella kirkon hierarkiaan kohdistettiin puhdistuksia ja uskonnon harjoittamista rajoitettiin. Sorto rohkaisi uskonnon liittämistä 1900-luvun loppupuolen nationalistiseen liikkeeseen. Ortodoksinen kirkko alkoi elpyä 1970-luvulla, kun sen johtoon nousi nykyinen patriarkka Ilia II.[18] Vuoden 2014 väestönlaskennan mukaan 83,4 prosenttia kansasta on ortodokseja. Armenian apostoliseen kirkkoon kuului 2,9 % ja katoliseen kirkkon 0,5 % väestöstä.[75]

Georgia on monietninen valtio, ja maassa onkin vuosisatojen ajan harjoitettu muitakin uskontoja. Niihin on perinteisesti suhtauduttu suvaitsevaisesti. Kuitenkin suhtautumista maan muslimivähemmistöä kohtaan on kritisoitu syrjiväksi, ja Jehovan todistajia on aiemmin vainottu. Islaminuskoisia on merkittävä osa Georgian azereista ja Adžarian alueen asukkaista sekä muutama muu pienempi vähemmistö. Azerit ovat pääosin šiialaisia, adžaarit taas sunnalaisia.[87][88] Muslimeja oli Georgian asukkaista vuonna 2014 yhteensä 10,7 prosenttia. Lisäksi maassa on muun muassa georgianjuutalaisia. Vuonna 2014 ilmoitti 0,5 prosenttia olevansa uskonnottomia.[75]

Koulutus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Georgian koulutusjärjestelmää on nykyaikaistettu vuoden 2004 jälkeen huomattavasti, mutta radikaalit uudistukset ovat aiheuttaneet myös kiistoja.[89][90] Aikuisten lukutaitoaste Georgiassa on noin sata prosenttia.[91] Koulutus on pakollista kaikille 6–14-vuotiaille lapsille.[92]

Koulutusjärjestelmä jaetaan ala-asteeseen (6 vuotta, oppilaat 6–12-vuotiaita), yläasteeseen (3 vuotta, oppilaat 12–15-vuotiaita) ja lukioon (2 vuotta, oppilaat 15–17-vuotiaita) tai vaihtoehtoisesti ammattikouluun (2 vuotta). Oppilaat, jotka ovat läpäisseet lukion, voivat hakea korkeamman asteen koulutukseen. Heidän täytyy suorittaa lukion lopussa yhdistetty kansallinen loppukoe, minkä jälkeen he voivat pyrkiä valtion akkreditoimaan korkean asteen oppilaitokseen koearvosanojensa perusteella. Suurin osa näistä kouluista tarjoaa kolmen eri tason opintoja: alemman, kolme tai neljä vuotta kestävän kandidaatin tutkinnon, kaksi vuotta lisää kestävän maisterin tutkinnon ja kolmen lisävuoden opinnot vaativan tohtorintutkinnon.[92][93] Vuonna 2012 Georgian koulutus- ja tiedeministeriön virallisessa rekisterissä oli yhteensä 57 korkeakoulua, joista neljä rinnastuu ammattikorkeakouluihin, 27:ssä voi suorittaa vain kandidaatin- tai maisterintutkinnon. Varsinaisia yliopistoja, joissa voi opiskella tohtorin tasolle asti, on 26. Niihin kuuluivat esimerkiksi Tbilisin valtionyliopisto, Georgian tekninen yliopisto ja Šota Rustavelin valtionyliopisto.[94] 2000-luvulla käytännössä koko ikäluokka osallistuu peruskoulutukseen.[95]

Kulttuuri

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arkkitehtuuri ja kuvataide

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nikortsmindan katedraalin kivikoristeluja.

Georgiaan kehittyi varhain omaperäinen arkkitehtuuri, joka ilmenee etenkin uskonnollisissa rakennuksissa 500-luvulta alkaen. Kirkkoarkkitehtuuria hallitseva kupolirakenne on peräisin pyöreiden asuinrakennusten tyypistä, jota on käytetty jo 2000- tai 3000-luvuilla eaa. Kirkkoarkkitehtuuri voidaan jakaa kahteen haaraan: keskikupolikirkkoihin ja basilikoihin. Arkkitehtuurin huippukautta oli Georgian keskiaikainen kulta-aika 900–1200-luvuilla. Kauden rakennuksissa varma ja monipuolinen koristelu yhdistyy muihin arkkitehtonisiin elementteihin yhtenäiseksi, harmoniseksi kokonaisuudeksi. Myöhemmin 1400–1600-luvuilla maan arkkitehtuuriin vaikutti etenkin Persia, ja tiili korvasi kiven yleimpänä rakennusmateriaalina. Islamilaisvaikutteista arkkitehtuuria on etenkin Kakhetin alueella. Kun Georgia liitettiin Venäjään, venäläinen uusklassinen arkkitehtuuri omaksuttiin hallitsevaksi tyylisuunnaksi, mutta se muuntui ja sulautui paikalliseen perinteeseen. 1900-luvulla Georgia ei säästynyt stalinistiselta tyyliltä eikä neuvostoajan betonibrutalismilta.[96][18]

