Urheiluvuosi 2003
Siirry navigaatioon
Siirry hakuun
| Urheiluvuodet |
|---|
| 1993 • 1994 • 1995 • 1996 • 1997 • 1998 • 1999 • 2000 • 2001 • 2002 – 2003 – 2004 • 2005 • 2006 • 2007 • 2008 • 2009 • 2010 • 2011 • 2012 • 2013 |
| Vuodet |
| 2000 • 2001 • 2002 – 2003 – 2004 • 2005 • 2006 |
Urheiluvuosi 2003 käsittelee vuoden 2003 merkittäviä uutisia ja tapahtumia urheilussa.
Alppihiihto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Alppihiihdon maailmanmestaruuskilpailut 2.–16.2. Sankt Moritzissa, Sveitsissä. Kisaohjelmaan kuului viisi miesten ja viisi naisten lajia. Kroatian Janica Kostelić ja Yhdysvaltain Bode Miller voittivat kaksi kultaa, Miller lisäksi myös yhden hopean. Janica Kostelićin veli Ivica Kostelić voitti kultaa pujottelussa. Kroatian lisäksi myös Itävalta voitti kolme kultaa, joita täydensivät viisi hopeaa ja yksi pronssi. Mitaleille ylsi kaikkiaan kahdeksan mukana olleista 59 maasta.[1]
- Maailmancupkaudella 2002–2003 miesten kokonaiskilpailun voitti Itävallan Stephan Eberharter ja naisten kokonaiskilpailun Kroatian Janica Kostelić. Suomen Kalle Palander voitti pujottelucupin.[2]
Amerikkalainen jalkapallo
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 37. Super Bowl 26.1. San Diegossa. Tampa Bay Buccaneers voitti Oakland Raidersin 48–21. Ottelun arvokkaimpana pelaajana palkittiin Dexter Jackson.[3]
Ampumahiihto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Ampumahiihdon maailmanmestaruuskilpailut 15.–23.3. Hanty-Mansijskissa, Venäjällä. Norjan Ole Einar Bjørndalen voitti kaksi henkilökohtaista kultamitalia. Naisten takaa-ajokilpailussa Ranskan Sandrine Bailly ja Saksan Martina Glagow jakoivat keskenään kultamitalin. Norja ja Saksa voittivat molemmat kolme kultamitalia. Kymmenessä lajissa yhteensä kahdeksan maata ylsi mitaleille. [4]
Autourheilu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Rallin maailmanmestaruuskausi alkoi tammikuussa Monte Carlo -rallilla ja päättyi 6.–9.11. ajettuun Walesin ralliin. Osakilpailuja oli neljätoista. Subarun norjalainen kuljettaja Petter Solberg voitti kartanlukijansa Phil Millsin kanssa maailmanmestaruuden yhden pisteen erolla Citroën-kuljettaja Sébastien Loebiin. Toinen Citroën-kuljettaja Carlos Sainz sijoittui kolmanneksi. Valmistajien mestaruuden voitti Citroën.[5]
- Formula 1:n maailmanmestaruuskausi alkoi maaliskuussa Australian GP:llä ja päättyi 12.10. Suzukassa ajettuun Japanin GP:hen. Osakilpailuja oli kuusitoista. Ferrari-kuljettaja Michael Schumacher voitti ennätyksellisen kuudennen maailmanmestaruutensa kahden pisteen erolla McLarenin suomalaiseen Kimi Räikköseen. Schumacher voitti kauden aikana kuusi osakilpailua ja Räikkönen vain yhden. Kolmanneksi sijoittui Williams-kuljettaja Juan Pablo Montoya. Tallimestaruuden voitti Ferrari.[6]
Baseball
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- MLB:n mestaruuden voitti Florida Marlins, joka oli World Seriesissä New York Yankeesia parempi otteluvoitoin 4–2.[7]
Golf
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Masters-turnaus 10.–13.4. Augustassa. Kanadan Mike Weir voitti uusinnassa yhdysvaltalaisen Len Mattiacen.[8]
- Yhdysvaltain avoin turnaus 12.–15.6. Olympia Fieldsissä. Isäntämaan Jim Furyk voitti kolmen lyönnin erolla Australian Stephen Leaneyyn.[8]
- Britannian avoin turnaus 20.–23.7. Sandwichissä. Yhdysvaltain Ben Curtis voitti yhden lyönnin erolla tanskalaiseen Thomas Bjørniin ja fidžiläiseen Vijay Singhiin.[8]
