Italian jalkapallomaajoukkue
Italia | |||
---|---|---|---|
Lempinimi | Azzurri (suom. Taivaansiniset) | ||
Liitto | Italian jalkapalloliitto (Federazione Italiana Giuoco Calcio) | ||
Maanosaliitto | UEFA | ||
Valmentaja | Luciano Spalletti | ||
Kapteeni | Gianluigi Donnarumma | ||
Eniten otteluita | Gianluigi Buffon (176) | ||
Eniten maaleja | Luigi Riva (35) | ||
FIFAn maakoodi | ITA | ||
FIFA-ranking | 10 (18.7.2024) [1] | ||
|
|||
Ensimmäinen ottelu | |||
Suurin voitto | |||
Italia 9–0 Yhdysvallat |
|||
Suurin tappio | |||
MM-kilpailut | |||
Esiintymiset | 18 (ensimmäiset 1934) | ||
Paras MM-sijoitus | Mestaruus (1934, 1938, 1982, 2006) | ||
EM-kilpailut | |||
Esiintymiset | 11 (ensimmäiset 1968) | ||
Paras sijoitus | Mestaruus (1968, 2020) |
Mitalit | |||
---|---|---|---|
Maa: Italia | |||
Miesten jalkapallo | |||
MM-kilpailut | |||
Kultaa | Saksa 2006 | ||
Kultaa | Espanja 1982 | ||
Kultaa | Ranska 1938 | ||
Kultaa | Italia 1934 | ||
Hopeaa | Yhdysvallat 1994 | ||
Hopeaa | Meksiko 1970 | ||
Pronssia | Italia 1990 | ||
EM-kilpailut | |||
Kultaa | Italia 1968 | ||
Kultaa | Eurooppa 2020 | ||
Hopeaa | Puola/Ukraina 2012 | ||
Hopeaa | Belgia/Alankomaat 2000 | ||
Välierissä | Länsi-Saksa 1988 |
| |
Olympialaiset | |||
Kultaa | Berliini 1936 | ||
Pronssia | Ateena 2004 | ||
Pronssia | Amsterdam 1928 | ||
Maanosaliittojen cup | |||
Pronssia | Brasilia 2013 |
Italian jalkapallomaajoukkue (ital. Nazionale italiana di calcio) edustaa Italiaa kansainvälisissä miesten jalkapallon maajoukkuekilpailuissa. Joukkuetta hallinnoi Italian jalkapalloliitto.
Italia on eräs maailman menestyksekkäimmistä maajoukkueista. Se on voittanut neljä maailmanmestaruutta ja kaksi Euroopan-mestaruutta, ja on pelannut kaikkiaan 29 kertaa arvokilpailujen lopputurnauksessa. Joukkue pelaa tavallisesti taivaansinisissä pelipaidoissa, mistä juontuu lempinimi Azzurri (suom. Taivaansiniset).
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Varhainen historia, sekä MM- ja EM-kultavuodet (1910–1990)
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Italia pelasi ensimmäisen ottelunsa 15. toukokuuta 1910 Ranskaa vastaan ja voitti ottelun maalein 6–2. Tukholman olympiakisoissa 1912 Italia hävisi 3-2 ensimmäisiin arvokisoihinsa osallistuneelle Suomelle, joka oli silloin Suomen suuriruhtinaskunta. Ensimmäisen arvokisamitalinsa, pronssisen, Italia saavutti 1928 Amsterdamin olympialaisista. Joukkue ei osallistunut ensimmäisiin MM-kisoihin 1930 Uruguayssa, mutta voitti sen jälkeen kahdesti peräkkäin maailmanmestaruuden, 1934 kotikisoissa, missä loppuottelussa kaatui Tšekkoslovakia maalein 2–1, ja 1938 Ranskassa, jolloin se voitti loppuottelussa Unkarin 4–2. Noihin aikoihin maata hallitsi Benito Mussolini ja panostus jalkapalloon oli voimakasta. Mussolini oli uhannut valmentaja Vittorio Pozzon henkeä, mikäli Italia ei voittaisi. Samaisella vuosikymmenellä Italia voitti kultaa myös 1936 Berliinin olympialaisissa.
Toisen maailmansodan jälkeen Italia ei enää ollut entisellä tasollaan: se ei edennyt vuosien 1950, 1962 eikä 1966 MM-turnauksessa alkulohkoa pitemmälle eikä päässyt 1958 koko turnaukseen. Osaltaan tähän vaikutti tuon ajan parhaimman italialaisjoukkueen AC Torinon koko joukkueen kuoleminen Supergan lento-onnettomuudessa vuonna 1949.