Georgialainen freskomaalaus kehittyi huippuunsa keskiajalla muiden taiteenlajien tavoin, ja maahan kehittyi omaperäisiä tyylisuuntia kokeilun ja ulkopuolisten vaikutteiden kautta. 1300-luvulta lähtien bysanttilainen paleologinen tyylisuunta oli vallitseva. Seinämaalauksissa on käsitelty sekä uskonnollisia että maallisia teemoja. Venäläiset tuhosivat lukuisia seinämaalauksia 1800-luvulla, mutta niitä on säilynyt joissakin kirkoissa. Tunnetuimpiin georgialaisiin taidemaalareihin kuuluvat naivisti Niko Pirosmani, Gigo Gabašvili, Lado Gudiašvili, Elene Akhvlediani ja Davit Kakabadze. Monumentaalista kuvanveistotaidetta taas ei Georgiaan keskiajalla kehittynyt, mutta kivikaiverruksia ja -koristeita sekä metalliesineitä on luotu antiikin ajalta lähtien. Varhaisen 400-luvun kuvanveiston mielenkiintoisimpiin piirteisiin kuuluu esikristillisten ja kristilliset elementtien yhdistäminen. Kulta-ajalla seinämaalausten merkitys kirkkojen sisätiloissa korostui ja kuvanveistäjien luovuus kukoisti julkisivujen koristeluissa. 1900-luvun monumentaalinen kuvanveisto on käsitellyt pääosin kansallisia, georgialaisia teemoja. Sen merkittävin edustaja lienee Elgudža Amasukheli.[96][18]

Kirjallisuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Georgian kirjallisuus
Georgialaiset aakkoset on kehitetty viimeistään 400-luvulla.
Važa-Pšavela

Georgialainen suullinen kansanperinne on runsas ja vanha. Esikristillinen kirjallisuus vaikuttaa hävinneen kristinuskon edetessä, ja varhaisimmat säilyneet georgialaiset tekstit ovat peräisin 400-luvulta. Seuraavien vuosisatojen aikana erityisesti uskonnollinen kirjallisuus kehittyi nopeasti luostarikeskuksissa. Niissä luotiin hagiografisia, hymnografisia ja liturgisia teoksia kun taas kronikoihin kerättiin historiallisia lähteitä. Georgian keskiaikainen kulta-aika oli myös kirjallisuuden klassinen kausi, jonka huippusaavutus on kansalliseepos Pantterintaljainen, Šota Rustavelin kirjoittama ritarihyveitä ja hovirakkautta ylistävä, kristinuskoa, uusplatonismia ja idän uskontoja yhdistelevä humanistinen eepos. 1200-luvulla kirjallisuus kuitenkin taantui useaksi vuosisadaksi mongolihyökkäysten myötä.[97]

Kulttuurielämä elpyi vähitellen 1400–1700-luvuilla. Uudelle kirjallisuudelle luonteenomaisia olivat Rustavelin eepoksen lisäosat ja persialaisvaikutteisuus. 1600-luvulla runoilijakuningas Teimuraz I elvytti maan kirjallisuutta sovittamalla persiasta georgiaksi useita romansseja ja laatimalla runoja. 1700-luvun alussa kirjallisen elämän keskiöön nousi kuningas Vakhtang VI, joka perusti Tbilisiin ensimmäisen kirjapainon ja jonka kumppani Sulkhan-Saba Orbeliani laati ensimmäisen georgiankielisen sanakirjan. Vuosisadan lopulla Besikin kirjoittama romanttinen runous kuuluu maan kirjallisuuden parhaimmistoon ja asetti standardin, jonka seuraavat sukupolvet yrittivät tavoittaa. Georgialainen romantiikka puhkesi kukoistukseensa 1800-luvun alussa Aleksandre Tšavtšavadzen, Nikoloz Baratašvilin ja Grigol Orbelianin teoksissa. Kriittinen realismi korvasi romantiikan vuosisadan puolivälissä ja kehittyi Daniel Tšonkadzen tuotannossa.[97]

1800-luvun jälkipuolen kirjailijoilla oli keskeinen rooli Georgian kielen elvyttämisessä ja kansallistunteen herättämisessä. Tergdaleulni-sukupolvi levitti liberaaleja aatteita ja käytti teoksissaan aiempaa nykyaikaista kieltä. Heistä huomattavimpiin kuuluivat Ilia Tšavtšavadze ja Akaki Tsereteli. Seuraava sukupolvi 1800-luvun lopulla keskittyi erityisesti kehittämään yksittäisiä kirjallisia lajityyppejä, kuten sosiaalista romaania. Sen johtohahmoja olivat Aleksandre Qazbegi ja eurooppalaisen perinteen georgialaiseen kansanrunouteen yhdistänyt Važa-Pšavela. Realistinen liike voimistui jälleen 1890-luvulla ja kuvasi sosiaalista epätasa-arvoa, yksilön ja yhteiskunnan välistä konfliktia ja muita sosiaalisia kysymyksiä. Vasil Barnovi popularisoi historiallisen romaanin rikkaalla kielellään ja rytmisellä proosallaan. 1900-luvun alussa Grigol Robakidzen luoma Siniset sarvet -symbolistiryhmä yhdisti perinteisen georgialaisen kulttuurin modernistisiin virtauksiin, mutta joutui sorretuksi, kun bolševikit miehittivät Georgian. Sen merkittävimpiin jäseniin kuuluivat Paolo Iašvili, Titsian Tabidze ja Galaktion Tabidze, joita lukuisten muiden tavoin vainottiin Stalinin terrorin aikana; puhdistusten uhriksi joutui esimerkiksi maan parhaimpiin kirjailijoihin kuulunut Mikheil Džavakhišvili.[97]

Sensuurista ja ideologisista paineista huolimatta neuvostokausi tuotti useita taidokkaita kirjailijoita. Heistä huomattavin oli Konstantine Gamsakhurdia, joka kirjoitti useita eeppisiä historiallisia romaaneita. Georgian ylistetyimpiin runoilijoihin kuulunut Ana Kalandadze aloitti tuotantonsa 1940-luvulla ja Grigol Abašidze elvytti klassisen runon. 1950-luvulla aloittanut Nodar Dumbadze on edelleen hyvin suosittu kirjailija. 1960–1970-luvuilla kirjankustannus oli kuitenkin suoraan kommunistisen puolueen hallinnassa, ja Tšabua Amiredžibi joutui kirjoittamaan Venäjän viranomaisia vastaan taistelevasta lainsuojattomasta kertovan eeppisen pääteoksensa siperialaisessa vankilassa. Otar Tšiladze vuorostaan hylkäsi neuvostoteemat ja yhdisti romaaneissaan myyttejä ja historiaa. 1990-luvulla uusi kirjailijasukupolvi on rikkonut usein aiempia normeja ja perinteitä vastaan sekä käyttänyt puhekielistä ilmaisua. Suosituimpiin nykykirjailijoihin kuuluvat esimerkiksi Guram Dotšanašvili, Aka Mortšiladze ja Davit Turašvili.[97]

Esittävät taiteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Rustaveli-teatteri Tbilisissä.

