Urheiluvuosi 2006
(Ohjattu sivulta Vuoden 2006 urheilu)
Urheiluvuodet |
---|
1996 • 1997 • 1998 • 1999 • 2000 • 2001 • 2002 • 2003 • 2004 • 2005 – 2006 – 2007 • 2008 • 2009 • 2010 • 2011 • 2012 • 2013 • 2014 • 2015 • 2016 |
Vuodet |
2003 • 2004 • 2005 – 2006 – 2007 • 2008 • 2009 |
Urheiluvuosi 2006 käsittelee vuoden 2006 merkittäviä uutisia ja tapahtumia urheilussa.
Vuoden 2006 merkittävimmät urheilutapahtumat olivat talviolympialaiset Torinossa, Italiassa, ja jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut Saksassa. Merkittävimmistä palloilulajeista myös koripallon ja lentopallon maailmanmestaruuksista kilpailtiin.
Yleiskilpailut
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Talviolympialaiset 10.–26.2. Torinossa, Italiassa. Mukana oli 80 maata ja 2 633 akkreditoitua urheilijaa, molemmat talviolympialaisten historian ennätyksiä.[1]
- Talviparalympialaiset 10.–19.3. Torinossa, Italiassa. Mitalitilaston ykkönen oli Venäjä, joka keräsi 13 kultaa, 13 hopeaa ja 7 pronssia.[2]
- Kansainyhteisön kisat 15.–26.3. Melbournessa, Australiassa.
Alppihiihto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Torinon olympialaisissa sekä miehet että naiset kilpailivat viidessä eri alppihiihtolajissa. Itävaltalaiset Benjamin Raich ja Michaela Dorfmeister voittivat kumpikin kaksi lajia, ja heidän voittojensa ansiosta Itävalta oli kisojen alppihiihtotilaston paras maa. Norjan Kjetil André Aamodt voitti kultaa supersuurpujottelussa, ja se oli hänen uransa kahdeksas olympiamitali (neljäs kultamitali) ja 20. arvokisamitali[3]. Kroatian Janica Kostelić voitti kultaa alppiyhdistetyssä ja hänestä tuli ensimmäinen neljä olympiakultaa alppihiihdossa voittanut nainen[3].
- Maailmancupkausi 2005–2006 päättyi 15.–19.3. Åressa, Ruotsissa. Cupin kokonaiskilpailun voittajat olivat Benjamin Raich ja Janica Kostelić. Kostelićista tuli kaikkien aikojen kolmas nainen, joka on voittanut maailmancupin osakilpailun jokaisessa viidessä lajissa, kun hän 15.1. voitti supersuurpujottelun Bad Kleinkirchheimissa, Itävallassa[4].
Amerikkalainen jalkapallo
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 40. Super Bowl 5.2. Detroitissa. Pittsburgh Steelers voitti Seattle Seahawksin 21–10. Ottelun arvokkaimpana pelaajana palkittiin Hines Ward. Puoliajalla stadionilla esiintyi The Rolling Stones.[5]
Ampumahiihto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Torinon olympialaisissa sekä miehet että naiset kilpailivat viidessä eri ampumahiihtolajissa. Yhteislähtökilpailut olivat ensimmäistä kertaa olympialaisten ohjelmassa. Menestynein urheilija oli Saksan Michael Greis, joka voitti kolme kultaa. Saksan Sven Fischer voitti kaksi kultaa ja yhden pronssin, ja Venäjän Svetlana Išmuratova ylsi kahteen kultaan. Naisten 15 kilometrin kilpailussa alun perin toiseksi sijoittunut venäläinen Olga Pyleva jäi dopingtestissä kiinni karfedoni-piristeen käytöstä ja hänen suorituksensa hylättiin[3].
Ampumaurheilu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Maailmanmestaruuskilpailut 23.7.–5.8. Zagrebissa, Kroatiassa. Puolalainen kivääriampuja Łukasz Czapla voitti kolme henkilökohtaista kultamitalia liikkuvan maalin kilpailuissa.[6]
Autourheilu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Rallin maailmanmestaruuskausi alkoi tammikuussa Monte Carlo -rallilla ja päättyi 1.–3.12. ajettuun Walesin ralliin. Osakilpailuja oli kuusitoista. Citroën-kuljettaja Sébastien Loeb voitti kartanlukijansa Daniel Elenan kanssa kolmannen peräkkäisen maailmanmestaruuden vaikka joutui loukkaantumisen takia jättämään neljä viimeistä osakilpailua ajamatta. Fordilla ajanut Marcus Grönholm hävisi hänelle yhden pisteen. Uransa ensimmäisen MM-rallin voittanut Ford-kuljettaja Mikko Hirvonen sijoittui MM-pisteissä kolmanneksi. Loeb voitti kauden aikana kahdeksan ja Grönholm seitsemän osakilpailua. Tallimestaruuden voitti Ford.[7]
- Formula 1:n maailmanmestaruuskausi alkoi maaliskuussa Bahrainin GP:llä ja päättyi 22.10. ajettuun Brasilian GP:hen. Osakilpailuja oli kahdeksantoista. Maailmanmestaruuden voitti Renault-kuljettaja Fernando Alonso 13 pisteen erolla Ferrarin Michael Schumacheriin. Molemmat voittivat kauden aikana seitsemän osakilpailua. Kolmanneksi sijoittui Ferrarin Felipe Massa. Tallimestaruuden voitti Renault viiden pisteen erolla Ferrariin.[8] Seitsemän maailmanmestaruutta voittanut Schumacher ilmoitti lopettavansa uransa tähän kauteen[9] (hän teki paluun MM-sarjaan vuonna 2010).