Seuraavan kerran Italian joukkue pystyi suurvoittoon vasta 1968 EM-kotikisoissa, missä se voitti historiansa ensimmäisen EM-kullan. Loppuottelussa Italia pelasi Jugoslavian kanssa 1–1-tasapelin, minkä johdosta jouduttiin järjestämään uusintaottelu. Sen Italia voitti maalein 2–0. Kaksi vuotta myöhemmin 1970 Meksikon MM-kisoissa Italia eteni loppuotteluun, jossa se hävisi Brasilialle lukemin 4–1. Kaksiin seuraaviin EM-kisoihin joukkue ei selvinnyt ja jäi 1974 MM-kisoissa alkulohkoon. Vuoden 1978 MM-kisoissa se oli neljäs samoin kuin kaksi vuotta myöhemmin EM-kisoissa.
Italia selviytyi vaivalloisesti 1982 Espanjan MM-turnaukseen, ja itse kisoissakin se eteni alkulohkosta jatkoon vasta maalieron turvin. Jatkolohkossa se kuitenkin voitti sekä Argentiinan (2–1) että Brasilian (3–2) ja eteni näin välieriin, joissa se voitti Puolan lukemin 2–0. Loppuottelussa vastaan asettui Saksan liittotasavalta, jonka Italia voitti 3–1. Italian joukkueen ja koko kisojen tähti ja paras maalintekijä oli vasta juuri ennen kisoja pelikiellosta vapautunut Paolo Rossi, joka viimeisissä kolmessa ottelussa teki yhteensä kuusi maalia.
MM-kisojen 1982 jälkeen Italia vakiinnutti paikkansa eräänä maailman kovatasoisimmista jalkapallojoukkueista lukuun ottamatta epäonnistumista EM-kisojen 1984 ja MM-kisojen 2018 karsinnoissa. Arvokilpailuissa Italia on lukeutunut säännöllisesti vahvimpiin ennakkosuosikkeihin ja on saavuttanut lukuisia mitaleja.
MM-kilpailut 1990, 1994 ja 1998
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]MM-kilpailut 1990 järjestettiin jälleen Italiassa, ja joukkue lähti kisoihin voittajasuosikkina mutta hävisi välierässä rangaistuspotkukilpailussa Argentiinalle. Pronssiottelussa Italia voitti Englannin maalein 2–1. Joukkue päästi turnauksessa vain kaksi maalia. MM-kilpailuissa 1994 Italia eteni loppuotteluun Brasiliaa vastaan. Ottelu oli jatkoajankin jälkeen tilanteessa 0–0, joten jälleen voitto ratkaistiin rangaistuspotkukilpailussa, jonka Brasilia voitti Roberto Baggion epäonnistuttua omassa yrityksessään. Myös seuraavissa MM-kilpailuissa Ranskassa 1998 Italia hävisi rangaistuspotkukilpailussa, tällä kertaa jo puolivälierissä mestaruuteen lopulta yltäneelle isäntämaa Ranskalle.
EM-kilpailut 2000
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Italia ei ollut suurimpien suosikkien joukossa lähdettäessä vuoden 2000 EM-kilpailuihin, mutta se eteni loppuotteluun saakka. Välierässä Alankomaita vastaan Italian maalivahti Francesco Toldo torjui varsinaisella peliajalla yhden rangaistuspotkun ja rangaistuspotkukilpailussa kaksi. Loppuottelu maailmanmestari Ranskaa vastaan oli 90 minuutin jälkeen tilanteessa 1–1, mutta Ranska voitti kultaisella maalilla tultuaan varsinaisella peliajalla tasoihin vain puolisen minuuttia ennen päätösvihellystä.