Georgian vanhin säilynyt teatteritila on Uplistsikhestä löydetty näyttämö 200-luvulta eaa. Moderni teatteri sai kuitenkin alkunsa 1800-luvulla. Vuonna 1879 perustettu Rustaveli-teatteri nousi merkittäväksi kulttuurikeskukseksi, joka yhdisti modernia teatteria perinteiseen kansanteatteriin. Erityisesti 1900-luvun alku oli merkittävää aikaa teatteritaiteen kehityksen kannalta. Ajan huomattavimpiin ohjaajiin kuuluivat Kote Mardžanišvili, joka nosti georgialaisen teatterin uudelle tasolle, ja hänen jalanjäljissään kulkenut Sandro Akhmeteli. 1900-luvun jälkipuoliskolla kansainvälistä tunnustusta sai eeppisen teatterin mestari Robert Sturua. Nykyään Georgiassa on noin 40 teatteria, joista merkittävimpiin kuuluvat Rustaveli-teatterin lisäksi Mardžanišvili-teatteri ja vuonna 1851 perustettu Tbilisin ooppera- ja balettiteatteri. Georgia tunnetaan myös tanssiteatteristaan: Vakhtang Tšabukiani toi klassiseen balettiin georgialaisia piirteitä, ja 1900-luvun lopulla Georgian tunnetuimmaksi ballerinaksi nousi Nino Ananiašvili.[98]

Georgialla on ainutlaatuinen, polyfoninen kansanmusiikkiperinne, joka nauttii nykyäänkin suurta arvostusta. Georgian eri alueilla on erilaiset musiikki- ja esitysperinteet, mutta niitä yhdistävät samantyyppinen intonaatio ja harmonia. Monimutkainen, kolmiääninen polyfonia on ollut myös musikologien kiinnostuksen kohteena. Muinainen ja rikas musiikkiperinne sai jo varhain 300-luvulla aikaan ammattimaisen kirkkomusiikin, joka kehittyi paikallisissa akatemioissa (Gelatissa ja Iqaltossa) ja maan ulkopuolisissa georgialaisissa kulttuurikeskuksissa. Polyfonia tuotiin kirkkomusiikkiin jo 600-luvulla. Myöhemmin Georgia kuitenkin eristyi eurooppalaisesta musiikkiperinteestä ja uusi kansallinen, akateeminen musiikkikulttuuri alkoi kehittyä vasta 1800-luvulla. Eurooppalainen ooppera oli tässä suhteessa merkittävässä asemassa ja sai usean säveltäjän, kuten Zakaria Paliašvilin, Meliton Balantšivadzen ja Dimitri Arakišvilin, laatimaan kansallisia oopperoita. Kamari- ja sinfoniamusiikki kehittyivät erityisesti 1920- ja 1930-luvuilla. Tunnettuja georgialaisia taidemusiikin säveltäjiä ovat esimerkiksi Gia Qantšeli, Sulkhan Tsintsadze, Aleksi Matšavariani, Otar Taktakišvili ja Sulkhan Nasidze.[96][18]

Länsimaissa tunnetuksi on tullut georgialaissyntyinen jazz- ja blueslaulaja Katie Melua. Vuonna 2007 Georgia osallistui ensimmäistä kertaa Eurovision laulukilpailuun, jossa Sopo Khalvaši esitti kappaleen Visionary Dream. Tästä lähtien Georgia on lähettänyt kappaleen eurovision laulukilpailuun joka vuosi, tosin vuonna 2009 Georgian kappale "We don't wanna put in" hylättiin, koska sen katsottiin viittaavan Venäjän pääministeri Vladimir Putiniin.[99]

Elokuva

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Georgian ensimmäinen elokuvateatteri avattiin Tbilisiin vuonna 1896. Ensimmäinen pitkä elokuva valmistui vuonna 1916, ja pian Venäjän valtakunnan kaupungeista vain Pietarissa toimi Tbilisiä vilkkaampi elokuva-ala. Elokuvateollisuus kukoisti 1920-luvulla, mutta neuvostovallan vakiintuessa elokuvantekijät joutuivat sopeutumaan valtion doktriineihin ja sosialistinen realismi nousi merkittävimmäksi genreksi. 1940-luvulla Mikheil Tšiaurelista tuli yksi Neuvostoliiton huomattavimmista ohjaajista ja Stalinin henkilökohtainen suosikki. Toisen maailmansodan jälkeen esiin nousi uusi lahjakkaiden ohjaajien ja käsikirjoittajien sukupolvi. Vuonna 1956 Tengiz Abuladzen ja Rezo Tškheidzen ohjaus Magdanas lurdža voitti Cannesin elokuvafestivaalien Kultaisen palmun.[100]

