Taitoluistelun Euroopan-mestaruuskilpailut

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Vuonna 1977 taitoluistelun EM-kilpailut pidettiin Suomessa.

Taitoluistelun Euroopan-mestaruuskilpailut on Kansainvälisen luisteluliiton (International Skating Union, ISU) vuosittain järjestämä urheilutapahtuma.

Taitoluistelun EM-kilpailuja on järjestetty vuodesta 1891, jolloin ne pidettiin Hampurissa Saksan keisarikunnassa. EM-kilpailut on vanhin ISUn järjestämä taitoluistelun mestaruuskilpailu. Alkujaan Euroopan-mestaruuskilpailuissa kilpailtiin vain miesten yksinluistelussa. Naisten yksinluistelu ja pariluistelu tulivat kisaohjelmaan vuonna 1930, jolloin kilpailut käytiin Wienissä Itävallassa, ja jäätanssi vuonna 1954, jolloin kilpailut järjestettiin Bolzanossa Italiassa.

Euroopan-mestaruuskilpailut ovat jääneet vuoden 1891 jälkeen pitämättä kahdeksanatoista vuonna. Vuosina 1915–1921 ja 1940–1946 niitä ei järjestetty maailmansotien vuoksi ja lisäksi EM-kilpailut ovat jääneet väliin vuosina 1896, 1897, 1902 ja 1903.

Vuoteen 1948 asti minkä tahansa ISUn jäsenmaan edustajat saivat osallistua EM-kilpailuihin. Tuona kyseisenä vuonna yhdysvaltalainen Dick Button voitti miesten yksinluistelun Euroopan-mestaruuden ja kanadalainen Barbara Ann Scott naisten mestaruuden; Scott oli voittanut yksinluistelun mestaruuden myös vuonna 1947. Tämän jälkeen vain eurooppalaisista maista tulevat luistelijat ovat voineet osallistua kilpailuihin.

Miesten yksinluistelussa eniten Euroopan-mestaruuksia voittanut urheilija on ruotsalainen Ulrich Salchow, joka voitti vuosina 1898–1900, 1904, 1906, 1907, 1909, 1910 ja 1913 yhdeksän kultamitalia. Naisten yksinluistelussa menestynein on venäläinen Irina Slutskaja, joka on voittanut seitsemän EM-kultaa vuosina 1996, 1997, 2000, 2001, 2003, 2005 ja 2006. Muita yksinluistelussa menestyneitä miehiä ovat muun muassa kahdeksan Euroopan-mestaruutta voittanut itävaltalainen Karl Schäfer, seitsemän mestaruutta voittanut venäläinen Jevgeni Pljuštšenko, kuusi mestaruutta voittanut itävaltalainen Willy Böckl sekä viisi Euroopan-mestaruutta voittaneet ranskalainen Alain Giletti ja slovakialainen (Tšekkoslovakiaa edustanut) Ondrej Nepela. Naisten yksinluistelussa ovat Slutskajan jälkeen parhaiten menestyneet kuusi Euroopan-mestaruutta voittaneet norjalainen Sonja Henie ja saksalainen, Itä-Saksaa edustanut Katarina Witt sekä viisi mestaruutta voittaneet alankomaalainen Sjoukje Dijkstra ja ranskalainen Surya Bonaly.

Mitalitaulukko

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2013 EM-kilpailujen jälkeen.

Sija Maa Kultaa Hopeaa Pronssia Yhteensä
1.  Venäjä 53 43 40 136
2.  Neuvostoliitto 51 58 46 155
3.  Itävalta 45 38 37 120
4.  Yhdistynyt kuningaskunta 27 36 40 103
5.  Saksa 24 34 33 91
6.  Ranska 24 29 26 79
7.  Itä-Saksa 23 10 18 51
8.  Tšekkoslovakia 16 13 14 43
9.  Ruotsi 11 1 6 18
10.  Unkari 10 14 12 36
11.  Italia 8 9 8 25
12.  Alankomaat 6 3 3 12
 Norja 6 3 3 12
14.  Sveitsi 4 10 3 17
15.  Ukraina 3 7 8 18
16.  Suomi 2 3 7 12
17.  Kanada 2 0 0 2
18.  Tšekki 1 2 2 5
19.  Yhdysvallat 1 1 1 3
20.  Belgia 1 0 4 5
21.  Espanja 1 0 0 1
22.  Puola 0 3 4 7
23.  Bulgaria 0 2 1 3
24.  Jugoslavia 0 1 0 1
25.  Liettua 0 0 2 2
 Georgia 0 0 2 2