Hiisi

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Juutas)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo kulttipaikasta tai taruolennosta. Sanan muista merkityksistä katso Hiisi (täsmennyssivu).
Huittisten Hiidenkallion lähde vuonna 2019.[1]

Hiisi on itämerensuomalaisten kansojen alkuperäisuskonnon pyhä paikka. Hiisi on tarkoittanut suomalaisessa kulttuurissa ennen kristinuskon tuloa kalmistoa tai kulttipaikkaa, esimerkiksi pyhää lehtoa.

Levittäessään uskoaan katolisen kirkon strategiana oli antaa vanhoille palvontapaikoille uudet merkitykset. Esimerkiksi Varsinais-Suomessa kirkkoja perustettiin hiisien ja pyhien lehtojen paikoille tai niiden läheisyyteen.[2] Loput vanhat palvontapaikat kiellettiin ja näin demonisoituina niistä muotoutui kansan mielikuvissa pahojen olentojen tyyssijoja ja myös sanan hiisi merkitys muuttui tarkoittamaan persoonallista pahansuopaa henkiolentoa.[3][2] Hiisistä muodostui ajan saatossa kansantarinoihin pieniä pahoja tai vähintään tuhmia olentoja, joiden kotipaikka oli myös nimeltään Hiisi tai joskus Hiitola. Metsähiisi ja vesihiisi olivat metsässä ja vedessä asuvia hiisiä, mutta myös sairauksien nimiä, kuten Viha. Monelle suomalaiselle tutussa lausahduksessa "painu hiiteen" hiisi-sana esiintyy merkityksessä 'kaukainen paikka' tai 'helvetti'.[4] Toivotus on siis sama kuin "painu helvettiin", mutta merkitykseltään kuitenkin lievempi.[5]

Hiiden alkuperä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkujaan ja varsinaisesti hiisi tarkoittaa pyhää lehtoa, kultti-, uhri- ja mahdollisesti toisinaan myös hautapaikkaa. Tässä merkityksessä sanaa hiisi käytetään ainakin Suomessa ja Virossa. Myös saamelaisten pyhä paikkaa tarkoittava sana seita saattaa olla samaa kantaa. Myös pyhästä hauta-alueesta tai helvetin kaltaisesta paikasta saatettiin puhua hiitenä. Viimeksi mainittuun saattaa osaltaan vaikuttaa muinaisgermaaninen tuonpuoleista tarkoittava sana Hizi.lähde?

Hiisi-sanan käsittäviä paikannimiä on runsaasti eteläisessä Suomessa ja Virossa, kuten vaikkapa Hiidenmaa. Näitä nimiä on usein alueilla, joilla on esihistoriallisiin maanviljely-yhteisöihin liittyvien muinaisjäännösten tai paikannimien keskittymiä. Pyhäksi lehdoksi soveltunut tai tiedetty alue sijaitsee usein jotakuinkin tällaisen keskittymän keskellä. Arvioitujen lehtojen ja Hiisi-paikannimien ympäristössä on usein muun muassa linnavuori eli puolustuspaikka, kalmisto, asuinpaikka tai asuinpaikkoja sekä jälkiä maanviljelystä, esimerkiksi muinaispelto. Tämä tukee käsitystä, että Hiisi olisi ollut yhteisön keskuspaikka ja kaikkein pyhin.lähde?

Tästä näkökulmasta itämerensuomalaisten kielten hiisi-sanuetta on tutkinut muun muassa filologi Mauno Koski[6][7], ja samansuuntaisesti aihetta on käsitellyt myös historiantutkija Veikko Litzen. Esimerkiksi Perttelin hiisi-nimet olisivat Litzenin mukaan ilmausta yhteisön jakautumisesta kahteen osaan: kristilliseen, jonka keskus olisi tullut kirkon paikaksi, ja epäkristilliseen, jonka keskus olisi ollut Hiisi.[8]

Tätä kautta Hiisi-paikannimet saavat jo vastakkaista merkitystä. Kun eteläisessä Suomessa hiisi-paikannimiä (esimerkiksi Hiidenvesi) on keskittyminä myös sellaisilla seuduilla, joilla maata viljelevien suomalaisten kansanperinne kertoo asuneen vierasta ja vihamielistä pyyntiväestöä, lappalaisia, (muun muassa Hiidenvesi Lohjan seudulla), niin on saatettu tulkita nimien viitanneen näihin. Nimet voivat kuitenkin heijastaa myös maata viljelevän yhteisön jakautumista kristinuskon saapuessa Litzenin kuvaamalla tavalla. Tällöin pakanuuteen liittyvä Hiisi-nimitys alkoi merkitä vieraita yhä vanhassa uskossa pitäytyviä ryhmiä ja mahdollisesti näiden hallitsemia alueita.lähde?