1960–1980-luvut olivat Georgian elokuva-alan kulta-aikaa. Elokuvia valmistui jopa 60 vuodessa. Vuonna 1972 Rustavelin teatteri-instituuttiin perustettu elokuvataiteen tiedekunta tuotti useita tunnettuja ohjaajia, joihin kuuluvat Otar Ioseliani, Nana Džordžadze ja Goderdzi Tšokheli. Kauden kiitetyimpiä teoksia on Rezo Tškheidzen vuoden 1964 ohjaus Otets soldata, jonka pääosaa näyttelee Sergo Zakariadze. Joitakin elokuvia sensuroitiin: Abuladzen Stalinin terrorista kertova vuoden 1984 teos Monanieba esitettiin vasta kolme vuotta valmistumisensa jälkeen, ja sillä oli pitkäkestoinen vaikutus poliittiseen tietoisuuteen Neuvostoliitossa. 1990-luvulla maan elokuva-ala kärsi epävakaasta poliittisesta tilanteesta mutta tuotti silti suosittuja elokuvia: Temur Babluanin ohjaus Udzinarta mze vuodelta 1992 voitti Berliinin elokuvajuhlien Hopeisen karhun ja Džordžadzen teos Les Mille et une recettes du cuisinier amoureux vuodelta 1997 oli ehdolla Oscar-palkinnon saajaksi. Monet ohjaajat kuitenkin muuttivat työskentelemään ulkomaille. Tbilisissä on järjestetty vuosittain kansainvälinen elokuvafestivaali vuodesta 1999 lähtien.[100]

Tiedotusvälineet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tärkein uutislähde on televisio. Georgiassa on yksi valtio-omisteinen televisioyhtiö, Georgian yleisradio (GPB), jolla on kaksi kanavaa. Maassa toimii lisäksi muutama kaupallinen kanava: Rustavi 2:lla oli keskeinen rooli vuoden 2003 ruusujen vallankumouksessa, ja sitä on pidetty hallituksen äänitorvena,[101] Imedi taas on suhtautunut hallitukseen kriittisemmin. Rustavi 2 omistaa pääosin lisäksi pienemmän Mze-kanavan.[102]

Sanomalehdillä ei ole kovin merkittävää asemaa. Niistä suurimpia ovat esimerkiksi Rezonansi, 24 Saati, Sakartvelos respublika, Versia ja Kvilis Palitra, ja myös englanninkielisiä sanomalehtiä on useita. Tärkeitä radioasemia ovat vuorostaan Georgian yleisradio, Radio Imedi ja Fortuna FM. Georgian perustuslaki takaa sananvapauden ja toimittajat kritisoivat usein vallanpitäjiä. Mediaympäristö on politisoitunut, ja taustaorganisaatioista riippumattoman median luominen on haasteellista.[103]

Vuonna 2014 Georgia oli Toimittajat ilman rajoja -järjestön sananvapausluettelon sijalla 84.[104]

Keittiö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Niko Pirosmanin teos "Kolmen aatelismiehen juhla-ateria" 1900-luvun alusta.

Georgialla on rikas, vaihteleva ja ainutlaatuinen ruokakulttuuri. Sen keskeinen elementti on runsas supra-juhla-ateria, jota johtaa maljankohottaja eli tamada. Georgian keittiöön ovat vaikuttaneet useiden lähialueen kansojen ruokaperinteet: Länsi-Georgiassa turkkilainen vaikutus on näkyvämpi, maan itäosassa taas iranilainen. Itäosassa valmistetaan gomi-maissipuuroa ja sitä käytetään leivän sijasta liha- ja kasvisruokien lisukkeena. Idässä valmistetaan naudan- ja lampaanlihaa, lännessä taas lihaa syödään vähemmän ja siipikarja on suositumpi vaihtoehto. Liharuokalajeja on kymmeniä. Niistä kuuluisimpia on khinkali, täytetyt taikinanyytit. Erityyppisiä kastikkeita ja juustoja on myös runsaasti. Tunnetuin perusraaka-aineenaan juustoa käyttävä ruokalaji on juustolla täytetty leipä khatšapuri. Samoja kastikkeita voidaan käyttää eri ruokalajien kanssa ja tarjota myös yksinään leivän kera. Erityyppiset pähkinät ja mausteet ovat tärkeitä raaka-aineita. Vaikka liha on keskeisin raaka-aine, sen kanssa tarjotaan aina runsaasti kasviksia, joista yleisimpiin kuuluvat munakoisot, pavut, kaali, punajuuret ja tomaatit. Tunnettuja kasvisruokalajeja ovat pavuista valmistettu lobio ja mkhali-salaatti.[105]

Myös keitot ovat suosittuja, ja niihin käytetään usein jogurttityyppistä matsonia, viinietikkaa ja hedelmämehuja. Yleisiä leipätyyppejä ovat valkoinen šoti ja litteä, maissista valmistettu mtšadi. Makeita jälkiruokalajeja ei ole paljon, mutta jälkiruoaksi nautitaan erilaisia hedelmiä, marjoja, mehuja ja pähkinöitä sekä hunajaa ja viiniä. Tšurtškhela on viinirypälemehusta valmistettu tahmea jälkiruoka.[105] Olennainen ruokajuoma on viini. Georgia on tuhansia vuosia vanha viinialue, jota on kutsuttu myös viinin syntypaikaksi.[106] Viiniä tuotetaan useilla alueilla, joista tärkein on Kakheti maan itäosassa. Yleisiä rypälelajikkeita ovat valkoinen Rkatsiteli ja punainen Saperavi.[107] Perinteinen väkevä alkoholijuoma on tšatša. Georgia on myös kuuluisa Bordžomi-lähdevedestään.[108]

Urheilu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Georgialla on pitkät perinteet kamppailulajeissa. Perinteinen urheilu on yhdistelmä nyrkkeilyä, painia ja miekkailua. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen perinnelajeja on elvytetty, ja näytöksissä esitellään taisteluita tikareilla, miekoilla ja kirveillä.[109]