Baseball
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- MLB:n mestaruuden voitti St. Louis Cardinals, joka oli World Seriesissä Detroit Tigersia parempi otteluvoitoin 4–1.[10]
Biljardi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Snookerin maailmanmestaruusturnaus 19.4.–1.5. Sheffieldissä, Englannissa. Skotlantilainen Graeme Dott voitti loppuottelussa englantilaisen Peter Ebdonin 18–14.[10]
Curling
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Torinon olympialaisissa Kanada voitti miesten loppuottelussa Suomen 10–4. Pronssiottelussa Yhdysvallat voitti Ison-Britannian 8–6. Naisten olympiakultaa voitti Ruotsi oltuaan loppuottelussa Sveitsiä parempi pistein 7–6. Naisten pronssiottelussa Kanada voitti Norjan 11–5.[11]
- Naisten maailmanmestaruuskilpailut 18.–26.3. Grande Prairiessa, Kanadassa. Loppuottelussa Ruotsi voitti Yhdysvallat 10–9. Kultamitalijoukkue oli sama kuin olympiakisoissa: Anette Norberg, Eva Lund, Cathrine Lindahl, Anna Svård ja Ulrika Bergman. Pronssia sai Kanada.[11]
- Miesten maailmanmestaruuskilpailut 1.–9.4. Lowellissa, Yhdysvalloissa. Loppuottelussa Skotlanti voitti Kanadan 7–4.[11]
Freestylehiihto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Torinon olympialaisissa sekä miehet että naiset kilpailivat kahdessa lajissa. Kumparelaskun kultamitalin voittivat Australian Dale Begg-Smith ja Kanadan Jennifer Heil sekä hyppyjen kultamitalin Kiinan Han Xiaopeng ja Sveitsin Evelyne Leu.[12]
Golf
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Masters-turnaus 6.–9.4. Augustassa. Yhdysvaltain Phil Mickelson voitti kahden lyönnin erolla eteläafrikkalaiseen Tim Clarkiin.[13]
- Yhdysvaltain avoin turnaus 15.–18.6. Mamaroneckissä. Australian Geoff Ogilvy voitti yhden lyönnin erolla kolmeen seuraavaan pelaajaan.[13]
- Britannian avoin turnaus 20.–23.7. Hoylakessa. Yhdysvaltain Tiger Woods voitti kahden lyönnin erolla maanmieheensä Chris DiMarcoon.[13]
- PGA Championship 17.–20.8. Medinahissa. Tiger Woods voitti viiden lyönnin erolla maanmieheensä Shaun Micheeliin. Tämä oli Woodsin uran 12. Major-voitto.[14]
- Naisten LPGA Championship 8.–11.6. Havre de Gracessa. Etelä-Korean Pak Se-ri voitti Australian Karrie Webbin uusinnassa.[13]
- Naisten Yhdysvaltain avoin turnaus 30.6.–2.7. Newportissa. Ruotsin Annika Sörenstam voitti Yhdysvaltain Pat Hurstin uusinnassa.[13]
- Naisten Britannian avoin turnaus 3.–6.8. Lytham St Annesissa. Yhdysvaltain Sherri Steinhauer voitti kolmen lyönnin erolla maannaiseensa Cristie Kerriin ja Ruotsin Sophie Gustafsoniin.[13]
Jalkapallo
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- UEFA-cupin loppuottelu 10.5. Eindhovenissa. Espanjalainen Sevilla voitti englantilaisen Middlesbrough'n 4–0.[15]
- Mestarien liigan loppuottelu 17.5. Pariisissa. Espanjalainen FC Barcelona voitti englantilaisen Arsenalin 2–1.[15]
- Maailmanmestaruuskilpailut 9.6.–9.7. Saksassa. Maailmanmestaruuden voitti Italia, hopealle sijoittui Ranska ja pronssia sai Saksa. Loppuottelu ratkesi rangaistuspotkukilpailussa, jonka Italia voitti 5–3. Varsinaisen peliajan ja jatkoajan jälkeen tilanne oli 1–1. Ranskan Zinédine Zidane ajettiin ulos loppuottelussa, joka oli hänen uransa viimeinen maaottelu, mutta hänet palkittiin kisojen parhaana pelaajana Kultaisella pallolla. Brasilialainen Ronaldo nousi MM-kisahistorian kaikkien aikojen parhaaksi maalintekijäksi 15 maalilla. Kisojen maalikuninkuuden voitti saksalainen Miroslav Klose viidellä maalilla.[16]
Judo
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Joukkueiden maailmanmestaruuskilpailut 16.–17.9. Pariisissa, Ranskassa. Miesten joukkuekilpailun voitti Georgia, hopealle sijoittui Venäjä ja pronssia saivat Etelä-Korea ja Ranska. Naisten joukkuekilpailussa kulta jäi Ranskaan, hopea meni Kuubaan ja pronssille sijoittuivat Japani ja Kiina.[17]
- Euroopan-mestaruuskilpailut 26.–28.5. Tampereella, Suomessa. Sekä miehet että naiset kilpailivat seitsemässä painoluokassa. Ranska ja Venäjä voittivat kolme kultaa, ja kaikkiaan mitaleille pääsi 22 maata.[18]
Jääkiekko
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Torinon olympialaisissa miesten jääkiekkoturnaukseen osallistui kaksitoista ja naisten turnaukseen kahdeksan maata. Miesten turnauksen voitti Ruotsi, jolle Suomi hävisi loppuottelun 3–2. Pronssiottelussa Tšekki voitti Venäjän 3–0. Naisten olympiakultaa voitti Kanada päihittämällä loppuottelussa Ruotsin 4–1. Pronssiottelussa Yhdysvallat voitti Suomen 4–0. Miesten turnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi valittiin Suomen Antero Niittymäki ja naisten arvokkaimmaksi Kanadan Hayley Wickenheiser.[19]