- PGA Championship 17.–20.8. Rochesterissa. Yhdysvaltalainen Shaun Micheel voitti kahden lyönnin erolla maanmieheensä Chad Campbelliin.[8]
- Naisten Yhdysvaltain avoin turnaus 3.–7.7. North Plainsissa. Yhdysvaltain Hilary Lunke voitti uusinnassa maannaisensa Angela Stanfordin ja Kelly Robbinsin.[8]
- Naisten Britannian avoin turnaus 31.7.–3.8. Lytham St Annesissa. Ruotsin Annika Sörenstam voitti yhden lyönnin erolla Etelä-Korean Pak Se-rihin.[8]
Jalkapallo
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- UEFA-cupin loppuottelu 21.5. Sevillassa, Espanjassa. Portugalilainen FC Porto voitti skotlantilaisen Celticin jatkoajalla 3–2.[9]
- Mestarien liigan loppuottelu 28.5. Manchesterissa, Englannissa. Italialainen AC Milan voitti toisen italialaisseuran, Juventuksen rangaistuspotkukilpailussa 3–2.[9]
- Naisten maailmanmestaruuskilpailut 25.9.–12.10. Yhdysvalloissa. Maailmanmestaruuden voitti Saksa, joka voitti loppuottelussa Ruotsin jatkoajalla 2–1. Pronssiottelussa Yhdysvallat voitti Kanadan 3–1. Kisojen paras maalintekijä oli seitsemän kertaa maalinteossa onnistunut Saksan Birgit Prinz, joka palkittiin myös kisojen parhaana pelaajana.[10]
Judo
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Maailmanmestaruuskilpailut 11.–14.9. Osakassa, Japanissa. Isäntämaa voitti kuusi mestaruutta, ja kaikkiaan mitaleille ylsi 27 maata. Avoimen luokan mestareita olivat Japanin Keiji Suzuki ja Kiinan Tong Wen. Naisten 48-kiloisten mestari Ryōko Tamura voitti jo kuudennen peräkkäisen maailmanmestaruutensa.[11]
Jääkiekko
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Miesten maailmanmestaruuskilpailut 26.4.–11.5. Helsingissä, Tampereella ja Turussa, Suomessa. Kanada voitti mestaruuden loppuottelun 3–2-jatkoaikavoitolla Ruotsista. Voittomaalin teki Anson Carter. Pronssiottelussa Slovakia voitti Tšekin 4–2. Suomi hävisi puolivälierissä Ruotsille 5–6 vaikka johti jo ottelua 5–1. Pistepörssin ykkönen oli Slovakian Zigmund Palffy (7+8=15) ja paras maalintekijä Suomen Teemu Selänne (8 maalia). Kisojen parhaana pelaajana palkittiin Ruotsin Mats Sundin.[12]
- Naisten maailmanmestaruuskilpailut Kiinassa peruttiin SARS-epidemian vuoksi.[13]
- NHL:n loppuotteluissa New Jersey Devils voitti Stanley Cupin, kun se oli Mighty Ducks of Anaheimia parempi otteluvoitoin 4–3. Pudotuspelien parhaana pelaajana palkittiin Anaheimin maalivahti Jean-Sébastien Giguère.[14]
Jääpallo
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Miesten maailmanmestaruuskilpailut 24.–30.3. Arkangelissa, Venäjällä. Loppuottelussa Ruotsi voitti Venäjän 5–4 ja pronssiottelussa Kazakstan voitti Suomen 4–1.[15]
Koripallo
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Miesten Euroopan-mestaruuskilpailut 5.–14.9. Ruotsissa. Loppuottelussa Liettua voitti Espanjan 93–84, ja pronssia sai Italia.[16]
- Naisten Euroopan-mestaruuskilpailut 19.–28.9. Kreikassa. Loppuottelussa Venäjä voitti Tšekin 59–56, ja pronssille sijoittui Espanja.[16]
- NBA:n loppuotteluissa San Antonio Spurs voitti New Jersey Netsin otteluvoitoin 4–2. Kauden parhaana pelaajana palkittiin San Antonion Tim Duncan.[16]
- 21.2. Michael Jordan teki ensimmäisenä 40-vuotiaana pelaajana NBA:ssa yhdessä ottelussa yli 40 pistettä.[17]
Käsipallo