Georgia on osallistunut talviolympialaisiin vuodesta 1994 ja kesäolympialaisiin vuodesta 1996.[110] Ennen sitä georgialaiset kilpailivat Neuvostoliiton lipun alla, ja vuonna 1992 Itsenäisten valtioiden yhteisön urheilijoiden kanssa ″Yhdistetyssä joukkueessa” (engl. Unified team).[111] Menestyneitä urheilijoita ovat painija Masiej Rosievich, triatlonisti Viktor Sanejev, painonnostaja Kakhi Kakhiashvili ja ampuja Nino Salukvadze.[112]

Georgian jalkapallomaajoukkue pelasi ensimmäistä kertaa kansainvälisessä arvoturnauksessa vuoden 2024 Euroopan-mestaruuskilpailussa. Kansallinen liitto on perustettu vuonna 1990. FIFAn rankingissa joukkue oli heinäkuussa 2024 sijalla 70[113]. Georgia pääsi vuoden 2024 EM-kilpailuihin, jossa se eteni 16 parhaan joukkoon.[114] Seuratasolla Tbilisin Dynamo ja FC Zestaponi ovat menestyviä joukkueita.[115] Alle 19-vuotiaiden maajoukkue on päässyt UEFAn Euroopan-mestaruuskilpailuissa lopputurnaukseen 2012/2013 ja eliittikierrokselle kolme kertaa aikaisemmin.[116]

Juhlapäivät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[117]

Päivämäärä Suomalainen nimi Paikallinen nimi Huomautuksia
1. tammikuuta Uudenvuodenpäivä ახალი წელი – Akhali tseli
7. tammikuuta Joulupäivä ქრისტეშობა – Kristešoba Ortodoksinen joulu (juliaanisen kalenterin mukaan)
19. tammikuuta Loppiainen ნათლისღება – Natlisgheba Jeesuksen kastamisen päivä
3. maaliskuuta Äitienpäivä დედის დღე – Dedis dghe
8. maaliskuuta Kansainvälinen naistenpäivä ქალთა საერთაშორისო დღე – Kalta saertašoriso dghe
9. huhtikuuta Kansallisen yhtenäisyyden päivä ეროვნული ერთიანობის დღე – Erovnuli ertianobis dghe Itsenäisyyden palautumisen päivä ja huhtikuun 9. päivän tragedian päivä
Huhtikuu (siirtyvä) Pääsiäinen აღდგომა – Aghdgoma Ortodoksinen pääsiäinen
9. toukokuuta Voitonpäivä ფაშიზმზე გამარჯვების დღე – Pašizmze gamardžvebis dghe Voitto fasismista
12. toukokuuta Pyhän Andreaan päivä ანდრიობა – Andrioba
26. toukokuuta Itsenäisyyspäivä დამოუკიდებლობის დღე – Damoukideblobis dghe Vuoden 1918 tasavallan perustamisen päivä
28. elokuuta Jumalansynnyttäjän päivä მარიამობა – Mariamoba Neitsyt Marian kuoleman muistopäivä
14. lokakuuta Svetitskhovelin katedraalin päivä სვეტიცხოვლობა – Svetitskhovloba Georgian tärkeimmän kirkon päivä.
23. marraskuuta Pyhän Yrjön päivä გიორგობა – Giorgoba Pyhä Yrjö on Georgian suojeluspyhimys.