- Maailmanmestaruuskilpailut 5.–21.5. Riiassa, Latviassa. Ruotsi voitti mestaruuden 4–0-loppuotteluvoitolla Tšekistä. Pronssiottelussa Suomi voitti Kanadan 5–0. Kuudestatoista joukkueesta Kazakstan ja Slovenia putosivat B-sarjaan. Kanadan Sidney Crosby oli pistepörssin ja maalintekijätilaston ykkönen (8+8=16). Kisojen arvokkaimmaksi pelaajaksi valittiin ruotsalaispuolustaja Niklas Kronwall.[20]
- NHL:n loppuotteluissa Carolina Hurricanes voitti historiansa ensimmäisen Stanley Cupin, kun se oli Edmonton Oilersia parempi otteluvoitoin 4–3.[21]
Jääpallo
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Miesten maailmanmestaruuskilpailut 28.1.–5.2. Ruotsissa. Loppuottelussa Ruotsi voitti Venäjän 3–2 ja pronssiottelussa Suomi voitti Kazakstanin 7–4.[22]
- Naisten maailmanmestaruuskilpailut 13.–18.2. Minnesotassa, Yhdysvalloissa. Loppuottelussa Ruotsi voitti Venäjän 3–1 ja pronssiottelussa Norja voitti Suomen 2–1.[23]
Kelkkailu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Torinon olympialaisten ohjelmaan kuului kolme rattikelkkailu-, kolme ohjaskelkkailu- ja kaksi skeletonlajia. Saksa voitti kultaa kaikissa rattikelkkailulajeissa ja otti kolmoisvoiton naisten ohjaskelkkailussa.[24]
Koripallo
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Miesten maailmanmestaruuskilpailut 19.8.–3.9. Japanissa. Maailmanmestaruuden voitti Espanja, ja muut mitalistit olivat Kreikka ja Yhdysvallat.[25]
- Naisten maailmanmestaruuskilpailut 12.–23.9. Brasiliassa. Maailmanmestaruuden voitti Australia, hopeaa sai Venäjä ja pronssille sijoittui Yhdysvallat.[25]
- Los Angeles Lakersin Kobe Bryant teki 22.1. NBA-ottelussa Toronto Raptorsia vastaan 81 pistettä, mitä suurempaan pistemäärään yhdessä NBA-ottelussa on yltänyt vain 100 pistettä tehnyt Wilt Chamberlain.[26]
Käsipallo
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Miesten Euroopan-mestaruuskilpailut 26.1.–5.2. Sveitsissä. Loppuottelussa Ranska voitti Espanjan 31–23. Pronssille sijoittui Tanska.[27]
- Naisten Euroopan-mestaruuskilpailut 7.–17.12. Ruotsissa. Loppuottelussa Norja voitti Venäjän 27–24. Pronssille sijoittui Ranska.[27]
Lentopallo
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Naisten maailmanmestaruuskilpailut 31.10.–16.11. Japanissa. Maailmanmestaruuden voitti Venäjä, hopealle sijoittui Brasilia ja pronssia sai Serbia ja Montenegro.[28]
- Miesten maailmanmestaruuskilpailut 17.11.–3.12. Japanissa. Maailmanmestaruuden voitti Brasilia, ja muut mitalistit olivat Puola ja Bulgaria.[28]
Lumilautailu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Torinon olympialaisissa sekä miehet että naiset kilpailivat kolmessa lajissa. Lumikourun kultamitalin voittivat yhdysvaltalaiset Shaun White ja Hannah Teter, parisuurpujottelun sveitsiläiset Philipp Schoch ja Daniela Meuli sekä lumilautakrossin yhdysvaltalainen Seth Wescott ja sveitsiläinen Tanja Frieden.[29] Miesten parisuurpujottelussa Simon Schoch varmisti veljeksille kaksoisvoiton.[30]
Maahockey
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Miesten maailmanmestaruuskilpailut 6.–17.9. Mönchengladbachissa, Saksassa. Loppuottelussa Saksa voitti Australian 4–3. Pronssiottelussa Espanja voitti Etelä-Korean jatkoajalla 3–2.[31]
- Naisten maailmanmestaruuskilpailut 27.9.–8.10. Madridissa, Espanjassa. Loppuottelussa Alankomaat voitti Australian 3–1. Pronssiottelussa Argentiina voitti Espanjan 5–0.[31]
Melonta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Ratamelonnan maailmanmestaruuskilpailut 17.–20.8. Szegedissä, Unkarissa. Miehillä oli ohjelmassa yhdeksän kajakki- ja yhdeksän kanadalaiskanoottilajia, naisilla yhdeksän kajakkilajia. Kisojen menestynein maa oli Unkari, joka voitti kaikki naisten lajit sekä kolme miesten lajia. Katalin Kovács ja Natasa Janics voittivat kumpikin kaksikoissa ja nelosissa kuusi kultaa, ja Timea Paksy voitti yksiköissä ja nelosissa neljä kultaa. Dalma Benedek voitti kaksi henkilökohtaista kultaa. Miesten kajakkilajeissa Saksan Ronald Rauhe voitti kolme kultaa.[32]
Miekkailu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Miekkailun maailmanmestaruuskilpailut 30.9.–7.10. Torinossa, Italiassa. Menestynein maa oli Ranska, joka voitti kaikki kolme miesten joukkuekilpailua sekä naisten säilän joukkuekilpailun. Henkilökohtaiset mestarit olivat Saksan Peter Joppich (miesten floretti), Kiinan Wang Lei (miesten kalpa), Venäjän Stanislav Pozdnjakov (miesten säilä), Italian Margherita Granbassi (naisten floretti), Unkarin Tímea Nagy (naisten kalpa) ja Yhdysvaltain Rebecca Ward (naisten säilä).[33]