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Miesten maailmanmestaruuskilpailut 20.1.–2.2. Portugalissa. Loppuottelussa Kroatia voitti Saksan 34–31. Pronssille sijoittui Ranska.[18]
- Naisten maailmanmestaruuskilpailut 1.–14.12. Kroatiassa. Loppuottelussa Ranska voitti Unkarin 32–29. Pronssille sijoittui Etelä-Korea.[18]
Lentopallo
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Miesten Euroopan-mestaruuskilpailut 5.–14.9. Saksassa. Loppuottelussa Italia voitti Ranskan 3–2, ja pronssille sijoittui Venäjä.[19]
- Naisten Euroopan-mestaruuskilpailut 21.–28.9. Turkissa. Loppuottelussa Puola voitti Turkin 3–0, ja pronssille sijoittui Saksa.[19]
Nyrkkeily
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Britti Lennox Lewis säilytti ammattinyrkkeilyn WBC- ja IBO-liittojen raskaan sarjan maailmanmestaruuden voittamalla 21.6. Los Angelesissa ukrainalaisen Vitali Klytškon teknisellä tyrmäyksellä kuudennessa erässä.[20] Chris Byrd piti hallussaan IBF-liiton raskaan sarjan mestaruutta.[21] Aiemmin kevyemmissä luokissa maailmanmestaruuksia voittanut Roy Jones Jr. nousi WBA-liiton raskaan sarjan maailmanmestariksi voittamalla 1.3. Las Vegasissa John Ruizin pistetuomiolla.[22] Eteläafrikkalainen Corrie Sanders voitti WBO-liiton raskaan sarjan mestaruuden, kun hän 8.3. Hannoverissa löi ukrainalaisen Volodymyr Klytškon keskeytyskuntoon jo toisessa erässä.[23] Sanders luopui tittelistä lokakuussa tähdätäkseen WBC-liiton mestaruuteen.[24]
- Amatöörinyrkkeilyn miesten maailmanmestaruuskilpailut Bangkokissa, Thaimaassa 6.–12.7. Kilpailut käytiin 11 painoluokassa 48-kiloisista yli 91 kilon luokkaan. Venäjä ja Kuuba voittivat kolme mestaruutta, ja kaikkiaan mitaleille ylsi 21 maata. Raskaimman sarjan mestaruuden voitti Venäjän Aleksandr Povetkin.[25]
Paini
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Vapaapainin maailmanmestaruuskilpailut 11.–14.9. New Yorkissa, Yhdysvalloissa. Kisoissa oteltiin seitsemässä miesten ja seitsemässä naisten painoluokassa. Miesten sarjoissa Venäjä voitti kolme kultamitalia ja naisten sarjoissa Japani viisi.[26]
- Kreikkalais-roomalaisen painin maailmanmestaruuskilpailut 2.–5.10. Créteilissä, Ranskassa. Kisoissa oteltiin seitsemässä painoluokassa. Venäjä voitti kaksi kultamitalia, ja kaikkiaan mitalimaita oli viisitoista. Raskaimman sarjan voitti venäläinen Hasan Barojev.[26]
Painonnosto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Maailmanmestaruuskilpailut 13.–22.11. Vancouverissa, Kanadassa. Miehet kilpailivat kahdeksassa painoluokassa ja naiset seitsemässä. Kiina voitti seitsemän kultamitalia, joista viisi naisten sarjoissa. Miesten raskaan sarjan mestaruuden voitti Iranin Hossein Rezazadeh, ja naisten painavimman luokan paras oli Kiinan Ding Meiyuan.[27]
Pohjoismaiset hiihtolajit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Maailmanmestaruuskilpailut 18.2.–1.3. Val di Fiemmessä, Italiassa. Kisaohjelmassa oli kuusi maastohiihtokilpailua sekä miehillä että naisilla, kolme mäkihyppykilpailua ja kolme yhdistetyn kilpailua. Ensimmäistä kertaa MM-ohjelmassa oli hiihdon yhdistelmäkilpailu, jonka puolivälissä vaihdettiin hiihtotyyliä ja varusteita varikolla. Norja oli kisojen paras maa viidellä kulta-, viidellä hopea- ja kuudella pronssimitalilla. Norjan maastohiihtäjistä Bente Skari voitti kaksi henkilökohtaista kultamitalia ja Thomas Alsgaard kaksi kultaa, joista toinen tuli viestistä. Viron Kristina Šmigun saavutti henkilökohtaisilta matkoilta yhden kullan, kaksi hopeaa ja yhden pronssin. Mäkihypyssä Puolan Adam Małysz voitti molemmat henkilökohtaiset kilpailut ja Suomi joukkuekilpailun. Yhdistetyssä Saksan Ronny Ackermann voitti yhden kullan ja kaksi hopeaa. Johnny Spillane voitti sprinttiyhdistetyn, ja se oli Yhdysvaltain kautta aikain ensimmäinen MM-kulta pohjoismaisissa hiihtolajeissa. Mitaleille ylsi kaikkiaan yksitoista maata.[28]