MM-kilpailut 2006
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sekä vuoden 2002 MM- että 2004 EM-kilpailuissa Italia putosi jo alkukierroksilla. MM-kilpailuissa 2006 se eteni alkulohkostaan voittajana jatkoon ja voitti pudotuspeleissä Australian 1–0, Ukrainan 3–0 ja isäntämaa Saksan jatkoajan jälkeen 2–0. Loppuottelu Ranskaa vastaan oli jatkoajankin jälkeen tasatilanteessa 1–1 mutta rangaistuspotkukilpailun Italia voitti 5–3 Ranskan David Trezeguet'n epäonnistuttua omassa yrityksessään. Turnauksen jälkeen valmentaja Marcello Lippi jätti tehtävänsä todettuaan saavuttaneensa kaiken maajoukkuevalmentajalle mahdollisen. Uudeksi valmentajaksi nimettiin 13. heinäkuuta 2006 entinen maajoukkuepelaaja Roberto Donadoni. Vuoden 2008 EM-kilpailuissa Italia jäi puolivälieriin, minkä jälkeen Donadoni jätti päävalmentajan tehtävät ja 25. kesäkuuta 2008 Lippi palasi kahden vuoden tauon jälkeen maajoukkueen päävalmentajaksi.
MM-kilpailut 2010
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]MM-kilpailuihin 2010 Italia lähti Lippin johdolla kovin odotuksin varmistettuaan karsinnoissa lopputurnauspaikkansa ensimmäisten joukossa. Lippi luotti pääasiassa konkareihin, mutta myös uusia, nuoria pelaajia, kuten keskikenttäpelaaja Claudio Marchisio ja laitapuolustaja Domenico Criscito nostettiin mukaan maajoukkueeseen ja heistä kehittyi MM-kilpailuihin mennessä joukkueen runkopelaajia. Lippi yritti houkutella mukaan myös maajoukkueuransa jo lopettanutta, AC Milanin topparia Alessandro Nestaa, mutta tämä kieltäytyi MM-kutsusta. Joukkueen kapteenina oli edelleen vuoden 2006 tavoin Fabio Cannavaro.
Italia arvottiin MM-kilpailujen F-lohkoon. Ensimmäisessä ottelussaan se kohtasi Paraguayn. Tasaisen ensimmäisen puoliajan lopulla Paraguayn toppari Antolín Alcaraz puski kulmapotkusta maalin. Toisen puoliajan alkaessa Italia vaihtoi maalivahtia: joukkueen avainpelaajiin lukeutunut Gianluigi Buffon oli loukkaantunut ensimmäisellä puoliajalla, ja kentälle tuli Federico Marchetti. Myöhemmin selvisi että Buffonilla oli selässä välilevyn pullistuma, eikä hän enää pelannut turnauksessa. Toisella jaksolla Italian Daniele De Rossi teki kulmapotkun jälkeen tasoitusmaalin, ja ottelu päättyi 1–1.
Seuraavassa ottelussaan Italia kohtasi Uuden-Seelannin, joka arvioitiin lohkon heikoimmaksi joukkueeksi. Se oli kuitenkin pelannut ensimmäisessä ottelussaan tasapelin Slovakiaa vastaan. Italiaakin vastaan Uusi-Seelanti siirtyi 11. minuutilla johtoon mutta ei tämän jälkeen saanut enää laukaustakaan kohti Italian maalia. Italia tasoitti loppulukemiksi 1–1 Daniele De Rossin hankittua Italialle rangaistuspotkun, josta hyökkääjä Vincenzo Iaquinta teki maalin.
Slovakiaa vastaan päävalmentaja Lippi muutti Italian kokoonpanoa hieman; muun muassa kovana taistelijana tunnettu, puolustava keskikenttäpelaaja Gennaro Gattuso pääsi avauskokoonpanoon. Slovakian Róbert Vittek teki 25. minuutilla ensimmäisen maalin maalivahti Marchettin hieman haparoitua tilanteessa. Italia muutti ryhmityksensä hyökkäävämmäksi 3-4-3-järjestelmäksi ja vaihtoi puolustavan keskikenttäpelaajan Gattuson sekä laitapuolustaja Crisciton tilalle hyökkäävän keskikenttäpelaajan Christian Maggion sekä hyökkääjä Fabio Quagliarellan. Vielä 56. minuutilla Riccardo Montolivon tilalle vaihdettiin loukkaantumisista kärsinyt, hyökkäävämpi vaihtoehto ja hyvän peliälyn omaava Andrea Pirlo. Italialaiset osuivat kerran maalin ylärimaan, ja toisessa tilanteessa Slovakian toppari Martin Škrtel potkaisi pallon pois Slovakian maalista, jonka sisällä pallo jo oli. Tuomari ei huomannut pallon käyneen maalin sisäpuolella eikä hyväksynyt maalia. Vittek lisäsi Slovakian johdon 2–0:aan 73. minuutilla. Antonio Di Natale teki 81. minuutilla kavennusmaalin Ján Muchan torjuman Vincenzo Iaquintan laukauksen paluupallosta. Italia painostaessa Slovakia pääsi 89. minuutilla vastahyökkäykseen, josta vaihtomiehenä kentälle tullut Kamil Kopúnek teki Slovakian kolmannen maalin. Quagliarella kavensi 90. minuutilla kaukolaukauksellaan tilanteeksi 3–2. Se jäi lopputulokseksi, ja Slovakia eteni lohkosta jatkoon Italian jäädessä lohkossa viimeiseksi.
