Didgorin taistelu
| Didgorin taistelu | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| |||||||
| Osapuolet | |||||||
| Komentajat | |||||||
Didgorin taistelu käytiin Georgian kuningaskunnan ja hajoavan seldžukkien valtakunnan armeijoiden välillä Didgorissa noin 40 kilometriä Georgian nykyisestä pääkaupungista Tbilisistä lounaaseen 12. elokuuta 1121. Taistelussa Georgian kuningas Davit IV sai ratkaisevan voiton Ilghazin johtamasta seldžukkiarmeijasta ja valloitti sen jälkeen muslimien hallussaan pitämän Tbilisin, josta tuli kuninkaallinen pääkaupunki. Voitto Didgorissa merkitsi Georgian keskiajan "kultakauden" alkua. Sitä juhlittiin georgialaisissa kronikoissa "ihmeellisenä voittona" (georg. ძლევაჲ საკვირველი, dzlevaj sakvirveli), kun taas nyky-Georgiassa sitä muistellaan edelleen joka syyskuu Didgoroba-nimisessä festivaalissa ("Didgorin päivä").[1]
Tausta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Georgian kuningaskunta oli ollut seldžukkien valtakunnan vasallivaltio 1080-luvulta saakka. Kuitenkin 1090-luvulla Georgian energinen kuningas Davit IV kykeni käyttämään hyväkseen seldžukkien sisäisiä levottomuuksia ja länsieurooppalaisten onnistunutta, Pyhälle maalle muslimeja vastaan suuntaamaa ensimmäistä ristiretkeä. Hän perusti suhteellisen vahvan monarkian, järjesti armeijansa uudelleen ja värväsi kiptšakkeja, alaaneja ja jopa "frankkeja" palkkasotureikseen, johtaakseen heidät valloittamaan menetetyt maa-alueensa takaisin ja karkottamaan turkkilaiset ryöstelijät. Davit lakkasi maksamasta veroa seldžukeille vuosina 1096/7, pysäytti turkkilaisten kausittaiset muutot Georgiaan ja valloitti takaisin useita keskeisiä linnoituksia vuosina 1103–1118. Hänen tärkein tavoitteensa oli Tbilisin takaisinvaltaus: Tbilisi oli muinainen georgialainen kaupunki, jota oli hallinnut islamilainen emiraatti yli neljän vuosisadan ajan. Davit aloitti sotatoimet Georgian ulkopuolella, edeten aina Araksin altaalle ja Kaspianmerelle saakka ja terrorisoiden muslimikauppaa koko Etelä-Kaukasiassa. Kesäkuuhun 1121 mennessä Tbilisi oli joutunut georgialaisten piirittämäksi, ja sen muslimieliitti joutui maksamaan Davitille raskasta veroa.[2]
Taistelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Georgian sotilaallinen nousu sai aikaan hallitun vastaiskun muslimeilta. Sekä georgialaiset että islamilaiset lähteet todistavat, että Tbilisin muslimien valitusten vuoksi sulttaani Mahmud II (hallitsi 1118–1131) lähetti retkikunnan Georgiaan. Siihen osallituivat artuqididynastian hallitsija Ilghazi Mardinin kaupungista, mazjadidien hallitsija Dubays II Hillasta ja sulttaanin veli Tughrul, Arranin ja Nahitševanin valtias atabeginsa Kun-toghdin kanssa. Ilghazin johtama armeija saapui Trialetin laaksoon Itä-Georgiassa ja leiriytyi Didgorin ja Manglisin lähistölle elokuun puolivälissä 1121.[2]
Taisteluun osallistuneiden sotilaiden lukumäärä ja taistelun kulku kerrotaan eri tavoin ajan historiallisissa lähteissä. Seldžukkien armeijan koon sanotaan keskiajan islamilaisissa, georgialaisissa, armenialaisissa ja eurooppalaisissa lähteissä ilmeisen liioitellusti olleen 200 000–600 000 henkeä. Kuningas Davitin armeijan on perinteisesti arvioitu koostuneen 40 000 georgialaisesta, 15 000 kiptšakista, 500 alaanista ja 100 "frankkilaisesta" ristiretkeilijästä. Arabikronikoitsija Ibn al-Asirin mukaan Davit lähetti 200 sotilasta seldžukkien leiriin ennen taistelun alkua. He teeskentelivät olevansa karkureita ja hyökkäsivät äkillisesti saavuttuaan vihollisen asemille. Samaan aikaan georgialaisten pääjoukko hyökkäsi seldžukkiarmeijan sivuille Davit IV:n ja hänen poikansa Demetren komennuksessa. Kolmen tunnin kuluessa seldžukkien joukot oli kukistettu ja ajettu pakoon, niin että voittajille jäi kerättäväkseen suuri sotasaalis.[3]
Tbilisin valtaus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Voiton jälkeen Davit jatkoi säälimättömästi hyökkäystään jäljelle jääneitä muslimivastarinnan saarekkeita vastaan. Hän ryntäsi Tbilisiin seuraavana vuonna (1122), niin että kaupungista voisi tulla georgialaisen kronikoitsijan mukaan "arsenaali ja pääkaupunki hänen pojilleen ikuisiksi ajoiksi". Keskiaikaiset lähteet painottavat Davitin kostotoimia Tbilisin muslimeita vastaan. Arabihistorioitsija al-'Ayni (1360–1451), joka käyttää osittain kadonneita lähteitä, myöntää kaupungin joutuneen ryöstetyksi, mutta kertoo Georgian kuninkaan lopulta osoittaneen kärsivällisyyttä ja "kunnioittaneen muslimien tunteita enemmän kuin muslimijohtajat olivat kunnioittaneet".[2][3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Suny, Ronald Grigor: The Making of the Georgian Nation, s. 36. Indiana University Press, 1994. ISBN 0253209153
- ↑ a b c Minorsky, Vladimir: Tiflis. Teoksessa M. Th. Houtsma, E. van Donzel: E. J. Brill's First Encyclopaedia of Islam, 1913-1936, s. 755. Brill, 1993. ISBN 9004082654
- ↑ a b Džavakhišvili, Ivane: Kartveli eris istoria (Georgian kansakunnan historia), vol. 2, s. 184–187. Tbilisin valtionyliopiston kirjapaino, 1982.