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ The World Fact Book (Middle East :: Georgia) Government:: Georgia. Central Intelligence Agency (CIA). Arkistoitu 30.5.2015. Viitattu 29.6.2015. (englanniksi)
  2. ↑ Saakashvili's Latest Trick: Move Capital to Kutaisi The Moscow Times Home. The Moscow Times. Arkistoitu 8.11.2015. Viitattu 29.6.2015. (englanniksi)
  3. ↑ Population by Cities and Boroughs (XLSX) National Statiscs Office of Georgia. Arkistoitu 14.10.2020. Viitattu 10.5.2010. (englanniksi)
  4. ↑ a b Demographic Portal: Index Geostat. Arkistoitu 3.8.2020. Viitattu 10.5.2020. (englanniksi)
  5. ↑ Gross Domestic Product 2016 (htm) GEOSTAT. Viitattu 22.7.2018.
  6. ↑ Gross Domestic Product 2016 Geostat. Viitattu 22.7.2018.
  7. ↑ Human Development Report 2020. UNDP.org (englanniksi)
  8. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o Georgia The World Factbook. Washington, DC: Central Intelligence Agency. (englanniksi) Viitattu 2008/ 8.5.2020
  9. ↑ a b Parsons, Robert: Mikheil Saakashvili’s bitter victory 11.1.2008. openDemocracy.net. Arkistoitu 15.4.2017. Viitattu 20.8.2008. (englanniksi)
  10. ↑ Cutler, David & Balmforth, Richard: Timeline: Events leading to Georgia's election 21.5.2008. Thomson Reuters. Arkistoitu 26.5.2012. Viitattu 20.8.2008. (englanniksi)
  11. ↑ Georgia P. M. Garibashvili eyes NATO membership, while keeping Russia at bay 26.2.2014. Washington Times. Viitattu 6.6.2014. (englanniksi)
  12. ↑ Georgian pääministeri allekirjoitti EU-jäsenhakemuksen sss.fi. Viitattu 8.3.2022.
  13. ↑ a b Giorgi Gabeskiria: Ethnic Diversity National parliamentary library of Georgia. Viitattu 23.9.2007. (englanniksi)
  14. ↑ Elguja Khintibidze: A New Theory on the Etymology of the Designations of the Georgians kartvfund.org.ge. Arkistoitu 14.7.2014. Viitattu 7.6.2014. (englanniksi)
  15. ↑ Other European Countries > Georgia Euroopan unioni. Arkistoitu 6.10.2010. Viitattu 23.8.2008.
  16. ↑ Georgia became the 41th member state of the Council of Europe on 27 April 1999. Euroopan neuvoto - Council of Europe. Viitattu 7.6.2014. (englanniksi)
  17. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q Georgia (country) (Wayback archive) 2008. MSN Encarta. Arkistoitu 30.10.2007. Viitattu 7.6.2014. (englanniksi)
  18. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w A Country Study: Georgia Library of Congress. Viitattu 21.8.2008. (englanniksi)
  19. ↑ About Georgia: Geography Caucasian Holidays. Arkistoitu 14.7.2014. Viitattu 7.6.2014. (englanniksi)
  20. ↑ a b Tbilisi City hall: Tbilisi in figures tbilisi.gov.ge. (englanniksi)
  21. ↑ Forest Resources G.Info. Arkistoitu 25.9.2008. Viitattu 23.8.2008. (englanniksi)
  22. ↑ Ecosystems in the Caucasus (Wayback archive) WWF. Arkistoitu 20.4.2008. Viitattu 23.8.2008. (englanniksi)
  23. ↑ Stefan Otto & Shamil Shetekauri: Endemic Species of the Caucasus endemic-species-caucasus.info. Viitattu 23.8.2008. (englanniksi)
  24. ↑ Threats to the environment in the Caucasus (Wayback archive) WWF. Arkistoitu 4.10.2008. Viitattu 6.6.2014. (englanniksi)
  25. ↑ Agency of Protected Areas Minister of Environment and Natural Resources Protection of Georgia. Arkistoitu 14.7.2014. Viitattu 7.6.2014. (englanniksi)
  26. ↑ Wilderness, Nature, and Astounding Beauty in Borjomi-Kharagauli National Park 2004. Georgia Today. Arkistoitu 1.1.2014. Viitattu 7.6.2014. (englanniksi)
  27. ↑ a b c Andrew Andersen: Georgia: Early History (ca 600 BC - 650 AD ) conflicts.rem33.com. Viitattu 21.8.2008. (englanniksi)
  28. ↑ a b c d e David Marshall Lang: Rise and Fall of Georgian Kings conflicts.rem33.com. 1962. Viitattu 21.8.2008. (englanniksi)
  29. ↑ Andrew Andersen: Early Medieval Georgia: 620 - 1089 conflicts.rem33.com. Viitattu 21.8.2008. (englanniksi)
  30. ↑ Andrew Andersen: Medieval Georgia: 1089 - 1221 (“The Golden Age”) conflicts.rem33.com. Viitattu 21.8.2008. (englanniksi)
  31. ↑ a b Andrew Andersen: Late Medieval Georgia: 1236–1500 conflicts.rem33.com. Viitattu 21.8.2008. (englanniksi)
  32. ↑ David Marshall Lang: Georgia under the Tsars: Resistance, Revolt, Pacification conflicts.rem33.com. 1962. Viitattu 22.8.2008. (englanniksi)
  33. ↑ David Marshall Lang: Tsar Nicholas and Viceroy Vorontsov conflicts.rem33.com. 1962. Viitattu 22.8.2008. (englanniksi)
  34. ↑ David Marshall Lang: Social Change and National Awakening conflicts.rem33.com. 1962. Viitattu 22.8.2008. (englanniksi)
  35. ↑ David Marshall Lang: Georgia in the 1905 Revolution conflicts.rem33.com. 1962. Viitattu 22.8.2008. (englanniksi)
  36. ↑ David Marshall Lang: Independent Georgia conflicts.rem33.com. 1962. Viitattu 22.8.2008. (englanniksi)
  37. ↑ David Marshall Lang: Georgia under Soviet Rule conflicts.rem33.com. 1962. Viitattu 22.8.2008. (englanniksi)
  38. ↑ Economy, not democracy, dominates vote in Georgia International Herald Tribune. Arkistoitu 11.10.2008. Viitattu 7.6.2014. (englanniksi)
  39. ↑ Saakashvili May Have Misjudged U.S. Support NPR. Viitattu 22.8.2008. (englanniksi)
  40. ↑ a b Georgia profile: Timeline BBC News. Viitattu 7.6.2014. (englanniksi)
  41. ↑ 2008 Georgia Russia Conflict Fast Facts 13.3.2014. CNN. Viitattu 7.6.2014. (englanniksi)
  42. ↑ Georgian billionaire Bidzina Ivanishvili launches election challenge against Mikheil Saakashvili 2012. Telegraph. Viitattu 7.6.2014. (englanniksi)
  43. ↑ Georgian Dream Wins Elections 3.10.2012. RIA Novosti. Viitattu 7.6.2014. (englanniksi)
  44. ↑ The end of Saakashvili’s reign 2.11.2013. The Economist. Viitattu 7.6.2014. (englanniksi)
  45. ↑ a b Georgiaan valittiin maan ensimmäinen naispresidentti Yle Uutiset. Viitattu 22.12.2019.
  46. ↑ Yli 200 loukkaantui väkivaltaisiksi yltyneissä mielenosoituksissa Georgiassa Yle Uutiset. Viitattu 22.12.2019.
  47. ↑ Yhdysvallat otti vaivihkaa suojelukseensa Georgian, Naton sotaharjoitus on nyt laajempi kuin koskaan (digilehden tilaajille) Helsingin Sanomat. 3.8.2019. Viitattu 22.12.2019.
  48. ↑ EU vaatii Georgiaa perumaan ”venäläislain” Yle Uutiset. 15.12.2022. Viitattu 20.5.2024.
  49. ↑ Georgian presidentti käytti veto-oikeuttaan niin kutsuttua ”venäläislakia” vastaan Yle Uutiset. 15.12.2022. Viitattu 20.5.2024.
  50. ↑ Georgia's PM hits back as protests and resignations intensify 2.12.2024. BBC. Viitattu 5.12.2024.
  51. ↑ Georgia Sakartvelos Parlamenti (Parliament) IPU. Viitattu 8.6.2014.
  52. ↑ a b c BTI 2020 Country Report: Georgia, s. 11.
  53. ↑ The Constitution of Georgia. 3. The Parliament of Georgia parliament.ge. Viitattu 19.2.2021. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  54. ↑ BTI 2020 Country Report: Georgia, s. 15.
  55. ↑ a b Georgia: politics after revolution 14.11.2007. Open Democracy. Arkistoitu 15.9.2008. Viitattu 28.8.2008. (englanniksi)
