Kuppikivi
Kuppikivet ovat muinaisjäännöksiä, kiviä tai kalliopintoja, joissa on yleensä useita suhteellisen pyöreitä uurrettuja koloja.[1] Perinne on lähes yleismaailmallinen.[2] Kivien pinnassa on usein kymmenkunta, toisinaan yli satakin pientä patamaista ja keinotekoista kuppia. Kuppien halkaisija on tavallisesti 5–6 senttimetriä.[3]
Kuppikiviä ryhdyttiin tekemään Skandinaviassa neoliittisella kaudella ja perinne huipentui siellä pronssikaudella. Suomessa perinne on ollut voimissaan ainakin esiroomalaisella ja roomalaisen rautakauden lopussa. Itäiseen Suomeen perinteen on arveltu levinneen länsisuomalaisen kulttuurin leviämisen yhteydessä ensimmäisen vuosituhannen loppupuolella.[2]
Kuppikiviä on käytetty vielä historiallisella ajallakin, jolloin niihin tiedetään laitetun pieniä uhrilahjoja, esimerkiksi jyviä tai maitoa, hyvän sadon ja karjan hyvinvoinnin turvaamiseksi. Lisäksi kuppeihin kertynyttä sadevettä on käytetty parantavana lääkkeenä. Kuppikivien on arveltu voineen liittyä hedelmällisyysmagiaan rautakaudellakin. Toisaalta niillä on alun perin voinut olla yhteys myös vainajien palvontaan. Virolaisen perimätiedon perusteella on kansanrunouden tutkija Martti Haavio esittänyt, että jokaiselle suvun vainajalle olisi tehty oma kuppinsa, josta tämän sielu on linnun hahmossa voinut käydä syömässä ja juomassa.[4]
Suomen kuppikivet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suomen kuppikiviä pidetään pääasiassa rautakautisina, mutta osin ehkä myös keskiaikaisina. Suomessa kuppikivet ovat yleensä lähellä viljelysmaita tai polttokenttäkalmistoja.[5][6] Niiden käyttö on jatkunut historialliseen aikaan, syrjäisillä paikoilla 1900-luvulle.[7][8] Tällöin niiden käyttö on liittynyt esimerkiksi sairauksien parantamiseen.[9]
Suomen alueelta tunnetaan yli 500 kuppikiveä ja niitä on myös Karjalankannaksella.[10][6] Kuppikiviä on lähes kaikissa maakunnissa. Kuppikivien pääesiintymisalueita ovat Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen ja Varsinais-Suomen maakunnat. Myös Pohjanmaalta ja Etelä-Savosta löytyy suhteellisen suppealta maantieteelliseltä alueelta huomattavasti kuppikiviä (Vaasan ja Kokkolan ympäristöstä sekä Savonlinnan Kerimäeltä). Muualla Suomessa kupillisia kiviä esiintyy selvästi vähemmän, hajanaisesti.[10][6]
Kivien kuoppien merkityksestä on useita oletuksia ja suomalaisia kansanperinteitä. Usein kivet ovat uhripaikkoja. Uhreja, kuten viljaa, jätettiin kiven koloihin suvun vainajille, haltijoille tai maahisille sato- ja pyyntionnen toivossa.[7][11][12] Jotkut uskoivat, että kuoppiin jääneellä sadevedellä on parantava vaikutus.[1] Loitsuissa myös kipuja ja vaivoja karkotetaan kiven reikiin.[7] Kuppikivet mainitaan muinaisrunoissa monessa yhteydessä.[3]
Suomen saaristoalueiden ainoa tunnettu kuppikivi sijaitsee Helsingin Korkeasaaressa.[13] Sen sijainti ja korkeus merenpinnasta viittaavat pronssikauteen, mahdollisesti 3 500 vuoden taakse.[5] 2010-luvulla Suomen tiedotusvälineissä oli näkyvästi esillä myös Hämeenlinnan Uhrikivi.[14]
Ruotsin kuppikivet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ruotsissa kuppikivien katsotaan olleen käytössä jo kivi- ja pronssikaudella. Niiden on oletettu liittyneen auringonpalvontaan ja hedelmällisyysmenoihin, myöhemmin myös vainajien palvontamenoihin.[7]
Viron kuppikivet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Virosta tunnetaan noin 1 750 kuppikiveä, ja siellä ne ajoittuvat pronssikaudelta esiroomalaiselle kaudelle.[15] Kuten Ruotsissa ja Suomessakin, saattavat Viron kuppikivien kupit sijaita myös pystypinnoilla.[16]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kriiska, Aivar ja Tvautri, Andres: Viron esihistoria. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-879-4
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Särkilahti / kuppikivi Pohjois-Savon muisti. 3.1.2006. Viitattu 17.5.2010.[vanhentunut linkki]
- ↑ a b Valter Lang: Homo Fennicus – Itämerensuomalaisten etnohistoria, s. 230–231. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2020.
- ↑ a b Anna-Liisa Hirviluoto (toim. Martti Linna): "Päättyvän rautakauden ja varhaiskeskiajan hautalöydöistä" teoksessa Muinaisrunot ja todellisuus, s. 121. Historian ystäväin liitto, 1987.
- ↑ Sysmän historia Sysmä. Viitattu 18.8.2024.
- ↑ a b Koskinen, Ahti: Korkeasaaresta löytyi periharvinainen kuppikivi 26.11.2014. Yleisradio. Arkistoitu 29.11.2014. Viitattu 26.11.2014.
- ↑ a b c Pirjo Uino: Ancient Karelia, s. 90, 97. Suomen muinaismuistoyhdistyksen aikakausikirja 104, 1997.
- ↑ a b c d Kuppikivet ja -kalliot Yrjö Knuutinen. Viitattu 11.4.2010.
- ↑ Parikkalan Silvun kuppikivi Etelä-Karjalan museo. Viitattu 11.4.2010.
- ↑ Rapola: Kuppikivet Museovirasto. Viitattu 11.4.2010.
- ↑ a b Kuppikivi Arkeologisen kulttuuriperinnön opas, akp.nba.fi. Museovirasto. Viitattu 12.9.2020.
- ↑ Hämäläinen kulttuuriympäristö – Kuppikivi Hämeen maakunta. Arkistoitu 17.10.2008. Viitattu 11.4.2010.
- ↑ Kihlakivi Pohjois-Savon muisti. Arkistoitu 19.12.2007. Viitattu 11.4.2010.
- ↑ Kaupunki (Arkistoitu – Internet Archive). Helsingin Sanomat 26.11.2014.
- ↑ Suomen suurin uhrikivi saa tehdä tilaa autokaupan laajennukselle Yle Uutiset. 22.6.2010. Viitattu 3.12.2024.
- ↑ Kriiska & Tvauri 2007, s. 115–116
- ↑ Kriiska & Tvauri 2007, s. 116
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Matinolli, Veikko: Suomen kuppikivet. 1, Länsirannikko ja Pirkanmaa. Helsinki: Books on Demand, 2012. ISBN 978-952-286-409-3
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Retkipaikka.fi-sivuston esittelemät kuppikivet.
- Muinaispolut Suomessa (Arkistoitu – Internet Archive).
- Hämeen kuppikiviä (Arkistoitu – Internet Archive). Thuleian tupa.