Moottoripyöräily
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- RR-ajon maailmanmestaruuden voittivat Espanjan Álvaro Bautista (125 ksm), Espanjan Jorge Lorenzo (250 ksm) ja Yhdysvaltain Nicky Hayden (MotoGP).[34]
- Motocrossin maailmanmestareiksi ajoivat Belgian Stefan Everts (MX1), Ranskan Christophe Pourcel (MX2) ja Ranskan Yves Demaria (MX3).[35]
- Trialin maailmanmestaruuden voitti Espanjan Adam Raga.[35]
- Enduron maailmanmestarit olivat Espanjan Iván Cervantes (Enduro 1), Suomen Samuli Aro (Enduro 2) ja Ison-Britannian David Knight (Enduro 3).[35]
- Speedwayn maailmanmestaruuden voitti Australian Jason Crump, jääspeedwayn maailmanmestaruuden Venäjän Nikolai Krasnikov ja maaradan maailmanmestaruuden Saksan Robert Barth.[35]
Nyrkkeily
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Valkovenäläinen Sjarhei Ljah’ovitš voitti 1.4. Clevelandissa, Yhdysvalloissa WBO-liiton raskaan sarjan maailmanmestaruuden ottamalla Yhdysvaltain Lamon Brewsterista pistevoiton.[36] Ljah’ovitš sai pitää mestaruutta runsaat seitsemän kuukautta kunnes hän 4.11. Phoenixissa, Yhdysvalloissa hävisi isäntämaan Shannon Briggsille teknisellä tyrmäyksellä 12. erässä.[37]
- Ukrainan Volodymyr Klytško voitti 22.4. Mannheimissa, Saksassa IBF-liiton raskaan sarjan maailmanmestaruuden ottamalla Yhdysvaltain Chris Byrdistä voiton teknisellä tyrmäyksellä seitsemännessä erässä.[38]
- Kazakstanilaissyntyinen Oleg Maskajev voitti 12.8. Las Vegasissa, Yhdysvalloissa WBC-liiton raskaan sarjan maailmanmestaruuden ottamalla Yhdysvaltain Hasim Rahmanista voiton teknisellä tyrmäyksellä 12. erässä.[39]
- Amatöörinyrkkeilyn naisten maailmanmestaruuskilpailut New Delhissä, Intiassa 18.–23.11. Kilpailut käytiin 15 painoluokassa 46 kilogrammasta 86 kilogrammaan. Isäntämaa Intia voitti neljä mestaruutta ja Venäjä kolme.[40]
- Amatöörinyrkkeilyn miesten Euroopan-mestaruuskilpailut 13.–23.7. Plovdivissa, Bulgariassa. Kisoissa oteltiin 11 painoluokassa. Venäjä voitti yhdeksän mestaruutta, Bulgaria ja Ukraina yhden. Yli 91-kiloisten loppuottelussa Venäjän Islam Timurzijev voitti pisteillä Suomen Robert Heleniuksen.[41]
- Amatöörinyrkkeilyn naisten Euroopan-mestaruuskilpailut 4.–9.9. Varsovassa, Puolassa. Kisoissa oteltiin 13 painoluokassa. Venäjä voitti neljä mestaruutta ja Turkki kaksi.[42]
Paini
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Maailmanmestaruuskilpailut 25.9.–1.10. Guangzhoussa, Kiinassa. Ohjelmaan kuului miesten kreikkalais-roomalaisessa painissa, miesten vapaapainissa ja naisten vapaapainissa seitsemän sarjaa kussakin. Japani voitti naisten vapaapainissa viisi kultamitalia ja oli mitalitilaston ykkönen. Miesten sarjoissa Venäjä voitti kolme kultamitalia.[43]
- Euroopan-mestaruuskilpailut 25.–30.4. Moskovassa, Venäjällä. Isäntämaa Venäjä oli kisojen paras maa voitettuaan seitsemästä miesten vapaapainisarjasta kuusi ja seitsemästä naisten vapaapainisarjasta viisi sekä saatuaan vielä yhden mestaruuden kreikkalais-roomalaisesta painista. Armenia ja Turkki voittivat kreikkalais-roomalaisessa painissa kaksi kultamitalia.[44]
Painonnosto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Maailmanmestaruuskilpailut 29.9.–7.10. Santo Domingossa, Dominikaanisessa tasavallassa. Miehet kilpailivat kahdeksassa painoluokassa ja naiset seitsemässä. Kiina voitti seitsemän kultamitalia, joista viisi naisten sarjoissa, ja loput mestaruudet jakaantuivat kahdeksan maan kesken. Miesten raskaan sarjan mestaruuden voitti Iranin Hossein Rezazadeh, ja naisten painavimman luokan paras oli Etelä-Korean Jang Mi-ran.[45]
- Euroopan-mestaruuskilpailut 2.–7.5. Wladyslawowossa, Puolassa. Venäjä voitti viisi mestaruutta ja Valko-Venäjä kolme.[46]
Pikaluistelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Torinon olympialaisissa sekä miehet että naiset kilpailivat kuudessa eri lajissa. Joukkuetakaa-ajo oli ensimmäistä kertaa olympialaisten ohjelmassa, ja sen voitti miesten puolella Italia ja naisten Saksa. Italian Enrico Fabris voitti joukkuetakaa-ajon lisäksi kultaa 1 500 metrillä ja oli kisojen ainoa kaksinkertainen kultamitalisti. Shani Davis voitti kultaa 1 000 metrillä ja hän oli talviolympialaisten ensimmäinen tummaihoinen yksilölajin voittaja[3]. Mitalitilaston kärkimaat olivat kolme kultamitalia voittaneet Yhdysvallat ja Alankomaat.
