Vehkalahden Veikot
| Vehkalahden Veikot | |
|---|---|
 |
|
| Perustettu | 1911 |
| Paikkakunta |
 Hamina, Suomi |
| Värit | |
| Lajit | ampumahiihto, hiihto, suunnistus, yleisurheilu ja triathlon |
| Jäseniä | 2 051 (31.12.2010)[1] |
| Puheenjohtaja | Arto Tilli[2] |
Vehkalahden Veikot r.y. (VeVe) on vuonna 1911 perustettu[3] haminalainen, vuoden 2003 kuntaliitokseen asti vehkalahtelainen noin 2 300 jäsenen urheiluseura. Seuran viralliset urheilumuodot ovat ampumahiihto, hiihto, suunnistus, yleisurheilu sekä triathlon, joiden lisäksi seuran piirissä harrastetaan pesä-, lento- ja jalkapalloa sekä kuntoliikuntaa. Veikot on koko historiansa ajan ollut jäsenmäärältään Kymenlaakson maakunnan suurin urheiluseura. Parhaimmillaan jäseniä on ollut 2 700. Seuran perustivat toistakymmentä kyläosastoa, jotka toimivat edelleen. Uusia kyläosastoja on perustettu vuosien varrella. Suurin osasto on yli 500 jäsenen Husulan Kunto.
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vehkalahden Veikot perustettiin vuonna 1911 useiden pienten kyläseurojen yhteiseksi pitäjäseuraksi. Tällaisena koko kunnan kattavana yleisseurana Veikot oli ensimmäinen Suomessa. SVUL:n Kymenlaakson piirin hallitus ei aluksi hyväksynyt uutta seuraa, koska naapurikuntien seurat pelkäsivät uuden seuran olevan liian vahva. SVUL:n keskushallitus Helsingissä kuitenkin hyväksyi Veikot, ja pian samanlaisia pitäjäseuroja alettiin perustaa kaikkialla Suomessa.
Veikkojen puheenjohtajana on vuodesta 2018 alkaen ollut Juha Harju. Pitkäaikaisia puheenjohtajia ovat olleet Paavo Vehkaranta 1932–1937 ja 1939–1945, Sulo Koskiaho 1951–1964, Erkki Kapiainen 1968–1983, Markku Seppä 1994–2007, Marko Koskiaho 2008–2011, Vesa Koskiaho 2012–2015 ja Hannu Kuikko 2016–2017. Parhaina vuosinaan Veikot on ollut lajiliittojen luokittelussa valioluokassa kaikissa päälajeissaan hiihdossa, suunnistuksessa, ampumahiihdossa ja yleisurheilussa.
Tietokirjailija Antti O. Arponen kirjoitti vuonna 2011 Veikkojen 100-vuotisesta historiasta kirjan Kyläkentiltä menestykseen.
Merkittäviä edustajia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Seura on saavuttanut menestystä hiihdossa, ampumahiihdossa ja suunnistuksessa. Veikkojen ensimmäinen Suomen mestari oli Tilda Lonka naisten 5 kilometrin hiihdossa 1912, ja sen jälkeen seura on saanut hiihdossa kymmeniä Suomen mestaruuksia. Seuran edustamia tunnettuja huippu-urheilijoita ovat olympiatason hiihtäjät Valmari Toikka, Valter Forsell (Salpausselän voittaja 1937), Sulo Nurmela ja Marjatta Kajosmaa, olympiatason ampumahiihtäjät Katja Holanti ja Tuija Vuoksiala, keihäänheittäjät Tapio Korjus ja Jyrki Blom sekä suunnistaja Tero Föhr.
Sulo Nurmela voitti 17 kilometrin maailmanmestaruuden 1934 ja viestin maailmanmestaruuden 1934 ja 1935. Garmisch-Partenkirchenin olympiakisoissa 1936 hän oli aloittajana Suomen viestijoukkueessa, joka voitti kultaa. Marjatta Kajosmaa hiihti 1968–76 ja saavutti hopeaa 10 kilometrillä 1972 ja pronssia 5 kilometrillä sekä viestissä pronssia vuosina 1972 ja 1976. Hänet valittiin vuoden naisurheilijaksi Suomessa 1969–72 ja 1975. Hiihto on ollut seurassa näkyvästi mukana 100 vuotta, ja Veikoilla on esimerkiksi 15 Suomen mestaruutta miesten ja naisten viestinhiihdosta.