EM-kilpailut 2012
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuoden 2010 epäonnistumisen jälkeen päävalmentajaksi valittiin aiemmin Fiorentinaa valmentanut Cesare Prandelli, jonka kauden alkajaisiksi Italia hävisi ystävyysottelussa Norsunluurannikolle 0–1. EM-karsintojen avausottelussa Italia nousi tappioasemasta 2–1-voittoon vieraskentällä Viroa vastaan. Italia voitti karsintojen kymmenestä ottelustaan kahdeksan ja pelasi kahdesti tasan. Se päästi karsinnoissa ainoastaan kaksi maalia, mikä oli vähiten kaikista karsintoihin osallistuneista joukkueista, ja otti ylivoimaisen lohkovoiton.
Italia avasi vuoden 2012 EM-kilpailut 10. kesäkuuta kohtaamalla Espanjan, joka oli voittanut Italian edellisten EM-kilpailujen puolivälierässä. Antonio Di Natale vei Italian johtoon mutta Espanjan Cesc Fàbregas tasoitti muutama minuutti myöhemmin loppunumeroiksi 1–1. Alkulohkon toisessa ottelussaan Kroatiaa vastaan Italia siirtyi johtoon Andrea Pirlon vapaapotkumaalilla ensimmäisen jakson lopulla mutta Mario Mandžukić tasoitti pelin lopputulokseksi 1–1. Italia tarvitsi jatkopaikkaan voiton Irlannista, ja Antonio Cassanon ja Mario Balotellin maaleilla Italia nousikin lohkossaan toiseksi.
Puolivälierä D-lohkon voittanutta Englantia vastaan eteni maalittomana rangaistuspotkukilpailuun, jossa Italialta onnistuivat Mario Balotelli, Andrea Pirlo, Antonio Nocerino ja Alessandro Diamanti. Riccardo Montolivo laukoi toisena Italian laukojana pallon ohi maalin. Englannin Ashley Young laukoi ylärimaan, minkä jälkeen maalivahti Gianluigi Buffon torjui Ashley Colen laukauksen, joten Italia eteni välieriin.
Välierissä Italia sai vastaansa kisoissa voitosta voittoon edenneen Saksan. Mario Balotelli teki kaksi maalia, ja Mesut Özilin lisäajalla tekemä kavennus jäi Saksan ainoaksi maaliksi. Italia eteni täten loppuotteluun, jossa se kohtasi Espanjan. Ennen loppuottelua Italia ei ollut hävinnyt yhtään ottelua karsinnoissa eikä ollut lopputurnauksessa kertaakaan tappiolla. Loppuottelussa Espanja siirtyi jo ensimmäisellä puoliajalla kahden maalin johtoon David Silvan ja Jordi Alban maaleilla. Toisella puoliajalla Italia joutui vielä pelaamaan vajaalla pelaajamäärällä Thiago Mottan loukkaannuttua ja joukkueen käytettyä jo kaikki kolme vaihtoaan. Fernando Torresin ja Juan Matan maalien myötä Espanja voitti ottelun 4–0 ja vei Euroopan-mestaruuden toisen peräkkäisen kerran.
Turnauksen tähdistöön valittiin Italian joukkueesta maalivahti ja joukkueen kapteeni Gianluigi Buffon, keskikenttäpelaajat Daniele De Rossi ja Andrea Pirlo sekä hyökkääjä Mario Balotelli.