- Sprinttimaailmanmestaruuskilpailut 21.–22.1. Heerenveenissä, Alankomaissa. Miesten maailmanmestaruuden voitti Yhdysvaltain Joey Cheek ja naisten Venäjän Svetlana Žurova.[47]
- Yleisluistelun maailmanmestaruuskilpailut 18.–19.3. Calgaryssa, Kanadassa. Miesten maailmanmestaruuden voitti Yhdysvaltain Shani Davis ja naisten Kanadan Cindy Klassen.[2] Davis luisteli uuden maailmanennätyksen 1 500 metrillä ja yhteispisteissä, Alankomaiden Sven Kramer 10 000 metrillä sekä Klassen 3 000 metrillä ja yhteispisteissä.[48]
- Yleisluistelun Euroopan-mestaruuskilpailut 14.–15.1. Hamarissa, Norjassa. Miesten mestaruuden voitti Italian Enrico Fabris ja naisten Saksan Claudia Pechstein.[49]
- Maailmanennätykset: [48]
Laji Tulos Urheilija Pvm Paikka Miesten 1 500 metriä 1.42,68 Shani Davis (USA) 19.3. Calgary Miesten 10 000 metriä 12.51,60 Sven Kramer (HOL) 19.3. Calgary Miesten yhteispisteet 148,799 Chad Hedrick (USA) 22.1. Calgary 145,742 Shani Davis (USA) 19.3. Calgary Naisten 1 000 metriä 1.13,46 Cindy Klassen (CAN) 24.3. Calgary 1.13,11 Cindy Klassen (CAN) 25.3. Calgary Naisten 3 000 metriä 3.53,34 Cindy Klassen (CAN) 18.3. Calgary Naisten sprinttipisteet 149,305 Cindy Klassen (CAN) 25.3. Calgary Naisten yhteispisteet 157,177 Cindy Klassen (CAN) 22.1. Calgary 154,580 Cindy Klassen (CAN) 19.3. Calgary
Pohjoismaiset hiihtolajit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Torinon olympialaisissa sekä miehet että naiset kilpailivat kuudessa eri maastohiihtolajissa. Parisprintti oli ensimmäistä kertaa olympialaisten ohjelmassa. Viron Kristina Šmigun voitti kaksi henkilökohtaista kultamitalia. Ruotsin Björn Lind voitti kultaa sprintissä ja parisprintissä, ja Italian Giorgio Di Centa vei kultaa 50 kilometrin yhteislähtökilpailussa ja 4 × 10 kilometrin viestissä. Mäkihypyssä Itävallan Thomas Morgenstern voitti kultaa suurmäessä ja joukkuemäessä. Norjan Lars Bystøl voitti normaalimäen kilpailun ja saavutti lisäksi kaksi pronssimitalia. Yhdistetyssä Felix Gottwald voitti kultaa sprintissä ja joukkuekilpailussa sekä saavutti hopeaa normaalikilpailussa. Normaalikilpailun voitti Saksan Georg Hettich, joka sai kisoista lisäksi hopeaa ja pronssia.
- Lentomäen maailmanmestaruuskilpailut 13.–15.1. Kulmin lentomäessä, Itävallassa. Henkilökohtaisen kilpailun mitalistit olivat Norjan Roar Ljøkelsøy sekä itävaltalaiset Andreas Widhölzl ja Thomas Morgenstern. Joukkuekisan parhaat olivat Norja, Suomi ja Saksa.[50]
- Keski-Euroopan mäkiviikko 29.12.2005–6.1.2006 Saksassa ja Itävallassa. Suomen Janne Ahonen ja Tšekin Jakub Janda päätyivät tasapisteisiin ja jakoivat mäkiviikon voiton. Ahoselle mäkiviikon voitto oli uran neljäs, millä hän sivusi Jens Weißflogin ennätystä. Kolmanneksi sijoittui Norjan Roar Ljøkelsøy. Ahonen voitti kaksi osakilpailua, Janda yhden ja Norjan Lars Bystøl yhden.[51]
- Hiihdon ensimmäinen Tour de Ski -sarja alkoi 31.12. Münchenissä. Ohjelmassa olleiden vapaan hiihtotavan sprinttien parhaat olivat miesten kisassa sveitsiläinen Christoph Eigenmann ja naisten kisassa norjalainen Marit Bjørgen.[52]
Pyöräily
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Italian ympäriajo 6.–28.5. Kilpailun voitti isäntämaan Ivan Basso yli yhdeksän minuutin erolla Espanjan José Enrique Gutiérreziin.[53]
- Ranskan ympäriajo 1.–23.7. Kilpailun voitti alun perin Yhdysvaltain Floyd Landis 57 sekunnin erolla Espanjan Óscar Pereiroon ja 1.29 minuutin erolla Saksan Andreas Klödeniin. Dopingin käytön vuoksi voitto otettiin Landisilta jälkikäteen pois ja Pereiro julistettiin voittajaksi. Useiden dopingtutkimuksiin yhdistettyjen pyöräilijöiden, kuten Ivan Basson ja Jan Ullrichin osallistuminen kilpailuun kiellettiin jo ennen ajon alkua.[54][55]
- Espanjan ympäriajo 26.8.–17.9. Kilpailun voitti Kazakstanin Aleksandr Vinokurov 1.12 minuutin erolla Espanjan Alejandro Valverdeen.[53]
- Maantiepyöräilyn maailmanmestaruuskilpailut 20.–24.9. Salzburgissa, Itävallassa. Maantieajon maailmanmestaruuden voittivat Italian Paolo Bettini ja Alankomaiden 19-vuotias Marianne Vos. Aika-ajon nopeimmat olivat Sveitsin Fabian Cancellara ja Yhdysvaltain Kristin Armstrong.[56]
- Ratapyöräilyn maailmanmestaruuskilpailut 13.–16.4. Bordeaux'ssa, Ranskassa. Kahteen maailmanmestaruuteen polkivat Alankomaiden Theo Bos (eräajo ja keirin) sekä Valko-Venäjän Natalija Tsylinskaja (eräajo ja 1 000 metrin aika-ajo). Bosista tuli ensimmäinen kolmessa eri henkilökohtaisessa ratalajissa maailmanmestaruuden voittanut pyöräilijä. Madisonin maailmanmestaruuden yhdessä Joan Llanerasin kanssa voittanut espanjalainen Isaac Gálvez kuoli 26. marraskuuta kaaduttuaan Brysselissä ajetussa kilpailussa.[57]
Pöytätennis
