Kynsijärvi (suo Kokemäellä)
| Kynsijärvi | |
|---|---|
 Puusto on levittäytymässä turvealueille |
|
| Valtiot | Suomi |
| Maakunnat | Satakunta |
| Koordinaatit | |
| Vesistöalue ja valuma-alueen tietoja | |
| Päävesistöalue | Kokemäenjoen vesistö (35) |
| Valuma-alue | Kokemäenjoen yläosan alue (35.12) |
| Laskuoja | Kynsijärvenoja |
| Mittaustietoja | |
 Kynsijärvi |
|
|
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
|
Kynsijärvi on kuivatettu järvi, joka kuuluu Kokemäenjoen vesistön Kokemäenjoen alueen Karhiniemen alueeseen.[1] Järvi sijaitsi Kokemäen Kynsikankaalla eli Kokemäenjoen Säpilän mutkan pohjoispuolella ja kuuluu nykyäänkin Satakunnan Kokemäkeen. Järven kuivatus aloitettiin 1811 ja saatiin päätökseen 1812. Kuivatuksen seurauksena saatiin tilalle lisää heinäniittyä laiduntamiseen ja karjan rehuksi. Nykyisissä kartoissa on entisen järven paikalla avosuota ja metsäistä suota, jonka itäisimpään reunaan on muodostettu luonnonsuojelualue.[2][3][4]
Maantieto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vaikka järvi on kokonaan kuivatettu, voidaan vanhoista Kalmbergin kartoista päätellä järven mittoja ja muotoa. Järvellä oli etelässä 350 metriä leveä avoveden alue, josta erkani V-kirjaimen tavoin kaksi 550 metriä pitkää lahtea. Toinen lahti, joka oli vain 100 metriä leveä, osoitti suoraan pohjoiseen ja toinen 200 metriä leveä lahti osoitti luoteeseen. Luoteisen lahden päässä oli vielä erillinen 300 metriä pitkä lampi. Kynsijärven yhdisti pikkulampeen lyhyt laskuoja ja lammen pohjoispäästä laski Kokemäenjokeen 3,5−4,0 kilometriä pitkä luonnollinen oja tai puro.[3]
Kuivatuksen alettua laskuojan paikka siirrettiin Kynsijärven eteläpäähän, mistä kaivettiin alla mainittu laskuoja, joka yhtyi vanhaan laskuojaan nykyisen Kynsimyllynkallion alla.[2]
Kuivatus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Rusthollari Henrik Thuresson, Kakkulaisten Hyytin talosta, haki lupaa kuivattaa Kynsijärveä. Hankkeen katselmus suoritettiin syksyllä 1810, josta toimitettiin katselmuspaperit maaherralle vuonna 1811. Näillä selvityksillä hän sai kuivatusluvan saman vuoden syksyllä. Laskuojasta tuli 144 syltä eli noin 256 metriä pitkä. Oja kaivettiin pääosin lapiolla ja kivet raivattiin käsin, mutta 43 1/3 syltä eli noin 77 metriä piti raivata räjäyttämällä (ainakin Kynsimyllynkallion pohjoispäässä). Idea räjäytyksille oli ilmeisesti saatu Leistilänjärven työmaalta tai läheisen Kokemäen Kravin kanavan räjäytystyömaalta. Järven kuivattamisesta syntyi 48 tynnyrinalaa eli 22 hehtaaria heinäniittyä, jotka jaettiin osakkaille 1859.[5][6][7][8]
Suomen Talousseura tapasi tuona aikana palkita ahkeriksi ja oma-aloitteisiksi havaittuja talonpoikia, joten Thuressonin hanke huomioitiin vuonna 1812 hopeamitalilla. Lupa kuivattaa sama järvi annettiin samana päivänä myös Johan Johansson Yli-Potilalle, mutta häntä ei palkittu.[6][7]
-
Avovettä ei kesällä ole, mutta keskialueen kasvillisuus viittaa kosteikkoon -
Erityisesti Kurjet viihtyvät alueella -
Kynsijärven eteläpää on kuivaa luhtaa, jossa kuivut ovat kuolleet pystyyn -
Vuonna 1910-luvulla kaivetun ojan pohja näkyy heinäkuussa 2017 -
Ojan pientareilla näkyy kylmämuurattuja kivivalleja -
Mäen kohdalla oja on kaivettu syvälle -
Kalliota porattiin ja räjäytettiin -
Jyrkät rinteet tuettiin muurinseinämällä -
Majavat ja kova tuuli ovat syyllisiä puidenkaatoihin
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ OIVA – Ympäristö- ja paikkatietopalvelu (edellyttää rekisteröitymisen) Ympäristöhallinto. Viitattu 14.1.2015.
- ↑ a b Kynsijärvi, Kokemäki (sijainti maastokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 17.4.2019.
- ↑ a b Kalmbergin kartasto: R III : List 10, suoraan: ruskealle kartalle, 1855-56
- ↑ Maaperäkartta: Lehti 1143 10 Kullaa, 2004, Geologian Tutkimuskeskus
- ↑ Zilliacus, Lars: Finska Hushållningssällskapets arkiv och skrifter - En källa för forskningen V:2. Turku: Åbo Akademi, 2004. ISBN 951-765-205-4 verkkoversio (pdf) (viitattu 15.1.2015). (ruotsiksi)
- ↑ a b Salminen, Tapio: Joki ja sen väki - Kokemäen ja Harjavallan historia jääkaudesta 1860-luvulle, s. 507-508. Jyväskylä: Kokemäen ja Harjavallan kaupungit ja seurakunnat, 2007. ISBN 978-952-99941-0-6
- ↑ a b Turun maakunta-arkisto: järvenkuivatus (Arkistoitu – Internet Archive), 1811
- ↑ Anttila, Veikko: Järvenlaskuyhtiöt Suomessa, s. 258. (Kansatieteellinen arkisto 19) Helsinki: Suomen Muinaismuistoyhdistys, 1967. Forssan kirjapaino OY