Katja Holanti edusti Suomea kolmissa olympiakisoissa 1994–2002 ja sai olympia- ja MM-kilpailuissa yhteensä 36 starttia. Hän oli voittamassa joukkuekilpailun MM-pronssia vuonna 1998 ja voitti maailmancupin osakilpailun joulukuussa 2001. Holanti sai ampumahiihdossa ja ampumajuoksussa yli 30 SM-mitalia. Tuija Vuoksiala sai MM-pronssin ampumahiihdon viestissä 1990 ja normaalimatkalla 1987. Hänkin voitti ampumahiihdossa ja ampumajuoksussa yli 30 SM-mitalia. Ampumahiihdon naisten viestin SM-kullan Veikot on voittanut kahdeksan kertaa.
Tapio Korjus edusti Vehkalahden Veikkoja voittaessaan keihäänheiton Suomen mestaruuden 1987. Liikunnanopettajan työn vuoksi hän siirtyi seuraavana vuonna Lapualle ja edusti Lapuan Virkiää voittaessaan olympiakullan Soulissa 1988. Jyrki Blom oli Stuttgartin EM-kilpailuissa 1986 keihäässä neljäs. Veikkojen juoksijoista Olli Talsi voitti Suomen hallimestaruuden 60 metrin aidoissa 2004 mutta siirtyi sitten Karhulan Katajaisiin.
Suunnistuksessa seuran joukkue on voittanut Jukolan viestin vuosina 1983 ja 2006.[4] Vuonna 2011 Vehkalahden Veikot järjesti 100-vuotisjuhlavuotenaan Jukolan Viestin kolmannen kerran. Suunnistuksen SM-kilpailuissa Veikot on saavuttanut yli sata Suomen mestaruutta. Veikot on ollut Jukolan viestissä voittojen lisäksi kolmas 2003, 2007 ja 2008. Tiomilassa paras sijoitus on neljäs keväällä 2009.
Tero Föhr on suunnistanut viestin MM-pronssin 2007 ja 2009 ja keskimatkan MM-hopean 2007. Maailmancupin loppupisteissä hän 2007 neljäs. Veikkojen kasvatti Anni-Maija Fincke ehti MM-edustajaksi vehkalahtelaisena mutta kruunasi uransa viestin maailmanmestaruuden 2010 edustaessaan silloin Tampereen Pyrintöä. Veikkojen vanhemmista suunnistajista Tyyne Leskinen voitti Venlojen juoksun 1954 ja saavutti 50 vuoden urallaan 1951–2001 suuren määrän SM-mitaleja naisten ja veteraanien sarjoissa.
Portimon polut
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vehkalahden Veikot ylläpitää talkoovoimin Haminan alueella Portimon polut -nimistä ulkoilureittiverkostoa. Reitti ulottuu Ruissalosta Kitulaan, ja sen kokonaispituus on yli 40 kilometriä. Reitti on merkitty maastoon puihin maalatuilla sinisillä täplillä ja opaskylteillä. Reitin varrella olevilla laavuilla voi syödä eväitä ja yöpyä.[5] Ruissalon ja Uuperin välillä kulkeva osuus oli alkujaan Haminan kaupungin suunnittelema. Toisin kuin verkoston muut osuudet, tämä osuus on tarkoitettu myös hiihtämiseen talvisin.[6]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Toimintakertomus 2010 Vehkalahden Veikot r.y. Viitattu 8.8.2021.
- ↑ Johtokunta 2022 Vehkalahden Veikot r.y. Viitattu 9.2.2023.
- ↑ Parasta jaettuna -äänestys Kymenlaakson Osuuspankki. Viitattu 8.8.2021.
- ↑ Jukolan viestin voittajat 1949- jukola.com. Viitattu 21.1.2009.
- ↑ Portimon polut
- ↑ Portimon poluilla riittää patikoitavaa. Yle.fi.
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Arponen, Antti O.: Kyläkentiltä menestykseen: Vehkalahden Veikot 100 vuotta 1911-2011. Hamina: Vehkalahden Veikot, 2011. ISBN 978-952-92-9458-9