Kristinuskon levitessä sanan merkitys hämärtyi entisestään. Eteläisempien alueiden pakanat ja niin kutsutut lappalaiset hävisivät, mutta jatkoivat elämäänsä kertomuksissa muuttuen ajan myötä yhä tarunomaisemmiksi. Suomen kielessä pakanoihin samaistettu hiisi-sana alkoi viitata pahaan tai pakanalliseen henkiolentoon, pienikokoiseen ilkeään haltiaan tai peikkoon. Lopulta tästä merkityksestä tuli sanan yleisempi merkitys. Myös kristillisperäisiä nimityksiä juutas ja piru voitiin käyttää samantapaisista uskomusolennoista. Kalevalassa Väinämöinen joutui taistelemaan kolmea pahaa henkiolentoa, Lempoa, Pahaa ja Hiittä vastaan.lähde? Viron kielessä Hiisi-sanan alkuperäinen merkitys on säilynyt paremmin[9].

Katolinen kirkko ulotti valtansa ensin Varsinais-Suomeen, jossa hiidet jäivät jo varhain osaksi pelkästään kertomusperinnettä. Sen sijaan esimerkiksi Savon takamailla Kerimäellä varakirkkoherra lähetti vielä vuonna 1738 Porvoon tuomiokapitulille kirjeen, jossa kerrotaan "epäilyttävien lehtojen ja puiden" hävittämisestä.[2]

Hiidet muinaisina asuttajina

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hiisi on jättiläisten ja muiden taruolentojen ohella ollut tapa selittää asioita, joille ei näytä olevan luonnollista syytä. Hiidet ovat voineet nostaa ison kiven keskelle metsää (hiidenkivi), porata ison kuopan kallioon (hiidenkirnu) tai koota suuria kivikasoja (hiidenkiuas).lähde?

Hiisien on uskottu asuneen ennen alueilla, joilla ihmiset nykyisin asuvat. Ihmisten levittäytyminen ja häiritsevä käyttäytyminen on kuitenkin saanut hiidet perääntymään yhä syrjäisimmille alueille. Samankaltaista on kerrottu myös jättiläisistä ja jotuneista. Jättiläiset ja hiidet on myös toisinaan rinnastettu, ja esimerkiksi suomalaisten sukulaiskansan virolaisten kielessä hiiglane tarkoittaakin jättiläistä, mutta useammin hiidet on kuitenkin arveltu pienikokoisiksi.lähde?

Peräpohjolassa hiittä on kutsuttu pahaa tarkoittavan paikan merkityksessä sanalla helsinki, joka ilmeisesti on yhteydessä Ruotsin puolella sijaitsevan Hälsinglandin maakunnan nimeen. Jos on haluttu käskeä toinen hiiteen, on voitu sanoa ”painu helsinkiin”.[10]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Koski, Mauno: Itämerensuomalaisten kielten hiisi-sanue: Semanttinen tutkimus: 1. (Väitöskirja. Turun yliopiston julkaisuja. Sarja C, Scripta lingua Fennica edita, osa 5) Turku: Turun yliopisto, 1967.
  • Koski, Mauno: Itämerensuomalaisten kielten hiisi-sanue: Semanttinen tutkimus: 2. (Turun yliopisto. Turun yliopiston julkaisuja. Sarja C, Scripta lingua Fennica edita, osa 7) Turku: Turun yliopisto, 1970.
  • Litzen, Veikko: Om socknen. Historisk tidskrift för Finland, 1977, 62. vsk, s. 331–335. (ruotsiksi)
  • Nykysuomen sanakirja, 1. osa.

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ kuvaaja Väisänen Teemu: Lähde; Hiidenkallio, Huittinen www.finna.fi. Viitattu 15.5.2020.
  2. ↑ a b c Risto Pulkkinen: Suomalainen kansanusko, s. 125–126. Gaudeamus, 2018.
  3. ↑ Mikko Heikkilä: Birkan koivut vai Saksan karhu hiiden ja vesihiiden naapurina Pirkkalankylässä? Pirkan maan alta 15, 2018. Tampereen museot - Pirkanmaan maakuntamuseo. Artikkelin verkkoversio.
  4. ↑ Koski 1970, s. 32–33
  5. ↑ Koski 1970, s. 33–35
  6. ↑ Koski 1967
  7. ↑ Koski 1970
  8. ↑ Litzen 1977
  9. ↑ Viro–suomi-sanakirja arhiiv.eki.ee. Viitattu 11.11.2024.
  10. ↑ Nykysuomen sanakirja, 1. osa.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Hiisi&oldid=22761772”