Sijoitukset arvokilpailuissa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Maailmanmestaruuskilpailut
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Maailmanmestaruuskilpailut | Maailmanmestaruuskilpailuiden karsinnat | ||||||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Vuosi | Kierros | Sija | O | V | T | H | TM | PM | O | V | T | H | TM | PM | |||
1930 | Ei osallistunut | ||||||||||||||||
1934 | Mestari | 1. | 5 | 4 | 1 | 0 | 12 | 3 | 1 | 1 | 0 | 0 | 4 | 0 | |||
1938 | Mestari | 1. | 4 | 4 | 0 | 0 | 11 | 5 | Ei osallistunut mestaruuden vuoksi | ||||||||
1950 | Lohkovaihe | 7. | 2 | 1 | 0 | 1 | 4 | 3 | Ei osallistunut mestaruuden vuoksi | ||||||||
1954 | Lohkovaihe | 10. | 3 | 1 | 0 | 2 | 6 | 7 | 2 | 2 | 0 | 0 | 7 | 2 | |||
1958 | Ei selviytynyt karsinnoista | 4 | 2 | 0 | 2 | 5 | 5 | ||||||||||
1962 | Lohkovaihe | 9. | 3 | 1 | 1 | 1 | 3 | 2 | 2 | 2 | 0 | 0 | 10 | 2 | |||
1966 | Lohkovaihe | 9. | 3 | 1 | 0 | 2 | 2 | 2 | 6 | 4 | 1 | 1 | 17 | 3 | |||
1970 | Hopeaa | 2. | 6 | 3 | 2 | 1 | 10 | 8 | 4 | 3 | 1 | 0 | 10 | 3 | |||
1974 | Lohkovaihe | 10. | 3 | 1 | 1 | 1 | 5 | 4 | 6 | 4 | 2 | 0 | 12 | 0 | |||
1978 | Neljäs sija | 4. | 7 | 4 | 1 | 2 | 9 | 6 | 6 | 5 | 0 | 1 | 18 | 4 | |||
1982 | Kultaa | 1. | 7 | 4 | 3 | 0 | 12 | 6 | 8 | 5 | 2 | 1 | 12 | 5 | |||
1986 | Neljännesvälierät | 12. | 4 | 1 | 2 | 1 | 5 | 6 | Ei osallistunut mestaruuden vuoksi | ||||||||
1990 | Pronssia | 3. | 7 | 6 | 1 | 0 | 10 | 2 | Valittu isäntämaaksi | ||||||||
1994 | Hopeaa | 2. | 7 | 4 | 2 | 1 | 8 | 5 | 10 | 7 | 2 | 1 | 22 | 7 | |||
1998 | Puolivälierät | 5. | 5 | 3 | 2 | 0 | 8 | 3 | 10 | 6 | 4 | 0 | 13 | 2 | |||
2002 | Neljännesvälierät | 15. | 4 | 1 | 1 | 2 | 5 | 5 | 8 | 6 | 2 | 0 | 16 | 3 | |||
2006 | Kultaa | 1. | 7 | 5 | 2 | 0 | 12 | 2 | 10 | 7 | 2 | 1 | 17 | 8 | |||
2010 | Lohkovaihe | 26. | 3 | 0 | 2 | 1 | 4 | 5 | 10 | 7 | 3 | 0 | 18 | 7 | |||
2014 | Lohkovaihe | 22. | 3 | 1 | 0 | 2 | 2 | 3 | 10 | 6 | 4 | 0 | 19 | 9 | |||
2018 | Ei selviytynyt karsinnoista | 12 | 7 | 3 | 2 | 21 | 9 | ||||||||||
2022 | 9 | 4 | 4 | 1 | 13 | 3 | |||||||||||
Yhteensä | 18/21 | 83 | 45 | 21 | 17 | 128 | 77 | 118 | 78 | 30 | 10 | 234 | 72 |
EM-kisat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 1960: Ei osallistunut
- 1964: Ei selviytynyt karsinnoista
- 1968: Euroopan mestaruus
- 1972: Ei selviytynyt karsinnoista
- 1976: Ei selviytynyt karsinnoista
- 1980: 4. sija
- 1984: Ei selviytynyt karsinnoista
- 1988: Välierät
- 1992: Ei selviytynyt karsinnoista
- 1996: 1. kierros
- 2000: Hopeaa
- 2004: 1. kierros
- 2008: Puolivälierät
- 2012: Hopeaa
- 2016: Puolivälierät
- 2020: Euroopan mestaruus
- 2024: Neljännesvälierät
Pelaajat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Edelliset kokoonpanot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Eniten maaotteluita
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Päivitetty 26. toukokuuta 2024.[2]
# | Nimi | Ura | Ottelut | Maalit |
---|---|---|---|---|
1 | Gianluigi Buffon | 1997–2018 | 176 | 0 |
2 | Fabio Cannavaro | 1997–2010 | 136 | 2 |
3 | Paolo Maldini | 1988–2002 | 126 | 7 |
4 | Leonardo Bonucci | 2010–2023 | 121 | 8 |
5 | Daniele De Rossi | 2004–2017 | 117 | 21 |
Giorgio Chiellini | 2004–2022 | 117 | 8 | |
7 | Andrea Pirlo | 2002–2015 | 116 | 13 |
8 | Dino Zoff | 1968–1983 | 112 | 0 |
9 | Gianluca Zambrotta | 1999–2010 | 98 | 2 |
10 | Giacinto Facchetti | 1963–1977 | 94 | 3 |
Tummennetut pelaajat pelaavat edelleen.