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Joukkueiden maailmanmestaruuskilpailut 24.4.–1.5. Bremenissä, Saksassa. Kiina voitti sekä miesten että naisten joukkueiden maailmanmestaruuden.[58]
Ratsastus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Maailmanmestaruuskilpailut 20.8.–3.9. Aachenissa, Saksassa. Isäntämaa Saksa voitti kisojen 16 lajista kuusi. Esteratsastuksen henkilökohtaisen mestaruuden voitti Belgian Jos Lansink, kenttäratsastuksen ykkönen oli Ison-Britannian kuninkaallisiin kuuluva Zara Phillips, ja kouluratsastuksen mestaruudet menivät Saksan Isabell Werthille ja Alankomaiden Anky van Grunsvenille. Kisojen ohjelmaan kuuluivat myös matkaratsastus, vikellys, reining ja nelivaljakkoajo.[59]
Raviurheilu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Prix d'Amerique 29.1. Pariisissa. Voittoon ravasi Christophe Gallierin ohjastama Jag de Bellouet, joka kuitenkin hylättiin myöhemmin dopingin käytön vuoksi.[60]
Salibandy
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Miesten maailmanmestaruuskilpailut 21.–28.5. Ruotsissa. Isäntämaa Ruotsi voitti loppuottelussa jatkoajalla Suomen 7–6. Pronssiottelussa Sveitsi voitti Tšekin 9–4. Pistepörssin ykkönen oli Sveitsin Adrian Zimmerman (9+7=16) ja paras maalintekijä 11 maalia tehnyt Suomen Tero Tiitu.[61]
Soutu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Maailmanmestaruuskilpailut 20.–27.8. Etonissa, Englannissa. Miehillä oli ohjelmassa neljätoista ja naisilla yhdeksän lajia. Kultamitaleja voitti kaikkiaan 15 eri maata.[62] Kolmeen kultamitaliin ylsivät Australia, Kiina ja Saksa sekä venäläissoutajan dopingkäryn seurauksena Iso-Britannia.[62][63] Yksikköjen mestareiksi soutivat Uuden-Seelannin Mahé Drysdale ja Valko-Venäjän Jekaterina Karsten-Hodovitš sekä kevyiden yksikköjen mestareiksi Ison-Britannian Zac Purchase ja Alankomaiden Marit van Eupen.[62]
Squash
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Miesten maailmanmestaruuskilpailut 30.8.–6.9. Kairossa, Egyptissä. Australian David Palmer voitti loppuottelussa Ranskan Grégory Gaultierin 3–2.[64]
- Naisten maailmanmestaruuskilpailut 21.–26.11. Belfastissa, Pohjois-Irlannissa. Malesian Nicol David voitti loppuottelussa Australian Natalie Grinhamin 3–2.[64]
- Naisjoukkueiden maailmanmestaruuskilpailut 22.–30.9. Edmontonissa, Kanadassa. Englanti voitti loppuottelussa Egyptin 2–0.[64]
Sulkapallo
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Maailmanmestaruuskilpailut 18.–24.9. Madridissa, Espanjassa. Kiinalaiset Lin Dan ja Xie Xingfang voittivat kaksinpelien maailmanmestaruudet, ja myös miesten ja naisten nelinpelien voitot menivät kiinalaisille. Sekanelinpelin voitti englantilaispari Nathan Robertson / Gail Emms.[65]
- Joukkueiden maailmanmestaruuskilpailut 28.4.–7.5. Japanissa. Kiina voitti sekä miesten Thomas Cupin että naisten Uber Cupin.[65]
- Kansainvälinen sulkapalloliitto päätti 7.5. virallistaa uuden pistelaskun, jossa jokaisesta syötöstä tulee piste, ja erävoittoon vaaditaan 21 pistettä sekä otteluvoittoon kaksi erävoittoa.[66]
Suunnistus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Maailmanmestaruuskilpailut 29.7.–6.8. Aarhusissa, Tanskassa. Sveitsin Simone Niggli-Luder oli mitaleilla kaikissa naisten lajeissa voittaen kaksi kultaa, yhden hopean sekä viestistä pronssin. Muista maista myös Suomi voitti kahdessa lajissa kultaa: Jani Lakanen pitkällä matkalla sekä Paula Haapakoski, Heli Jukkola ja Minna Kauppi viestissä.[67]
- Euroopan-mestaruuskilpailut 7.–13.5. Virossa. Suomi oli mitalitilaston ykkönen, kun Jani Lakanen voitti pitkän matkan, Minna Kauppi keskimatkan ja naisjoukkue viestin. Simone Niggli-Luder voitti kaksi henkilökohtaista kultamitalia.[67]
- Tiomila-viesti 29.–30.4. Hallsbergissä. Norjalainen Halden SK voitti miesten viestin, ja myös naisten viestin voitto meni Norjaan, Nydalens SK:lle.[68]
- Jukolan viesti 17.–18.6. Salossa. Vehkalahden Veikot voitti miesten Jukolan ja ruotsalainen Ulricehamns OK kolmannen peräkkäisen kerran Venlojen viestin.[69]
Taitoluistelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Torinon olympialaisissa kilpailtiin neljässä eri lajissa. Venäjä saavutti kolme kultamitalia, kun Jevgeni Pljuštšenko voitti miesten kilpailun, Tatjana Totmjanina / Maksim Marinin pariluistelun ja Tatjana Navka / Roman Kostomarov jäätanssin. Japanin Shizuka Arakawa voitti naisten kilpailun.
- Taitoluistelun maailmanmestaruuskilpailut 19.–26.3. Calgaryssa, Kanadassa. Maailmanmestaruuden voittivat Sveitsin Stéphane Lambiel, Yhdysvaltain Kimmie Meissner, Kiinan Pang Qing / Tong Jian sekä Bulgarian Albena Denkova / Maxim Staviski.[70] Mestaruus oli Lambielille uran toinen, muille ensimmäinen.