- Keski-Euroopan mäkiviikko 29.12.2002–6.1.2003 Saksassa ja Itävallassa. Suomen Janne Ahonen voitti kokonaiskilpailun yhteispistein 999,9. Saksan Sven Hannawald hävisi hänelle 23,6 pistettä ja Puolan Adam Małysz oli kolmas. Osakilpailuvoittoihin ylsivät Ahosen ja Hannawaldin lisäksi Slovenian Primož Peterka ja Norjan Bjørn Einar Romøren.[29]
Pyöräily
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Italian ympäriajo 10.5.–1.6. Kilpailun voitti isäntämaan Gilberto Simoni yli seitsemän minuutin erolla maanmieheensä Stefano Garzelliin. Mario Cipollini saavutti ennätyksellisesti uransa 42. etappivoiton Italian ympäriajossa.[30]
- Ranskan ympäriajo 6.–27.7. Kilpailun voitti alun perin Yhdysvaltain Lance Armstrong jo viidennen kerran peräkkäin mutta myöhemmin hänen dopingin käyttönsä paljastui ja vuonna 2012 hän menetti voittonsa. Kilpailussa toiseksi ajoi Saksan Jan Ullrich runsaan minuutin Armstrongille hävinneenä ja kolmas oli Kazakstanin Aleksandr Vinokurov.[30][31]
- Espanjan ympäriajo 6.–28.9. Kilpailun voitti isäntämaan Roberto Heras 28 sekunnin erolla maanmieheensä Isidro Nozaliin.[32]
- Maantiepyöräilyn maailmanmestaruuskilpailut 6.–12.10. Hamiltonissa, Kanadassa. Maantieajon maailmanmestaruuden voittivat Espanjan Igor Astarloa ja Ruotsin Susanne Ljungskog. Aika-ajon nopeimmat olivat Ison-Britannian David Millar ja Espanjan Joane Somarriba.[33]
- Ratapyöräilyn maailmanmestaruuskilpailut 30.7.–3.8. Stuttgartissa, Saksassa. Kahteen maailmanmestaruuteen polkivat Sveitsin Franco Marvulli (linja-ajo ja Bruno Risin kanssa madison), Valko-Venäjän Natalija Tsylinskaja (pisteajo ja 500 metrin aika-ajo) sekä Venäjän Svetlana Grankovskaja (eräajo ja keirin).[34]
Tennis
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Australian avointen kaksinpelien loppuotteluissa yhdysvaltalainen Andre Agassi voitti saksalaisen Rainer Schüttlerin ja yhdysvaltalainen Serena Williams isosiskonsa Venus Williamsin. Williamsit voittivat myös naisten nelinpelin. Yhdysvaltalainen Martina Navrátilová voitti uransa 57. Grand Slam -tittelin oltuaan sekanelinpelissä ykkönen intialaisen Leander Paesin parina.[35]
- Ranskan avointen kaksinpelien loppuotteluissa espanjalainen Juan Carlos Ferrero voitti Alankomaiden Martin Verkerkin ja Belgian Justine Henin-Hardenne maannaisensa Kim Clijstersin nousten kaikkien aikojen ensimmäiseksi belgialaiseksi kaksinpelin Grand Slam -voittajaksi. Clijsters voitti naisten nelinpelin parinaan japanilainen Ai Sugiyama. Yhdysvaltain Mike Bryan voitti miesten nelinpelin veljensä Bob Bryanin kanssa ja sekanelinpelin Lisa Raymondin parina.[36]
- Wimbledonin miesten kaksinpelin loppuottelussa Sveitsin Roger Federer voitti Australian Mark Philippoussisin nousten kaikkien aikojen ensimmäiseksi sveitsiläiseksi kaksinpelin Grand Slam -voittajaksi. Naisten kaksinpelin loppuottelussa Serena Williams oli jälleen Venus Williamsia parempi. Kim Clijsters ja Ai Sugiyama voittivat vuoden toisen Grand Slam -tittelinsä naisten nelinpelissä, ja saman tekivät Leander Paes ja Martina Navrátilová sekanelinpelissä.[37]