Eniten maaleja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Päivitetty 26. toukokuuta 2024.[3]
# | Nimi | Ura | Maalit | Ottelut | Keskiarvo |
---|---|---|---|---|---|
1 | Luigi Riva | 1965–1974 | 35 | 42 | 0.83 |
2 | Giuseppe Meazza | 1930–1939 | 33 | 53 | 0.62 |
3 | Silvio Piola | 1935–1952 | 30 | 34 | 0.88 |
4 | Roberto Baggio | 1988–2004 | 27 | 56 | 0.48 |
Alessandro Del Piero | 1995–2008 | 27 | 91 | 0.30 | |
6 | Adolfo Baloncieri | 1920–1930 | 25 | 47 | 0.53 |
Filippo Inzaghi | 1997–2007 | 25 | 57 | 0.44 | |
Alessandro Altobelli | 1980–1988 | 25 | 61 | 0.41 | |
9 | Christian Vieri | 1997–2005 | 23 | 49 | 0.47 |
Francesco Graziani | 1975–1983 | 23 | 64 | 0.36 |
Tummennetut pelaajat pelaavat edelleen.
Tunnettuja entisiä pelaajia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pelaajat järjestetty vuosikymmenittäin ensimmäisen maaottelun ajankohdan mukaan. Suluissa maaotteluiden määrä.[4]
Päävalmentajat kautta aikain
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 1910–1912 Tekninen komissio
- 1912 Vittorio Pozzo
- 1912–1924 Tekninen komissio
- 1924 Vittorio Pozzo
- 1924–1925 Tekninen komissio
- 1925–1928 Augusto Rangone
- 1928–1929 Carlo Carcano
- 1929–1948 Vittorio Pozzo (maailmanmestaruus 1934 ja maailmanmestaruus 1938)
- 1949–1950 Ferruccio Novo
- 1951 Tekninen komissio
- 1952–1953 Carlino Beretta
- 1953–1959 Tekninen komissio
- 1960 Giuseppe Viani
- 1960–1961 Giovanni Ferrari
- 1962 Tekninen komissio
- 1962–1966 Edmondo Fabbri
- 1966–1967 Tekninen komissio
- 1967–1974 Ferruccio Valcareggi (Euroopan-mestaruus 1968 ja MM-hopeaa 1970)
- 1974–1975 Fulvio Bernardini
- 1975–1986 Enzo Bearzot (maailmanmestaruus 1982)
- 1986–1991 Azeglio Vicini (MM-pronssia 1990)
- 1991–1996 Arrigo Sacchi (MM-hopeaa 1994)
- 1997–1998 Cesare Maldini
- 1998–2000 Dino Zoff (EM-hopeaa 2000)
- 2000–2004 Giovanni Trapattoni
- 2004–2006 Marcello Lippi (maailmanmestaruus 2006)
- 2006–2008 Roberto Donadoni
- 2008–2010 Marcello Lippi
- 2010–2014 Cesare Prandelli
- 2014–2016 Antonio Conte
- 2016–2017 Giampiero Ventura
- 2018 Luigi Di Biagio (va.)
- 2018–2023 Roberto Mancini
- 2023– Luciano Spalletti
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Men's Ranking inside.FIFA.com. 18.7.2024. Fédération Internationale de Football Association (FIFA). Viitattu 18.7.2024. (englanniksi)
- ↑ Italy - Record Players Transfermarkt. Viitattu 26.5.2024. (englanniksi)
- ↑ Italy - Record goal scorers Transfermarkt. Viitattu 26.5.2024. (englanniksi)
- ↑ http://www.rsssf.com/miscellaneous/ital-recintlp.html
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]