- Taitoluistelun Euroopan-mestaruuskilpailut 17.–22.1. Lyonissa, Ranskassa. Venäjä voitti kaikki neljä mestaruutta. Jevgeni Pljuštšenko voitti jo uransa viidennen mestaruuden ja Irina Slutskaja ennätyksellisesti seitsemännen. Pariluistelun voitti pari Tatjana Totmjanina / Maksim Marinin sekä jäätanssin Tatjana Navka / Roman Kostomarov.[47]
- Muodostelmaluistelun maailmanmestaruuskilpailut 30.3.–1.4. Prahassa, Tšekissä. Suomalaisjoukkueista Marigold IceUnity voitti kultaa ja Rockettes saavutti pronssia. Hopealle sijoittui ruotsalainen Team Surprise.[71]
Tennis
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Australian avointen kaksinpelien loppuotteluissa sveitsiläinen Roger Federer voitti kyproslaisen Marcos Baghdatisin ja ranskalainen Amélie Mauresmo belgialaisen Justine Henin-Hardennen.[72] Kiinalaiset Yan Zi ja Zheng Jie voittivat naisten nelinpelin ja heistä tuli ensimmäiset kiinalaiset Grand Slam -voittajat.[26]
- Ranskan avointen kaksinpelien loppuotteluissa espanjalainen Rafael Nadal voitti Roger Federerin ja Justine Henin-Hardenne venäläisen Svetlana Kuznetsovan.[72]
- Wimbledonin kaksinpelien loppuotteluissa Roger Federer voitti Rafael Nadalin ja Amélie Mauresmo Justine Henin-Hardennen.[73]
- Yhdysvaltain avointen kaksinpelien loppuotteluissa Roger Federer voitti isäntämaan Andy Roddickin ja venäläinen Maria Šarapova Justine Henin-Hardennen.[74] Yhdysvaltalainen Martina Navrátilová voitti ennätysmäisesti uransa 59. Grand Slam -tittelin voittamalla sekanelinpelin loppuottelun maanmiehensä Bob Bryanin parina.[75]
Uinti
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Lyhyen radan maailmanmestaruuskilpailut 5.–9.4. Shanghaissa, Kiinassa. Australia oli kisojen paras maa 12 kultamitalilla. Lisbeth Lenton voitti viisi kultaa, joista kolme henkilökohtaisissa lajeissa. Miesten puolella Matt Welsh voitti neljä kultaa, joista kolme henkilökohtaisissa lajeissa. Kolmeen henkilökohtaiseen kultaan ylsivät myös Etelä-Afrikan Ryk Neethling ja Yhdysvaltain Ryan Lochte. Maailmanennätyksen uivat Lochte 200 metrin sekauinnissa (1.53,31) ja 200 metrin selkäuinnissa (1.49,05), Australia naisten 4 × 100 metrin sekauinnissa (3.51,84) sekä Alankomaat naisten 4 × 100 metrin vapaauinnissa (3.33,32).[76]
- Pitkän radan Euroopan-mestaruuskilpailut 26.7.–6.8. Budapestissa, Unkarissa. Venäjä oli kisojen menestynein maa 16 kultamitalilla, joista neljä tuli uimahypyistä ja neljä taitouinnista. Saksa voitti 12 kultamitalia, joista neljä se sai avovesiuinnista. Ranskan Laure Manaudou voitti neljä kultamitalia henkilökohtaisilta matkoilta sekä kolme pronssia, joista kaksi viesteistä. Manaudou ui 400 metrin vapaauinnin maailmanennätykseksi 4.02,13, ja Saksan Britta Steffen teki 100 metrin vapaauinnissa maailmanennätyksen 53,30 sekä Saksan joukkueen mukana 4 × 100 metrin vapaauinnissa maailmanennätyksen 3.35,22 ja 4 × 200 metrin vapaauinnissa maailmanennätyksen 7.50,82.[77]
- Lyhyen radan Euroopan-mestaruuskilpailut 7.–10.12. Helsingissä, Suomessa. Saksa oli mitalitilaston ykkönen kuudella kultamitalilla. Maailmanennätyksen uivat Laure Manadou 400 metrin vapaauinnissa (3.56,09), Saksa miesten 4 × 50 metrin sekauinnissa (1.34,06) sekä Ruotsi miesten 4 × 50 metrin vapaauinnissa (1.24,89). Isäntämaa Suomen uimareista Hanna-Maria Seppälä voitti kultaa 100 metrin sekauinnissa sekä sai pronssia 50 metrin vapaauinnissa, ja miesten 4 × 50 metrin sekauinnissa Suomen joukkue saavutti hopeaa. Suomen kaikkien aikojen menestynein uimari, 31 arvokisamitalia kerännyt Jani Sievinen lopetti arvokisauransa sijoittumalla 100 metrin sekauinnissa viidenneksi.[78]
Voimistelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Telinevoimistelun maailmanmestaruuskilpailut 13.–21.10. Aarhusissa, Tanskassa. Kiina voitti molemmat joukkuekilpailut ja vei kisojen 14 kultamitalista kahdeksan. Miesten kuusiottelun voitti Kiinan Yang Wei ja naisten neliottelun Italian Vanessa Ferrari. Kahteen telinemestaruuteen ylsivät Romanian Marian Drăgulescu (permanto ja hyppy) sekä Kiinan Cheng Fei (permanto ja hyppy). [79]
- Telinevoimistelun Euroopan-mestaruuskilpailut 27.4.–7.5. Volosissa, Kreikassa. Naisten neliottelun mestaruuden voitti Italian Vanessa Ferrari ja Italia voitti myös joukkuekilpailun. Viikkoa myöhemmin käydyissä miesten kilpailuissa kuusiottelun mestaruuden voitti Ranskan Dimitri Karbanenko ja joukkuekilpailun ykkönen oli Venäjä, jonka voimistelijoista Anton Golotsutskov voitti kultaa myös permannolla ja Aleksandr Safoškin renkailla.[80]
Yleisurheilu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Maastojuoksun maailmanmestaruuskilpailut 1.–2.4. Fukuokassa, Japanissa. Miesten, naisten ja juniorien kilpailuissa kultamitaleja saavuttivat vain Kenia ja Etiopia, molemmat kuusi kappaletta. Kenenisa Bekele voitti viidentenä peräkkäisenä vuonna miesten sarjassa sekä lyhyen että pitkän matkan[81]
- Euroopan-mestaruuskilpailut 6.–13.8. Göteborgissa, Ruotsissa. Pikajuoksijat Francis Obikwelu (Portugali) ja Kim Gevaert (Belgia) voittivat kaksi henkilökohtaista kultamitalia. Kisojen menestynein maa oli Venäjä 12 kultamitalilla. Suomalaisista Jukka Keskisalo voitti kultaa 3 000 metrin estejuoksussa.[82]
- IAAF:n yleisurheilufinaali 9.–10.9. Stuttgartissa, Saksassa.