- Yhdysvaltain avointen kaksinpelien loppuotteluissa isäntämaan Andy Roddick voitti Espanjan Juan Carlos Ferreron ja Belgian Justine Henin-Hardenne jälleen maannaisensa Kim Clijstersin. Ruotsin Jonas Björkman ja Australian Todd Woodbridge voittivat vuoden toisen Grand Slam -tittelinsä miesten nelinpelissä.[38]
- Ennätykselliset 14 miesten kaksinpelin Grand Slam -voittoa ja yhteensä 64 ATP-turnausvoittoa saavuttanut yhdysvaltalainen Pete Sampras ilmoitti 25.8. lopettaneensa tennisuransa.[39]
Yleisurheilu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailut 23.–31.8. Pariisissa, Ranskassa. Kisoihin osallistui 203 maata ja 1902 urheilijaa. Yhdysvaltain Kelli White oli nopein naisten 100 ja 200 metrin juoksuissa mutta menetti mestaruutensa jäätyään kiinni dopingtestissä ja myöhemmin tunnustettuaan pitkäaikaisen dopingin käyttönsä.[40][41] Keskimatkanjuoksija Hicham el-Guerrouj ja pika-aitajuoksija Allen Johnson voittivat uransa neljännen maailmanmestaruuden.[42] Maailmanennätystä paransivat kävelijät Jefferson Pérez 20 kilometrillä (1.17.21) ja Robert Korzeniowski 50 kilometrillä (3.36.03).[43]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Siukonen, Markku: Urheilun vuosikirja 24. Kopijyvä Kustannus Oy, 2003. ISBN 952-5092-92-5
- Siukonen, Markku: Urheilun vuosikirja 25. Minerva Kustannus Oy, 2004. ISBN 952-5478-47-5
- Siukonen, Markku: Urheilun vuosikirja 26. Minerva Kustannus Oy, 2005. ISBN 952-5591-08-5
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Siukonen 2003, s. 152, 155–157
- ↑ Siukonen 2004, s. 79, 170
- ↑ Siukonen 2004, s. 171–172
- ↑ Siukonen 2004, s. 172–173
- ↑ Siukonen 2004, s. 220–221
- ↑ Siukonen 2004, s. 142, 220
- ↑ Siukonen 2004, s. 179
- ↑ a b c d e f Siukonen 2004, s. 184
- ↑ a b Siukonen 2004, s. 193
- ↑ Siukonen 2004, s. 192–193
- ↑ Siukonen 2004, s. 135, 197
- ↑ Siukonen 2004, s. 97, 100, 199–200
- ↑ Siukonen 2004, s. 202
- ↑ Siukonen 2004, s. 200
- ↑ Siukonen 2004, s. 204
- ↑ a b c Siukonen 2004, s. 209
- ↑ Siukonen 2004, s. 71
- ↑ a b Siukonen 2004, s. 211
- ↑ a b Siukonen 2004, s. 213
- ↑ Siukonen 2004, s. 109
- ↑ Byrd retains IBF title with decision over Oquendo 21.9.2003. CBC. Viitattu 2.2.2024. (englanniksi)
- ↑ Roy Jones Jr: WBA Heavyweight Champion 2003 Top Heavyweight Boxing. 25.9.2023. Viitattu 2.2.2024. (englanniksi)
- ↑ Klitschko stunned by Sanders 8.3.2003. BBC. Viitattu 2.2.2024. (englanniksi)
- ↑ Sanders to claim Lewis’s title Mail & Guardian. 24.10.2003. Viitattu 2.2.2024. (englanniksi)
- ↑ Siukonen 2004, s. 228
- ↑ a b Siukonen 2004, s. 230
- ↑ Siukonen 2004, s. 232
- ↑ Siukonen 2003, s. 159, 162, 169–172
- ↑ Siukonen 2003, s. 185
- ↑ a b Siukonen 2004, s. 101–102, 241
- ↑ Siukonen, Markku: Urheilun vuosikirja 34, s. 23. Minerva Kustannus Oy, 2013. ISBN 978-952-492-735-2
- ↑ Siukonen 2004, s. 241
- ↑ Siukonen 2004, s. 240
- ↑ Siukonen 2004, s. 239–240
- ↑ Siukonen 2004, 63–64, 257
- ↑ Siukonen 2004, 106, 257
- ↑ Siukonen 2004, 113, 257
- ↑ Siukonen 2004, s. 257–258
- ↑ Siukonen 2004, 129
- ↑ Siukonen 2004, 49, 130, 142
- ↑ Siukonen 2005, 131
- ↑ Siukonen 2004, 49
- ↑ Siukonen 2004, 49, 53
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Urheiluvuosi 2003 Wikimedia Commonsissa