  56. ↑ BTI 2020 Country Report: Georgia, s. 9.
  57. ↑ Begheluri and Others v. Georgia 7.10.2014. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin. Viitattu 7.10.2014. (englanniksi)
  58. ↑ Richest Georgian and possible PM: Who is Bidzina Ivanishvili? 2012. RT. Viitattu 7.6.2014. (englanniksi)
  59. ↑ Georgian Armed Forces capacity retained for 2017 15.9.2016. Agenda.ge. Viitattu 10.5.2020. (englanniksi)
  60. ↑ Parliament Endorses 2019 State Budget 13.12.2018. Civil.ge. Viitattu 10.5.2020. (englanniksi)
  61. ↑ Georgia Plans Cut of Defense Spending in Next Years 2008. Civil.ge. Viitattu 7.6.2014. (englanniksi)
  62. ↑ a b Compulsory military service reintroduced in Georgian Armed Forces 14.2.2017. Agenda.ge. Viitattu 10.5.2020. (englanniksi)
  63. ↑ The Right to Conscientious Objection in Europe 2005. Quaker Council for European Affair. Viitattu 31.8.2008. (englanniksi)
  64. ↑ Defense Spending, Number of Troops Increased 15.8.2008. Civil.ge. Viitattu 31.8.2008. (englanniksi)
  65. ↑ Parliament Sets Up S.Ossetia Provisional Administration civil.ge. Viitattu 20.8.2008. (englanniksi)
  66. ↑ Tbilisi-Based Abkhaz Government Moves to Kodori Civil.ge. Viitattu 20.8.2008. (englanniksi)
  67. ↑ Eurasia Daily Monitor, Volume 5, Issue 158 The Jamestown Foundation. Viitattu 20.8.2008. (englanniksi)
  68. ↑ Abkhazia, S.Ossetia Formally Declared Occupied Territory Civil Georgia. Viitattu 28.8.2008. (englanniksi)
  69. ↑ a b Georgia: Administrative units GeoHive. Viitattu 20.8.2008. (englanniksi)
  70. ↑ BTI 2020 Country Report: Georgia, s. 17.
  71. ↑ BTI 2020 Country Report: Georgia, s. 25.
  72. ↑ a b c d The economic context of Georgia Nordea Trade. 4/2020. Viitattu 10.5.2020. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  73. ↑ Progress Report Maailmanpankki. Viitattu 25.8.2008. (englanniksi)
  74. ↑ Background Note: Georgia (previous versions) Yhdysvaltain ulkoministeriö. Viitattu 5.6.2014. (englanniksi)
  75. ↑ a b c d Sunt & Lang et al: Georgia Encyclopædia Britannica. 10.9.2019. Encyclopædia Britannica. Viitattu 10.5.2020. (englanniksi)
  76. ↑ Georgia Hands over Railway to Investment Fund Civil.ge. Arkistoitu 28.8.2008. Viitattu 31.8.2008. (englanniksi)
  77. ↑ Georgian HIV tilasto 2017 (htm) UNAIDS. Viitattu 22.7.2018.
  78. ↑ a b Number of Population (PDF) National Statistics Office of Georgia. Viitattu 10.5.2020. (englanniksi)
  79. ↑ Population by regions, age and sex (xls) 2014 General Population Census. National Statistics Office of Georgi. Arkistoitu 11.5.2019. Viitattu 11.7.2018. (englanniksi)
  80. ↑ Population Dynamics in Georgia: An Overview Based on the 2014 General Population Census Data (pdf) 2014 General Population Census. National Statistics Office of Georgia. Arkistoitu 11.7.2018. Viitattu 11.7.2018. (englanniksi)
  81. ↑ WB Report: Georgia Among Largest Emigration Countries 16.1.2007. Civil.ge. Viitattu 24.8.2008. (englanniksi)
  82. ↑ a b Population Georgian tilastokeskus. Viitattu 24.8.2008. (englanniksi)
  83. ↑ At least 128,000 people internally displaced by renewed conflict 2008. IDMC. Arkistoitu 14.7.2014. Viitattu 7.6.2014. (englanniksi)
  84. ↑ Total population by regions and ethnicity (xls) 2014 General Population Census. National Statistics Office of Georgia. Arkistoitu 8.8.2016. Viitattu 11.7.2018. (englanniksi)
  85. ↑ Report s. 38. Georgian tilastokeskus. Viitattu 24.8.2008. (englanniksi)
  86. ↑ Laz World Directory of Minorities and Indigenous Peoples. Viitattu 24.8.2008. (englanniksi)
  87. ↑ Balci, Bayram: Is there a place for Islam in Mikhael Saakashvili’s Christian Georgia? Caucaz Europenews. Viitattu 24.8.2008. (englanniksi)
  88. ↑ Georgia: Human Rights Developments 2001. HRW. Viitattu 24.8.2008. (englanniksi)
  89. ↑ Georgia purges education system 29.7.2005. BBC News. Viitattu 2.9.2008. (englanniksi)
  90. ↑ Molly Corso: Education reform rocks Georgia 13.5.2005. Eurasianet. Viitattu 2.9.2008. (englanniksi)
  91. ↑ Human Development Report 2007/2008. United Nations Development Programme. Viitattu 2.9.2008. (englanniksi)
  92. ↑ a b Education system in Georgia Study in Georgia. Arkistoitu 11.5.2014. Viitattu 7.6.2014. (englanniksi)
  93. ↑ Education institutions Georgian koulutus- ja tiedeministeriö. Arkistoitu 11.5.2011. Viitattu 2.9.2008. (englanniksi)
  94. ↑ High education institutions National Tempus Office Georgia. Arkistoitu 14.7.2014. Viitattu 7.6.2014. (englanniksi)
  95. ↑ Georgia at a glance Maailmanpankki. Viitattu 7.6.2014. (englanniksi)
  96. ↑ a b c Georgian culture Sangha.net. Arkistoitu 19.8.2002. Viitattu 25.8.2008. (englanniksi)
  97. ↑ a b c d Alexander Mikaberidze: History of the Georgian Literature rustaveli.tripod.com. Viitattu 29.8.2008. (englanniksi)
  98. ↑ Alexander Mikaberidze: Theater and Opera rustaveli.tripod.com. Viitattu 26.8.2008. (englanniksi)
  99. ↑ Georgia's Eurovision song is banned after 'Putin swipe' falls foul of contest's no politics rule Daily Mail 7 Ajankohta=10.3.2009. (englanniksi)
  100. ↑ a b Alexander Mikaberidze: History of the Georgian Cinema rustaveli.tripod.com. Viitattu 26.8.2008. (englanniksi)
  101. ↑ Imedi TV to Resume News on Monday Civil.ge. Arkistoitu 30.8.2008. Viitattu 31.8.2008. (englanniksi)
  102. ↑ Mze TV Suspends News 2008. Civil.ge. Arkistoitu 14.7.2014. Viitattu 7.6.2014. (englanniksi)
  103. ↑ Country Profile 12.8.2015. BBC News. Viitattu 7.6.2014. (englanniksi)
  104. ↑ Worldwide Press Freedom Index 2014 Reporters Without Borders. Arkistoitu 14.2.2014. Viitattu 7.6.2014. (englanniksi)
  105. ↑ a b Georgian Cuisine Advantour. Viitattu 27.8.2008. (englanniksi)
  106. ↑ Wine History GWA. Viitattu 7.6.2014. (englanniksi)
  107. ↑ Georgian Red Wines Georgian Wine House. Arkistoitu 17.2.2010. Viitattu 7.5.2010. (englanniksi)
  108. ↑ First wine, now Russia bans Georgia's water Guardian 2006
  109. ↑ Georgia: Reviving Ancient Martial Arts Traditions 29.8.2012. Eurasianet. Viitattu 8.6.2014. (englanniksi)
  110. ↑ Georgia Sport Reference. Arkistoitu 24.6.2016. Viitattu 7.6.2014. (englanniksi)
  111. ↑ Georgia at the Olympics Top End Sport. Viitattu 8.6.2014. (englanniksi)
  112. ↑ Olympic medalists Georgia National Olympic Committee. Viitattu 8.6.2014. (englanniksi)
  113. ↑ [https://inside.fifa.com/fifa-world-ranking/GEO?gender=men World Ranking: Georgia] inside.fifa.com. 18.7.2024. Viitattu 11.8.2024.
  114. ↑ Georgia uefa.com. Viitattu 11.8.2024. (englanniksi)
  115. ↑ Georgia FIFA. Arkistoitu 3.5.2015. Viitattu 1.9.2014. (englanniksi)
  116. ↑ Georgia Under-19 UEFA. Viitattu 8.6.2014. (englanniksi)
  117. ↑ Holidays Georgian ulkoministeriö. Arkistoitu 23.9.2007. Viitattu 21.6.2006. (englanniksi) (vanhentunut linkki)