- Maailmancup 16.–17.9. Ateenassa, Kreikassa.[83]
- Maantiejuoksun maailmanmestaruuskilpailut 8.10. Debrecenissä, Unkarissa.[84]
- Göteborgin EM-kilpailuihinkin osallistunut suomalainen kuulantyöntäjä Ville Tiisanoja jäi kiinni testosteronin käytöstä, ja 30.8. hänen tiedotettiin saaneen kahden vuoden kilpailukiellon.[85]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Siukonen, Markku: Urheilun vuosikirja 27. Minerva Kustannus Oy, 2006. ISBN 952-5591-41-7
- Siukonen, Markku: Urheilun vuosikirja 28. Minerva Kustannus Oy, 2007. ISBN 978-952-492-013-1
- Siukonen, Markku: Urheilun vuosikirja 29. Minerva Kustannus Oy, 2008. ISBN 978-952-492-156-5
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Siukonen 2007, s. 65
- ↑ a b Siukonen 2007, s. 75
- ↑ a b c d Siukonen 2007, s. 59
- ↑ Siukonen 2007, s. 46
- ↑ Siukonen 2007, s. 53, 190–191
- ↑ Siukonen 2007, s. 194–195
- ↑ Siukonen 2007, s. 164, 248
- ↑ Siukonen 2007, s. 247–248
- ↑ Schumille Maranellon kunniakansalaisuus MTV3 Urheilu. 23.11.2006. Viitattu 29.11.2016.
- ↑ a b Siukonen 2007, s. 199
- ↑ a b c Siukonen 2007, s. 201
- ↑ Siukonen 2007, s. 190–191
- ↑ a b c d e f Siukonen 2007, s. 205
- ↑ Siukonen 2007, s. 142, 205
- ↑ a b Siukonen 2007, s. 217
- ↑ Siukonen 2007, s. 110, 116, 215–216
- ↑ Siukonen 2007, s. 221
- ↑ Siukonen 2007, s. 221–222
- ↑ Siukonen 2006, s. 223–224
- ↑ Siukonen 2007, s. 223–224
- ↑ Siukonen 2007, s. 108, 224–225
- ↑ Siukonen 2007, s. 53, 229
- ↑ Siukonen 2007, s. 59, 229
- ↑ Siukonen 2007, s. 234–235
- ↑ a b Siukonen 2007, s. 236
- ↑ a b Siukonen 2007, s. 50
- ↑ a b Siukonen 2007, s. 238
- ↑ a b Siukonen 2007, s. 239
- ↑ Siukonen 2007, s. 242
- ↑ Siukonen 2007, s. 60, 64, 242
- ↑ a b Siukonen 2007, s. 243
- ↑ Siukonen 2007, s. 243–244
- ↑ Siukonen 2007, s. 246
- ↑ Siukonen 2007, s. 251–252
- ↑ a b c d Siukonen 2007, s. 251
- ↑ Ljahovitsh raskaan sarjan WBO:n maailmanmestariksi 2.4.2006. MTV3. Arkistoitu 27.10.2017. Viitattu 27.10.2017.
- ↑ Shannon Briggs valtasi WBO:n tittelin 23.12.2009. Yle. Viitattu 27.10.2017.
- ↑ Siukonen 2007, s. 86
- ↑ Nyrkkeily: Maskajev raskaansarjan mestariksi 13.8.2006. MTV3. Arkistoitu 27.10.2017. Viitattu 27.10.2017.
- ↑ Siukonen 2007, s. 255–256
- ↑ Siukonen 2007, s. 121, 256
- ↑ Siukonen 2007, s. 256
- ↑ Siukonen 2007, s. 258
- ↑ Siukonen 2007, s. 258–259
- ↑ Siukonen 2007, s. 260–261
- ↑ Siukonen 2007, s. 261
- ↑ a b Siukonen 2007, s. 49
- ↑ a b World Records ISU. Arkistoitu 23.7.2015. Viitattu 30.11.2016. (englanniksi)
- ↑ Siukonen 2007, s. 47
- ↑ Siukonen 2007, s. 46, 207
- ↑ Siukonen 2007, s. 44, 207–208
- ↑ Siukonen 2007, s. 186
- ↑ a b Siukonen 2007, s. 271
- ↑ Siukonen 2007, s. 110, 122, 271
- ↑ Siukonen 2008, s. 140, 147
- ↑ Siukonen 2007, s. 155, 269
- ↑ Siukonen 2007, s. 84, 174, 269
- ↑ Siukonen 2007, s. 271
- ↑ Siukonen 2007, s. 143, 272
- ↑ Siukonen 2007, s. 51
- ↑ Siukonen 2007, s. 275–276
- ↑ a b c Siukonen 2007, s. 278
- ↑ Russia's 2006 World Rowing Championship Women’s Quad Gold Medals to be Returned Sportcal. 30.1.2007. Arkistoitu 17.3.2020. Viitattu 18.3.2020. (englanniksi)
- ↑ a b c Siukonen 2007, s. 280
- ↑ a b Siukonen 2007, s. 281
- ↑ Siukonen 2007, s. 91
- ↑ a b Siukonen 2007, s. 282
- ↑ Siukonen 2007, s. 283
- ↑ Siukonen 2007, s. 107, 283
- ↑ Siukonen 2007, s. 77
- ↑ Siukonen 2007, s. 79, 286
- ↑ a b Siukonen 2007, s. 288
- ↑ Siukonen 2007, s. 288–289
- ↑ Siukonen 2007, s. 289
- ↑ Siukonen 2007, s. 150, 289
- ↑ Siukonen 2007, s. 81–83, 291–292
- ↑ Siukonen 2007, s. 124, 126, 130, 293–294
- ↑ Siukonen 2007, s. 177–179, 294–296
- ↑ Siukonen 2007, s. 306–307
- ↑ Siukonen 2007, s. 307
- ↑ Siukonen 2007, s. 79, 310
- ↑ Siukonen 2007, s. 133, 135, 311–314
- ↑ Siukonen 2007, s. 314
- ↑ Siukonen 2007, s. 310
- ↑ Siukonen 2007, s. 144, 312
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Urheiluvuosi 2006 Wikimedia Commonsissa