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Braund, David: Georgia in Antiquity: A History of Colchis and Transcaucasian Iberia, 550 BC-AD 562. Oxford University Press, 1994. ISBN 978-0198144731
  • Goldstein, Darra: The Georgian Feast: The Vibrant Culture and Savory Food of the Republic of Georgia. University of California Press, 1999. ISBN 978-0520219298
  • Nasmyth, Peter: Georgia: In the Mountains of Poetry. Routledge, 2006. ISBN 978-0415396691
  • Pelkmans, Mathijs: Defending the Border: Identity, Religion, And Modernity in the Republic of Georgia. Cornell University Press, 2006. ISBN 978-0801473302
  • Rayfield, Donald: The Literature of Georgia: A History. RoutledgeCurzon, 2000. ISBN 978-0700711635
  • Rosen, Roger: Georgia: A Sovereign Country of the Caucasus. Hong Kong: Odyssey Publications, 2004. ISBN 978-9622177482
  • Soltes, Ori Z.: National Treasures of Georgia: Art and Civilisation Through the Ages. Philip Wilson Publishers, 2003. ISBN 978-0856675010

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Gelatin luostari on Unescon maailmanperintökohde.

Internet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Georgian lippu
Georgian hallinnolliset alueet
Tasavallat: Abhasia | Adžaria
Alueet: Guria | Imereti | Kakheti | Kvemo Kartli | Mtskheta-Mtianeti | Ratša-Letškhumi ja Kvemo Svaneti | Samegrelo ja Zemo Svaneti | Samtskhe-Džavakheti | Šida Kartli
Kaupunki: Tbilisi
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Georgia&oldid=22901399”